24 syys Mitä sä oikeesti vihaat?
Heippa!
Huiii oon niin onnellinen kun mun yhtiökumppani palaa KOLMEN VIIKON lomaltaan! Mä oon ehdottomasti sellanen ihminen joka on parhaillaan kun ympärillä on ihmisiä jotka inspiroi ja on yhtä innoissaan asioista kuin itse. Syksy on täynnä super kivoja duunikuvoita ja oon niin valmis niihin!
Mutta sitten otsikon aiheeseen. Mä oon huomannut että tällä hetkellä ihan mihin vaan menee niin kaikkea ympäröi hirvee viha! On maahanmuutosta, hallituksen päätöksistä ja jos ei muuta keksitä niin sitten ihan muiden ihmisten asioista.
Mua nyt ei leikkaukset koske, en saa mitään lisiä tai korvauksia, päinvastoin niitä veroja maksellaan niin paljon että jos joskus tuntuu että olis vähän rahaa niin ei tarvitse kauheen kauaa odotella kun jonnekkin pitäis taas maksella vähän veroja 😀 Välillä tuntuu että teen töitä, jotta voin maksaa niitä. Valintoja nämäkin tietenkin.
Mikä mua eniten oikeesti jopa edelleen välillä järkyttää on se, että miten muiden ihmisten tekemiset vaikuttaa muihin. Nyt kun mä oon kisakauden päätettyäni käynyt mun frendien kanssa ulkona ja muutamissa tilaisuuksissa, niin herranjumala että se on monille iso taakka. En olis koskaan voinut kuvitella miten paljon mun ulkona käyminen vaikuttaa ihmisiin. Ja olenko nyt sitä mieltä että dokaaminen on super kivaa? En todellakaan. Mulla tulee siitä niin hirveet masikset ettei mitään järkeä. Mun unirytmi menee aivan sekasin ja muutenkin kaikki on todella vaikeeta aina muutaman päivän. Mun mielestä se ottaa niin paljon enemmän kuin antaa!
Mulla on ollut kyllä super hauskaa, mutta edelleenkin, alkoholi ei todellakaan oo mun juttu. Ei missään nimessä, mulla on ollut superisti hauskempaa kun oon ollut selvinpäin ulkona ja muutenkin myrkyttämättä itseeni.
Mä oon kuitenkin vain ihan normaali nuori ihminen ja mä todellakin juon sitä viiniä jos musta tuntuu siltä ja mä en ole kisakaudella. Mä juon sitä vaikka viikon putkeen jos mä haluan. Musta on niin hemmetin naurettavaa, että mun dokaamiset kahden vuoden sisällä voi aika nopeesti laskea ja ylipäätään mun elämä on aika pitkälle muuta kuin juhlaa ja jos mä päätän ottaa hieman irtiottoa kaikesta ja olla edes hetken stressaamatta ja elämättä sitä super kontrolloitua elämää niin jengi flippaa. 😀 Yhtäkkiä mun koko elämä on aivan törkeen feikkiä, en ole saavuttanut mitään, olen täysi nolla fitness piireissä ja muutenkin ihmisenä täysi läppä.
Mä tietenkin voisin tehdä saman mitä, OI niin moni mediassa pyörivä ihminen tekee. Olla postaamatta mitään juhlimiseen liittyvää, olla kertomatta mitään inhimillisiä asioita elämästä ja vetää tekopyhästi jotain yli-ihminen roolia. Se ei ole mua ja mä en ole ikinä halunnut luoda sellaista kuvaa itsestäni. Mä olen ehdottomasti mielummin vaikka se nolla tyyppi joka mokailee ja on ihan tavallinen ihminen ja näyttää että siitä huolimatta, kuka vaan voi kuitenkin saavuttaa unelmiaan jos haluaa.
Mä kuitenkin uskon että se mitä mä oon siitä ylipainoisesta tytöstä tässä vaikkapa viimeisen 5 vuoden aikana saavuttanut kertoo että ehkä musta on kuitenkin edes johonkin ja vaikka kuinka paljon jengi haluaa vihata niin mä veikkaan että se on enemmän sille vihaajalle kuin mulle rasite. Se mitä mä oon tehnyt ja mitä mä tulen tekemään puhukoon puolestaan. 🙂
Todella shokeeraavaa ja samaan aikaan upeeta miten paljon mä vaikutan jonkun elämään, että saan jonkun oikeesti purkautumaan noin raskaasti. En tiedä saisiko muhun kukaan noi suurta reaktiota, varsinkaan joku täysin tuntematon. 😀
Asialliset kommentit ovat aina tervetulleita ja olen itsekin samaa mieltä siitä, että ehdottomasti alkoholi ei ole mihinkään koskaan, eikä varsinkaan nyt järkevin ratkaisu. En kuitenkaan ole mitään tajuttomia kertoja käynyt ja toleranssi on jo tulvinut yli sen suhteen, että tuskin tarvii taas hetkeen käydäkkään.
