Kansan salaisuus, Bulimia.

Heippa!

Mä ajattelin, että tarttuisin pitkästä aikaa hieman vakavampaan aiheeseen, nimittäin Bulimiaan. Itse olen aina ollut hyvin avoin sen kanssa, että olen nuorempana paininut millon minkäkin syömishäiriön kanssa. On lähes muodikasta sanoa, että on joskus ollut alipainoinen ja käynyt jonkinlaisen anorektisen vaiheen elämässään läpi. Harvemmin kuitenkaan uskalletaan puhua Bulimiasta, vaikka se onkin paljon yleisempi syömishäiriön muoto kuin mikää muu, mutta koetaan häpellisenä sekä ällöttävänä sairautena.

Bulimia alkoi lähinnä pienillä askelilla näkyä elämässä. Muistan kun anorektisina aikoina söin vahingossa 3 kappaletta turkinpippureita ja shokissa puklasin ne ulos. En muista koska hokasin tämän hienon tavan ahmia itseni täyteen ja oksentaa, mutta se varmaan alkoi siihen aikoihin, kun oli ollut lähes kaksi vuotta syömättä. Muistan olleeni aina todella hyvä oksentamaan, se ei siis ollut mulle yhtään ällöttävää tai vaikeaa ja pystyin tekemään sen lähes ilman ”apua”.

Muistan lukeneeni forumeilta vinkkejä muilta bulimikoilta ja opin pikkuhiljaa itsekin, minkä saa helpoiten ulos ja mitä ei kannata syödä, mitä taas kannattaa syödä ns. pohjalle ja mitkä jättää viimeiseksi. Aluksi se oli hauskaa. Suunnittelin päiviä, saatoin odottaa jopa viikon vapaapäivääni ja sulloutua herkkujen kanssa kotiin. Sillon se oli jollain tapaa vielä hallinnassa. Paastosin koko viikon ja juhlin saavutusta yksin syömällä, mutten kuitenkaan lihonnut. Olin todella laiha, joten mua ei herkkujen osto hävettänyt. Päin vastoin, musta oli hauskaa ostella niitä ja miettiä että jos joku jotain ajatteli, niin korkeintaan sitä, että miten noin pieni ihminen voi syödä tuon määrän ilman lihoamatta. Tai ehkä sillä oli jotkut juhlat. Joka viikonloppu.

Jossain kohtaa se hauskuus kuitenkin väistyi. Ennen nautein syömisestä, mutta nyt siitä oli tullut jotain vierasta ja pakkomielteistä. En uskaltanut ostaa kotiin mitään, sillä saatoin syödä kaiken! Enää en saanut nautintoa syömisestä, vaan oksentamisesta. Olin kehittänyt itselleni riippuvuuden jota en pystynyt enää hallitsemaan. Ahmimiskohtauksen aikana olin kuin sumussa, söin järkyttäviä määriä maistamatta mitään ja sen jälkeen vietin painajaismaisia hetkiä pää pöntössä.

Kohtauksen jälkeen ei ollut enää hyvä tai onnistunut olo. Itseviha täytti mielen, makasin sängyssä itkien monen monta kertaa epätoivoisena. En enää uskaltanut nukkua, sillä elimistöni kävi niin ylikierroksilla, että pelkäsin sydämeni pysähtymistä. Rytmihäiriöitä 19-vuotiaalla. Mahtavaa. En jaksanut tehdä enää mitään, pyörtyilin monesti arkisin, rystyseni olivat verillä, sylkirauhaset jatkuvasti turvonneet sekä naamassa näkyi katkenneita pintaverisuonia. Eräs aamu herättyäni en enää päässytkään ylös sängystä.

Tiesin että pahimmassa tapauksessa tapan itseni, mutta samaan aikaan pelkäsin lihoamista. Ravasin sydänfilmeissä sekä verikokeissa, eikä musta löytynyt mitään konkreettista vikaa. Ketään ei tiennyt syytä mun huonolle ololle, pyörtyilylle tai väsymykselle. Ei tietenkään, kun tämä vika oli pääni sisällä ja seuraukset itseaiheutettua. Halusin epätoivoisesti parantua, mutta en uskaltanut sanoa mitään ääneen. Tiesin että mun keho oli niin jumissa, että jos alottaisin syömään normaalisti, niin väistämättä lihoaisin. Pelkojeni sekä itseaiheutetun ryssityn aineenvaihduntani vuoksi olin oravanpyörässä, enkä tiennyt mitä tekisin. Oksentelisinko sekä paastoisinko koko loppuelämäni, vai alkaisinko syömään ja paisuisin pahimmassa tapauksessa kymmeniä kiloja?

Pahinta oli, että kuvauksissa ja pr-tapahtumissa laihojen tyttöjen harrastuksiin kuului mm. syömishäiriöiden vertailu. Kellä oli mikäkin. Se loi 18 vuotiaalle kuvan siitä, että tätä se kuuluu olla.

