Asioita, joita olisin tehnyt toisin ennen kisadieettiä

Iltaa!

Tänään olen hyvin aktiivinen reippailija ja kirjoitan toisen postauksen. Tulin tuossa just salilta ja kuten yleensäkkin, heräilen tähän maailmaan vasta iltaisin, sillä olen selvästi yöeläin ja nyt aivot raksuttaa taas ja asiaa olis vaikka kuinka paljon.

Ihan ekana, KIITOS. Kiitos jokaiselle kannustavista sanoista. Ette tiedä kuinka leveän hymyn saatte tämän tytön huulille, kun treenin jälkeen kaikkensa antaneena, takki tyhjänä avaa blogin ja lukee teidän kommentteja. Aivan mielettömän upeeta, että täysin tuntemattomat ihmiset viitsivät kannustaa minua sekä tsempata. Olette kultaisia!

10535822_10152229437940794_627027676117502345_o

Ajattelin tossa kotimatkalla miten kivaa on kun kaikki on vihdoin edes hieman sinnepäin mitä olen vuosia unelmoinut. Anorektisen laiha bulimikko, jonka kroppa sekä pää oli vallan sekaisin, on päässyt niistä ajoista yli ja on matkalla kohti yhtä tavoitetta sekä unelmaa. Tätä lavoille nousu projektia on nyt reippaasti yli 2 vuotta tehty ja vaikka alku oli todella vaikeaa niin kaikki on ollut sen arvoista. Olen 2011 vuodesta asti kyllä ihaillut bikinifitness tyttöjä ja seurannut hyvin intensiivisesti kisaajia, mutta valinnan tähdätä lavoille tein vasta 2012. Halusin ensin kuulostella itseltäni, onko se oikeesti ollenkaan mun juttuni.

Voin kertoa, että kun on tottunut olemaan porukan pienin ja hennoin ja lähtee siitä korjailemaan täysin tuhoutunutta aineenvaihduntaa sekä treenaamaan lihaksia tavoitellen, ja sitten kun siinä alussa tulee sellainen kohta, kun et ole lihaksikas, et ole enää laihakaan, vaan oikeestaan aika pöhettynyt ja tasapaksu, niin voi sitä taistelua oman mielen kanssa. Se oli todella vaikeaa ja ai hitsi miten monet kerrat mä heitin hanskat tiskiin ja totesin etten mene enää ikinä salille. Mitkään vaatteet ei menny enää päälle, eikä kroppa ollut mitenkään hyvälläkään tavalla muotoutunut, vaan näytin siltä että olisin jatkuvasti juonut 10 litraa vettä. Onneksi keräsin ne hanskat sieltä tiskistä aina seuraavana päivänä ja lupasin itselleni mennä päivä kerrallaan, mutta mennä kuitenkin pikkuhiljaa eteenpäin.

Syytin salia siitä että mun paino nousi ja reidet alkoi leviimään, vaikka fakta oli se, että mun kroppa oli elänyt viimeiset 3 vuotta sellasella parin omenan kaloreilla ja toinen fakta oli se, että niillä kaloreilla ja ravintoaineilla EI saada grammaakaan lihasta. Ensin piti saada aineenvaihdunta ja kulutukset kohdilleen, ennenkuin havitellaan kisaamista.

No, siinä sitten kävin kouluja ja 2 vuotta sitten palkkasin ekan koutsin itselleni. Ensimmäinen koutsi syötti mulle aivan liikaa proteiinia ja siinä suhteessa mentiin aikalailla perse edellä puuhun. Vasta kun tapasin nykyisen valmentajani, Aki Mähösen, niin alkoi hommat rullaamaan ja aika nopeesti Akin kanssa löytykin sieltä jotain pikkasta lihastakin. Kaikki kiitos vaan Akille, mussa on ollut ja tulee olemaan ihan helvetisti kestämistä.

Nyt sitten itse otsikkoon. Mitä olisin tehnyt näinä vuosina, tai sanotaanko viimeisen vuoden aikana toisin, jotta nyt olis helpompaa.