Uskon että jotkut ihmiset saavat mielihyvää esimerkiksi siitä, etten kisaa nyt SM kisoissa ja helpottaa ehkä omaa oloa haukkua toista epäonnistuneeksi luuseriksi, mutta sepäs ei omaa tilannetta vie eteenpäin tai auta ketään omien ongelmien suhteen. Päinvastoin, älkää vihatko vaan käyttäkää sekin energia johonkin järkevämpään, sijoittajaa itseenne! <3
Eve / Queen Of Everything
Posted at 17:47h, 24 syyskuunHeh, nauratti kun nää meidän blogien otsikot osui aika kivasti yhteen ja allekkain tossa FitFashionin etusivulla 😀
Mutta itse asiaan: Mä en tiedä tuosta sun vihaamisesta tai siitä että saako joku nautintoa ettet kisaa, hieman outoa jos saa mutta tietty jokaisella on oikeus tunteisiinsa, myös niihin vihan tunteisiin. Eri asia onkin sitten onko siinä järkeä. Uskon kuitenkin että moni sua aktiivisesti seuraava on saattanut olla hieman huuli pyöreänä kun blogin puolelta saa kuvan ettet juurikaan baarielämää vietä ja juhlissa rieku vaan arvostat terveellisiä elämäntapoja ja sitä fitnesslaiffia, mutta Instagram sitten kertoo hieman toista tarinaa, eli niitä biletyskuvia ym on joka viikonlopulta nyt lähiaikoina ollut.
Tässä kuitenkin tullaan siihen mistä itsekin kirjoitit: Ethän sä sitä ole salannut, koska muuten et varmaan julkaisisi kuvia yökerhoista ym jos haluaisit peitellä sitä että oot siellä käynyt. Varmasti ihan hyvä nostaa kissa pöydälle ja kommentoida asiaa jos siitä on huhuja sun korviin kantautunut. Oot offilla ja olet käynyt baarissa. Sillä sipuli 🙂
linda
Posted at 18:14h, 24 syyskuunJoo sepäs siinä onkin että fitness on mun elämäntapa ja sen aika moni varmasti tietää, todella harvoin mua sieltä yöelämästä bongaa, mutta jos bongaa niin mitä hemmettiä ei se oo mikään salaisuus ollut missään mun somekanavassa 😀 Ymmärtäisin jos yrittäisin sitä jotenkin piilotella ja vetäisin jotain tekopyhää linjaa ja kieltäisin olleeni vaikka ulkona, että se tekisi asiasta naurettavan. Mutta niin kannattaa ilmeisesti tehdä, hyvin moni niin tekeekin 😉 säästyy paljolta! Hah!
Viivi
Posted at 19:24h, 24 syyskuunHei Linda. Nyt on ihan pakko tulla kommentoimaan. Olen blogiasi lukenut vajaat kolme vuotta, ja aluksi pidin blogistasi ja sinusta, olit aito ja uskoin puheesi siitä kun sanoit ettet halua tulla julkisuuteen ja miten teet asiat kunnolla ja niin ettei ”perästä kuulu”. Viimeisen vuoden aikana minusta on tuntunut että olet menettämässä kasvosi kun olet tyrkyttänyt itteäs julkisuuteen joka kanavan kautta. Milloin olet tv:ssä, milloin radiossa, milloin tyrkytät itseäsi julkkisten seuraan ja postaat kuvia jotta kaikki varmasti näkisivät että ”tunnet julkkiksia”. Martina ja hengenpelastajat-ohjelmaa katsoessa viimeistään toit esille todellisen luonteesi. ’minäminäminä’ minä olen paras ja minä osaan kaiken parhaiten.
Oletko niin hukassa isäsi kuoleman ja eron takia, että vaihdat miestä kuin sukkaa? Eikö hävetä tuoda julkisuuteen viikonmittaisia romansseja ja kertoa kuinka olet nyt niiin rakastunut. Sitten hetken päästä poistellaan kuvat ig:stä ja kerrotaan seiskaan että joo ei deittailla enää. Kerrot koko ajan lukuisista diagnooseistasi ja ”ylikunnostasi”. Itsekin entisenä kilpaurheilijana voin rehellisesti sanoa, että tuskin tiedät ylikunnosta yhtään mitään. Itse makasin kotona, suihkussa käyminen vaati kaikki voimat ja pelkkä hiustenpesu sai hengästymään, sinä senkun juokset baareissa ja poltat tupakkaa. Kyllä, kaikki näkivät alkuperäisen ig kuvan jossa poltit tupakkaa vaikka rajasitkin röökin hetken päästä pois.
Mikä sinua riivaa? Mikä ihme sinuun on mennyt? Kirjoitat päivät pitkät liirumlaarumia blogiisi siitä kuinka ”olet täynnä positiivista energiaa ja haluat lähellesi vain positiivisia ihmisiä”. Sitäkö tuo sinun miessekoilusikin on? Ig:ssä julkaiset kuvia joissa (vapaasti lainatakseni) kehuskellaan sillä kuinka vahva olet, et päästä ihmisiä helposti lähellesi ja tiedät oman arvosi oi sinä yksinäinen susi. Silti mies vaihtuu viikottain ja ystävyyssuhteet kariutuu.
Kaikista pahiten nolasit itsesi tänään lisäämällä ”offseason” tagilla varustetun päkkikuvan. Salli mun nauraa. Oletko niin peloissasi siitä että olet lopullisesti menettänyt oikean fitnesstähden maineen että postaat vanhoja kuvia samalla kun bailaat rööki kädessä? Täytyy todella sanoa, että kaipaan vanhaa blogiasi. Nykyisin kaikki, mitä sinusta ajattelen on se, että olet tekopyhä, julkisuustyrkky, pelkäät olla hetkeäkään yksin ja esität kovaa ja menestyvää naista mutta oikeasti olet heikko. Ja ei, se ei tee minusta kateellista.
linda
Posted at 22:23h, 24 syyskuunMelkein vastasin sun argumentteihin mutta tajusin että tää sun kommentti kertoo itseasiassa susta tarpeeksi. Tottakai mä teen virheitä kyllä, mutta sä oot selkeesti ihmistyyppi joka näkee ihmisissä vain negatiiviset asiat, toivoo vain pahaa muille ja oikein kalastaa niitä asioita joista valittaa.
