Mielialalääkkeet- Suomen kansan syöpä.

Seuraava kirjoitus perustuu omiin kokemuksiini. Ymmärrän, että on olemassa mielen sairauksia, joissa aivokemia ei toimi ja lääkitystä tarvitaan. Masennuksesta löytyy erilaisia versioita, kuten vaarallinen itsemurhaan johtava masennus, jossa lääkehoitoa tarvitaan, mutta ikinä, ei ikinä yksistään. Aina tarvitaan tueksi myös muita apuja, kuten terapiaa, jota harvemmin tarjotaan.

Lääkitys oli varmasti omallakin kohdalla hetkellisesti toimiva ja antoi tauon hengähtää, mutta pelkästään pinnallinen laastari sisäiseen verenvuotoon, asioihin jotka tulee jokatapauksessa jossain vaiheessa elämää käsitellä.Tämä kirjoitus siis perustuu omaan kokemukseeni, jossa lääkitystä ei missään nimessä olisi tarvittu. Näen samanlaisia tapauksia liikaa ympärilläni, joten haluan tarttua asiaan oman kokemukseni kautta.

Mä en ole itse koskaan suoranaisesti uskonut masennukseen. Tai paremmin sanottuna en halua antaa voimaa masentumiselle. Huomaan ympärilläni miten monet ihmiset ovat ”masentuneita”. Lähes jokainen ystäväni on kertonut jossain vaiheessa elämäänsä olleensa masentunut. Nykyään yhteiskunta tarjoaa todella hulppeat mahdollisuudet syrjäytymiseen sekä masentumiseen. Teksti on lähinnä osoitettu nuorille, jotka kokevat näitä asioita hyvin vahvasti, kun etsitää vielä sitä omaa tarkoitusta ja tehtävää maailmassa. Ymmärrän, että on aikoja kun elämä käy todella lujaa päälle.  Mua, niinkuin moni tietää, on viime syksyn aikana potkittu kumoon mitä kamalimmilla tavoilla. Menetin todella nuoren, vasta 49 -vuotiaan isäni äkillisesti. Samaan aikaan erosin 3 -vuoden suhteesta Joelin kanssa.

Voisin väittää, että viime talvi oli hyvin otollinen aika masentua ja mulle annettiin siihen kaikki eväät. En ensinnäkään tekisi koskaan sitä isälleni, että jäisin tuleen makaamaan asian vuoksi tai kaatuisi tapahtumasta, jolle hän ei voinut mitään. Se olisi ilkeintä mitä voisin hänelle tehdä.

En siis halua uskoa, että masennus on automaattisesti asia, jossa ihminen tarvitsee lääkityksen. Mulla on aikoja jolloin olen todella masentunut, mutta niihin auttaa vain oma duuni sen eteen, että sä löydät positiivisia asioita joista löytää voimaa ja syitä tarttua kiinni elämästä ja nauttia. On hyvin tärkeää löytää oma halu voida hyvin ja uskoa siihen, että elämä on kaunis ja ainutlaatuinen kokemus ja mahdollisuus. Kuin pieni seikkailu jonka jälkeen palaamme sinne mistä ikinä tulemmekaan.

Kaikesta tästä huolimatta, olen ihminen joka on syönyt masennukseen, unettomuuteen, ahdistuneisuuteen sekä paniikkihäiriöön mielialalääkitystä KOLME vuotta.

Jep, minä. Olen kertonut syömishäiriöistäni ennenkin. Oli ajanjakso, kun olin hyvin pohjamudissa. En nukkunut, bulimiset sekä anorektiset vaiheet olivat vieneet multa kaiken energian ja yhtenä päivänä en enää noussutkaan sängystä.

Olen ollut aina hyvin itsepäinen. Ihminen joka auttaa muita, kuuntelee, mutta ei itse puhu tai pyydä apua. En koskaan ole kokenut, että mulla on oikeus valittaa mistään, sillä mulla on kuitenkin kaikki mitä tarvitsen ja enemmänkin.

Burnoutin iskiessä mun oli kuitenkin viimein nostettava kädet ilmaan ja myönnettävä, että jotain täytyy tehdä. Menin lääkäriin ja kerroin sairastavani bulimiaa, etten ollut nukkunut kuukausiin sekä ylipäätään surumielisyydestäni. Koin olevani ahdistunut ja sain joskus jopa jonkinlaisia paniikkikohtauksia.

Lääkäri tokasi muistaakseni että jaa. Laitetaas sulle tällänen. Tää ei oo mikään paha lääkitys. Jos alkaa masentaa tai mitään ei tapahdu niin nostetaan sitten vaan määrää.

Lähdin siitä 15 minuutin tapaamisesta mielialalääkityksen lääkeresepti seuraavaksi puoleksi vuodeksi kourassa. Olen aina ollut niitä vastaan, mutta heikkona hetkenä sitä tarttuu mihin vain. Jos sais edes nukuttua, ajattelin.

Hain lääkkeen ja sen jälkeen elin noin viikon täysin sumussa. Nukahtelin pystyyn, olin kuin mikäkin huumehörhö. En tajunnut sanaakaan, en tuntenut oikein mitään, olin vain. Tuntui hemmetin sumuiselta. Ei onnelliselta, mutta todella turtuneelta.

Bulimia ei loppunut siihen. Tapasin kuitenkin Joelin jo muutama kuukausi lääkkeiden aloittamisesta ja Joelista parantuminen alkoi. Olin todella onnellinen ja totesin, etten mä näitä lääkkeitä tarvitse. Lopetin lääkkeet.

Noin viiden päivän kuluttua aloin saamaan ihmeellisiä sähköiskuja ”aivoihin”. Hikoilin yöt jäähilemäistä hikeä niin pahasti, että aamulla olin sininen kylmyydestä ja yöpaidastani pystyi puristamaan hikeä. Yhtäkkiä en enää pystynyt kävelemään, koska tasapainoni oli hukassa. Lähdin muutaman kerran kouluun, mutta en enää uskaltanut nousta ja jäädä metrosta, sillä pelkäsin menettäväni tajun. Jos käänsin päätäni, menetin niin pahasti tasapainoni että kaaduin välittömästi maahan. Oksentelin ja voin kaikin puolin todella pahoin.

Ensimmäinen ajatus oli tietenkin, että jaa, mulla on aivoissa syöpä. Kävin lääkärissä, mitään ei löytynyt… mitä hemmettiä. Rupesin ajattelemaan mitä olen muuttanut ja muistin lääkkeet. Kokeilin ottaa yhden ja tunneissa oireet katosivat. Hienoa. Olin 19 vuotias lääkeriippuvainen.

Tämän saman on käynyt myös muutama ystäväni läpi. Muistan kun noin vuos sitten yksi ystäväni soitti lähes itkien ja kertoi samanlaisista oireista. Sillon sain selville, että hänkin syö samaa lääkettä ja pystyin valaisemaan asiaa. Hänellekkään ei oltu kerrottu.

Kukaan ei kertonut mulle sivuoireista, ei kukaan. Yritin lopettaa kymmeniä ja kymmeniä kertoja, mutta en kestänyt vieroitusoireita. Söin kaksi vuotta lääkkeitä vain jotta pystyn pitämään oireet poissa, en siksi että olisin ollut masentunut.

Nyt olen ollut ”kuivilla” jonkin aikaa ja on törkeen hyvä fiilis. Itse lopettamis prosessiin meni noin 6 kk. Pilkoin annoksia pikkuhiljaa pienemmiksi ja pienemmiksi, kunnes pystyin olemaan ilman. Yritin tätä samaa kymmeniä kertoja, onneksi lopulta onnistuin….

Olen puhunut lääkityksestä avoimesti ja tehnyt pientä tutkimusta kyselemällä muilta onko heille koskaan tarjottu lääkitystä, tai syövätkö he jotain. On aivan sairasta miten helposti nuoria lääkitään vaarallisilla ja koukuttavilla lääkkeillä! Sanoisinko että kymmenestä nuoresta kahdeksalla on joko mielialalääkitys tai heille on tarjottu sitä.

Menet lääkäriin sitten unettomuudesta, syömishäiriöstä, ahdistuksesta tai vähän pahasta mielestä, sut hiljennetään lääkkeillä. Lähes jokainen meistä käy tällaisia ajanjaksoja läpi, että masentaa tai uni ei tule. Joskus sitä kohtaa jonkun kriisin, joka taas aiheuttaa tietynlaisia hetkellisiä oireita. Niistä pääsee muillakin tavoilla yli, mutta harvemmin näihin asioihin tarjotaan terapiaa tai muita mahdollisuuksia, joita on uskoakseni monia monia muitakin, kuin lääkitys.

Sama homma hormoneista. Mun kaveri kertoi eilen, miten hänellä todettiin 16- vuotiaana eräs hormonaalinen sairaus, mikä on 100% parannettavissa pelkällä ruokavaliolla ja sen sijaan, että hänelle oltaisiin kerrottu vaihtoehdoista, häntä on pumpattu viimeiset 7 vuotta hormoneilla.

Halusin kertoa kokemuksistani, sillä toivon todella että jokainen harkitsee kerran tai kaksi ennenkuin aloittaa minkäänlaista lääkitystä, jos muitakin vaihtoehtoja on. Luontaistuotteet ovat yllättävän tehokkaita esimerkiksi unettomuuteen (erilaiset rauhoittavat yrtit yms.) ja monet sairaudet ovat todellakin parannettavissa ja ehkäistävissä ruokavalioiden sekä liikunnan avulla. Uskon myös että sama pätee ”mielialasairauksiin”.  Kaikki lähtee omasta halusta. Ole kiitollinen, etsi ja keskity kauniisiin asioihin sun elämässä, niihin mitkä on hyvin ja mikä tärkeintä, tsekkaa ihmiset sun ympärillä! Jos et ole siellä missä haluaisit, tee töitä sen eteen sen sijaan että huumaat mielesi. Muista kiittää jokaisesta päivästä. Mä kiitin jopa päivänä, jolloin mun isä kuoli.

Toimin mielelläni varoittavana esimerkkinä siitä, miten nuoren voi huijata hiljenemään. Tuleehan se nyt hemmetisti halvemmaksi ohittaa ongelma ja turruttaa tunteen, kuin vaikka tarjota terapiaa tai muita vaihtoehtoisia tapoja käsitellä masennuksen aiheuttaja ja mennä eteenpäin elämässä kirkkain mielin.

10675615_10152763591895794_630744818972061823_n

”jos esim.vituttaa niin sit vituttaa…ei se lääkkestä lopu, mutta kun otat lääkkeen niin et enää tiedä, että sen alla sua yhä vituttaa…” – Äippä

Nyt kun olet lukenut tekstin ja suutuspäissäsi kerrot miten idiootti olen, kun en ymmärrä masennuksesta mitään, niin pyydän että luet aloitus tekstin uudelleen jotta muistat, että kerron jo alussan tiedostavani sen, että masennuksessa ja mielen sairauksissa on erilaisia versioita ja asteita, joihin lääkitystä tarvitaan. Muistathan myös sen, että teksti käsittelee minun omia kokemuksiani sekä vertaan myös tapahtunutta oman elämäni sisällä törmättyihin tapauksiin, joissa tarina on samankaltainen. Kiitos.

 

 


184 Comments
  • Metallisydän
    Posted at 23:49h, 25 maaliskuun Vastaa

    Mahtavan rehellinen kirjoitus! Arvostan.

    • linda
      Posted at 23:54h, 25 maaliskuun Vastaa

      kiitos paljon (:

  • viola
    Posted at 23:53h, 25 maaliskuun Vastaa

    Kamalinta mitä voit masentuneelle, siis oikeasti masentuneelle, ihmisille tehdä on sanoa, että masennus ei ole oikea sairaus.

    Häpeäisit.

    • linda
      Posted at 23:53h, 25 maaliskuun Vastaa

      Luitko tuon alkutekstin? Jos et niin lue. (:

      • Mitä ihmettä
        Posted at 08:14h, 28 maaliskuun Vastaa

        Linda hyvä, kuinka voit määritellä, että oma masennuksesi olisi mennyt ohitse ilman lääkkeitä? Lääkärikö olet? Alkaa pikkuhiljaa naurettava pätemisesi mennä yli.

    • taija
      Posted at 10:53h, 26 maaliskuun Vastaa

      Samaa mieltä violan kanssa! Tässä kyllä vähätellään selvästi masennusta ja mihin se voi johtaa. Jokaisella ihmisellä on yksilöllinen tarve ja aina sieltä pohjamudista ei nousta ruokavaliolla ja liikunnalla, jos masennus edennyt niin pitkälle. Tälläkin hetkellä voi joku vaikeasti masentunut ihminen lukea tätä, joka on pallotellut pitkään ottaako lääkehoidon vastaan ja pitkittää sitä vielä ja tilanne voi pahentua..

      • ilari
        Posted at 14:28h, 15 lokakuun Vastaa

        no sisi lindahan sanoi miten oma mieli toimii ? sehän on parasta lääkettä kun tietää se nitse niin ei tarvii kuluttaa lääkärienkään aikaa? siis mikä iheen auktoritetti uskovainen pitäisi olla.
        mullekin kävi kerran niin menin korvan takia lääkäriin ja noh olin luakssut aiheesta enempi kuin se lääkäri aj se sit huulipyöreenä oli hiljaa kun kyselin kaikeka iska lihasken jäykkyyden vaiktuksesta korvan sointiin ja näihin .
        smanlailal ne lääkräitkin tenttii kuin se ”tavis ” ihmine nniit juttui mikä ihmeen ongelma se nyt sitten muka on? helkatti lääkräi lukee korvakäytävä toimii näin mä luen sen sman samasta kirjast että korvakäytävä tomii näin miten helkatissa mun lukema ei oo sama kuin sen lääkräin kumamtkin ovat siis luettuaan samalal viivalla ok en voi tehdä leikaksuta mutta teorian tiedän ja sitten ku nsaa tehdä ajtko kysmyksii toisen joak tietä äasiasta niin vittu se vaan ratkasee sitä omaa henksitäkin ongelmaa siihen ku nsaa selvyyttä. moni nyk ajan lääkri on vaan jotenkin turtunut siihen kaikk itietäväsiyyteen aj kuvittele et tavis ei teidä mitään se on ylimeilisyyden harha luulo.

        opetelkaa nyt jo lukeen se on yhden ihmisen tapa ymmärtää tätä maailmaa miksi sotkette miten mutu näkee asiat ehäpä josain on joku joka ajattelee samnlailla ja saa taas aivo palasen ongelmaan tätä kautta kun toine nkirjoitta ahienosti asiasta.

    • Anu
      Posted at 17:32h, 27 maaliskuun Vastaa

      Varmastikaan Linda ei tarkoittanut asiaa noin… Ite ymmärsin sen niin että hän lähinnä tarkoitti ohimenevää masentuneisuutta, jota jokainen ihminen varmasti kokee joskus. Masennus pitkäaikaisena sairautena on eri asia, ja pointti oli varmasti siinä, että lääkärit määrää nykyään tähän ohimenevään masentuneisuuteenkin heti lääkkeet vaikka se olisi pitkälti hoidettavissa juuri esim. liikunnalla tai keskittymällä muihin hyvää oloa tuoviin aktiviteetteihin. Myöskään lievään masennukseen vaikka diagnoosi olisikin ei tarvitse lääkkeitä. Itse keikuin keskivaikean ja vaikean masennuksen rajoilla ja sairastin myös syömishäiriötä ja ensimmäisellä terapiakerralla käteen lyötiin lääkeresepti. Käytin 5 päivää ja paisuin kuin pullataikina. Lopetin siihen. Sen perään tyrkytettiin, siis TYRKYTETTIIN, uutta lääkettä oikein kunnolla jankuttamalla. Otin reseptin, jotta sain lääkärin olemaan hiljaa ja revin sen heti kun olin ovesta ulos päässyt. Itselläni tosin ei terapiastakaan ollut apua ja lopetin sen aika pian. Itselle tärkeintä oli vertaistuki sekä ystävien tuki ja puhuminen heille. Omaa ajatteluani kaikesta jouduin myös muuttamaan ja pikkuhiljaa vuosi vuodelta asiat lähtivät parempaan suuntaan ja nyt voin sanoa olevani täysin terve. En missään nimessä sano että näin menisi kaikilla vaan lääkkeet on paikallaan tietyissä tapauksissa… Itsellä se oli luojan kiitos mahdollista ilman lääkkeitä ja onneksi tajusin lopettaa ennen kuin mitään turpoamista pahempaa tapahtui. Mun mielipide lääkkeistä on, että ne sekottaa pään ja vie oikeat tunteet pois, eikä niiden myötä voi koskaan tietää onko oikeasti parantunut kun ei tunne oikeita tunteita lääkkeiden neutraloidessa niitä.

  • Maria
    Posted at 23:57h, 25 maaliskuun Vastaa

    Jouduin itse kesällä pahoinpitelyn uhriksi. Sen jälkeen meni viikko etten saanut nukuttua omassa kotona ja piti mennä äidin luokse. Siltikin nukkuminen oli huonoa jonka johdosta menin lääkäriin ja pyysin ehdottomasti kaikista miedointa unilääkettä. Loppujen lopuksi sain keskushermostoon vaikuttavaa lääkettä mitä käytetään myös masennukseen ja makasin kotona 3 päivää pää sekasi olo niinkuin porkkanalla. Menin takaisin äidille ja hänen nähtyään lääkärin määrät ”miedot” lääkkeen lensi roskiin. Äitikin ihmetteli miten ihmeessä olin saanut niin vahvoja lääkkeitä, eikä
    Lääkäri esim määrännyt ensin melatoniinia..

    • linda
      Posted at 00:00h, 26 maaliskuun Vastaa

      …. TAI TERAPIAAA!!! voi luoja. Tuokin on asia, joka tulee ehdottomasti käsitellä!!

      • sara
        Posted at 07:02h, 26 maaliskuun Vastaa

        Pakko todeta alan ammattilaisena, et Melatoniinista jos lukee tutkimuksia niin se lyhentää nukahtamisaikaa n.4 minuutilla. Siksi lääkärit eivät määrää sitä varmaan hirveen usein.. Toki itestä ainaki tuntuu, jos otan sellasen et nukahdan helpommin ja aiemmin..:-D Lumevaikutusta siinä on ja lumevaikutus on myös ihan oikea fysiologinen vaikutus! Se joskus unohdetaan. Masennuslääkkeet ovat kyllä mielenkiintoinen kohderyhmä ja olen samaa mieltä, että niitä syödään liikaa (on todettu, että ne eivät auta varsinkaan lievään masennuksern eivätkä ehkä keskivaikeaankaan) ja terapiaa aivan liian vähän. Rahakysymys varmaan tuokin, ei oo valtiolla rahaa tarjota terapiaa eikä lääkäreillä aikaa. Toivottavasti tulevaisuudessa tarjotaan terapiaa enemmän. Rohkea teksti ja todella paljon tsemppiä sinulle!:)

        • hhh
          Posted at 19:58h, 26 maaliskuun Vastaa

          Samaa mieltä sun kanssa sara!! Täytyy vielä lisätä, että nykyään kun ihmiset menee lääkäriin, ne vaatii lääkkeitä. Jos lääkäri ei määrää mitään lääkettä, ajatellaan, että lääkäri oli huono. Sama siis kaikkien sairauksien kohdalla. Esimerkiksi flunssapotilas olettaa saavansa antibiootit ja vaikka lääkäri toteaa taudin olevan viruksen aiheuttama, kuulee potilaan suusta että olipa huono lääkäri kun ei edes antibioottia määrännyt. Veikkaan, että sama ajatus olisi ollut Lindan päässä, jos olisi marssinut lääkäristä ulos ilman reseptiä. Tosin terapiaa olisi kuulunut ehdottaa, mutta niin kuin sanottu, valtion talous…

  • vivsu
    Posted at 00:00h, 26 maaliskuun Vastaa

    On surullista että sun kokemuksesi syömishäiriön hoidosta ovat noin huonot. Itse myös vaikean syömishäiriön sairastuneena taas koen että lääkärien, sairaanhoitajien ja terapeuttien hoito oli korvaamatonta ja vaikka vaikea masennus oli todettu alettiin bulimisia oireita ja masennusta hoitaa seronil-lääkityksellä vasta usean kuukauden jälkeen kun muu ei tuntunut auttavan. Enkä tosiaan saanut heti käteen puolen vuoden reseptiä vaan ainoastaan kuukaudeksi ja annostusta ja vaikutusta seurattiin. Muutenkin koen että hoidon aikana en ollut ammattilaisten avun puolesta yksin vaan he olivat aidosti kiinnostuneita ja auttoivat. Omassa tapauksessa se oli perhe ja ystävät jotka jättivät yksin. Kun lääkkeestä alettiin luopua sitä ei tosiaan jätetty kokonaan pois vaan annostusta vähennettiin pikkuhiljaa. Nyt kun suht terveitä vuosia on jo pari takana ja pää taas pinnalla niin kyllä itse olen lääkkeen kannalla, se ei ole yksinään korjaava tekijä mutta terapian kanssa se onnistui pitämään mut ainakin hengissä ja liikkeessä vaikkakin aika tunnottomassa tilassa, ei ollut iloa mutta ei ahdistustakaan.

  • Metallisydän
    Posted at 00:06h, 26 maaliskuun Vastaa

    Itse olen työskennellyt jo yli kymmenen vuotta lastensuojelulaitoksessa ja valitettavan usein törmään lapsiin ja nuoriin joille ei ole ollut aikaa, ei kuuntelijaa, ei keskustelijaa. Aidolla välittämisellä, yhdessä tekemisellä ja keskusteluilla on mahdollista saada aikaan isoja asioita. Yhteiskunnan resurssit ovat kuitenkin tällä hetkellä valitettavan rajalliset ja kaikki tarvitsevat eivät saa riittävää tukea, tai sitä saadaan vasta valitettavan myöhään, kun ongelmat ovat jo paisuneet suuriksi. Se on surullinen tosiasia. Aina lääkitys ei ole turha, vaan oikeanlaisena se tuo juuri sen tarvittavan lisätuen arjesta ja omista asioista selviämiseen, noiden keskustelujen ja välittämisen ohella.

    • linda
      Posted at 00:09h, 26 maaliskuun Vastaa

      kyllä, varmasti on apuakin. En väitä etteikö se hetkellisesti tuonut mullekkin ”happea”, mutta se oli vain pinnallinen laastari sisäiseen verenvuotoon. Asioihin jotka on jokatapauksessa käsiteltävä joskus.
      Mun , ja oikeesti valehtelematta 10 mun kaverin kohdalla lääkitys ei ole ollut tarpeellinen. :/

      • Metallisydän
        Posted at 00:17h, 26 maaliskuun Vastaa

        Lääkitys yksinään ei paranna, se tukee paranemista. Siihen tarvitaan lähes poikkeuksetta juuri keskustelua ja tukea, terapeuttia tai muuta tahoa. Sun olis ehdottomasti pitänyt saada myös muuta apua kuin turruttava ja selvästi liian raju lääkitys.

        • linda
          Posted at 00:21h, 26 maaliskuun Vastaa

          Näinpä, mutta no, ehkä mun oli käytävä tämä läpi yksin, onneksi mulla on ihana tukiverkosto (:

          • Metallisydän
            Posted at 00:24h, 26 maaliskuun

            Se on nyt ainakin eletty, koettu ja voitettu. Sä olet nyt vahvempi ihminen ja tiedät että selviydyt mistä tahansa. Ja hyvän tukiverkoston arvoa ei voi sanoin kuvailla :)

          • linda
            Posted at 00:53h, 26 maaliskuun

            no ei voi, harmi todella ettei kaikilla ole sellaista :/

      • hips
        Posted at 17:52h, 27 maaliskuun Vastaa

        Pakko ihmetellä, että millä pätevyydellä pystyt arvioimaan, että ystäväsi eivät olis tarvinneet lääkkeitä? Tutkimusten mukaan paras apua masennukseen hoidossa saadaan lääkityksellä + terapialla. Toki kyseessä silloin pitää olla oikeasti masennus, eikä mikään trendijuttu ”mua tässä nyt vähän masentaa.” Masennusta voi ennaltaehkäistä liikkumalla ja hyvillä elintavoilla, niillä ei kuitenkaan hoideta vakavaa masennusta.

    • ilari
      Posted at 14:33h, 15 lokakuun Vastaa

      resursesitahan se ei jää kiinni vaan siitä mikää oikeasti on tärkeää jsut sillä että pansotetaan jo pienestä pitäen lapsilel turvallsieen tapaan käsitellä asioita vaikak koulussa ja lisää henkilökuntaa niin tulevaisuudessa sitten ei olis niin paljon niitä ongelmia ja sisi että uskaleltaan tuoda kaikk iesille ja sitä harjoittaa jo pienestä pitäen niin aksvaa niit vahvoi ja vapiata ihmsii ja ehkä mielenterveys ongelamt isona vähentyy joka sitte nsäästää niit resurssei tulevaisuudessa?.

  • Heli
    Posted at 00:12h, 26 maaliskuun Vastaa

    Onhan noi mieliala lääkkeet tietty hirveitä mutta itse olen pakotettu niitä syömään epilepsian takia… Vähän välillä pelottavakin ajatella että miten ne lopulta vaikuttaa mieleen… Kun nämäkin keskushermostoon vaikuttavat ja kuulemma samaa lääkettä käytetään joillain mielialaa tasaamaan. Mutta mieluummin kai tämän ottaa kun kohtausten riskin niissä on kuitenkin aito riski kuolla tai vammautua. Eli joissain tapauksissa on valitettavasti välillä pakko noita lääkkeitä syödä vaikka se ahdistaakin :(

    • linda
      Posted at 00:17h, 26 maaliskuun Vastaa

      tottakai sun tapauksessa se on välttämätöntä ! (:

  • laura
    Posted at 00:22h, 26 maaliskuun Vastaa

    No ohhoh… luulis PT:n tai ylipäätään kenen tahansa ymmärtävän, että mielisairaudet on sairauksia siinä missä vaikkapa syöpä. Masennus, kaksisuuntainen mielialahäiriö, skitsofrenia, paniikkihäiriö tms ei todellakaan yleensä johdu jostain ”ikävästä ajanjaksosta” tai ”koettelemuksista elämässä”, vaan ovat sairauksia jotka saattaa puhjeta maailman onnellisimmallekin ihmiselle. Ei siinä mitkään yrtit kuule riitä.
    Mulla on itellä taas ihan päinvastaisia kokemuksia. Oon kiertänyt nuorten kriisipisteeltä psykpolille ja sieltä taas yksityiselle psykologille. Kaikki nämä siksi että näin ovat lääkärit minulle neuvoneet. Lääkkeitä mulle ei ole koskaan ehdotettu, ja hyvä niin koska oisin ehkä helppoon oljenkorteen itsekin tarttunut. On toki totta et monet lääkärit varmaan neuvoo potilaita liian liukuhihnamaisesti, mutta resurssit on rajalliset.. (en väitä ettäkö tämä olis oikein) kaikilla kuitenkin on oma järki ja voi miettiä että ottaako pienen pahan mielen takia lääkkeet vastaan vai pirauttaako vaikka psykologille.
    Palatakseni vielä siihen mistä aloitin, niin lääkkeet ovat elintärkeitä monille, eikä missään nimessä ainoastaan sen takia että ilman niitä tulisi sivuoireita. Oma läheiseni joka sairastaa kaksisuuntaista mielialahäiriötä, yritti tappaa itsensä pari viikkoa lääkkeiden lopettamisen jälkeen. Vaikka lopettamisen aikoihin oli tuntenut olonsa todella hyväksi. No arvaa miksi? Niiden lääkkeiden ansiosta!

    • linda
      Posted at 00:29h, 26 maaliskuun Vastaa

      luithan sinäkin tuon alun ja sen että, tämä perustuu minun sekä monien muiden tuntemieni henkilöiden kokemuksiin siitä, miten helposti vain hiljennetään lääkkeillä ja ongelmat ohitetaan turruttamalla mieli, kun muitakin ratkaisuja on.
      Hienoa, että sun ja ystäväsi tapauksessa lääkitys on todellakin oikeista syistä. En missään vaiheessa ole väittänyt, etteikö ns. ”oikeita tapauksia”, mielen sairauksia, jotka todella vaativat lääkitystä olisi.

      • laura
        Posted at 20:26h, 26 maaliskuun Vastaa

        No sähän lisäsit ton alun vasta sen jälkeen kun ilmeisesti moni muukin kritisoi sun tekstiäs. Siinä vaiheessa kun kommentoin, tota sun alun puolustelua ei tuossa ollut :D mutta joo, hienoa jos ymmärrät että mielisairaudet ei oo ainoastaan paremmalla asenteella parannettavissa

    • Susa
      Posted at 06:41h, 26 maaliskuun Vastaa

      Nimenomaan, itselläni diagnosoitu vakava masennus, paniikkihäiriö, ahdistus. Ja ei todellakaan johdu vaan ikävästä ajanjaksosta tms,ärsyttää kun ihmiset sanoo ”joo, kyllä muakin välillä masentaa”. Voi kuule, kyllä sitä tietää jos on oikeasti masentunut. Eikä vain ”arkipäivämasennusta”. Itselläni yksi itsemurhayritys takana. Joudun ehkä loppuelämän syömään lääkkeitä, mutta minulla ne auttaa. Eikä tule zombieoloa. ;)

  • Kati
    Posted at 00:38h, 26 maaliskuun Vastaa

    olet kyllä yks mun suurimmista inspiraation lähteistä ja todella yrität auttaa ihmisiä parempaan suuntaan :) koen sun kanssa samankaltaisuutta, juurikin yksi syy on se että nuoresta iästämme huolimatta ollaan koettu paljon elämässä, hyvää että pahaa. Paljon voimia ja tsemppiä sulle elämään, olet upea tyttönen <3
    Ps. Kysyisin vielä mitä mieltä olet melatoniineista?

    • linda
      Posted at 00:52h, 26 maaliskuun Vastaa

      kiitos paljon<3 no, muhun ne ei hirveesti tehoa ja saan todella levottoman unen aikaan niillä. Sellainen kuin unisin, joka koostuu yrteistä auttaa mulla. se rauhoittaa (:

  • Lotta
    Posted at 00:56h, 26 maaliskuun Vastaa

    Mulla on ollut nyt vähän yli neljä vuotta keskivaikeaa ja vaikeaa masennusta. Sinä aikana oon jutellu neljän eri koulukuraattorin kanssa, parin eri terveydenhoitajan kanssa, kymmenen eri lääkärin kanssa ja psykologisen sairaanhoitajan kanssa ja lähes kaikki on tuputtanu mulle lääkkeitä, vaikka oon sanonu etten halua. Esimerkiksi kun kävin juttelemassa psykologisen sairaanhoitajan kanssa nii ensinäki se istu sen tietokoneen ääressä selkä muhun päin ja luki vaan sieltä koneelta mitä lääkärit oli musta kirjottanu ja väliin se aina esitti jotain kysymyksiä. Sitte ku päästiin siihen kohtaan et onko mulla lääkitystä ja vastasin et ”ei oo”, nii se käänty muhun päin ja katto mua ku pöljää ja totes vaan et ei se voi mua auttaa ennen ku mulla on joku lääkitys et jutellaa sitte. Toinen erikoinen tapaus oli ku kävin koulukuraattorin juttusilla nii se sano mulle et: ”jos mun pitäs valita joku psyykkinen sairaus mihin sairastuisin nii valitsisin masennuksen ku sitä on helppo hoitaa”. voin sanoa et ei hirveenä lohduttanu!

    • linda
      Posted at 00:59h, 26 maaliskuun Vastaa

      voi ei :/ todella inhottava kierre menossa… :( toivon sulle paljon voimia ja tsemppiä <3

  • Snorkkis
    Posted at 01:31h, 26 maaliskuun Vastaa

    Hei! Otsikko pysäytti minut; tekstisi käsittelee tärkeää ja ajankohtaista asiaa, mutta moinen otsikointi luo mielialalääkkeistä yleisesti niin huonon kuvan, että siitä voi varmasti olla haittaakin joidenkin kohdalla. Blogisi on kuitenkin todella suosittu ja moni lukee vain otsikon fb-feedistä …alkuinsertin jälkeen kun käy kuitenkin selväksi, että tällainen sanoma ei varmasti ole tarkoituksesi.