Bulimia ei kestänyt loppujen lopuksi mulla niin kauaa, ehkä vuoden, mutta se vuosi tuntui helvetillisen pitkältä ja masentavalta. Olen todella onnekas, että sain sh- oireet nopeasti kuriin, enkä kovin montaa vuotta joutunut painimaan niiden kanssa. Mulle käännekohta oli kun alkuvuodesta 2012 tapasin Joelin. Noin puoli vuotta meidän suhteen jälkeen kerroin Joelille sairaudestani ja opetin hänelle, miten hän pystyy näkemään olenko oksennellut. Paljastin miten sen näkee rystysistä, poskista, silmistä ja sylkirauhasia tunnustelemalla. Kerroin myös vanhemmilleni sekä ystävilleni. Se oli merkittävin askel eteenpäin, sillä aina kohtauksen tullessa sain tukea ja apua. Pitkään kieltäydyin herkuttelu-illoista. Rakastin kyllä osallistua ruoan tekoon, mutta söin pizzan sijaan salaatin, sillä en kestänyt sitä kohtausta minkä jo yksi pala sai aikaan. Jos vain söisin pizzan ja oksentaisin sen salaa ulos. Kukaan ei huomaisi mitään, olinhan niin taitava siinä. Taistelin pitkään kohtauksia vastaan.

Toinen syy, mikä lopulta sai minut kierteestä lopullisesti ulos oli fitneksestä innostuminen. Se alkoi pikkuhiljaa pienestä, kaukaisesta haaveesta. Laihuuden ihannoinnin tilalle rupesi jo vuonna 2011 tulemaan toive vahvasta ja kauniista fysiikasta. Mulla on vieläkin facebookissa kuva, jonka olen vuonna 2011 lisännyt ja julistanut, että joskus minustakin tulee tämän näköinen. Treenasin tuolloin paljon, mutta palloilin sillon kuitenkin vielä syömättömyyden ja ahmimisen välillä, joten kehitystä ei todellakaan tullut. Haave tuntui todella kaukaiselta.

811054604

 

Motiivi treenaamiselle ja haavelleni oli silloin vielä pinnallinen, sen myönnän.Halusin näyttää hyvältä, hyvinvoinnilla ei niinkään ollut merkitystä.

Työskentelin kuntosalilla, joten juttelin ja työskentelin paljon personal trainereiden kanssa ja tiesin etten koskaan voi kehittää kehoani haluamaani suuntaan syömättä saatika oksentelemalla. Tiesin, että asiaan tulee tehdä muutos ja kun pikkuhiljaa bulimian oireet vähenivät, haaveet nostivat taas päätään. Pitkän harkinnan ja haaveilun jälkeen lopetin työt kuntosalilla ja hain opiskelemaan vuonna 2012. Tiesin että haluan tulevaisuudessa auttaa ihmisiä ja työskennellä liikunnan parissa, mutta halusin olla 100% varma, että ala ja harrastus kiinnostaa oikeasti, ennenkuin alan huutelemaan haaveesta kisata. Opintojen edetessä järkytyin, kun ymmärsin mitä olen itselleni tehnyt ja miten itse seison haaveideni edessä.

Vuonna 2012 Kroppani oli aivan sekaisin syömishäiriökierteestä. Saatoin lihota pelkästä omenasta, sillä kehoni varastoi kaiken mitä sai ja aineenvaihduntani oli aivan jumissa. Juttelin monen ammattilaisen kanssa asiasta ja tiesin, että jos haluan koskaan saavuttaa haluamani, minun on alettava työstämään aineenvaihduntaani, eli syömään. Jouduin hyväksymään sen, että kehoni todennäköisesti kerää myös rasvaa itseensä ennenkuin se alkaa taas toimimaan ja menee aikaa, kunnes päästään siihen pisteeseen, että aineenvaihduntani on normaali.

Yllättävän nopeasti keho alkoi omaksumaan uuden ruokailutavan. Ensin tietenkin ”pullahdin” ja näin paljain silmin miten aloin keräämään rasvaa sekä nestettä. Niin monet kerrat heitin hanskat tiskiin ja sanoin Joelille lopettavani. En voinut tehdä kuvauksia, en edustaa (tein ennen paljon pr- ja kuvaus töitä), enkä tuntenut oloani hyväksi. Halusin kuitenkin taistella unelmani eteen ja joskus voida hyvin, pystyä syömään normaalisti ja nauttimaan taas ruokailusta. Salainen haaveeni oli kuitenkin edelleen myös joskus kisata.

2013 Syksyllä  valmistuin ja uskalsinkin kertoa haaveesta ääneen. Sillon hankin valmentajan. Olin ollut jo yli vuoden oksentelematta, opetellut syömään sekä treenaamaan oikein ja seuraavaksi oli aika ottaa askel eteenpäin.

Kisasin syksyllä 2014, jolloin olin ollut jo 2,5 vuotta erossa SH:n oireista.

800_3225

Se hetki kun karsinnoista tuli voitto, oli niin mieletön hetki mulle, että harva sitä voi ymmärtää. Mä en todellakaan ole syntynyt lenkkarit jalassa ja tiennyt pienestä asti miten urheilijan tulee elää tai syödä. Tie ei oo ollut todellakaan helppo, mä olen käynyt niin pohjamudissa terveyteni kanssa sekä tehnyt vuosia duunia sen eteen, että voin edes aloittaa normaalin elämän, josta sitten kehittyä vauvan askelin urheilijaksi.

