Mitä kuuluu kisojen jälkeen?

No hyvää kuuluu! Tulin valitettavasti pieneen kuumeeseen ja flunssaan muutama päivä kisojen jälkeen, mutta itseni tuntien osasin odottaa sitä. Tai sanotaanko että annoin sairastelulle luvan tulla. Olen levännyt paljon ja yrittänyt normalisoittaa työkuvioita ja rauhoittaa arkea.

Pikkuhiljaa kuviot alkaa taas hahmottumaan ja palikat löytää paikkansa. Kehossakin on hyvä fiilis ja näytän taas hyvin normaalilta hoikalta nuorelta naiselta, vaikka painoa olen ottanut vain hieman yli kilon. Silmäpussit on historiaa, ihanaa ! 😀  Jännäksi nää, pullahtaako tämä neiti. Mä kuitenkin vähän epäilen, sillä olen niin monta vuotta urheillut säännöllisesti ja syönyt terveellisesti, että mun ”paluu arkeen” ei ole niin radikaali muutos kisadieetistä. Ruokaa on enemmän ja treenejä hieman vähemmän, mutta karkkiastioilla en normaalistikkaan hengaile eikä pizza kuulu lounasmenuun, vaan ravinto on fiksua ja terveellistä.  Viikossa pidän usein yhden ”paskarasvatankkauksen” jolloin saan syödä vapaammin ja muuten syön ikäänkuin tankkaus-tyhjennys meiningillä, jolloin viikkoon kuuluu korkeamman hiilarin päiviä ja hieman matalamman, jotka on suunniteltu tukemaan treenejä. Sellanen tasanen jokapäivälle sama menu ei ole mua varten.

Takki ja kengät: HouseOfBrandon

Takki ja kengät: HouseOfBrandon

Oon käynyt treenailemassa varovasti. Vielä hengästyy jo pelkästä salille kävelemisestä, mutta tänään oli jo aika pitkälle normaali fiilis, joten eiköhän loppuviikosta olla taas kunnolla naruissa kiinni.

Monilta kisaajilta olen kuullut miten kunnon pehmeentyminen on kovin hankalaa mielelle. Ei musta vaan, tai sitten se tulee myöhemmin. On ihan kivaa kun ei näytä pikkupojalta takaapäin ja energiatasot on korkealla. Vaatteet ei tipu päältä ja kaupoista alkaa löytymään mullekkin taas kokoja! Luonnekin muuttui astetta mukavammaksi heittämällä, kun keho ja mieli alkoi palautumaan. Mun mielestä Essi kirjoitti blogissaan hyvin: kisakausi miellyttää toki silmää, offi kausi miellyttää henkistä hyvinvointia ja yleisestikkin elämän laatua. Ja kyllähän mä kropastani pidän myös offilla, mutta eri tavalla. Silloin se on naisellinen ja vahvan näköinen. Kisakaudella taas on hienoa nähdä työn tuloksia lähemmin ja saavuttaa uusia asteita tuloksissa. Kisakausi on kisakausi ja silloin vedetään kovaa, mutta se ei ole ikuista.

Kengät: HouseOfBrandon

Kengät: HouseOfBrandon

Takki: HouseOfBrandon

Takki: HouseOfBrandon

Lähdin tekemään yhteistyötä Suomalaisen verkkokaupan kanssa josta löytyy paljon kivoja vaatteita, asusteita ja kenkiä! Tilaus tuli päivässä(!!!), joten sieltä saa nopeampaankin hätään vaatteet tilattua. Verkkosivuille pääset seuraavasta linkistä: HouseOfBrandon 

Eilisessä Martina-ja Hengenpelastajat ohjelmassa poimittiin ruusuja ja miehiä merenpohjasta. Mä välillä niin repeilen itselleni siellä ohjelmassa. Nyin niitä mun uikkareita jatkuvasti ja ilmeet on niin veikeitä. Äiti sanoi että tuli mieleen Linda 7v uikkareissa 😀

10735151_875537829144719_701130244_n

Tänään olisi luvassa kuvaukset, treeniä ja illalla töitä.  Ohjelmia tilanneet voivat tsekkailla illalla sähköpostiaan, sillä pyhitän illan ja loppuviikon ohjelmien teolle. Palataan taas!

Ottaisin mielellään postaus toiveita vastaan, mikäli jokin asia askarruttaa mieltä.


21 Comments
  • Iita
    Posted at 16:12h, 29 lokakuun Vastaa

    Sellanen minun päiväni -postaus olis kiva, ei oo muistaakseni (??) lähiaikoina ollu. Eli sillee 8:00 heräsin, 8:30 aamupala jne tyyliin, on ollu aika monissa lifestyleblogeissa viime aikoina. Ne on aina mielenkiintoisia 🙂 Ja vaatepostaus oli kiva muista kun treenivaatteista, sulla on niin hieno tyyli!

