28 loka Kun vihalle turtuu

Ciao!

Kirjoitus ei käsittele asiallista kritiikkiä tai mielipidekeskustelua, vaan suoraa ja karua kiusaamista sekä haukkumista. 

Moni on käynyt kummastelemassa sitä myrskyä, minkä me fitnessharrastajat olemme saaneet jälleen kerran niskaamme. Iltalehti räjähti ja täyttyi ilkeistä kommenteista. Moni pikkublogiakin pitävä ystäväni on surullisena kertonut, että eiköhän tämänkin kohun saattelemana kommenttiboksi tullut täyteen oksennettua vihaa ja haukkumista fitnessurheilijoita kohtaan. Fitnestä vihaavat ovat todella onnessaan kun saivat lisää kyniä joilla värittää. Enkä nyt todellakaan tarkoita, etteikö Umpun teksti ollut hyvä, asiallinen ja todentotta hänen kohdallaan.  Montaa jo valmiiksi fitnestä vihaavaa vain tuskin kiinnostaa lukea tai yrittää ymmärtää edes koko stooria, vaan hyökätä suoraan kohuun ja tahallaan ymmärtää asia mahdollisimman negatiivisena ja valitettavasti käyttää tätä-, niinkuin aikasemmin vastaavia esimerkkejä meitä lajin parissa touhuavia vastaan. Se ei kuitenkaan ole Umpun vika, eikä hän ole vastuussa siitä miten ihmiset haluavat asian ymmärtää. Rehellisyyttä tarvitaan ja on tottakai hyvä, että myös tälläiset esimerkit tuodaan esille. Kuten olen miljoonasti aijemminkin todennut, laji ON vaarallinen ja ihmisillä on oikeus nähdä myös se varjopuoli.

Niinkuin juuri totesin, on huvittavaa huomata miten moni haluaa käsittää asiat tahallaan väärin. Moni fitness urheilija on halunnut heittää asiasta kohua keventävää vitsiä sekä kertoa oman tarinansa, niinkuin minäkin, eikä millään tavalla henkilökohtaisesti haukkua ketään tai osoittaa sitä kenellekkään. Tarkoituksena on ollut tuoda oma kokemus esille, heittää vähän kevyttä vitsiä kohusta ja siitä aiheutuvasta myrskystä. En usko että missään nimessä kenestäkään ihmisestä. Netissä suurena ongelmana on usein se, ettei äänensävyä kuulla tai ”energiaa nähdä”.  Vitsillä heitetty juttu saattaa pahimmassa tapauksessa satuttaa, mikä on aina ikävää. Tämän olenkin bloggaajana jo oppinut kantapään kautta, ettei mitään kannata ikinä jättää ”auki”, sillä se AINA ja aivan satavarmasti käsitetään väärin.

Aihe räjähti käsiin ja aiheutti monille viattomille valitettavan paskanmyrskyn ja joskus asioista on vain helpompi mennä yli huumorilla. Varsinkin kun asia on niin hemmetin loppuun kulunut, että alkaa jo tosiaankin naurattamaan tämä vääntö.

Mutta sitten takaisin itse asiaan.

Itse olen kirjoittanut tätä blogia vuodesta 2011 ja muistan kyllä miten ensimmäiset kommentit viilsivät syvältä. Miten joku pystyy olemaan noin ilkeä? Eikä siinä mitään, jos olisi pokkaa laittaa omilla kasvoilla, mutta kun takana on niin suuri ja ällöttävä pelkuruus.

Kiusaajilla on yleensä motiivi saada kiusattu uskomaan siihen, että hän on todellakin huono ihminen ja paska, ansainnut kuransa. Moni varmasti pysähtyy miettimään, onko asia todella noin kuten tuossa kommentissa sanotaan? Olenko noin epäonnistunut ihmisenä?

Vuosien vieriessä olen saanut todistaa useita tapauksia kommenttien takaa. Hyvin monella on (niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin) usein itsellä vaikeaa, huono olla tai haaveena olla vaikkapa siinä samassa kunnossa kuin se ”oksettava” fitnesstyttö salilta. Valitettavasti niin se vain useimmiten on. Kateutta ei tule aliarvioida, se on kuin myrkkyä valloilleen päästessä.

Joillakin taas on muuten vain hauskaa ajanvietettä kivittää muita, eikä asiassa nähdä mitään väärää. Joskus jopa porukalla. Ollaan kuin ala-astelaiset ja lähdetään yhtä naiivisti mukaan kun yllytetään joukkokiusaamaan, usein vielä ilman syytä.  Jokainen meistä on varmasti tehnyt joskus väärin ja onneksi useammat meistä kasvavat ja heräävät jossain vaiheessa elämäänsä, ymmärtävät tehneensä väärin, ottavat opikseen, pyytävät anteeksi ja yrittävät olla parempia ihmisiä jatkossa.  Jotkut eivät.

Niin karulta kuin se kuulostaakaan, en ole enää hetkeen loukkaantunut kiusaamisesta. Olen ikäänkuin turtunut haukkumiselle ja kiusaamiselle. Olen nähnyt kiusaamisen todelliset kasvot, syyt sen takana ja nykyään useimmiten osaan ottaa ilkeilyt avoimesti vastaan. Tunnen jopa joitakin kiusaajia kohtaan myötätuntoa ja yritän ymmärtää. Osana siihen varmasti myös liittyy se, ettei mulla ole hirveesti mitään ”salattavaa” ja tiedän mitä ns. tuon pöydälle. Sillon ihmisellä ei ole tarvetta selitellä ja kaiken voi ottaa hymyllä vastaan.

Keskityn nykyään paljon mielelläni niihin hyviin, kannustaviin ja positiivisiin kommentteihin sekä ihmisiin ja asioihin elämässäni. Olen äärimmäisen kiitollinen niistä, jokaisesta pienestäkin positiivisesta kommentista. Pahan energian ja ilkeilyn pyrin sivuuttamaan elämästäni. Ihmistä ei saastuta se mitä hän kuulee, vaan mitä hänen suustaan tulee. 

On ihanaa miten moni on niin vilpittömän surullinen ja huolissaan meidän bloggaajien ja ”arvostelun kohteina” olijoiden puolesta. Älkää tekään antako niille energiaa tai sureko meidän puolesta. Surkaa kommenttien takana olevien puolesta.