30 elo itkupilli täällä hei!

APUUUVA.

Täällä ollaan nyt viraallisesti -10kg ja tajusin just, että jäljellä on enää yks viikko ja pari päivää itse treeniaikaa ennen viimeistelyjä.

Mun paino on vielä mun pituiselle, 163 senttiselle aika korkea. Aamulla näytti 53,3 kg ja itse odotin, että tässä vaiheessa oltaisiin siellä alle 50 kilossa, mutta tuskin sinne ikinä mennään ja hyvä niin! Kertoo ainakin (ehkä?) siitä, ettei tässä ole vuosia aivan turhaan tuolla salilla vietetty aikaa. Vaikka kyllähän mun lihasmassani on vielä hyvin olematon, mutta tästä on hyvä lähteä.

Tän jälkeen on hyvä lähteä varsinkin pakaroihin ja jalkoihin panostamaan. Ne tarvitsee sitä todella. Myös liikkuvuus on asia johon aijon jatkossa kiinnittää huomiota paljon enemmän! Mitä tekee hienolla keholla jos se on yhtä jäykkä kuin kivipatsas, heh…

Vatsojahan mä en treenaa oikeesti offilla IKINÄ. Ne aktivoituu niin paljon kaikessa, varsinkin syvät vatsat ovat kovassa käytössä, oli treeni mikä tahansa. Olen todella yllättynyt että mun vatsat ovat näinkin näkyvät, odotin että mulla ei tulisi niitä lainkaan esiin…

Treenien lisäksi ei tässä mitään iheempiä kuulu ja vähän käy lukijoitakin sääliksi kun aina näitä samoja dieetti juttuja. Joel on ollut tosiaan viikon Marbellassa isolla kundiporukalla ja sain eilen kävellessäni salilta kotiin erittäin suloisen humalaisen puhelun. Joel soitteli sieltä ikäväänsä ja mulle tuli hetkeksi sellainen ”flashback” ajoista kun oltiin vielä siinä iässä, että tarvitsi muutaman siiderin ennenkuin kehtasi soittaa ihastukselle. Perhosia lensi vatsassa hetken ja uppouduin siihen fiilikseen… kunnes sitten yhtäkkiä aloin nauramaan ihan hirveesti ja pakko oli vähän kettuillakkin asiasta. Niin huvittavaa. Ollaan Joelin kanssa kuin paita ja peppu, joten ei oo tullut tällaista kännipuhelua sitten meidän ”tapailu aikojen”. Vai tulokohan silloinkaan, sillä ekojen treffien jälkeen ollaan oltu AINA yhdessä. Huomenna se onneksi tulee takas kotiin <3

On toisaalta ollut ihan mukavaa olla hetki yksinkin. En kiellä, etteikö välillä olisi hermot herkillä sekä ajoittain huomaan olevai aivan toisissa maailmoissa. Nyt ei ole tarvinnut potea huonoa fiilistä siitä, että on kuin mikäkin ameeba ja oleskella rauhassa tässä fitnesskuplassa, mihin väistämättäkin uppoaa jossain vaiheessa dieettiä. Tunneherttyys kyllä yllätti mut! Enkä nyt tarkoita sitä, että olisin joku raivohullu ja kiukkupussi, vaan päin vastoin. Mitään ohjelmaa ei voi katsoa pillittämättä ja yksikin kehu saattaa saada itkun kurkkuun kun kokee niin suurta kiitollisuutta. Huomaan välillä, kun luen kommentteja tai puhun puhelimessa jonkun kanssa ja saan kehun, niin olen aivan silmät kosteina välittömästi ja yritän tsempata etten nyt ihan parkumaan ala. Hullu ku hullu 😀

Törmäsin eilen instagramia selatessani tähän SOME kampanjaan, joka varmasti monelle muullekkin on tullut vastaan. Eli lukiolaisten järjestämä #kutsumua kampanja kiusaamista vastaan. Selailin siihen osallistuneiden kuvia ja herkistyin siitäkin aivan hirveesti kun luin mitä ihmiset on kirjoittaneet lappuihinsa.