  • Sanna V.
    Posted at 16:26h, 29 lokakuun Vastaa

    Oih ja voih. Pienehkö turhautuminen iskee kun näkee idiotismia ympärillään, eikä kuitenkaan voi sille mitään 😀 Tämä ei siis ole vastaus tähän postaukseen, luin tuossa useamman ja iski epätoivo, niin piti jonnekin saada kommentoida. En todellakaan useinkaan jaksa jättää minkäänlaista puumerkkiä, mutta sitten mua alkoi ahdistaa ajatus siitä, että vain ne ilkeämieliset ihmiset jaksavat avata suunsa suoltaakseen pahan olonsa esim. bloggareille (jotka niin kätevästi joutuvat vain vastaanottamaan kaiken, koska mitään ennakkosuodatinta ei ole olemassa), eikä bloggareilla välttis ole kaltaisteni laiskien kommentoijien takia mitään tietoa siitä kuinka moni onkaan heidän tukenaan ja samaa mieltä asioista. Joten, ehkäpä tämä viesti kumoaa yhden negaajan viestin, ja maailmassa säilyy edes jonkinlainen tasapaino 😀 Olet huikea esimerkki monenlaisille ihmisille (ne, ketkä sitä esimerkkiä eniten kaipaisivat, eivät vain valitettavan usein sitä itse tajua), ja ajatuksesi ovat ihailtavan tasapainoisia. Olisinpa itsekin jo 21-vuotiaana ollut noin mieleltäni vahva ja sujut itseni kanssa! 🙂 En voi kuin hämmästellä moista kypsyyttä noinkin nuoressa ihmisessä. Jatka samaa rataa! 🙂

  • n
    Posted at 16:37h, 29 lokakuun Vastaa

    muistanko oikein, että sulla on kilpirauhasen kanssa jotain ongelmia? vai sekoitanko johonkin toiseen bloggaajaan? no mutta kysymys kuuluukin, että vaikuttiko kisadieetti jotenkin radikaalisti hormoonitoimintaasi? entä kun aikoinaan laihdutit rajusti, vaikuttiko tämä jotenkin pysyvästi elimistöösi? hirveä liuta henkilökohtaisia kysymyksiä, itse vaan kamppailen tällä hetkellä hormoonitoiminnan kanssa niin siitä heräsi uteliaisuus. 🙂 ei todellakaan ole pakko vastata jos oli liian henk.koht!

  • Anni
    Posted at 18:31h, 29 lokakuun Vastaa

    Tuo minun päivä olis oikeesti tosi kiva! Ja joku foto tyyliin vaatteista mitä pidit bulkin aikana, jotka oli silloi tiukat, mutta sopivat. U know sillai ettei ne puristanu. Sulla on nii sopusuhtanen kroppa bulkissa ja näin kisatimminä et eroo ei mitenkää kuvien perusteella voi nähä. Sen kovan duunin tulos olis siistii nähä ja auttais suhteuttaa oikeesti kui paljo sitä hikoilit salilla 🙂 u go girl!

  • Katja
    Posted at 18:37h, 29 lokakuun Vastaa

    Oliski jonkinlainen tiivistyspostaus sun tän vuoden fitnesstaipaleesta? 😀 Olisi mielenkiintoista jos näin jälkeenpäin muistelisit mennyttä vuotta ja valmistautumista kisoihin!

  • Jutta
    Posted at 20:10h, 29 lokakuun Vastaa

    Mä haluaisin lukea kehonhuollosta esim. foam-rullan kera! Itellä on välillä lonkat ja alaselkä kireellä ja ratsastajana niiden pitäis olla rennot.. Oon netistä yrittäny katella rullausvideoita mutta oon varmaan niin uuno että en oo saanut itselläni tuntumaan oikeissa paikoissa 😀

  • Laura
    Posted at 20:39h, 29 lokakuun Vastaa

    Onko tuota kuvassa olevaa takkia vielä siellä house of brandonin sivuilla?
    Minkä merkkinen se on?

  • hm
    Posted at 21:08h, 29 lokakuun Vastaa

    Siis sun meikki ja kasvot näyttää joka päivä freeseiltä, erittäin kauniilta. Postaat usein hiuksista, mutta ihan peruspäivämeikki ja ihonhoito juttu olisi mahtava. Oikein tarkat tiedot kiitos 🙂

  • Johanna
    Posted at 21:53h, 29 lokakuun Vastaa

    Hei!