    Olen samaa mieltä – masennus- ja unilääkkeitä tunnutaan määrättävän liian useille. On myös selvää, että usein lääkkeiden sijaan tai niiden ohella annettava keskusteluterapia tms. jää todella vähäiseksi tai sitä ei pahimmassa tapauksessa tarjota ollenkaan. Itse uskon kuitenkin, että isossa osassa keskivaikeita ja jopa lievissä masennuksissa kumpaakin hoitomuotoa tarvitaan – pelkkä keskusteluapu ja itsensä psyykkaaminen ei kerta kaikkiaan mene perille, ellei lääkehoidon avustuksella tarjota sille otollista maaperää. Samalla hermoverkot muovautuvat ja nimenomaan tässä prosessissa lääkkeillä on tärkeä rooli. Tutkimusten mukaan keskivaikea masennus uusiikin vähiten potilailla, joilla on käytetty rinnakkain sekä terapiaa että lääkehoitoa, pelkän lääkehoidon tai terapian jälkeen uusimisriski on suurempi. Mutta kuten sanoin, monet lievää masennusta sairastavat eivät tarvitsisi muuta kuin terapiaa hoidoksi.

    Ikävää kuulla mitä Sinulle on tapahtunut, mutta toisaalta onneksi asiat ovat nyt paremmin päin :) on myös ikävää kuulla, ettei kohdallasi mietitty terapiaa vaihtoehtona – vaikeita tapauksia lukuunottamatta mielialalääkitystä ei todellakaan kuuluisi määrätä yhden 15min vastaanottokäynnin perusteella. Kuulostaa myös siltä, ettei lääkityksen vaikutuksista ole Sinua juurikaan informoitu – kuvailemasi ensimmäisen viikon sumuisuus ja ongelmat lääkityksen seinään lopettamisen seurauksena kuulostavat niin tavallisilta. Niin kuin varmasti nykyisin tiedät, niin masennuslääkkeitä ei koskaan saisi lopettaa yhtäkkiä, vaan purkaa asteittain. Kuurit ovat myös pitkiä, sillä hermoverkot muuttuvat hyvin hitaasti. Yleensä lääkkeen pakkausselosteesta tällaisetkin asiat selviävät, mutta on lääkäriltä täysin edesvastuutonta olettaa, että masentunut ihminen välttämättä lukisi pakkausselosteen, kun masennus on vielä päällä.

    Omassa ystävä- ja tuttavapiirissäni joskus mielialalääkkeitä käyttäneiden osuus on kyllä huimasti pienempi kuin 80% ja tuo luku kyllä epäilyttää – toisaalta sanotaanhan, että masennus on tarttuva sairaus ja lukemat ovat varmasti todella porukkakohtaisia. Mutta joka tapauksessa tärkeä aihe, jonka ympärille toivottavasti tulevaisuudessa viriää vielä entistä enemmän keskustelua.

    • Colleen
      Posted at 11:37h, 26 maaliskuun Vastaa

      Hei,

      yhdyn Smorkkis kommenttiisi täysin.

      Hienoa, että Linda on saanut oman terveytensä kuntoon :). Terve mieli on koko hyvinvoinnin perusta.

      On mielenkiintoista kuulla ihmisten kokemuksista sekä lääkkeistä että terveyspalveluista, niin myöskin Lindan. Kiitos siis Linda, kun kerroit omista kokemuksistasi :).

      Itseäni jäi tekstistä vaivaamaan sen paikoittain oleva ristiriitaisuus. Olen samaa mieltä Smorkkiksen kanssa, että otsikko on pysäyttävä ja turhan tuomitseva huomioiden, että tekstisi insertissä myönnät, että mieliala- ja masennuslääkkeet ovat mieleltään sairaille tarpeellisia. Kuitenkin osaltaan tyrmäät alun mielipiteesi tekstisi ensimmäisellä lauseella ”Mä en ole itse koskaan suoranaisesti uskonut masennukseen”, vaikka kenties tarkoitatkin tällä lähinnä itseäsi.

      Kuten sanoin, oli mukava lukea omista kokemuksistasi :). Jos voin esittää sinulle Linda jonkin palaute-ehdotuksen tulevaisuutta varten, voisi olla ajattelevaista kirjoittaessasi yhteiskuntaa koskettavista aiheista ajankohtaista tilasto- tai tutkimusaineistoa. Ei ole mielekästä tehdä yleistyksiä ainoastaan omiin tai lähipiirin kokemuksiin perustuen. Mielensairauksiin liittyy paljon sosioekonomisia ja alueellisia eroja sekä ilmenemisen että hoidon kannalta. Ehkä hieman varomattomasti sanot, että 80 % nuorista joko on tai on tarjottu mielialalääkitystä. Tästäkin aiheesta löytyy paljon tutkimustietoa, ja väestötasolla todellinen luku on noin 20 – 30 %. Toki tämäkin määrä on yhteiskunnallisesti huolestuttavaa.

      Hienoa, että voit Linda kuitenkin nykyään paremmin :). Aurinkoisia kevätpäiviä sinulle ja lukijoillesi!

      • linda
        Posted at 11:44h, 26 maaliskuun Vastaa

        Tarkoitan sitä, etten HALUA antaa voimaa masennukselle. Huomaan ympärilläni miten ihmiset ovat ”masentuneita”. Nykyään yhteiskunta tarjoaa todella hulppeat mahdollisuudet syrjäytymiseen sekä masentumiseen. Teksti on lähinnä osoitettu nuorille, jotka kokevat näitä asioita hyvin vahvasti, kun etsitää vielä sitä omaa ”tarkoitusta” maailmassa. (: Niinkuin kirjoitin, tiedostan kyllä muut tapaukset, joissa lääkitys on tarpeellinen.

        • Rea
          Posted at 14:38h, 26 maaliskuun Vastaa

          Hei, ymmärrän kyllä että on jopa hieman muotia olla masentunut ja termiä käytetään usein erittäin väärin.
          Mutta sitä en siedä, jos joku kertoo kuinka on estänyt masennuksen tai niinkuin kerroit haluamatta antaa sille voimaa. Jos todellinen, vaikea vakava masennus iskee, siinä on kyse elämästä ja kuolemasta. Siitä ei positiivisilla ajatuksilla parannuta.

          • Mika
            Posted at 18:57h, 26 maaliskuun

            Rea kuulostaa siltä että olet vain heikko ihminen joka on aivopesty uskomaan että lääkkeet tekevät onnelliseksi. Jos koko termiä eikä diagnoosia kuin masennus käytännössä ollut olemassa vielä 70-luvun lääketieteellisissä teoksissa on kyseessä muotisairaus jonka taakse on helppo menne piiloon ja itkeä. Voisit kuunnella ja lukea mitä Lindalla on sanottavana ja lopettaa itselleen asioitten uskottelun asioista mitkä eivät välttämättä kestä rehellistä tarkastelua.

        • Jenni
          Posted at 09:21h, 16 lokakuun Vastaa

          Masennus ei ole tunne, se on sairaus. Ajattelemattomuuteen kun olisi parannuskeino.

  • Henni
    Posted at 02:00h, 26 maaliskuun Vastaa

    Pakko kysyä, mitä lääkettä söit? Itse näistä lukeneena useammat illat (ja yöt….) mua suorastaan vituttaa, että on edes mielialalääkkeitä ja se, että neuroleptejäkin kirjotetaan jo pelkästään siitä, että menet valittamaan väsymystä ja uupumusta. Itse aikoinaan menin, kerroin että juon MAX kerran kuukaudessa alkoholia – mut laitettiin AA klinikalle ja antabus kuuri päälle. Mut vaimennettiin sillä.

    Kannattaa btw katsoa Aku Kopakkalan dokkari yle areenasta, jossa aku näistä puhuu. Aku siinäkin sanoo, että aivot eivät koskaan palaudu ennalleen, jos näihin lääkkeisiin ”sekaantuu” :( Tuon ohjelman takia Aku sai lähtöpassit mehiläisestä, koska näistä vaijetaan. Lääkkeiden ympärillä on niin suuret rahat ja bisnekset, etteivät lääkärit mitään muuta mieti kun sitä massia.

    Paljon tsemppiä sulle, se vierottautuminen on noista se veemäisin osuus! Pahimman yli kun pääsee on jo voiton puolella :)

    • minä
      Posted at 16:29h, 26 maaliskuun Vastaa

      Taisi olla joku artikkeli jossa juuri tuo Aku kertoi näitä haittoja, ja se sai mut 10 vuotisen lääkekuurin jälkeen miettimään mitä myrkkyä oikein itseeni mätän. Sepram aloitettiin mulle melkein lapsena, ja kyseisestä lääkkeestä ei ole mitään tietoa mitä se tekee nuorena aloittaneen aivoille. Kävin joitain vuosia terapiassa, mutta jossain vaiheessa tuo lääkitys vain ”unohdettiin”, ei mitään kontrolleja tms. Olisin napsinut sitä varmaan koko loppu ikäni ellen olisi lukenut sitä artikkelia, laskenut 1+1 viimevuosina ilmentyneitä oireita, jotka löytyikin sopivasti sitten lääkepakkauksen haittavaikutuksista. Sillä hetkellä tuli olo etten enää ikinä halua syödä yhtään pilleriä. Päätin lopettaa ne, ja joku silloinen sijaistava lääkäri neuvoi vaan vähentämään hitaasti, ja niin sitten 4-5 kuukaudessa lopetin kokonaan. Seurauksena se että mun muisti on huonontunut todella paljon, melkein puoli vuotta se oli ihan _järkyttävän huono_, nyt on alkanut ehkä vähän palautua. En voi edes kuvitella hakevani joitain työpaikkoja sen takia etten oikeasti muista asioita kunnolla… Lopetin samaan syssyyn myös e-pillerit ja särkylääkkeitäkin välttelen nykyään. Mutta pointti on se, että esim minä kärsin 10 vuotta pahasta kaamosmasennuksesta, jolloin en nähnyt mitään valoa, en voinut kunnolla opiskella, poistua ennen aamupäivää kotoa mihinkään jne, ja ensimmäistä kertaa viime syksynä ja talvena, ei minkäänlaisia oireita (lopetin lääkityksen siis ”lopullisesti” alkusyksystä)!!! Jännä juttu. Uskon todellakin siihen että monet noista lääkkeistä aiheuttavat niitä masennusoireita, itsemurhayrityksiä jne, sehän mainitaan usein paketissakin. En silti kiellä ettei ole tilanteita joissa niitä tarvitaan, todellakin on… Oon vaan helvetin kiitollinen että se kyseinen artikkeli ja tuo mies herätti mut siihen mitä itselleni tuolla lääkkeellä tein. Oon vahvempi kuin koskaan ennen :)

    • PhD
      Posted at 14:28h, 27 maaliskuun Vastaa

      Kun puhutaan mielen ”sairauksista”; viimeisen 50-vuoden aikana MSD manuaalissa (psykiatrian kultainen kirja) mielen sairauksien/tilojen määrä on kasvanut 300%. Tämä manuaali on perusta, jota käytetään myös Käypä Hoito -suositusten pohjana. Ei tarvitse olla kovinkaan Einstein jotta tajuaa että tässä yhtälössä on jotain vikaa ja kansaa viedään taas kuin pässiä narussa.

      http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3282636/

      http://www.cchrint.org/issues/dsm-billing-bible/

      http://www.livescience.com/34496-psychiatric-manual-stirs-controversy.html

  • Anonyymina pysyttelevä
    Posted at 04:57h, 26 maaliskuun Vastaa

    Moi, kommentoin ekaa kertaa sun blogiin, koska tää aihe on mun mielestä tärkeä ja oon sun kanssas ihan samoilla linjoilla.
    Äitini on ollut monta vuotta lääke- ja alkoholikoukussa. Oon ollut ihan helvetin vihanen ja pettynyt siihen, miten helposti mun äidille on määrätty vahvoja mieliala lääkkeitä ja siitä kun ei oo seurannut mitään hyvää, vaan hänen masennus on pahentunut entisestään. En ymmärrä, miten vakavasti masentuneille ihmisille edes määrätään lääkkeitä, joissa sivuvaikutuksena saattaa olla itsetuhoiset ajatukset??
    Syy miks tämän kommentin kirjoitan, on se, et lääkkeet saattaa pahentaa vain tilannetta ja sen lisäksi vaikuttaa myös sivullisiin. Oon pienenä lapsena monesti joutunut todistamaan tilannetta, jolloin mun äiti on ollut aivan pihalla ja sellasessa kunnossa, et en oo tienny et selviikö hengissä. Hän on siis väärinkäyttänyt lääkkeitä, ja asian muutaman kerran myöntänyt. Myös lääkärit on tietosia hänen lääkkeiden väärinkäytöstä, mutta silti jatkaa lääkkeiden määräämistä (WTF??). Hän on niin pahassa koukussa, että yksinkertasesti ei vaan enää pysty lopettamaan niiden käyttöä.
    Sama lääkäri kun meillä joskus oli, niin pyysin, että lääkärit tekisivät tilanteelle jotain eikä vain tuputtaisi lisää bentsoja sun muita. Eipä hänen tilanteelle oo koskaan mitään tehty, paitsi määrätty lisää ja lisää lääkkeitä. Vuosia sitten sain kärsiä aika paljon äidin touhuista, tuli itkettyy ittensä uneen kun oli perheessä ongelmia ja siinä oheella itsekin olin jonkin verran masentunut, kun oli itsetunto ongelmia enkä pärjänny koulussa sun muuta. Kerran kävin lääkärillä kertomassa, et masentaa, sain samantien lääkkeitä joiden ansioista seuraavana päivänä lymyilinki lumikassa hymy suussa ihmittelemässä kirkasta lunta. Viikon jälkeen tajusin, etten halua samanlaista kohtaloa kun mun äiti ja muutenki lääkkeiden vaikutuksen alana en tuntenut olevani enää ihminen, joten pillereiden popsiminen loppu lyhkäseen.
    Näin parikymppisenä, mulla on vieläkin ongelmia perheessä ja taistelen vieläkin sen puolesta, että mun äiti ei vetäisi lääkkeitä. Vieläkin, vähän etin omaa paikkaani tässä maailmassa ja lähes joka päivä tuntuu siltä etten ole hyvä missään ja kaikkea muuta turhaa mitä ei pitäisi. Vaikka monet näkee mut itsevarmana ilopillerinä, niin sitä en aina ole. Syy miks onnistun pitää itseni raiteilla sillonku alkaa masentaa on se, että yksinkertaisesti olen kiitollinen kaikesta mitä mulla on. Mulla on ruokaa, katto pään päällä, koulutus sekä loistavia ihmisiä ympärillä, joten en koe et mul ois oikeutta enää masentua mistään.
    On sitä seinät kaatunu monesti päälle ja miettiny mikä ois paras tapa lopettaa ittensä, eikä sillon kukaan ollu silittelemässä mun päätä ja vaikka ois ollu, niin en tiie oisko se ees auttanu, koska loppujenlopuksi vain minä itse voin saada itseni nousemaan sängystä, hymyilemään ja kiittämään elämästä.
    Toivon että jokainen tekee kaikkensa sen eteen, ettei joudu vetämään lääkkeitä. Lääkkeet vaan peittää oireet, eikä paranna sairautta. Ja tämä on todistettu monesti.
    Kiitos Linda ajankohtasesta ja loistavasta kirjotuksesta. Mun mielestä on siistii, et ilmasit mielipitees ja toivottavasti muutkin miettii vähän asiaa ja tsekkaa lääkepakkauksesta ne sivuoireet :)

  • Ida
    Posted at 06:01h, 26 maaliskuun Vastaa

    Minulla todettiin vuoden tutkimusten jälkeen pahaoireinen ärtynyt suoli vaikka crohnin tautia epäillään edelleen, viimeisellä lääkärikäynnillä lääkäri olisi kirjoittanut minulle masennuslääkereseptin sillä se nostaa kipukynnystä. Olin aika järkyttynyt, sillä olen kiinnostunut ruokavaliohoidosta ja uskon että sillä voi parantaa paljon. Kuitenkin ainut millä lääkäri olisi minua voinut ”auttaa” oli masennuslääkkeet. En reseptiä ottanut, sillä en todellakaan halunnut tehdä itsestäni enää yhtään sairaampaa kun elämä on jo nyt tarpeeksi haastavaa! Minusta on surullista että Suomessa ei uskota siihen että ruokavaliolla voisi olla mitään vaikutusta sairauksiin ja edes vatsavaivoihin vaan ensimmäisenä määrätään masennuslääkkeitä, joilla saadaan myös paljon pahaa aikaan ja sotketaan elimistöä vain lisää.

  • Tytti
    Posted at 06:09h, 26 maaliskuun Vastaa

    Hei, omat kokemukset liippasi aika hyvin tätä aihetta, joten ajattelin tulla kertomaan.
    Olin lapsena aika ahdistunut ja paniikkiin taipuvainen lapsi, mutta nuoruuteen mennessä
    olo alkoi olla parempi. Elin varmaan 10 vuotta aivan normaalia elämää, ja paniikki ei
    juuri näytellyt osaa elämässäni.

    No sitten opiskeluaikana se tuli takaisin, yhdessä sekunnissa, ja jäi seurakseni. Menin
    heti seuraavana päivänä paniikin iskettyä yksityiselle lääkärille, ja olin todella peloissani.
    Vastassa oli sellainen about 50 vuotias mies, joka oli todella tönkkö. Tuli olo ettei häntä
    kiinnostanut asiani yhtään. Viiden minuutin jutustelun jälkeen kävelin ulos kädessäni
    reseptit sekä vahvoihin masennuslääkkeisiin että beetasalpaajiin.

    Aloin syödä noita lääkkeitä, ja olosta tuli outo. Menin jatkuvasti makaamaan sänkyyn
    keskellä päivääkin tekemättä mitään. Avopuolisokin alkoi ihmetellä käytöstä. Menetin
    oman persoonani, enkä tuntenut enää mitään. Se oli kauheaa. Muutamia päiviä käytön
    aloituksen jälkeen törmäsin uutisointin, jossa kerrottiin että kaikkia koulusurmaajia
    yhdisti yks asia: nämä samaiset lääkkeet jotka minulle määrättiin. Soitin äidilleni paniikissa,
    ja kerroin asian. Äitini sanoi että lopeta niiden syönti ja heitä ne roskiin, me pärjätään ilmankin.

    Ja niin minä lopetin. Ja tässä ollaan, kaksi vuotta myöhemmin. Terapiaa en ole saanut, eikä
    siihen tällä hetkellä ole varaakaan. Olen kuitenkin huomannut että pysyn suhteellisen hyvässä
    kunnossa kun välttelen stressiä, omaan selkeän arkirutiinin, sekä elän terveellisesti ja nään
    ystäviä. Onneksi itse kyseenalaistin nämä lääkkeet, ja menin omien vaistojen mukaan, mutta
    tiedän että niin moni ei tee samoin. Itse kyllä säikähdin sitä, kuinka helppoa näiden lääkkeiden
    saaminen on. Muutamama minuutti lääkärin vastaanotolla, ja resepti oli kourassa. Suorastaan
    ällöttää koko asia… Huh.. Olen puhunut!

  • Jossu
    Posted at 06:36h, 26 maaliskuun Vastaa

    Hyvä kirjoitus. Oma isäni oli muutama vuosi sitten masentunut. Ilmeisestikin hyvin lievästi kun en itse sitä edes huomannut. Terveyskeskuksesta sai muutaman keskustelukerran jälkeen vaan masennuslääkereseptin käteen. Isäni oli tuolloin lähdössä Lappiin hiihtämään äitini kanssa ja ajatteli että jos masennus ei reissun jälkeen helpota niin aloittaa sitten lääkkeet, mutta lääkkeitä ei tarvittu koska viikon ( ulko)liikunta kuuri paransi masennuksen. Tiedän kyllä että tässä ei mistään oikeasta ja vakavasta masennuksesta ole kysymys. Todella masentunut tuskin saisi itseään ulos ja liikkeelle, mutta tuntuu hassulta että tällaisille masentuneille joiden masennus pystytään parantamaan pelkällä liikunnalla tarjotaan lääkkeitä.

  • Sk
    Posted at 07:23h, 26 maaliskuun Vastaa

    Hieman kauhulla luin tuota sinun tekstiä, koska eilen itse aloitin lääkityksen. Sain vuosi sitten diagnoosin lievä masennus ja ahdistusneisuushäiriö tms n. 20 min juttelun perusteella. Sekä lääkereseptin kouraan. Kynnys lääkkeen aloittamiselle oli korkea, joten päätin käydä vain juttelemassa ammattilaisen kanssa, kun sellaista apua tarjottiin myös. En kuitenkaan kokenut siitä olevan hyötyä, olen puhunut paljon myös ystävieni kanssa eli laaja tukiverkko on ympärillä. Itselleni ei ole tapahtunut kerralla huonoja kokemuksia, mutta luulen, että kiire, stressi ja paineet ovat vain kerääntyneet vuosien aikana niin suuriksi, etten niitä vain enää kestä. Aloitin kaksi vuotta sitten salilla käymisen ja laihdutin yht 17 kg. Olen koko ajan kytännyt painoa, punninnut ruokia, itkenyt jopa siitä kun frkut ei mahdu päälle jos kiloja on kertynyt takaisin. Moni on sanonut, että olen muuttunut eri ihmiseksi aloitettuani kuntoilun.. Itse voisin sanoa että olen pinnallisempi ja ulkonäkökeskeisempi (itseäni kohtaan). Lihoin pari kiloa alkuvuodesta ja oma vartalo alkoi ällöttää oikein kunnolla. Olen ollut teolla turhautunut siitä, että vaikka kuinka käyn salilla, niin kroppa ei muokkaudu oikeaan suuntaan ja sitten menenkin vihapäissäni syömään jotain epäterveellistä koska sehän on aivan sama.. Koulu ei etene töiden ohella, koska ei yksinkertaisesti kiinnosta. Aloin itkeskelemään joka päivä ja kaikki ahdisti. Juttelin kahden ystäväni kanssa, jotka ovat käyttäneet samaa lääkettä, mikä minulle määrättiin. Kokemukset hyviä sekä kävin vielä toisella ammattilaisella keskustelemassa lääkkeen käytön aloituksesta. Tiedän, etten enää olisi kovin pitkään jatkanut enää tällä tavalla rimpuilla eikä mikään aiemmin kokeiltu keino ole auttanut. Toivon, että lääkitys auttaa taas saamaan itseni takaisin. En haluaisi enää stressata typeristä asioista vaan olla huolettomampi. Tästä tuli Tälläinen itkuvirsi, mutta toivottavasti on joitakin positiivisiakin kokemuksia näistä lääkkeistä, antaisi toivoa myös omaan paranemiseen!

  • tiia
    Posted at 07:27h, 26 maaliskuun Vastaa

    meillä vasta eilen käsiteltiin koulussa samaa aihetta. Opettajallamme oli itselllääm kokemusta mielenterveystyöstä ja hän kertoi että kuinka on ihmisiä keillä suljetulla osastolla olo helpottaa jo parissa viikossa. Ja tämäkin ihan vain siitä syystä että on ihmisiä kenelle puhua, kun masentuneisuus on saanut osittain alkunsa yksinäisyydestä!

    • höpöhöpö
      Posted at 12:52h, 26 maaliskuun Vastaa

      Nyt oli valetta opettajas suusta. Itsellä kaksi läheistä ollut suljetulla, kummatkin valittaneet sitä kun eivät saa edes KESKUSTELUapua osastolla – sanotaan että omahoitajalla seuraavaksi aikaa viikon päästä, toivottavasti käy silloin.

  • jenna
    Posted at 07:41h, 26 maaliskuun Vastaa

    Tärkee aihe, josta puhutaan ihan liian vähän. Mä sain kans joskus bulimian hoitoon masennuslääkkeet heti ensimmäisellä käynnillä psykiatrian poliklinikalla. Samalla kävin n. kerran viikossa juttelemassa sairaanhoitajan kanssa. Ekoilla lääkkeillä en huomannu mitää vaikutusta, joten vaihettiin lääkettä. Niiden kanssa elinki sit just sellasessa sumussa, en muista koko syksystä oikeestaan mitää. Kukaan ei maininnu mistään sivuvaikutuksista, ja kerran sitte baari-illan jälkeen olinki yrittäny itsemurhaa, mikä on asia jota en KOSKAAN oo ajatellu tekeväni. Seuraavana aamuna sairaalassa herätessä olin itekki iha paniikissa et mitä on tapahtunu ja mikä helvetti muhun on menny ku oon tollasta saanu päähäni, vasta paljon myöhemmi lääkkeet jo lopetettuani tutkin tarkemmin sitä pakkausselostetta, ja siinä oli haittavaikutuksena itsetuhoiset ajatukset….

    Noh syksy elettiin sit just siinä sumussa, ja vissiin tammikuussa pääsin syömishäiriöpoliklinikalle hoitoon. Siellä lääkäri vaan totes että nyt alat syömään viis kertaa päivässä lautasmallin mukaan ja lopetat oksentelun ja ulostuslääkkeiden käytön. Sen käynnin jälkeen päätin lopettaa hoidot ja samalla myös sen lääkkeiden syönnin. Yritin lopettaa heti kerralla lääkkeet, josta seuras just noi kauheet sähköiskut joita meni koko kropassa nii voimakkaana, etten pystyny ku maata sohvalla itkemässä ku tuntu nii hirveeltä. Tajusin onneks aika nopeesti et se on niistä lääkkeistä ja aloinki sitte vähitellen lopettaa niiden syöntiä. Lieviä sähköiskuja tuli edelleen vaikka lopetin asteittain aina ottamalla päivässä yhen rakeen kapselin sisältä pois.

    Sen jälkeen aloin itekseni opetella liikkumaan kohtuudella ja syömään oikein, ja se oli mulle sopiva keino parantumiseen. Joillekin noi lääkkeet varmasti tuo avun, oon työssäni vanhainkodissaki huomannu että niillä ainaki on ne masennuslääkkeet toisinaan auttanu. Lääkäreiden täytyis kuitenki ehdottomasti enemmän puhua noista sivuvaikutuksista, eikä aina niin kevyin perustein määrätä noita lääkkeitä.

    Toivottavasti aiheesta alettais puhuu enemmänki, kiitos sulle Linda ku otit aiheen esiin ja kerroit omista kokemuksistas! :)

  • A
    Posted at 07:56h, 26 maaliskuun Vastaa

    Munkin on pakko jättää kommenttia, koska oon samoilla linjoilla sinun kanssa. Mulla on eräs hyvä ystävä, joka sairastaa masennusta. Välillä hänellä on mennyt paremmin ja välillä huonommin. Vuosi sitten hänellä alkoi menemään taas paljon huonommin ja yritti päästä moneen otteeseen terapiaan. Aina vaan laitettiin reseptiä kouraan. Ne lääkkeet oli niin voimakkaita, että sai yöllä hirveitä ahdistus- ja rytmihäiriökohtauksia. Ja mitä lääkäri tähän? No määräsi tietty lääkkeet rytmihäiriöön, eikä suinkaan laskenut annostusta tai miettinyt muita vaihtoehtoisia tapoja hoitaa masennusta :/ Nyt hän on onneksi jo päässyt puhumaan terapeutille, mutta se oli puolen vuoden taistelua ja vieläkin käyntejä on aivan liian harvoin.

  • TälläKertaaNimetön
    Posted at 08:10h, 26 maaliskuun Vastaa

    Tekstissäsi oli aika iso virhe.. Sanoit, että syksyn koettelemukset masensivat enkä todellakaan aliarvioi. Mutta kai ymmärrät, että masennus on aivan eriasia kuin se, että mieli on maassa (esim. juuri asioiden vuoksi mitä koit – se on surua, surua jota jokainen ihminen kokee elämänsä aikana). Ja luin kyllä jutun alusta loppuun, mutta tekstistä paistoi esille ettet kyllä ymmärrä mitä masennus on.

    Vai haitko kirjoituksella sitä, että liian helposti tyrkytetään lääkkeitä ihmisille jotka eivät todellisuudessa ole masentuneita? Kuitenkin vertasit syksyn tilannettasi masennukseen kun et sitä edes ollut? Edelleen vastoinkäymisistä aiheutuva suru, tuska ja ahdistuneisuus ovat eriasia. Masentuneella tuo tuska on kokoajan päällä vaikka mitään syytä ei ole.

    Voin kertoa, että itse elän ”onnellisinta” aikaa elämässäni (kaikki ovat siis hyvin, ei siis mitään kamalaa ole tapahtunut). Minulla on rakastava poikaystävä, ystäviä, hyvä perhe ja ihana koti. Kaikki mikä tekee minut onnelliseksi ja olen hyvin kiitollinen. Mutta jostain syystä minulla on myös vakava masennus ja olen ollut hyvin lähellä itsemurhaa. Se mihin sairauteen sairastuu ei katso aikaa tai paikkaa. Yhtä hyvin minulla voisi olla syöpä ja kas kummaa ihmiset ymmärtäisivät oloni aivan toisin. Harmittaa kun niin moni ihminen on tuota mieltä masennuksesta, sillä parantuminen ei ole helppoa. Ei todellakaan helpota, että joku tulee sanomaan, että ole kiitollinen, mieti iloisia asioita, ota niskasta kiinni ja tee sitä ja tätä.. Sitähän yritän kokoajan, mutta se ei onnistu kun mielessä pyörii vain itsensä tappaminen ja ajatus että kaikilla olisi helpompaa jos kuolisin. Se mitä ennen terveenä koin suruna niin aina oli ajatuksissa suunta ylöspäin ja usko että selviän. Nyt asia on toisin, se usko puuttuu kokonaan. Ulospäin näytän normaalilta eikä ihmiset jotka eivät kanssani asu ymmärrä kuinka vakavasta tilasta on kyse.

    Ennen kun oikeasti sairastuin, en kyllä itse pitänyt masennusta oikeana sairautena. Se kun ei päälle sinänsä näy eli en voi syyttää muitakaan mutta pahalta tuntuu.

    Ja itse olen käynyt läpi lääkehelvetin ja vieroitusoireet ja kuvailemasi sähköiskut. Mutta nyt on löytynyt monen vaihtamisen jälkeen hyvä lääke joka on auttanut minua eteenpäin terapian ohella.

    Olen samaa mieltä, että liian helposti tarjotaan lääkkeitä ja tilanteisiin mihin ei tarvita, mutta kyllä ne lääkkeet voi myös auttaa ja älä nyt herranjumala aliarvioi. Älä tule kirjoittamaan kuin ammattilaisena, että ota niskasta kiinni ja elä elämääsi, ole onnellinen kun et taida todellista laitaa asiasta ymmärtää.

    (Anteeksi provosoiva ja hetkittäin syyttelevä tekstini, asia vain on arka minulle. Ja voi olla että vääristelen sanomisiasi, mutta ehkä tämä toi toista kantaa.)