Äidin kanssa keskusteltiin joku päivä siitä, millaisen tien olen kulkenut ja antoi mun mielestä hyvän vertauskuvan tästä mun tiestä tähän hetkeen. Jos olisin 100m juoksija , niin mä olen joutunut lähtemään 60m kauempaa kuin muut ja vasta jossain kohtaa saavuttanut sen saman lähtö viivan ja vasta nyt koen olevani monen lajin harrastajan, urheilijan kanssa samalla viivalla. Ja täältä tullaan aika saakelin kovaa. ;)

Monen mielestä sh- ihmiset pitäisi pitää vuosia kaukana fitneksestä, eikä ehkä koskaan edes harkita lajia. Mä tiedän, että tää on ollut yksi tekijä mun elämässä, joka on todella vahvasti antanut mulle voimaa yrittää ja nousta aina uudelleen. Moni nuori sairastuu, kun ei oikeen tiedetä mitä tehdä, mihin kuulua ja ainut mitä tiedetään on, että täytyy olla laiha. Joskus ihminen saattaa alkaa tylsyyttään tai jonkun kriisin keskellä pakonomaisesti hallitsemaan jotain ja valitettavasti usein helpoin asia elämässä on hallita oma ruokailu. Jos mä olisin edelleen sormi nenässä palloilemassa, ehkä jonkun toimistoduunin parissa ja liikkuisin edelleen vain jotta voin olla laiha, niin voi olla, ettei tilanne olisi ihan samankaltainen tällä hetkellä.

Fitness ehkä on omalla tavallaan myös pakonomaista. Meidän on PAKKO syödä. Mun on offilla PAKKO keritä pikkuhiljaa nostamaan mun kalorien saantia korkeammaksi kehitystä sekä kisakautta varten, siksi mun on PAKKO tietää suurinpiirtein kuinka monta grammaa syön mitäkin, jotta tiedän miten paljon voin lisätä ruokaa ja pysyä kärryillä, sekä siksi että tiedetään dieetillä mistä lähdetään ja millä makromäärällä tulisi mitäkin tapahtua. Ei siksi, että me haluttaisiin nälkiintyä tai olla laihoja. Laihuus ja nälkä ovat kirosanoja meidän keskuudessa.

Ja mitä kisadieettiin tulee, söin päivittäin viime kisadieetillä enemmän kuin nuoruudessani kuukauden aikana, päivääkään en joutunut näkemään nälkää ja tällähetkellä ruokaa on oikein hyvin. Normaali minun ikäinen nainen syö arkena saman verran ruokaa ja kaloreita, mitä itse söin dieetillä. Monen nuoren keho on niin sekaisin, että he lihoaisivat mun dieetti ruokavaliolla. Mä tiedän, koska olen itsekin ollut siinä tilanteessa.Siksi esimerkiksi minua harmittaa, jos bikini kisaajien elämäntapa rinnastetaan syömishäiriöön, sillä syömishäiriön läpi käyneenä voin kertoa, että sitä tämä ei ole OIKEIN tehtynä.

Toki laji sisältää vaikka minkälaista tapaa toteuttaa ja päästä kuntoon, itse teen kaiken asettamalla terveyteni etusijalle.

Eikä tämä niin pakkomielteistä ole. Luulen, että monelta vain puuttuu tieto ja taito toteuttaa terveellisiä elämäntapoja arjessa, jolloin se kuulostaa vieraalta ja työläältä. Syön halutessani ulkona tai juon lasin viiniä. Tässä on kuitenkin kasvettu sen verran, että ulkonäkökeskeisestä motiivista on päästy siihen, että asioita tehdään rakkaudesta lajiin ja treeni on päivän kohokohta, eikä mikään pakollinen suoritus. Nautin siitä, että kehoni voi hyvin enkä halua saastuttaa sitä, en kaipaa viikottain krapulaa tai päivittäin sitä tukalaa oloa kun pizza tukkii koko suoliston tai saa mahani kipeäksi. Joskus on hauskaa laittaa ranttaliksi, mutta nautin kun olen täynnä energiaa ja olo on fresh. Nukun paremmin, syön paremmin, jaksan paremmin ja voin niin paljon paremmin.

Petri Mast

Petri Mast

Halusin kirjoittaa kamppailustani bulimian kanssa, sillä näen sitä niin paljon ympärilläni. Tiedän mitä se pahimmillaan on ja haluan rohkaista ihmisiä hakemaan apua ja puhumaan läheisille asiasta. Kaikki lähtee itsestä ja halusta parantua, siihen tuen saa varmasti pyytämällä. Kaikki on mahdollista. (:

muistakaa osallistua #belfieworkout kilpailuun! ohjeet edellisessä postauksessa.

muistakaa osallistua #belfieworkout kilpailuun! ohjeet edellisessä postauksessa.


32 Comments
  • Avatar
    Emmi
    Posted at 19:54h, 26 helmikuun Vastaa

    Oot niin rohkea ja mahtava Linda<3 Oon lukenut sun blogia jo vuosia, ja oot kyllä kehittynyt huimasti, monessa asiassa! Toivon sulle jatkossakin kaikkea hyvää:)

  • Avatar
    Justme
    Posted at 20:02h, 26 helmikuun Vastaa

    Ihana postaus Linda❤️

    Olin juuri pohtimassa menisinkö oksentamaan vai en, mutta päätin kuitenkin avata blogisi ensin. Se oli hyvä päätös, sillä jätin oksentamatta. Näytät hyvää esimerkkia syömishäiriöisille ja katsomalla kehitystäsi huomaa, että itsekin voin parantua. Näytät paljon paremmalta nykyään kuin blogisi alkuaikoina (kyllä, olen lukenut blogiasi kauan) ja sinusta näkee, että voit hyvin ja nautit elämästäsi.