  1. Kuunnellut ja luottanut 100000% valmentajaan. Mikään mitä Aki on mulle sanonut ei ole ollut turhaa kiusaamista tai sanomista, vaan nyt ne kostautuu, kun ei ole esim tehnyt joka treenillä keppijumppaa, mikä olisi tuonut liikkuvuutta ja luontevuutta esiintymiseen ja poseerauksiin.
  2. Syönyt. Syönyt ja syönyt. Uskaltanut syödä vielä enemmän! Unohtanut sen nousevan painolukeman vaa’alla kokonaan ja lisännyt kulutusta treenien volyymilla.
  3. Jättänyt showroomeja vähemmälle ja opettanut keholle oikeanlaisen rytmin arjen lisäksi viikonloppuisinkin. Alkoholin vaikutukset eivät ole kovin ”raikkaat” ja dieetille olisi hyvä lähteä mahdollisimman puhtaalla kropalla ja sisäinen kello tulisi olla kunnossa, sillä dieetillä uni häiriintyy.

Olen nyt ollut muutaman kerran ulkona ja mulla on oikeesti ollut ihan törkeen hauskaa. Kun se alkoholi ei oo ollut edes vaihtoehto, niin se ei oo häirinnyt yhtään. Oon humaltunut jengin mukana fiiliksestä ja usein ihmiset on luulleet että oon itsekin humalassa. Nyt mielessä pyörii ajatuksia siitä, että luopuisi alkoholista kokonaan, mutta en kuitenkaan halua alkaa miksikään ”absolutistiksi”, sillä suoraan sanoen kyllähän känni tekee välillä hyvääkin. Varsinkin urheilijoille. Ja viini ruuan kanssa on liian hyvää.

Kuitenkin vois yrittää jatkossa olla luopumatta siitä meiningistä, että nukkuisi hyvin ja ei nuokuisi siellä baarissa ihan turhaankaan, vaan silloin jos on aihetta juhlia niin juhlii. Rakentaa hieman parempaa pohjaa tulevaisuudelle, jonka mielellään näkisin jonkinlaisena urheilijan alun tulevaisuutena.

Tätä tekstiä ei saa sitten käyttää mua vastaan, kun tuun humalassa joskus jotain vastaan. ;)

Nyt mä lähden siivoomaan tätä sikolättiä jota kodiksi kutsutaan. On ollut niin hemmetin hektistä sekä mulla että Joelilla, että oikeen hävettää missä kunnossa meidän koti on. Ostin oikeen kumihanskatkin, joten eikun rätti heilumaan ja pinnat kiiltäviks! :D Palataan!

 


45 Comments
  • Sara
    Posted at 23:11h, 10 heinäkuun Vastaa

    Olet mahtava! Omien elämäntapojen muuttaminen on lähtenyt loistavasti käyntiin sun blogia lukemalla, motivoit niin älyttömästi, kiitos!:)

  • Emmi
    Posted at 23:19h, 10 heinäkuun Vastaa

    Oot super!! Itse oon viihtyny melkein joka viikonloppu baareissa ja aina tuli juotua paljon ja nukuttua vähän, mutta nyt jo 9 viikko ilman alkoholia/ baarissa käymistä ja on kyllä hyvä fiilis!:) mistä niitä sun treeni/ruokaohjelmia voi tilata?:)

  • Elina
    Posted at 00:15h, 11 heinäkuun Vastaa

    Onko tota sun tukkaa vaalennettu siis raidoilla pikkuhiljaa?:) näyttää tosi kivalle ja vivahteikkaalle, ite haluisin kans vähän vaaleampaa lookkia ja mietin samantyylistä et olis tyvi tosi tumma ja latvat vaaleampaa. Et sattuis mitään sävyjä tietämään mitä sulla on käytetty?

