Hei

Moni on ehkä jo instagramistani nähnyt, että perheeni joutui kohtaamaan järisyttävän surun. Isäni, maailman rakkain ihminen elämästäni menehtyi viimeviikolla.

En olisi koskaan uskonut kohtaavani elämässäni näin hirvittävää fyysistä kipua. Suru ja ikävä on niin järisyttävän suuri, etten tiedä miten päin olisin. Tuntuu kuin kilpeni oltaisiin viety minulta. Isä oli mulle se henkilö, jonka sana sinetöi kaiken. Jos hän sanoi että kaikki on hyvin, niin silloin kaikki oli. Nyt jos koskaan tarvitsisin hänet kertomaan, että joku kaunis päivä voin vielä hyvin ja kipu hälvenee…

Yritän kuitenkin perheeni sekä isäni vuoksi olla vahva. Haluan tukea äitiäni ja veljiäni. On lohduttavaa nähdä isäni veljissäni sekä omassa peilikuvassani. Olemmekin viettäneet yhdessä melkein viikon ja se helpottaa tuskaa hieman. Tiedän, ettei isäni kestäisi suruamme ja antaisin mitä vain, että saisin kertoa hänelle että hän voi mennä rauhassa, meillä on kaikki hyvin. Älä ole huolissasi.

Olen pienestä asti ollut hyvin hengellinen, enkä pelkää kuolemaa. Tiedän että hän voi hyvin. Silti tämä ikävä on niin käsittämättömän suuri, ettei sitä voi sanoiksi pukea. Olen kuitenkin onnellinen siitä, että isäni eli niin hyvän elämän. Hän oli sotilas sielultaan, aina muita auttamassa. Olen niin kiitollinen, että sain hänet elämääni ja että sain hänen kasvatuksensa.

Isä menehtyi auttaessaan muita Afrikassa. Niin omassa elementissään. Odotan, että aika kultaa muistot ja voin itkemättä ilman tätä suurta tuskaa kertoa teille joskus enemmän kuinka upean elämän isäni eli, mutta en vielä.

10391446_10152462354440794_2400459220889386042_n

You held my hand when I was small, you caught me when I fell, the hero of my childhood and of latter years as well.

Every time I think of you, my heart just fills with pride, and though I will always miss you dad, I know you’re by my side.
In laughter and in sorrow, in sunshine and in rain, I know you’re watching over me, until we meet again.

RIP isä.  <3  Until we meet again. My hero, my everything.


Ciao!

Viikonloppu taitaa tehdä loppuaan ja huomenna taas mennään, eikö! Mä oon huomannut ympärilläni sekä itsessäni jo selkeitä kaamosmerkkejä. Onhan tää pimeys ja kylmyys masentavaa ja se näkyy ja heijastuu lähes kaikkeen. Oon nukkunut vähän huonosti, väsyttää kokoajan ja huomaan että mun hermot on normaalia herkemmässä tilassa. Tuntuu että kaikkeen on jopa hieman hankalaa tarttua ja eteneminen asioissa on hidasta.

Täytyy vaan kääntää focus pois niistä ja heittää heipat kaamokselle. Jos sitä odottaa ja ruokkii, niin voi olla varma että se iskee. Leikitään, ettei sellaista olekaan eikä anneta itsellemme syytä heittäytyä sen vietäväksi ;) Lasketaan mielummin siunaksia ja ollaan kiitollinen pienistäkin asioista. Niinkuin Albert Einstein totesi, on kaksi tapaa elää: joko niin, että mikään ei ole ihmeellistä, tai niin, että kaikki on ihmeellistä.

Löysin tänään kuvani Kauneus&Terveys lehdestä blogi palkinto käsissä ja se taas hieman muistutti, miten kiitollinen olenkaan teille lukijat ja miten paljon ihania asioita elämässä tapahtuu. Täytyy vain muistaa kulkea silmät ja sydän auki.

917187_1498141657104041_102878757_n

Kävin tänään itsekseni läpi itseäni ihmisenä. Mussa varmasti ylivoimaisesti huonoin piirre on, että mun täytyy aina kommentoida asioita. Tiedän itse, että se ärsyttää monia ja joskus olisi parempi olla vain hiljaa. Se ehkä on osana sen seurausta, että meitä on pienestä asti kohdeltu kotona tasavertaisesti eikä meitä lapsia ole koskaan aliarvioitu älyllisesti. Ollaan aina saatu keskustella mukana, kertoa rohkeasti omat mielipiteemme ja meidän ajatuksia ei ole koskaan vähätelty. Jos kuitenkin kelaan aikaa taaksepäin, niin olin vielä muutama vuosi sitten 100 x pahempi tämän piirteeni kanssa. Sen mä olen onnekseni oivaltanut, ettei omistani eriävät mielipiteet, kokemukset tai tunteet tarkoita sitä, että sun täytysi vihata sitä ihmistä tai asiaa joka poikkeaa sun omista fiiliksistä. Asioista on hyvä keskustella, on hienoa avata eri näkökulmia ja meillä on kaikilla oikeus sanoa omat mielipiteemme. Mikä hienointa: silti voidaan kunnioittaa muiden ajatuksia. Mikään ei ole parempaa kuin hyvässä hengessä käyty keskustelu.

