16 tammi Ajatuksia bloggaamisesta ja siitä, mitä minä olen oppinut 5 vuodessa.
Blogit on todella kovassa huudossa nykyään. Lähes jokaisella on jonkinlainen blogi, joka käsittelee omaa harrastusta, työtä, jotkut käyttävät sitä ikään kuin päiväkirjana tai markkinointi välineenä.
Itse laitoin blogin pystyyn 2010 muutettuani Helsinkiin. Se oli hauska tapa jakaa kuulumisia ystäville ja purkaa omia ajatuksia. Lisäksi silloin fitness ja sen ihannointi ei ollut niin siistiä kuin nykyään, joten suurin syy blogin perustamiseen oli se, että sain kirjoitella sinne omasta treenaamisestani. Olin todella innostunut liikunnasta ja tervellisistä elämäntavoista, työskentelin vielä itsekin kuntosalilla, mutta ongelma oli, ettei ketään sillon kiinnostanut kuunnella jatkuvaa hehkutusta aiheesta, enkä viitsinyt kuormittaa ystäviäni asialla. Blogi oli siis lähinnä itseäni varten, että pääsen höpöttämään asiasta johonkin.
En koskaan ajatellut, että ketään kiinnostaisi lukea blogiani. En ole koskaan tyrkyttänyt sitä kenellekkään ja vieläkin kiertelen jos joku kyselee blogistani, sillä olen hyvin kummissani blogini tunnettavuudesta. En koskaan linkitä tekstejäni henkilökohtaiseen facebook tiliini, vaan perustin aikoinaan facebookkiin oman ryhmän blogilleni; jos joku haluaa seurata, niin sieltä pääsee seuraamaan uusia postauksia.
Nykyään kun muistelen blogipostauksiani alkuaikoina, niin kyllä hävettää. Paljon. Kaikki piti sanoa ääneen ja hyvä kun en nimillä kirjottanut postauksia, jos joku vähän ärsytti. Kaikesta mikä edes vähän särähti korvaan piti päästä sanomaan ja ” ei v*ttuakaan kiinnosta mitä muut ajattelee” oli tosi siisti asenne.
Kun itse selailee tuoreiden bloggaajien blogeja, niin en voi olla kiinnittämättä huomiota räikeään uhoon tai teksteihin, jotka alkavat sanoilla: ” mä en tajua kun joku tosissaan sanoo näin, kirjottaa näin, pukeutuu näin, luulee näin, musta se on aivan naurettavaa jos joku sanoo/tekee näin… kun se asia on NÄIN!”. Ihminen jos on yhtään utelias, pystyy laskemaan 1+1 ja tajuaa, että jaahas, tällä tekstillä tarkoitetaan tätä henkilöä/asiaa/tapahtumaa tms. muuta ulkopuolista tekijää.
Itsekin otan toki kantaa edelleen moniin asioihin, mutta sillon pyrin kertomaan, mihin vertaan, mikä minut sai ajattelemaan asiaa tai mistä inspiroiduin. Blogissa on kuitenkin aina hyvin haastavaa se, että kukaan ei kuule kirjoituksesi äänensävyä tai näe ilmeitäsi. Positiiviseksi tarkoitettu asias, vitsi tai ajatus saattaa kuulostaa toisen korvaan ilkeilyltä.
Toinen hauska piirre uusissa blogeissa usein on, kun ollaan otettu nokkiin jostain mitä joku sanoi tai teki yksityiselämässä, kirjoitetaan teksti ikäänkuin jollekkin henkilölle, usein todella kärkkäästi ja ilkeästi, mutta ei muisteta sitä, että lukija ei todellakaan tiedä mitä taustalla on ja teksti saa ainoastaan kirjoittajan näyttämään usein ilkeältä.
Kaikki nämä edellämainitut virheet tunnistan, koska niinkuin kerroin, olen itse sortunut niihin kaikkiin. Yksi suuri tekijä kehittymisenä bloggaajana ja ylipäätään ajattelijana ja asioihin suhtautujana on ollut juurikin ne kommentit, joissa joku ulkopuolinen on kertonut miten ilkeältä kuulostan tai miten mustavalkoisesti ajattelen. Sillä hetkellä ne kommentit saattaa tuntua naurettavilta, mutta kyllä varmasti jokainen kehittävä ja asiallinen kritiikki on jättänyt jälkensä ja avannut mun silmiä pikkuhiljaa.
Jos pitäisi sanoa muutama asia, jotka olen tässä 5 vuoden sisällä oppinut, on se, että blogiin
- Ei kuulu henkilökohtaiset asiat/riidat
- Aina ennen tekstiä, käy asia läpi myös toisesta näkökulmasta ja ota happea: yritä nähdä myös muiden silmin, ymmärtää. Harvemmin mikään on niin mustavalkoista, kuin sen itselleen kehittää sillä hetkellä, kun kunnolla provosoituu jostain.
- Ei kannata ikinä kirjoittaa ”totuuden torvena” asioita, vaan painottaa, että teksti pohjautuu SINUN mielipiteisiin, kokemuksiin ja tunteisiin, eikä ole absoluuttinen totuut jokaisen kohdalla, sillä mikään asia harvemmin on jokaisen kohdalla sama. Oli kyse kisadieetistä tai vaatemausta. Sillon kenenkään ei tarvitse loukkaantua, kun lukija ymmärtää, ettet vaadi muilta samaa ajattelutapaa tai mielipidettä, etkä yleistä.
- Vaikka itsellensä tulee olla uskollinen ja mielipiteet tekee ihmisestä mielenkiintoisen, niin silti kaikkea ei tarvitse jakaa, kaikkea ei tarvitse ymmärtää , eikä kaikkea tarvitse aina kommentoida, JOS ei osaa olla satuttamatta muita tekstillä. Jokaisella on tietenkin oikeus mielipiteeseensä ja niitä tulee kunnioittaa, mutta toisten tahallinen lynkkaus, tai mielipide jonka tarkoituksena on mollata toista, ei ole blogikamaa. Ellet halua antaa itsestäsi tietynlaista kuvaa lukijalle. Mistä päästäänkin seuraavaan:
- Älä ole tahallasi ilkeä. Se ei tee kenestäkään coolia. Valitettavasti jotkut, varsinkin nuoret saattavat ajatella, että on siistiä vihata. Se ei ole.
- Älä mene siitä missä aita on matalin: on paljon helpompaa olla ilkeä ja elää ”ei kiinnosta mitä muut ajattelee”- asenteella, kuin yrittää hyväksyä erilaiset mielipiteet ja ihmiset, sekä olla mukava vaikka ei ajatellakkaan kaikesta samoin.
Ja tärkein: Ihmistä ei saastuta se mitä hän kuulee, vaan se mitä hänen suustaan tulee. ;)
Mietä kaikkia ärsyttää joku, me kaikki provosoidutaan ja joskus ei voi vain ymmärtää, mutta se on sitten asia erikseen, tarviiko niistä välttämättä kirjoittaa. Siihen hommaan löytyy ystävät ja perhe, joille voi purkaa. Itse yritän tässä bloggaamisessani muistaa, että sen sijaan, että kirjoittaisin jonkun negatiivisen postauksen jostain mitä joku teki tai ei tehnyt, sanoi tai ei sanonut, mikä mua ärsyttää, niin keskityn mielummin niihin positiivisiin juttuihin. Täällä on tarpeeksi inhottavia asioita, joten miksi ruokkia niitä myös blogeissa. Paljon on kuitenkin itselläkin vielä kehittymistä, mutta on kuitenkin positiivista huomata, että eteenpäin on kuitenkin jollain tapaa menty tässäkin.