  • Ihmettelevä urheilija
    Posted at 01:02h, 11 heinäkuun Vastaa

    Millä tavalla susta alkoholi on hyvä varsinkin urheilijalle välillä? Fiksu teksti ja sun juttuja on kiva lukea, tämä lause sai vain naurahtamaan! :)

    • linda
      Posted at 01:26h, 11 heinäkuun Vastaa

      Välillä on ihan hyvä vaan laittaa ranttaliksi ja rilluttella aka. Nollata , niin jaksaa taas :D tämä on vaan mun näkemys asiaan (: ei siinä mitään terveysvaikutuksia varmasti ole, mutta rentoutumis mielessä . Kiitos paljon (:

      • Maaka
        Posted at 10:19h, 11 heinäkuun Vastaa

        Itsekki olen salilla käynyt vuodesta 2009 ja yleisurheilu tausta ja nykyään kilpailen penkkipunnerruksessa.. Eli harvoin tulee nykyään otettua alkoholia, mutta kyllä se välillä minusta on oikeesti hyvä riipasta kerran ja sitten taas ei pitkään aikaa. Kumminkaa jos ryyppää harvoin niin ei yksi känni vaikuta kehitykseen mitenkään. Välillä on hyvä antaa vähän relata ja juhlia! Itsekkin käyn selvinpäin välillä baareissa ihan sen tanssimisen ilon vuoksi.. :) En ymmärrä kun jotkut paasaa tätä alkoholittomuutta että ryhtyiskö. Muutenki nämä ihmiset juovat harvoin tai juovat vain vähän niin en nää mitään syytä miksi pitäisi ryhtyä, jos joku tarjoo lasillisen juhlissa niin minusta se on ainakin ihan kohteliasta ottaa se juoma. Mutta jokainen tietysti tekee omat päätökset. :)

        • linda
          Posted at 12:46h, 11 heinäkuun Vastaa

          Joo siitä ei kannata tehdä mitään numeroa, niin siitä ei synny mitää ongelmaakaan :D Suomessa kaikki on niin kiellettyä, että alkoholi on siksi niin kiehtova ja suosittu juttu täällä.

  • dipa
    Posted at 01:58h, 11 heinäkuun Vastaa

    Moikka! Mitä mieltä oot 5+2 dieetistä? :)

    • linda
      Posted at 12:52h, 11 heinäkuun Vastaa

      En suosi mitään missä paastotaan. Lihaskatoa luvassa (:

      • mige
        Posted at 15:22h, 11 heinäkuun Vastaa

        Brosciencea taas. Lihaskato vasta joskus 72h kohdilla

        • linda
          Posted at 16:15h, 11 heinäkuun Vastaa

          No siittä sitten migen neuvoilla paastoomaan. Itse en suosittele (:

          • persid
            Posted at 12:06h, 15 heinäkuun

            Ootpa ylimielinen eukko!!

          • linda
            Posted at 15:19h, 15 heinäkuun

            Asia roger!

  • AB
    Posted at 02:12h, 11 heinäkuun Vastaa

    Itse kun Tukholmassa ja Aasiassa asustelin niin huomasin että moni käyttää paljon siistimmin alkoholia esim. ruoan kanssa jotain luxusviiniä kun taas täällä temmelletään räkäposkella viikonloppuisin ja ostetaan aina vaan sitä vahvinta jolla voi jätkät leveillä baarissa, aika yliampuvaa mut asunkin täällä savon metikössä… Moni myös salailee juomisiaan ja jos mamma tai pappa kuulisi niin nopeasti kadottaisi paikalta eikä näyttäydyttäisi kuin vasta sitten kun oltaisiin vedetty kunnon detoxkuuri :D Ulkomailla alkoholia nautitaan että ollaan korkeintaan minihiprakassa useimmiten ja Aasiassakin monet juovat alkoholia vain esim perheillallisilla.. Itsekään en ole mikään absolutisti mut tipaton on kestänytkin jo viime syksystä tähän päivään :D Meni aika yli jo tämäkin juttu……..
    Täytyy kuitenkin vielä sanoa että ihme jos et sijoitu edes finalistien joukkoon, lihakset on sulla ainakin vielä säilyny, kun tuntuu että ollaan menossa kevyempään suuntaan, mut onneks oot kisaamassa syksyllä niin voit painaa hieman jarrua niin ei ens keväänkään tytöt juokse maratooneja ennen kisoja ;D Oot jo nyt aivan huikeessa kunnossa, enäähän ei puutu kuin viimeistelyt ja avot :D Pro tasolle sinä vielä pääset jos jatkat samaan malliin, oma lihasmäärä kun on liian iso et bikinissä kisaisin ja en kestäis varmaan niitä mega-aerobisia kun katabolian pelossa repisin rautoja salilla kahta kauheammin :D Minulta saat kaikki tsempit sit ens syksynä kun sitten nouset sinne lavalle vaikket tunnekkaan… :D