    • Avatar
      elsi
      Posted at 21:48h, 26 helmikuun Vastaa

      Mulla oli ihan sama. Mulla on anoreksia bulimisilla oireilla ja tuntuu,että kaikki pitää oksentaa, jos syö. Aineenvaihdunta on ihan kuollut eikä uskalla aloittaa paranemista -syömistä-, koska en halua lihoa. Voitto tämäkin, että jäi nyt oksentamatta.
      Ehkä joskus minäkin voin olla terve.. :(
      Heti, kun päättää, että nyt lopouu tää pelleily ja syö niin kaks minuuttia ja pakko oksentaa, koska heti turvottaa.
      Onneksi on Linda sinun kaltaisia esikuvia!❤

  • Avatar
    Ola
    Posted at 20:06h, 26 helmikuun Vastaa

    Olet mahtava tyyppi! Kunnioitan ja ihailen sua kovasti! Kiitos tästä.

  • Avatar
    Lili
    Posted at 20:20h, 26 helmikuun Vastaa

    Moikka! Mä oon itse käynyt läpi myös anoreksian ja myös osittain sen bulimian. Oot tosi rohkea kun päätit kirjoittaa tästä aiheesta, sillä se on ihan totta ettei bulimiasta puhuta yhtä paljon kuin anasta. Mua itseänikin on auttanut hirveesti treenaus ja se olikin yksi kulmakiveni mun parantumisprosessissa. Anoreksian seurauksilta en ole kuitenkaan säästynyt täysin. Luuntiheys huononi valtavasti ja osittain myös sen takia sain jalkaani vuosi sitten rasitusmurtuman, jota kuntoutan edelleen vaikka olenkin ollut normaali painoisena yli 1,5 vuotta. Onneksi tilanteen voi vielä korjata :) Uskon että tästä sun postauksesta on varmasti apua jollekkin joka kamppailee shn kanssa. Oon kertonut mun blogissa myös mun ”parantumistarinan” jos haluat käydä kurkkaamassa.
    http://do-what-you-really-love.blogspot.fi/2014/11/mina-ja-anoreksia.html?m=1
    Toivon sulle kaikkea hyvää ja ihailen sua valtavasti :-)

  • Avatar
    Yohanna
    Posted at 20:30h, 26 helmikuun Vastaa

    Kiitos! (:
    Olipa upeasti kirjotettu! Varsinkin tuo kohta jossa puhuit aineenvaihdunnasta. Kuinka ns. jopa omena lihottaa kun kroppa kerää kaiken ja pitää viimeseen asti kiinni saamastaan rasvasta.
    Itsellä ollut ruokavalio nyt puolisen vuotta, olen noudattanut sitä 80/20 mentaliteeltilla. Kulutus on yhä huomattavasti suurempi kuin saamani energia määrä ja paino vain nousee. Turhauttavaa, mutta toivotaan että sillä saisi kuitenkin aineenvaihdunnan käyntiin ja jossain vaiheessa haluttuja tuloksia aikaiseksi! Olet mahtava esimerkki!

    T: myös ruualla leikkinyt tyhmä nuori, tai lähinnä syömättömyydellä..

  • Avatar
    Jenni
    Posted at 20:32h, 26 helmikuun Vastaa

    Milloin aloit treenaamaan tavoitteellisemmin kisoja varten? Kuinka pitkä oli valmennuksesi ennen ensimmäisiä kisoja? Miten nopeasti huomasit lihasten kasvun kehossasi? :)

  • Avatar
    Susanna
    Posted at 21:05h, 26 helmikuun Vastaa

    Kiitos. Kiitos tästä tekstistä, koska nimenomaan oon itsekkin huomannut, että bulimisista ongelmista harvemmin uskalletaan puhua ja myöntää niitä, vaikka kyseessä on kumminkin ihuan yhtä vakava sairaus. Itekkin voin myöntää että häpeän niitä osittain hyvin vahvasti edelleen, mutta asian sanominen äänen ja avauminen blogissa toi paljon helpotusta. Asiasta pitää voida puhua. Mua ei henk. kohtasesti sinänsä haittaa vaikka kaikki tutut tietäisi syömisongelmataustoista, koska tiedostan niiden vaikuttaneen muhun kumminkin monin tavoin, mutta ehkä se miten kehnosti porukka tietää oikeita faktoja aiheesta bulimia on se mikä mietityttää.

    Mulle itelleni myös kuntosalille lähtö loi ehkä sen kaikista suurimman käännöskohdan psykkisen terveyden suhteen. Ensinnäkin, ekaa kertaa kunnolla rakastuin liikuntaan, ja sen myötä tuli myös halu kehittyä. Ja kuten tiiät, bulimiameiningeillä ei mitään huisia teenejä vedetä, joten oli pakko lähteä tekmään tapoihin muutoksia.