Olet väärässä hyvin monessa asiassa ja ainoo mitä vastaan sulle on että voi sinä, tietäisit vain (:
Camilla
Posted at 12:16h, 25 syyskuunEn oo aina kaikesta samaa mieltä sun kanssa Linda, mutta ihan mahtava suhtautuminen tällaiseen paskakommenttiin! Tuli huono fiilis lukea tollasta tilitystä ja haukkumista jonka pääasia oli saada vaan toiselle paha mieli.. Ihmiset saa elää miten haluaa ja ihmiset tuntee asiat eri tavalla! En ymmärrä muutenkaan näitä kaikesta valittajia, ihan kun sä et saisi elää just sellaista elämää mitä haluat tai ottaa helvetti instagramiin kuvia keiden kanssa tahansa 😀
Mun silmissä sä et ainakaan ole mikään julkkistyrkky, vaan ihan normaali suosittu nainen. Ja vaikka julkisuudessa oletkin niin oot osannut tehdä sen mun mielestä hyvin: et oo ollut tissit paljaana seiskassa tai jossain BB-talossa oksentelemassa. Joidenkin mielestä on vaan väärin ylipäätään jos nätti nainen on julkisuudessa, vaikka se ei tekisikään mitään huomionhakuista ja hölmöä..
Kertoo myös jotain tuosta kommentoijasta, että vaikka sä olet kuulemma niin julkkistyrkky ja paha ihminen niin sun instagramia kuitenkin kyylätään 24/7 ja kaikki poistetutkin kuvat on jo ehditty nähdä ja niistä on jo ehditty vetää herneet nenään 😀 Jotkut saa sairasta mielihyvää siitä, että näkevät kuinka toinen kaatuu ja tekee virheitä, mutta mun mielestä on paljon inhimillisempää tehdä niitä virheitä kuin anonyymisti kirjoittaa tuollaisia kommentteja joista se sairas mielihyvä ja pahansuopuus oikein paistaa.
Hyvää syksyä sulle ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen! 🙂
Häpöjöpö
Posted at 00:09h, 28 syyskuunJännä että teillä niin monella fitnesskilpailijlla on kauhea tarve selitellä tekojanne tai sitä mitä ette ole tehneet. Eiköhän tää kerro teistä jo aika paljon.. Minkä takia on tarve selitellä omia tekojaan.. Mietipähän hetki.
Minski
Posted at 23:04h, 24 syyskuunEi lisättävää, samoin minä kaipaan vanhaa blogia ja vanhaa Lindaa. Jotenkin blogistasi tulee itselle usein negatiivinen olo jostain syystä. Tiedän, että saat ihmisiltä paljon pahaa kommenttia ja kerrot olevasi vahva tyttö mutta silti hiillyt pienestä ja usein liian rajustikin puolustaudut. Tiedän sinulla myös olleen vaikeaa, joten pitäisit vähän taukoa kaikesta, et pelkästään kisaamisesta. Jätä insta, blogi ja fitnessmoodi hetkeksi, niin saat olla ilman ilkeitä kommentteja ja ehkä ystäväpiirisikin kokee sinun olevan aidosti mukana menossa. Eikai kaikkea tarvitse aina jakaa kaikille. Etkä sinä mitään kasvojasi ole menettänyt, sinua ihaillaan edelleen ja olet rautaisessa kunnossa eikä se kaikki romahda hetkessä tai muutamasta bilekuvasta.
papu
Posted at 20:39h, 27 syyskuunSamaa mieltä täälläkin. Viimeaikoina postaukset jääneet lähinnä harmittamaan. Yrität Linda kovasti olla positiivinen ja vakuuttelet pirteyttäsi mutta silti rivien välistä tuntuu huokuvan jotakin ihan muuta? Ehkä tosiaan kunnon irtiotto tekisi hyvää?
Kaikkiea hyvää sinulle 🙂
ja minua ainakin jäi harmittamaan ettei sinua nähdä lavalla syksyn kisoissa sillä olen seurannut valmistautumistasi ahkerasti.
Fitnesss
Posted at 07:12h, 25 syyskuunNIIN asiaa Viivin kommentti.
Lisäksi; ”Mä tietenkin voisin tehdä saman mitä, OI niin moni mediassa pyörivä ihminen tekee. Olla postaamatta mitään juhlimiseen liittyvää, olla kertomatta mitään inhimillisiä asioita elämästä ja vetää tekopyhästi jotain yli-ihminen roolia.”
Musta ainakin tuntuu, että yrität vetää sitä yli-ihminen -roolia, sillä on niin monia asioita, joita valehtelet somessa ja joista olet jäänytkin helposti kiinni.
Ylikunnossa ei todellakaan jaksa käydä ”bilettämässä” tai ”lasillisella”, sitähän ihmiset tässä ovat parjanneet. Käännät kuitenkin asian niin, kuin kaikki kauhistelisivat tavallista nuorta, joka kävisi välillä ulkona. Sehän kun on fakta, että ylikunnossa ei jaksa tuollaista elämää, ja alkoholi pienissäkin määrissä pahentaa ylikuntoa ja vaikeuttaa parantumista.
