Posted at 14:51h
in
Yleinen
by Linda Manuella
Heippa!
Heräsin tänään kamalan kurkkukivun ja pienen kuumeen kanssa, joten treenit jää pakostikkin väliin tältäpäivältä. Meillä tuli myös Joelin kanssa 2 maailman onnellisinta vuotta täyteen <3
Tänään ajattelin vähän avata omia mielipiteitä tästä jatkuvasta ”fitness on vaarallista” väitteestä ja siitä miten se niin julmetusti ärsyttää ihmisiä.
Välillä pistää miettimään miten muiden intoilu liikuntaa ja terveellisiä elämäntapoja kohtaan ärsyttää niin suunnattomasti, että facebookissa joka viides tilapäivitys käsittelee tätä aihetta negatiiviseen sävyyn. Tosin nyt on uutena hetkellisenä buumina haukkua uusia Miss Suomi kisaajina, mutta eiköhän pian taas palata tähän mehukkaaseen fitnekseen.
Ihmisten treenivaatteet, treeniblogit, ihailujen kohteet, tavotteet, unelmat, ruuat tai mitkä millonkin on monien mielestä järkyttävintä mitä on jos ne liittyy jotenkin urheiluun- ja hyvinvointiin ja nämä aiheet näyttävät saavan ne suurimmat ja kiihkeimmät keskustelut aikaiseksi. Mun silmiin tää kertoo hyvin paljon siitä miten hienosti meillä on asiat täällä Suomessa, jos pelkästään pieni ”fitnessbuumi” saa aikaan näin suuria tunteita ja reaktioita.
Onko ne reaktiot todenmukaisia, onko fitness tosiaan niin vaarallista ja turhamaista kuin jaksetaan väittää, vai onko kyse siitä että tuntuu pahalta katsoa kun muut tosiaankin toteuttavat haastavia unelmiaan ja elävät terveellisesti jopa nauttien siitä?
Lähes joka kerta baarissa vieraillessani (kyllä, myös fitness ihmiset käyvät baarissa sillon tällön off-kaudella) ihmiset tulevat avautumaan siitä, miten haluavat saada itsensä kuntoon ja usein he uhkailevat tulevansa kanssani salille heti maanantaina…. aika hiljasta usein on. Sen jälkeen samaiset ihmiset purkavat huonoa oloaan haukkumalla ”fitness ihmiset” vaikka siellä tutulla ja turvallisella facebookin seinällään. En tiedä yritetäänkö sillä todistella itselleen jotain kun hehkutetaan seinillä fitneksen vaarallisuudesta ja samalla suunnitellaan seuraavaa dokausreissua. 
ihmettelen myös miten esimerkiksi yhden ihmisen ”fairytale gone bad” kertomus fitneksestä saa koko kansan kuohumaan. Esimerkiksi Me Naisissa kohutussa artikkelissa nousee heti alussa lukijan tietoisuuteen se, että tällä tytöllä on ollut pienestä asti todella vaikeaa ja vääristynyt kuva itsensä kanssa. Myös kisoista ulos tuleminen on hoidettu todella huonosti. Pudotettavaa on ilmeisesti ollut useampikin kymmen kiloa ja dietti hyvin raskas. Mitä on valmentaja tai lähipiiri ajatellut päästäessään tuossa mielentilassa ihmisen kisaamaan? Vai eikö asioista ole kerrottu? Mä en todellakaan ymmärrä miten noin hukassa itsensä kanssa oleva lähtee pelleilemään terveydellään. Me olemme kuitenkin jokainen täällä vastuussa itse itsestämme. Syy ei ole fitneksen jos oma mieli on sairas…. Jos on kisapäivänä mielestään läski, niin kannattaa hetkeksi pysähtyä ja miettiä onko kaikki hyvin. Jokainen jonka tunnen ja kisaa, on kisapäivänä tai sen lähestyessä järkyttynyt laihuudestaan ja tietää, että kyse on muutaman päivän kisakunnosta, ei todellakaan normaalista tilasta kehossa.