    Vielä kerran Linda, kiitos tän tekstin kirjoittamisesta <3

  • Avatar
    Emilia
    Posted at 21:33h, 26 helmikuun Vastaa

    Mielettömän upea ja rohkea teksti!!:) sä ootkin tosi terveen näkönen ja ihanan timmi ja lihaksikas :) jatka vaan hurjalla tsempillä eteenpäin! Mä en ite tykkää juoda.. rakastan unta, treeniä ja syömistä sekä tietty kavereiden kanssa hengailua. Ja ilman viinaakiin voi olla hauskaa ;) oon päättänyt että ne jotka eivöt hyväksy etten juo..niin se ei oo mun ongelma :) hoidan 7 treeniä viikossa ilman ongelmia. Oikeestaan odotan jo seuraavaa treeniä :D ja 3 päivää kauempaa en voi olla reenaamatta.. la su on pyhitetty levolle ja sekin on joskus hankalaa :D mitä tulee ruokailuun.. niin 3h välein syön oli tilanne mikä hyvänsä. Se on oikeesti yllättävän helppoa kun siihen oppii ja se ei edes tarvii erilisia ponnistuksia. Niin ihanaa.. toki välillä maistuu suklaa, mutta se onkin ainoa pahe. Koska en juo limsaa alkoholia.. en napostele.. en syö keksejä pullaa tms.. niin ei siinä mitään. Hyvällä omalla tunnolla suklaata napaan :D tai ulos kavereiden kanssa syömään. Ihmisten vaan täytyis ymmärtää se tasapaino ja nauttia siitä.. koska se antaa niin paljon energiaa. Tsemppiä hurjasti sinne :)

  • Avatar
    lilli
    Posted at 21:39h, 26 helmikuun Vastaa

    wau. todella hienoa ja avointa tekstiä,tämmöstä tarvitaan suomessa lisää.
    Tää sairaus on niin ihmeellinen, kun syömishäiriö siinä missä muutkin mutta niin helvetin hävettävä.

    asia teksti!! kiitos.

  • Avatar
    veera matilda
    Posted at 21:45h, 26 helmikuun Vastaa

    Hyvä ja asiallinen kirjoitus. Tämä on tärkeä aihe ja syömishäiriöiden romantisointi pitäisi lopettaa ja puhua avoimesti asiasta. Se ei ole mystistä ja hienoa, vaan todella rankkaa, sekä henkisesti että fyysisesti.
    veeramatilda.blogspot.fi

  • Avatar
    Ida
    Posted at 22:29h, 26 helmikuun Vastaa

    heippa!
    Haluaisin kysyä Mitä opiskelit? ja Missä opiskelit? Teetkö nyt jotain töitä?

    • Avatar
      linda
      Posted at 22:37h, 26 helmikuun Vastaa

      HEOssa opiskelin liikunta- ja terveystieteitä sekä samalla kouluttauduin FISAFilla pt:ksi.
      tällä hetkellä tosiaan teen työkseni mm. tätä blogia a-lehtien kanssa, kirjoitan kolumnia fitbody:n lehteen, toimin pt:nä pääkaupunkiseudulla (tosin tällähetkellä aikaa ei ole kuin muutamia tunteja viikossa valmennukseen), teen paljon etäohjelmointia ja jonkinverran etävalmennusta, teen erilaisia (pääosin fitness) mallin töitä ja tällähetkellä muutamia mediaprojekteja jotka tulevat keväämmällä ulos (: 90% kaikki työjuttuni liittyvät jollain tapaa hyvinvointiin.

  • Avatar
    Topsu Mikkonen
    Posted at 22:53h, 26 helmikuun Vastaa

    Pikku vinkki bulimia kärsivälle henkilöille hakeutua terapeutille siksi, kun voi piillä masennus ynnä muu erittäin vakava mielenterveys häiriö

  • Avatar
    milli
    Posted at 23:24h, 26 helmikuun Vastaa

    Todella vaikuttava ja rohkaiseva teksti! Olen monesti aikaisemminkin miettinyt, että ihan kuin kirjottaisit tekstiä minusta. Nää tuntemukset ja kaikki vastaava kuulostaa niin tutulta, että ihan hämmennyn :D Itse entisenä anorektikkona sairastuin myöskin bulimiaan. Olin aikaisemmin lievästi ylipainoinen ja laihduin niin rajusti, että terveys lopulta petti. Bulimiaan sairastuminen ei ole ollenkaan harvinaista sen jälkeen, kun on näännyttänyt kroppaansa kymmeniä kuukausia – jopa vuosia. Kaupan päälle tuli vielä kilpirauhasen vajaatoiminta ja muut hormoonitoiminnan häiriöt. Tie parantumiseen on ollut raskas ja luulen, että joudun vielä monen vuoden ajan työstämään sitä. On todella lohdullista kuitenkin huomata, että tästä kaikesta voi päästä yli. Tai ei välttämättä koskaan yli – mutta eteenpäin.

    Kiitos tästä tekstistä! Olet ihan älyttömän inspiroiva. On hienoa nähdä, että jos vain tarpeeksi uskoo itseensä ja taistelee, voi kaikki olla mahdollista. Syömishäiriöt ovat erittäin rankkoja kokemuksia etenkin henkisesti ja niiden selättäminen vaatii lujuutta. Et uskokaan miten ihana on huomata, kuinka hyvinvoiva ja energinen tällä hetkellä olet. Tsemppiä elämääsi!

  • Avatar
    Ip
    Posted at 09:52h, 27 helmikuun Vastaa

    Hieno teksti taas kerran!