    • anna
      Posted at 00:22h, 27 maaliskuun Vastaa

      Olen samoilla linjoilla kanssasi – tästä alkuperäisestä postauksesta tuli hieman sellainen olo, ettei olla ihan perillä siitä mitä ”oikea” masennus tarkoittaa. Eniten häiritsi tuo ”en usko masennukseen”-kohta. Toisaalta Linda puhuu myös syömishäiriöstään, mihin yleensä kyllä liittyy myös masennusta, joten vaikea sanoa. Pahoittelen siis, jos loukkaan alkuperäistä kirjoittajaa tai jos annan sellaisen vaikutuksen, että vähättelen hänen kokemuksiaan (mitä en tietenkään tarkoita). Toivoisin kuitenkin, että tehtäisiin selkeä ero surun/alakuloisuuden ja masennuksen ( SAIRAUTENA) välillä. Vähän tähän postauksen alussa viitataan, mutta silti viimeiseksi ajatukseksi jäi, että masennusta käytettiin synonyymina angstille (anteeksi, en keksinyt parempaakaan sanaa). Toivon, että oma kokemukseni auttaisi edes jotain saamaan paremman käsityksen ko sairaudesta:

      Masennusta ei niin vain hoideta ajattelemalla positiivisia asioita. Se ei vaan toimi niin, mikä minunkin oli ennen masennukseen sairastumista ihan kamalan vaikea ymmärtää. Luulin, että kyse on tahdonvoimasta ja sen puutteesta… No, viiden ”oikean” masennuksen siivittämän vuoden aikana olen oppinut tästä sairaudesta yhtä sun toista. Ensinnäkin olin sairastanut masennusta kolme vuotta ennen kuin edes tajusin sen lopulta työterveyslääkärissä ja lukemalla netistä muiden kokemuksia. Ihan liian moni luulee, että masennus on sitä, että on surullinen. Tai että kaikki masentuneet ihmiset ovat kokeneet jotain traumaattista ja vain makaavat itkien sängyn pohjalla. Joo, tapahtuu tuotakin, mutta silloin on kyse todella syvästä masennuksesta, kun taas suurin osa on minun kaltaisiani, joiden elämään masennus hiipii pikkuhiljaa kunnes se on kuin varjo kaiken päällä.
      Noin viisi vuotta sitten, kun olin 18-vuotias, vasta lukiosta valmistunut, ihan kaunis, fiksu ja kunnianhimoinen tyttö, jotain tapahtui ja aloin muuttua. Vuosien ajan inhosin itseäni lähes joka päivä ja menetin kiinnostukseni lähes kaikkeen ennen minulle niin rakkaaseen harrastukseen. Luonteenpiirteeni alkoivat kadota. En jaksanut lukea pääsykokeisiin (mikä johti lopulta neljään välivuoteen), mutta en minä jaksanut tehdä melkein mitään muutakaan – en harrastaa urheilua, maksaa laskuja, käydä kaupassa, siivota jne. Vaikken ikinä yrittänyt itsemurhaa tai viillellyt, minusta oli tullut lähes tunteeton, täysin motivaationsa kadottanut olio, joka esimerkiksi kerran erittäin huonona päivänä yritti murtaa oman ranteensa sen kummempia järkyttymättä vain siksi, ettei olisi tarvinnut mennä töihin. Ei tuntunut missään, kun valehtelin lääkärille ruhjeiden alkuperän.

      KUKAAN EI TIENNYT. Vaikka perheeni välillä kysyi, että onko kaikki ok, kukaan ei arvannut, miten sairas olin. Päälle päin olin lähes täysin normaali parikymppinen nuori nainen. Ei sillä, ettei minulla olisi hyviäkin hetkiä ollut, olihan niitä, mutta masennus oli aina jotenkin vaanimassa niidenkin taustalla. En ollut kokenut juuri mitään järkyttävää koko viiden vuoden aikana. Ei eroja, ei kuolemia, ei potkuja, ei rahaongelmia. Silti olin sairas. Ja tarvitsin lääkkeitä. Lyhyen kuurin avulla tavallaan heräsin ja sain juuri ja juuri tarpeeksi voimia alkaa etsimään itseäni. Lisäksi tarvittiin kolmen kuukauden loma vanhempien luona, jonka aikana aloin pikkuhiljaa parantua ja saada taas kiinni elämästä. Ennen lääkityksen aloittamista, olin kahden vuoden ajan yrittänyt toipua ilman mitään tuloksia.

      Olen samaa mieltä siitä, että masennuslääkkeitä määrätään liian helposti (minkäs teet, kun mielenterveyspalveluja leikataan koko ajan…), mutta toivottavasti täällä edes jotkut myös muistaisivat, että meitä, joille lääkitys on ollut pelastus, on MONTA. 

  • Laura
    Posted at 08:24h, 26 maaliskuun Vastaa

    Oli ihan pakko kommentoida, kun tuli ihan omia kokemuksia mieleen sun tarinasta. Itse masennuin noin 5-6 vuotta sitten ja sairastuin paniikkihäiriöön. Olin kauhuissani kun en tiennyt mikä mua vaivaa, kun sain hirveitä ahdistuskohtauksia ja en pystynyt enää syömään. Menin terveyskeskukseen lääkärille, joka diagnosoi minulle paniikkihäiriön ja antoi reseptin mielialalääkkeisiin. Muistan kysyneeni lääkäriltä olisiko mun mahdollista saada terapiaa tai jotain muuta keskusteluapua, koska musta tuntui siltä että on pakko päästä puhumaan tuntemuksistani. Lääkäri sanoi minulle, että ”et tarvitse terapiaa, et ole niin akuutti tapaus”. Söin mielialalääkkeitä n. puoli vuotta ja oloni parani. Lääkäri sanoi, että voin lopettaa lääkityksen koska oloni on parantunut. Olin innoissani ja ajattelin, että onneksi tämä oli nyt tällä ohi. Muutama kuukausi lääkkeiden lopettamisen jälkeen oireet tulivat kuin salamaniskuna takaisin ja paljon pahempina. Hakeuduin yksityiselle lääkärille, joka ehdotti heti viikottaista terapiaa ja määräsi eri mielialalääkityksen. Kävin 3vuotta terapiassa ja pystyn nyt elämään suht normaalia elämää. Syön edelleen mielialalääkettä, mutta olen huomannut esim. liikunnalla olevan suuria positiivisia vaikutuksia mieleeni.

    • Nomppu
      Posted at 20:46h, 26 maaliskuun Vastaa

      No joo, kyllähän sinne terapiaan pääsee omakustanteisesti ihan milloin vaan! Ei yksityisillä lääkäreillä kuitenkaan saa yhtään ”helpommin” Kelan maksusitoumusta.

  • Henna
    Posted at 08:25h, 26 maaliskuun Vastaa

    Mun oli nyt ihan pakko tulla kommentoimaan. Siis tuntu ihan siltä kuin olisin lukenut paloja omasta elämästäni.. Syömishairiötä en ole koskaan ite sairastanut, mutta oon käynyt läpi todella rankan lapsuuden ja ahdistukseen mulle määrättiin mielialalääkkeitä.. Olin ihan turtunut enkä tuntenut mitään ja lopetin lääkkeet. Sivuoireet oli jotain ihan käsittämätöntä ja aloin vähentämään lääkitystä pienempinä erinä sitten.. Paniikkikohtaukset jäi, mutta niidenkin kanssa oppii elämään.. Ihanaa kevään jatkoa sulle Linda! :)

  • Anna
    Posted at 08:34h, 26 maaliskuun Vastaa

    Et voi aikuisena ihmisenä kirjoittaa tällasta ’älkää syökö lääkkeitä’-tekstiä !! Monet ihmisistä jotka ovat masentuneita tai sairastavat muuta mielenterveydenhäiriötä luulevat voivansa lopettaa lääkityksen luettuaan tämän…seuraukset voivat olla hurjat. Oletko kuullut sitä kuinka masentuneella lääkkeiden käytön lopettaminen tai keskeyttäminen voivat laittaa mielialan aivan maihin, tällöin myös ITSEMURHAN riski on todella suuri !!! Järki käteen ja tutustu asiaan ennen, kun rupeet jakaan täälä ihmisille näitä ’toimivia’ vinkkejäsi !!

  • Mimi
    Posted at 08:36h, 26 maaliskuun Vastaa

    Mahtava kirjoitus Linda. Mulla itselläni on ollut kuukautiset pois nyt kohta pari vuotta, stressin ja laihtumisen ja suuren elämänmuutoksen takia ilmeisesti. Olen kuitenkin täysin normaalipainoinen, 162cm/56kg aktiivisesti liikkuva 17v tyttö, mutta kuukautisia ei näy. Hormonihoitoa en missään tapauksessa haluaisi aloittaa, mutta pelkäänpä sen tulevan kuvioihin pian jos ei hormonitoiminta ala pelaamaan. Oon todella neuvoton tän kanssa, lääkärit eivät auta vaan antavat neuvoksi: älä stressaa, liiku vähemmän, syö enemmän, nosta painoa. Lihominen on todella suuri kynnys, olen kuitenkin tosiaan täysin normaalipainoinen ja kukapa haluaisi lihoa pyöreän näköiseksi vapaaehtoisesti, oman kropan eteen kuitenkin kun olen tehnyt duunia ja nyt jo 2kg lihoneena huomaan miten sitä on pehmentynyt. Tietysti se ahdistaa.

    En tiedä mikä pointti tässä oli, varmaan pieni epätoivon purkaus ja se että omakin luottamus lääkäreihin on tipahtanut aika roimasti omien kokemusten myötä. Tuntuu, että vastaukset on löydettävä itse ja olenkin viettänyt lukemattomia tunteja itse analysoimalla esim verikokeitteni tuloksia, lukemalla netistä hormoneista ja sitä miten kuukautiset saisi takaisin.

  • Raili Poppis
    Posted at 08:42h, 26 maaliskuun Vastaa

    Hyvä kirjoitus!

    Sain itse vuosia sitten burnoutin ja sekä masennuin pahasti.
    Jo ensimmäisellä kerralla lääkärissä , muutaman itkuisen soperruksen jälkeen, eteeni työnnettiin resepti.
    Remeron 30mg. Kuten sinullakin..ensimmäiset viikon menivät täysin sekaisin.
    Olo oli vielä kurjempi. Uni tuli kyllä, mutta ei se ollut oikeaa unta. Pää oli sekaisin.
    Julkisten kautta kuitenkin pääsin ilmaisen terapiaan ja hoidolleni tarjottiin myös mahdollisuus ryhmäterapiaan, jossa
    oli todella eritasoisia masentuneita (mm.laitoshoidossa olevia ). Tapaamisissa sai todella paljon voimaa ja eräällä kerralla tajusinkin, että asiani eivät ole niin huonosti. Lopetin ja jatkoin elämää.
    Elin todella huonossa suhteessa, joka jatkui edelleen, sitä myöten paha olokin..kunnes lopulta erosimme ja päätin samantein viskata
    lääkkeet menemään. Sain lääkäritltä neuvon , että lopettaminen täytyy tehdä pikkuhiljaa. Tämän lopettamisrituaalin jälkeen
    oloni oli p a l j o n parempi ja ajatukset juoksivat kirkkaammin.

    Paha olo tulee edelleen välillä elämääni ja nukkuminen on vaikeaa.
    Olenkin melkein väkisin ”opetellut” nukkumaan. Melatoniini auttaa asiaan.

    Joillekin tapauksille lääkitys on varmasti se oikea vaihtoehto. Tuntuu vain itsestä
    että tässäkin on kyse vain rahasta. Lääkefirmathan tässä tekee voittoa, kun me ”masentuneet” niitä
    pillereitä popsimme.
    En usko, että itse olisin välttämättä tarvinnut heti kouraan lääkereseptiä, vaan terapeuttia.
    Onneksi terapiaakin sain, olen siitä kiitollinen!

  • Ananas
    Posted at 08:55h, 26 maaliskuun Vastaa

    Hyvä ja rehellinen teksti omasta kokemuksestasi Linda! Itselleni on useaan otteeseen tarjottu lääkehoitoa ahdistukseen ja masennukseen, mutta onneksi olen voinut kieltäytyä. Käyn säännöllisesti terapiassa ja koen saavani siitä riittävän avun, vaikka kuntoutuminen on vasta aluillaan.

    Aku Kopakkalalla on tosiaan mielenkiintoisia ajatuksia lääketeollisuudesta, kannattaa lukea jos kiinnostaa enemmän : http://akukopakkala.fi/piilotettu-kansansairaus-ssri-riippuvuus/

  • Mona
    Posted at 09:00h, 26 maaliskuun Vastaa

    Nyt oli pakko tulla kommentoimaan kun minultakin samankaltaisia kokemuksia löytyy. Ei tosin masennuslääkkeisiin liittyen vaan siihen kuinka lääkärit tosiaan tuputtavat vain lääkkeitä parannukseen, eivätkä ehdota mitään muuta parempaa vaihtoehtoa. Parisen vuotta sitten minulla alkoi jokapäiväinen päänsärky, jolle ei tullut loppua ja siksi sitä lähdettiin tutkimaan. Kävin kaikenmaailman testeissä ja pää kuvattiin eikä sieltä onneksi löytynyt mitään. Kun pahin vaihtoehto (syöpä yms.) oltiin suljettu pois, minua yritettiin parantaa erilaisilla lääkkeillä. Kokeilin kolmea eri migreeni lääkettä, epilepsia lääkkeitä, ja joitakin muita kolmiolääkkeitä. Lisäksi vielä Burana-Panadol kuuri eli aamulla 1000mg panadol ja 800mg burana ja muutamien tuntien jälkeen sama annos jos päähän vielä koski. Siinä vaiheessa alkoi jo vähän jutut pehmenemään, mutta päänsärky ei todellakaan loppunut. Vuoden verran sitten kärsin jokaikinen päivä päänsärystä kunnes kaverini äiti ehdotti hermoratahierontaa. Kävin siellä kolme kertaa ja päänsärky loppui samantien. Kun kävin päänsärkyyn liittyvässä ”lopputarkastuksessa” ja kerroin lääkärille että päänsärky on loppunut kun kävin hermoratahieronnassa niin lääkäri vain naurahti ja oli sitä mieltä että se on täyttä huuhaata.
    No nyt kuitenkin loppu hyvin kaikki hyvin, päähän ei ole koskenut sen jälkeen eikä lääkkeitä ole tarvinnut syödä. Mutta kyllähän se turhautti syödä monia eri lääkkeitä jotka eivät edes hetkellisesti vaikuttaneet ja etenkin maksaa siitä turhasta.

  • Anni
    Posted at 09:14h, 26 maaliskuun Vastaa

    Ihan samanlaisia kokemuksia mulla masennuslääkekoukusta! Auttoivat oireisiin ja kun koitin lopettaa niin ei ollutkaan ihan niin helppoa… Samalla tavalla kun sinäkin vihdoin onnistuin lopettamaan ne, mutta ei se helppoa ollu… Lääkäri yritti vähän aikaa sitten saada taas alottamaan lääkityksen, ja kun sanoin että tuli liian pahat vieroitusoireet lopettaessa, hän vastasi hieman naurahtaen ”ei niistä mitään vierotusoireita tule”. Joo ei tule…

  • Sini
    Posted at 09:25h, 26 maaliskuun Vastaa

    Harmi, ettö sinulla tälläisia kokemuksia masennuksen hoidosta. :/ Itsellä paraikaa hoidetaan masennusta toistamiseen, edellinen kerta viime kesänä. Ensimmäinen masennusjakso oli seurausta raskauden keskeytyksestä, silloinen avomies ja hänen ystävät ja sukulaiset eivät ymmärtäneet näkemystäni. Uskovaisia, kun ovat heidän mielestään abortti on väärin tilanteessa kuin tilanteessa. Itse haluan lapselle tasapainoiset vanhemmat, jotka oikeasti haluavat perustaa perheen ja ovat valmiita lapsen tuomaan elämänmuutoksiin. Itse koin, etten ole valmis äidiksi, joten sen takia katsoin parhaaksi abortin. En pystynyt käsittelemään aborttia haluamallani tavalla ja kun avomiehen kanssa otin asian puheeksi, oli se vain minun syyllistämistä. Ensimmäinen kerta oli lääkkeetön hoito, jossa kävin keskustelemassa psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa. Viime syksy oli pitkälti aivan kamala, parisuhteessa riitoja, minun syyllistämistä, en ollut missään asiassa hyvä jne. Todella rankka syksy. Alkuvuodesta tuli ero, ja noin kuukauden verran olen ollut sairaslomalla. Masennuksen hoito aloitettiin tällä kertaa lääkkeillä ja missään vaiheessa ei lääkäri eikä sairaanhoitaja ole sanonut, että lääkitys olisi lopun ikääni käytössä ja ovat sanoneet, jos lääkkeet eivät käy niin sitten vaihdetaan lääkitystä. Nyt en nähnyt muita vaihtoehtoja kuin lääkkeellisen hoidon. Uniongelmat olivat ihan joka öisiä, heräsin klo 02 ja sen jälkeen en nukkunut ollenkaan tai uni oli hyvin katkonaista. Töissä oli vaikea käydä, ei ollut kiinnostusta lähteä töihin. En kadu sitä, että irtisanoin itseni töistä, päinvastoin. Miksi olla työpaikassa missä en viihdy, vuorotyö ei myöskään pitemmän päälle tuntunut hyvältä. Lääkitys on tehonnut ja olen käynyt säännöllisesti juttelemassa psykiatrian poliklinikalla. Nyt tämän kevään kohdalla en olisi osannut kuvitellakaan lääkkeetöntä hoitoa, oma minäkuva oli muuttunut niin paljon, narsistisen suhteen jälkeen tuntui etten ollut mitään ja olen täysi paska, siis sellainen mitä en oikeasti ole. Myönnän, että lääkitys väsyttää, mutta mielestäni se on auttanut. Mieliala on parantunut, en itke enää jokaisesta pikkuasiasta, unirytmi on oikea…

    Mutta lääkkeellinen masennuksen hoito on omalla kohdallani ollut oikea ratkaisu, mutta sen rinnalla olen kokenut hyväksi jutella asoista tavallaan ihan vieraan kanssa. En kadu sitä, että sanoin itseni irti töistä. Olen aina ollut sellainen, että olen tehnyt paljon töitä, vaikka ollut ehkä paha olla kotona ja muuten. Mutta työ on ollut lääkettä. Nyt minun tulee olla röyhkeä ja hoitaa itseni kuntoon, jotta voin edes harkita töiden tekoa.

  • Susanna
    Posted at 09:30h, 26 maaliskuun Vastaa

    Heippa,

    Olen täysin samaa mieltä siitä, että lääkkeitä määrätään liian heppoisin perustein. Itse aloitin mielialalääkkeiden syönnin lääkärin määräyksestä, vaikka olin jo useamman vuoden kietäytynt ja räpistellyt masennuksen kanssa ilman. Minulla oli ”vain” lievä masennus. Minulle ne lääkkeet auttoivat erittäin hyvin yhdistettynä viikottaiseen keskusteluapuun. Lopetin lääkkeet pari kuukautta sitten lääkärin ohjeiden mukaan vähentämällä joka kuukausi annosta. Silti lopetusoireet olivat hyvin rajut, mutta pakotin itseni kestämään ne. Mutta pointtini on, että välillä lääkkeet voivat olla se sysäys josta paraneminen alkaa yhdistettynä terapiaan. Unilääkkeitä kohtaan olen itse hyvin jyrkkä, niitä en ole ikinä käyttänyt, enkä halua käyttääkään. Toivoisin, ettö kaikki oniongelmaiset kokeilisivat edes melatoniinia ennen ”kunnon” unilääkkeitä. Itsellä ne auttavat nukahtamaan paremmin kuin hyvin. Liikunnan rooli mielen sairauksissa on hyvin suuri, tätä puhuivat lääkärit ja sen totesin myös itse. Ja aikaisemmin kirjoittaneelle pahoinpitelyn uhrille haluan sanoa, että jaksuja ja vaadi itsellesi keskusteluapua ja oikeanlaista hoitoa. Nimimerkillä itse saman kokenut ja lakaissut maton alle, vuosien päästä seurauksia kärsien.

  • veera matilda
    Posted at 09:33h, 26 maaliskuun Vastaa

    Todella hyvä kirjoitus! Itsellänikin todettiin vaikea masennus vuonna 2010. Masennuslääke resepti lykättiin käteen. Sain toki myös terapiaa, mutta kolmen istunnon jälkeen totesin, ettei siitä ole mitään hyötyä jos vain koko ajan kysytään ”miltä tuntuu?” Ja ”jos sinulla olisi taikasauva, mitä muuttaisit itsessäsi?” Tuohon viimeiseen vastasin ”aivot”. Ei tajunnut psykologi lainkaan tätä minun logiikkaa.
    Lääkkeistä sain myös aivan järkyttävät vieroitusoireet, eivätkä tehteen minullakaan muuta kuin tekivät ihan zombieksi. Lopetin lääkkeet kuukauden jälkeen ja kärsin vieroitusoireista vähintään yhtä kauan kuin olin lääkkeitä syönyt. Lopuksi paraneminen lähti siitä, kun päätin etten JAKSA olla enää masentunut. Aloin liikkua ja keksiä tekemistä, joka tekee minut onnelliseksi. Vähensi myös alkoholin käyttöä, sillä juuri kännissä olin pahimmillani ja yritin monta kertaa tappaa itseni. Minusta masentuneille pitäisi järjestää ryhmätapahtumia ja neuvoa ruokavalion ja urheilun suhteen. Olen nykyään täysin lääkkeitä vastaan ja musta on vastuutonta löydä resepti kouraan ja toivottaa onnea. Hienoa, että kirjoitat tästä aiheesta, se on tärkeä ja liian vähän puhuttu aihe. Kuten sullekaan, ei itsellenikään kukaan kertonut, että lääkkeistä tulee vieroitusoireita.
    http://veeramatilda.blogspot.fi/?m=1

  • Stefanie Hagelstam
    Posted at 09:35h, 26 maaliskuun Vastaa

    Iso kiitos, että otit rohkeuden puhua aiheesta! Masennuslääkkeitä syödään Suomessa kymmenenkertainen määrä, kuin 20 vuotta sitten, mutta kuitenkin masentuneiden määrä on sama. Kertoo siitä, etteivät lääkkeet yksinkertaisesti toimi (kokonaisuutena katsottuna).

    Uskon, että moni nuori ajattelee kahdesti jos heille määrätään lääkkeitä omasta mielestään liian helposti tämän postauksen jälkeen. Tärkeintä on löytää joku kelle puhua. Siitä huomaa, että kaikki käyvät joskus läpi vaikeita asioita ja ne ovat osa elämää. Ne eivät ole asioita, joita pitäisi lakaista maton alle lääkkeillä.

    Kiitos Linda ja ihanaa viikonloppua :)!

    x Steffi

  • kirsi
    Posted at 09:41h, 26 maaliskuun Vastaa

    Moi Linda!
    Kiitos hyvästä ja avoimesta kirjoituksestasi!
    Olen hyvin samoilla linjoilla OMIEN mielipiteideni kanssa ja tästä olen ystävieni kanssa usein jutellut.
    Miksi nykyään on niin paljon jos jonkinlaista mielen järkkymistä?
    Tuntuu, että on todella trendikästä sanoa sairastavansa jotain: masennusta, kaksisuuntaista mielialahäiriötä jne.
    Minä en henkilökohtaisesti tähän usko, uskon puhumiseen, jaaritteluun, avun hakemiseen läheisiltä, omaan sisäiseen voimaan ym. Saman vahvuuden olen onneksi pystynyt siirtämään lapsilleni. Mielestäni itsemurha on aina heikon vaihtoehto, ei jakseta kohdata totuutta, saatika antaa sille mahdollisuutta. On aina helppo paeta jonkun mielen diagnoosin taakse, kuin seisoa omien asioidensa takana. Varmasti kommenttini tulee aiheuttamaan pahaa mieltä ja todisteluja asioiden toisesta puolesta, mutta MINÄ uskon näin, joku toinen uskoo/tietää toisin.
    Ja ymmärrän, ettei kaikilla ole tukiverkkoa ja ystäviä, mutta juuri silloin asioihin pitää tehdä muutos! Uskon, että jokaisesta meistä löytyy vahvuutta nousta mistä tahansa suosta, jos oikeasti haluaa!
    Kiitos blogistasi ja voit poistaa kommenttini, jos se tuntuu sinusta sopimattomalta!
    T: Kirsi
    P.s. Haluaisin vielä lisätä, että en ole syntynyt ”kultalusikka” suussa ja saanut kaikkea helpolla. Olen lapsena seksuaalisesti hyväksikäytetty, isäni oli alkoholisti ja löi (nyt upea isä ja välimme ovat kunnossa), ”köyhästä” perheestä, ex-kihlattuni oli väkivaltainen ym. Silti kaikesta tuosta olen päässyt yli ja kasvanut vahvaksi ihmiseksi, rakastavaksi äidiksi neljälle ja hyväksi vaimoksi miehelleni. Eli tsemppiä kaikille, joilla on vaikeaa!

  • vorni
    Posted at 09:41h, 26 maaliskuun Vastaa

    Pahintahan tässä on se, että suurin osa näistä ”masennuslääkkeistä” on oikeesti hirveetä myrkkyä, johon sun elimistö koukuttuu ja pahasti, koska ne on huumetta. Isot lääkeyritykset rahoittaa ja tukee niin monia lääkkeiden valmistusfirmoja (ja lääketutkimuksia entenkin), että ei mikään oo enää sitä mitä sen kerrotaan olevan. Kaikki pyörii näiden isojen lääkefirmojen ympärillä ja niiden ainoa intressi on RAHA , ei ihmisten hyvinvointi.
    Uskon, että joissain (mielen)sairauksissa lääkitys on ehdoton, mikäli haluaa sopeutua tähän yhteiskuntaan, jossa kaikkien on oltava tätä samaa massaa. Tässä on niin paljon eettisiä ja moraalisia kysymyksiä, että on hemmetin hankala sanoo oikeeta tai väärää.

    Jokainen voi ihan itse määritellä ihmisarvoisen elämän ja sen kokemisen: oli se sitten pää sekasin tai pää turtana lääkkeistä tai luonnostaan.

  • fes
    Posted at 09:48h, 26 maaliskuun Vastaa

    Hyvä ja mielenkiintoinen postaus!

    On olemassa tosiaankin tapauksia, jossa mielialalääkkeet ovat ehdottoman tärkeitä (vakavat mielisairaudet.) Skitsofrenia esimerkiksi voi puhjeta ihmiselle, jolla on ihan hyvä elämä, mutta hän kantaa sairauden geeniä. Pieni stressitekijä voi laukaista sitten sairauden (työttömyys, avioero tms) Eli aina vakavien sairauksien taustalla ei ole mitään merkittäviä traumoja tai käsittelemättömiä asioita.
    Sulla on ilmeisesti hyvä psyyke, koska oot kestäny rankkoja juttuja ja pystyt elämään ilman lääkkeitä, et siis varsinaisesti ole psyykkisesti hirveän herkkä, etkä kanna perimässä vakavia mielialasairauksia, koska oletettavasti olisit jo sairastunut.
    Tulipas sekava teksti, mutta siis pointti oli se, että lääkkeet ovat ehdottoman tärkeitä tietyissä sairauksissa,mutta niitä ei pidä määrätä ilman oikeaa syytä eli ilman vakavaa mielialahäiriötä.

    t. Psyk. hoitaja

    • Desix
      Posted at 10:04h, 18 toukokuun Vastaa

      Pelkäänpä, että olet pahasti erehtynyt. Niin sanottuja ’mielialalääkkeitä’ ei tarvita yhdenkään ’mielisairauden’ kohdalla. Mielestäni on ihan ok, jos joku haluaa niillä oloaan helpottaa. Nehän turruttavat tajuntaa tai vastavuoroisesti stimuloivat aivoja. Käyttäväthän suomalaisetkin ensisijaisena mielialalääkkeenään alkoholia. ’Mielialalääkkeiden’ käytöstä seuraa tunteiden turtuminen ja kognition ongelmia, jotka toiset kokevat hyvin ikävinä vaikutuksina. Sallittakoon käyttö kuitenkin niille, jotka vaikutuksista pitävät. Se onko noiden ’mielialalääkkeiden’ tai alkoholinkaan ottaminen elämän tuskaan missäkin tilanteessa järkevää olkoon jokaisen vapaan kansalaisen itse päätettävissä.

      Niin kutsusttu skitsofrenia ei ole geneettinen sairaus (itse asiassa se ei ole sairaus lainkaan), joten sillä on turha perustella mielialalääkekäyttöä. ’Skitsofrenia’ on aina reaktio elämään, joten taustalta löytyy poikkeuksetta traumoja ja käsittelemättömiä asioita. Psykiatrian ongelma on, että niitä ei vain haluta selvittää, käsitellä eikä kuulla. Tässäkin kohtaa vielä muistutan, että en vastusta sitä, jos joku haluaa huumeita käyttää oli elämässä kuinka paha tai hyvä olla tahansa.

  • Karolina
    Posted at 10:07h, 26 maaliskuun Vastaa

    Ymmärsin kyllä tekstisi pointin ja ymmärrän että puhut omasta kokemuksestasi asiasta. Oon kuitenkin vahvasti sitä mieltä, ettei kukaan (sinäkään) voi muodostaa mielipidettä ilman TIETOA asiasta noinkin vaikeasta asiasta kun mielisairauksien hoito. Joo, sote palveluilla on vähemmän resursseja kuin pitäis, mikä johtaa siihen että liian monissa tilanteissa toimitaan ”taloudellisemmin” ja annetaan lääkkeet ja passitetaan ulos.
    Mutta ne lääkärit/terveydenalan ammattilaiset ei ihan tuulesta oo pätevyyttään napannu vaan ne priorisoi ammattitaidolla. Keskustelu yms apua on tällä hetkellä varaa tarjota vain vakavammille sairauden muodoille. Itse olen samaa mieltä että tiukassa tilanteessa psykologille pitää päästää vaikeasti masentunut kuin keskivaikeasti masentunut.
    Tekstistäsi paistaa hyvin läpi että sulla on ollut paha olo ja vaikeaa, mutta oot selvinnyt ainakin jollain tasolla ylöspäin. Jos psyykoottisesti masentunut ois jääny ilman keskusteluapua, hän olisi päättänyt päivänsä itse surullisen pian.
    Mielipiteitä asiasta saa olla jos siitä jotain tietää, mutta toivottavasti oli viimein kerta kun nään jonkun puhuvan mielisairauksista lainausmerkeissä tai sanovansa oleneensa masentunut kun on pitkään ollut vaikeaa.
    Kannattaa lukaista pari lääketieteen opusta niin valottuu vähän mikä on sairaus ja miten niitä tulee hoitaa.
    Kaikilla on joskus vaikeaa ja monta kriisiä tapahtuu samaan aikaan, mutta jos oot niistä jo lähes hyvin itse selvinnyt niin itse en ainakaan keksi hyvää syytä miksi psykpolin keskusteluapua ois sulle pitäny tarjota jonkun toisen sijaan joka sen paikan sieltä on saanut. Hoito- ja arviointivirheitä sattuu kun ihmiset on tekemisissä mutta en nää miksi sun tilanne ois sellanen. Voi johtua siitä jos et kaikkea (luonnollisesti) tässä tekstissä tuonut ilmi, mutta vaikeaa samaistua näin ulkopuolisena jos/kun esimerkkinä tuot esiin vain pintapuolen.
    Tarkoitukseni ei ole sanoa mitä sun tilanteessa ois pitänyt tehdä, vaan sanoa minkälaisen kuvan tää sun teksti antaa ja kommentoin vaan sen perusteella.
    Psykiatrian poliklinikkalla kuulee päivittän potilailta että ne ei koe tarvitsevansa hoitoa, haluaa antaa paikkansa jollekin joka haluaa parantua jne. mutta kyllä siellä ammattilaiset aika nopeesti näkee ketkä sen paikan siellä tarvii ja ketkä pärjää lääkkeillä tai muuten vähemmällä avulla.