Tiskirätti
Posted at 17:48h, 05 lokakuunMinusta Viivi jätti täysin asiallisen kommentin. Ei tuo ole mikään ”vihaaja” kommentti. Lindan vastaus taas oli mielestäni aika ala-arvoinen.. Mutta hei! Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa!
Linda Jade
Posted at 19:39h, 24 syyskuunMoi! Itse kun luin ettet pysty kisaamaan ajattelin et onpas tossa ihanan normaali ihminen. Harmitti se toki sun puolesta, mut se jotenki samalla avas silmàt. Tajusin ettei sulla oo ”tàydellinen” elàmà, ettà kaikki on helpoo ja onnistuu yrittàmàttà. Tajusin ettà sun pitàà tehà kovaa duunia, paiskia oikein kunnolla tòità.
Minusta on kaunista et oot avautunut noin rehellisesti asiasta, keskimàttà mitààn tekosyità. Kertonut kuinka uupunut oot kaiken surun, treenin, tyòn ja oman elàmàn elàmisen takia.
Huomaa kun lukee sun blogia et pààsee niin paljon pintaa syvemmàlle ja harmittaa jos jotkin ihmiset yrittàà kàyttàà sun rehellisyyttà sua vastaan.
Jatka vaan samaan malliin! <3 Oot minusta niin rohkee ja kaunis ihminen.
linda
Posted at 22:25h, 24 syyskuunkiitos paljon<3 varmasti kaikki me kamppaillaan joidenkin asioiden kanssa jossain vaiheessa elämää, mutta pääasia että aina noustaan 🙂
Laura
Posted at 13:50h, 25 syyskuunTavalliseen elämään kuuluu mun mielestä lisäksi se, että 20+ v nuori nainen kokeilee asioita ja tekee asioita. Ehdit elämään seesteistä keski-ikäisen elämää tulevaisuudessa lukuisat vuosikymmenet, nyt Linda mene ja nauti elämästä ja tee asioita kun olet NUORI!
Ps. Viivin kommenttiin lisäten on pakko sanoa, että kyllä mullakin ukko vaihtuu aika tiheään mutta mites sitä muuten ihkumiestä löydetään?
Marika
Posted at 20:32h, 24 syyskuunLaitankin tän tänne,eli
Mää veikkaan että porukka on suuttunu siitä,kun viime postauksessa sanoit ulkoilleesi koirasi kanssa koko viikonlopun ja IGssä oli kuitenkin biletyskuvia. Että täällä sanottiin toista ja tehtiin kuitenkin toista.
Ja siitä kun se ryyppääminen ”ei oo sun juttu” ja juot vaan sen pari lasillista viiniä. Mää veikkaan,että aika moni juo vaan sen pari,mutta juomista se on yhtälailla.
Toivottavasti et pahoita tästä mieltäsi,koitin vaan tälleen lukijan näkökulmasta kertoa että mistä toi paskamyrsky on ehkä peräisin. Ulkonäkökommentit onkin sitten ihan kuraa ja niitä en ymmärrä ja hyväksy.
Oon seurannut sun blogia jo vähän aikaan ja tykkään lukea siun juttuja.Toivottavasti vointisi kohenee ja mukavaa syksyä! 🙂
linda
Posted at 22:11h, 24 syyskuunEn pahoita 🙂 en oo oikeestaan ollut varmaan kertaakaan vloppuna ulkona , vaan enemmänkin tilaisuuksissa jotka on ollut tyyliin torstaina tai sunnuntaina. Esim viime vlopun olin vain kotona, paitsi su. Mutta Miks mä en vois ulkoilla JLOn kanssa samana vloppuna kun oon ollu vaikka yhtenä päivänä ulkona 😀
Mutta kiitos <3
L
Posted at 20:56h, 24 syyskuunLinda! Oon lukenut sun blogii jostain vuodesta 2012, ainoo blogi mitä oon ikinä seurannut. Oon aina ihaillu sun aitoutta ja muutenki oot aivan upee roolimalli ja mun esikuva niin monella tasolla. Nyt on pakko kommentoida!! Siis tää on niin klisee mut vaan niiiin totta et kateelliset huutelee. Oot niin AITO ja erilainen ihminen ja mediapersoona, oma ittes. Ei riitä ymmärrys miten kukaan jaksaa vaivautuu tommoseen käytökseen mut ei voi muuta sanoo ku et jatka samaan malliin! Ja täällä kirjottelee yks tyttönen joka on päässyt pahimman tappelun yli oman syömishäiriön kanssa ja siihen on suuresti vaikuttanut se et oon lukenu sun blogia, oot aivan mahtava tyyppi ja varsinkin se roolimalli. Oot niiiin rohkee ja vahva ja ihana!
Kaikkee hyvää <3
linda
Posted at 22:24h, 24 syyskuunIhana kuulla, juuri sunkaltaisten ihmisten ansiosta en jaksakkaan vetää mitään ”Yli-ihmis” roolia ja feikata asioita blogissani tai somessa vaikka moni sitä todella haluaa (: se on niin helppo vetää kulissit pystyyn jos vaan haluaa. 😀
ja ihana kuulla että voit paremmin <3
riikka
Posted at 21:12h, 24 syyskuunMun oli niinku iha pakko käydä selaamassa sun ig, et onks siellä muka nii paljo niitä biletyskuvia, ku vaikka sua seuraanki nii emmä niitä nyt niin paljon oo nähny et mä jotenki aattelisin et siel paljon kävisit. Mua suoraan sanottuna harmitti, ettet kisaa ku niin paljon ootin että oisin nähny sut lavalla! Mut toivottavasti viel tulevaisuudessa nään! 🙂
linda
Posted at 22:23h, 24 syyskuunNo keväällä sitten toivottavasti!! (:
weera
Posted at 23:31h, 24 syyskuunHeips. Vaikutat kivalta, ahkeralta mimmiltä ja blogiasi on ollut kiva lukea. Mun on kuitenkin pakko sanoa et jotenkin harmitti nähdä se rööki sun instakuvassa. Tiedän, asia ei mulle kuulu mutta silti jotenkin tökkii eikä sovi yhteen sen kanss mitä puhut täällä blogissa.
Joka tapauksessa aurinkoista syksyn jatkoa!
Hanna
Posted at 01:22h, 25 syyskuunMonta vuotta sun loistavaa blogia lukeneena suututtaa tämmönen. Järkyttävää miten jotkut ihmiset reagoi, kun fitness -elämäntyyliä elävä tyyppi lähteekin viihteelle. Hitto mitä hommaa! Kirjoitit tosin mahtavasti ”Mä oon kuitenkin vain ihan normaali nuori ihminen ja mä todellakin juon sitä viiniä jos musta tuntuu siltä ja mä en ole kisakaudella. Mä juon sitä vaikka viikon putkeen jos mä haluan” Sussa on kyllä asennetta! Ihmisiähän tässä ollaan – Meillä on vaan yks elämä elettävänä, niin elämästä saa ja pitääkin nauttia kaiken arjen härdellin keskellä. Niinhän sitä ruukataan sanoa, että jokainen on oman elämänsä herra. 😉
Harmillista, että joillakin on niin tylsän oloinen elämä, että on aikaa narista sun elämästä ja viihteellä käymisestä.
Oot hauskan oloinen tyyppi ja todella kaunis. Tsemppiä sulle ja älä välitä näistä tyhmistä tyypeistä! Uskon, että oot melkonen paketti seuraavissa kisoissa! <3 Minun motivaattori <3
Isla
Posted at 06:21h, 25 syyskuunViivi on pukenut sanoiksi sen mitä ajattelen! Enkä kyllä kans ole mikään ”vihaajat vihaa” vaan ihan peruslukija joka on huomannut, ettet ole vastannut sanoihisi. Eikä tarvi mua miellyttää, mutta nykyään usein lukiessani blogiasi minulla tulee vaan tuhahduksia.
Sonja
Posted at 12:04h, 25 syyskuunMä en oo yhtään yllättyny mistää viinin juonnista, mutta siitä yhestä ig kuvasta missä sulla on rööki kädessä ja minkä sit rajasit jälkeenpäin pois.. Et kai polta nykyään viihteellä ollessasi? 🙁
Kenenkään elämä ei kuitenkaan pitäis vaikutaa toisen elämään noin merkittävästi, enkä tiedä millassia vihaviestejä oot saanu noista, mutta mulla tuli taas mieleen tosta et montako nuoren aikuisen alkua on pitää sua esikuvanaan (mille sä et periaatteessa voi kyl mitään) et mikä on ”cool” ja mikä ei..
mimo
Posted at 16:16h, 25 syyskuunHei !
Halusin nyt kommentoida koska mun mielestä tää koko juttu on ihan käsittämätön. Ensinnäkin se, että eikö joillakin ihmisillä ole parempaa tekemistä kuin väännellä asioista negatiivisia väkisin ? Jotenkin hävettää ja suututtaa että joku kehtaakin kommentoida isäsi kuolemasta tai miesten vaihdoista, ihan kuin tietäisi asioista jotain !!! Ihan käsittämätöntä. Sinä elät elämääsi juuri niinkuin itse haluat, ja vaikka blogia pidätkin niin et silti ole mielestäni kenellekään tilivelvollinen MISTÄÄN. Minä itse luen blogiasi päivittäin ja omasta puolestani voin sanoa että minua ei ainakaan ärsytä mikään 😉 suomalaiset ovat valitettavasti hyvin kateellista kansaa ja kannattaa se aina pitää mielessä. Ihanaa syksyn jatkoa Linda !! <3
Anastacia Fedorov
Posted at 18:58h, 25 syyskuunVai poltitko pilveä siinä kuvassa, vähän enemmän siltä näytti 😂 ja joo tyhmäkin tajuu että sussa on narsistisia piirteitä sekä selvää valehtelua esim ton ylikunnon suhteen, et vaan tainnu uskaltaa lähtee kisaa ku häviö taitaa olla sulle vähän turhan kova paikka 😀
linda
Posted at 20:41h, 25 syyskuun😀 jep pilveä se oli ja oon ite keksiny ton ylikunnon kun tuli niin hirvee kiire sen 3kilon kanssa 6 viikossa… :’)
Jasmin
Posted at 19:27h, 25 syyskuunAivan käsittämätöntä, että ihmiset alkaa täällä sun kommenttiboksissa analysoimaan sun elämää ja kertomaan millaista se on! Ihan niinkun jotkut eläis vain sille nykyään, että ne ratsaa kaikkien instagramit, blogipostaukset ja muut, ja sen perusteella päättelee ja analysoi minkälaista toisen elämä on. Eikö senkin energian voisi vain keskittää oman elämän ja omien läheisten ympärille?