    • linda
      Posted at 12:52h, 11 heinäkuun Vastaa

      Joo, meidän kasvatetaan täällä niin että alkoholi on salattuaine, paha ja jännä juttu mikä on ehdottomasti kielletty, niin ei ihme että se kiinnostaa nuoriakin enemmän. Esim meillä kotona meitä ei ole IKINÄ kielletty juomasta. Lapesta asti ollaan saatu maistaa viiniä/kaljaa/siideriä ja lapsen suuhun se maistuu niin paskalle että ei sitä sitten oo sillee erityisesti halunnutkaan, ja on viety se ”alkoholin salaisuus” pois jo pienenä. Tiedetty mitä se on ja ei oo sen kummemmin jouduttu sitä salaa himoomaan. Toki tuli se siideripissis vaihe meille lapsille kaikille, mutta silti aika helposti meni ohi sekin.
      Kiitos paljon!!! Toivotaan että jää jotain jäljelle. en halua olla liian kireärrä kunnossa, vaan mielummin pyöreyttä lihaksissa ja erityisesti hyvinvoivan näköinen. :D

  • Sanna Latvala
    Posted at 09:45h, 11 heinäkuun Vastaa

    Toi alkoholittomuus toimii myös mulla etenkin talvella! Kesällä on kiva istua terassilla ja nauttia siideri tai kaksi silloin tällöin, mutta talvella on usein kuusikin kuukautta kun ei tule juotua alkoholia. :)

    Mulla on tiiätkö tällä hetkellä just semmonen 10 litraa vettä juoneen pöhöttyneen ihmisen olo! Vaihdoin PT:tä tässä keväällä kun aikaisemmin pudotin painoa ja söin sen 1200kcal/pv. Nyt uuden PT:n myötä ruokaa on lisätty ja kalorit nostettu 1600-1700 tienoille ja paino nousee. Kyllähän se ahdistaa niin perkeleesti! Uuden treeniohjelman mukaan treenaan kuitenkin sen 4krt/vk joten toivon todella, että tämä pöhöttynyt olo tästä häviää ja alkaa niitä lihaksiakin jossain vaiheessa näkymään. Nyt lähinnä hävettää nähdä ihmisiä kaupungilla kun tammi-helmikuussa painoin alle 60kg ja nyt painoa on sen 65kg. Näyttää että olisin vetänyt pullaa naamariin kaksin käsin, vaikka todellisuudessa olen vain lisännyt perus terveellistä ruokaa ja alkanut käyttämään myös kreatiinia yms treenin yhteydessä. Eikös sillä kreatiinilla ole tapana nostaa painoa ja kerätä nestettä kroppaan?

    http://pudotus.blogspot.fi/

    • linda
      Posted at 12:48h, 11 heinäkuun Vastaa

      Kreatiini kerää nestettä, itse en sitä käytä mutta muistan kun käytin juurikin tuon nesteen keräyksen. Voit helposti nostaa treeneissä volyymia ja vaikka lisätä treenejäkin, vaikka kalorit nyt ei oo kovin korkeet vielä. Onko hiilari/proteiini energiapainoitteinen?