  • Annenina
    Posted at 10:11h, 26 maaliskuun Vastaa

    Nyt Linda pitää kyllä muistaa se, että masennuksesta johtuvia itsemurhia tapahtuu Suomessa paljon. Me puhumme sairaudesta, ihmisen mielen sairastumisesta. Masennus ei johdu mistään yhdestä tai kahdesta asiasta mitä elämässä tapahtuu, vaan se on monien asioiden summa. Ja lopuksi on yksi asia mikä sen laukaisee.
    Mielialojen vaihtelut eivät vielä ole masennusta, mutta ne voivat kertoa siitä, että mieli on sairastumassa.
    Masennus voidaan luokitella keskivaikeaa, vaikea tai vakava. Ja masennus diagnoosia ei anneta kenellekään vain siksi että tänään on huonompi olo kuin eilen.
    Masentunut ihminen ei kykene nousemaan vuoteesta, ei edes tekemään niitä asioita joista ennen on saanut mielihyvää. Masentunut ei kykene syömään. Ainoa asia mitä hän kykenee tekemään, on itkeminen.
    Masennukseen kuuluu ahdistus,pelkotilat ja unettomuus.
    Masentunut ihminen on saatava ” palaamaan ” takaisin, jotta hänenkanssaan voidaan aloittaa terapia.
    Yksin ei lääkkeistä eikä myöskään terapiasta ole mitään hyötyä.
    Me puhumme kuitenkin aivojen serotoniinin joko liiallisesta/liian vähäisestä takaisinotosta. Ja tähän on lääkkeitä. Kun serotoniinin tuotanto tasoittuu, myöskin mieli tervehtyy.
    Ihmettelen mitä lääkettä olet saanut, sillä yleensä mielialalääkkeiden vaikutus alkaa vasta 2-4 vk kuluttua lääkityksen aloittamisesta. Ja tämä aika masentuneelta ihmisellä on kaikkein vaarallisinta aikaa.
    Jos ihminen ei nuku, se sekoittaa aivojen toimintaa entistä enemmän ja siksi masentuneelle määrätään nukahtamislääkkeitä. Joiden vaikutus elimistössä kestää vain kolme tuntia ja ne eivät aiheuta riippuvuutta.
    Me jokainen ihminen ollaan fyysisesti ja psyykkisesti täysin erilaisia, yksi asia mikä sopii toiselle, ei sovi toiselle ja se pitää osata itse huomata kun lääkkeitä käyttää.
    Olen työurani aikana huomannut, että usein kahden eri valmistajan lääkkeet sisältävät erilaisia sidosaineita ja saattaa olla niin, että sodsaineet aiheuttavat sen että lääke ei sovi.
    Melatoniini nukahtamislääkkeenö on hyvä, mutta sen todellinen vaikutus alkaa vasta muutaman viikon päästä aloittamisesta.
    Terapia, jokaisen on mahdollista ja pitäisikin käydä KELAn korvaana kolme vuotta kestävä psykoterapia. Se vaan asettaa haasteen sille, että onko ihminen oikeasti halukas sitoutumaan kolmen vuoden terapiaan.
    Psykiatrisen sairaanhoitajan vastaanotolle on mahdollista myös jokaisen saada aika tksta ja hänen pitäisi osata olla niin ammatillinen, että hän kykenee arvioimaan onko potilaan lääkitys nyt aivan oikea.

    Ja kenenkään ei pidä mennä mielialalääkkeitä sekaisin, silloin on väärä lääkitys.
    Mieliala lääkkeet kohentavat mielialaa, ja se tapahtuu viikkojen jopa kuukausien kuluessa, se ei esiinny seuraavana päivänä sekavuutena.

    Anoreksia,bulimia, masennus ovat kaikki mielen sairauksia, ja vaikka tänään olisikin hyvä päivä voi olla että huominen sitä ei ole jos niitä sairauden aiheuttajia ei käsitellä.
    Siksi ehdottomasti terapia yhdessä lääkityksen kanssa, jotta ei tapahtuisi elämän päättymistä oman käden kautta.
    Mielestäni on vaarallista kirjoittaa tämän kaltaisia tekstejä. Sillä on aina muistettava, että me olemme kaikki erilaisia. Ja tarvitsemme erilaisia asioita.
    Ja asioiden yleistäminen on vaarallista, sillä se saattaa aiheuttaa sen että ihminen kuka oikeasti ei selviä ilman lääkitystä ei sitä uskalla aloittaa.
    Me puhumme kuitenkin mielialalääkkeitä, emme huumeesta ja nämä asiat pitää osata erottaa toisistaa.

    Linda, sinun vahvuutesi ja selviytymistäsi tukee kirjoittaminen, mutta siihenkään eivät kaikki kykene.
    Toivon kaikkea hyvää ja toivon että löydät hyvän terapeutin itsellesi sillä asioita ei kannata lakaista maton alle, eikä myöskään etsiä syyllisiä.

    Kaikkea hyvää sinulle ja lukijoilleni
    Annenina
    Psykiatrian esh

    • Henni
      Posted at 13:10h, 26 maaliskuun Vastaa

      Anteeks, pakko kommentoida tähän, mutta osittain olit oikeassa, mutta tuo serotiinitaso juttu on ihan hölynpölyä.

      ”Aikoinaan havaittiin, että oli tulehduslääkkeitä, joita syövät ihmiset pääsi masennuksesta. Sit havaittiin, että, et nää nimenomaiset lääkkeet lisäsi serotoniinipitoisuutta aivoissa. Ja siitä syntyi sit käsitys, että silloin masennus varmaankin on seurausta serotoniinin puutteesta. Se kuulostaa järkevältä, mut samalla logiikalla voitais ajatella, että ujous johtuu alkoholin puutteesta verestä, koska alkoholin lisääminen vereen taas vähentää ujoutta.

      Masennuslääkkeiden ajateltiin korjaavan tätä epätasapainoa, koska ne lisäävät serotoniinin määrää aivoissa. Serotoniini virtaa hermosolujen välissä. Nimensä mukaisesti selektiiviset serotoniinin takaisinoton estäjät eli SSRI-lääkkeet estävät serotoniinin palautumisen hermosoluun.

      Aku Kopakkala:
      ”Me haluttais niinkun et maailma olis aika yksinkertainen. Et siinä olis serotoniinin puute aivoissa ja lisätään serotoniinia: nopea fiksaus.”

      Serotoniinivajeesta ei ole löydetty tieteellistä näyttöä. Tämän myöntää jopa tunnettu masennuslääkkeiden puolestapuhuja, professori Erkki Isometsä.

      Erkki Isometsä, puheenjohtaja, Käypä hoito -työryhmä:
      ”No siis välittäjäainemuutoksia, jonkinlaisia poikkeavaisuuksia, löydetään masennuspotilailta paljon, mutta tänä päivänä aika harva uskoo, että ne itsessään on kovin olennainen masennuksen syy.”

      Aku Kopakkala:
      ”Harvoja asioita on niin selkeästi osoitettu, että serotoniinin puutteesta aivoista masennus ei johdu.”

      Kannattaa sunkin lukea tämä http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/05/26/masentavat-laakkeet-kasikirjoitus. Ei näköjään sitä ohjelmaa enää löydy. Ja tuohon, että vaikutus alkaa 2-4vkon kuluttua. Oletko itse syönyt mielialalääkkeitä? Jos et, oletko syönyt tulehduskipulääkkeitä? Nopeastikko vaikutus alkaa, 2-4vkon kuluttua vai? Kyllä ne ensimmäiset oireet siitä pilleristä tulevat alle aikayksikön.

      • Annenina
        Posted at 23:54h, 26 maaliskuun Vastaa

        Henni pieni,
        Olen aivan varmasti lukenut, kouluttautunut sekä käytännössä todentanut edellä kirjoittamani asiat. Ja kyllä. Olen käyttänyt masennuslääkkeitä itsekin, sertraliiniä. En ala väittelemään asioista kanssasi, mielipiteitä on myös yhtä paljon kuin kirjoittajia ja lukijoita. Myös lukijat ymmärtävät lukemansa niin kuin itse haluavat.
        Itse olen tehnyt psykiatriassa, päihdepsykiatrisella suljetulla osastolla(kaksoisdiagnoosipotilaita, joilla masennus/ diagnosoitu psyykkinen sairaus sekä päihdeongelma) työtä 15 vuotta. Joten sen voit uskoa, että tiedän mistä puhun.
        Ja ssri lääkkeiden vaikutus alkaa olemaan hoitosalla vasta 2-4-6 viikon kuluttua lääkkeen aloittamisesta. On lääkkeitä joiden vaikutus alkaa heti, mutta niitä harvoin käytetään masentuneen ihmisen hoidossa.

        • Henni
          Posted at 02:25h, 27 maaliskuun Vastaa

          Nykyään kun se tuntuu etteivät hoitajat/lääkärit tiedä oikeasti siitä mistä puhuvat. Itselle tämä on ”arka” aihe, iosastohoidossa olleena voin sanoa että siellä lasikoppien takana hoitajat kiskovat kahvia, menet pyytämään keskusteluapua niin sulle lykätään Ketipinor 100mg naamaan ja sanotaan että omahoitajasi tulee huomenna töihin, puhu sitten. Ja itse useammat neuroleptit ja mielialalääkkeet läpikäyneenä voin kertoa että voin diagnoosieni kanssa paremmin kun hyvin ilman lääkkeitä. Viekkarit meinas viedä hengen, mutta niin meinas lääkkeetkin.

          Ja ps, kovin pieni en enää ole :)

        • Annika
          Posted at 16:51h, 27 maaliskuun Vastaa

          Annenina, pelottavaa että sinunkaltaisella asenteella varustetut ihmiset hoitavat sairaita.

    • PhD
      Posted at 14:02h, 27 maaliskuun Vastaa

      Annenina, ikävä kyllä teoriaa serotoniinivajeesta ja sen vaikutuksesta miele hyvin/pahoinvointiin ei ole edelleenkään kyetty tieteellisesti todentamaan joten antamasi ”tieto”pätkä on pseudotiedettä.

    • kukkanen
      Posted at 17:40h, 29 maaliskuun Vastaa

      Pakko kommentoida myös tähän: ”siksi masentuneelle määrätään nukahtamislääkkeitä. Joiden vaikutus elimistössä kestää vain kolme tuntia ja ne eivät aiheuta riippuvuutta.” -Valitettavasti nukahtamislääkkeet aiheuttaa pahempaa riippuvuutta kuin esimerkiksi bentsot.

  • minna
    Posted at 10:22h, 26 maaliskuun Vastaa

    Ihan mahtavaa kun kirjoitat suoraan noinkin ajankohtaisista aiheista jotka koskettavat monia :) tsemppiä treeneihin :)

    http://tyttosinaoletvahva.fitfashion.fi/

  • S
    Posted at 10:30h, 26 maaliskuun Vastaa

    Mahtava kirjoitus! ! On niin hienoa että kerrot näistä asioista niin avoimesti, mistä usein vaietaan. Kun itse vuosia sitten menin lääkäriin vakavan masennuksen ja ahdistuksen takia, sain käteeni reseptin kouralliseen lääkkeitä ja terapiaan pääsy kesti 9kk! Onneksi minulla oli hyvät tukijoukot ja pääsin heidän avullaan takaisin raiteille. On uskomatonta, että kaikki halutaan hoitaa lääkkeillä. Niin kuin sanoitkin, siinä ei korjata ongelmaa vaan turrutetaan se.

  • Pirjo
    Posted at 10:43h, 26 maaliskuun Vastaa

    Pakko kyllä kommentoida tähän, että masennuslääkkeet eivät aiheuta riippuvuutta eikä niihin voi jäädä koukkuun, vaan oireesi johtuivat juurikin tuosta kertalopetuksesta. Lääkkeiden mukana tulevassa selosteessa kyllä kerrotaan, että lääkkeet täytyy lopettaa vähitellen keskusteltuasi lääkärin kanssa. Myös nuo alun oireet ovat täysin normaaleja, kun aivot saavat yhtäkkiä serotiinia. Tilanne kyllä tasaantuu parissa viikossa. Sen jälkeen lääkettä on tarkoitus syödä useampi kuukausi, suositus ainakin puoli vuotta, jonka jälkeen lääkärin kanssa katsotaan tilanne uudestaan. Jos lääkityksen lopettaa liian nopeasti, on riskinä masennuksen palaminen pian uudestaan, kuten jollain kirjoittajalla tässä oli käynyt.

    Sen sijaan oikeasti riippuvuutta aiheuttavat lääkkeet ovat muita kuin nuo SSRI-lääkkeet; bentsot ja unilääkkeet. Unettomuuteen ja ahdistukseen on siis sata kertaa parempi antaa lääkkeeksi mielialalääke eli SSRI-lääke, kuin jokin noista voimakkaasti riippuvuutta aiheuttavista lääkkeistä. Tiedän mistä puhun, koska kokemusta on noista kaikista.

    Siitä olen kyllä samaa mieltä, että terapiaa olisi hyvä tarjota enemmän lääkkeiden rinnalle/tilalle. Resurssit julkisella puolella vaan ovat rajalliset, joten kaikilla ei valitettavasti ole sinne mahdollista päästä. Toivottavasti tilanne muuttuu joskus tulevaisuudessa.

    Aurinkoista kesän odotusta ja kiitos mukavasta blogista :)

    • Desix
      Posted at 10:19h, 18 toukokuun Vastaa

      Niin kutsutut ’masennuslääkkeet’ aiheuttavat riippuvuus ilmiötä juuri siitä syystä, että lopetettaessa ilmaantuu voimakkaitakin vieroitusoireita, joita itse asiassa kirjoittaja ja monet kommentoijat ovat hyvin osanneet erottaa. Monesti vieroitusoireita luullaan virheellisesti kokonaisuudessaan alkuperäisen masentuneisuuden tai ahdistuneisuuden paluuksi, mikä johtaa käytön aloittamiseen uudelleen ja mahdollisesti vuosia kestävään käyttöön väärinperustein. Harhaa vahvistaa psykiatrien ja lääkärien vakuuttelu asiakkaalle heidän ollessaan tietämättömiä vieroituksesta.

      SSRI:n antaminen unettomuuteen on lähes hulluuttta. SSRI-käytön seuraamukset voivat olla karmaisevat henkilön terveyden ja toimintakyvyn kannalta. Muistettakoon, että SSRI-käyttö voivat jättää jälkeensä pysyviä aivovaurioita, joiden yksi oire on nimen omaan kyvyttömyys nukahtaa tai saada nukkuttua kunnolla. Bentsodiatsepiinit soveltunevat paremmin tuohon käyttöön sillä niiden vaikutus on akuutti. Bentsoihin liittyy myös hyvin vastaavanlaiset vieroitusoireet. Jossain tutkimuksessa oli selvitetty, että bentsovieroituksen oireista 37/42 ovat samoja kuin SSRI:den kohdalla.

  • km
    Posted at 11:04h, 26 maaliskuun Vastaa

    Kun luin kirjoitustasi niin heti huomasin että käyn juuri nyt samaa läpi. Bulimia ja masennus ja kaikki lääkkeet. Minulla on 6 eri lääkettä ja en ole noussut sängystä 2 kk. Olen 19 ja elämäni pyörii lääkkeiden ympärillä. Olen ajatellut että kukaan muu ei ole käynyt läpi mitä minä olen. Olen epätoivoinen ja lääkekoukussa. En enää tiedä miten elää elämää.

  • Annika
    Posted at 11:15h, 26 maaliskuun Vastaa

    Mä haluaisin ensin sanoa, että olen samaa mieltä kanssasi että turhan moni ei saa tarpeeksi hyvää hoitoa joka olisi terapia(+lääkehoito) ja liian usein lääkärisuhde on huono/liian etäinen.
    Kuitenkin huomasin monia puutteita tekstissäsi..

    Ensinäkin.. Mä haluisin lukea sen kirjotuksen jossa kerrotaan että syöpä on oikeesti ihmisen keksimä juttu eikä se oo oikee sairaus. Ei varmaan sais paljon tykkäyksiä. Tuntuu, että ihmiset unohtavat eron masennuksen (depressio) ja normaalin masentuneen hetkellisen mielentilan välillä. Siinä on suuri ero. Kukaan ei PÄÄTÄ masentua. Kukaan ei valitse masentua. Masennuksesta ei parannu TSEMPPAAMALLA tai RYHDISTÄYTYMÄLLÄ. Tottakai kuitenkin, kun on masentunut täytyy tehdä töitä sen eteen että joskus olisi terve. On hyvä tehdä asioita jotka tuovat (vaikkakin hetkellistä) mielihyvää ja tehdä huomioita oman elämän hyvistä asioista. KUITENKIN: Monesti näiden asioiden jaksamiseen ja esimerkiksi terapian tueksi tarvitaan lääkkeitä, jotta toimintakyky olisi edes sellainen jolloin pystytään tekemään näitä asioita. Kirjoitat ensin, että ymmärrät että on vakavaa toimintakyvyn lamauttavaa masennusta, mutta sen jälkeen kumoat tämän kirjoittamalla, että masennuksen voi valita..

    On totta, että lääkkeitä määrätään paljon, joskus varmasti liikaakin. Mutta sinun kirjoituksesti lääkkeistä on monessa mielessä harhaanjohtava. Ensiksi jos määrätään lääkkeitä jotka eivät sovi sinulle miksi et keskustellut lääkärin kanssa lääkkeiden vaihdosta? annoksen pienentämisestä? Lääkkeiden aloittamisen jälkeen kestää viikkojakin että olo parantuu, tämä ei tarkoita että lääke olisi huono. Toiseksi, miksi ikinä LOPETIT LÄÄKKEET SEINÄÄN YKSIN ? Eikai ole ihme, että siitä tulee vaikeat vierotusoireet? Luitko lääkkeiden mukana tulleita ohjeita? Keskustelusko lääkärisi kanssa? Varmaan itsekin tiedät että ei koskaan saisi lopettaa seinään, eikä yksin. Kirjoituksestasi tulee ikävä kuva että jokainen masennuslääkkeiden käyttäjä on tuleva narkkari joka ei pääse eroon lääkekoukusta :D Tiedän että tämä ei varmasti ollut tarkoitus, mutta kaikki ei varmaan osaa lukea tätä niin.. Se on totta, että masennuslääkkeistä voi olla (huom! ei todellakaan aina, eikä kaikilla!) vaikea päästä irti, mutta tämä on myös monen monen muun lääkkeen kanssa sama asia. Tekeekö se masennuslääkkeistä jotenkin kamalia? Ei.

    Ei mikään lääke ole yksiselitteinen, kaikki lääkkeet ei sovi kaikille, ja aina pitäisi edes hieman luottaa siihen ihmiseen joka on OPISKELLUT alaa ja määrää niitä lääkkeitä. Kyllä niiden lääkäreiden kanssa voi myös keskustella asioista.
    Uskon, että monet on syönyt ja syökin turhaan lääkkeitä. Ilman terapiaa ja kunnon lääkärin tukea. se on aina väärin ja surullista, mutta tuntuu että ne jotka eniten näitä lääkkeitä vastaan on, on niitä jotka ei ole koskaan itse sairastaneet tai ovat kenties käyttäneet lääkkeitä a)väärin b) 2 viikkoa c) kokeilleet yhtä lääkettä joka ei sopinut = kaikki lääkkeet on aivan perseestä!!111

    Joo.. ei mulla muuta. Aggressiot löytyy aiheesta, koska on henkilökohtaisia kokemuksia ja TIETOA aiheesta. Ymmärrän kirjoituksesti pointin, enkä tarkoita olla loukkaava. On vaan erittäin perseestä lukea näitä kirjotuksia kuinka masennuslääkkeitä ei tarvitse/masennus on valinta jne. kun itse tietää että asia ei ole näin..

    • R
      Posted at 13:18h, 26 maaliskuun Vastaa

      Täysin samaa mieltä Annikan kanssa!

    • Otaselvääensin
      Posted at 17:22h, 26 maaliskuun Vastaa

      Kiitos Annika! Toivottavasti useammat lukijat osaisivat lukea myös tämänkaltaiset kommentit. Vihaksi pistää kun masennusta aliarvioidaan tällaisella tavalla… Itse olen vakavasti masentunut ja lääkkeet suostuin ottamaan vastaan sairastettuani puoli vuotta keskivaikeaa masennusta. Tilanne oli äitynyt lääkkeiden ottohetkellä niin pahaksi, että oman käden kautta lähtö ei ollut kaukana. Olen koko ajan saanut keskusteluapua terveydenhoitajalta ja psykologilta, mutta lääkkeet tarvitaan siihen, etten tapa itseäni. Vakavasti masentuneena edes oma parantuminen ei kiinnosta — saati sitten itselleni rakkaan liikuntaharrastuksen jatkaminen tai ”itseään niskasta kiinni ottaminen”. Mielialalääkkeitä tarvitsen siihen, että pääsen aamuisin sängystä ylös ja pystyn jollakin tavalla osallistumaan arkeen. Masennukseni ei näy päällepäin. Ainoastaan läheiseni, jotka ovat estäneet minut itsemurhalta näkevät tilanteeni silloinkin, kun kasvoillani on tekohymy. Toivon, ettet vastaisuudessa kirjoita aiheesta mistä et todella tiedä.

      • Nomppu
        Posted at 21:28h, 26 maaliskuun Vastaa

        Aamen Annikan kommentille!
        Masentuneisuus ja depressio on täysin eri asia. Kyllä, masennusta on eri asteista ja harvoin mikään aste esiintyy puhtaana, mutta sinun tekstissä tekisin selkeästi eron masentuneisuuden ja depression välille. Käsittääkseni käsittelet ennemminkin masentuneisuutta tekstissäsi.

  • Riia
    Posted at 11:16h, 26 maaliskuun Vastaa

    Mun tekee mieli tyyliin syödä pääni turhautumisen takia kun luen tällästä.
    lääketeollisuus vie ihmistä kun pässiä narussa koska asiaan perehtymätön ihminen luottaa lääkäriin.
    mun mielestä nää on ihmiskokeita.
    ei ole mitään mahdollisuutta varmistua siitä että ihmisen aivokemiassa on juuri sellainen epätasapaino jonka jokin tietty lääke korjaa, ennen kun on liian myöhäistä ja tuhoa on ehdittu jo aiheuttaa.
    masennus aivojen sairautena tai mielen sairautena on eri asia. Lääkkeillä ei voi korjata kolhittua mieltä, vain epätasapainoisia aivoja(jos tuuri käy).

    ihminen jonka aivot on kunnossa, ei hyödy noista lääkkeistä, vaan saa pelkät sivuvaikutukset.
    se ettei noi aiheuta vieroitusoireita on täyttä paskaa, tai siis niistähän puhutaan kivasti ”lopetusoireina”.

    Ottakaa selvää teille määrättävistä lääkkeistä. Kyseenalaistakaa. Internet on pullollaan oikeaakin tietoa.

    Hyvä kirjoitus, asiaa pitäisi tuoda enemmän julki.

    • Desix
      Posted at 10:33h, 18 toukokuun Vastaa

      Mitään ’kemiallisia epätasapainoja’ masentuneiden ihmisten aivoissa ei ole koskaan tutkimuksissa havaittu. Laajalle levinnyt serotoniinin vaje -teoria masennukseen liittyen on osoitettu tiedemaailmassa epätodeksi jo 70-luvulla. Sen jälkeen teorian toi uudelleen ihmisten tietoisuuteen lääketeollisuus, jonka tarkoitus oli ko. teorian turvin myydä ihmisille lääkkeitä. On suorastaa huvittavaa lukea kuinka ihmiset vielä yli kolme vuosikymmentä teorian virheellisyyden tieteellisen todistuksen jälkeen ihmiset puhuvat ’kemiallisista epätasapainoista’ masentuneiden aivoissa ihan kuin kyseessä olisi samanlainen tieteellinen fakta kuin insuliinin erityshäiriö diabeteksessä. ’Kemiallisen epätasapainon’ -myytti elää vahvana kansan keskuudessa yhä vuonna 2015, mikä osoittaa lääketeollisuuden markkinointikoneiston voiman.

      Toinen yleinen virhekäsitys ja myytti on, että olisi olemassa erikseen masennus ja ’paha mieli’, ’kliininen masennus’ ja masennus tunne. Tämän taustalla on taas psykiatrianalan oma tautimarkkinointi, joka lähti liikkeelle erityisellä vimmalla 1980 DSM-III:n julkaisun yhteydessä. Tuolloin psyykkisiä reaktioita alettiin markkinoida kansalle täysverisinä sairauksina. Taustalla ei ollut tieteellinen löydös vaan puhdas markkinaveto. Mukana oli luonnollisesti lääketeollisuus, joka on tehnyt myytin tykö yhdessä psykiatrian alan kanssa valtavat summat rahaa.

      Toisin sanoen, jokainen ihminen saa ’masennuslääkkeistä’ samahkot vaikutukset. Ainoa erottava tekijä on henkilön yksilölliset piirteet. Siis sillä onko henkilö masenutunut tai onnellinen ei ole merkitystä vaikutuksen kanssa vaikka teollisuus ja psykiatria antavat joskus näin markkinointipuheissaan ymmärtää.

  • Smurffi
    Posted at 11:17h, 26 maaliskuun Vastaa

    Mahtava kirjoitus !

    Se on aivan hirveää millaisia sivuoireita noista masennus ”lääkkeistä” tulee ja kuinka ne voi helposti (tai hyvin todennäköisesti) koukuttaa ihan parin viikon käytön jälkeen.

    Itse en ole käyttänyt, mutta kaverille lääkäri ehdotti masennuslääkkeitä ja sivuoireista ei ollut mitään mainintaa. Parasta oli vielä, että lääkäri nimenomaan antoi ohjeen jotenkin, että ”se voi aluksi tuntua oudolta, mutta parin viikon käytön jälkeen siihen tottuu ja se alkaa toimimaan”.

    Onneks kaveri visko roskiin loput sen yhden pillerin jälkeen. Lääketeollisuuden omat huumeet on ihan hirveää mielen ja kropan myrkyttämistä, jos vertaa joihinkin yhteiskunnan pahamaineisiin kannabis ja etenkin viattomiin sieniin.

    Onneksi tämmöisiä kirjoituksia tulee aina vaan enemmän, jotta tulevaisuudessa osattaisiin neuvoa nykynuorisia paremmin.

    Ihminen ei tarvitse pilleri lääkkeitä.

  • Jenni
    Posted at 11:19h, 26 maaliskuun Vastaa

    Hei ja kiitos avoimesta kirjoituksesta!

    Olen ikävä kyllä kanssasi samaa mieltä ja törmännyt omalla kohdallani jo muutamaankin tilanteeseen, jossa lääkäri on ilman lisätutkimuksia lyönyt reseptin kouraan. Olen yrittänyt selvittää 7kk kestänyttä päänsärkyni syytä. Kun menin erikoislääkärille, hän määräsi minulle vahvoja psyykelääkkeitä.
    Vaikka en pitänyt ajatuksesta, kokeilin ottaa lääkettä yöksi, jotta saisin nukutuksi. 1/3 tabletistakin olin vielä päivälläkin ihan sekaisin ja sumussa. Naurettavinta oli, että päänsärky oli silti vielä tallella.
    Tuon kokeilun jälkeen päätin alkaa hoitaa päänsärkyäni osteopaatilla ja se on auttanut huomattavasti enemmän. Sen päälle kun on lisännyt urheilua niin olo aina hetkellisesti parempi. Ja tästä lähtien olen skeptisempi myös lääkkeitä kohtaan, joita minulle määrätään.

  • Mintsikka
    Posted at 11:26h, 26 maaliskuun Vastaa

    Itse kärsin paniikkihäiriöstä ( joka puhkesi nyt vuosien jälkeen takaisin )ja nyt mahdollisesti vielä masennusta . Itse olen hyvinkin lääkevastainen ja olenkin tällä kertaa erittäin tyytyväinen lääkärin toimintaan. Aikoinaan lätkästiin suoraan lääkkeet vaan kouraan ja terapiasta puhuttiin erittäin negatiivisesti ja vaikeasti saatavana. Jäin riippuvaiseksi lääkkeisiin jotka oli vaikea lopettaa eivätkä saaneet minulle kuin huonomman olon joten lopetettavani ne oli hinnalla millä hyvänsä. Olen tämän vuoksi vuosien saatossa oppinut elämään tilanteiden välttämismallilla joka tietenkin rajoittaa elämää aika paljon. Nyt kun nämä paniikki oireet puhkesivat uudestaan enkä kyennyt edes olla töissä nii sain lääkäriltä pelkästään rauhoittavia pienen määrän joilla sain edes nukuttua ja lähetteen eteenpäin psykiatriselle polille. Hän painotti erityisesti että ei halua määrätä minulle mitään lääkkeitä ennen kuin diagnoosi on täysin varma. Nyt odottelen sitten psykiatriselle pääsyä ja oikeastaan erittäin hyvillä mielin ,koska tiedän että saan apua ja toivottavasti tarpeeksi pitkän hoitosuhteen terapian kera, että pääsen taas nauttimaan elämästä kunnolla. Lääkkeiden tulee olla vain hetkellinen laastari tilanteeseen ja terapia / keskusteluapu se oikea hoitomuoto.

  • Jenni
    Posted at 11:40h, 26 maaliskuun Vastaa

    Täällä yks jolla on ärtynyt suoli ja mullekin tähystyksen jälkeen lääkäri sanoi, että se mikä oireita aiheuttaa on syöminen ja kipukynnystä voidaan nostaa masennus/mielialalääkkeillä. Olin ihan puulla päähän lyöty. Mitään ei puhuttu ruokavaliosta! Itse olen ottanut selvää. Harmikseni mikään fodmap-ruokavalio ei tuonut mulla helpotusta asiaan…

  • Marjaana
    Posted at 11:44h, 26 maaliskuun Vastaa

    Ei voi muuta sanoa, kuin etten olisi KOSKAAN uskonut edes sinun olevan noin tyhmä.

    Ensinnäkin, voit yhä tehdä valituksen lääkärin toiminnasta. Avaudut netissä, mut et laita syyttelemiäsi tahoja vastuuseen? Aivan, koska vastaanotto tuskin meni noin.

    Mielialalääkkeille on normaalia, että ne väsyttävät, oksettavat ja turruttavat ensimmäisten 2-3 viikon ajan. Kehon kestää tottua, kuten mihin tahansa muuhunkin lääkitykseen. Sen jälkeen ne alkavat auttaa.

    Ja lääkitystä ei koskaan saisi lopettaa seinään. Kuten mitään muutakaan pitkäaikaisempaa. Luulisi kaltaisesi ”terveysneron” tietävän? Vihaksi pistää, ja harmittaa asiakkaidesi puolesta, millaisen ”asiantuntijan” käsiin itsensä antavat.

    Lyhyesti: huono kokemuksesi johtuu LÄÄKKEIDEN VÄÄRINKÄYTÖSTÄSI. Kelaapa sitä.

    • linda
      Posted at 11:48h, 26 maaliskuun Vastaa

      olin 19 vuotias silloin, ja ei, en ole ainut jolle on näin käynyt. (:

    • PhD
      Posted at 13:53h, 27 maaliskuun Vastaa

      Marjaanan kannattaisi käydä enemmän kouluja ja lukea tieteellisiä artikkeleita ennen kuin noin yksioikoisia näkemyksiä esittää.

  • Hanne
    Posted at 11:57h, 26 maaliskuun Vastaa

    Siis tää! Mä tiiäkkö yks päivä vessassa ollessani (:DD) aloin pohtia samaa asiaa et miten huonoa toimintaa tää lääkkeillä samantien hiljentäminen on. Tuli mieleen perus tapaus kun menee kovien kipujen kanssa tkseen ja saat buranaa. Tai kun itse menin endometrioosin kanssa ensin kunnan lääkärille ja sain pillerit joo mutta en särkylääkemääräyksiä koska ”pillerit auttaa tähän sairauteen”. Kivut paheni ja menin yksityiselle ja sain särkylääkereseptin ja paremmat pillerit ja nyt kärsin kivuista enemmän tai vähemmän kahtena päivänä kuussa kun ennen sitä kesti jopa kaksikin viikkoa. Ei oo sama asia, tiedän, mutta ylipäätään mua on alkanut kyrpimään tää terveydenhuolto ja menettelytavat täälläpäin :D munkin yks masennuksesta kärsiny kaveri söi monta vuotta lihottavia ja turruttavia lääkkeitä kunnes ite päätti että nyt mä selviydyn ilman, keräs kaikki voimavaransa, piti läheiset ympärillä ja nyt ei syö lääkkeitä ja on elinvoimainen!

    • Colleen
      Posted at 19:24h, 26 maaliskuun Vastaa

      Hei,

      harmi, että sinulla on ollut huonoja kokemuksia terveydenhuollosta. En tietenkään tunne tapaustasi, mutta haluaisin nostaa sinulle muutaman asian esiin. Puhuit alussa kivunhoidosta, ja terveydenhuollossa kivunhoito aloitetaan tavallisesti (toki diagnoosista riippuen) miedommilla kipulääkkeillä, kuten mainitsemallasi ibuprofeenilla tai parasetamolilla. Jos niistä ei saada vastetta, vasta sitten harkitaan vahvempien kipulääkkeiden käyttöä ja/tai potilaan lähettämistä erikoissairaanhoitoon tapauskohtaisesti.

