Hyvää oloa osteopatiasta!

Moikka!

Tänään on ollut aikamoinen päivä. Kävin moikkaamassa koutsia ja hiomassa taas jälleen poseja. Sivupose oli aivan retuperällä, joten se opeteltiin täysin uudelleen. Miten voikaan olla lavatyöskentely niin vaikeaa… :D

Saan varmaan huomenna uuden ruokkiksen ja muutettiin vähän treenisuunnitelmaa. Tai oikeastaan sain luvan jakaa mun treenit kolmeen osaan. Mulla on tähän asti ollut aamutreeni, puntti ja puntin perään aerobista. Nyt jaan ne niin, että teen ensin aamujumpan, sitten salin ja illalla vielä aerobisen. Rakastan illalla juoksemista, joten se käy mulle paljon paremmin. Lisäksi musta tuntui että tuo illan puntti+aerobinen kombo söi toisiaan. Jommasta kummasta aina annoin periksi hieman. Nyt pääsee keskittymään jokaiseen erikseen ja juuri siihen mitä tekee sillähetkellä.

Kuva: Jenni Gästgivar / Iltalehti.

Kuva: Jenni Gästgivar / Iltalehti.

Sitten otsikon mukaiseen aiheeseen. Olen taas huomenna menossa huoltamaan kehoani Antille. Olen hyvin monelle urheilijalle suositellut Osteopatiaa ja ajattelin, että miksen tännekkin kirjoittaisi asiasta. Kehonhuolto on kuitenkin erittäin tärkeä osa urheilua ja tottakai kaikenlaista elämää urheilulla tai ilman!

Itse olen nyt ”hurahtanut” täysin osteopatiaan, sillä oon huomannut että esimerkiksi jännitysniskasta kärsivänä perus hieronta helpottaa hetkeksi, mutta ei auta poistamaan ongelmaa. Osteopatiassa taas paneudutaan kehoon paljon laajemmin ja pyritään poistamaan ongelman aiheuttaja.

Ollaan nyt Joelin kanssa käyty Osteo-Studiolla Antilla ja on jo nyt ollut huomattavasti apuja molemmille. Joel kärsii välilevynpullistumasta, joka on vähän väliä vienyt Joelin jopa 3kk köpöttely- ja sänkypotilaaksi. Joelin liikunta rajoittuu selän oireilujen vuoksi kuukausiksi vain pieniin venytyksiin. Nyt ollaan kuitenkin saatu selkä taas siihen kuntoon, että viimeviikolla Joel pääsi tekemään pitkästä aikaa ekoja treenejä. Itsellä hoidot on taas auttanut yleisesti ”raskaaseen” oloon niska-hartiaseudulla, pääkipu joka mulla on yleensä jatkuvasti päällä ei ole häirinnyt hoitojen alottamisen jälkeen ja muutenkin hengittäminen ja yleisfiilis on paljon kevyempi ja helpompi.

Koska en itse ole kuitenkaan mikään Osteopatian guru, niin pyysin omaa Osteopaattiani kertomaan lyhyesti ensin itsestään ja sitten itse Osteopatiasta.

Olen kolmekymppinen urheiluhieroja ja klassisen osteopatian opiskelija Antti Käkönen. Kuntosaliharjoittelua itselläni on takana vajaa 15vuotta. Tavoitteet ovat vaihdelleet vuosien varrella voimailun, kuntoutuksen, painonnoston ja bodauksen välillä. Tällä hetkellä bodailen rennolla asenteella ja pyrin panostamaan ammattitaidon kehittämiseen, opiskeluun ja asiakaskunnan kasvattamiseen.

10455849_659687117452869_4430843237331068961_n

Osteopatia lyhyesti

Ihmiskeho on kokonaisuus jossa kaikkien palasten rakenne ja toiminta vaikuttavat toisiinsa ja fysiologiaan. Terve keho korjaa itseään automaattisesti ja näin vastustaa sairauksia. Osteopaattisella hoidolla voidaan poistaa jännitteitä jotka häiritsevät kehon omia paranemismekanismeja, jolloin keho korjaa itsensä. Manipulaatiot ovat vain osa klassista osteopatiaa. Rytmisellä liikkeellä vaikutetaan ensin ongelma-alueen aineenvaihduntaan, saadaan kuona-aineet poistumaan ja puhdasta, ravinteikasta verta alueelle. Näin paraneminen alkaa sisältäpäin ja saadaan pitkäaikainen vaikutus. Hoito tähtää elinvoiman lisääntymiseen ja kehon omien säätely- ja paranemismekanismien voimistamiseen.

Mitä osteopatialla hoidetaan

Osteopatialla voidaan hoitaa lähes kaikkia kehon ongelmia. Esimerkiksi selän, niskan ja raajojen kipuja, jännityksiä ja jäykkyyksiä, nivelongelmia, välilevyvaivoja, hermoston kiputiloja kuten iskias- tai rannekanava-oireyhtymää, liikunnallisia ongelmia, tapaturmien ja urheiluvammojen jälkitiloja, päänsärkyä, hengitystieongelmia ja astmaa, ryhtihäiriöitä, stressiä ja väsymystä sekä raskauden aikaisia ja synnytyksen jälkeen ilmeneviä selkä- ym. ongelmia.