      • Sanna Latvala
        Posted at 09:29h, 12 heinäkuun Vastaa

        Eikös se kreatiini kuitenkin avaa jotkin lihassäikeet tms niin, että treenin jälkeen nautittu hera tai hiilarit menee sinne lihakseen? Jotain tämmöistä mä siis olen ymmärtänyt! :D Mulla on aamupäivällä hiilaria puuron muodossa ja sitten sillä treenin jälkeisellä aterialla myöskin. Illalla on kuitenkin hiilarit vähemmällä ja iltapalaksi rahka/mehukeitto/pähkinä combo.
        Kyllähän noita treenejä tietty VOIS lisätä, mutta tuntuu jo haastavalta saada neljä treeniä sovitettua aikatauluihin! :D Tietty sitä aikaa löytyy aina jos priorisoi asiat tärkeys järjestykseen, mutta haluan kuitenkin myös viettää aikaa ystävien ja miehen kanssa enkä viettää kaikkea aikaa salilla. ;) Mulla on siis treenatessa kreatiini, glutamiini, beta-alaniini yhdistelmä ja star Nutritionin ”Octanea”. Heti treenin jälkeen sitten taas heraa+kreatiinia ja glutamiinia.

  • hello
    Posted at 09:49h, 11 heinäkuun Vastaa

    Heippa, kiitos ihanasta postauksesta pystyn samaistumaan tähän 1001% .. tää antaa mullekki lisää motivaaioota taistella kropan kanssa ku näen et löytyy saman ongelman kans taistelevia ihmisiä :) tsemppiä

    • linda
      Posted at 12:46h, 11 heinäkuun Vastaa

      Tsemppiä hirmusesti!!! kyllä se sieltä, ei saa antaa periksi (:

  • joo o
    Posted at 11:04h, 11 heinäkuun Vastaa

    Voi hyvää päivää…lopeta se kisalavojen tavottelu tolla asenteella. Häpäset koko lajin. Itse olen lajin edustaja ja join viimeksi alkoholia 2009 uutenavuotena 2 lonkeroa. Olin tänä uutenavuotena tekemässä aerobista 5.00 aamulla. Tollanen hirvee jauhaminen alkoholista kertoo vaan wannabe urheilijasta. Väärä laji, alota vaikka keilaus. Morjesta ja hyvät jatkot

    • linda
      Posted at 12:45h, 11 heinäkuun Vastaa

      Ok, hieno juttu :D

    • nina
      Posted at 14:25h, 11 heinäkuun Vastaa

      Eiköhän tuo Lindan kroppa kerro soveltuuko hän lajiin vai ei. ;D ettei olis vaan kateus, joka puhuu?? Mitäs jos vetäisit vaikka kännit, niin vois lähteä vaikka toi herne nenästäs. ;)

    • mige
      Posted at 15:23h, 11 heinäkuun Vastaa

      Tosi aitoo kyl olla vääntämässä sitä aamuaerobista yöunien, mielenterveyden ja sosiaalisten suhteiden kustannuksella respect… Just..

      • linda
        Posted at 16:15h, 11 heinäkuun Vastaa

        Kuka niitä niiden kustannuksella on vääntänyt? :D

    • v
      Posted at 12:00h, 13 heinäkuun Vastaa

      :DDDDDDDDDD en kestä! pitäskö tän ”joo o”:n vaihtaa itse lajia, jos se on noin saaralloisen tarkkaa ettei voi koskaan ottaa tippaakaan alkoholia ? :D KENENKÄÄN kisauraa tai ”fitnesslaiffii” ei kaada se jos sillon tällön käy vähän rentoutumassa ;)

      • linda
        Posted at 00:05h, 15 heinäkuun Vastaa

        Joo vähä turhan vakavaa :)