      Lisäksi, endometrioosia hoidetaan ensijaisesti pitkäaikaisella (hormoni)lääkehoidolla. Kipulääkkeitä tulee käyttää vain ajoittain eikä niitä voi käyttää pitkäaikaisesti, ja siksi ne sopivatkin lieviin endometrioosi tapauksiin. Endometrioosiin on valittavana useita eri lääkevaihtoehtoja, joita kokeilemalla voidaan löytää kullekin potilaalle tehokkain lääke vähimmillä haittavaikutuksilla. Ikävää, että terveyskeskuksesta saamasi lääkkeet eivät olleet sinulle sopivia, mutta se ei tarkoita, etteivätkö ne auttaisi muita samassa tilanteessa olevia. Ihmiset kun ovat yksilöllisiä.

      Monet pitkäaikaissairaudet vaativat seurantaa ja monesti eri hoitovaihtoehtojen kokeilemista. Tämä ei ole ”lääkkeillä hiljentämistä”.

      Mukavaa kevättä!

  • C
    Posted at 12:06h, 26 maaliskuun Vastaa

    Itselläni on positiivisia kokemuksia tähän. Kärsin unettomuudesta jonkin aikaa ja oli masentuneita olotiloja, itse en oikein usko masennukseen mutta kaikki kai kokevat sen eri tavoin. Ajattelin ensin että menisin ihan tavalliselle lääkärille unettomuuteni takia mutta tulin toisiin ajatuksiin. Koska opiskelen niin minulle löytyi toinen mahdollisuus, joten soitin psykologin vastaanotolle ja sopisimme että tavataan pari kertaa ja arvioidaan minun tilanne, ja tämä siis oli ilmaista koska ilmaisia lääkäripalveluja tarjotaan opiskelioille (turun yths oli siis kyseinen paikka). Tulimme yhdessä siihen tulokseen että olen enemmän avun tarpeessa. Tapasin siis seuraavaksi psykiatrin joka kirjoitti minusta kahden kerran tapaamisen jälkeen lausunnon, hän myös määräsi minulle melatooninia, tosin kysyi ensin minulta jos haluan lääkkeitä. Päätin kuitenkin ne ottaa kun ne eivät ole niin vahvoja. Tämän jälkeen menin lausunnon kanssa psykoterapeutille ja nykyisin käyn hänen luonaan kaksi kerta viikossa ja lääkkeitä hän ei ole minulle määrännyt.
    Kamala kokemus sinulla… halusin vain kertoa omani sillä en halua uskoa että kaikille nuorille käy huonosti ja heille määrätään tuosta vain aivan liian vahvoja lääkkeitä.. Huono puoli minun kokemuksessa on se että minulla kesti yli puoli vuotta päästä psykoterapeutin luokse, mutta kun löytyy tukijoukkoja niin jaksaa kyllä odottaa. Todella hieno kirjoitus sinulla, ihanaa että avoimesti pystyt kertomaan.

  • iiris
    Posted at 12:24h, 26 maaliskuun Vastaa

    Hienoa että kerrot omista kokemuksistasi, toivottavasti fanisi osaavat lukea tämän kriittisin silmin. Musta on vähän kyseenalasta että kerrot noin laajoja yleistyksiä masennuslääkkeistä ilman terveydenhuolto alan koulutusta :/ Lääkkeet määrätään tutkituista tieteeseen ja näyttöön perustuvista syistä. Sä olet nyt tavannut lääkärin joka ei sairauttasi kunnolla hoitanut mutta en lähtisi noin rajusti asiaa yleistämään ilman alan työkokemusta tai ammattitaitoa. Kiva että olet tervehtynyt :)

  • Louna
    Posted at 12:32h, 26 maaliskuun Vastaa

    Hei.

    Sen enempää kantaa ottamatta kirjoituksesi muuhun sisältöön haluan kertoa oman kokemukseni.

    Eli: viime syksystä eteenpäin olen käynyt psykologin pakeilla ja myöhemmin aloittanut myös terapian syömis-, ahdistuneisuus- ja paniikkihäiriöiden takia – ja minulle EI ole tarjottu lääkkeitä. Yhden kerran psykologini totesi, että ”lääkityskin tähän on olemassa, mutta terapiaan sinun pitää päästä ehdottomasti ensiksi”, ja tuo oli ainoa kerta, kun lääkkeistä olen kuullut puhuttavan hoitojaksoni aikana.

    Kokemukseni on siis aika lailla erilainen kuin monen muun täällä. Siksi halusin tuoda sen esille. YTHS:llä, jolta sain ensimmäisen kerran apua, oli todella sydämellinen, huomioiva ja kaikin puolin mahtava henkilökunta, ja olen todella kiitollinen heille kaikesta saamastani tuesta. On kamalaa, että lääkkeitä tuputetaan ilman terapiaa niin nuorille kuin aikuisillekin – tajuan vasta nyt, miten hyvä onni minulla on käynyt hoidon kanssa.

    Tsemppiä ja jaksamista kaikille mielenterveyden ongelmien kanssa painiville. Älkää luovuttako! <3

  • masentuneen tytön äippä
    Posted at 12:40h, 26 maaliskuun Vastaa

    Mainitsit alussa että ymmärrät sen jos näitä lääkkeitä määrätään itsetuhoisuuteen, mutta kumoan tämänkin.

    Tyttäreni oli itsetuhoinen siksi, että häntä syrjittiin koulussa ja hänellä ei ollut kavereita. Tyttö-lapselle kaverit ovat todella tärkeitä ja minun tyttäreni joutui katsomaan sivusta kun muut tytöt kiertelivät kahdestaan koulunpihaa ympäri ja juttelivat ihastuksistaan kikatellen. Minun tytär istui koulun piharappusilla yksin ja kirjoitti päiväkirjaa, että mikä hänessä on vikana kun kukaan ei viihdy hänen seurassaan. Hän on sosiaalinen luonne, kaikille ystävällinen ja kaikki tuntemamme aikuiset pitivät hänestä kovasti. Kai siinä oli se, että hänellä on oma tyylinsä, vaatetus ei ole muodinmukainen, vaan oma tyyli. Hänellä ei ole pillifarkkuja, ei pinkkiä puseroita eikä samallalailla leikatut hiukset kuin muilla koulun tytöillä. Hänellä on maastohousut, huppari ja rastat.

    Kaverin puute sai aikaan tuon ajattelutavan ”miksi minä, mikä minussa on vikana” ja kun ei ollut kaveria kenelle purkaa näitä tuntoja Minulle se purkaminen oli hyödytöntä kun sanoin aina että hän on ihana tyttö ja niissä muissa on oltava vikaa jos ei sinun seurassa viihdy.. Tämä ei helpottanut tyttöä, koska pakkohan hänessä oli olla vikaa.

    Sitten alkoi itsetuhoisuus, viiltely, koulun katolle kiipeäminen yms. Mentiin terveydenhoitajan kautta nuorisopsykiatriaan ja sieltä osastolle. Tytölle koitettiin väkisin tuputtaa mielialalääkitys, mutta minä sodin vastaan. Osastolla annettiin meiltä kysymättä ketipinor -nimistä lääkettä jotta tyttö nukkuisi paremmin. Pikkuhiljaa meidät saatiin puhuttua ympäri aloittamaan lääkitys, seroquel prolong. Virhe.

    Lääkitys ei auttanut yhtään mihinkään. Ihan yhtälailla tyttö raaputteli käsiään osastolla kaikella millä vaan pystyi. Yhtenä päivänä hän yritti karata ja kiivetä talon katolle ulkoilutilanteessa. Tyttö sai myös sellaisia kohtauksia että jouduttiin pistämään nippusiteisiin ja suljetulle osastolle. Pari kertaa kun mentiin katsomaan tyttöä, hänelle oli annettu Lorazepamia ja itkin verta kun katsoin tyttöä, joka sai vaivoin mongerrettua sanat suustaan kun häneltä jotain kysyttiin. Koko tyttö oli kuin huumepöllyissään. Kysyin, että miten tuo on mahdollista että kaikki menee vaan huonompaan suuntaan ja että mitä hyötyä tuosta lääkityksestä on, kun asiat vaan pahenee. Ei hän kotona koskaan tuollaisia tehnyt. Annostusta pitää kuulemma nostaa….

    Annostusta nostettiin ja tyttö pääsi kotiin. Tyttö istui omassa huoneessaan apaattisena ja söi. Kun painoa alkoi tulla muutama kilo kuukaudessa ja mitään muuta eroa ei ollut havaittavissa, sanoin lääkärille että nuo lääkkeet pitää lopettaa tai ainakin vaihtaa. Voidaan kuulemma vaihtaa, mutta näitä ei voi lopettaa kuin seinään. Näin ollen tyttö söi sitten kahta eri lääkettä yhtäaikaa; seroquel prolong (en muista vahvuutta) ja seronilia. Lisäksi oli ketipinor nukahtamislääkkeeksi ja lorazepameja kohtauksien varalta.

    Tällaista elämää elimme 1-2 vuotta, en osaa tarkemmin sanoa kun elämä oli yhtä helvettiä ja jokainen päivä oli liikaa. Kun asiat eivät muuttuneet parempaan vielä monien lääkenostojenkaan jälkeen, ja parit draamat käytiin läpi vielä yliannostuksien takia, päätin että nyt loppuu tuo pillereiden napsiminen.

    Lääkitys lopetettiin pikkuhiljaa ja asiat eivät muuten muuttuneet, mutta tyttö ei ollut enää päivittäin apaattinen. Välillä oli hyviäkin päiviä. Sitten, kuin taikaiskusta tyttö löysi kaverin. He olivat kuin paita ja peppu, joka päivä yhdessä. Yläaste loppui ja tuli kesä. Tytön kaveri oli paljon meillä, mökkeiltiin porukalla ja kaikki oli hyvin. Välillä tuli päiviä että nuo kaksi riitelivät ja edelleen meidän tyttö ottaa kaiken vähän raskaammin kuin muut, ja itsetunto hänellä ei ole se paras mahdollinen. Mutta pääasia että tuo itsetuhoisuus hävisi ja elämä muuttui huomattavasti paremmaksi, koko perheellä. Enää ei tarvitse pelätä kun kuulee ambulanssin äänen ja tyttö on laihduttanut nuo seroquelin tuomat kilot pois ja on nyt paljon iloisempi ja energisempi persoona.

    Mitä tästä ompimme. Tytön ongelma oli kaverittomuus ja masennus poistui kun löytyi lääke sen aiheuttajaan ja sitä lääkettä ei lääkärit määrää purkissa, vaan se on niitä asioita, mitä ihmisen pitää itse löytää.

    Muiden itsetuhoisten nuorten vanhemmille haluaisin sanoa että taistelkaa! Älkää turvautuko pilleripurkkeihin, vaan etsikää itsetuhoisuuden aiheuttaja ja tehkää sille jotain!

    • PhD
      Posted at 12:34h, 27 maaliskuun Vastaa

      Loistava kirjoitus, kaikkea hyvää teille elämään.

  • masennus
    Posted at 12:43h, 26 maaliskuun Vastaa

    Mielen heikkoutta on masennus, joita sairastavat pinnalliset huomionhakuiset narsistit

  • Lotta
    Posted at 13:05h, 26 maaliskuun Vastaa

    Hienoa Linda kun toit tämän asian esiin. <3 Näistä jutuista vaietaan ihan liikaa, vaikka nämä on just niitä, mistä pitäis ehdottomasti puhua enemmän ääneen! Masentunut usein kokee olevansa yksin, vaikka todellisuudessa vastaavia ongelmia voi löytyä yllättävänkin läheltä. Niistä vaan kun ei puhuta…

    Mä sairastuin masennukseen 6-7 vuotta sitten. Musta ei koskaan päällepäin sitä huomannut, olin aina se porukan pirteä ja hyväntuulinen tyyppi. Nauroin paljon ja päällepäin kaikki näytti olevan hyvin. Todellisuudessa mulla oli keskivaikea masennus ja paniikkikohtauksia tuli silloin tällöin. Arkiset tavalliset asiat oli ihan mahdottomuuksia… Suihkussa käynti, roskien vienti. Aloin myös hakea "lohtua" ja onnea kontrolloimalla syömisiäni. Kuvittelin, että ehkä saisin elämänilon takaisin, jos olisin laihempi. Mutta päinvastoin, tein siitä vain itselleni uuden pirun, ja ruokien kontrollointi masensi entistä enemmän.

    Kun hain äitini kehotuksesta lopulta apua, terveyskeskuksessa ei ensin tehty mitään. Sain muistaakseni muutaman päivän sairaslomaa "jos vähän lepäisit niin helpottaisi". Sen jälkeen hain apua yksityiseltä ja mulle myös annettiin samantien masennuslääkkeet käteen.

    Lääkkeitä en kuitenkaan koskaan aloittanut. "Sivuoireena voi paino nousta jopa 10kg" kuulosti siinä tilanteessa järkyttävältä. Mietin, että mähän vain masentuisin entistä enemmän.

    Lääkkeitä en koskaan aloittanut. Kävin terapiassa muutaman kerran, mutta en kokenut siitä olevan kamalasti apua.

    Mä yksinkertaisesti päätin, että hoidan itse itseni kuntoon. Mä tein ihan pirusti töitä oman hyvinvointini eteen. Lähdin huonosta (väkivaltaisesta) parisuhteesta, vaihdoin työpaikkaa, pidin rakkaat lähellä (ja puhuin niille ongelmistani) ja poistin kaiken negatiivisen mun elämästä. Parantuminen vei aikaa. Mutta mä selvisin siitä.

    Terapeutti silloin sanoi mulle, että masennuksen sairastanut henkilö sairastuu siihen hyvin helposti myös uudestaan. Mä tunnistan heti itsessäni nykyään pienetkin ahdistukset ja pyrin aina välttelemään asioita, jotka niitä mulle aiheuttaa. Masennukselle ja ahdistukselle ei pidä antaa yhtään tilaa! Jos "luovuttaa", masennus ottaa vallan.

    Nyt asiat on toisin, oon rakentanut elämäni uusiksi. Mulla on onnellinen parisuhde, elämä tasapainossa ja saan tehdä asioita, jotka tekee mut onnelliseksi. Mä uskon myös vahvasti, että terveelliset elämäntavat (en käytä alkoholia/syö roskaa), urheilu, miellyttävä arki ja tavoitteet elämässä, pitää mut terveenä. Kokonaisvaltainen hyvinvointi on antanut aivan uuden merkityksen mun elämässä kaiken menneen jälkeen. Syömisten kanssa pelleily myös jäi kokonaan parantumisen myötä pois ja tavoitteellinen treenaaminen tavallaan "pelasti" mut joutumasta enää sen pirun kynsiin.

    Uskon siis myös vahvasti siihen, että omalla asenteella, positiivisella mielellä, tahdonvoimalla ja PUHUMALLA voi masennuksesta selvitä ilman lääkkeitäkin. <3

    Vielä kerran KIITOS kun toit asian esiin, sulla on varmasti paljon vaikutusvaltaa etenkin nuoriin (ja miksei vanhempiinkin) joka kamppailee näiden samojen asioiden kanssa. Just tällaisia esikuvia me tarvitaan!!! :)

  • Outi Karita
    Posted at 13:35h, 26 maaliskuun Vastaa

    Rohkea ja rehellinen kirjoitus omista kokemuksistasi ♥
    Tuntuu ettei kaikki lukeneet kokonaisuutta, joistain lauseista irrallisena saa eri käsityksen kun siitä että lukee tekstin kokonaan läpi ;)

  • eh
    Posted at 13:39h, 26 maaliskuun Vastaa

    Samaa mieltä. Luulen että lapsen saatua mulla oli jonkunlainen masennus koska pelkäsin itseni puolesta, näin todentuntuisia painajaisia ja kuulin / koin kummallisia tapahtumia. Tätä kesti sellasen puol vuotta ekan lapsen jälkeen ja toisen synnyttyä varmaan saman verran. Sitä oli henkisesti poikki. ( perheelämä ei aina ole pullantuoksuista). Jos oisin menny lekurille niin varmaa oisin lääkkeet saanu.
    Läheisistä pari napsii. Toinen puol vuotta sikapiikin jälkeen ( ehkä se vaikutti) ja toinen yrittää päästä monien vuosien jälkeen eroon mutta kuten sanoit, vierotusoireet on semmosia joiden vuoksi se on lähes mahdotonta.
    Mut näinnykyään. Ennen juotiin viinaa ja toivuttiin, nyt syödään lääkkeitä. Mutta sehän tapahtuu lääkärin valvonnassa.

  • Mari
    Posted at 14:04h, 26 maaliskuun Vastaa

    Kiitos tästä rehellisest’ä ja ajatuksiaherättävästä postauksesta. On hyvä nostaa myös tälläisiä aiheita, joista usein vaietaan, esille.

    Mullakin on kokemusta, kuinka helposti mielialalääkkeitä aletaan määrätään: Yhtenä vuonna mua oli pyörryttänyt joka päivä puolen vuoden ajan. Lopulta menin terveyskeskuslääkärille. Hän mietti huippaustani ja tuli siihen tulokseen, että vika on mielessä. Melkein alkoi kirjoittamaan jotain mielialalääke-reseptiä, kunnes ilmoitin selvästi, etten mielialalääkkeitä tarvitse ja kävelin vastaanotolta ulos.
    Onneksi huimaus meni ajan kanssa ohitse, mutta ajatella jos huimauksen takana olisi ollut jotain vakavampaa?

  • hmmm
    Posted at 14:10h, 26 maaliskuun Vastaa

    Täällä selvästi jotkut yrittää pistää sanoja sun suuhun. Olen aivan samaa mieltä kanssasi tästä masennusasiasta. Et missään vaiheessa vähättele masennusta sairautena, tai ainakaan minä en niin tekstiäsi lähtisi tulkitsemaan. Hyvä teksti ajankohtaisesta asiasta!

    Minulla oli nuoruusiällä rytmihäiriöitä. Ihan todellisia rytmihäiriöitä siis. Kärsin niistä kolme vuotta viikoittain, enkä saanut heti apua, koska terveydenhoitajat ja lääkärit miltei haukkuivat luulotautiseksi, tarjosivat mielialalääkitystä (jota en ottanut vastaan) ja pistivät kaiken paniikkikohtauksien piikkiin (joista en ollut koskaan ennenkään kärsinyt).

    Aivan älytöntä touhua, että juuri nuorten todelliset ongelmat kumotaan, ja syyksi kaikkeen tuntuu olevan ”nuoruusiän masennus” niinkuin minullekin sanottiin.

    Mutta Linda, kiitos sinulle. Olet esikuvani!

  • -h-
    Posted at 14:20h, 26 maaliskuun Vastaa

    Aika erikoista, että elämä on antanut sinulle tilanteen, missä voit itse valita masennutko vai et. Niimpä päätit torjua sen positiivisella ajattelulla ja kiitollisuudella. Minusta kuulostaa siltä, että olet torjunut vain itsesäälissä rypemisen ja päättänyt nousta jaloillesi ja jatkaa elämää. Mikä on hienoa. Mutta.
    Tätä masentunut ihminen ei tee. Hän ei voi valita, torjua tai päättää. Hän ei vain nouse jaloilleen. Masentunut ihminen ei kerro masennuksestaan sivulauseessa. Itsemurhayritykset kertovat siitä pahimmassa tapauksessa.

  • Hmm
    Posted at 14:28h, 26 maaliskuun Vastaa

    Kovin moni tuntui ottavan tämän tekstin niin, että olisit tyrmännyt sairaudet kokonaan vaikka itse ymmärsin täysin mitä haet takaa.. Lukekaa ihmiset hyvät teksti kunnolla.

    Itselläni kävi aika pysäyttävä tapaus viime vuonna mikä sai kyseenalaistamaan kyllä lääkäreiden ja ylipäätään yleisen asenteen lääkkeisiin.. Hain sairaslomaa, hengähdystaukoa, kun aloin kokea burnoutin merkkejä pääsykoestressin, liian suurten työtuntien ja parisuhteesta eroamisen takia. Lähdin lääkeresepti kourassa, joita en koskaan ottanut. Mutta kävi ilmi, että ystävälleni oli tarjottu _täysin samoja_ lääkkeitä samalla annoksella vaikka hänen ongelmansa olivat minusta eroavia ja hänkään ei niitä olisi tarvinnut!! Kumpikaan meistä ei lääkkeisiin koskenut ja ongelmat helpottivat itsestäänkin. Ne olivat normaalia elämää!
    Mikä saa lääkärit kirjoittamaan parikymppisille samat lääkkeet eri oireisiin ilman mitään syytä? Jos en olisi keskustellut ystäväni kanssa olisimme molemmat varmaan ”kokeilleet” kyseistä lääkettä ja mahdollisesti käyneet saman läpi kuin sinä.
    Hurjasti onnea että olet selättänyt ton!<3

  • sofia
    Posted at 14:35h, 26 maaliskuun Vastaa

    Sivusta seuranneena olen nähnyt että kavereita lääkkeet ovat turruttaneet… Väittäisin kuitenkin että aika ykäkanttiin on arvioitu tuo kahdeksan kymmenestä nuoresta… Itse omien kokemuksien perusteella arvioisin että ehkä kaksi kymmenestä, joka sekin on mun mielestä paljon… En ole toki itse kysynyt lääkkeiden käytöstä, että mulle on siitä kerrottu, eli voi olla että useampi tuttu kuitenkin on syönyt ja en vaan tiennyt… Sen olen ymmärtänyt että masennuslääkkeitä ei saa IKINÄ lopettaa ns. seinään, siihen voi kuolla, niikuin kuvailitkin aika hurjan kuuloisia oireita… Tietenkin, lääkärin olisi siitä sulle pitänyt kertoa, tosi vaaralliselta kuullosti tuo tilanne… Kuitenkin, erittäin hyvä teksi taas Linda, ja olen sun kanssa niin samaa mieltä että lääkkeet vaan peittää masennuksen ja siihen pitäisi voida tarjota jotakin muita keinoja kuten terapia jolla masennusta käsitellään eikä peitetä! Olet niin oikeassa! Olen kuitenkin iloinen että olet päässyt lääkkeistä eroon, ja arvostan sun positiivista asennetta, jos olisin itse kokenut kaiken tuon mitä olet talvella joutunut kokemaan en usko että olisin itse jaksanut… Olet ihana<3

  • pau
    Posted at 14:53h, 26 maaliskuun Vastaa

    Hieno ja ajankohtainen teksti!!:) ja sitten täysin ohi aiheen, mutta mistähän on tuo aivan ihana paita?:)

    • linda
      Posted at 15:17h, 26 maaliskuun Vastaa

      olisko ollut ginasta :)

  • Sandra
    Posted at 14:55h, 26 maaliskuun Vastaa

    Mihinkään muuhun kantaa ottamatta: masennuslääkkeitä ei koskaan, ei siis koskaan, saa lopettaa noin vain. Ilman lääkärin valvontaa ja tekemää suunnitelmaa. Tottakai jos sun päähän pumpataan aineita, niin niiden äkillinen lopetus johtaa tuohon. Kyl tässä ois nyt peiliin katsomisen paikka. Ja kyllä: minulle on tarjottu varmaankin tasan samaa lääkettä, en koskaan käyttänyt reseptiä.

  • elsa
    Posted at 15:01h, 26 maaliskuun Vastaa

    Upea kirjoitus! Liian monelle työnnetään lääkkeet heti kouraam ilman minkäälaista terapeuttista yritystä ennen. Loppujenlopuksi lääkkeistä ei tiedetä paljon(sivuvaikutukset yms.) AINA pitäisi hoitaa syytä eikä oiretta!!
    Siskoni oli ihana onnellinen,nuori 16-vuotias tyttö. Hän alkoi kärsimään unettomuudesta ja hän sai siihen väsyttävää mielialalääkettä. Hän muuttui itkuiseksi,surulliseksi ja ahdistuneeksi. 3kk lääkkeiden aloituksen jälkeen hän tappoi itsensä. Lääkkeen sivuvaikutuksena oli itsemurha alttius!
    Ymmärrän myös joihinkin mielisairauksiin tarvittava lääkettä,mutta suurin osa ei tarvi. Lääkkeitä määrätään liian helposti. Suurin syy on varmaan lääkeyhtoöiden rahan ahneus!:(

  • Ripsu
    Posted at 15:09h, 26 maaliskuun Vastaa

    En voi ymmärtää miten tuomitset ja kirjoitat meistä oikeasti masennusta sairastavista noin julmasti. Ihan kun tämä olisi oma vikani, että sairastan, ihan kun en olisi mielestäsi yrittänyt riittävästi tapella masentumista vastaan. Luulisi sinun itse saman läpikäyneenä ymmärtävän mutta näköjään ei.

    Kirjoitat, että ”Mulla on aikoja, jolloin olen todella masentunut, niihin auttaa vain oma duuni sen eteen, että sä löydät positiivisia asioita joista löytää voimaa ja syitä tarttua kiinni elämästä ja nauttia”. Minä olen kyllä myös yrittänyt löytää elämästäni positiivisia asioita mutta kun en niitä sairauteni takia löydä. Kuusi vuotta käyty terapiaa kahdesti viikossa mutta silti olen yhä masentunut. Terapiaan ei enää ole varaa, joten nyt on pärjättävä lääkityksen voimin. MINÄ EN AINAKAAN PÄRJÄÄ ILMAN LÄÄKKEITÄ, enkä usko, että olen ainoa. Katso, kaikki kun eivät vaan näe elämäänsä positiiviseksi asiaksi.

    Sairastan myös anoreksiaa ja isäni on kuollut olessani 10 -vuotias, joten olen pitänyt blogistasi, koska olet käynyt samoja asioita läpi kuin minä mutta nyt meni kyllä halu lukea näitä tuomitsevia juttujasi enempää.

  • hoitaja
    Posted at 15:10h, 26 maaliskuun Vastaa

    Hei! Haluaisin kommentoida tätä nyt työni puolesta. Olen siis ammatiltani hoitaja ja erikoistunut mielenterveys ja -päihdetyöhön. Ensiksi haluan sanoa, että ymmärrän että kirjoitat omasta kokemuksestasi ja hienoa että näistä asioista uskalletaan puhua enemmän ja nostaa myös hoitotyön epäkohtia esille. Kiitos siis siitä.

    Muutama asia pisti kuitenkin silmääni. Koit olevasi lääkeriippuvainen, koska mieliala lääkkeet aiheuttivat sinulle sivuoireita ja lopetusoireita. Ilmeisesti et ollut lääkityksen tiimoilta hoitosuhteessa? Siis että lääkityksen tehoa, sivuoireita ja lopetusta olisi seurattu? Jos sivuoireet eivät parissa viikossa helpota, niin lääkitystä pitäisi katsoa uudelleen. Sivuoireet ovat kuitenkin tavallisia. Lopetus pitää tehdä asteittain, jotta lopetusoireet olisivat minimaaliset. Niitäkin kuitenkin tulee. Varsinaisesta lääkeriippuvuudesta ei kuitenkaan ole kyse.

    Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että normaaliin elämään kuuluvia vastoin käymisiä, alavireisyyttä ja lievää masennusta ei tarvitse lääkitä. Mutta masennus on sairaus ja vaikeassa masennuksessa oikeanlainen lääkitys auttaa siihen, että kyseinen henkilö saadaan siihen toimintakykyyn, että hän pystyy terapiaan. Se, että masennuksesta puhutaan mielentilana ja se sekoitetaan normaaliin alavireisyyteen ei auta asianomaisia. Surullista on, että asiaan perehtymättömät lääkäritkin suhtautuvat masennukseen vain mielentilana, jolloin lopputulos on resepti kouraan ja kotiin.

    Edelleen painotan, että ymmärsin sinun kirjoittavan omasta kokemuksestasi, kuitenkin jäi kokemus että kerroit asioita turkittuna faktana. Koska blogisi on ilmeisen suosittu ja olet varmasti monelle esikuva, moni varmasti ottaakin kertomasi totena jäävät silloin faktat pimentoon.

    Joskus olisi myös hyvä ottaa selvää miten paljon eteenpäin psykiatriassa on vuosien aikana menty ja miten paljon esimerkiksi itsemurhia on saatu vähennettyä lääkityksen kehityksen myötä. Toki aina voimme kehittyä vielä enemmän ja päästä joskus jopa siihen pisteeseen että on jjokin keino parantaa masennus ilman lääkitystä.

    • Desix
      Posted at 10:52h, 18 toukokuun Vastaa

      Nopeat kommentit:
      1) SSRI:t aiheuttavat nimen omaan riippuvuudeksi kutsuttua ilmiötä siinä missä niin kutsutut ’katuhuumeetkin.’ Termin ’lopetusoireet’ käyttö on lääketeollisuuden kikka peittää se fakta, että SSRI:t ovat koukuttavia ja lopettamisesta seuraa vieroitusoireita.

      2) Masennus ei ole sairaus vaan ihmistunne ja laajemmassa merkityksessään ilmiö, joka liittyy elämän tapahtumiiin. Syyt keinotekoisen erittelyn (masennus sairaus ja masennus tunne/normaali alavireisyys) taustalla ovat byrokraattiset, taloudelliset ja eksistentiaaliset, eivät tieteelliset.

      3) Psykiatria ei ole alana kehittynyt käytännössä yhtään mihinkään. Psykiatristen lääkkeiden käyttö Itsemurhien määrän laskussa on myytti. Me suomalaiset kuluttajat olemme siinä mielessä ikävän sattuman uhreja, että itsemurhien määrän lasku sattuu korreloimaan ’psyykenlääkkeiden’ käytön lisääntymisen kanssa. Kuitenkin muiden maiden vastaavista tilastoista havaitaan, ettei käytöllä ole yhteyttä itsermurhien vähenemiseen. Toiseksi tiedämme, että esimerkiksi SSRI-käyttö kasvattaa itsemurha-alttiutta aiheuttamalla hirveitä sekavuuden tiloja sekä kroonistamalla huonovointisuuden aivojen vaurioitumisen myötä. Ohessa psykologi Aku Kopakkalan kirjoitus aiheesta.

      Myytti masennuslääkkeistä ja itsemurhista
      Aku Kopakkala – huhtikuu 13, 2015
      http://akukopakkala.fi/myytti-masennuslaakkeista-ja-itsemurhista/

  • Nelli
    Posted at 16:00h, 26 maaliskuun Vastaa

    Et varmastikaan osaa aavistaa kuinka arvostan kirjoitustasi!! Mahtavaa, että rohkeasti kirjoitit ja julkaisit tämän tekstin!! ♥
    Olen iloinen, että uskalletaan kyseenalaistaa lääkärin määräämä lääkitys, etenkin kun kyseessä on mielialalääkkeet.
    Haluaisin kertoa muutamasta tapauksesta, jota olen sivusta päässyt seuraamaan. Kuinka hiljennetään lääkkeillä, vaikkei mitään olisikaan. Kuinka hyödytään mielialalääkkeistä taloudellisesti.
    Valitettavasti en uskalla omalla nimelläni kirjoittaa, liian monen ihmisen hyvinvointi on vaarassa.

  • Karoliina
    Posted at 16:08h, 26 maaliskuun Vastaa

    Nyt pisti niin vihaks tämä teksti ettei mitään rajaa. Sä et selkeästi tiedä masennuksesta mitään.

    • linda
      Posted at 16:17h, 26 maaliskuun Vastaa

      Muakin ärsyttää se, ettet piittaa pätkääkään siitä,että kirjoitin nimenomaan alkuun ymmärtäväni että on erilaisia mielen sairauksia, eri asteisia masennuksia jne. ja tämä kirjoitus käsittelee VAIN omaa kokemustani.

      • miiia
        Posted at 17:26h, 26 maaliskuun Vastaa

        Menetit juuri kaiken uskouskottavuutesi silmissäni. Häpeä ja opi ymmärtämään, ettei masentunut pysty itseään tsemppaamalla, kuntosalilla ja proteiinilla kuntoutumaan yhtään sen enempää kuin syöpäpotilaskaan.