Aijon kuitenkin tässäkin asiassa olla itselleni armollisempi jatkossa. Tiedostan joitakin ärsyttävän piirteeni kommentoida aina kaikkea ja toivottavasti jatkossa osaan tuoda itseäni selkeämmin esille. Jotkut taas pitävät siitä, että mulla on paljon asiaa ja uskallan kirjoittaa ajatuksistani julkisesti. Ette tiedäkkään miten vaikeaa on välillä väsätä mielipidekirjoitusta jostain aiheesta, kun yrittää ottaa mahdollisimman monet erityyppiset ihmiset huomioon ja olla loukkaamatta ketään. Silti joku aina loukkaantuu ja se tuntuu pahalta, sillä harvemmin sitä tarkoitti pahoittaa kenenkään mieltä. Blogimaailma on rankkaa, mutta onneksi kaikkeen tottuu: myös siihen ettei aina voi olla kaikesta samaa mieltä tai miellyttää jokaista. Aina voi kehittyä ihmisenä ja kirjoittajana, mutta koskaan ei kannata mennä niin pitkälle, että menettää itsensä miellyttääkseen muita.

Huomenna taas treenien pariin! Ajattelin, että yritän väsätä huomenna toivepostauksena ”päiväni kuvina”- tyyppisesti ja totuettaa sen! Kuulostaa hauskalta idealta (: Haluaisin myös kovasti ottaa videopostauksia käyttöön. Se ehkä helpottaisi tietyissä asioissa, kuten siinä että äänensävy, energia ja ajatus välittyvät selkeämmin lukijalle. Joskus ajatuksia on niin vaikea saada paperille.

Muistakaa nyt ulkoilla paljon, poltella mieltä rauhoittavia tunnelmakynttilöitä ja löytää vaikka jokin oma tapa nauttia tästä pimeämmästä aikajaksosta!

 

 

 

 


Heippa!

Siis huhuh mikä olo. Aivan kamala. Ihan sanoinkuvailemattoman hirveä. Miten tästä pääsee pois, koska tää loppuu? Jos fitness on vaarallista, niin mitä tää sitten on?

10735211_1502764186644331_1974239461_n

Lähdettiin eilen ”fitnesspimujen” kanssa vähän ulkoilemaan. Vedettiin pitkän kaavan mukaan, elikkäs ensin käytiin syömässä ja sen jälkeen lähdettiin baariin juhlimaan. Oli kivaa, vaikkakin vähän hämärässä mitä kaikkea on tapahtunut. Tänä vuonna ei montaa kertaa ole juhlittu, sillä olin naruissa kiinni dieettiä varten jo tammikuusta lähtien ja taisin käydä 2 kertaa ulkona ennen kisadieettiä tänä vuonna. Keho ei ole tottunut alkoholiin ja sen kyllä huomaa. Vai oliko tää aina tällästä?

10747932_311507269038557_2134409369_n

Yritin syödä mahdollisimman hyvin, paljon hiilaria ja rasvaa ja viinien välissä vettä. Ei auta. Ihan järkyttävä olo edelleen ja kello on pian neljä.

Mietin tässä, että onko tää nyt sitten se terveellinen vaihtoehto. Tää ns. klassinen tapa lopettaa viikko? Tuskin. En edes halua tietää millaista kamppailua mun elimistö käy tällähetkellä.

Tietenkin on typerää lähteä vertaamaan ääripäästä toiseen. Eikö voisi vain elää mukavaa balanssia, mutta silti on pakko sanoa että ei ollut dieetillä tällaisia oloja, tällaista väsymystä tai tämän kaltaista henkistä huonovointisuutta. Alkoholi ja rasvainen ravintolaruoka suoraan pussista kaikkine lisäaineineen todellakin vaikuttaa mielialaan asti. Vaikka oli super kivaa ja en todellakaan kadu, menen varmasti vielä monesti uudelleen, niin silti ei voi sanoa kuin että herranjestas. On tää rankkaa. Kyllä mä voin sanoa hyvällä omallatunnolla että voin todella paljon paremmin dieetillä. Hah