Toinen on se minkälainen haloo jostain röökistä on noussut tässä. Itse en ole kyseistä kuvaa nähnyt enkä tiedä onko noissa perää eikä kyllä voisi suoraan sanoen vähempää hetkauttaa. Saa kyllä olla tylsä elämä, jos vihastuu/masentuu siitä, että joku tuntematon ihminen polttaa röökin. Vaikka puhutkin, että elät ”fitnesselämää” (vai miksi sitä sanotaan XD) niin ei se sitä minusta tarkoita läheskään aina, että joka päivä, vuosi ja kuukausi syödään vain sitä kanaa ja riisiä ja käydään salilla. Itse ainakin ymmärrän sen, että kukaan ei todellakaan ole mikään yliihminen ja te fitnessmimmit ja miehet käytte joskus ulkona tai samanlailla syötte karkkia sohvanpohjalla. Ja voin sanoa, että tiedän montakin ihmistä, jotka käyvät salilla ja syövät terveellisesti ja silloin tällöin polttavat röökin. Vissiin se on joku maailman kolmas ihme tai jotain. Sekin näyttävästi tulee hyvänä kakkosena, jos sattuu seurustelemaan useamman kerran vuoden aikana. Suomalaiset ja niiden viha ja kateus tänäpäivänä <3
ps olet aivan älyttömän rohkea ja kaunis nainen! Tsemppiä sulle ja toivottavasti pääset taas pian treenaaman kunnolla ja kovaa salille!
mie
Posted at 21:38h, 25 syyskuunEn tiiä itekkään miks luen sun blogia,mutta silti luen. oon ite korkeestikoulutettu 30 v ihan hyvällä älymäärällä varustettu todella urheilullinen ihminen. en puhu koskaan juomisen puolesta, mutta kyllä,joskus juon ja kunnolla. joskus vaan tulee menoja monta vkl putkeen ja sitte tehäänki puol vuotta jotain muuta. Ymmärrän sua enemmän kun hyvin. Ja sun ikäsenä, voi voi 😂 Mä oon aina saanu susta sen kuvan, että sä menet sillon kun menet. En oo koskaan pitäny sua minään fitness maailman puhtaana pulmusena. Siks en oikeen käsitä tätä kritiikkiä.
Mun mielestä on sairasta,että ihmiset tulee tänne avautumaan tollasia kirjotuksia.. Ethän sä ole kenellekään tilivelvollinen,sä olet bloggaaja,et mikään presidentti. jos mua ei miellytä joku blogi enää, lopetan sen lukemisen. ei mulle tulis mieleenkään jättää jäähyväiskommenttia että hei, näin paska sä oot. Ihmiset tuntuu nykyään jotenki elävän bloggaajien elämää, ja se ei todellakaan oo ihan tervettä.
Ja sitte arvostellaan ku leikkaa röökiä pois kuvasta. Juu, jos saan arvata, taisit leikata sen juurikin sen takia pois,että se ei ole hyvää esimerkinnäyttöä. Mutta hei, ei sekään kelpaa 😂
Uskon,että ei todellakaan oo ollu helppoa viimeaikoina, mutta aina tulee se parempi huominen! On ihan okei välillä eksyä, että voi taas löytää kotiin ☺ tsemppiä!
Ida
Posted at 13:31h, 26 syyskuunVoi helvekko että ihmiset jaksaa nähdä noin paljon vaivaa siitä että oot käynyt muutaman kerran ulkona. Mun mielestä se on ainaki hyvä juttu että oot käynyt vähän tuulettumassa ettet himassa vaan oleskele. Tekee hyvää varmasti sulle ku käy vähän nollaas päätä kaiken tapahtuman jälkee. Ja eikä, mua nauratti toi röökin poltto. Hui kauheeta jos sitä vähän polttelee ku käy ulkona. Ei se tee susta yhtää huonompaa ihmistä. Sä oot ihanan aito ja rehellinen ja arvostan sua tosi paljon. Ihmiset oikeesti hävetkää!
Launtai-illat tanssin;)
Posted at 14:13h, 26 syyskuunUskomatonta mitä jengiä! Jokainen nauttii elämästään juuri miten haluaa! Nimimerkillä: itse treenan 5 kertaa viikossa, syön terveellisesti ja rakastan tanssia sekä seurustella ystävieni kanssa lauantai-illat ja yöt. Saturday night sports, sanoisin minä, varmaan jotkut yllätyisivät, jos kertoisin askelmittarini lukemat kunnon lauantaimenojen jälkeen. Ja täällä on toinen, ketä juo sen max. 2 viinilasia per ilta, kahvia sitäkin enemmän;) Huvinsa kullakkin, minä saan kiksejä hyvästä musiikista, tanssimisesta ja ystävien seurasta, ei se ole ristiriidassa tervellisiin elämäntapoihin. Onneksi jotkut saa nauraa lauantaiyölläkin;) p.s pikaista palautumista Linda, ja pidä hauskaa;)
Eveliina
Posted at 20:31h, 26 syyskuunOon ihan ihmeissäni, että kuka tommosta shaibaa on taas puhunu susta tai yleensäkkin. Mun mielestä oot täydellinen ihminen ja on ilo seurata sun touhuja täällä blogissa ja ig:ssä!! 🙂 Tuun ehdottomasti kattoon sun kisoja keväällä!!! 🙂
Ja mun mielestä jos jollakin on jotain paskaa sanottavaa, niin parempi vaan pitää se omana tietonaan.:D Oon samaa mieltä tosta alkoholin käytöstä, et se ottaa enemmän, kun antaa!