Netin yleistyttyä myös kiusaaminen on helpottunut, nimittäin enää siitä ei tarvitse ottaa edes vastuuta ja sen voi tehdä vaikka salaa muilta. Kunhan vaan on olevinaan kova tyyppi ja laittaa anonyymisti jotain paskaa toisesta. Ihan sama miten hieno ihminen on, aivan sama mitä hän on tehnyt hyvää, mutta ai että jos on joku asia josta pääsee kivittämään niin se tehdään ihan otsasuoni pinkeenä. Jotkut on niin ällöttäviä ja säälittäviä. Toisaalta netin yleistyttyä myös on ollut mahtavaa huomata, että kiusaamisesta puhutaan yhä enemmän ja tämänkaltaiset SOME – kampanjat sekä muut kiusaamiseen liittyvät asiat ovat varmasti tehneet monille selväksi sen, että kiusaamisessa ei ole MITÄÄN HIENOA! Päinvastoin, uskon että nykyään olisi maailman nolointa jäädä kiinni muiden kiusaamisesta. Oli kyse koulukiusaamisesta, työpaikkakiusaamisesta tai nettikiusaamisesta. Ainoastaan tämän universumin pohjamudat ja itsensä kanssa ongelmissa olevat raasut turvautuvat muiden kiusaamiseen, sillä ilmeisesti pääsee hetkeksi pakoon omia ongelmia ja epäkohtia. (Pieni vinkki muuten, että niistä ongelmista pääsee myös eroon kun suuntaa kaiken sen energian, mikä menee muiden kiusaamiseen, itsensä kehittämiseen ja ongelmiensa ratkaisemiseen).

minä ulen puhunut, UGH ! 😀

Tää aivopieru lähtee tekemään ruokaa ja palaa töiden pariin!

27 elo Toivepostausta: tukkajuttuja ja lukijoilleni syksyn tarjous!

Heippa!

Nyt on taas tukkapostauksen aika, niinkuin lupailinkin!

Mun hiuksista tulee yllättävän paljon aina kyselyjä, joten tässä nyt pieni tietoisku mun hiuksista ja hiustenhoidosta siitä kiinnostuneille. 🙂

Käyn siis kampaajalla Suomen ykkös kampaamossa,  Studio Gyylissä ja mun hiuksista vastaa ihana Jesse Virtanen!

Mä oon itse ainakin aivan rakastunut mun hiuksiin. Juuri on melko tumma, mutta ei kuitenkaan dramaattisen tumma ja päälliosa sekä latvat koostuvat eri sävyisistä vaaleista raidoista sekä teippipidennyksistä. Teipit on tehty hauskalla tekniikalla, sillä mulla on päässä oikeesti lähes valkoista tukkaa päässä, mutta koska laittaja on niin taitava, niin ne sulautuvat hienosti joukkoon 😉

Maanantaina Jesse laittoi mun juuren kuntoon sekä raidotti sävyjä vielä puhtaimmiksi. Tykkään pitää mun hiuksia arkisin vähän pörröisinä ja heittää jakauksen ”huolettomasti” jommalle kummalle puolelle. On myös hauskaa, kun pystyy vaihtamaan helposti lookkia tummemmasta vaaleemmaksi, jakauksesta ja kampauksesta riippuen.

tässä huomaa, miten kampausta muuttamalla saa hiuksista selkeästi tummemman näköiset

Laitan kisaviimeistelyviikolla uudet teipit, joten saan pian taas hieman uudenlaista lookkia. Pidennyksinä toimii Bp-hairin todella hyvänlaatuinen tukka. Vaaleakin pysyy hyvin kunnossa, kunhan vaan muistaa hoitaa oikein. Jesseltä saa älyttömän hyviä vinkkejä hiustenhoitoon sekä laittoon!

Jesse on aivan huippu kampaaja ja osaa käsitellä vähän vaikeampaakin tukkaa, sillä on työskennellyt mm. Espanjassa paikallisessa kampaamossa ja tottunut käsittelemään ”ulkomaalaista tukkaa”, mikä on hyvin erinlaista kuin Suomalainen. Mulla itsellä on esimerkiksi todella karhea ja kuiva tukka, joten ihan perus raidotus tms. ei ikinä toimi, vaan tähän pörröön tarvitaan jo oikeesti taitoakin!

Jesse on myös kampaus puolella aivan huippu ja on tehnytkin hiuksia muotinäytöksiin sekä kuvauksiin. Joten jos jollain on tarvetta kampauksiin tai näytöksiin/kuvauksiin hiustenlaittajaa, niin Jesseen ehdottomasti yhteyttä!