        Ps. Tuskin olet ollut itse masentunut, jos oikeasti ajattelet noin.

        • Tanja
          Posted at 22:41h, 26 maaliskuun Vastaa

          Mä kuulun samaan kastiin kuin Linda, lääkkeetön hoito voi joskus olla se parempi vaihtoehto. Uskon myös siihen, että oma ajttelutapa ja asenne vaikuttavat todella pitkälti siihen millaista elmää elää…onko onnellinen vai ei, onko itseensä tyytyväinen vai ei jne. HIENO teksit Linda, kaikki eivät näytä ymmärtävän että teksti oli sun omaa ajatusta ja sun tarinaa ja meistä jokainen tuntee/ajattelee eri tavalla, eikä siiehn ole ”väärää tapaa”.

          Aurinkoa syksyysi Linda! :D

      • TTR
        Posted at 23:49h, 26 maaliskuun Vastaa

        Mielipidekirjoituksen voi kirjoittaa siitä, tykkääkö kalan mausta vai ei, mutta ei siitä ovatko masennuslääkkeet hyvä asia vai ei. Koska se ei ole mielipide, siihen löytyy faktaa ja tutkimusnäyttöä. Monet kirjoittavat blogeihinsa jutun ja pakenevat varjoon sanomalla: tämä on vain minun mielipide!! Ei, et voi kirjoittaa siitä että tämä on vain minun mielipide että viikossa on 5 päivää.

        • linda
          Posted at 23:57h, 26 maaliskuun Vastaa

          tämä on mun kokemus ja se mulla on oikeus tuoda julki, niinkuin kaikilla muillakin (:

        • PhD
          Posted at 12:20h, 27 maaliskuun Vastaa

          Mielenterveyden hoitopolun Suomen Käypä Hoito -suositusten kirjoittajat ovat täysin lääkeyhtiöiden talutusnuorassa joten en kovin suurta painoarvoa heidän suosituksilleen antaisi. Käykää katsomassa sidonnaisuudet. Kannattaa myös pitää mielessä että Suomen lääkärikunnan koulutuksen maksaa pääasiassa lääketeollisuus joten ei varmaan ole ihme jos lääkäreiden perussuositus vaivaan kuin vaivaan on lääkemääräys.

        • Annika
          Posted at 17:07h, 27 maaliskuun Vastaa

          Kyllä masennuslääkkeistäkin pitää ja saa olla mielipiteitä. Ei ole olemassa mitäään ylimmäistä totuutta mistään, varmasti monet tutkimustuloksetkin tulevat muuttumaan ja parin sadan vuoden päästä katsotaan kauhulla tätä aikakautta, niin kuin me katsomme nyt taaksepäin aikaa jolloin lääkärit eivät esimerkiksi uskoneet käsienpseun olevan tarpeellista leikkauksissa. TTR – miksei voisi elää 5-päiväistä viikkoa, ei meidän kalenteri myöskään ole mikään ylimmäinen totuus vaan meidän ihmisten sopima järjestelmä, on olemassa muitakin tapoja jaotella päivät kuten esim. mayat ovat tehneet. Ja jopa kalentereista voi olla mielipiteitä, ehkä olisimme enemmän tasapainossa jos kalenterimme seuraisi paremmin kuunkiertoa tms..

          Minusta se on surullista kuinka ihmiset hyväksyvät tutkimustulokset ja lääkäreiden lausunnot kyseenalaistamatta niitä. Ei lääkärit ja lääketehtaat ole mitään jumalia, mitä pitää palvoa. Ihminen on paljon monimutkiasempi kokonaisuus mitä vielä ymmärrämme. Mieli ja keho eivät ole mitään irrallisia yksiköitä meistä, me voimme vaikuttaa meidän hyvinvointiin, emme ole oikeasti uhreja. Sairaus voi olla hyvä merkki, että nyt ollaan menossa väärään suuntaan.

          Kun mieli sairastuu se tarkoittaa että jotain pitää muuttaa. Masennus on voimattomuutta muuttaa omaa elämää ja kyllä lääkkeet voivat olla varmasti ensiapuna. Mutta jos lääkkeitä käytetään väärin, se tarpeellinen muutos saattaa jäädä tekemättä. Kenen etuja se palvelee? Lääkeyhtiön, joka on saanut jälleen yhden maksavan asiakkaan lisää.

          Hyvä Linda kun nostit tämän tärkeän asian pinnalle!!!! Mielestäni yhteiskuntamme tarvitsee kipeästi ravistelua, että heräämme hoitamaan itseämme ja toisia kokonaisvaltaisesti!

  • k
    Posted at 16:14h, 26 maaliskuun Vastaa

    Aivan mahtava kirjoitus! En oikein tiedä kuinka saisin sanoiksi ne kaikki ajatukset mitä tästä tekstistä pyörii päässä. Ensinnäkin, mulla itsellä myös on todettu masennus. Söin lääkkeitä jonkin aikaa mutta ne vain turrutti mun tunteet, en mä tuntenut enää kun raskaan ja ahdistavan olon. Aluksi ne kyllä piristi mutta sen jälkeen tunteet turtui. Silloin tällöin jäi ottamatta kiireen takia ja loppujen lopuksi otin vain jos tuntui siltä ja nyt en ole enää moneen viikkoon ottanut. Nyt kun olen ollut ottamatta masennuslääkkeitä, olen taas pystynyt tuntemaan. En ole enää turtunut.. Pystyn taas nauramaan iloisesti ja pystyn itkemään jos siltä tuntuu. Tuntuu että elän taas. Joka päivä elän niiden asioiden kanssa mitkä ahdistaa ja tekee raskaan olon, mutta niin sen täytyykin mennä. Tunteet täytyy oppia käsittelemään. Ei niitä noin vaan anneta olla ja unohdeta. Lääkkeillä niitä joo voi siirtää ettei tarvis käsitellä, mutta kyllä ne käsittelemättömät asiat iskee takaisin jossain vaiheessa kahta kauheampana niin kauan kun niitä lykkään. Mun isä sairastui, meidän perheen elämä muuttui kokonaan. Nyt on vaikeinta aikaa ikinä ja joka päivä miettii kuinka tästä selviää ja milloin helpottaa, edes hetkteksi. plus sitten kaikki ne muut vaikeat asiat mitä mun elämässä on tapahtunut. Kaikki vaikeat asiat on kerralla kasaantunut päälle. Mutta sen oon kyllä itse oppinut tässä että asenne ratkaisee. Asenne on niin merkittävä tekiä. Isä sairastui vakavasti, mutta hänellä on niin mahtava positiivinen asenne että jokaisen pitäisi ottaa hänestä mallia.. Isä on mun mielestä niin hyvä esimerkki siitä, että elämä jatkuu ja kaikesta kyllä selviää. Asenne on tärkeä ja positiivisella asenteella pääsee pitkälle. Mäkin kun lopetin ne lääkkeet, mulla on onneksi aivan ihana psykologi kenen kanssa käyn juttelemassa. Mä saan siitä niin paljon paremman olon kun oon saanut psykologini kanssa jutella taas asiat pitkä painaa ja se on niin hyvä tunne kun sieltä sitten lähtee. Kun vertaa taas siihen että jos vaan söisin mielialalääkkeitä ja en tuntis yhtään mitään. Siis ihan oikeasti, paljon paremman tunteen saa siitä kun käyt psykologilla juttelemassa kuin se et yrittää vaan peittää ne tunteensa lääkkeillä. Mulla on masennus ja mä oon silti ihan normaali ihminen. Kyllä mäkin nauran ja osaan olla iloinen. Mä uskon niin, että mun psykologi ja positiivinen asenne auttaa selviämään kaiken tämän paskan läpi sekä tietenkin oma perhe ja jonain päivänä mä huomaan kuinka helvetin vahva ihminen musta on tullut ja sen että mä oon selvinnyt ja mä selviän jatkossakin. Kaikki ne vaikeat asiat kasvattaa niin paljon ja ne kuuluu elämään. Ne täytyy oppia käsittelemään EIKÄ peittämään!!! Jokaisen täytyis lukea tää sun teksti, kiitos että kirjoitit ! <3

  • Markus
    Posted at 17:21h, 26 maaliskuun Vastaa

    Hieman vastuuton teksti. Kaikki eivät hyödy lääkkeistä, mutta kaikki eivät myöskään hyödy terapiasta. Prosessi terapiaan pääsemisen selvittämiseksi vaatii psykologin lausuntoa yms. yms. Se että pääsee edes avohoidon piiriin vaatii perusterveydenhuollossa masennuksen lääkehoidollista kokeilua. Näillä resursseilla ei ole yksinkertaisesti mahdollista tarjota terapiaa kaikille jotka ovat masentuneita. Täytyy priorisoida paljon eri näkökulmista asioita. Hienoa, että voit jo paremmin. Tsemppiä jatkoon ja vastuullisuutta kirjoituksiin!

    • PhD
      Posted at 12:16h, 27 maaliskuun Vastaa

      Nurinkurista avohoidossa on se että jos haluat terapiaa, sinulla pitää olla aloitettuna lääkitys. Joten, eikun ojasta allikkoon taas.

  • Elina
    Posted at 17:28h, 26 maaliskuun Vastaa

    Nyt sitten kaikki mielensäpahoittajat; Linda kertoi tässä oman kokemuksensa asiasta. Hän ei todellakaan ole missään vaiheessa vähätellyt kenenkään sairautta.
    Mun mielestä on hieno asia, että lääkkeiden käytöstä puhutaan ja siitä herätellään keskustelua.
    Kauhean moni ei ajattele asiaa niin, että lääkäreillä on diilejä lääkeyhtiöiden kanssa ja he saavat proviikkaa myöntämistään lääkkeistä. Lääketeollisuus on bisnes siinä missä muutkin. Vaikka lääketeollisuudessa on paljon hyvää ja olen tottakai onnellinen, että nykyisin lääketiede on niin kehittynyttä niin eivät he kuitenkaa tee sitä hyväntekeväisyyden vuoksi.
    Mielestäni Lindan kirjoitus juurikin käsitteli asiaa, milloin lääkkeitä kirjoitetaan liian heppoisin perustein. Vai missä kohdassa Linda väittää, ettei kenenkään tulisi saada tarvitsemaansa lääkehoitoa?
    Itsellä ei ole kokemusta mielialalääkkeistä, mutta esimerkiksi kärsin jatkuvasta jumituksesta selässä. Olen käynyt asiasta johtuen eri lääkäreillä noin 10 kertaa, kukaan ei ole kertaakaan ehdottanut asiaan fysioterapiaa tai hierontaa. Joka kerta saan vaan reseptin tulehduskipulääkkeeseen. Lääke turruttaa oireen eli kivun selässä, mutta se ei kuitenkaan poista sen kivun lähdettä. Olen käynyt hierojalla ja fyssarilla, mutta lopullisen avun sain tajutessani mennä kiropraktikolle. Siellä oli vain yksi nikama jotenkin vinossa ja kun se saatiin avattua niin selkä ei ole ollut kertaakaan jumissa. Mielestäni nykyisin monelta lääkäriltä puuttuu halu parantaa kivun syy, ollaan enemmän euron kuvat silmissään. Ja ei, en tarkoita tällä todellakaan kaikkia lääkäreitä!
    Lähipiirissäni taas oli tapaus, jossa oli pariskunnan avioero ja lapset jäivät naiselle ja nainen teki kolmea työtä ja hoiti lapsiaan ja hänelle tuli vaan yhtäkkinen väsymys tästä kaikesta ja hän meni lääkärille aikeissaan pyytää sairaslomaa esimerkiksi kaksi päivää, että saisi nukkua kun saisi lapset hoitoon. Lääkäri kirjoitti sairasloman kyllä, mutta lykkäsi mukaan mieliala- ja unilääkkeet. Ystäväni ei ikinä ostanut näitä lääkkeitä, mutta oli erittäin ihmeissään että miksi hänelle sellaiset tuputettiin kun kyse oli nyt vain siitä, että oli univelkaa kertynyt ja sai päänsä kuntoon tuolla kahden päivän levolla.
    Näitä tarinoita kyllä riittää, mikä on todella surullista.

  • moi!
    Posted at 17:33h, 26 maaliskuun Vastaa

    Mä olen siittä ihan varma että lääkkeet on pelkkää rahastusta. Toki siis ne ”auttaa” just esim johonki itsemurha alttiuteen, mutta oon aivan samaa mieltä, että jos olis fyysistesti kunnossa ruokavalion ja liikunnan avulla, mieli vois paljon paremmin. Mutta kun nykyään syödään pelkkiä lisä-aineita ja istutaan koneella ym.
    Itsekkin ala-asteen ja ylä-asteen alun olin koulukiusattu. Olin todella hoikka vaikkakin söin ihan päin persettä enkä liikkunut…. seiskalla jouduin psykiatriseen sairaalaan puoleks vuodeks -> 3vuoden vahva lääkitys. 17 vuotiaana kun lopetin sen, olo oli ihan samallainen kun aloittaessani (:D). Innostuin terveellisista elämän tavoista, liikunnasta ym. Ja jopa ensimmäisen päivän jälkeen jolloin olin syönyt todella terveelliseti ja käynyt salilla ekan kerran elämässäni, voin todella hyvin!! Ja se oli vaan yks päivä :D nykyään melkein 19vuotiaana elämä ei vois vaan mennä paremmin kun kroppa voi hyvin<3 ja loppuun vielä haluan sanoa että mä saan susta niin paljon motivaatiota ja oon sun suuri ihailijas! :D

    • PhD
      Posted at 12:12h, 27 maaliskuun Vastaa

      SSRI-lääkkeiden ja ADHD-lääkkeiden yksi sivuvaikutus on itsetuhoisuus ja tästä on kertynyt vuosien mittaan reippaasti tieteellisiä artikkeleita.

  • Iida
    Posted at 18:07h, 26 maaliskuun Vastaa

    Menit lääkärille ja valitit masennusta, lääkkeet annettiin kouraan ja lähdit? Missä vaiheessa pyysit saada myös terapiaa? Ymmärrän ettei ole potilaan tehtävä näistä asioista huolehtia mutta luulisi aikuisen ihmisen osaavan kysyä myös puhumisen mahdollisuutta jos kokee tarvitsevansa sitä enemmän kuin lääkkeitä. Jotenkin todella ajattelematon teksti muutenkin.

  • Eleonore
    Posted at 19:37h, 26 maaliskuun Vastaa

    Olen tapellut mielialaongelmien kanssa monta vuotta elämästäni. Ja käynyt lääkkeet jättäessäni saman aivosähköisku-totaalinenväsymys-oireilun läpi. Yritin päästä lääkkeistä eroon useita kuukausia ja kun lopulta päätin, että nyt lopetan, en jaksanut kahteen viikkoon mitään muuta kuin ajatella oman elämäni päättymistä. Pelkäsin, että jos vieroitusoireet eivät menisikään ohi, vaan jäisin aina väsyneeksi, sumuiseksi ja sähköileväksi hermokimpuksi. Vasta parin kuukauden päästä aloin toipua kokemastani laskusta. En toivoisi kenellekään sellaista helvettiä, sillä pelkästään vieroitusoireitten väistymiseen kuluu rutkasti aikaa. Sitten on vielä se psyykkinen paskuus, lääkkeiden jättämä tyhjä aukko, jonka kanssa saa taistella paljon pitempään.

    Sinun tavoin omaan historiaani kuuluu syömihäiriöitä (kuukautiset ovat hävinneet kahteen kertaan, lisäksi kehoni ei tuota enää estrogeeniä normaalilla tavalla ja sain autoimmuunisen ihosairauden), puolen vuoden krooninen unettomuus ja niin pahat paniikkikohtaukset, että ulosmeneminen muuttui mahdottomaksi. Apua sain vasta terapiasta ja posttraumaattisen stessioireyhtymän diagnoosista – minulla pelkkä liikunta ja terveellinen elämäntapa johtivat vain entistä kovempaan suorittamiseen ja itsensä ruoskintaan (sain lopulta ylikuntodiagnoosinkin – keho, aineenvaihdunta ja vireystasot olivat aivan sekasin puolisen vuotta). Kehoni alkoi muistuttaa menneisyyden ongelmista, jota olin yrittänyt sivuuttaa ja jättää käsittelemättä. Huomasin myös, että täydellisyydestä joutuu maksamaan liian kovan hinnan.

    Nyt opettelen liikkumaan uudelleen. Saan jo nukuttua hyvin, en ole ylivireä tai liian masentunut nousemaan sängystä – kykenen siis oikein hyvin tekemään jotakin fyysistä kehollani. Väsyn helposti, joskus myös katkeroidun ja kiukuttelen, kun kehoni ei pysty samaan mihin se joskus aikaisemmin on kyennyt. Mutta koen, että jotta voisin oikeasti kokonaisvaltaisesti hyvin, minun on tehtävä päivittäiset kävely/hölkkälenkkini tai vaihtoehtoisesti perus lihaskuntoa. Useamman tunnin putkeen jumppaavaa kireää timmimimmiä tai maratoonaria minusta ei enää tule, mutta minulla on velvollisuus pitää itseni kunnossa. Ja suorittamattakin voi nauttia siitä hyvästä olosta, jonka liikunta antaa. Masennus tai mielenterveysongelmat eivät ole mikään vapaalippu sohvaperunaksi.

    En itsekään usko, että lääkkeillä hoidetaan masennusta. Pillereillä vain sivuutetaan ongelmia ja pahimmillaan tuotetaan niitä lisää. Varsinkin, kun oireskaala alkaa olla todella moninainen, ei pelkästään lääkehoidosta voida saada riittävää apua. Toipuminen vaatii sosiaalista tukiverkkoa, terveitä ja säännöllisiä elämäntapoja (toki niin, että elämä ei saa lipsahtaa pelkäksi suorittamiseksi, sillä kokemuksesta voin sanoa, että uutta romahdusta saa silloin odotella ihan nurkan takaa) sekä joskus vertaistukiryhmää, kognitiivista tai psykoanalyyttista terapiaa. Taidettakin voi käyttää terapiana.

    Kaikkea hyvää sinulle valitsemallasi tiellä, seuraan blogiasi ja mielipiteitäsi, kunnioitan erilaisuuttasi ja kykyäsi puhua vaikeista aiheista.

  • sofia
    Posted at 20:37h, 26 maaliskuun Vastaa

    Todella rohkea kirjoitus tärkeästä aiheesta. Ihan kun oisin omaa kokemustani tuosta lukenut. Kauan pistin vastaan etten lääkkeitä huolisi mutta aina niitä tyrkytettiin vaikka oikeasti puhuminen ja terapia olisi ollut avuksi. Monta vuotta siinä meni ja yritin lopettaa lääkkeitä koska koin oloni turtuneeksi ja väsyneeksi. Mutta aina kamalat vierotusoireet ja luulin etten pärjää ilman niitä. Lopulta päätin vain kärsiä sen mitä tulee mutta eroon oli päästävä niistä. Nyt kaksi vuotta terapiaa takana ja se on ollut todellinen apu. Tiedän että kun elämässä vielä tulee vastoinkäymisiä niin jälleen näitä lääkkeitä tyrkytetään. Välillä tuntuu että suru ja ahdistuskin on kiellettyjä tunteita ja ainoa parannus on lääke eikä niiden asioiden käsittely. Varmasti niistä on joillekin apua ja ne ovat välttämättömiä, itsellenikin aluksi mutta se ei ollut ratkaisu ongelmiin ja käsittelemättömiin asioihin. Myös omassa kaveripiirissä pahoja kokemuksia joillakin tai on oltu kirjoittamassa reseptiä heti 5 min jälkeen. Kiitos kirjoituksestasi, aiheesta riittäisi juttua ties kuinka! Olikin eka kerta kun tänne kommentoin vaikka tätä lukenut jo kauan :D ihanaa kevättä sinulle ja voimia koettelemustesi keskellä :)

  • ej
    Posted at 20:58h, 26 maaliskuun Vastaa

    Pakko kommentoida että vaikka mainitsit kirjoittavasi VAIN omista kokemuksistasi niin tämä kirjoitus oli kyllä kaikkea muuta! Se että olet kouluttautunut personal traineriksi ei tee susta EDES sun kokemustesi pohjalta lääkäriä tai muutakaan terveydenhuollon ammattilaista. Älä siis kirjoita asioista joista et ymmärrä/tiedä yhtään mitään! Mielipiteen/oman kokemuksen kertominen on täysin eri asia kun se että sä pädet täällä suu vaahdoten aiheesta johon sun tietosi ei riitä.

    • PhD
      Posted at 12:08h, 27 maaliskuun Vastaa

      Se että ihminen on kouluttautunut personal traineriksi ei tee ihmisestä tietämätöntä tai tyhmää. Tieteellinen tieto on maailmassa (ainakin länsimaissa) kaikkien ihmisten saatavilla ja ihminen voi olla hyvinkin fiksu ilman diplomia sieltä ja täältä. Kyse on lähinnä siitä etsiikö ja hakeeko ihminen tietoa vai ei aktiivisesti, ei pohjakoulutuksesta. Jotkut elävät vielä keskiajalla, jolloin ihmisen määritteli se työ tai luokka johon kuului. Ihan tiedoksi että eletään vuotta 2015 ja Suomi on tunnettu tietoyhteiskuntana.

  • Riippuvainen
    Posted at 21:06h, 26 maaliskuun Vastaa

    Hyvä kirjoitus, kyyneleiltä en säästynyt tätä juttua lukiessa, niin koskettava se oli. Itse en ole masennuslääkkeitä koskaan onneksi joutunut käyttämään, mutta e-pillereiden koukussa olen ollut jo 5 vuotta. Tällä hetkellä minua vaivaa krooninen väsymys, kovat vatsakivut joiden takia en pysty lenkkeilemään, pääkipu, ympärivuotinen tukkoinen nenä etc… kaikki oireet alkoivat jonkin ajan kuluttua siitä kun aloin syömään pillereitä, mutta en tajunnut asiaa, koska kävin lääkärissä ja siellä ultrattiin, otettiin verinäytteitä ja röntgenkuvia, kaikki oli kuin anatomian oppikirjasta ja viimein lääkärit työnsivät mulle kouraan allergialääkkeet ja vahvoja kipulääkkeitä. Jonkun aikaa niitä söin, enkä huomannut mitään vaikutusta, joten tuolla ne nyt homehtuvat. Haluan eroon pillereistä, mutta en ole löytänyt hyvää korvaajaa niille. Ja kuinka tyhmä olen kun ikinä vastaanotin reseptin lekurilta. Pystyn niin komppaamaan sun kirjotusta, lääkkeet ne meidät sairaaks tekee.

  • Johanna
    Posted at 21:23h, 26 maaliskuun Vastaa

    Kannattaa tutkittaa kilpirauhasentoiminta, saattaa olla ettei tarvi masennuslääkkeitä syödä kauaa ja muutki oireet voi olla sieltä kotoisin. Villi veikkaus muiden joukossa, mutta parista tälläisestä oon nyt kuullu lähiaikoina!
    – johanna

  • Minja
    Posted at 21:34h, 26 maaliskuun Vastaa

    Todella hyvä kirjoitus. Olen täysin samaa mieltä. Nykyään johonkin vaivaan määrätään heti lääke, eikä vaivan aiheuttajaa pyritä parantamaan esim suoranaisesti elintavoilla! Lääkefirmat ovat isoja ja tekevät suurta tuloa lääkkeillään. Mitäs sitten kun lääkkeitä ei niin paljoa tarvittaisikaan? Jep, myynti laskisi. Monet asiat eivät maailmassa pyöri niin kuin luullaan. Tottakai moniin sairauksiin lääkehoito on välttämätön, mutta suuri osa pystyttäisiin ennaltaehkäisemään tai lievittämään ilman lääkkeitä. Itse olen aina ollut lääkkeettömän hoidon kannalla ja kauhistuttaa kuunnella kuinka kaverinikin kanniskelevat aina buranaa laukussaan hätävarana jos vaikka päätä alkaa särkemään. Tai kun nuorille tarjotaan ensimmäisenä ehkäisynä heti hormoneja. Itse käytin ehkäisyhormonia puoli vuotta ja tunsin olevani harmaassa sumussa, en kokenut olevani oma iloinen itseni enkä osannut enää nauttia elämästä samalla tavalla. Nyt käytän hormonitonta kuparikierukkaa ja en voi muuta kuin suositella!

    Näistä aiheista voisin kirjoittaa vaikka romaanin :D Aihe on niin herkkä ja valtaväestö pitää lääkkeitä niin itsestäänselvyytenä että en aiheesta edes suutani avaa.

    Jos huomaat kommenttini täältä satojen muiden joukosta niin haluan sanoa että pidän hurjasti blogistasi! Sussa on asennetta :) tsemppiä kisapreppiin ;)

  • Jonnaajon
    Posted at 22:07h, 26 maaliskuun Vastaa

    Mä oon kyllä sitä mieltä, että tää teksti on täyttä asiaa ja oon sun kans pitkälti samoilla linjoilla. Vaikka masennus on sairaus niin aivan liikaa määrätään lääkkeitä sillä verukkeella, että ”joo sulla ei nyt tota serotoniinia erity niin otapa tästä tätä”. Mua tosissaan kiinnostas nähdä se ihmisestä mitattu serotoniinipitoisuus, josta voidaan määritellä masennus. Ihan jokaisessa vaivassa olisi syytä tutkia sairauksien aiheuttajat, eikä keskittyä pelkkään hoitoon. Mä uskon, että suurinta osaa sairauksista voidaan hoitaa olemalla itselleen rehellinen, kohtaamalla ongelmat, saamalla tukea ja ymmärrystä, sekä oikeanlaisella ruokavaliolla ja liikunnalla, jotka nämäkin ovat yksilökohtaisia seikkoja. Ihmisillä tuntuu olevan joku ihme pinttymä, että ihan kuin jokaiseen vaivaan tulisi olla vaan joku lääke, joka naps poistaa oireet. Ei mulle ainakaan tule hyvä olo ajatuksesta, että ilman lääkkeitä olisin ”sairas”. Jos mulla on paska olla niin haluan aina selvittää mistä se johtuu. Aina sille ei ole edes syytä ja tottakai hormoneilla, tunteilla, ympäristöllä, sosioekonomisilla taustoilla ja kaikella on iso vaikutus koko palettiin. Silti musta tuntuu, että ihan niinkuin lääkärin diagnosoima masennus olis nykypäivänä joku oikeutus voida huonosti ilman sen kummempaa selvennystä. Nyt seuraa pienimuotoinen romaani, jonka kirjoitin ihan vaan senkin takia, että tuntui hyvältä purkaa ajatuksia sanoiksi. Kiva, jos jaksat lukea, mutta en oleta mitään :D

    Mä olin itse vuodesta 2004 tosi epävakaa persoona tai olin jo teini-iässä…kaikki alkoi ysiluokalla. Silloin se epävakaisuus on kaiketi suht normaalia. Täytettyäni 17 asiat kuitenkin pahenivat. Muutin teiniangsteissani ekaan omaan kämppään, en osannut yhtään olla yksin, valvoin yöt, alkoholia kului kaksin käsin joka viikonloppu ja viikollakin, viikot kävin koulua ja lopun ajasta makasin kotona/ajelin kaupungilla, söin epäterveellisesti ja voin huonosti. Kesällä 2007 kaikki räjähti käsiin, erosin (vuoden kestäneestä suhteesta), join joka viikonloppu (olin juonut jo vuodesta 2003), sairastin mahakatarrin, keuhkopussintulehduksen, sydänlihastulehduksen ja olo oli kaikinpuolin paska. Mikään ei kiinnostanut. Yritin vähän esittää jotain ihan muuta, mutta sisältä olin ihan hajalla. Kaksi parasta kaveriani tutustuivat keskenään ja heistä tuli parhaat ystävät, jäin ulkopuolelle, olin ihastunut, mutten saanut vastakaikua. Lukiossa minulla oli kavereita, mutta silti olin yksinäinen, pahoinvoiva ja vähän lihavakin (78 kg). Ihmisetkin tuntuivat käyttävän vain hyväksi. Syksyn kuluessa hakeuduin lääkärille, joka pisti minut psykiatrian polille. Kävin siellä juttelemassa ja sain lääkityksen. Mielestäni siitä oli apua, koska sain ”ymmärrystä”, mutta loppujen lopuksi ajateltuna itse lääkityksestä ei kyllä ollut mitään hyötyä. Söin lääkettä reilu puoli vuotta, kunnes halu lopettaa oli kova ja niin tein keväällä 2008. Seuraavat vuodet kuluivat enemmän tai vähemmän ”sumussa” ja elämäntyyli jatkui melko samanlaisena. Mukaan mahtui onnenhetkiäkin, pääsin ylioppilaaksi hyvin arvosanoin, olin kivassa työpaikassa. Vaikka olin edelleen epävarma niin minulla oli hyviä ystäviä, välittävä mummu ja aina tekemistä, jotta sain ajatuksia toisaalle. Olin kuitenkin koko ajan kateellinen ihmisille, jotka voivat hyvin ja koin, että mulla ei edes olisi mahdollisuutta samaan. Vuonna 2010 aloitin opinnot toisessa kaupungissa ja olin taas yksinäinen. Viikonloput kuluivat kotikaupungissa ryypäten ja rellestäen (putket jatkuivat monesti sunnuntaille) ja viikot sitten koulukaupungissa kotona maaten, Les Mills-jumpissa käyden ja ei niin-mitään tehden. Jumpat kuitenkin piristivät mieltä…olinhan niissä käynyt säännöllisen epäsäännöllisesti jo vuodesta 2007. Nyt ne kuuluivat lähes jokaiseen arkipäivään. Näiden ansiosta painokin hieman putosi, vaikka ruokavalio jatkui todella epäterveellisenä (aamupalasta ei tietoakaan, lounas koulussa, välipalaksi karkkia, kotona tyyliin paketillinen muroja, pellilinen ristikkoperunoita, karkkia, sipsiä, jäätelöä…illalla jumppaan ja jumpan jälkeen ei mitään, paitsi joskus, silti nukuin paremmin….tosin olin päivisin aina ihan död), koulu meni siinä sivussa ja viikonloppu oli viikon kohokohta, nekin jättivät sisälle pelkän tyhjiön. En tiennyt mitä odottaa, tulevaisuus oli epävarmaa ja innostus asioihin vaihteli päivittäin. 2011 virkistyin, kesä kului kosteissa merkeissä kotipaikkakunnalla, mutta oli elämäni ”paras”, tutustuin uusiin tyyppeihin, oli tajuttoman hauskaa ja rentoa, liikuin, söin, join, reivasin ja nukuin. Itsetunto oli aika huono, mutta olihan mulla ihania ihmisiä elämässä. Sitten tuli syksy ja koulu,, unettomuus oli osa arkea, halusin vain muuttaa takaisin kotipaikkakunnalle ja kesän jatkuvan, viikonloput olin äidillä ja viikot opiskelupaikkakunnalla, talvella aloin saada paniikkikohtauksia, elämä oli kaaoksessa, minkä seurauksena muutin takaisin synnyinseuduille ja kuljin sieltä kouluun. Uusi asuntoni oli homekämppä, joka aiheutti ongelmia terveyden kanssa, olin kipeä jatkuvasti, ihottumat iskivät, päätä särki, olin vaivainen, söin huonosti, voin huonosti ja kiinnostuin hetkellisesti jopa kannabiksesta. Tarpeeksi pohjalla käytyäni katsoin peiliin ja tajusin, että jonkun on muututtava. Kiinnostuin ruoanlaitosta, aloin syödä enemmän ja painokin putosi, muutin pois asunnosta, lopetin e-pillerit, joita olin syönyt vuodesta 2003, varasin aikaa itselleni, ulkoilin, pidin sosiaalisista suhteista huolta ja jumppasin. Minulla oli kämppis, josta oli hurjasti tukea elämäni puolitiedostamattomasti muuttuessa. Ruokainnostus syveni entisestään, hylkäsin gluteenin, aloin käyttää superfoodeja ja samalla voin koko ajan paremmin. Vuosi 2012 sai herätti uskon elämään, talvi oli ensimmäinen helppo talvi ikinä, koulu meni hyvin, ihmiset kyselivät mitä minulle on tapahtunut ja sain kiitosta muutoksestani. Keväällä/kesällä 13 olin onnellisimmillani, söin hyvin, liikuin ja voin hyvin. Syksyllä lähdin au pairiksi USA:an, joka oli elämäni mielenkiintoisimpia kokemuksia. Siellä kuitenkin laihduin ihan luurangoksi ja kotiin palattuani painoin enää 47,5 kiloa. Täysin selittämätöntä sillä söin koko ajan erittäin runsaasti ja monipuolisesti. Sen jälkeen asiat ovat kuitenkin olleet aika hyvin ja olen kutakuinkin tasapainossa. Nyt vuonna 2015 tässä ollaan, asun Helsingissä ja voin pääasiassa hyvin, en pode katumusta menneestä, olen suht sinut itseni kanssa, olen innostunut asioista, kiitollinen elämästä, kokemuksista, vaiheista ja kaikesta. Huonojakin päiviä on, mutta niistä selvitään, mitään lääkkeitä en ole syönyt vuosiin, kipeänä en ole ollut sen homekämpän jälkeen ja elämä on kivaa. AIna kaikkea voisi olla enemmän ja murheitakin on, mutta tärkeintä on halu selvitä niistä ja kohdata ongelmat. Hallitsen arkeani ja elämääni, eikä se minua. Välillä on ikävä perhettä ja ystäviä, mutta viihdyn myös yksin. Välillä teen pitkiä visiittejä kotiseudulle. Ihmisiin olen yhteydessä päivittäin.

