25 touko Dokaamaan vai bodaamaan?
Heippa!
Tänään on ollut kiva päivä ja vihdoinkin dietti alkaa edistymään sen verran, että into kasvaa projektia kohtaan. Ekat viikot on vähän turhauttavia, kun paino ei hirveesti laske eikä selkeitä muutoksia oo vielä kovinkaan paljon nähtävillä. Nyt rupee onneks pikkuhiljaa näkymään jotain pilkettä tuloksistakin!
Ilmat on olleet ihan törkeen ihania aamulenkkejä ajatellen! Tosin kuumuus vaikuttaa jaksamiseen huomattavasti. Enää ei ihan niin kevyesti spurttaillakkaan 6-7 kilometriä ja siihen perään tehdä puistojumppailuja. Vedin tänään töölönlahden sillan askelkyykyillä about 6km lenkin perään. Askelia oli mun laskujen mukaan tasan 120 ja kyllä piti lopussa aina 10 askeleen välein pysähtyä vähän ottamaan kaiteista tukea. Sen verran porotti aurinko suoraan niskaan että vei kaikki mehut tästä tytöstä! Selvisin kuitenkin kunnialla loppuun asti. 😀
Eipä silti oo valittamista! Mielummin tolla säällä kuin räntäsateella tai pakkasella pimeydessä 😎 Aamutreenien jälkeen kruisailtiin espalle syömään ja paistattelemaan päivää kavereiden kanssa. Muut veti sipsejä ja siideriä, mulla perus purkkisafkat ja pepsimaxia. Mä en silti ikinä oo tykännyt siideristä enkä sipseistäkään, joten ei haitannut pätkääkään. Valkkari ja karkit on taas sellanen mikä saa veden kielelle ja kateuden poikasta esiin jos joku niitä vetelee mun naaman edessä. 😀
Espalle keräänty kööriä hehkuttamaan illan bileitä ja puhelimet soi 5minuutin välein kun jengi halus tietää missä biletetään tänään. Olen tylsä, mutta itse en tietenkään bileisiin ehdi mukaan, sillä on treenit hoidettavana, mutta pakko sanoa että jollain sairaalla tavalla mulla oli oikein hauskat treenit (lähes yksin) salilla. Musta oli jotenkin hauskaa fiilistellä ajatuksella että muut lähti dokaamaan ja mä bodaamaan. 😀 Vaikka olkapäätreeni ei ollutkaan maailman parhain tänään ja kunnon pumppia en saanut aikaseksi vaikka 1,5 h niitäkin väänsin, niin mun HIIT treeni oli sitäkin hullumpi ja herranjestas sitä hien määrää….
Oli siistiä olla melkein yksin salilla ja treenailla ihan raivolla ;D . Riehuin ihan kunnolla ja laitoin aivan ränttäliksi. Oli niin hauskaa! Ehkä mä oon jotenkin pimee päästäni, mutta eiks niin sanota että hulluilla on halvat huvit 😀
Nyt mä ajattelin tehdä vielä vähän töitä, lenkittää JLOn ja mennä nukkumaan. Aamulla on taas uus treenipäivä ja ollaan kavereiden kanssa sovittu että mennään korkeasaareen ja minigolfaamaan. Eli kaikenlaista taas olis touhua ja tekemistä edessä. (:
Sarsa
Posted at 11:19h, 25 toukokuunäää oot kyllä niin upee! Mä ihan malttamattomana ootan täällä minkälainen susta vielä kuoriutuu tän dieetin jälkeen!
Oisko sulla muuten vinkkejä HIIT treeniin kotona? Oon tehny jonkinmoisia mutta kun kunto on kasvanut ja ei enää oo niin raskasta ja ideatkin loppuu.. 😀
linda
Posted at 00:19h, 26 toukokuunKiitos!!!! <3 hmm kahvakuulalla saa hyviä juttuja jo aikaan!esim 30kyykkyhyppyä 30askelkyykkyä 30jalkojen nostoa 15 punnerrusta 15pystysoutua kuulalla 15 pystypunnerrusta kuulalla ja toistat 4 kertaa niin kyllä tulee hiki 😉
nipetys .