Syömishäiriöön tai kilpirauhasen vajaatoimintaan taipuvainen ihminen EI tarvitse fitnestä sairastuakseen. Sen voi laukaista mikä tahansa elämäntilanne, huonot elämäntavat, stressi, elämässä tapahtuva kriisi tms… Esimerkiksi minun äitini äidin siskoista (joita on melkein kymmenen) on jokaisella kilpparin vajaatoiminta, yhdellä ylitoiminta. Heistä ei kukaan ole fitness urheilija. Siksi osaan esimerkiksi itse olla erityisen tarkka ja pitää huolta hyvinvoinnistani jatkuvasti. Syömsihäiriöitä on ollut kautta aikojen, enkä usko että fitnessbuumi, jossa ihaillaan lihaksikasta ja hyvinvoivaa kehoa on mitenkään suurempi riski lisätä syömirhäiriötä, kuin laihuuden ihannoimisella tai ylipäätään tällä somessa pyörivällä yhteiskunnalla, jossa jokaista arvostellaan ja julmuus senkuin kasvaa anonyymi nimimerkkien takana. Harrastitsä sitten fitnestä tai keilausta, niin jokainen meistä on ulkonäkökriittisten paineiden alla ja joutuu arvostelluksi tässä yhteiskunnassa. Mitä itse olen huomannut, niin monet fitness ihmiset eivät ole moksiskaan pienistä makkaroista tai siitä että ollaan vähän isompia kuin muut lihaksien vuoksi. Muhkeat reidet ja peppu ovat vain plussaa! 😉 Meidän keskuudessa on enemmänkin noloa näyttää huonovoitiselta ja nälkiintyneeltä. Huom. Offikautta tai fitnesstä elämäntapana ei tule sekoittaa kisakauteen.
Eiköhän fitnessbuumi ole kuitenkin suuriltaosin aika positiivinen. Tunnen aika ison kasan lajia harrastavia ja jokainen heistä syö hyvin, urheilee tavoitteellisesti, huolehtii unen saannista ja ylipäätään mielen – ja kehon hyvinvoinnista. Yksikään ei ole joka viikonloppu viina/huumepäissään pyörimässä clubeilla tai löhöä syrjäytyneenä kotona miettien mitäs sitä tekis. Silti offilla hekin käyvät ulkona, syövät välillä karkkia (usein kerran viikossa pidetään vapaa syöminen) ja elävät ihan normaalia elämää, johon kuuluu ne terveelliset elämäntavat ja urheilu. Offilla usein on se 5x puntti viikkoon, eli n. 5 tuntia liikuntaa viikossa. Onpas sairasta!!! Varsinkin kun ihminen on LUOTU liikkumaan, ei makaamaan tai istumaan. Lähinnä juoksemaan 10 tuntia päivässä ja tekemään metsätöitä. Ykskään fitness ihminen ei edes kisakaudella saavuta lähellekkään sitä liikkumisen määrää mihin ihmiskeho on luotu.
Ihmettelen suuresti että miksei mielummin keskittyäisi niihin oikeisiin ongelmiin ja jätettäisi nuo suurilta osin oikein hyvin voivat ”fitness ihmiset” rauhaan. Suurinosa heistä kuitenkin haluaa vain voida hyvin.
Fitness elämäntapana on myös hyvin terapeuttista. Pelkästään minulla on ystäväpiirissä 5 nuorta, jonka esimerkiksi toinen vanhemmista on kuollut ja he ovat suuren surun ja synkkyyden keskeltä löytäneet liikunnasta voimaa elämään ja jaksamaan eteenpäin. Kukaan näistä ei kisaa tai suunnittele kisaamista. (Kyllä, se että harrastaa fitnestä ei tarkoita että siinä on PAKKO kisata) He vain haluavat saada positiivista ja elinvoimaista energiaa elämäänsä liikunnan ja oikeanlaisen ravinnon kautta.
Missä on kohut oikeista ongelmista ? Nuorten huumebuumista? Esimerkiksi lakka on nyt erittäin in nuorten keskuudessa ja hapottaa joka viikonloppu monen nuoren sisuskaluja. Vai kirjotetaanko niistä edes? Tai alkoholisoituneista nuorista? Masentuneista ja itsetuhoisista, syrjäytyneistä nuorista jotka makaavat 24h/7 sohvanpohjalla miettien elämänsä tarkoitusta? Itsemurhista? Tai väkivallasta? Suomihan on aika huipulla näissä kategorioissa.
Totta on, että fitneksen mukana yleistyy paljon väärätkin tavat: hormonit. Onneksi kuitenkin esimerkiksi IFBB:n liitossa tätä seurataan hyvin tarkkaan ja tarkastajat saattavat olla oven takana vaikka kymmeneltä illalla pissapurkin kanssa. Jokaisen kiinni jääneen nimet julkaistaan julkisesti bodylehden sivuilla, mikä on musta oikeinkin hyvä nöyryytys.
Kisadietit ovat myös tiukkoja ja ihmisiä haastavia, mutta tulee muistaa että tässä ”fitnessbuumissa” elävistä vain pieni osa kisaa ja kisaajillakin itse kisadietti on pieni osa koko elämäntapaa. En ole itse kisannut vielä, mutta ystävieni kisataipaleita läheltä seuraten voin kertoa että oikein tehtynä se on suht kivuton, nautittava kokemus.Sellainen, että sen tekee mielellään uudestaan. Tässä esimerkiksi Jutalta viisaita sanoja omista kokemuksista ja kannanotto Me Naiset artikkeliin:
”Haluan sanoa oman mielipiteeni asiasta.
Olen kilpaillut lukuisia kertoja. Ensimmäisen kerran vuonna 1998. Olen kertonut lehti haastatteluissa, että nuorena tyttönä kisadieetin jälkeen paino kohosi, koska alkoin mässäämään kisan jälkeen.
10 vuoden tauon jälkeen päätin kilpailla uudelleen vuonna 2010. Koko dieetti aika ole super-ihanaa. Olin energinen ja onnellinen. Aineenvaihdunta pelasi ja kalorit pysyivät loppurutistusta lukuunottamatta 2000 kalorin yläpuolella.
Kisat menivatä nappiin ja kondis oli mahtava. Olin keskustellut valmentajieni Bull Mentulan ja Matti Halosen kanssa siitä, miten eletään kisan jälkeen. Ymmärsin, että en voi pitää itseäni kisakunnossa, mutta en myöskään pylleröidä.
Kisan jälkeen painoa tuli muutamia kiloja kuten kuuluukin. Söin aivan normaalisti ja herkuttelin välilillä. Pääsääntöisesti söin kuitenkin perus dieetiruokia: kanaa ja riisiä Syön muuten edelleen aamupuuron raejuustolla Treeni kulki ja olin mahtavalla fiiliksellä. Päätin asettaa seuraavaksi tavoitteekseni vuoden 2011 MM-kisat.
Myös seuraava dieetti meni hyvin ja SM-kullan ja MM-kisojen jälkeen tein päätöksen, että kisaaminen saa nyt toistaiseksi jäädä.
En ole kokenut, että olisin väsynyt ja henkisesti sairas kilpailtuani tässä mahtavassa lajissa. Päinvastoin!
Rakastan kehoani juuri tälläisenä kuin se on! Kisakireys on tipotiessään, mutta nautin liikunnasta ja terveellisestä ruokavaliosta! Voin syödä suklaata jos haluan ilman, että se aiheuttaa morkkista tai lihomisen pelkoa.
Mitä eroa oli siis vuoden 2010-2011 ja 1998-2001 kisakausilla? Olen viisaampi ja ymmärrän, että kilpaileminen on HUIPPU-URHEILUA!
Huippuvalmentajat, jotka ovat erikoistuneet nimenomaan kisavalmentamiseen (itse en ole pätevä tähän varsin vaativaan toimeen) osaavat huomioida kilpailijan tarpeet. Niin henkiset kuin fyysisetkin. Siksi kannataa ihan oikeasti olla tarkkana, ettei tule tehtyä huonoa valintaa. Kenenkään pää ei kestä mitään 1000 kalorin dieettejä ja 2-3 kertaa salilla käymistä.
Järkevästi suunniteltu dieetti on toki vaativa, mutta ei missään nimessä lehtiartikkelin kuvaama kauhutarina. Ja tosiasia on se, että jos on lihava kisadieetille lähtiessä vaikeuksia tulee. Yrjölä itse joutui dieettaamaan hurjan määrän läskiä pois dieetillä, ja se varmasti syö päänuppia. Jos elettäisiin perusterveellistä elämää läpi vuoden, ei tätä ongelmaa olisi.
Fitness ei ole sitä, että ollaan on tai off asennossa. Kun syö terveellisesti puhdasta ruokaa ja pudottaa 10 kiloa kisakuntoon, niin on dieetti on varmasti mahtavaa aikaa.”
Loput tekstistä voi lukea Jutan facebook sivuilta.
Mitäs mieltä te olette?