  • Avatar
    Eerika
    Posted at 14:08h, 27 helmikuun Vastaa

    Hieno postaus taas kerran, kiitos tästä.
    Anoreksia on musta nykyään saatu paremmin yleiseen tietoon mutta bulimia ja ahmimishäiriö tuntuvat edelleen olevan jotenkin tabuja :/ Ite nimittäin kävin läpi ensin anoreksiajakson jota seurasi ahmimishäiriö. Nyt kun mietin niin ahmimishäiriöaika oli jopa ahdistavampaa kuin itse anorektinen laihduttaminen. Yritin kyllä oksennella ahmittua määrää pois, mutten onnistunut kuin pari kertaa. Mutta yleisesti ottaen uskon että ahmimishäiriö on paljon yleisempää Suomessa kuin luullaan. Ja kuten sanoit, se koetaan jollain lailla ällöttävänä ja häpeällisenä ongelmana. Itsellänikin meni pitkään ennen kuin pystyin puhumaan ongelmastani sillä häpesin asiaa aivan mielettömän paljon ja kuvittelin sen olevan ihmisistä jotenkin kuvottavaa..
    Toivottavasti syömishäiriöt tulisivat paremmin laajaan tietoisuuteen, jotta niiden määrää vihdoin saataisiin vähennettyä ja ennaltaehkäisevää toimintaa parannettua :/

  • Avatar
    Sinii
    Posted at 15:50h, 27 helmikuun Vastaa

    Moikka,
    Tän postauksen jälkeen mun arvostus sua kohtaan kasvo nollasta kymppiin. En ole pahemmin sua ’fanittanut’ mut nyt iso peukku sulle:) ja iso kiitos tästä kirjoituksesta.
    Itse en koe sairastavani syömishäiriötä.. Mutta ahmimista ja oksentelua esiintyy kyllä melkein kerran-pari viikossa.
    Viime kesä-heinäkuussa oisko tää homma alkanu. Vanhemmille kerroin(syyllisyyden tunne ja tosi paha olo henkisesti) poikaystävä sai myös tietää ja parhaimmat kaverit kans. Haenko huomiota vai mitä? Poikaystävä sano että aina kun oon oksentanu/oksentamassa mun pitää kertoa sille. Näin ei ole kuitenkaan käynyt.. en kehtaa/hävettää kertoa..

    Salilla käyn about 4 kertaa viikossa ja lihasmassaa ois hieman kiva kasvattaa. Syön kuitenkin terveellisesti ja 5 kertaa päivässä, mutta kerta kaks viikossa tapahtuu repsahduksia ja pöntölle seuraavaksi kiitos. Kesällä tosin myös ne terveelliset ruuat saattoi päätyä huuhteluun.. Ei enään. Tapahtuneen jälkeen olen aina, että miksi mä teen näin.. Hetken huvi-päivä pilalla.. Mutta kun se on ’helppoa’.. Vanhemmat luulee et tää on jo loppunu mut mun mielestä ei edes alkanu..
    Oon 171cm ja painan about 59. Yläasteen alussa saatoin painaa about 70kg hieman päälle, sitte 8lk oisko menny puolvuotta ja mittari näytti ’parhaimmillaan 55. Ja olin ylpeä. Tervettä, ei. Kultainen keskitie, niin mikä?
    Parempaan päin kuitenkin menossa!

    Ihanaa kevään odotusta! :)

  • Avatar
    Milla
    Posted at 16:29h, 27 helmikuun Vastaa

    sanoisin että erittäin rohkeeta

  • Avatar
    kaisa
    Posted at 17:30h, 27 helmikuun Vastaa

    Moi!
    Aloitin syklittelemään hiilareita, koska huomasin syöväni joka päivä samaa ruokaa ja about 175g hiilaria. Treenaan 5-7krt/vko joten nuo hiilarit ovat ilmeisesti aika vähän? Tarkotus olis siis syödä jalka/tuplatreenipäivinä samoista lähteistä mutta paljon hiilaria (puuro, riisi jne), käsi-ja selkäpäivinä semisti ja lepo/pelkkä aerobinen-päivinä n.150g. Onko toi 150 liikaa lepopäivään? Mulla on myös pelko että lihon näistä korkeista hiilareista, mutta oon kaikkialta lukenu että syklittely on vaan hyväksi aineenvaihdunnalle, eli pitäiskö mun vaan luottaa ja syödä? :D Tänäänki jalkatreenissä tuli vedettyä ennätyksiä, ehkä just eilisen ja tän päivän korkeiden hiilarien takia, mutta silti epäilyttäää :D

  • Avatar
    minna
    Posted at 22:34h, 27 helmikuun Vastaa

    Olet käynyt läpi pitkän tien. Olen onnellinen puolestasi että olet löytänyt polun jota kulkea. Fitness on aina itsellekkin ollut kuitenkin se punainen lanka, joka aina nostaa pahimmasta kuilusta. <3 Kaiken lisäksi olet loistava kilpailija.

