Treenit TFW:llä ja Vital5 lisäravinteista

Heippa!

Edellinen postaus lähti leviämään ja jakoi, niinkuin arvasin, paljon mielipiteitä. Kunnioitan jokaisen mielipidettä, kokemusta ja kiitos jokaisen kommentista. Mun mielestä on hienoa, että asiasta keskustellaan ja kokemuksia jaetaan.

Moni sekoitti tekstini mielen sairauksiin, joissa aivokemia ei toimi ja lääkitys on paikallaan, sekä tietenkin vakavampaan masennukseen. Haluan vielä kerran muistuttaa, että kirjoitin nuoren, 19 -vuotiaan tytön kokemuksesta ja tapauksesta, jossa lääkitystä ei olisi tarvittu. Kokemuksia on varmasti monia, tapauksia erilaisia ja ehkä asian kanssa tällä hetkellä kamppaileville aihe on arka. Muistan itsekin kun kerroin äidilleni lääkityksestä, miten hänen negatiivinen mielipide asiaan tuntui pahalta ja puolustin lääkitystä kiven kovaa silloin.  Nyt jälkeenpäin hieman elämää jo ehkä enemmän nähneenä näen asian erillä tavalla, enkä näin ollen kannusta ihmisiä samanlaisessa tapauksessa ensisijaisesti lääkitykseen, ennenkuin muita vaihtoehtoja on kokeiltu. Läheisten tuki ja turva on korvaamatonta, joten muistakaa aina huolehtia lähimmäisistä ja katsoa myös kulissien taakse.

Otsikkokin teki varmasti tehtävänsä, olihan se hyvin provosoiva.

Seuraavaksi vähän iloisempiin aiheisiin!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Käytiin porukalla TFW:llä, eli training for warriors salilla kuvaamassa uutta #Jussikuntoon projektin jaksoa loopille. Olen jo pitkään halunnut kokeilla tällaista crosstraining tyyppistä salia, joten oli todella kivaa päästä tsekkaamaan mikä oli homman nimi!

Olin todella positiivisesti yllättynyt miten ohjaus ja tunnit hoidetaan heillä. Treeniin sekoitetaan positiivista ja tsemppaavaa asennetta, motivaatio tarinaa ja ihmiset otetaan mahtavan positiivisella energialla mukaan. He käyttävät mm. erilaisia tsemppihuutoja meiningin ylläpitämiseen! Todella hauska meininki!

11092689_10153033699629724_635224791_n

Salilla on hyvin erilainen tapa treenata mihin itse olen tottunut (yksin lippa silmille ja rokki soimaan), mutta ei lainkaan hassumpaa. Tälläinen salien yksinäinen jöröjukkakin saatiin meininkiin mukaan hyvin nopeasti!

11084319_10153033699769724_19913600_n

Treeniä ennen käytiin myös tekniikat ja liikkeet läpi todella tarkasti, mikä oli mukavaa! Itse treeni oli hyvin crossfit tyyppistä, mutta hemmetin tehokasta.

11033011_805853189461998_1088303161_n

 

Itseasiassa niin tehokasta, että mulla itsellä kävi pieni källi. Ensimmäisen kierroksen jälkeen syke tippui sekunneissa 180 > 100 ja päässä sumeni. Kylmä hiki alkoi virrata, joten valitettavasti kroppa laittoi pelin poikki. Onneks jätkät veti loppuun asti älyttömän hienosti! Jussi siis kuntoon ja meikältä taju pois oli teemana. 😀 Taitaa olla pian niin, että Jussi laittaa mut kuntoon!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Ihan rehellisesti sanottuna tiedän kyllä mistä on kyse. Olin viikonloppuna toista kertaa tänä vuonna ulkona ja tuli bailattua kuin mikäkin teini. Kroppa kun ei ole tottunut niin palautuminen viikonlopusta oli ilmeisesti vielä kesken, josta tämä kehon hanttiin laittaminen johtui…

Mulla on uus Suunnon super hieno ja kätevä sykemittari, Love it! Itseasiassa tää ei oo perus sykemittari, vaan suunnon parhain rannetietokone 😉 Olen nyt vuoden ollut ilman sykemittaria ja varsinkin kisakauden lähestyessä on huippua alkaa taas seuraamaan omia treenejä hieman lähemmin. (: Kyseessä on Suunnon Ambit 3 rannetietokone. Kerron laitteesta enemmän, kunhan pääsen sitä paremmin testailemaan!

 

jakso ilmestyy Loop.fi sivuille.

jakso ilmestyy Loop.fi sivuille.