10735121_1492645677678040_645876118_n

Lusikoin tätä fitness soppaa vielä sen verran, että ihmettelen miksi A-keskustelussa ei voinut olla vaikkapa Anna Virmajokea kertomassa siitä, miten fitness elämä kulkee kun se kulkee hyvin. Miksi siellä oli puhumassa vain kisaajia, joilla kokemus on jotain melkein ääripäätä? Hyvin puhuttu, fiksu keskustelu ja paljon asiaa. Niinkuin kirjoitin, ne kokemukset ovat aitoja ja erittäin todellisia heille, hyviä esimerkkejä nuorille, MUTTA olisi ollut mukavaa että siellä olisi myös sitten joku niillä onnellisillakin kokemuksilla ja vielä joku, joka on lajissa jatkuvasti kiinni ja kisaa ammattitasolla. Olen miljoonasti kirjoittanut siitä, miten liputan pohjatyön puolesta, omasta osaamisesta sekä kyvystä kuulostella kehoa ja ymmärtää kisaamiseen liittyviä asioita ja varsinkin AMMATTILAISESTA valmentamassa dieetin ja offikauden takana! Keskustelussa puhuttiin 10 viikkojen 1000 kalorin dieeteistä. Mun mielestä siinä olisi hyvä jo itse pysähtyä miettimään, onko se järkevää. Jos keho ei toimi yhteistyössä, niin puhalletaan peli poikki ja katsotaan, jos kehon saisi siihen kondikseen, että vaikkapa vuoden tai muutaman päästä olis parempi meininki ja pohja dieetille lähtöön. Ammattitasolla kisaaminen on aivan erilaista ja silloin helposti mennäänkin pakolla äärimmäisyyksiin, koska sulta oletetaan tiettyjä asioita ja tietenkin sitä kisaamista. Tai näin ainakin veikkaan.

Muistathan lukiessasi tekstiä, että kirjoitan bikini fitneksestä. En ota kantaa esimerkiksi body- tai kehonrakennuslajeihin, joissa kisakunto on jo aivan toisenlaista kuin bikinissä. Siitä mitä muut lajit vaativat en tiedä tippaakaan, mutta veikkaan että meininki on jo hieman eri. 

Itse lähdin +3000 kalorista ja koko dieetti mentiin hyvillä ruokamäärillä ja kaloreilla. Ystäväni veti yli 2 tuhatta kaloria lähes koko dieetin. Jos mun kisadieetin viimeisimmät ja alhaisimmat kalorit on samat, mitkä saattavat olla jonkun lähtökalorit, niin sen vuoksi voitte yrittää ymmärtää, että miksi mä en jostain syystä näe lajia niin kamalana mitä moni muu. Tottakai mun keholle 1500kaloria on vähän, koska se on tottunut tuplasti suurempiin määriin ja tällainen ruokamäärä aiheuttaa mulle nälkää, mutta onhan se eri kuitenkin kuin olla 10 viikkoa 1000 kalorilla.  Kyllä se kroppa täytyy saada ensin siihen kuntoon, että sillä voidaan toteuttaa dieetti, eikö vain?

Ymmärrän toki, että kisaamisen nälkä on kova ja sillä hetkellä tekee kaikkensa jotta pääsee tavoitteisiin. Dieetillä uppoaa niin siihen tekemiseen, että melkein millään muulla ei ole väliä, eikä aina muisteta sitä että on elämää kisojen jälkeenkin ja sen ulkopuolella.

 

Haluan jankuttaa tätä pohjatyön tärkeyttä siksi, koska tiedän että blogiani lukee nuoretkin tytöt ja en missään nimessä halua tukea tai kannustaa ketään vaarallisen lajin pariin. Toivon, että jos kirjoitukseni inspiroi lajin pariin niin annatte asialle aikaa, teette huolellisesti taustatyötä, etsitte rauhassa juuri sulle sopivan ammattilaisen valmentamaan ja varmista että susta oikeesti välitetään. Tämä laji on täynnä valmentajia, jotka eivät itsekään tiedä mitä tekevät. Älä lähde kenenkään koekaniksi. Lajia voi toteuttaa monilla eri tavoilla: hyvin, huonosti ja hyvin huonosti.

Ja viimeinen asia jonka haluan vielä sanoa viimeisen kerran: kilpaurheilu ei koskaan ole helppoa, kivaa tai terveellistä. Kukaan ei ole koskaan väittänyt niin, mutta nyt kun istun tässä näiden olojeni kanssa, niin en mä nyt tästäkään niin tiedä. :D

Fitness kilpaurheiluna ei ehkä ole maailman suositeltavin laji jos on ongelmia kehon kanssa, ongelmia kilpirauhashormonin kanssa tai ylipäätään vaikea suhde ruokaan. Fitness elämäntapana on kuitenkin mun mielestä erittäin hyvä juttu, enkä usko että ketään nuori joka siitä innostuu ja haluaa sen vuoksi jättää mäkkärit välistä ja viinat alkoon ainakaan huonompaan suuntaan elämässään menee terveydellisesti. Faktahan on, että me eletään maailmassa, jossa kuolee ihmisiä enemmän lihavuuteen ja sen aiheuttamiin sairauksiin kuin nälkään. Muistan lukeneeni artikkelin, jonka mukaan jo joka kolmas lapsi syntyy nykyään ylipainoisena. Ei siis ole maailman huonoin juttu, jos haluaa syödä hyvin ja urheilla.

Elämästä täytyy kuitenkin myös muistaa nauttia. Se mitä se kullekkin tarkoittaa on aivan toinen juttu. Annetaan kaikkien kukkien kukkia vaan (: