Perfecthasta

Heippa!

Tänään on taas vuorossa tyttöjen juttuja. Mulla on tänään vapaapäivä treeneistä ja pienimuotoinen hiilaritankkaus, joten sen kunniaksi kävin Viivillä huoltamassa ripset kuntoon ja sen lisäksi Viivi muotoili hieman mun huulia.

Tässä kohtaa odotan jo monilta tuomitsevaisuutta ja nenien nyrpistelyä. Ymmärrän. Huulten täytöstä ja muotoilusta on tullut aikamoinen trendi ja niitä näkee sitten jos jonkunmoisia huulta. Sanotaanko vaikka näin että suurinosa muotoilluista/täytetyistä huulista jotka tulevat vastaan ovat suoraan sanoen järkyttäviä. Piikistä on jäänyt häiritseviä palloja arviksi huuliin tai aine on valunut, joskus jopa laitettu aivan miten sattuu… Se siinä vähän onkin, että ne joita on muotoiltu huonosti niin nehän juuri huomataan. Ei kukaan huomaa niitä hyvin tehtyjä, kauniita ja kasvoihin sopivia muotoiluja (tai niistä ei ainakaan jää sellainen fiilis että olipas tolla paljon kamaa huulissa), joten ei ihme että mielikuva täytöstä on usein negatiivinen. 

Uusien muotoilujen ja täyttöjen lisäksi Viivi myös korjailee hurjasti näitä epäonnistuneita huulia sen minkä pystyy, sillä hän on todella taitava ja omistaa hyvin esteettisen silmän. Mä en sano tätä siksi että Viivi on mun ystävä, vaan siksi että tiedän ja olen nähnyt hänen töitään paljon. Me itseasiassa ollaan tutustuttukkin niin, että sain vihjeitä monilta kaunottarilta Viivistä ja hänen taidoistaan. Tulokset puhuivat puolestaan ja suuntasinkin Viiville. Myönnän että olin itse sitä ennen vastaan täytettyjä tai muotoiltuja huulia, sillä mielikuvani oli juurikin se yleinen, ei niin positiivinen… Tänäpäivänäkään en menisi kenellekkään muulle. En uskaltaisi 😀

Suurimmasta osasta Viivin asiakkaista ei voi edes sanoa että huulille olisi koskaan tehty mitään. Mulla on tuttuja ja muutama kaveri jotka ovat käyneet Viivillä ja yksikin tyttö kertoi ettei oma poikaysäväkään huomannut asiaa, eikä ollut sitten edes viitsinyt kertoa, sillä ihmisillä on juurikin niin negatiivinen kuva kaikesta tällaisesta. Parhaimmat ”korjaukset” ja korostuksethan ovat tehty juuri silloin, kun vastaantulija ei huomaa asiaa. 

Tietenkin on kiva että eron huomaa, varsinkin itse, sillä muuten siinä ei ole mitään järkeä, mutta tarkoitan sitä ettei lopputulos olisi silmille hyppivä tai juurikin se kauhukuva täytetyistä huulista.

Tässä vähän ennen-ja jälkeen kuvia. Kummassakaan kuvassa ei ole meikkiä naamassa.

IMG_20140425_135313 

IMG_20140425_175659

 Huulet on nyt tietenkin kuvissa hyvin turvonneet, joten ne laskevat vielä aika paljonkin. Ajattelin ensin että tekisin tämän vasta about 5 päivän jälkeen, kun huulet ovat laskeutuneet kunnolla, mutta muutin mieleni. Musta ei olis ollenkaan paha vaikka jäiskin noin muhkeiksi. :mrgreen:  Olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen ja Viivillä oli joku uus puudutekin käytössä joten en edes tuntenut mitään. 

IMG_2304

Sitten vähän itse täyteaineesta infoa:

Perfectha-injektiot ovat turvallisia hyaluronihappoinjektioita, jotka eivät sisällä eläinperäisiä ainesosia. Hyaluroni on samaa ainetta kuin soluissakin on, eli on harvinaista, että sille olisi allerginen. Perfecthassa on markkinoiden pienin proteiinipitoisuus ja näin ollen pienin allergiariski.

Perfecthassa on ristikkäissidoslinkitys ja sen täyttävä ominaisuus on parempi kuin aikaisemmilla menetelmillä. Kesto riippuu ihon aineenvaihdunnasta ja siitä, onko hyaluronihappoa laitettu koskaan aikaisemmin. Jos aineenvaihdunta on nopeaa ja ihossa itsessään ei ole yhtään hyaluronia, niin silloin ihosolu ottaa hyaluronia hyödykseen ja se lähtee nopeammin pois käsitellyltä alueelta. Kun aluetta on käsitelty useamman kerran hyaluronilla, niin se tulee jatkossa kestämään paremmin ja pidemmän aikaa.

Perfecthalla voi täyttää ja muotoilla huulia, nasolabiaalipoimuja, sibeliuspoimuja, silmien ympärystän juonteita sekä muotoilla kasvojen piirteitä ja linjoja, kohottaa yleisilmettä koko kasvojen alueella.  Perfecthan sisältämä hyaluroni ei poista kuitenkaan ilmeryppyjä, koska sillä ei ole lihaksia lamaannuttavaa vaikutusta kuten Botoxilla.

Jos omistaa esimerkiksi arpia, niin niitäkin voi korjailla turvallisesti ja Viivi tekee näitä kaikkia. 

Viiviltä saa nyt -15% kaikista perfectha täytöistä, kun mainitsee mun blogin varauksen yhteydessä. Tarjous on voimassa 3 viikkoa 28.4-18.5 ajan. 

Yhteystiedot löytyvät täältä : Studio VMS , Viivi ”Gyyli” Seppänen 040 1272721 viivi.m.seppanen@gmail.com  😎 

Viivi on tulossa vapuksi Turkuun tekemään töitä juurikin täyteaineiden parissa, joten jos Turussa asuu ja on kiinnostunut niin eikun vain soittoa Viiville! 🙂 

Tästä pääsee myös lukemaan muiden kokemuksia Viivin ammattitaidosta: Motherfuckin’ fashion: Perfectha- eroon arvesta ja Asking for trouble 


44 Comments
  • Ida Jemina
    Posted at 19:15h, 25 huhtikuun Vastaa

    Moikka! Tosi hyviltä näyttää vaikka kuvat onkin heti laiton jälkeen! 🙂 osaatko sanoa kauan sulla about kestää tuo vaikutus ennen kuin kantsii käydä ottamassa lisätäytettä? 🙂

    • linda
      Posted at 19:25h, 25 huhtikuun Vastaa

      No mulle on ennen kerran laitettu joskus viime kesän lopussa, eli kyllä kauan kestää vaikka olikin eka kerta 🙂

  • Laurapaura
    Posted at 19:36h, 25 huhtikuun Vastaa

    Moi Linda, kiitos motivoivasta blogista. <3
    Sellasta yleistä asiaa kommentoin, että jos kirjoitat blogipostaukseen tyyliin "olen jo kirjoittanut tästä ja tästä asiasta aiemmin", voisitko laittaa linkin kyseiseen aiempaan postaukseen? 🙂 aika hankala löytää mitään tiettyä täältä kirjoitusten suosta… 😉

    • linda
      Posted at 22:43h, 25 huhtikuun Vastaa

      Moikka! kiitos itsellesi! <3
      Hyvä pointti!! 🙂

  • h
    Posted at 20:20h, 25 huhtikuun Vastaa

    Harmi kun itselläni ei pysy noin hyvin, kun Viivi tekee niin hyvää jälkeä muuten, mulla on laitettu 2 kuukauden sisään 2 kertaa ja ei huomaa mitään eroa enää. 🙁 Mutta toikin on tosi yksilöllistä, mulle ehkä sopis taas joku toinen aine paremmin kun tämä! 🙂

  • Numu
    Posted at 21:33h, 25 huhtikuun Vastaa

    Ihanat huulet!!! Oon itekki kaivanni täytettä huuliini mutta en oo vaa uskaltanu ku sit harmittaa jos meneeki pieleen mutta voisin ehkäpä tonne varatakin ajan kun noi sun huulet näyttää nii hyvältä 🙂 en löytäny mistään hintoja niin paljon tommonen siellä maksaa suunnilleen?

    • linda
      Posted at 22:42h, 25 huhtikuun Vastaa

      Voi kiitos (: Joo viivi on kyllä oikeesti hyvä ja luotettava ! Puolikas milli maksaa 250e -15% (:

  • pimu25
    Posted at 21:56h, 25 huhtikuun Vastaa

    Viivi on varmasti hyvin taitava!:) mutta aineesta en sanois mitään hyvää..mulle on laitettu 2 kerta(viivi) a,ja eron huomas heti laiton jälkeen,ja vaikutus ei tosiaan kestänyt kauheen kauan.. Eli eroa ei lainkaan näkynyt turvotuksen jälkeen!:( meni monta sataa euora hukkaan:/ ite en voi suosittella omille ystäville ainakaan tota ainetta.viiviä kylläkin. Aine ei ainakaan ole hyvää..pöntöstä alas päälle 400€!!!!