Hiuksiin käytän kotona ID- hairin pidennyshiuksille tarkoitettuja tuotteita ja Jesse osaa neuvoa jokaiselle omansa, niin pysyy tukka kuosissa. Oli pidennykset tai ei!

Gyylissä on se kiva, että heillä voi maksaa laskulla ja voi itse valita, maksaako erissä vai kokonaan. Lasku tulee siis kotiin ja sieltä saa itse päättää summan, jota alkaa vähentämään. Ei siis tarvitse aina välttämättä maksaa koko summaa heti, vaan tarvittaessa jakaa maksun osiin. Kätevää!

Jessellä on nyt tarjous mun lukijoille: syys- ja lokakuun ajan -15% väri & leikkaus paketista! Gyyli on todella suosittu kampaamo, joten kannattaa olla AJOISSA jos haluaa syystukkaa! Sanon tämän kokemuksen syvällä rintaäänellä, koska olen aina itse viimetipassa ja sitten itken kotona juurikasvua, kun ajat on täynnä. 😀 

Ajan voi varata helpotein netistä : AJANVARAUS ja muistaa sitten viimeistään paikanpäällä ilmoittaa, että näki tarjouksen mun blogista, niin saa vielä tuon syksyn alennuksen!

Puhelinnumerostakin saa kiinni, mutta netistä varaaminen on kätevintä. 040 127 27 21

Gyyli sijaitsee bulevardilla, joten sinne on helppo mennä. Gyyli on ihanan trendikäs ja raikas kampaamo, jossa soi hyvä musa ja siellä on myös aina ERITTÄIN hauskaa!! Läpändeerus lentää, joten hiljaisista ja vaivaantuneista kampaamokäynneistä ei tarvitse murehtia jos suuntaa Gyyliin! Mua aina naurattaa, kun en millään meinaa lähteä kotiin sieltä. 😀

27 elo Tavallinen päiväni, josta ystävät ja perhe tekevät mahtavan

Herään ennen herätystä, sillä dieetti on pienentänyt selvästi unentarvetta . Verhot on huonosti, joten näen raosta ettei ulkona ainakaan sada, hienoa. JLO ulos, keppien heittelyä unohtamatta.

Aminot ja vitamiinit naamaan ja lenkille. Juoksentelen vanhoja, satoja kertoja koluttuja reittejä, mutta onneksi vastaan tulee kuitenkin aina uudet ihmiset. Lenkillä usein analysoin ihmisiä, mietin mitä kenenkin mielessä liikkuu tai minne he ovat menossa.

Puhelin pärisee, joten pysähdyn hetkeksi. Kukas muukaan siellä viestittää tsemppejä kuin ihana tukeni, Nora. Tulee heti hyvä fiilis. Jatkan vielä yhden kierroksen töölönlahtea ja päätän treenin kuntopiiriin, joka sisältää askelkyykkyjä, punnerruksia ja vatsoja.

Kotiin päästyäni ovella tulee vastaan aina niin iloinen JLO. Miten se voi aina olla yhtä innoissaan ja onnellinen kun tuun kotiin? Me tehdään yhdessä ruokaa ja vietetään hetki sohvalla.

Pikkuhiljaa raahaudun koneelle. Nyt on se aika päivästä, kun tehdään töitä. Mun sähköposti kaatui eikä päästänyt mua sisään moneen päivään, mutta nyt sain vihdoin takaisin mailit ja voin alkaa tekemään töitä. Niitä on paljon ja tuntuu epätoivoiselta.

Soitan äidille ja vietetään taas yhdessä nopea, mutta ytimekäs kuulumisten vaihto. Tämä toistuu joka päivä. Päivi laittaa mulle kuvan sen tekemästä meikistä. Mietin miten hienoa on, että Päivi on löytänyt juttunsa ja on siinä vielä aivan älyttömän hyvä! Ehdotan elokuviin menemistä. Sovitaan, että palataan asiaan myöhemmin ja sitten mä nukahdan.