    En halua tuomita ihmisiä, jotka näitä lääkkeitä käyttävät, mutta haluaisin monelle sanoa, että miettisi kahdesti ennen kuin lääkityksen aloittaa. Miksi aina kuvitellaan, että joku oire ja sairaus poistuisi jollakin synteettisellä ihmiskehoon kuulumattomalla aineella? Vaikka mielialalääkkeet ovat sieltä miedoimmasta päästä niin esimerkiksi monet unilääkkeet, paniikkihäiriöön ja ahdistukseen määrättävät lääkkeet ovat mielestäni jo ”laillisia huumeita” ja mua ainakin kauhistuttaa aatella millaisia vaikutuksia niillä on keskenään. Mummun kanssa au pair-reissun jälkeen asuessa sen huomasi kuinka sekaisin lääkecocktail voi ihmisen pään saada ja miten väsynyt lääketokkurassa oleva ihminen on. Olemme yksilöitä ja jokainen reagoi eri asioihin eri tavalla. Tärkeintä olisi mielestäni kohdata ne omat ongelmat ja oppia käsittelemään niitä tietoisesti. Omalla kohdallani merkittävässä roolissa ovat olleet vahva itsetuntemus, intohimo elämään, rohkeus tehdä muutoksia ja aivan mahtava tukiverkosto. Kun ihmiset ovat oppineet huomaamaan, että minun on hyvä olla näin ja olen tasapainoisempi niin hekin ovat hyväksyneet muutokseni, vaikka kyseenalaistajiakin on riittänyt.

    Mä olen myös miettinyt tuota hormonien osuutta mielen häiriöihin. Musta tuntuu, että monilla juurikin lääkkeet, stressi, huono ruokavaliokin voi johtaa hormoniepätasapainoon ja jo sen vuoksi jokaisen tulisi omaa kehoaan kuunnellen itse löytää se hyvä tapa elää, syödä ja liikkua, eikä sokeasti uskoa jonkun toisen antamiin ohjeisiin. Se ei tietenkään ole helppoa, kun ympäristön vaikutus on niin voimakas ja mennään ääripäästä toiseen. Vaikutteet otetaan ulkopuolelta, eikä omaa ääntä osata kuunnella (yleistys). Mun on ainakin hyvä olla näin ja hieno kuulla, että sinäkin voit hyvin. Jotenkin tuntuu, että ihmiset ottaa nää blogitekstit aina tosi henkilökohtaisesti ja jopa loukkaantuvat, mutta mun mielestä on ihailtavaa, että joku sanoo ajatuksensa ääneen. Maailmassa on niin monta ihmistä, jotka selviää ilman lääkkeitä, joten miksi me muutkaan ei selvittäisi. Ympäristön ja läheisten tuki on yksi tärkeimpiä asioita elämässä itseensä uskomisen lisäksi. Jos mitään näistä ei ole niin onneksi asioista voi käydä juttelemassa jonkun ammattilaisen kanssa ilman pakotetta lääkkeisiin tai olla itse aktiivinen ja myötävaikuttaa niiden puitteiden luomisessa, joita elämältään haluaa. Vaikeudet on tehty voitettavaksi, vaikka harva selviää yksin <3

    Onnea ja menestystä sulle, Linda ja kiitos avoimesta blogista :) Kiitos myös kun sain kirjoittaa oman romaanini tänne kommenttiboksiin. Mahtavaa jatkoa ja kesän odotusta.

    -Jonna

    • jonnaajon
      Posted at 23:28h, 26 maaliskuun Vastaa

      Ja sen verran haluan vielä lisätä, että pointti oli kutakuinkin se, että uskoakseni olisin voinut itse joskus aikoinaan voida hiukkasen paremmin jos olisin edes hiukan osannut kuunnella itseäni, enkä yrittänyt elää niin kuin muut, miellyttää muita, kadehtia, ulkoistaa kaikkea vastuuta. Ympäristöllä on iso vaikutus siihen mitä meistä tulee, mutta suuntaa elämälle ei voi määrittää kuin ihminen itse…muiden tuella tietenkin. Totuus se on kuitenkin tuolla jossain…ja aina se ei edes satuta. Jotenkin tuli tää biisi niiltä ammoisilta ajoilta mieleen https://www.youtube.com/watch?v=cnvvnvJZdnw :D Hassua, että vaikka mun menneisyys on ”rankka” niin silti sitä ilolla ja kokemusten kautta muistelen. Elämä…AAAAAH! <3

  • jasminanna
    Posted at 22:10h, 26 maaliskuun Vastaa

    On ristiriitaista sanoa että tiedät mitä masennus on ja sitten kirjoitat tällasen tekstin. Koko tän tekstin pointti on mun mielestä vaan se että lääkärin olis pitänyt kertoa sulle enemmän lääkkeistä ja sen mahdollisista sivuvaikutuksista, mutta lääkkeet toimii jokaisella _henkilökohtaisesti_ eli voi olla että usiemmille ei tollasia oireita tulekkaan, vaikka sun 10 muullekkin kaverille olis tullut, silti. Ja lääkkeet kuuluu lopettaa yhdessä lääkärin kanssa, sillähän olis saattanut olla neuvoja sulle, tukea, ohjeita kuten toi että lopetat vähitellen etkä niinku seinään. Ja tottakai tarjota terapiaa joo. Mutta se että leimaat kaikki masennuslääkkeet tän kokemuksen perusteella on äärettömän tyhmää. joo on paljon vastuuntunnottomia lääkereitä, mutta ei pidä unohtaa sitä että moni on saanut lääkkeistä apua, senhän takia niitä määrätään. Särähti myös korvaan toi et sulle tarjottiin kaikki eväät masentua. Kriisi ja masennus on kaks eri asiaa mitkä selvästi sekotat. Tottakai kriisin jälkeen ihminen saattaa masentua mutta, argumenttina siihen että lääkkeitä ei pitäis syödä ni toi on kaukaahaettua. Tykkään sun blogista muuten ja mielipidekirjotukset on hyviä, mutta kun mennään asiaan mistä et tiedä nähtävästi hirveästi niin kannatttaisia olla hiljaa.

  • Sonja
    Posted at 22:16h, 26 maaliskuun Vastaa

    Hei! Nyt oli pakko tulla kommentoimaan ekaa kertaa sun blogiin, kun oli sen verran hyvä ja itselle ajankohtainen teksti. Itse valmistun psykologiksi parin vuoden sisällä ja liian monta kertaa olen kuullut, miten juuri lääkäreiden ja psykologien välille syntyy kränää moniammatillisissa tiimeissä, koska lääkäreillä ei ole muuta tarjottavaa potilaille kuin lääkkeet, ja tarjoavat niitä ensimmäisenä ja ainoana vaihtoehtona. Jos esimerkiksi masentunut ei suostu käyttämään lääkärin tarjoamia SSRI-lääkkeitä, lääkärit yleensä tulkitsevat sen niin, ettei potilas haluakkaan parantua. WRONG. Tässä vaiheessa psykologeilla kiehuu :D
    Kaikille ei todellakaan sovi mielialalääkkeet, ja yleensä vaikka sopisi, ei niistäkään ole apua jos asiaa ei käsitellä esim. terapiassa. Myös siitä olen kuullut sanottavan että pitkäaikaisia tuloksia on vaikeampi saada kun lääkärit ovat samantien”tukahduttaneet” näkyvät oireet lääkkeillä, jolloin asian käsittely terapiassa vaikeutuu, kun oireet ovat (väliaikaisesti) piilossa.

  • Sanna
    Posted at 22:29h, 26 maaliskuun Vastaa

    Heippa! Oli pakko kommentoida tähän, kun oma ukkini (äidin isä) kuoli joitakin vuosia takaperin ja äitini joutui olemaan töistä pois jonkin aikaa koska oli todella surullinen menetyksestä. Hänelle oli lääkäri myös määrämässä välittömästi mielialalääkkeitä kun ”vaikutat masentuneelta”. Valitettavasti lääkärit eivät halua ymmärtää surutyön ja masennuksen eroa. Surun tunne läheisen menetyksestä ja jopa eron jälkeen on luonnolinen asia mikä tulee käsitellä ja varmaan mieluiten ilman lääkkeitä! Tsemppiä Linda ja aurinkoista kevättä <3

  • Elisa
    Posted at 23:18h, 26 maaliskuun Vastaa

    Läheisten kuolema ja suhteiden päättyminen on asioita joilta kukaan ei voi tässä elämässä valitettavsti välttyä. Normaali terve ihminen suree aikansa ja jatkaa eteenpäin. Ei masennuksessa ole kyse siitä kuinka otollinen aika olisi masentua koska asiat menevät huonosti tai siitä ettei jaksa nähdä positiivisia asioita ympärillä. Tai omasta vahvuudesta tai urheudesta. Nämä ovat normaaleita elämään kuuluvia asoita joista ihminen selviää.

    Ei ehkä ollut tarkoituksesi, mutta jotenkin tuli sellainen olo että mielestäsi masennuksen voi voittaa omalla tahdonvoimalla ja positiivisilla ajatuksilla. Alakulon, surun ja vastoinkäymiset kyllä, mutta kun puhutaan masennuksesta ei kyse enää ole näistä tunteista vaan sairaudesta. Ei kyse ole mielen heikkoudesta vaikka se usein siihen rinnastetaan.

    Itseltä kuoli mies ja isä saman viikon aikana ja vaikka olin vuoden ajan täysin rikki, ei sillä ollut mitään tekemistä masennuksen kanssa joka on sairaus. Masennusta ei pitäisi rinnastaa normaaliin pahaan oloon, väsymykseen ym miten se valitettavasti liian usein tehdään. Itselle myös tarjottiin lääkäristä masennuslääkkeitä mitä en tosin koskaan hakenut.

  • Nimetön
    Posted at 23:58h, 26 maaliskuun Vastaa

    Moikka! Pakko kanssa ekaa kertaa kommentoida että kirjoitit kyllä niin asiaa! Muistan kun itse kävin lääkärissä masennuksen takia niin eteen annettiin n.10 kohtainen rasti ruutuun kysely ja sen jälkeen lääkäri totesi että joo sulla on vakava masennus. Samantien resepti kouraan ja kotiin, 30min päästä tuli soitto että hei sä et ollutkaan täysi-ikänen että vietkö ne lääkkeet takasin apteekkiin.. Lopulta pääsin ”terapiaan” jossa törkättiin uusi resepti käteen. Onneksi tuosta kaikesta jo selvitty ja sun teksti anto paljon ajateltavaa ja motivaatiota miten voi itse vaikuttaa omaan oloon kun/jos tulee vielä välillä huonoja päiviä :)

  • Mira
    Posted at 07:15h, 27 maaliskuun Vastaa

    Puhut kyllä niin asiaa. Sai ajattelemaan 9vuoden takaista mielialalääkitystäni, jonka aloitin. Olin silloin 15-vuotias ja kärsin lievästä alakuloisuudesta, joka varmasti hetkellisesti koskettaa useaa ihmistä elämässä. Ymmärrän sellaset sairaudet kuten skitsofrenia, jolloin lääkitys on välttämätön edellytys, mutta itse sain vahvat psykoosilääkkeet alakuloisuuteen, vaikka jälkeenpäin ajatellen olisin pärjännyt vähemmälläkin. Lääkkeet toimivat niinkin hyvin että alakuloisuus katosi, mutta sen tilalle tuli jatkuva väsymys, vetelä olo, aikaansaamattomuus, tunneköyhyys ja 20 kilonpainonnousu. Olin 15 ja kehoni oli täynnä raskausarpia puolenvuoden nopeasta turpoamisesta, jälkeenpäin ajatellen ei varmasti tehtävää murrosikäiselle tytölle, jolle ulkonäkö on tärkeää ja itsetuntona minäkuva vasta muokkaantumassa. Tottakai. Lääkkeistä aiheutuva tunneköyhyys sai aikaan sen, etten edes välittänyt.
    Kävin samaan aikaan keskusteluterapiassa, jossa käytin puolet ajasta nukkumiseen, kun en jaksanutpitäö edes silmiä auki. Lihomiseen eikä alisuoriutumiseen puututtu mitenkään,mutta auta armias kun lopetin lääkkeet äitini vaatimuksesta ja alkoi laihtuminen, mua kuljetettiin millon missäkin painontarkkailuissa ja ravintoterapeutilla. Kun alotin ton lääkkeen vuonna 2006, painoin 51 kiloa. Puolen vuoden jälkeen 74 kiloa. Lääkkeen lopetuksesta oln puolen vuoden jälkeen entisissä mitoissani 50 kiloa ja sain takaisin tunne-elämän tunneköyhyyden sijaan: tunsin taas iloa ja suruakin, joka kuuluu jokaisen ihmisen elämään.
    Siitä opin jotain oleellista, niin kuin tekstissäsikin kirjoitit. Jos elämä ei ole kiinni lääkityksestä, ilmankin pärjää. Jos vaihtoehtoinani olisi tunneköyhyys ja 20 kilon lääkeläskit. – viihdyn paremmin helvetissä. Turruttavan lääkkeen lopettamisen jälkeenhän ne käsittelemättömät tunteet ovat taas esillä ja projekti on aloitettava alusta.
    Joillakin voi olla tietysti positiivisiakin kokemuksia lääkkeistä ja haittavaikutukset ovat yksilöllisiä. itselleni ne eivät loppupeleissä aiheuttaneet kuin pelkkää harmia. On jälkeenpäin monet ihmetelleet, miksi sain lievän masennuksen takia vahvat skitsofrenianhoitoontarkotetut psykoosilääkkeet, kun olisin päässyt vähemmälläkin,jopa ehkä ilman lääkitystä murrosikään kuuluva masennuskin olisi väistynyt.
    Välillätuntuu, että hoitohenkilökunta yrittää. Päästä helpommalla siinä, että mitä vahvemmat lääkkeet, onhan se helpompi hoitaja kontrolloida potilasta, vaikka joidenkin mielialalääkkeiden persoonallisuutta muuttava vaikutus ja tunneköyhyys ei. Kerro mitään potilaan todellisista tunnetiloista.

    Tuli vähän pitkä viestimitalia halusin kertoa oman kokemukseni myös. Mielipiteesi pisti hyvin ajattelemaan ja varmasti pistää monia ihmisiä, jotka lievän tiettyihin elämäntilanteisiin ja ylipäänsä elämään kuuluvien hetkellisten alakuloisuudesta jälkeen lähtee. Lääkärin vastaanotolta mielialalääkeresepti kourassa ja elämä hymyilee. Oma kokemukseni seroquel- nimisestä lääkkeestä – en tuntenut enää surua, mutta en iloakaan. Nyt ilman lääkkeitä 6 vuotta olleena voin todeta että ”paska reissu,mutta tulipa tehtyä”.

  • Mira
    Posted at 07:20h, 27 maaliskuun Vastaa

    Tuli vähän kirjotusvirheitä kun kirjotan tabletilla, joka suosii kirjakieltä, mutta kaipa tekstistäni saa jotain selkoa.

  • Sara
    Posted at 07:58h, 27 maaliskuun Vastaa

    Laitampa minäkin oman korteni kekoon, vaikka tuskin sitä täältä pohjalta enään huomataan :D Varmasti suurimman osan elämästäni olen kärsinyt jonkinasteisesta masenuksesta. Kahteen otteeseen kokeillut mielialalääkkeitä. Kokemuksieni kautta olen samaa mieltä, että masennusta ei hoideta mielialalääkkeillä. Masennus on kuitenkin oire siitä, että elämässä jokin ei ole hyvin, ja tuo jokin pitää saada korjattua. Kertaakaan en ole saanut apua lääkkeistä, vaan ongelman ydin on täytynyt korjata itse. Ongelman korjaamiseen voi auttaa läheisten tuki, terapia tms., mutta lääkkeet eivät sitä korjaa.

    Olen ajautunut itsemurhayrityksiin vaikka silloin on ollut lääkitys päällä. Vähän itsemurhayristen jälkeen päätin ajaa lääkityksen alas, ja kärsin vieroitusoireet, koska lääkityksestä ei ollut mitään hyötyä. Tällä hetkelläkin diagnosoitaisiin varmasti jonkinasteinen masennus, mutta olo on parempi. Miksi? Koska pyrin katsomaan elämästä positiivisia asioita ja teen töitä mielekkäiden asioiden eteen. Paskaa tulee edelleen niskaan mutta se on osa elämää. Kaiken paskan keskeltä täytyy poimia ne asiat mistä saa iloa ja pyrkiä ajamaan itseään niitä kohti vaikka vastoinkäymisiä tulisikin. Sen takia mikä olen tiedän että olen ”tuomittu” vaikeaan elämään missä todennäköisyydet eivät todellakaan ole puolellani. Tästä huolimatta tähtään siihen mitä haluan saavuttaa, koska se on se mikä pitää elämässä mukana.

    Seuraava herättää varmasti monissa voimakkaita tunteita. Elämä on sitä miksi sen tekee. Olen Lindan kanssa samaa mieltä, että hyvän olon eteen täytyy tehdä töitä. Päättää nauttia elämästä ja tehdä mielekkäitä asioita. Jos päättää olla masentunut, niin silloin varmasti on masentunut. Tiedän, että päätös ”olla iloinen” tai löytää jotain positiivista elämästä ei ole aina helppoa, mutta se on ensimmäinen askel kohti parempaa. Mikään lääke, terapia tms. ei paranna masennusta. Parantuminen lähtee ana ihmisestä itsestään. Kun on syvällä sisimmässään päättänyt tehdä muutoksen parempaan, niin silloin terapiasta (ja mahdollisesti jokin lääke) pystyy tukemaan tätä prosessia.

  • Ameeba
    Posted at 11:25h, 27 maaliskuun Vastaa

    No huhhu! Kauheeta kun ihmiset on aggressiivisiä! Helppoa on huudella nimimerkin takaa, hävetkää ihmiset! Suomessa on n. 2,7 lääkäriä per 1000 ihmistä joten veikkaan että monet ”ammattilaiset” huuteliat täällä ei tiedä asoista yhtään sen enempää! Hienoa, että tuot esille omia kokemuksiasi Linda, tosi rohkeeta! You go girl!

    En ole kokenut masennusta, enkä itseasiassa tunne ketään joka syö mielialalääkkeitä. Aika outoa, eikö? Ehkä johtuu suomenruotsalaisuudesta;)

    Kävin terkkarilla suolistonia takia, ja mulla epäiltiin ärtynyttä suolta. Sitten lääkäri sanoi että tätä voi hoitaa mielialaläkkeeillä, mikäli haluan. Olin että anteeksi mitä? Vähän on ummetusta ja kaasua vatsassa ja sitten mulla onkin joku ihme mielihäiriö! Sanoin ei kiitos, mutta haluan ameebanäytteen koska olin ollut vaihdossa eksoottisessa maassa. No, suolessa olikin ameeba. Että olen aivan samaa mieltä kanssasi Linda, lääkkeitä tykytetään ihan turhaan!!! Hyvä etten uskonut lääkäriä.

  • PhD
    Posted at 11:43h, 27 maaliskuun Vastaa

    Lääketieteellisen jatkokoulutuksen käyneenä voin todeta että ihmiskunnan historiassa masennusta on ollut kautta aikojen ja omalla tavallaan se on osa elämää ja kuuluu siihen. Esim. jos ihminen kokee traumoja (kuten jokainen meistä tulee kokemaan/on kokenut) masennus on kehon normaali reaktio epänormaaliin tilanteeseen. Tuhansien vuosien aikana masennuksesta ”sairaudesta” on toivuttu ilman kemikaalikoktaileja joten on se kumma jos toisen maailmansodan jälkeen ihmiskunta on sitä mieltä että masennus on joku trendi josta pääsee eroon vain kemikaalien avulla. Psykiatrit ovat vuosien ajan alentaneet määritelmää masennukselle jotta lääkkeitä myytäisiin enemmän, nyt on jo ns. epänormaalia jos suru ja masennus kestävät 2 viikkoa. (ICD-10 luokitus). Lukemattomat tutkimukset (luotettavat sellaiset, ei lääkeyhtiöiden sponsoroimat) osoittavat että masennukseen auttaa AIKA ja monilla esim. vertaistuki. Yksinkertaista mutta totta mutta kun sillä ajalla ei myydä lääkkeitä ja työelämä ei jaksa odottaa ihmisen parantumista niin on parempi lääkitä ihminen tunnottomaksi. Masennuskaudet kestävät terveillä ihmisillä keskimäärin 6kk-2v ja tämän jälkeen suurin osa ihmisistä on työkykyisiä. Jos masennusta aletaan ”hoitamaan” mielialalääkkeillä, tulos on että suurin osa joutuu työkyvyttömyyeläkkeelle ja syrjäytyy. Psykiatria ei ole kyennyt koskaan kyennyt osoittamaan että mielen sairaudet johtuvat aivojen epätasapainoisesta kemiallisesta rakenteesta. Lue, ei koskaan. Länsimainen lääketiede pitää psykiatriaa usein pseudotieteenä, eikä syyttä.

    Suurin osa mielen ”sairauksista” on ohimeneviä elämänkulkuun liittyviä tapahtumia, ravintoainepuutoksia, kemikaalialtistuksia, tulehduksista johtuvia tai ympäristötekijöiden liitännäisiä. Esim. C-vitamiinin puutteesta ennen vanhaan lykättiin mielisairaalaan vaikka kyse oli vain ravintoaineen puutoksesta.

    • Vxa
      Posted at 17:01h, 27 maaliskuun Vastaa

      ”Tuhansien vuosien aikana masennuksesta ”sairaudesta” on toivuttu ilman kemikaalikoktaileja…”
      Mihin perustat väitteen, että masennuksesta on toivuttu? Löysitkö kenties itsemurhaluvut ”tuhansien vuosien” takaa? Osa itsemurhista pystytään estämään lääkityksellä (useimmiten terapian tukemana). Ja ”tuhansia vuosia” (tai ainakin satoja) sitten ”hullut” suljettiin laitoksiin tai vähintäänkin pidettiin ihmisiltä piilossa. Hoitomuodot olivat vähintäänkin mielenkiintoisia, ja mutu-pohjalta sanoisin että harva varmaan näistä laitoksista enää kotiutui. Lääkkeitä ei niihin aikoihin käytetty.
      ”Jos masennusta aletaan ”hoitamaan” mielialalääkkeillä, tulos on että suurin osa joutuu työkyvyttömyyeläkkeelle ja syrjäytyy.”
      Mihin perustat väitteen, että työkyvyttömyyseläke ja syrjäytyminen on lääkkeiden aiheuttamaa? Jos esität näin vahvoja väitteitä faktoina, haluaisin ehdottomasti nähdä myös tutkimus- ja/tai tilastotietoa asiasta. Oma kokemukseni on ainakin täysin päinvastainen.
      ”Suurin osa mielen ”sairauksista” on ohimeneviä elämänkulkuun liittyviä tapahtumia, ravintoainepuutoksia, kemikaalialtistuksia, tulehduksista johtuvia tai ympäristötekijöiden liitännäisiä.”
      Tarkoittaako se, ettei näitä tapauksia pitäisi hoitaa (lääkityksellä)? Esimerkiksi skitsofreenikolle lääkitys on monesti se asia, joka mahdollistaa kotona/palveluasunossa asumisen pitämällä psykoottiset läpilyönnit poissa tai ainakin paremmin hallinnassa. Ja kotona asuva skitsofreenikko on yhteiskunnallekkin halvempi, vaikka työkyvyttömyyseläkkeellä olisikin.
      Migreenikin on pitkälti ympäristötekijöiden, ravintoainepuutosten yms. aiheuttama. Pitäisikö sekin mielestäsi jättää hoitamatta lääkkeillä?

      Olen lääkevastainen (lääkkeitä vastaan yleensäkkin, myös antibiootteja yms.), vaikka tekstistäni voi saada päinvastaisen kuvan. Lääketeollisuus tahkoaa rahaa ja lääkärit bonuksia, joten on turha odottaa, että mielialalääkkeiden syönti kääntyisi laskuun lähiaikoina. On kuitenkin ihmisiä, joille lääkitys on todella tarpeen, joten ethän yleistä. Mielialalääkkeiden käytön rajusta kasvusta saat syyttää juuri näitä ”lääketieteellisen jatkokoulutuksen käyneitä”, sillä ”potilaat” eivät itse reseptejään kirjoita. Älä siis lähde tuomitsemaan lääkkeitä käyttäviä ihmisiä tai arvioimaan kenenkään toisen lääkityksen tarpeellisuutta.

  • m
    Posted at 12:29h, 27 maaliskuun Vastaa

    En jaksa lukea noita ylempiä kommentteja kun niitä on niin paljon mutta silti pakko itsekin kommentoida. Kiitos tästä tekstistä tää on just sitä mitä itse olen muille yrittänyt sanoa ja myös masentuneelle serkulleni joka on lääkkeiden ansiosta paisunut jättiläiseksi eikä ymmärrä sitä että eine ongelmat lääkkeillä lähde vaan halusta parantua lähtee itsestä ja mulla (masennus/bulimia/läheisenitsemurha) se lähti halusta vaan muuttua ja pikkuhiljaa löysin liikunnan ja elämän ilon ja väitän että parannuin ihan vaan koska itse halusin. Mulle edelleen jokapaikassa takerrutaan mun historiaan ja ollaan joka ikisessä välissä tyrkyttämässä edelleen lääkkeitä vaikka mä voin ihan loistavasti. Mut jos tyyliin meen lääkärii pyytää saikkua migreeniin niin kyse onkin niiden mukaan masennuksesta ja eikun Masennuslääke esittely käyntiin. MITÄ HELV.. oon kanssa nuorempana ja heikoimpana hetkenä suostunu ottamaan lääkkeitä mutta samaa vauhtia lopetin lääkkeen syömisen ja onneksi en vielä ehtinyt koukuttua. Mä oon niin ymmällään ja järkyttynyt lääkkeitten tuputtamisesta tänäpäivänä ihan tosissaan ne tyrkätään jokaiselle vähänkin alakuloselle ihmiselle. Eikä ymmärretä elämän monimuotoisuutta ja vaiheita kriisejä yms. Toki tiedän omasta kokemuksesta myös oikeasti masentuneen ihmisen joka yrittää itsemurhaa lukuisia kertoja mun silmie edessä ja joo siihen on enää vaikeaa lääkkeilläkään saaha tolkkua mutta esim nuorilla kyse on myös ihan siitä murrosiästä.

  • Jenni
    Posted at 13:10h, 27 maaliskuun Vastaa

    Siis ihmiset on niiiiiin TYHMIÄ! Voisin ymmärtää nuo ’meni uskottavuus’ ja ’voi asiakasparat’ kommentteja jos olisin lukenut postauksesta vaan 1/10, mutta luin onnekseni kokonaan. En myös ymmärrä mistä se masennus sitten ’saa’ tulla jollei esim. läheisen kuolema ole hyvä syy siihen niinkun joku oli mielestäni sanonut. Hienoa että oot tuonu asian esille ja kertonut Omista ja sun ystävien kokemuksista. Tsemppiä!! <3

  • j
    Posted at 15:23h, 27 maaliskuun Vastaa
  • Vxa
    Posted at 16:13h, 27 maaliskuun Vastaa

    Olen syönyt mielialalääkkeitä, unilääkkeitä, rauhoittavia ja piristäviä on/offina viimeisen 6 vuoden ajan. Helvetilliset vieroitusoireet kävin läpi vain kerran, luultavasti saman lääkkeen kohdalla jota säkin söit (”sähköiskut” hyvin yleinen vieroitusoire). Lääkkeiden pakkausselosteissa lukeekin että lääkäriä on konsultoitava ennen käytön lopettamista ja lopetus pitää tehdä lääkärin valvonnassa annosta pudottaen.
    Terapian pitäisi olla masennuksen hoidossa ykkössijalla, mutta monissa tapauksissa lääkitys on silti tarpeen. Vaikeaa masennusta sairastavan ajatusmaailma on negatiivinen ja tunteiden prosessointi saattaa hankaloitua. Silloin masennuksen taustalla piileviä ongelmia on yksinkertaisesti mahdoton ratkoa edes terapiassa. Siksi terapia+lääkitys onkin suosittu hoitomuoto vaikean masennuksen hoidossa.
    Siitä olen samaa mieltä, että lääkkeitä määrätään liian helposti pieniinkin mielialanlaskuihin ja vastoinkäymisiin. ”Potilaalla” on kuitenkin oikeus niistä kieltäytyä niin halutessaan, ja sitä suosittelenkin ellei tunne lääkityksen tarpeen olevan todellinen. Merkintä masennuksesta ja mielialalääkityksestä jää aina papereihin, ja moni ihminen on joutunut huomaamaan sen vaikeuttavan avun saantia fyysisiinkin sairauksiin ja vammoihin. Potilas itse tietää lääkityksen tarpeen paremmin kuin lääkäri, joten tässä(kin) asiassa pitäisi aina kuunnella itseään ja omaa vointiaan.

  • Rosa
    Posted at 16:40h, 27 maaliskuun Vastaa

    Rohkeaa, että uskallat kirjoittaa tällaisista asioista. Itsekin olen sitä mieltä, että lääkitys määrätään liian helposti sen kummemmin tutkimatta. Mielenkiinnosta kysyisin, kävitkö enää lääkärillä, kun halusit lopettaa lääkityksen? Psykiatrian puolella työskentelevänä tiedän, ettei mitään mielialalääkkeitä saa lopettaa kuin seinään ilman lääkärin määräystä vaan nmenomaan asteittain. Tämän vuoksi olet kokenut nuo voimakkaat vieroitusoireet.

    • linda
      Posted at 18:30h, 27 maaliskuun Vastaa

      Kyllä kävin, mulle ohjeistettiin puolittamaan annosta jne, jota teinkin 2 vuotta pikkuhiljaa , aina oireet tulivat … Mutta onneksi pääsin eroon (:

      • Ted
        Posted at 00:04h, 28 maaliskuun Vastaa

        Mistä lääkkeestä oli kysymys? Cymbalta?

  • karoliina
    Posted at 17:24h, 27 maaliskuun Vastaa

    Hyvä kirjoitus!

    Itse toisaalta voin yhtyä mielipiteeseesi, ettei lääkkeet ketään paranna. Olen ollut lääkevastainen vuosia, mutta en ole päässyt niistä eroon. Syön mielialalääkkeitä ahdistuneisuushäiriöön. Ja valitettavasti tarvitsem lääkitystä pitääkseni oireet kurissa. Välillä koitin laskea annosta, mutta tajusin vasta ollessani henkisessä alamäessä että ainiin, vähensin annosta. Tasainen annos pitää ahdistuksen kontrollissa.

