15 joulu Vuosi 2014 päätökseen.
Huh miten paljon tää vuosi on tuonut ja vienyt. Alkuvuosi alkoi sillä, että otettiin kisoja kohti naruista kiinni tosissaan ja se onkin taas ihan pian edessä. Halu kehittyä on todella kova ja haluan ehdottomasti tuoda paremman version itsestäni lavalle ensi syksyn SM kisoihin.
Alkuvuoteen tulikin kuitenkin mukaan pieni extra, kun lähdin viikon varoituksella kuvaamaan Martina ja Hengenpelastajat ohjelmaa Thaimaaseen. Siellä meni yli 3 viikkoa ja reissu oli todella rankka henkisesti sekä fyysisesti.
Reissu opetti paljon hengen arvoisia taitoja, pääsin ylittämään itseni ja sain hienon kokemuksen, sekä ihania ystäviä. Lisäksi tuli ravattua kesän lopussa erilaisissa pressi tilaisuuksissa ja tehtyä hauskoja asioita median puolella. Sitäkin puolta tuli paljon nähtyä ja opittua ja nykyään osaakin katsoa ja suodattaa mediaa AIVAN eritavalla kuin ennen. Hyvässä ja huonossa.
Toukokuussa elämäni ensimmäinen kisadieetti starttasi, joka meni kohdallani yllättävän helposti ja jopa nautin ajastani dieetillä. Kaikki oli niin ihanan selkeää, aurinko paistoi ja sai nauttia kesästä. En usko että dieetti olisi ollut niin mukavaa toteuttaa ensimmäistä kertaa talven pimeydessä, joten ajankohtakin oli huippu ja kesä yllättävän pitkä ja lämmin. Kaikki huipentui vielä karsintojen voittoon Jyväskylässä, mikä laittoikin alkuperäiset suunnitelmani kisata junnujen CUPissa uusiksi ja löysin itseni kansainvälisestä Nicole Wilkins kisasta sekä SM kisan lavalta. Nicolessa sijotuin muistaakseni kahdeksanneksi ja SM kisoissa jäin pisteen päähän kullasta ja sijotuin hopealle.
Kisadebyytti toi varmuuden siitä, että ehdottomasti olen oman lajini löytänyt ja suuremman motivaation antaa itsestäni lajille vielä enemmän. Kolmen vuoden haave toteutettu ja eteenpäin mennään ja toivottavasti pitkään. Nyt monessa asiassa fiksumpana ja kokeneempana kohti uutta kisakautta. Nöyrästi, mutta täysillä.
Kisojen jälkeen voitin sport and wellnes blog awardseissa sport blogi kategorian, mikä oli myös aivan mielettönän upea juttu. Tuhannesti kiitos äänestäneille! Blogia olen kirjoitellut n. 4 vuotta, joten on aivan mahtavaa että olen tämänkin projektin kanssa päässyt tähän pisteeseen, vaikka alunperin avasinkin blogin vain itseäni varten enkä koskaan kuvitellut että sitä kukaan lukisi.
Kisamenestys ja blogi on tuonut tietenkin uusia kivoja juttuja, tuleva vuosi on hyvin pitkälle jo varmojen suunnitelmien varassa ja tiedän mihin haluan tästä lähteä. Parannettavaa on ja paljon sekä kisaamisen että myös blogin puolella, mutta hyvä niin, sillä myös motivaatiota löytyy molempiin.
Olen saanut myös kaiken tämän ohella ohjailla ihania, upeita asiakkaitani ja motivoitua heistä. Olen saanut nähdä ja kuulla monia upeita onnistumistarinoita ja seurata heidän kehittymistä, seurata monien mahtavaa motivaatiota ja tahdonvoimaa. Niin etävalmennettavilta kuin fyysisiltäkin valmennettavilta. On mieletönä saada omasta työstä myös itselle niin paljon iloa ja ylpeyttä asiakkaitani kohtaan, enkä kiellä etteikö he myös minua motivoisi ja paljon omien treenien ja elämäntapojen parissa. Uskon, että kaikki voivat oppa ja saada kaikilta jotain, kunhan vain pitää silmät , korvat ja sydämen auki ihmisille.
Myös varmasti tähänastisen elämäni ikävämpiä asioita jouduin kohtaamaan ja käsittely asian kanssa on edelleen kesken. Menetin isäni äkillisesti ja suru tulee varmasti varjostamaan arkeani ja näkymään omassa elämässäni, olemuksessani, ajatuksissani sekä myös lähipiirissäni ja perheessäni. Moni ajatus meni uusiksi ja itsestäänselvyys asioihin tuntuu inhottavalta.
Myös muita suuria asioita on tapahtunut ympärilläni, ihmissuhteissa, työkuvioissa ja elämässä yleisesti. Osa upeita, mielettömiä mahdollisuuksia, osa surullisia, mutta elämä on ja kukaan ei voi saada sateenkaarta ilman pientä sadetta. Haluan elää tämän elämän ajatellen niin, että ei ole olemassa virheitä, on vain olemassa erilaisia mahdollisuuksia oppia. Joskus onnistutaan, joskus ei, mutta mihinkään ei pääse jos ei uskalla tarttua mahdollisuuksiin ja kokeilla siipiään.

Kuva: Heli Roosmäe
MUA: Tanja Viitanen
Style: Kriselda Mustonen
Ripset ja ihonhoito: Studio VMS
Sokos Hotel Torni
Vielä on hieman vuotta jäljellä. Mulla oliskin jo paljon kerrottavaa mitä on viimeaikoina tapahtunut ja mihin ollaan seuraavaksi elämässä menossa, mutta ne paljastan hieman myöhemmin, kun aika on oikea.