    Katsoimpa tuossa yhden jakson Martinaa ja hengenpelastajia, olet aika huippukunnossa, täytyy sanoa! 🙂 Toinen huomio ohjelmasta on kyllä kurjempi.. Olen aikoinaan seurannut Tervon blogia ja täytyy sanoa, että en olisi uskonut blogin takana olevan noin julma ihminen – totista koulukiusaaja-ainesta. Kaikkihan ei toki tule TV:stä ulos, mitä kulissien takana tapahtuu, mutta jos joku on oikeasti noin paha, tämä ansaitsee kyllä pahan palkan. Mahtaako tällä olla edes huono omatunto? Ikävää sinulle, olen pahoillani.:/ Joskin olet vahva ihminen, varmasti harmittaa ja ällistyttää, miten kukaan voi toista kohdella noin. Muijahan on vielä vuosia sinua vanhempikin..

    Tsempit sinulle rohkeudesta olla oma itsesi. 🙂

  • Ezzy
    Posted at 22:10h, 29 lokakuun Vastaa

    Hei oiski sulla vinkkejä 15 vuotiaalle joka haaveilee bikini fitnessistä? Minkä ikäsenä voi ruveta toteuttamaan tuota haavetta ja miten mun pitäs elää tällähetkellä ja treenailla, ois tosi ihana jos vastaisit

  • Lauraa
    Posted at 22:50h, 29 lokakuun Vastaa

    Oot mun suosikki siinä Martina ja hengenpelastajat sarjassa! Hauska kattoo sua telkkarissa ja jännittää miten siinä käy. Oot sekä tv:ssä että täällä blogissa ihan huikee, ilonen ja inspiroiva ihminen, joka antaa aina kaikkensa. Nää sun blogitekstitki on aina päivän piristys 🙂

  • ansku
    Posted at 23:16h, 29 lokakuun Vastaa

    Moi! Toivoisin postausta sun mallin töistä. Eli miten olet mallin hommiin päätynyt, millaisia kuvauksia teet, mallin palkkioista, paljonko hommia riittää yms yms.

  • Eve / Queen Of Everything
    Posted at 23:26h, 29 lokakuun Vastaa

    Nyt se kotipostaus kun kisat on ohi 😉

  • kotikannustaja
    Posted at 01:34h, 30 lokakuun Vastaa

    Heippa Linda! 🙂 Haluiaisitko kertoa vähän tosta sun ja Tervon suhteesta? 😮 Telkkarista katottuna aikamoista meininkiä, millasissa väleissä oikeen ootte nykyään? Harmi, että jouduit tolla tavoin hyökätyksi! Pus!

  • julbero
    Posted at 12:07h, 30 lokakuun Vastaa

    Moikka! Kiitos inspiroivasta blogista! Kiinnostaisi tietää käytätkö lisäravinteita ja jos, niin mitä? Oletko kokeillut kreatiinia ja mitä mieltä olet siitä?

  • elli
    Posted at 12:31h, 30 lokakuun Vastaa

    Ihonhoito rutiini olisi ihana postaus koska sinulla on tosi hyvä iho!:)

  • Tann
    Posted at 15:44h, 30 lokakuun Vastaa

    ”Olen niin monta vuotta urheillut säännöllisesti ja syönyt terveellisesti” – Onko siittä sun syömishäiriöstä kuinka kauan aikaa? 😮

    • linda
      Posted at 17:40h, 30 lokakuun Vastaa

      Noin 3 vuotta siitä on.

  • Anna
    Posted at 23:28h, 30 lokakuun Vastaa

    Seurusteletko vielä Joelin kanssa?:)

  • johku
    Posted at 18:50h, 31 lokakuun Vastaa

    Moikka! Kyselisin sellaista, että kuinka kauan sulta kestää saada ruoka- ja treeniohjelma? 🙂

  • ilari
    Posted at 20:56h, 15 lokakuun Vastaa

    sisi toi lila houst ja sinine takki oli hieno ja huiviv magee tykkäsin sit aloin miettiis kun sulla on näköjään aina flunssaa niin huomasin et sulla on paljaat nilkat tai siit ylös päin . tiiäks ku jo forrest gumbisssa se sinsie sanoo aj huutaa bubballe ja gumbille et alwasy take care et sulla on vaihto sukkia ja pid huoli jaloistas niistä se vilustuminen tulee helposti. tiiäks ku vähän kastuu ja sit ku ne kylmettyy niin oot nuhanenänä ok meitsissä kun on lappalaista niin voin emnnä vähän avoimemmin jaloin jopa kylmällä 😉

Post A Comment