    Ja kuten joku jo aiemminkin kirjoitti, ei mielialalääkkeitä voi lopettaa seinään. Se ei lue turhaan tuoteselosteessa. Se aiheuttaa sivuoireita. Vähittellen annosta tiputtamalla sivuoireet eivät ilmene ainakaan yhtä voimakkaasti.. mielestäni et voi kuvailla itseäsi ”lääkeriippuvaiseksi”. Masennuslääkkeet tulee lopettaa hitaasti, että keho ehtii tottua..

  • hmhm
    Posted at 19:06h, 27 maaliskuun Vastaa

    Erittäin asiallinen teksti. Ymmärrän tasan tarkkaan minkä tasoista ”masennusta” tällä tarkoitat. Itse olen myös kokenut todella vaikean vaiheen, jonka olisi saanut korjattua ilman lääkkeitä 100 % varmuudella. Söin lääkkeitä vuoden, yritin lopettaa, mutta empä pystynytkään. ”Sähköiskut” hyvin tuttuja. Töissä pelkäsin käytävillä kävellessä että taju lähtee. Noh, vähän ajan päästä aloitin ne uusiksi.. :/ ja minä syön vain 5 mg ja silti kaikki nuo oireet! Lääkäri määräsi kymmenen, onneksi en koskaan nostanut määärää siihen. Rauhoittaviakin minulle määrättiin 60 kpl heti alkuun. Onnesksi en niihin koskenut, riippuvaiseksi olisin tullut varmasti, jos olisin heti kohtauksen uhatessa ottanut yhden (niinkuin lääkäri määräsi).

    Kaikki olisi korjattu terapialla. Kun joku olisi silloin kertonut minulle, että yhteiskunta ja maailma ei ole paska ja täynnä pahaa, vaan se on minun oma mieleni! Elämä ei ole ollut ruusuilla tanssimista, mutta jos en olisi jäänyt siihen oloon rypemään niin olisin nukkunut yöni rauhassa.

    Jos kyse on kovastakin ahdistuneisuudesta, alkuun pääsee jo todella hyvin muuttamalla omaa ajatusmaailmaa. Moni huonossa vaiheessa oleva on väittänyt minulle vastaan. Itse luulin tulevani hulluksi, ahdistuin KAIKESTA, päällä oli varmaan jatkuva paniikkikohtaus ymym, välit katkesi moniin tuttuihin, koska käyttäydyin oudosti. Varsinkin humalassa.
    Alkoholi EHDOTTOMASTI POIS, ja juurinkin se kiittollinen asenne ja positiivisuuden etsiminen. Maailmassa on paljon hyvää :)

    • linda
      Posted at 19:30h, 27 maaliskuun Vastaa

      Juuri näin…. Itsekin olin ahdistuneisuuden ynm massnnuksen itselleni mm. Syömishäiriöillä aiheuttanut. todella moni nuori käy samaa läpi!

  • Linda
    Posted at 19:48h, 27 maaliskuun Vastaa

    Moikka Linda!

    Olen niin kauan kuin oon sua seurannut, pitänyt sua törkeen rohkeana ihmisenä. On tosi rohkeeta kirjoittaa omista kokemuksista, elämästään ja jopa ongelmistaan tänne kaikkien nähtäville. Pysy tuollaisena! Kaikki eivät olisi jaksaneet kaikkea mitä sulle on jo ehtinyt tapahtua, vaikka olet vasta nuori. Tsemppiä sulle kaikkeen, muista jatkaa positiivisena! :)

    Terkuin, Linda

    • linda
      Posted at 20:06h, 27 maaliskuun Vastaa

      kiitos paljon!:)

  • beenthere
    Posted at 22:42h, 27 maaliskuun Vastaa

    Hieno teksti ja monen täälläkin kommentoineen ihmisen pitäisi ymmärtää että masennus ei ikinä ole samanlainen sairaus ja sitä ei varmasti väheksy ketään ketä sen on kokenut. Itselläni on aina ollut samanlainen ajatusmaailma masennuksesta kuin sinulla ja vielä alkuun kun tajusin mitä on meneillään, en suostunut asiaa myöntämään koska koin olevani paljon vahvempi kuin se ihminen joka sairastui masennukseen. Jälkikäteen ajatellen ja sairaudesta parannuttuani tajusin, että olin varmasti vahvempi kuin koskaan kun sain itseni parannettua ja paljon vahvempi olen ollut sen jälkeen.

    Hienoa, että otit asian näin julkisesti puheeksi koska sinun kauttasi tämän lukee moni ja asia herättää keskustelua. Varsinkin lääkkeiden ja masennuksen hoidon saralla. Mielialalääkkeet tarjotaan liiankin helposti parannuskeinoksi ja jopa, mikä on karmeinta, niitä myös yritetään ”pakkosyöttää”. Itselleni oli heti lääkärin todettua masennukseni täysin selvää, että lääkitystä en ota. Mutta tottakai otin, koska sitä ei minulta kysytty. Minulta kysyttiin muutamia kysymyksiä ja lähdin itsekin vastaanotolta noin puolen tunnin jälkeen resepti kourassa. Menin kotiin, soitin äidilleni ja kerroin etten lääkitystä aloita, äitini oli selvästi helpottunut. Muistan sanoneeni, että pärjään tämän kanssa ilman lääkkeiden tuomaa helpotusta ja parannan itseni toisin keinoin ja äitini sanoi olevansa ylpeämpi kuin koskaan. Vaikkei hän olisi koskaan sanonut mitään, jos olisin lääkkeet aloittanut. Sen jälkeen soitin nuorille suunnattuun ilmaiseen terapiaan ja sain ajan seuraavalla päivälle ja siitä lähti pitkä, kivinen mutta vahvistava tie kohti parantumista. Masennusta on niin monenlaista, ja ymmärrän että kaikki eivät ajattele tai pysty ajattelemaan kuten minä, mutta olin nähnyt ympärilläni monesti mitä lääkkeet tekivät läheisilleni, hetkellistä parantumista ja pahaa romahtamista vuoron perään. Ja loppujen lopuksi moni joutuu sairaudesta parantumaan lopullisesti vierottautumalla lääkkeistä ja sitä en tahtonut itselleni. Enkä tahtonut altistua lääkkeille ja sen tuomalle helpotukselle koska en tahdo mennä sieltä missä aita on matalin, koska monesti lääkkeille on toinenkin vaihtoehto.

    Tiedän että nyt minutkin leimataan tietämättömäksi idiootiksi koska puhun lääkkeitä vastaan ja koen masennuksen olevan ”niin helppo juttu ettei siihen lääkkeitä tarvita”. Mutta pysyn 100 prosenttisesti kannassani, koska minulla todettiin vakava masennus ja selvisin siitä itselleni hoitamalla terapialla. Oli se varmasti hyvin paljon rankempaa kuin lääkkeet apuna ja monesti koin meneväni vaan syvemmälle kuoppaan kunnes jonain kauniina päivänä huomasin, että aurinko paistaa ja linnut laulaa ja ilmassa haisi kevät. En ollut tajunnut sellaisia asioita moniin aikoihin. Sairainta koko asiassa oli se, että minulta katkaistiin sairauspäiväraha koska en aloittanut koskaan syömään lääkkeitä. Lääkärini ei kirjoittanut B-todistusta koska en noudattanut hänen suunnitelmaansa parantua masennuksesta vaan sooloilin menemällä terapiaan ja kieltäydyin lääkkeistä. Elin pitkään 350 euron kuukausi tuloilla toimeentulotukea ja hoisin sukulaisten lapsia ja muita asioita tienatakseni vähän ylimääräistä. Ja se jos joku on päin helvettiä, lääkärin ei kuuluisi mielestäni painostaa mqsentunutta ihmistä lääkkeisiin vaan kertoa muista mahdollisista hoitotavoista, ja pelkkä ”ja tietenkin terapia on mahdollisuus” ei riitä. Vaikeaa masennusta läpi käyvä ihminen ei voi ymmärtää terapian tärkeyttä ja että se jopa mahdollisesti voi olla ainoakin keino parantumiseen jos siitä ei kunnolla puhuta. Itse tiesin sen kokemuksien kautta ja tiesin, että pärjään kyllä kunhan olen kärsivällinen.

    Kiitos, että puhuit asiasta, olet hirmu rohkea nuori ihminen ja vahva kuin mikä! Asiasta puhuminen ei ole helppoa, joten se vaatii rohkeutta jakaa asia näin monelle ihmisille. Toivotaan, että jossain kohtaan asiaan herätään ja masennusta aletaan hoitamaan eri tavoin, eikä katkaista viimistä rahallista tukea ihmisiltä jotka eivät voi töihin mennä muttei silti suostu lääkkeitä syömään. Tsemppiä ♡

  • E.T.
    Posted at 04:03h, 28 maaliskuun Vastaa

    Hei Linda

    Itse erilaisia lääkkeitä vuosia kokeilleena tiedän, että lääkkeeseen kannattaa aina tutustua hyvin, jotta tietää mitä suuhunsa laittaa. Sama asiahan pätee mm. myös ruokavalion suhteen (lue tuoteseloste). Kaikilla lääkkeillä on sivuvaikutuksia ja varsinkin suurin osa mielialalääkkeistä aiheuttaa hoidon aloittaessa rankkaa väsymystä ja kaikkea sitä, mitä kuvailit. Yleensä pahimmat oireet menevät ohi muutamassa viikossa, kun lääkkeen pitoisuus tasoittuu elimistössä. Useimmista lääkkeistä tulee jonkinlaisia vieroitusoireita lopettaessa, joistain enemmän ja joistain vähemmän. Sähköiskut on todella kurjia.

    Tulet varmasti elämäsi aikana syömään lääkkeitä johonkin vaivaan, oli se somaattinen tai psyykkinen ja silloin kannattaa kysellä lääkevaihtoehtoja ja todella lukea tuoteseloste ja vielä mielellään etsiä netistä tietoa ja kokemuksia.

    Monilla oikea tai edes jollain tavalla auttava lääke mielenterveysongelmiin löytyy vasta usean kokeilun jälkeen. Itselläni hyvää lääkettä ei ole löytynyt vielä 10 vuoden etsinnän tuloksenakaan. Jonkinlaista lääkitystä itselläni on silti oltava (oli hyöty vähäinenkin), koska ongelmani on todella krooninen.

    Tsemppiä sinulle tulevaisuudelle ja hyvä, että olet päässyt vaikeista asioista ja kerrot kokemuksista muillekin. Elämässä tulee eteen vielä kaikenlaista ja oppia kannattaa ottaa kokemastaan. Kivaa kevättä :)

    • linda
      Posted at 10:23h, 28 maaliskuun Vastaa

      Totta, mutta siksi halusinkin tuoda tarinani esille 19 vuotiaan näkökulmasta , kun ei ymmärretä vielä kaikkia asioita ja on helposti vietävissä kun luotetaan siihen mitä lääkäri kertoo.

  • LK
    Posted at 09:29h, 28 maaliskuun Vastaa

    Se mikä näin tulevana lääkärinä kiinnostaa on että mitähän lääkkeitä söit? Suosittelen mainitsemaan nimeltä tai ainakin vaikuttavan ainesosan, niin lukijatkin pääsee kärryille. Lääkkeitä kun on monia eri tyyppejä.

    Siinä olen kyllä sun kanssa samaa mieltä, että joka suruun ei masennuslääkkeitä kannata alkaa määräilemään. Monesti vaan 15min vastaanottoajalla se on ainut, mitä lääkäri kerkeää potilaansa hyväksi tehdä!

    Voimia sinulle

  • margarita
    Posted at 04:19h, 29 maaliskuun Vastaa

    Moi Linda! Kiitos kivasta postauksesta. Jotenkin lohduttavaa, ei ole ehkä oikea sana, hmm. että näistä asioista kirjotetaan julkisesti. Hyvä kuulla, että myös monella muulla on ollut ongelmia tai masennus. Ettei se välttämättä ole niin paha asia tai salattava. Elämässä tulee hetkia, kun ei vaan jaksa. Mulle tarjottiin lääkkeitä, kun todettiin keskivaikea masennus. Kieltaydyin. Tässä ollaan ja on selvitty. En halunnut niitä, kun seurasin lähipiiristä erästä, joka jäi riippuvaiseksi lääkkeistä. Mikä mua kanssa ihmetytti/vitutti, että heti tarjottiin lääkkeitä kouraan. Ei muuta. Ei keskusteluapua, ei terapiaa. Onneksi en ottanut lääkkeitä. Olen kanssa samaa mieltä, että toki jollekin voi toimia. Kiitos tekstistä, oot rohkea! :)

  • Heidi
    Posted at 09:44h, 29 maaliskuun Vastaa

    Kylläpäs ihmiset puolustelee lääkkeitä. En sano, ettei kenenkään niitä pitäisi vetää, mutta jos ne ihan oikeasti toimisivat, niin miksi suomi on edelleen täynnä masentuneita ja masennuslääkkeiden myynnit sen kuin nousevat? Masennus on tosiaankin sairaus, mutta kuten moni muukin lääkäreiden toimesta krooniseksi määritelty sairaus, masennuksellakin on monesti tekemistä ravinnon ja suolen kunnon kanssa. Suolisto on ihmisen toiset aivot. Joten jos olet syönyt jo pitkään lääkkeitä ja mikään ei auta, niin katsaus lautaselle ei varmasti ainakaan haittaa. Moni (ei lääketehtaiden vaikutuksen alla työskentelevä) lääkärikin on myöntänyt, että moni masennus olisi hoidettavissa suoliston kautta.

  • Just
    Posted at 22:58h, 29 maaliskuun Vastaa

    Jos sinulle Linda ei kerrottu näistä sivuoireista niin lääkkeiden mukana tulee pakkauksessa sisällysluettelo, oletko kuullut? Syön itse 3 vuotta mieliala lääkkeitä ja niitä ei IKINÄ Lopeteta kuin seinään, muuten keho reagoi rajusti sivuoireilla, nehän vaikuttavat ihmisen herkimpään alueeseen aivoihin. Ja toiseksi jos varoittelet sekä valitat että älkääpä ihmiset vihatko kirjoitusta, niin negatiivisten kommenttien määrän perusteella kannattaisi miettiä julkaistakko ollenkaan kyseisiä tekstejä, teet vain ihmiset vihaisiksi??

    • linda
      Posted at 23:48h, 29 maaliskuun Vastaa

      Yleisestikkin suurinosa ihmisistä jotka kokevat tarpeekseen kommentoida ovat juurikin ne jotka suuttuvat. Onhan täällä aika monta tykkäystäkin ja lukuisia lukuisia samalla stoorilla varustettuja maileja ja viestejä on sadellut. Musta on reilua että näistä puhutaan. Hölmö 19 vuotias tekee epätoivoisena mitä tahansa, sillon jää sisällysluettelot lukematta kun lääkäri kertoo että nämä eivät ole ”ollenkaan pahoja”.

      Mua se ei haittaa, miten tämä otetaan. Jokaisella on oikeus kertoa oma kokemuksensa ja tottakai niitä positiivisia ja fiksummin hoidettuja kokemuksia löytyy varmasti ja paljon! sitä en ole edes kieltänyt missään vaiheessa, jos tekstin luit.

  • Emma
    Posted at 11:35h, 30 maaliskuun Vastaa

    Pakko mattimyöhäisenä laittaa vielä tänne yksi huomioarvoinen seikka mistä pariin otteeseen sanottiinkin tuolla ylempänä;
    lääketeollisuus on ihan törkeää bisnestä nykypäivänä ja varmaan 99% tuodaan markkinoille vaan pukumiehien lompakoita täyttämään. Miettikää mitä suuhunne laitatte, älkää jättäkö läheistänne yksin joka ehkä syökin lääkkeitä esim. masennukseen, pysykää vierellä ja mahdollisesti huolehtikaa ettei niistä lääkkeistä tule pakokeino, masennuksen kanssa niiden tulisi olla nimenomaan välietappi joka auttaa mielialojen tasaantumiseen jotta ongelmat, joista masennus kumpuaa saataisiin ratkaistua. Itse söin myös aikoinaan nuorena lääkkeitä, taistelin kauan psykiatrilla niitä vastaan mutta loppujen lopuksi suostuin niihin kun olin repinyt koko perheen hajalle masennuksellani. Lopetin puolen vuoden päästä kuin seinään lääkkeet ja minulle ei -luojan kiitos – tullut oireita vaikka yhtäkkiä lääkkeet lopetinkin. Itse sain korvaamattoman avun seurakunnan nuorisotyönohjaajalta joka kykeni silloin olemaan aidosti arjessa tukena ja kuuntelijana toisin kuin konemaiset psykiatrit vastaanotoilla.

    niin, ja palaten alkuun eli lääketeollisuuteen niin mieheni aloitti myös hetki sitten lääkityksen, hänelle se on ainakin toistaiseksi pakollinen koska kokee hirveitä aggressioita ja stressi nousee pilviin ilman lääkettä. Pohdin tässä vaan että kun googlasin miehen psykiatrin nimen joka ekalla kerralla nämä lääkkeet heti löi kouraan niin löytyy yllättäen myös kyseisen lääkefirman yhteistyökumppaneista tms. Lääkäreille shekki käteen aina kun raapaisee uuden reseptin ?

  • Noora
    Posted at 14:09h, 30 maaliskuun Vastaa

    Kiva, että kirjoitat omista kokemuksista. Ja olen kanssasi samaa mieltä, että lääkitystä tarjotaan ilman terapiaa aivan liian paljon, ja aivan liian paljon ilman vasinaista diagnoosia. Lääkkeistä on vaikea päästä eroon (kuitenkin voi syyttää vain itseään jos lääkkeet lopettaa seinään ilman lääkärin kanssa keskustelua ja saa viekkareita. Myös muut lääkkeet kuin mielialalääkkeet aiheuttavat vieroitusoireita, eikä lääkkeitä ole tarkoitus lopettaa omin päin).

    On kuitenkin älytöntä väittää faktoina että ”kahdeksan kymmenestä NUORESTA syö masennuslääkkeitä tai on tarjottu”. Voin sanoa, että asia ei noin ole. Tämä on lietsomista ja kiihottamista ja liioittelua. Päätöntä.

    On myös hyökkäävää ja loukkaavaa aloittaa tekstisi väittämällä, että et itse usko masennukseen. Masennus on sairaus, eikä alku- tai loppukirjoituksesi (joissa pyrit minimoimaan kritisoivien kommenttien tulvan ja asetut puolustus kannalle kuitenkaan ymmärtämättä ollenkaan tekstisi vajavuutta) mitenkään ihmeellisesti poista niitä väittämiä, joita esität itse kirjoituksessasi. On aivan kuin sanoisin, että ”en usko murtuneisiin luihin, kun itse jouduin syömään buranaa 2400mg päivässä ja olin kipulääkkeistä ihan sekaisin ja maksamaan monta sataa euroa magneettikuvista ja selvisi että ei siellä mitään murtumaa ole. Mutta kuitenkin ymmärrän että toisilla on murtunut luita”. Typerää.

    Jokainen, joka on sairastunut MASENNUKSEEN, siihen sairauteen, tietää, että masennus on sairaus. Suru ei ole sairaus, väsymys ei ole sairaus, ”mielialan tunteminen masentuneeksi” (jota virheellisesti käytetään puhekielessä adjektiivina aivan samoin kuin anorektista käytetään adjektiivina poikkeavan laihoista yksilöistä) ei ole sairaus. Läheisen ihmisen kuolema ja sitä sureminen on luonnollista, ei sairaus. Mielisairaudet ovat sairauksia.

    Äläkä käytä mielisairauksista puhuttaessa ”lainausmerkkejä”. ”Fitnessihmisenä” ja ”bloggaajana” ja itse ”bulimiaa sairastaneena” ehkä ”ymmärrät”, tai sitten et, että se on erittäin välinpitämätöntä ja loukkaavaa.

    Ajatus on hyvä, että pääsääntöisesti mielialalääkkeitä syötetään aivan liikaa, mutta perustelusi ovat absurdeja. Hyvää kansainvälistä kaksisuuntaisen mielialahäirön päivää tänään 30. maaliskuuta! Ja kyllä, sekin on mielisairaus ilman lainausmerkkejä.

    • Noora
      Posted at 14:44h, 30 maaliskuun Vastaa

      Ja lisään vielä, että siinä missä kritiikkisi TULISI kohdistua Suomen terveydenhuollon järjestelmään ja lääkäreihin, kritiikkisi kohdistuu itse sairauteen. Eikä perustelu millekkään väittämälle ole ”se on minun mielipiteeni ja minulla on oikeus ilmaista se” muualla kuin pihan hiekkalaatikolla. Tottakai on oikeus ilmaista mielipide, mutta on myös vastuu silloin ymmärtää kritiikki ja olla vastuussa sanoistaan, eikä kohauttaa olkia suuttuneille ihmisille.

  • Jonna
    Posted at 16:14h, 02 huhtikuun Vastaa

    Todella hyvä ja ennen kaikkea silmiäavaava teksti! Itse parikymppisenä nuorena naisena olen täysin samaa mieltä! Luettuani tekstin olen edelleen hämmennyksissäni siitä, miten tunnistan itseni tuosta ihmisestä, joka on valmiina auttamaan muita, mutta ei koskaan pyytämässä apua, olen myös erittäin itsepäinen ja päättäväinen. Muutama vuosi sitten koitti mullakin ajanjakso (ei pahimmasta, mutta ei myöskään helpoimmasta päästä), jolloin oli nostettava kädet pystyyn ja antauduttava. Olin elänyt puolisen vuotta sumussa, ja olon käydessä yhä huonommaksi pyörittelin päässäni vaihtoehtoja masennuksesta ylikuntoon ja kilpirauhasen vajaatoimintaan. Lääkärin vastaanotolla olin muutaman minuutin jutustelun jälkeen masentunut ja hän tarjosi reseptiä masennuslääkkeisiin. Itse kuitenkin olin sitä mieltä, että kyse on vajaatoiminnasta ja vaadin päästä tarkempiin tutkimuksiin ennen kun suostuin ainuttakaan reseptiä ottamaan vastaan. Luojan kiitos olen on aikojeni alussa saanut geeniperimänä tuplaten itsepäisyyttä, sillä ilman sitä söisin luultavasti edelleen masennuslääkkeitä. Ne jos jotkut ovat myrkkyä ihmismielelle, ja vieläpä helposti saatavissa. Oman kokemukseni perusteella, asiaan enemmänkin perehtyneenä, voin hieman aiheen vierestä kehottaa jokaista, joka tuntee itsensä masentuneeksi, käymään kilpirauhaskokeissa ennen kun suostuu masennusdiagnoosiin, etenkin jos urheilee paljon! Se on halpa ja helppo tapa välttää täysin tarpeeton masennuslääkekierre! :)

  • "Turhat lääkkeet"
    Posted at 14:50h, 03 huhtikuun Vastaa

    Uskon että tarkoitit tällä tekstillä hyvää, mutta tarkoituksesi kääntyy kyllä päinvastaiseksi. Niin pahasti tekstissäsi sekoittuvat kaksi asiaa, ohimenevä masentuneisuus ja _masennus_, joka on, kuten moni täällä on sanonutkin, sairaus, johon tarvitaan apua.

    Olen itse sairastanut bulimiaa, anoreksiaa, ahdistuneisuushäiriötä, saanut burn outin ja käynyt läpi keskivaikean masennuksen. Sain mielialalääkkeet masennukseen ja samaan aikaan aloitin terapian. Lääkkeet auttoivat pääsemään ylös sängynpohjalta, ja vuoden kuluttua pystyin lopettamaan niiden syömisen. Minulle ne siis auttoivat ehdottomasti, enkä saanut kummempia sivuoireita. Sanoit itsekin nukkuneesi kuukausia huonosti yms., kun hait lääkkeet. Vähän veikkaan, että sinuakin lääkkeet oikeasti auttoivat ainakin vähän, kun arkielämäsi oli aika sekaisin. Et voi tietää, miten kauan tilanne olisi jatkunut entisenlaisena, jos et olisi saanut lääkkeitä. Ehkä olisit parantunut, ehkä et. Et voi tietää.

    Tekstissäsi puhuva mielialalääkkeistä aivan järkyttävän yleistävästi. Tässä pari lääketieteellistä faktaa, jotka sinun olisi ehdottomasti pitänyt ottaa huomioon tekstiä kirjoittaessasi:

    Yleisimmin käytetyt mielialalääkkeet (puhun tässä kohtaa etenkin SSRI-lääkkeistä, joita esim. Seronil ja Sertralin ovat) EIVÄT ”huumaa” mieltä. Se on täysi myytti. Tiedätkö mitä masentuneen aivoissa tapahtuu? Synapsiyhteydet katkeilevat, aivot ikään kuin laiskistuvat, ajatus alkaa kiertää samaa rataa, väsyttää ja kaikki näyttää synkältä. Kun tämä aivokemiallinen prosessi etenee vaikeaksi, ei pelkkä positiivinen elämänasenne enää auta.

    Teet todella paljon hallaa monelle vaikeasti masentuneelle tällä tekstillä, vaikka seivailetkin sanomaasi tuolla alkutekstillä, jonka lisäsit vasta jälkikäteen. Masennuksen yllä leijuu edelleen stigma, ja liian helposti määrättyjä lääkkeitä TODELLA paljon suurempi ongelma se, että moni ei vieläkään uskalla hakea apua ajoissa. Jos vaihtoehtoina on antaa tilanteen pahentua tai napsia pillereitä, jälkimmäinen on paljon pienempi paha.

    Kyllä, olen samaa mieltä siitä, että mielialalääkkeitä määrätään monesti liian helposti ja terapiaa pitäisi määrätä enemmän. Tutkimusten mukaan lievässä ja vielä keskivaikeassakin masennuksessa liikunta ja terapia voivat olla paljon tehokkaampiakin kuin pillerit. Tämä ei kuitenkaan oikeuta tuomitsemaan lääkkeitä huonoiksi, vaarallisiksi ”huumausaineiksi”. Nykyisin käytetyt mielialalääkket ovat yleisesti ottaen hyvin siedettyjä. Niillä pyritään minimoimaan haitat ja maksimoimaan hyödyt.

    Ja kyllä, olen itse yhtä kaikki lääkevastainen. Haluan oppia kohtaamaan ongelmani kirkkain mielin, kuten sinäkin. Haluan välttää viimeiseen asti lääkkeiden syömistä. Mutta en silti IKINÄ, EN IKINÄ kirjoittaisi tekstiä, jossa sanon, että en ”usko masennukseen” tai ”miksi joku haluaa huumata aivonsa”. Olisin odottanut tällaista tekstiä sellaiselta, joka ei tiedä, mitä mielenterveyshäiriöt ovat. Mutta se, että tämän on kirjoittanut kokemusasiantuntija, osoittaa aikamoista puusilmäisyyttä. Siksi suosittelisin, että poistaisit tämän tekstin, jotta vaikeasti sairaat eivät saisi tästä inspiraatiota lopettaa lääkkeiden syömistä liian aikaisin.

  • Paula
    Posted at 17:49h, 07 huhtikuun Vastaa

    Löysin sun blogin sattumalta, ja löysin tän postauksen. En voi muuta sanoa kun että oon sun kanssa samaa mieltä. (Tää ei oo ees ainoo postaus missä oon samaa mieltä). Mun äiti kuoli syöpään kun olin 15, ja mun elämä oli siinä kohtaa tosi sekavaa. Äidin kuoleman lisäks mua oli kiusattu jonkin verran, olin tosi epävarma itsestäni, mun sukulaisten kanssa oli ongelmia, silloinen poikaystävä petti jne. Omalla asenteella on myös todella paljon merkitystä, mutta varsinkin alkava masennus tarvitsee kuuntelijaa, eikä todellakaan lääkkeitä. Mä selvisin tosta kaikesta, koska sain apua koulukuraattorilta jo ennen kun mitään mielenterveysongelmia ehti oikeastaan tullakkaan.

  • Mika
    Posted at 12:30h, 28 toukokuun Vastaa

    Moi ihanan kirjoituksen kirjoitit :) itellä aina ollut elämässä piilevää masennusta joka on todella rankallatavalla tavalla vaikee yrittää saada mua alas kokoajan mutta se ei näy ulospäin aina kun olen niin iloinen positiivinen kuiteskin ja toivoo on sitä on pakki olla sitä ei saa menettää ikinä!!! Niin olis kiva kirjoitella sunkaa mailitse niin tuol on osoite terv.Mika

  • Mick
    Posted at 01:45h, 27 elokuun Vastaa

    Minä olen syönyt psyykelääkkeitä jo 16 vuotta, mutta yhtään tablettia en olisi suuhuni laittanut, jos olisin tiennyt niiden haittavaikutukset. Nyt olen 33v ja aivan PASKANA!

  • hullujenhuone.com
    Posted at 20:09h, 29 syyskuun Vastaa

    Moi!

    Perustin keskustelu- ja vertaistukifoorumin mielenterveysongelmista kärsiville. Aiheina on mm. ahdistus, masennus, paniikkihäiriö, sosiaalisten tilanteiden pelko ja muita.

    Tervetuloa mukaan keskustelemaan kaikki joita aihepiiri koskettaa!

    https://www.hullujenhuone.com

  • ilari
    Posted at 14:22h, 15 lokakuun Vastaa

    siis puhumalla saa parhaan mielen ja ne ei kierrä kehää tässä voisi tulevaisuuden säästöjä ajatellen juuri kouluttaa sitä henkistä vahvuutta jo kouluissa et miten niitä pelkoi voi käsitellä siis puhumalla et siitä tulee tapa mieleen hoitaa niit ongelmii ja huonoikin fiiliksiä vois ja saa pitää uskaltaa puhua et ne ei kasva isoiksi kun sitten on taas enempi sotkuu aj tulee se totaali lamaannus jos jättää niit asioita käsittelemäti. munkaan mielstä lääkeet ei oo tarkoitettu kuin äkilliseen suuren pelkotilaan tai silloinkin olis paras jso joakiselal olisi joku läheinen ierellä jolel ovi puhu siit sen hetekn pelsotaan kun se luo sen turvallisudue ntunteen et joku pitää jsut sillä hetkellä käestä kii ja saa taas hymyn huulille se on paras lääke ja tota just koulussa harjoittaa et ketään ei jätetä satuinkin jsut lukasemaan kuinka hiensoti nuoret 5 luokkalsiet oli tehnyt kun jotain pikkusta oli kiusattu ja menneet siihe nväliin ja ostaneet uuen repun toivottavasti se pkkunen sai siitä hyvä mielen se oli just sitä hyvää esimerkkilistä toimintaa mitä pitääkin olla :)..

    mut kun ei patoo niit tunteita ja antaa tulal kaiken eikä mieti esim surun hetekllä olevansa tos ivahva ja mitä muut ajattelee niin kehokin voi paremmin

  • ilari
    Posted at 14:40h, 15 lokakuun Vastaa

    ainiin ja tähän viellä mikä tuli mieleen et moni masennushan voi johtua siitä myös että ei elä omaa elämää itte huomasin senkun elin väärin sydämelel niin silloin oli tosi raksas olo siksi olsi tärekää myös se että tuettaisiin niitä alsten oiekaita unelmai eikä laiteta mihkään muottiin mä uskon vahvassti niin et moni mielenterveysongelma olisi sillainkin vähemmän. pitää elää sdämmensä mukaan vaikka se pelottaisikin mut se luo keveyttä mieleen eikäahista niin paljoo ja sitkun mieli tulee kevyemmäksi tajuat et nopaimmin hoitaa ne mieleen tuelvat itsesyytksetkin jotka johtaa kura tielel on hyvä meittiä kirjoittaa tai puhua .
    mut eläminen ja rauhottumine nkuuntelemaan omaa sydäntä keventää ajtehdä niit vaikeitakin päätöksiä sitten mut sitten elää oikein ja se sydän helpottaa sitten oma apahaa olao ku nse tulee pintaan taks sieltä tummasta maailamsta.

Post A Comment