Laitoin muutamia viikkoja sitten instagramiin kuvan Vital5 paketistani, jota lähdin kokeilemaan. En ole kova lisäravinne fani, sillä tykkään hakea monipuolisesta ravinnosta mahdollisimman pitkälle kaiken. Käytän lähinnä muutamia vitamiineja ja palautusjuoman lisäksi aminohappoja, mutta tämä tuotepaketti kiinnosti.

10919170_328355530698773_1751352420_n

Vital5 paketti sisältää erityisesti sydämmelle, aivoille ja vatsalle hyviä lisäravinteita. Sen sijaan, että kerron vain mikä fiilis tulee tuotteista, avaan hieman miksi ja mihin mitäkin syödään.
Vatsassamme on 1-2 kg pelkkiä bakteereja.
Halusimme tai emme, vatsassa käy jatkuva taistelu hyvien ja huonojen bakteerien välillä. Niiden hyvien valtaa voimme tukea laadukkailla probiooteilla. Ongelmana on kuitenkin saada hyvät bakteerit pysymään hengissä matkalla suolistoon.

FOREVER ACTIV PROBIOTIC sisältää 6 erilaista maitohappobakteerikantaa ( kaikki bakteerit eivät toimi kaikilla ihmisillä samalla lailla). Tämän tabletin erityinen päällyskerros takaa kapselin hajoamisen vasta paksusuolessa.

ALOE GEL toimii prebioottina eli ruokana probiooteille ja auttaa niitä kiinnittymään suolen limakalvoille.
Aivot koostuvat suurimmaksi osaksi rasvasta ja tarvitsevat myös erityisiä rasvoja toimiakseen ja pysyäkseen kunnossa. ARCTIC SEA kalaöljykapseleissa on oikeanlainen omegoiden 3 ja 6 suhde ja kalat on pyydystetty puhtailta vesiltä. Huomaa, että kasvatetussa kalassa ei ole omega3:sta. Ostaessasi kaupasta ”norjalaista lohta” saat todellisuudessa ravintoarvoilta köyhempää, viljeltyä kalaa. Omega3 tuhoutuu myös kalaa paistettaessa, siksi sen saannista on hyvä huolehtia.
DAILY on monivitamiinivalmiste, jossa on mukana 12 vitamiinia ja 8 mineraalia sekä hedelmiä ja vihanneksia jauhettuna. Dailyssä käytetään kasveja kokonaisvaltaisesti, eikä vain joitain osia niistä. ( Huom! kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa )
ARGI+ lisää potkua elämään, tukee hyvinvointia ja jaksamista.
Sisältää paljon värikkäitä marjoja – mitä värikkäämpää, sen enemmän antioksidantteja.

Olen ollut todella tyytyväinen tuotteisiin ja elimistö on selkeästi voinut hyvin. Argin ja Aloe Gel juoman olen nauttinut aamulla tyhjään vatsaan. Ruuan jälkeen olen ottanut omega3 ja daily-monivitamiini ja illalla ennen nukkumaan menoa probioticin.

Näin nopeasti on vielä vaikea sanoa pidempiaikaisista vaikutuksista, mutta kokonaisuudessaan todella hyvä ja energinen fiilis ja nimenomaan tieto siitä, mitä syö ja miksi on mulle erityisen tärkeää. 🙂 Ulkoisen ”hyvinvoinnin” tärkeyttä edelle menee aina elimistömme, joten myös siihen tulisi panostaa.

Jos innostuit kokeilemaan pakettia, niin mun nimellä saa -10% hinnasta pois, jos tilaat 10.5 mennessä! Tuotteita löydät täältä !


18 Comments
  • mRGARITA
    Posted at 01:36h, 27 maaliskuun Vastaa

    jos vatsan hyvinvoinnista haluat huolehtia osta rasilaisen maitohappokäyttämällä valmistettua hapankaalia. oikeaa superfoodia. saa ihan Citymarketista vihannesosastolta 2.39e 400g rasia ainakin täällä päin.

  • grah
    Posted at 07:43h, 27 maaliskuun Vastaa

    Siis noita Foreverin tuotteita ei saa markkinoida millään terveysväittämillä!! Ja koska kyse on verkostomarkkinoinnista, hinta on jäätävä.. tuo argkin on makeutettu hedelmäsokerilla koska se on ”terveellisempi vaihtoehto”. :/ mä otan arginiinia ihan lusikalla puhtaana purkista ilman turhia lisukeaineita.

  • Elina
    Posted at 08:27h, 27 maaliskuun Vastaa

    ”Vatsassa käy jatkuva taistelu hyvien ja huonojen bakteerien välillä. Niiden hyvien valtaa voimme tukea laadukkailla probiooteilla. ”

    Vatsassa ei ole bakteereita terveellä ihmisellä. Hyvin monesta tekstistäsi paistaa läpi, miten kirjotat asioista höpönlöpöä niistä mitään oikeasti tietämättä. Ja jätät julkaisematta sinua korjaavat, aivan asialliset kommentit.