    • linda
      Posted at 22:41h, 25 huhtikuun Vastaa

      Aijjaa, voihan harmi!! :/ Mulla kesti reilun puolvuotta kun ekan kerran laitoin ja näkyi kyllä selkeesti omaan silmään. Se on varmaan niin ihmisestä kiinni!

  • Piituuu
    Posted at 23:03h, 25 huhtikuun Vastaa

    Moikka!

    Ei ny kyllä liity postaukseen, mut haluaasin kysyä sulta nuosta Better bodiesin reenihousuista 🙂 Esim nämä: http://fit4you.fi/clothing/womens/better-bodies/housut/better-bodies-fitness-long-tights#.U1q_RGeKA6Y , niin käsittääkseni sulla on tommoset ( tai ton tapaset) niin meneekö niis koko ihan normaalisti? Ku aattelin kerranki panostaa ja tilata kunnon reenivaatteet ja en oikeen tierä keltä muulta kysyysin, joten kiitos etukäteen 😀

    • linda
      Posted at 23:19h, 25 huhtikuun Vastaa

      Moikka! menee koot ihan normaalisti ja antaa käytössä vähän periksikin, elikkä jos miettii s ja m väliä vaikka niin kannattaa ottaa se pienempi ihan vaan siks että noikin venyy vähän 🙂

  • Sanna Latvala
    Posted at 23:38h, 25 huhtikuun Vastaa

    Oi vitsi! Näyttää tosi hyvältä! Oon aina ollut vähän vastaan näitä kaiken maailman täyteaineita ja botokseja yms, mutta niin ne kauneusihanteet vaan muuttuu ja esim silikonit ei tuntuisi enää niin vieraalta asialta, kuin mitä ne on joskus mulle olleet. 🙂 Laihtuessa kun ikävä kyllä on ne tissitkin tyhjentyneet niin kaikki täyte olis plussaa! Saanko muuten kysyä missä oot ite silikonit laittanut ja onko sulla kenties erillinen postaus missä olisit jostain niiden laittamisesta jo kertonutkin? 🙂

    Terveisin: Oman elämänsä pieni, suuri pudottaja

    http://pudotus.blogspot.fi

    • linda
      Posted at 23:53h, 25 huhtikuun Vastaa

      Moikka!
      niinhän se menee. (: Mä laitoin itse siluetilla suomessa. Mulla oli vanhassa blogissa siitä postaus mutta ei oo enää :/

  • ilo
    Posted at 00:02h, 26 huhtikuun Vastaa

    Kiitos taas kivasta kirjotuksesta:) Mitenköhän hyvin tuo toimii arpien kanssa, mulla on lyhyen 20v elämäni aikana sattunu sitä sun tätä josta tällä hetkellä omistankin suurenmoiset 27 erinäköistä ja kokoista leikkausarpea vasemmassa sääressäni. Puhumattakaan muista kropan alueista..
    Olis kiva jos ois vihdoin joku ratkasu:)

    • linda
      Posted at 00:08h, 26 huhtikuun Vastaa

      Moikka! Kuule laitappa viiville sähköpostia asiasta niin saat vastauksen sieltä! (: mä jotenkin kuvittelisin että vois hyvinkin olla apua ! + että myös tuo happohoito on tehokas arpiin!

  • Ama
    Posted at 09:05h, 26 huhtikuun Vastaa

    Ää ihanat huulet <3 Paljon sulle laitettiin ? Olen itsekin pohtinut jos hieman muhkeutta näihin huuliin kävis laittamassa 🙂

  • Ellu
    Posted at 09:46h, 26 huhtikuun Vastaa

    Moi! Mulla ois vähän saman tyylistä kysymystä kun tossa oltiin aiemminkin kysytty, eli mulla on aknesta jääneet arvet naamassa ja haluaisin ne ehdottomasti pois. Olisin valmis maksamaan siitä ihan reilusti että saisin kasvoihin arvettoman ihon! Niin millä konstilla tuolla Viivin hoitolassa noita arpia hoidetaan ja poistetaan? 🙂