  • Avatar
    S
    Posted at 00:42h, 28 helmikuun Vastaa

    Heippa Linda! Ei voi kun kiittää että kirjoitat myös tällaisia postauksia, ja arvostaa kuinka kirjoitat myös omista kokemuksistasi, vaikka aihe ei ole helppoa käsiteltävää. Näistä pitäisi pystyä puhumaan enemmän, ja olen huomannut että sh:t ovat yhä yleisempiä tänä päivänä. Hienoa että joku uskaltaa kertoa omista kokemuksistaan avoimesti ja valottaa sairauden rumempaa puolta, ja mihin se voi pahimmillaan johtaa. Jatka samaan malliin, monet ihmiset saavat varmasti apua tästä, sekä muistakin teksteistäsi. Tiedän, koska minua kirjoituksesi ovat auttaneet ja piristäneet monen monta kertaa. Olet kerrassaan upea <3 Terv. blogiasi alusta asti lukenut

  • Avatar
    J
    Posted at 12:57h, 28 helmikuun Vastaa

    Kiitos Linda tästä ihan älyttömästi. Oon itse sairastanut anoreksiaa ja bulimiaa 4 vuotta. Kiinnostuin itekkin treenaamisesta ja hyvästä olosta vuonna 2013, jolloin olin vielä pahasti bulimiakierteessä. Treenasin jopa 5 kertaa viikossa ja joka treenin jälkeen tunsin itseni voittajaksi ja mulla oli niin hyvä olo.
    Mutta kun puhuin ravitsemusterapiassa asiasta niin mulle sanottiin että fitness on täyttä kuraa ja siihen ei pidä tosiaakaan lähteä mukaan ja uskoin sokeasti kaiken mitä mulle sanottiin. Todellisuudessa fitness on sitä, että keskitytään hyvinvointiin ja terveyteen!
    Oon ollu pitkään kuitenkin sitä mieltä, että fitness on hyväksytty syömishäiriö juurikin sen takia mitä mulle puhuttiin terapiassa, mutta tajusin tän postauksen jälkeen, että näin ei ole. Muutit mun mielipidettä ihan täysin. Monet syömishäiriöiset (mm. rebel yell wilma) on päässyt treenaamisen ja terveellisen ruokavalion kautta paremmille vesille sairauden kanssa, joten miksi se olisikaan huono asia?
    Ja tosiasiassa fitness on muuttanut ihmisten käsitystä ihannevartalosta suuresti. Ennen ihailtiin luurankomaista kehoa, mutta nykyään muodokasta, lihaksikasta ja naisellista kroppaa mikä on paljon terveempää kuin bmi 16-ihailu
    Kiitos tästä postauksesta paljon Linda<3.

    • Avatar
      linda
      Posted at 13:01h, 28 helmikuun Vastaa

      Jep ja mä olen ollut itse wilman prosessissa mukana jo alusta asti, tehnyt hänelle ruokaohjelmat ja tsempannut eteenpäin, samalla kun jengi syyllisti että Miten voin tukea anorektisen ihmisen urheilua ja tehdä ruokavalion.
      Sillon ihminen nimenomaan vaipuu masennukseen kun elämässä ei ole mitään tavoitetta, hallinnoidaan sitten painoa koska koetaan että jos on laiha niin on edes niin parempi ihminen.

  • Avatar
    Sofia
    Posted at 20:34h, 28 helmikuun Vastaa

    Ihanaa kun joku uskaltaa näin avoimesti kertoa bulimiasta. Ite oon 19v ja bulimiaa sairastanut 4vuotta vaikka kilpaurheilija olenkin (voimistelu). Mulla sama juttu että ketään ei tiedä tästä koska oon oppinu salaamaan oksentelun niin hyvin että pystyn tekeen sitä ihan kaverinkin luona ilman että huomaa mitään…välillä pystyn olemaan päiviäkin ilman mutta sitten on taas päiviä putkeen kun mistään ei tuu mitään… Itelläki on viime vuoden aikana tullu unelma bikinifitneksestä mutta tuntuu etten vois ikinä saavuttaa mitään, omistan erittäin huonon itsetunnon vaikka oikeasti mulla on urheilullinen kroppa bulimiasta huolimatta. Mistäköhän löytyis sitä uskoa itseensä ja sais tän lopetettua :(

  • Avatar
    tiiapauliina
    Posted at 23:56h, 04 maaliskuun Vastaa

    ”HEOssa opiskelin liikunta- ja terveystieteitä sekä samalla kouluttauduin FISAFilla pt:ksi.
    tällä hetkellä tosiaan teen työkseni mm. tätä blogia a-lehtien kanssa, kirjoitan kolumnia fitbody:n lehteen, toimin pt:nä pääkaupunkiseudulla (tosin tällähetkellä aikaa ei ole kuin muutamia tunteja viikossa valmennukseen), teen paljon etäohjelmointia ja jonkinverran etävalmennusta, teen erilaisia (pääosin fitness) mallin töitä ja tällähetkellä muutamia mediaprojekteja jotka tulevat keväämmällä ulos (: 90% kaikki työjuttuni liittyvät jollain tapaa hyvinvointiin. ”

    Sun työt kuulostaa just semmoselta kivalta, ettei välttis oo päivää ku ei huvita mennä töihin, niinku jos vertaa kaupankassaan :D Mielenkiintosta, hyvä Linda! Sä oot koko Suomen naisille (ja miksei miehille) hyvä esimerkki siitä että pitää ja VOI tehdä mitä haluaa. Go girl!

    • Avatar
      linda
      Posted at 08:31h, 05 maaliskuun Vastaa

      Joo harvemmin on tylsää tai samanlaista päivää (: kiitos paljon ! Täytyy uskoa niihin omiin unelmiin :)

  • Avatar
    titi
    Posted at 10:17h, 23 huhtikuun Vastaa

    Hieno postaus. Sulla on todellakin syytä olla ylpeä siitä, että onnistuit selättämään syömishäiriön ja et oot päässyt tuohon tilanteeseen, jossa nyt oot. Se on upea tarina, ja vielä upeampaa on, että uskallat kertoa siitä rohkeasti. Oon varma, että sun esimerkistä on monelle paljon apua.