    • Sanni
      Posted at 10:02h, 27 maaliskuun Vastaa

      Mahalaukussa ei kuulu olla bakteereja, vatsa sen sijaan on kehon osa, jossa sijaitsee myös suolisto ja suolistossa bakteereja on paljonkin.

    • I-p
      Posted at 10:08h, 27 maaliskuun Vastaa

      Ei kannata päteä ennen kun selvittää kuka puhuu totta. Ilman bakteereja ei oltais elossa!

  • wERA
    Posted at 11:08h, 27 maaliskuun Vastaa

    En ikinä voisi harkitakaan, että tulisin sun asiakkaaksi. Sulla on niin moni jo ihan yleissivistykseen kuuluva asia ihan hukassa. Eilen haukuit lääketeollisuutta, tänään liputat aloe veran puolesta, hohoijaa.. Todennäköisesti lääkkeistäkin saamasi ”haittavaikutukset” olivat ihan psykosomaattista oirehdintaa, kerran aloe verakin (=vesi) vaikuttaa suhun tällä tavoin.

    Tässä ihan perusfaktaa opeteltavaksi, lähteet merkitty. http://www.katiska.info/ruokinta/raaka-aineet/ravintopommi-aloe-vera/

    • linda
      Posted at 11:31h, 27 maaliskuun Vastaa

      Olen pahoillani jos loukkasin, saat syödä mitä haluat , niinkuin me kaikki (:
      se että kerroin omasta kokemuksestani, ei tarkoita että lyttään koko lääketeollisuuden.

  • Sirjuska
    Posted at 14:13h, 27 maaliskuun Vastaa

    Moikka! Mulla olisi kysymys liittyen aiempaan postaukseesi kestopigmentoinneista (en ollut varma, luetko vanhempiin postauksiin tulleita kommentteja, niin laitoin varmuudeksi tähän uusimpaan) Olen siis itse harkinnut jo pitempään kulmien kestopigmentointia, mutta yksi suuri syy on ollut se, että kuulemma pitäisi pitää treeneistä ja muusta hikoilusta taukoa ainakin viikko toimenpiteen jälkeen, mikä tuntuu itselle kovin suurelta uhraukselta 😀 Eli miten sulla meni homma, piditkö tuollaista treenitaukoa? 🙂

  • Enmmi
    Posted at 15:11h, 27 maaliskuun Vastaa

    Moi!
    Kiva lukea tietoa suolistonterveydestä ja miten tärkeä se onkaan, täytyy käydä tutustumassa noihin tuotteisiin!
    Olisi kysymys koskien treenaamista, ongelmanani on että treenatessa en oikein saa kunnolla hikeä pintaan. En tiedä onko se niinkään olennainen osa, mutta muut salilla ovat välillä kuin uitettuja koiria ja itselläni naama korkeintaan punoittaa. Jalkapäivinä kyllä saan hyvän punan kasvoille ja sillointällöin myös hikeä pukkaa. Olen lisännyt painoja ja vaihdellut ohjelmia, mutta onko mitään käryä mistä tämä johtuu.. Varmaan tosi tyhmä kysymys.
    Käyn salilla 4-5/6 krt/vko. Siihen lisäksi 1-2 aerobista. Olen jaotellut, ainakin pyrkinyt tekemään jaottelun siten että eripäivinä jalat, kädet, selkä, hauis+olat ym. Mutta jos voit auttaa niin kiva 🙂

  • Veera
    Posted at 15:28h, 27 maaliskuun Vastaa

    Sulla on ihana blogi ja oon jo lukenu sitä pidemmän aikaa! 🙂 pakko kommentoida tähän, et noi Aloe vera – tuotteet on kyl ihan parhaita!! Joku vertas tossa sitä juomaa veteen, mikä ei todellakaan pidä paikkaansa! Aloe verassa on paljon vitamiineja ja se on oikee terveyspommi. Käytän myös ite tota dailya nimensä mukaan päivittäin, sillä yhestä pienestä purkista saa monta eri vitamiinia ja mineraalia ja kaikkee muutaki eikä sitä oo sisältöönsä nähden hinnalla pilattu! Ei näistä tuotteista oo mitään muuta sanottavaa ku että voi vaan entistä paremmin, ja jos joku ei haluu laittaa rahaa terveyteensä ni se on niiden asia sit 😀 mut hyvin kirjotit näistä 🙂