  • Tiina
    Posted at 09:48h, 26 huhtikuun Vastaa

    Hei Linda! Olet ihana, kaunis ja motivoiva bloggaaja. Olen kiinnostunut tosta huulien täyttämisen motiivista, mä ymmärrän että osa ihmisistä pitää seksikkäänä sitä että omaa isot huulet, mutta mitä kaunista siinä on? Kauneus on luonnollisesti katsojan silmässä, mutta estetiikan kannalta.. Aina kun kauniit ihmiset kajoaa kasvoihinsa muuttuakseen tavallisemman näköisiksi, tulee sellanen olo niinku olis maalannu kauniin maalauksen, eikä osais lopettaa ajoissa ja päätyis tekemään kauniista ja erikoisesta jotain tavallista ja massaan hukkuvaa?
    Senkin vielä ymmärrän, että jos ei laihduttamisen seurauksena ole rintoja ja haluaa itsensä takia ottaa vähän täytettä, joskin lasken sen osittain myös siihen että pyrkii tunkemaan itsensä siihen samaan median luomaan muottiin: naisellista on isot tissit, huulet ja pylly. Mikään muu malli ei kelpaa, miksi. Ymmärrän jopa sen osittain, että esimerkiksi vanhuuden myötä kasvot ovat muuttuneet ja yrittää päästä takaisin samannäköiseksi kuin oli ennen, joskin sekin on vähän naiivia.
    Onko kyse epävarmuudesta omien kasvojen suhteen, ettei se riitä minkä luoja on luonut.
    Ihmisissä kauneinta on puhdas epätäydellisyys, sisältä ja ulkoa.

    • linda
      Posted at 12:49h, 26 huhtikuun Vastaa

      Kiitos 🙂
      Paljon hyviä pointteja ja olen pitkälti samaa mieltä, mutta turha noita on sen enempää spekuloida. Jokaisella on varmasti syynsä tehdä mitä haluaa eikä se keneltäkään muulta ole koskaan pois (:
      Maailma muuttuu ja me ihmiset sen mukana. Nykyään tosiaan implantit ovat jo pitkälti normaali ja hyväksytty asia. Pian myös nämä alkavat yleistyä. Tai sanotaanko näin että ovat yleistyneet jo, mutta niistä ei vielä uskalleta puhua.
      Samalla tavalla täyteaineilla saatetaan korostaa omia piirteitä, kuten meikillä tai vaikka hiusvärivalinnallakin.

      • Bad bad
        Posted at 13:14h, 26 huhtikuun Vastaa

        Täytteet yleistyy ja samalla nuorten naisten paineet olla täydellisiä yleistyy. Omasta mielestäni siinä ei ole mitään hyvää, eriarvoistaa tätä maata vaan entisestään. Kaikilla ei ole rahaa tuollaisiin monien satojen eurojen arvoisiin kauneushoitoihin monta kertaa vuodessa. Tykkään seurailla sun blogia mutta kyllä välillä mietityttää juuri se, miksi kaikkien vähänkin julkisuudessa ja mediassa pyörivien pitää antaa juuri tällaista roolikuvaa, antakaa mulle joku sellainen kun kertoo sanoilla ja esimerkillä että on ok olla just sellanen kun on. Sairaan vaikeeta koittaa itse ajatella että on ok just tällasena, näkö ja kuulovammaisena ja hieman pyöreitä muotoja omaavana kun koko maailma ympärillä huutaa ettei se oo okei, kun pitää olla just tietyissä mitoissa, tietyn näköinen ja tietyn luonteinen että olevinaan kelpaa tälle yhteiskunnalle.

        Ja oonko tosiaan ainoa joka on niin kyllästynyt tähän?

        Yritys on kova elää omia teitään ja ingoorata kaikki somesta tulevat paineet, muta vaikeaa on.

        • linda
          Posted at 15:47h, 26 huhtikuun Vastaa

          Ikävä kuulla että tietyt asiat aiheuttaa sulle mielipahaa. Ei ole todellakaan tarkoitus.
          Kannattaa aina muistaa että meillä on jokaisella omat paineemme ja omat ongelmamme ja jokainen meistä elämää oman elämänsä hienot ja huonot hetket.
          Ei todellakaan kannata jonkun toisen ihmisen huulten täytteiden tuoda itselleen pahaa mieltä tai paineita. Elämässä on paljon arvokkaampiakin asioita kuin ulkonäkö ja olet varmasti todella vahva ihminen sekä osaat kunnioittaa oikeita asioita elämässä paremmin kuin moni muu. (:

          • emmi
            Posted at 19:58h, 27 huhtikuun

            Mun mielestä Linda olet tosi kaunis naturaalina, mutta arvostan sun aikuismaista suhtautumista ulkonäkö keskusteluun ja sitä että kerrot näistä avoimesti, etkä kiellä sitä kun muutos on ilmiselvä. Hyvää kesää ja tsemppiä treeneihin! Innolla ootetaan kisoja:)

          • linda
            Posted at 00:59h, 28 huhtikuun

            Kiitos paljon! (: hyvää kesää sinnekkin!

      • Anastasia
        Posted at 23:36h, 27 huhtikuun Vastaa

        Mun mielestä ei kannata tehdä mistään oletusarvona normaalia ja hyväksyttävää vaan siks, että moni muukin tekee niin. En ymmärrä ollenkaan miksi pitää mennä pumppaan itteensä tollasia eikä voi olla tyytyväinen siihen mitä on ja millaseks on syntynyt. Vähän harmittaa että säkin lopulta ”alennuit” ottaan täytettä ja meneen tän ulkonäkökeskeisen virran mukana..

        • linda
          Posted at 00:58h, 28 huhtikuun Vastaa

          Totta, mutta älä nyt herranjumala harmittele kenenkään ulkonäkövalintoja (: ne on mun huulissa, joten asiasta ei pitäisi olla päänvaivaa kenellekkään muulle. Tai ainakin toivon niin 😀 Jos on asiaa vastaan niin huolehtii vaan itse että ei sekaannu täyteaineisiin.

  • Linda
    Posted at 13:28h, 26 huhtikuun Vastaa

    Pelottaako sua että sulle jää arpikudosta huuliin, ja sitten vanhempana kun oikeesti ehkä tarvis jotain täyteaineita laittaa, niin sitten ei pysty kun on muodostunu niin paljon arpikudosta huuliin?

    Oon itsekin miettiny täytteiden laittamista, mutta mulla on onneksi aika muhkeet huulet omasta takaa, joten tuskin se vielä on ajankohtasta, mutta aina on hyvä miettii vähän tulevaisuutta 🙂

    http://shoesspeaklouder.blogspot.fi

    • linda
      Posted at 14:07h, 26 huhtikuun Vastaa

      Arpikudosta syntyy kun laittaja ei osaa laittaa ainetta oikein tai neula on liian paksu. (:

  • Anni
    Posted at 13:49h, 26 huhtikuun Vastaa

    Moikka!

    Olen itse ajatellut huulien täyttämistä jo pitkään, mutta en osaa päättää minkälaista täyteainetta haluaisin:D Osaatko sanoa, että onko esimerkiksi restylanella ja perfecthalla paljon eroa, koska olin aiemmin ajatellut restylanea. Toi tarjous kyllä alko houkuttelemaan sen verran, että pitää tosiaan miettiä! Ja tiiätkö, että paljonko 1 ml maksaisi, koska Viivin sivuilla ei mainita erikseen, että mistä alkaen hinnat lähtevät?:D

  • Badbad
    Posted at 14:38h, 26 huhtikuun Vastaa

    Olen pahoillani jos kommenttini sisälsi asiatonta tekstiä, olisi ollut vaan mulavaa tuoda keskusteluun vähän eriävää mielipidettä itsensä täyttämisestä.

    • linda
      Posted at 15:48h, 26 huhtikuun Vastaa

      ei ollenkaan (:

  • Susu
    Posted at 19:41h, 27 huhtikuun Vastaa

    Toivottavasti pidät itse huulet sopusuhtaisuuden rajoissa. Moni julkkis on totaalisesti pilannut ulkonäkönsä nimenomaan huulten täytöllä. Mm. Martina , Sofia Ruusila, Suvi Pitkänen, nämä olivat kauniita ennenkuin menivät täysin pilaamaan ulkonäkönsä huulien täytöllä. .. jotenkin näyttää iha ankkamaiselta ja varsinki sofian ulkonäkö meni aivan kamalaksi huulten vuoksi. Ennen oli paljon parempi. Toivonkin että itse et haikaile ”ankkahuulia” . Olet hyvin kaunis ja älä pilaa naamaasii överihuulilla . Nyt tulos on hyvä 🙂

    • linda
      Posted at 01:02h, 28 huhtikuun Vastaa

      No esimerkiksi Viivi on itse sanonut että jos asiakas haikailee ankkahuulia niin täytyy mennä muualle laittamaan. Hän ei siis suostu laittamaan jos asiakas haluaa liikaa. Mikä on todella hyvä ja ammattimainen asuhtautuminen asiaan, sillä täyteaineille voi tulla ns. sokeaksi, joten on hyvä että itse laittaja sanoo suoraan jos tavoite on överi. Ei siis ole tulossa ”ankkahuulia” (:

  • Emmppu
    Posted at 15:33h, 30 joulukuun Vastaa

    Moi
    Kiitos tästä kirjoituksesta. On niin vaikeaa löytää järkevää tekstiä huulien täytöstä. Saako kysyä paljonko laitoit täyttöä? 0,5-1ml? Oliko sulla vielä vanhaa ”täyttöä” jäljellä osaatko sanoa? Ittee jännittää kun menos laittaa 1 ml ja tuntuu viel et ois vanhaakin jäljellä ettei tuu liikaa täyttöö huuliin kun haluan todellakin luonnolliset huulet

    • linda
      Posted at 16:04h, 30 joulukuun Vastaa

      N 1 v sitten laitoin 0,5mil ja siitä tämä kerta oli myös 0,5mil 🙂

  • Katja
    Posted at 00:20h, 03 helmikuun Vastaa

    Hei!LInda olen menossa ottaa täytettä huuliin,parin viikon kuluttua ja kysyisin et jaotellaanko täyte tasaisesti ylä ja ala huuliin?minulle laitetaan 0,5ml.

    • linda
      Posted at 18:29h, 03 helmikuun Vastaa

      Laitetaan sinne missä sulle eniten tarvetta , esim jos epäsymmetriset niin niitä korjaillaan, jos haluat korostaa amorinkaarta niin sinne , mutta tietenkin tasaisesti niin että
      Näyttää luonnolliselta. Mullakaan ei oo ”jokapuolella” täytettä 🙂

  • Hansu
    Posted at 01:42h, 20 huhtikuun Vastaa

    Hei Linda,

    Tiedätkö käykö tämä Viivi tekemässä näitä huulten täyttöjä muuallakin kuin Helsingissä?

    • linda
      Posted at 13:41h, 21 huhtikuun Vastaa

      välillä mm. turussa. Mutta ei tarkoituksella kovinkaan paljoa, mä en osaa oikeen vastata tähän, viiviltä voi kysyä:)

  • Susu
    Posted at 20:57h, 12 toukokuun Vastaa

    Hei Linda, paljonko olet laittanut huulitäytettä tässä kuvassa 0.5 vai 1.0 ml ? 🙂

  • ilari
    Posted at 23:11h, 16 lokakuun Vastaa

    no on kyl mä jäin ihmettelees tota vasenta alitna kuvaa siinä oli hyvä kuva sun huulista pehmeet

  • ilari
    Posted at 23:14h, 16 lokakuun Vastaa

    joo menin jo seuraavalle sivulle vai kolikin tyttöjen juttui mut kerkesin näkee sin yhen sun lauseen nisit järkyistä huulsit a mut tosiaan noi hulel t näytti omaan silmiin luonnollisille ja ei yli menneille. ainniin ja tahaton naurahdus tuli tolle sun virnistykselle 🙂

  • Meeri
    Posted at 15:05h, 31 toukokuun Vastaa

    Hei! Mulle laitettiin Hydryalix lips nimistä täyteainetta sairaanhoitajan toimesta, ja sen jälkeen on ollu aika helvettiä katsoa peiliin… Hänen mukaansa täyteaineen kuuluu tuntua ”herneitä ihon alla”, onko tämä totta? Huulet ovat epäsymmetriset ja keinotekoisen näköiset… Amorin kaareni on tämän vuoksi vinossa ja oikea puoli ylähuulesta on suurempi kuin vasen. Alahuulessa on keskellä huulta tyhjä kolo, eli näyttää kahdelta erilliseltä klöntiltä. Näyttää kuin olis koko ajan nuuskaa huulen alla.. Lisäks niitä kovia palluroita joita en vain millään saa puristettua rikki, on ihan nenänpielissä asti.. Lähteekö tämä pois ikinä? Laitosta on nyt kulunut kuukausi. 🙁 voitko vastata sp?

  • Heidi
    Posted at 17:33h, 03 kesäkuun Vastaa

    Aika rumat noista tuli ja selkeesti näkee että ovat feikit. Ihan yhtä pinnallinen säkin taidat olla kuin muut fitnesstyrkyt. Harmi.

    • lindamanuella
      Posted at 20:36h, 03 kesäkuun Vastaa

      Kiitos mielipiteestä 🙂

Post A Comment