Herminica
Posted at 23:37h, 28 syyskuunLinda, haluan sanoa sulle sen, että älä välitä siitä mitä tuntemattomat sanoo ja on mieltä, eteenkään jos muodostavat neatiivisen kuvan jonkun hetken/kuvan/leikatun tv-ohjelman/vastaavan perusteella. Ota vastaan rakentava kritiikki vain lähipiiriltäsi ja ihmisiltä jotka on perillä sinusta, sellasena kun olet. Kritiikki, joka perustuu johonkin putteelliseen kuvaan- anna olla jatkossakin, kuten nytkin osoitat osaavas. Voimia sulle sinne kaikkeen, säteile kun oot aurinkoisella tuulella, tuiki kun on pimeää ja esi sateenkaaria sillon, kun ympärillä kaikki tulee alas. Pystyt siihen, oot voimakas nuori nainen. 🙂
http://lolimte.blogspot.com
Lyydia
Posted at 00:37h, 29 syyskuunDodiin, pakko tulla oma lusikkani soppaan laittamaan, vaikkei tätä kommenttia varmaan enää kukaan edes nää vanhasta postauksesta, mutta pisti niin kiehuttamaan muutamat kommentit että sanonpa sanasen. Ja kyllä, tiedän, että itsekin olen tätä negatiivisuutta jakamassa, kun tätä kommenttia kirjoitan, sillä vaikka minulla ei Lindasta ole mitään pahaa sanottavaa, niin kateellisten kommenttien takana olevia ihmisiä minäkin tässä arvostelen…
Kuitenkin. Miten ihmiselle joka oli monta vuotta suhteessa saman ihmisen (Joelin) kanssa ja nyt on eron (joka varmasti oli raskas, vaikka Lindan sanojen mukaan sopuisa, kuitenkin takana jo pitkä matkaa yhteistä elämää) jälkeen ollut muutaman eri miehen kanssa, voi tulla sanomaan epäsuorasti että tämä on huorahtava somessa? Aika harvalla nappaa edes ensimmäisellä viidellä yrityksellä ja mielestäni on vain rehellistä, että jos sillä hetkellä on kivaa jonkun kanssa, niin siitä voi postata someen jos melkein kaikesta muustakin postaa.
Se, että Linda on bloggaaja ja käytännössä ansaitsee leipänsä omalla naamallaan ja julkisilla teoillaan, ei tee hänestä kuitenkaan esinettä. Hän avautuu poikkeuksellisen avoimesti monista asioistaan, erosta, isän kuolemasta, suhteestaan läheisiin, henkisestä väsymyksestään ja kaikesta muusta. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö hän edelleen olisi täysin valtuutettu ITSE päättämään mitä asioita hän jakaa somessa ja muutenkin. Jokainen päättäköön itse, mikä on itselle se kova pala, josta haluaa vaieta. Ei blogin kirjottaminen tee Lindasta mitenkään tilivelvollista lukijoillee. Toki arvostan rehellisyyttä, mutta esim. tämä röökiskandaali. Itse olen seurannut Lindan blogia AIVAN ALUSTA saakka ja muista moniakin postauksia vielä esim. vuoden sisään, jossa hän on avoimesti kertonut esim. josku röökaavansa kännissä. Ainoa mitä tässä rööki-kuva-hommassa itse en arvosta, on se, että hänen Instagramillaan on paljon paljon pieniä/nuoria tyttöjä jotka katsovat hänät ylöspäin ja imevät vaikutteita. En kuitenkaan ymmärrä miksi Linda olisi yhtään sen vähemmän oikeutettu postaamaan mitä lystää, kuin kaikki muutkin somepersoonat. OI kyllä näitä kuvia riittää monilla muillakin.
En tiedä onko Lindalla todella ylikunto vai ei ja jos ei, niin ymmärrän että sen mainostaminen saattaa loukata niitä, joilla tosiaan ylikunto on ollut ja on ollut raskasta. En kuitenkaan ymmärrä miksi täytyy takertua tähän termiin ”ylikunto” tai ylipäätään mihinkään diagnoosiin. Linda on kertonut termin ”ylikunto” lisäksi myös monia syitä sen taustalla, eiköhän nimenomaa isän kuolema, ero ja kaikki muu ole aivan loistavia syitä väsyä henkisesti ja tähän vielä fyysinen väsymys niin huh huh, siinä teille syitä miksi ei halua kisata.
Pitäisikö ihmisen joka kirjoittaa fitness-aiheista blogia sitten elää 101% jokaisella elämän osa-alueellaan fitnesstä? Tiedän että moi bloggari on ottanut linjan, että kirjottaa vain tiettyjä asioita blogiinsa, ei se väärin ole, eikä mielestäni mitään valehtelua, heidän valintansa, mutta Linda on päättänyt että ei näin tee ja nimenomaa osin tämän rehellisyyden, aitouden ja persoonallisuuden takia häntä ihaillaan ja blogi on niin suosittu. Ne jotka haluavat lukea vain täydellisestä fitness-kuplasta, menkää lukemaan muiden blogeja, kyllä sellaisiakin riittää ja tämä on ainutlaatuinen tälläisenään.