Posted at 14:06h, 25 toukokuunSä oot niin mun inspiraatio! Mä piristyin sun postauksista,insta kuvista ja ihan kaikesta. Tääkin kirjotus oli niin hyvä ja sai mut tuntee etten oo yksin semmonen,joka ei oo mikään bilehile vaan tykkää treenata ja tehä jotain muuta.Oot yks mun suosikki esikuva ja toivon että näytän sulta viel joku päivä ja et mul on samanlainen asenne kun sulla. Oot niin paras! <3 🙂
linda
Posted at 00:16h, 26 toukokuunVoi kiitos , ihana olet!!! Kaikkea hyvää sulle ja hurjasti tsemppiä <3
hohoi
Posted at 15:59h, 25 toukokuunMutta, miksi tehdä olkapäitä puoltoista tuntia? :O
linda
Posted at 17:19h, 25 toukokuunMiks ei? Haluan että ne kehittyvät ja olkapäät ovat niin paljon kaikessa mukana, että tarvitsevat kovaa duunia kehittyäkseen kuin moni muu lihas. Ei saa jättää treeniä kesken 😉
hohoi
Posted at 10:17h, 26 toukokuunTuonhan voisi kääntää taas toisaalta niin päin, että ne saavat aikapaljon epäsuoraa rasitusta muusta yläkroppa treenistä, mutta en tietenkään halua puuttua tekemisiisi, koska osaat varmasti paljon paremmin asiat kuin minä! 🙂 hyvää kesän jatkoa
linda
Posted at 12:25h, 26 toukokuunNo en usko että sillä rasituksella kisaillaan 😀 Taisiis voihan joku kokeilla vääntää sen 30minuuttia / treeni olkkiksia ja sitten ihmetellä miksei kasva. 🙂
Nanne
Posted at 15:45h, 26 toukokuunMitä ihmettä sää teet sun olkapäille, jos sulla kestää 1,5 tuntia saada ne piippuun? 😀
Teetkö tosi pitkiä palautuksia vai mitä ihmettä? 😀
linda
Posted at 16:35h, 26 toukokuunMun palautukset on 20-30sekuntia ja en IKINÄ pidä ”hengailu” taukoja, päinvastoin treenaan aina aikaa vastaan. Mun olkkis treeni kestää usein 45-60 minuuttia.
Mä olen monesti treenannut ihmisen joka ”treenaa olkkiksia lujaa” oikeesti piippuun ja ne on kertoneet ettei olis ikinä uskoneet että olkkistreeni voi olla noin raskasta, helposti raskaampi ja ”kivuliaampi” kuin jalkapäivä. moni päästää itsensä liian helpolla ja varsinkin naiset valittavat usein ettei olkkikset kehity. olkapää on treenattu vasta sitten loppuun kun et pysty juomaan koska kädet ei nouse 😀 välillä riippuu päivästä, tosiaan tona päivänä pumppia oli vaikee saada asikaseksi ja niitä pystyi pidempään treenaamaan.
Mutta jos on nähnyt esim asiakkaitteni olkapääkehitystä niin sekin kertoo jo että treenit toimii 😉
Ellu
Posted at 08:24h, 26 toukokuunMoi! Sulla on ihan huippu blogi, oon lukenut jo kauan mutta en vaan oo ikinä saanut aikaiseksi kommentoida!
Pidätkö tuota lippistä salilla? En siis kysy pahalla, vaan siksi että oon ite metsästänyt kauan aikaa kivannäköistä lippistä (joko Nike tai tuollainen kuin sulla on) , mutta en oo salilla nähnyt kellään mitään ”pääjuttuja”, niin imetin että katotaanko mua sit oudosti 😀
linda
Posted at 12:23h, 26 toukokuunTuskin katsotaan oudosti. Lippis helpottaa hikipannan tavoin sitä ettei hiet tipu silmille ja auttaa ainakin minua keskittymään treeniin, kun saa rajattua vähän näkökenttää… kuulostaa varmaan oudolta mutta itse uppoudun salilla aivan omaan maailmaan ja mielentilaan 😀
summeeer
Posted at 09:22h, 26 toukokuunmonesko viikko sulla on nyt dieettiä menossa? montako salikertaa ja aerobista treeniä teet viikossa? 🙂
linda
Posted at 12:24h, 26 toukokuunmenossa nyt muistaakseni viides? 5x salia 5x aeroa 🙂
niina t
Posted at 19:42h, 26 toukokuunTeen salilla liikkeet, niin että teen kolmea liikettä kerralla vuorotellan melko lyhyillä palaituksilla, onko Se siis hiittiä? Mulle tuo sopii kun siinä säästää aikaa ja saa hien kunnolla pintaan;) tiädä sitten sen tehokkuudesta..