Unenpöpperöisenä tajuan, että mun pitäis olla jo salilla. Katson puhelinta ja Sara siellä pyytää iltalenkille. Hmm, lupasin Päiville mennä leffaan, mutta nyt kun nukuin pommiin niin taitaa mennä suunnitelmat uusiksi. Molemmat ymmärtää ja sovitaan, että yritetään huomenna posetella yhdessä! Viikonloppuna ainakin tehdään jotain, sillä Saralla on synttärit. Facebook ilmottaa, että Viivi on kipeä. Vietin eilen aikaa Inkan ja Viivin kanssa ja muistan että Inka oli myös kipeä. Lasken 1+1 ja käyn hakemassa vettä, jonne tiputan liioitellun määrän punahattu- uutetta. Kipeäksi mä en suostu tulemaan!

Nyt äkkiä aminot naamaan, kamat kasaan ja eteenpäin! Muistan hississä, että unohdin tietenkin sateenvarjon sisälle, joten upotan lippiksen kunnolla päähän ja talsin suoraan sateeseen. Ilma on kuitenkin kaunis ja raikas. Aurinko paistaa ja sadepisarat on todella suuria, melkein kuin rakeita.  Ihmiset katsoo mua kun kuvailen innoissani maisemia ja hymyilen itsekseni hölmösti.

Salin ovella näenkin jo tuttuja naamoja, moikkaan ja jatkan sisälle. Mietin, jäiköhän mulle jotain kastiketta tai ruokaa naamaan, kun unohdin taas kokonaan katsoa peiliin ennen lähtöä. Meidän ihana minilinda tuleekin vastaan jo käytävällä ja vaihdetaan kuulumiset. Sitten äkkiä niiden jalkojen pariin. Treenin ajaksi laitan musat täysille, vedän lipan vielä syvemmälle päähän ja keskityn treeniin. Kun jumpat on jumpattu, nostan lippaa ja huomaan että löydän ihmisten joukosta tuttuja kasvoja ja vaihdan Villen kanssa kuulumisia. Siirryn raskaiden liikkeiden jälkeen hyppyjen pariin toiselle puolelle salia ja jatkan siitä aerobisen pariin kiipeämään portaita. Ei hitto, taas näitä portaita. Jalat tärisee jo valmiiksi. Sovin itseni kanssa, että saan ottaa tämän aerobisen rauhallisemmin, sillä aamutreeni oli niin kova ja jalkatreenin jälkeen jalat särkee jo valmiiksi. No, minuutin kuluttua rullaan jo 112 porrasta minuutissa vauhtia ja tiedän, ettei vauhti tästä ainakaan hiljene. Mä olen huono antamaan periksi….

Tuntuu että kuolen. Käännän katsetta ja näen Kristan tuulettamassa crosstrainerissa ja viittomassa mulle tulta purjeisiin. Yhtäkkiä energiaa alkaa virtaamaan ja jaksan loppuun asti hymyillen. Treenin jälkeen oon taas niin hiestä märkä, etten oikeen tiedä miten päin olisin. Vähän ehkä jo hävettää olla näin märkä.

Pieni hengähdys, vettä naamaan litroittain ja alas moikkaamaan Kristaa. Hetki keritään juttelemaan, kunnes kolmas Linda hipsiikin jo takana. Mahtavaa, kaikki taas koossa! Käyn pukuhuoneessa pukemassa ulkovaatteet päälle, mutta pakko käydä vielä moikkaamassa tyttöjä. Nauretaan, huudetaan, häiritään todennäkösesti muita, mutta meillä on kivaa! Lähden jälleen kerran hymy leveästi huulilla kotiin ja mietin matkalla, miten kiitollinen olen ystävistäni ja ihmisitä ympärilläni. Avaan puhelimen ja meidän ryhmäkeskustelussa heitelläänkin jo sydämiä ja tsempataan toisiamme.

Kotimatkalla soitan Joelille. Ikävä on kova, mutta toisaalta on mukavaa saada vähän omaa aikaa ja rauhaa dieettiin. Enää ei sada ja muistan, että mun täytyy käydä kaupassa!

Kauppamatkalla soitan taas äidille. Mulla ei oikeestaan oo mitään asiaa, niinku ei ikinä, mutta vihaan kävellä yksin ja äiti tai Päivi joutuvat aina mun matkaseurauhreiksi. Onneksi molempiin voi aina luottaa ja juttua lentää usein niin paljon, että puhelu on jossain vaiheessa pakko lopettaa.