Ja vielä se, että jos olet fitness-kisaaja, eiköhän teot nimenomaa puhu puolestaan. Viime vuonna, ENSIMMÄISISSÄ KISOISSAAN Linda pärjäsi aivan loistavasti. Sen takana on satoja ja satoja tunteja treeniä ja valintoja. Toivotaan että Linda jaksaa tavoitella unelmiaan ja kisaa vielä jatkossakin, mutta vaikka ei niin mitä se on keneltäkään pois, jos edelleenkin haluatte lukea vain onnistumisista ja siitä miten fitness on täydellistä (ei se todellakaan ole, mutta ymmärrän jos tämä harhakuva motivoi itseä, minua kuitenkin motivoi enemmän se että myös fitnesissä kisaavat ihmiset ovat inhimillisiä ja tekevät ns. ”terveysmokia” koska KYLLÄ, kaikki tekevät) niin menkää lukemaan muita blogeja.
En myöskään ymmärrä, miksi sitä, että Linda puolustaa itseään paskamyrkyn keskellä, pidetään huonona asiana? Monesti hän vaikenee, vaikka voittaisi argumenteillään, mutta koittakaapa itse lukea itsestänne paskaa ja olla vastaamatta, harvalta onnistuu, ei minulta ainakaan onnistuisi. Arvostan kuitenkin sitä, että Linda täällä blogissaan puolustautuu, koska kommentithan tässä blogissa osoitetaan HÄNELLE. Kuitenkin on jättänyt taakse kaikki Suomi24-palstojen ruotimiset sun muut, vaikka sieltä vasta paskaa niskaan sataakin. Toivon ettei hän edes lue sellaista kateuspalstaa.
Vielä viimeiseksi: treenatkaa itse kaksi kertaa päivässä ja syökää 95% aterioista terveellisesti, ei se ole helppoa. Moni pystyy elämään viikon tai kuukaudenkin 100% terveellisesti, mutta entä 3 vuotta tai enemmänkin? Ei kukaan inhimillinen ja mieleltää terve ihminen pysty. Kaikki tekevät virheitä ja ei muutama rööki tai perseiden vetäminen vuodessa tee sinusta yhtään sen vähemmän fitnesstä, jos juurikin se loput 95% on hemmetin kovaa työtä. Ja kyllä itsekin kaipaisitte nollausta jos isä olisi kuollut, suhteet kariutunut ja yksi lyhyen ajan unelma kuollut kisojen jäädessä väliin.
Siinähän se, tämä oli teille, jotka kommentoitte negatiiviseen sävyyn. Jep, tosiaan, sellainen itsellänikin tässä oli, mutta kiitos ja anteeksi, tarkoitan tällä hyvää, koska tuli tunne, että jonkun on oltava Lindan puolella tämän kaiken syyttelyn keskellä.
Linda, olet hieno bloggari ja hieno ihminen. En ole mikään fanityttö tai sokeasti sinua palvova, vaan arvostan sinua nimenomaa aitoutesi takia. Ja en tarkoita sillä, että luulen että jaat kaiken elämästäsi täällä, etkä koskaan valehtele lukijoille tms. vaan olet upea kaikessa epätäydellisyydessäsi. Motivoit todella paljon virheilläsi ja sillä kuinka näytät, että syvemmistäkin kuopista noustaan ja niistä voi myös (oman halun mukaan!) jakaa muille somessa. Menkööt ne jotka kaipavat ruusuista kuvaa elämästä muita blogeja lukemaan ja seuraamaan toisia (vielä enemmän feikkejä) Instagram-tilejä.
Rakkautta kaikille, jatka samaan tapaan Linda ja tsemppiä tosi paljon<3
Jeenjen
Posted at 13:51h, 03 lokakuunHei! Itsekin olen aina seurannut blogiasi ja pitänyt sinua esikuvanani. Kun olit martina ja hengen pelastajissa kannustin sinua henkeen ja vereen. Nykyään kumminkin vaikutat olevan hieman eksyksissä. Enkä tiedä onko totta mutta siltä se lukijana tuntuu. Ristiriitaiset fiilikset. Siksi en säännöllisesti seuraa enää blogiasi. Instagrammissa lopetin myös seuraamisen, koska lisäilet niitä dubmash videoita missä ihan selvästi yrität matkia sara chafackia, ja siitä tulee ihan älytön myötähäpeä, kun katsoo. Toivon että löydät vanhan lindan. Hän oli se ihminen jota ihailin, ja en tosiaan nähnyt mitään minä minä- tyyppiä. 🙂 toki voi olla, että olen väärässä. Mutta näin se tänne välittyy. Toivon sinulle kaikkea hyvää joka tapauksessa!!
jasmin
Posted at 23:59h, 08 lokakuunOlisi ihan mielenkiinnosta tosi kiva tietää, että miksi tämä sara chafac voi sitten lisäillä dubmash vidoita ja tuhannet (tai jopa miljoonat) muut mutta Linda ei? 🙂
linda
Posted at 00:25h, 09 lokakuun😀 kai se on Suomessa Saran juttu yksinoikeudella 😉 mutta Sara on ihan super hauska siinä !!
ilari
Posted at 12:46h, 14 lokakuunmä olin taas et wtf ilme tok ikuunteli nräppii ja toi men iviellä jotenkin vitun hauskasti. mut ehkä ne haukkujat pelkää et sitten kun spartalais nainen tulee niin mitskut tulee sulle ja siks lyttää ja koittaa ottaa sulta kisa luulot pois 😉