Kiitos mielettömästi lukijoilleni, jotka ovat jaksaneet pysyä mukanani ilojen ja surujen keskellä, tsempata ja jättää ihania kommentteja. Olette aivan mielettömän upeita, muistakaa se ! Mun mielestä on aivan mieletöntä, että tuntematon ihminen voi olla toiselle niin ihana. Kertoo aina siellä ruudun takana olevasta hyvin paljon. (:
Toivotaan että ensivuodesta tulee vielä mielenkiintoisempi. En malta odottaa ! <3
Mari
Posted at 19:07h, 15 joulukuunPaljon tapahtunut, mutta kohti seuraavaa vuotta 🙂 Ihanaa että jaksat kirjoittaa, kiitos siitä <3
Liisi
Posted at 19:16h, 15 joulukuunIhana postaus! Olet minulle aina ollut tosi suuri tsemppari! Seuraan sinua aktiivisesti instassa ja myös usein luen blogiasi 🙂 Olet mielettömän vahva ja määrätietoinen nainen! Olet siis kerrassaan UPEA!!! Voimia ja erittäin hyvää loppu vuotta Linda! 🙂 < 3
Minna
Posted at 19:33h, 15 joulukuunLinda oot niin inspiroiva ja mahtava persoona!! Oon lukenu sun blogia nyt parivuotta ja huomannut et meillä on paljon samoja ajatuksia ja periaatteita. Lisäks sulta saa hyviä vinkkejä omiin treeneihin. Jatka samaan malliin! Ihanaa joulun odotusta 🙂 -Minna
sanni
Posted at 21:26h, 15 joulukuunMoi linda oon seuraillu sun blogii ja upee kroppa sulla!siis oon kateellinen:Den tajuu miten joka ees voi sanoo et fitness naiset on miesmaisia.Mulla on itellä ongelma et haluun saada lihasta mut mä vaan laihun kun käyn salilla nytki lähteny 5kg ja oon ennestääki hoikka.Oisin tosi kiinnostunu sun treeni ohjelmasta ja ruokavaliosta!mihin pitää ottaa yhteyttä:)?
veera matilda
Posted at 22:18h, 15 joulukuunIhana postaus, sun kirjoituksista huokuu usein positiivisuus, vaikka kirjoittaisitkin vakavista asioista. Näitä on aina ilo lukea 🙂 uskon että tulet vielä olemaan fitneksen kirkkain tähti Suomessa 🙂 hyvää loppuvuotta!
http://veeramatilda.blogspot.fi/?m=1
Elina/ Ellu jumppaa
Posted at 07:29h, 16 joulukuunKiitos hyvästä blogistasi! Nuoresta iästäsi huolimatta ajattelet monista asioista kypsemmin kuin monet muut sinua vanhemmat. Uskallat myös tuoda oman mielipiteesi esiin ilman, että lyttäät muita. Toivottavasti saamme nähdä sinut pian uudestaan kisalavoilla. Tsemppiä tulevaan! 🙂
Noora
Posted at 09:38h, 16 joulukuunIhana kirjoitus! Tsemppiä tuleviin koitoksiin
Taina
Posted at 15:48h, 16 joulukuunKomppaan kaikkia ylempiä positiivisia viestejä: Tsemppiä uudelle vuodelle ja toki vielä tälle jäljelle jäävälle pätkälle (: oot kyllä suuri motivaattori! Paljon oot saavuttanut ja paljon varmasti tulet vielä saavuttamaankin (:
s.k
Posted at 16:30h, 16 joulukuunTsemppiä sulle! oot mielettömän upee ♥ suuri esikuva! 🙂
Elina
Posted at 03:04h, 17 joulukuunHurjasti on kyllä vuodessa tapahtunut, niin hyvää kuin pahaa mutta asenne sulla on kyllä mieletön!<3 sellasta kysyisin kun oon vuoden päästä vaihtoon lähdössä että mitä mielipiteitä Ateenasta kaupunkina? Kun oot ilmeisesti siellä aikanaan paljon aikaa viettänyt 🙂 mulla on ykkösvaihtoehtona barcelona mut toiseksi oon miettinyt tota Ateenaa jos en Barcelonaan tuu valituksi nii olis mukava kuulla sun mielipide siitä paikasta! 🙂
Anonyymi
Posted at 11:32h, 18 joulukuunEsität niin kypsää ja kaikille ystävällist tms. Mutta näin sun kommentin finlandfakekicksis instagramis vaikka et haukkunu ketää nii aika ihmeellistä et tollanen ns. ”Esikuva” menee noinki lapsellisee juttuu mukaan 😀 ja vielä kannustamaan alentavaa kommenttia. Aika säälittävää, oon lukenu sun blogia yms mut ku näin ton nii arvostus sua kohtaa laski aika paljo 😀 kertoo ihmisestä kyllä. et tollanen ”kiusaaminen/nöyryyttäminen” netissä on ok? Vaikka et ehkä vastaa näihi kommentteihin nii tiiän et luet tän, niin mieti pikkase millase kuvan annat ittestäs
Ja nyt huomasin vielä että seuraatki koko ryhmää, hei haloo? Ymmärrän 13-18 v huonon itse tunnon omaavista nuorista, mutta sinä monien esim tyttöjen esikuvasta?
linda
Posted at 14:16h, 18 joulukuunMun mielestä helvetin hyvä sivu. Rikollisuutta EI tueta täällä päässä ruutua (:
kris
Posted at 22:15h, 22 joulukuunToi lause että ei pääse mihinkää jos ei uskalla vaan kokeilla! Nyt anto kyllä taas uutta voimaa blogin aloittamiseen, jota olen ehtinyt harkita jo kaksi vuotta! Ja nyt aion myös tehdä sen!!