  • Anni
    Posted at 13:55h, 11 heinäkuun Vastaa

    Moi Linda! Mä tiedän et sulla on muutenkin varmasti riittävästi duunia, mut oisin TOSI kiitollinen jos viittisit vastata tähän ja antaa vähän ns. asiantuntijan arviota ja neuvoja:) en oikein tiedä keneltä muulta kysyisi, oon seuraillu sua pitkään ja tuntuis siltä että osaisit antaa oikeet vastaukset:)
    Mä oon siis 17 vuotias tyttö. Mun elämäntavat muuttu vähän alle 2 vuotta sitten parempaan suuntaan. Sillon 15 vuotiaana saatoin helposti käydä joka toinen päivä ostamassa suklaalevyn kaupasta ja salilla kävin miten kävin. Kuitenkin nyt ollaan tultu (terveellisesti syöden ja liikkuen) 68 kilosta 58-59 kiloon alle parin vuoden aikana. Viikon herkuttelut vaihtui pikkuhiljaa vaan lauantain herkutteluun ja siinä ollaan pysytty. Käyn salilla 5-6 kertaa viikossa puntilla ja myös ryhmäliikuntatunneilla (siis molemmat sisältyy tohon 5-6 kertaan).
    Pääsiäisenä olin vielä sen 61.6 kiloa ja tänä aamuna vaaka näytti 58.4 kiloa, oon pomppinut nyt 58 ja 59 kilon välillä. Ja nyt mua askarruttaa, että pistänkö itteäni liian koville. Nyt on kesä, mut jotenkin se on vaan niin vaikeeta esim. keskellä viikkoa herkutella ja syödä pizzaa jne. Heti rupee miettimään niitä kaloreita ja jos oli vaikka treenannut niin se ärsyttää sitten kun treeni meni hukkaan. Tää kuulostaa että mulla ois joku syömishäiriö, mut sellanen ihminen en kyllä laisinkaan oo. Ruoka maistuu aina ja päivässä parasta on ruokahetket:D mut jotenkin itekki havahuin siihen että joka aamu pitää olla tuijottamassa sitä vaakaa? Tiedostan myös sen et se ei oo se main point, mutta jotenkin ahistaa jo tuntea ittensä painavammaksi, ja on kiva nähdä jos siellä on pienempi luku kuin viimeeksi. Ja mä oon semmonen, että jos mä syön huonosti ja paino nousee, niin ei huvita yhtään mennä painavampana salille pumppaamaan. ääähhh!?
    Äsken olin polkemassa salille (sinne on 5-6 km) ja puolessa välissä matkaa käännyin takasin, koska tuntu että voimia ei oikein oo ja ajattelin et en mä nyt viiti sinne salille mennä kerta ei oikein jaksa. Mä oon kyllä yrittäny parhaani mukaan pitää lepopäivät, mut mietityttää et voisko olla jotain ylikuntoon liittyvää? Nyt oon polkenut salille tän viikon kun skootteri ollut huollossa, ja nyt tuntu et jalat ei oikeen jaksa ni voisko se olla niin että jalat ei oo kerenny kunnolla palautua? Mä myös oon ottanu sellasen tavan nyt kesällä et joka ilta teen 50 jalannostoo molemmille jaloille :D
    Tykkään hirveesti tästä terveellisestä elämäntavasta ja terveellisestä ruuasta, ja oon tietonen siitä että mistä saa proteiinit jne. päivittäinen syöminen menee esim näin:
    aamupala 9:00 ruispuuroa, soijamaitoa, ananasta
    lounas 12:00 kana-kananmuna-feta salaatti, vettä
    välipala 15:00
    real leipä, maustamatonta rahkaa, mysliä ja ananasta, cappuchino
    ruoka 18:00
    hernekeittoa ja raejuustoa
    iltapala 20:30 maustamatonta jogurttia, omenan ja porkkananpaloja
    yleensä ehkä vähän enemmänkin.

    Eli siis kuulostaako ihan hyvältä vai oisko jossain parantamista?
    Sit se palautuminen? Mulle on just vaikeeta miettiä toi, et mitä sit voi seuraavana päivänä tehä jos edellisenä on tehny jalkapäivän vai onko ihan sama.
    Oon myös miettiny, että jos jatkan esim syksyllä samaa, niin en mä tiedä jaksanko mä vaan vetää ihan ”äärirajoilla”. Mut se ei edes ole äärirajoille vetämistä, mut jotenkin tuntuu et ainaki johonkin kohtaan tarviis viikon levon ja sit vois taas jatkaa. Hirveeeen vaikee selittää:D mä kuitenkin rakastan liikkumista!

    Huippua kesää ja tsemppiä kisoihin!!:) ja kiitos jo etukäteen jos viittit vastata!

    • Anni
      Posted at 15:14h, 11 heinäkuun Vastaa

      Ja pituutta on siis 163-165cm!