    Kuitenkin.. luen tätä sun blogia tosi harvoin, koska mulle vaan tulee huono fiilis tätä lukiessa. Jotenkin tuntuu vaan siltä, että seuraat kunkin ajan kauneusihanteita ja yleisiä vaatimuksia. Vielä 2010 ja niinä aikoina naisen piti olla laiha. Sitä sä olit silloin. Nyt fitnessbuumin aikana naisen tulee olla laiha ja lihaksikas. Sitä sä olet nyt. Kuten sanoin, on mahtavaa, että oot päässyt asioissa eteenpäin, mutta siitä huolimatta ihmettelen, missä ne todelliset, syvällisemmät arvot on? Tulee mieleen, että aiotko loppuelämäsi vaan yrittää noudattaa kunkin ajan ihanteita, sitä, mitä muut toivovat sun olevan?

    Todellinen kauneus löytyy sisältä. Siitä, että elää rohkeasti ja aidosti omien arvojensa mukaan, vaikka ei ulospäin näyttäisikään siltä miltä ns. pitäisi. Tietenkään en voi tietää sun todellisista arvoista mitään muuta kuin minkä kuvan oon saanut tään blogin perusteella, eikä se todellakaan ole koko totuus (olen itsekin pitänyt blogia joskus). Toivon, että et pahoita mieltä tästä kommentista, vaan pikemminkin, että se sais sut miettimään jotain asioita. Kaikkee hyvää sun elämään! :)

  • Avatar
    Minni
    Posted at 01:03h, 23 helmikuun Vastaa

    Hei ! Kiitos tästä tekstistä. Onnistumiset ja mahdollisuudet parantumisesta on varmasti useimmilla suurin motivaattori tällä tuhoon tuomitulla tiellä. Itselläni puhkesi bulimia n. puolitoista vuotta sitten. Aluksi se oli ”vain” satunnaista oksentelua ja loppujen lopuksi söin ainostaan omenan aamuin illoin ja kaiken muun oksesin. Laihduin parin kk aikana 20kg. Jatkuvan väsymyksen ja pyörtyilyn takia aloin syömään aamupuuron, mutta muutoin jatkoin oksentamista ja tällöin aloitin myös järkyttävän ahmimisen. Kalorit nousivat siihen 7000-10000kcal päivässä. Kuitenkin rankan fyysisen työn takia laihduin vain vaikka varmasti osa ahmimastani ruuasta jäi kehoon. Tätä tapaa jatkoin ihan koko loppuvuoden, kunnes loputtomien itkujen jälkeen päätin että minun on pakko tehdä asialle jotain. Nykyään käyn salilla 3-4krt viikossa ja pystyn pitämään sisälläni jo aamupalan ja töissä syödyn lounaan. Olen kuitenkin lihonut jo 4-5kg ja tämä aiheuttaa minulle suurta ahdistusta..En osaa oikea oppista ruokarytmiä, iltaisin minun on pakko oksentaa tahtoisin syödä karkkia ihan koko ajan. Eteenpäin olen päässyt siinä, etten enää oksenna kaikkea ja en saa niin järjettömän suuria ahmintakohtauksia. Oksentelu on kuitenkin edelleen päivittäistä ja pelkään sen taas pahentuvan entisestään lihomispelkoni takia. En ole koskaan ennen pukenut tätä sanoiksi edes tekstin muodossa, kukaan ei tiedä tästä. En tosiaan tiedä mitä tekisin, olen todella umpikujassa. Rakastan ruokaa – terveellistä ruokaa -ja samalla ruoka on suurin viholliseni, sillä se hallitsee jokapäivästä elämää, terveyttäni ja ihmissuhteitani.

  • Avatar
    Julia
    Posted at 01:45h, 01 kesäkuun Vastaa

    Mietin kauhean kauan kommentoinko vai en, näetkö kommenttia vai et. Mutta tämä kirjoitus oli suoraan omasta elämästä. Okei en oo fitness tähti ja tiiän tapauksia missä fitness on vaan uus muoto syömishäiriölle, mutten siis halua ottaa kantaa siihen ja ihanaa jos tää on sun juttu <3! Mutta oon ite kärsiny 6vuotta siitä mistä oot kirjottanu, ja vaikka kuinka eläis elämää se ei mee pois. Oon ehtiny asuu kahessa eri maassa, mutta aina bulimian kanssa. Ja tää oli ihana totuudenmukanen kirjtous ja sait ehottomasti yhen seuraajan lisää ! <3

    • Avatar
      linda
      Posted at 10:56h, 02 kesäkuun Vastaa

      Voi kiitos ihana, ja meitä on kyllä paljon täällä, bulimiasta vaan ei puhuta tarpeeksi paljoa:/

  • Avatar
    ilari
    Posted at 16:36h, 15 lokakuun Vastaa

    hei siis toi sun katsees on jsut se lämpimä ja eteenpäinemenvä ja tuelvaisuus silmissä täyttä rautaa ja samlal lempee kuiteskin ja helaktti tähän smaan tunnelmaan tää o nselitys mut en oo koskaan kehunnut kenenkään peppuu mut helvetin hyvälle näytti sekin tossa :)

Post A Comment