04 touko Tartu hetkeen, elä!

Heippa!

Tänään heräsin tosi myöhään, vasta joskus kello 12 ja nälkä rupes jo pikkuhiljaa kurnimaan mahassa. Silti oli pakko käydä ensin vetämässä aamutreenit alle ja ansaitsemassa aamupala.

Eilen pidin välipäivää ja tankkailin hiilareita, joten energiaa kyllä riitti. Asenne ehkä vaan oli vähän hukassa. Juoksin ekan kierroksen töölönlahtea ja tokalla rupes askel painamaan. Yhtäkkiä tuntu siltä kun en sais henkeä ja askel oli todella raskas.Ylämäki jonka yleensä hyppelen kevyesti ylös tuntui voittamattomalta. Rupes vielä satamaankin. Hienoa. Jatkoin silti sitkeästi ja ajattelin mielessäni että mun on nyt vaan pakko tehdä tämä ja mun on pakko laihtua. ”Ajattele kisoja!”

Hieman tuskaillen painelin siinä menemään ja yhtäkkiä näin ainakin yli 80 -vuotiaan miehen edessäni. Miehen askel oli leveä, sillä käveleminen oli jo selkeästi hankalaa. Mies piti kuitenkin itseään hyvässä ryhdissä ja paineli päättäväisesti eteenpäin. Hän näytti ylväältä ja arvokkaalta. Miehen kädessä oli kävelykeppi, mutta hän ei käyttänyt sitä apunaan, vaan käveli keppi kädessä omin voimin eteenpäin. Mies näytti hyvin onnelliselta ja nauttivan elämänsä jokaisesta hetkestä. Ohittaessani miehen tunsin hänen läsnäolonsa. 

Yhtäkkiä mun mieli alkoi kirkastumaan. Herranjumala. Mitä mä oikeesti kitisen mielessäni. Mähän olen todella etuoikeutettu. Mulla on elämä edessä ja olen täysin terve. Täällä on PALJON ihmisiä jotka voivat vain unelmoida siitä että pääsisivät juoksemaan tai hyppelemään portaita puistossa. Yhtäkkiä mun askel alkoi keventyä ja energiaa pulputa. Hengitys kulki ja katselin ympärilleni. Rupesin miettimään sitä miten pitkälle olenkaan päässyt. Vielä hetki sitten pystyin vain unelmoimaan siitä että voisin juosta niin paljon kuin vain huvittaa hengästymättä ja tässä sitä mennään ja valitetaan, kun täytyy hyvän kunnon vuoksi juostakkin nykyään tuplakierrokset että kalorit palaa. Loppulenkki menikin hymy huulessa ja täysin eri asenteella. 

Tottakai meillä kaikilla on huonoja päiviä ja välillä saa ja täytyykin kiukutella, mutta välillä on myös hyvä pysähtyä miettimään sitä miten hyvin asiat on. Asenteella ON väliä. On täysin eriasia joutua mennä vaikka sinne lenkille kuin saada mennä ja pystyä ylipäätään lenkkeilemään. 

Kotiin saavuttuani söin ja nukahdin hetkeksi sohvalle ja sen jälkeen suuntasinkin jalkatreenille TöölöGymille. Kyykyt kulki ja treenin jaksoi hyvin loppuun. Pyrin pitämään tän asenteen huomennakin niin pääsee itsekkin paljon helpommalla. (;

Huomenna valitaan taas Suomen kaunein nainen ja toivotan kaikille onnea!! Erityisesti Kristalle, Millalle ja Lotalle <3