Fitness ja osteopaattinen hoito

Kuntosaliharjoittelussa käytetään sisäänhengityksen stabiloivaa vaikutusta lisäämään voimantuottoa. Tämä lisää taipumusta rintarangan suoristumiseen ja jäykistymiseen. Rintarangan jäykkyys lisää kuormitusta kaularangassa ja lannerangassa. (TODELLA tunnistan itselläni nämä ongelmat, terkuin Linda) Poseeraukset lisäävät rintarangan suoristumista sekä alaselän lordoosia ja lantio kippaa eteen. Kun selkärangan normaalit kaarteet häiriintyvät, rangan kannatus ei toimi enää optimaalisesti. Tämä altistaa noidannuolille ja välilevynpullistumille.

Osteopaattisella hoidolla palautetaan normaali liikkuvuus jäykistyneille alueille ja yhdistetään rangan vahvoja ja heikkoja alueita. Näin rangan kannatus paranee sekä niska- ja selkävaivojen riski pienenee.

Tarjoan asiakkaille hierontaa, urheiluhierontaa ja osteopatiaa oppilastyötä.

Antin sivuihin pääsee tutustumaan Facebookista: Osteo-studio tai sitten suoraan Antin nettisivujen kautta: www.osteo-studio.fi

Oikeesti suosittelen todella lämpimästi. Kehoa kannattaa huoltaa jo ennenkuin ollaan siinä pisteessä, että on ”pakko”.


10 Comments
  • Katri
    Posted at 10:02h, 01 heinäkuun Vastaa

    Hei, kuulostaa hurjalta, joten jäin miettimään, että syötkö nyt dieetillä miten paljon, kun teet kuitenkin 3 treeniä päivässä?

  • MissEvilEve
    Posted at 10:41h, 01 heinäkuun Vastaa

    Eka mikä kuvassa pisti silmään oli reisi <3 Wautsi Linda :)

    Munkin varmaan pitäisi käydä osteopaatilla hieronnan lisäksi. Joka paikkaa kolottaa aina, ja kehonhuollon merkityksen huomaa oikeastaan vasta sitten kun siellä alkaa käymään, olo on tuplasti ellei triplasti parempi ja energisempi!

    http://musclefetish.fitfashion.fi/

  • Jenni
    Posted at 12:47h, 01 heinäkuun Vastaa

    Kiitos Linda tosi paljon tästä vinkistä! Piti varata heti aika ja odotan jo innolla, että tää kävelevä urheiluvamma pääsee taas vauhtiin :-D Välillä on kyllä hankala tietää pitäiskö mennä hierojalle, fyssarille, osteopaatille vai psykiatrille, kun joka paikka jumittuu punttien nostelusta.

  • kausti
    Posted at 22:03h, 01 heinäkuun Vastaa

    et osaa hymyillä :(

    • linda
      Posted at 23:19h, 01 heinäkuun Vastaa

      No hitto :(

  • emmi
    Posted at 15:07h, 02 heinäkuun Vastaa

    Hei! kannattaako päivällä tehdä kunnon punttitreeniä salilla, jos aikeina on illemmalla nauttia alkoholia? tiedän että palautuminen ei ole parasta mahdollista, mutta silti tuntuu että sekin on parempi kuin jättäisi treenit välistä, Miten tekisit itse? :DD kiitos!

  • Ninnuli
    Posted at 18:18h, 02 heinäkuun Vastaa

    Toivon että vastaan :) voisitko suositella HEO:n liikunta ja terveystieteiden linjaa minkä ilmeisesti kävit?

    • linda
      Posted at 20:38h, 02 heinäkuun Vastaa

      Voin suositella, mutta suosittelen myös sen lisäksi ottamaan oman koutsin, jolla on vaikka sellaset 10 vuotta alaa takana. Heiltä oppii usein ne oikeesti parhaimmat jutut, kun on perus pohja jo hoidossa :)

  • huoh
    Posted at 20:00h, 02 heinäkuun Vastaa

    Ihmetyttää kun et vastaa puoliinkaan kommentteihin mitä saat.
    Joku jos kysyy jotain neuvoa, jätät lähinnä vastaamatta.
    Ite en oo koskaan sulta vastausta mihinkään kysymykseen saanut, eikä ne kysymykset liittynyt millään tavalla näihin sun fitnesstouhuihin tai mihinkään mitä et voi täällä muille jakaa julkisesti. Lähinnä vaan personaltrainerin mielipidettä olen kysellyt.
    Ja tää nyt oli vaan tällänen pieni huomautus.

    • linda
      Posted at 20:37h, 02 heinäkuun Vastaa

      Yritän vastata niin paljon kuin pystyn ja pahoittelen sitä että valitettavasti välillä jää vastaamatta.

Post A Comment