  • Veera Matilda
    Posted at 15:32h, 27 maaliskuun Vastaa

    Itsekin ajattelin sinun innostamana kirjoittaa omat kokemukset lääkkeistä ja ylipäätään masennuksesta. En ikinä ajatellut uskaltavani, mutta täytyyhän näistä asioista puhua. Kiitos hyvästä esimerkistä ja jatka samaan malliin! Kaikkia ei voi miellyttää, mutta eihän se ole tarkoituskaan 🙂
    http://veeramatilda.blogspot.fi/2015/03/minun-tarinani-masennuksesta.html

  • asuli
    Posted at 23:15h, 27 maaliskuun Vastaa

    Siis aloe-juomassa ei ole vitamiineja. Se on suurimmaksi osaksi vettä. Esim. Veteraaniurheilija on kirjoittanut pari hyvää postausta aiheesta, kannattaa tutustua. Tiedän että moni tykkää noiden tuotteista, ja sitä pitää käyttää mikä tuntuu että sopii itselle.. mutta mitään ihmelääkkeitä nämä ei ole, vaikka jälleenmyyjät niin kovin koittavatkin uskotella.

    • Lotta
      Posted at 10:16h, 28 maaliskuun Vastaa

      Kirjotappa wikipediaan niin kyllä löytyy tietoa. ”Aloeita on yli 300 lajia, mutta vain muutamilla on niistä on hyviä, terveyteen vaikuttavia ominaisuuksia”. Juuri esim Foreverin käyttämällä Barbadensis Millis- lajilla (kuuluu lääkealoeen). Siinä on lueteltu 11 vitamiinia, 8 mineraalia, 19 aminohappoa yms.. Et joo kyl aloeita on erilaisia mut tää sisältää muutakin kun vaan vettä.

  • Ninnu
    Posted at 06:35h, 29 maaliskuun Vastaa

    Minkälaista ”latausjuomaa” käytät ennen salitreeniä? Entä minkälaista palautusjuomaa itse suosit? 🙂

  • Hennis
    Posted at 13:28h, 29 maaliskuun Vastaa

    Moikka!
    Kun alotin reenaamaan salilla niin esim jalkapäivän jälkeen jalkani kipeytyivät kunnolla, oli vaikea päästä kyykkyyn jne tiedät kyllä.
    Nyt enää pitkiin aikoihin en ole saanut minkäänlaista kipua jalkoihin.. Eikö paikat enää tule niin kipeiksi mitä enemmän reenaa?? Vai onko ohjelman vaihdos paikallaan, alkaako kroppa tottua liikaa vanhaan ohjelmaan..:)

    • E
      Posted at 18:48h, 29 maaliskuun Vastaa

      Syitä voi olla monia. Kroppa voi tottua kun tekee tiettyjä liikkeitä usein, et oo tehny tarpeeks lujaa, et oo keskittyny tekee sitä liikkettä puhtaasti (liike menny jollekki muulle lihakselle), et oo antanu lihastes palautua kunnolla ennen seuraavaa treenikertaa. Eikä sitä aina ees tuu niin kipeeks ne lihakset, mutta silti tapahtuu kehitystä 🙂 mutta nää oli sit vaan mun omien kokemusten perusteella! En tiiä miten Lindalla, mutta mulla auttaa just jos välillä pitää vähän rennomman treenin ja välillä taas rankemmin ja sit vaihtelee sitä ohjelmaa tarpeeks usein.

  • Jenni
    Posted at 14:52h, 29 maaliskuun Vastaa

    Hei! Sä olet ihanan positiivinen ja mielestäni huikean rohkea, kun olet pystynyt avautumaan sun koettelemuksista ja tietenkin ja varsinkin saavutuksista. (: Blogissa kiehtovat sun oma tyyli ja persoona, sekä tietenkin liikunta- ja ravintoaiheet. (:
    Sellainen kysymys sun ihonhoitorutiineista, että mainitsit joskus käyväsi medical peeling ihonhoidossa. Niin millaisen jäljen se jättää kasvoihin sen päivän aikana kun käy? Esimerkiksi uskoltaisiko arkisin käydä vai onko naama tulipunainen seuraavana päivänä tai kuoriutuu karisten pian pois? Ja minkä hintainen tuo hoito mahtaa olla? Itse en ole käynyt kosmetologilla koskaan, mutta nyt ihmeellinen teini-ikä on yhtäkkiä palannut ja naama täynnä tukkeutuneita ihohuokosia ja finnejäkin tupsahtelee niiden pohjalta. Ihan kammottavaa… Sinulla on aina niin hehkeät kasvot joka kuvassa!
    Iloista jatkoa ja aurinkoisia päiviä! (:

Post A Comment