    • linda
      Posted at 00:13h, 15 heinäkuun Vastaa

      Kuulostaa Siltä että olet hyvin kunnianhimoinen , eikä se ole huono juttu. Tosin liika stressi ja pakkomielteisyys luo kehossa hormoneja jotka vaikeuttavat tuloksien saantia. Suosittelen että pidät yhden viikon kun et tee mitään ja rauhotut. Kehossa ei vielä viikon aikana tapahdu lihaskatoa, eikä muutakaan harmia, päinvastoin palaudut ja viikon jälkeen kroppa on taas hyvin levännyt ja saat uutta hermostusta ja kehitystä :)

  • Merja
    Posted at 14:32h, 11 heinäkuun Vastaa

    Heippa taas! :-) sää olet kyllä tosin hyvin edennyt tässä kisaprojektissa, vaikka sairastelitkin ankarasti välillä.. Toosi pitkälle olet jo päässyt, ja eikö se niin olekin että vaikeuksien kautta voittoon ja onnelliseen elämään.. :)
    Sitten kun olet kisalavalla pyörähtänyt (JEE innolla odotan sitä!!) ja paluu normaaliin arkeen tulee, niin järkevä ihminen ei todellakaan katso pahalla ja tuomitse, jos vaikka siellä baarissa pyörähtäisitkin ja nauttii alkoholia :-D Koska nämä on niitä normaaleita asioita joita ihmiset tekevät, ja hyvä kun puhuit alkoholista tässä postauksessa! Aina niin motivoivia kirjoituksesi, ja pistävät miettimään ja oivaltamaan asioita eri tahoilta, sekä positiivisia että negatiivisia. Olet todella järkevä ja tehnyt ihan sikana töitä kropan ja onnellisuuden eteen, RESPECT!
    Teit minulle vuosi sitten ruoka-ja treeniohjelmat, ja näen että olen päässyt todella pitkälle neuvojesi ja blogisi avulla, lihakset piirtyvät esiin kauniisti ja muodokkaasti. Tietenkin haluan rakentaa kroppaa vielä hieman lisää.. ;-)
    Tsemppiä Linda, olet niin ahkera ja ihana. Olen aina tukenasi! <3

    • linda
      Posted at 00:15h, 15 heinäkuun Vastaa

      Moikka!! Ihana kuulla että ohjelma toimii ja muutenkin aivan ihana kommentti <3 kiitos tsempistä!!!

  • emilia
    Posted at 16:40h, 11 heinäkuun Vastaa

    Moi! Oon pitkään lukenut sun blogia ja saanut susta hirmusesti motivaatiota ! Kiitos :-) nyt oli kuitenkin pakko tulla kommentoimaan kun kolahti aika sopivasti mun elämän tilanteeseen tuo kohta pöhöttyneestä ja tasapaksusta vartalosta. Käyn just tätä vaihetta läpi huonon aineenvaihdunnan takia ja se on KAUHEETA! Melkei jo harkitsin luovuttamista kun tuntuu just et salilla vaan kasvaa ja pöhöttyy..nyt kuitenkin uskon että se ei kestä ikuisuutta. Miten ihmeessä pääsit sen vaiheen yli ja kauanko tätä kestää? Nopeutusvinkkejä? :-D

    Olet mahtava esikuva terveellisistä elämäntavoista ja arvostan sun rehellisyyttä näissä postauksissa. Kiitos motivoivasta ja loistavasta blogista! Paljon tsemppiä vielä dieetille ja kisoihin :-)

    • linda
      Posted at 00:16h, 15 heinäkuun Vastaa

      Kiitos!! :) kärsivällisyys ja armollosuus on se pyhä salaisuus tässä jutussa :) luotat vaan siihen että se on sen arvoista!

  • millie
    Posted at 22:10h, 12 heinäkuun Vastaa

    Kiitos inspiroivasta blogistasi :) oot kehittynyt huikeen paljon!
    olisin kysynyt sulta myös jotain, nimittäin siitä, että saako nilkkapainoilla pakaroihin kasvatettua lihasta vaikka ois pitkään niillä tehnytkin vai tyssääkö se jossain vaiheessa kenties..
    aloitettu on pienillä kilon painoilla aikoinaan, siitä sitten isompiin painoihin ja nyt viiden kilon painot menossa.
    reisissä ja pakaroissa on muotoa kyllä, niin jos nyt hankin 7,5 kilon nilkkapainot, saako niillä viel tulosta jos tekee vaikka vähemmän toistoja ja niin että tuntuu?