Vihdoin ruokaa. Facebookissa saan viestin veljeltäni, joka kertoo kuinka kovaa aikoo kannustaa mua karsinnoissa. Avaan instagramin ja huomaan, että mun isä on tykännyt kohta jokaisesta mun kuvasta. Ihania tyyppejä!

Tulen koneelle ja ajattelen, että kirjoittaisin tekstin ystävistä. Mietin hetken ihmisiä mun ympärillä ja huomaan pidättäväni kyyneliä. En mä osaa kertoa, miten onnellinen oon jokaisesta ihmisestä mun ympärillä ja ihmettelen itsekin, että miten oon ansainnut tällaisia tyyppejä mun elämään, mutta uskon, että jokaisella on tarkoituksensa.

Ympäröikää ihmiset hyvät itsenne tyypeillä, jotka tuovat teissä esiin parhaat piirteenne.

Nyt nukkumaan. Huomenna postausta mun uudesta IHANASTA tukasta <3

ps. Huomenna ilmestyy kauppihin uusin fitbody, joten muistakaa hakea omanne !

vaatteet: Biancaneven tuleva mallisto
kuva: Petri Mast

24 elo Aikamatka nuoruuteen.

Salamoi hurjasti ja ulkona sataa kaatamalla. Miten nopeesti voikaan kesä vaihtua syksyyn… On ollut todella raskas päivä ja väsy on nytkin kova, mutta en saa unta koska Joel lähti Espanjaan ja mua jännittää taas kaikki. Väsynyt, mutta kuitenkin onnellinen. Tänään oli posetreenit Mayorsilla ja niiden jälkeen suunnistin ihanan Viivin luo porkkanainkivääriomena mehulle. Viivillä on mehulinko, jolla se tekee itse älyttömän hyvää mehua. Mä olen aina ennen vihannut porkkanamehua ja nyt mä en saa sitä makua päästäni. Pakko saada oma!

Viiviltä lähtiessäni käppäilin pitkästä aikaa Elixian Alexiumille. Voi vitsi miten pieni se onkaan nykyään. Muistan Elixian pelottavana isona salina, sillä kävin siellä 2 vuotta muutettuani Helsinkiin, enkä olis sillon uskonut, että sitä joskus ollaan menossa ihan oikeesti kisaamaan.

Oon ollut menossa nukkumaan jo pian 2 tuntia. Äsken kuitenkin nälkä yllätti ja lähdin hakemaan jääkaapista porkkanoita. Matkalla törmäsin Demi lehteen. Ostin sen viimeviikolla, koska siellä oli pieni juttu, jossa kerron miten jaksan treenata ja mikä mua motivoi.

Nappasin Demin ja suunnistin sänkyyn. Luin koko lehden ja uppouduin omaan nuoruuteeni täysin, sillä lehti on suunnattu nuoremmalle väelle ja jutut käsittelevät aiheita jotka on silloin hyvin olennaisia ja suuressa roolissa. Okei, oonhan mä vieläkin nuori, jopa oikeutettu junnu sarjoihin, mutta kuitenkin. 😉

Oli ihanaa lukea lehteä ja samalla muistella omia yläaste- ja lukioaikoja. Voi apua niitä tunteiden heittelyjä, ihastukset tuli ja meni, sydän särkyi, vannottiin ettei koskaan enää, juovuttiin salaa kesäöinä ja kaikki oli muutenkin niin huoletonta. En vaihtais päivääkään! Oon hyvin onnellinen siitä, että olen elänyt.

Olisin voinut olla parempi koulussa, tehdä järkevämpiä päätöksiä ja olla vastuullisempi, mutta kaikki hyvät sekä huonot valinnat on tehneet musta sen mitä tällä hetkellä olen. En ole vielä valmis ihmisenä ja innolla odotan mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Minkälaisia ajatuksia mulla on 5 vuoden päästä, kun jo nyt olen eri mieltä monista asioista ja tekisin monia asioita erilailla kuin vaikka tämän vuoden alussa? Toisaalta, ilman aijempia valintoja: hyviä tai huonoja, ei koskaan kasva ihmisenä tai opi ymmärtämään itseään. Mistä voi tietää mitä haluaa, ellei kokeilemalla ja kokemalla? Virheistä opitaan, joten ajattelin tehdä niitä vielä paljon lisää!