    • linda
      Posted at 00:04h, 15 heinäkuun Vastaa

      Aivan varmasti saat!! ;)

  • ronja
    Posted at 19:37h, 14 heinäkuun Vastaa

    Moikka Linda!
    Onko tietoa että onko tulossa tarjousta lähiaikoina ruoka+treeniohjelmasta? En mielelläni keneltäkään muulta haluaisi kyseisiä ohjelmia tilata joten innokkaana odottelen jos tulisi taas tarjousta kun edellisen aikana olin liikuntakiellossa.
    kiitti vastauksesta!

    • linda
      Posted at 00:01h, 15 heinäkuun Vastaa

      Moikka! Kyllä varmaan syksyllä taas tulee (:

  • miimi
    Posted at 22:49h, 14 heinäkuun Vastaa

    Olisin kysynyt sellaista että kun mulla jää tohon vatsan / vartalon sivuosiin samalla tavalla kun sulla tässä esim:
    http://files.fitfashion.fi/wp-content/uploads/sites/18/2014/02/1921133_596773030410945_2043763860_o.jpg
    niin vähän sellaista tohon lantion päälle,ett on vähän leveemmät lantioluut tms…? et jää ehkä vähän tohon housujen ylitse ihoa? onkse vaan ominaisuus jonka kans pitää elää ?:D ettei oo ihan tikkusuora… kun tuntuu et helposti jää matalavartisemmista housuista heti ihoa farkkujen reunan yli

    • linda
      Posted at 23:29h, 14 heinäkuun Vastaa

      Mulla on tossa ainakin rasvaa vähän enemmän , nyt ei jää aikakaan yhtään päälle enää.. Et kertonut yhtään muuten sun kunnosta, niin vaikee sanoa onko doninoivat sivuvatsat esim tms että mistä johtuu :)

      • miimi
        Posted at 22:18h, 27 heinäkuun Vastaa

        moikka! olen 170cm ja 52kg. eli taitaa olla dominoivat sivuvatsat? lihasta tulee hitaasti mutta varmasti

  • mitä mieltä ?
    Posted at 23:49h, 14 heinäkuun Vastaa

    Moi

    Halusin ihan uteliaisuuttani kysyä sulta sellasesta, kun tiedän, että sun tutut mm. Jaanika ja Emmi kritisoi aivan mielettömästi sitä, kun liikuit Ruusilan kanssa. Esim. sen Ruusilan salifotokohun aikana arvosteli sua kun ymmärsit ja puolustit Ruusilaa tääl blogissa ja kuulemma niille. Ne piti sua ihan petturina kun liikuit julkkisten kanssa. nyt törmäsin kuvaan missä nää henkilöt ite poseeraa Ruusilan kanssa…. Olin ihan , että Öö….. ? Olen ite kuullut niiltä noita juttuja enemmän kuin tarpeeksi, joten kyllä tekopyhyys on joillakin vaa ylitsevuotavaa ja niin säälittävää touhua mun mielestä. Mutta siis mitä sä oot tosta mieltä ?

    • linda
      Posted at 00:07h, 15 heinäkuun Vastaa

      Sitä mieltä, että keskitytään vaan siihen että on itsellä kiire oman elämän kanssa niin ei tarvi analysoida muiden elämää tai valintoja. (:

  • sonja
    Posted at 16:03h, 15 heinäkuun Vastaa

    Olisi kiva jos tekisit postausta aineenvaihdunnasta ja siitä miten sitä saisi kiihdtytettyä. Tai kun itsellä sama ongelma joka sullakin oli aiemmin, että kroppa säästöliekillä, mutta en tiedä miten jatkaa eteenpäin. Jotain vinkkejä yms:)

  • S
    Posted at 19:24h, 15 heinäkuun Vastaa

    Meinaakos Linda nousta lavalle tummatukkaisena vai tällaisena vaaleana? ;)

Post A Comment