Heippa!

Olen tässä muutaman päivän seurannut vääntöä liitoista ja aikamoinen paskanmyrsky on tuosta GoExpon Fitness Helsinki kisoista lähtenyt. 

Itse olen aiemmin luullut että kyseessä on siis sama kisa, eri liitto. Ja samalla kisalla tarkoitan samaa kuin esimerkiksi IFBB:n liittoa. Tiukat säännöt, kriteerit mm.kunnosta, karsinnat, bikini-kenkä-säännöt, rusketukset, poseeraukset, doping jne. Kyseessä on kuitenkin täysin eri laji. Katsellessani kisoja löysin samaa ehkä sen että ollaan vähäpukeisina lavalla. Eri säännöt vaatteissa, poseerauksissa, kengissä, siinä saako sama kisaaja kisata vaikka kaikissa kategorioissa jos haluaa, rusketuksissa sekä tärkein: aivan eri asioita haetaan molemmilta kisoilta ja varmasti löytyy kymmeniä muita eroja joita voisin tähän listata koko päivän. Sanotaanko näin että mikään merkittävä asia ei ole samoin näiden kahden liiton välillä. 

Mielestäni media antaa täysin väärän kuvan ihmisille, jonka vuoksi tätä kovaa vertailua kisojen välillä käydään. Media tiedottaa kisoja esimerkiksi bikinifitness kisoina, mitä ne eivät ole. Se on sekä median tietämättömyyttä lajia kohtaan että myös tarkoitus provosoida ja saada ihmisiä keskustelemaan (tappelemaan) asiasta. Olen silti sitä mieltä, että molempien kisojen puolelta moni tekee väärin. Itsekin olen tehnyt väärin ja lähtenyt arvostelemaan kisaa josta en edes tiedä mitään, sillä LUULIN median tiedotusten perusteella ja ehkä hieman kisaajienkin puheiden perusteella että kyse on samasta lajista mihin itse tähtään…

IFBB:n puolella olevat haukkuu Fitness Helsinki kisojen osallistujia löysiksi, lihaksettomiksi ja kisaa sirkukseksi.

Fitness Helsinki(ts. universe) ihmiset haukkuvat IFBB:n kisaajia anorektikoiksi ja narsisteiksi. Heidän kisansa edustaa terveyttä ja hauskuutta, kun taas IFBB edustaa sairasta ja epäterveellistä tms. tympeää ja kärsimysten lajia.

No… en ole lukenut vielä yhtäkään postausta tai tilapäivitystä, jossa joku IFBB:ssä kisannut olisi kirjoittanut puolustuspostauksen siitä kun heidän lajiaan haukutaan sairaaksi. Olen kuitenkin lukenut lukuisia postauksia siitä, kun taas Fitness Universen kisaa on haukuttu tai arvosteltu. En sitten tiedä onko toisen liiton edustajilla jonkinlainen etuoikeus loukkaantua ja toisella ei, mutta nykyään kun katson vähän laajemmasta kuvakulmasta tätä taistelua niin en alkuunkaan ymmärrä miksi näistä kahdesta eri kisasta edes keskustellaan samassa lauseessa? Kyseessä on kaksi T Ä Y S I N eri lajia. Miss Bikini tai Miss Model tms ei ole mitään tekemistä bikiniFITNEKSEN kanssa. Vaikka käytetäänkin samoja liitteitä nimissä niin se ei merkitse mitään. En mä lähtis vertaamaan miss Bomber ja miss Suomi kisaajia keskenään, eikä se tarkoita silti sitä että jomman kumman kisaajan edustaja/voittaja on huonompi ihmisenä, vaikka varmasti täysin kaksi ääripäätä ovatkin. Toinen tykkää äidistä ja toinen tyttärestä, eiks se niin mene.

Uskon ja toivon että ihmiset alkavat pian käsittämään sen faktan, että näitä lajeja on aivan täysin turhaa vertailla toisiinsa. Molemmista löytyy omat puolensa ja sitä sitten itse päättää kumpi laji miellyttää itseään. Itse pidän enemmän IFBB:stä fitness lajina ja thats it. Siinä mistä ei pidä tai mikä ei ole oma juttu, ei tarvitse kilpailla.  8-) Itse olen ainakin lopen kyllästynyt tähän ikuiseen taisteluun siitä kumpi on parempi ja kumpi huonompi ja mulle on ainakin aivan yks lysti, sillä kahta eri lajia on turhaa alkaa vertailemaan.

 

 


Heippa!

Tänään kirjottelen niinkin jännästä asiasta kuin intuitiosta. Varmasti jokainen tietää sen pienen tai välillä suurenkin tunteen, joka joskus käskee sun tehdä jotain, mikä ei ehkä sillä hetkellä vaikuta järjen mukaan kaikista parhaimmalta vaihtoehdolta? Tee se !

Mä olen tänä vuonna tehnyt todella paljon uudistuksia mun elämässä ja sulkenut monen monta ovea, jotka tuntuivat olevan turhia energiaa imeviä, mitään tarjoamattomia ja jollain tapaa vieraita sekä pahoja asioita. Välillä en ole itsekkään tajunnut miksi jokin sisälläni käskee sulkemaan tiettyjä ovia, mutta jokin on kuitenkin lujaa sisällä sanonut että tee näin. Yleensä olen saanut vastauksen jo heti seuraavana päivänä, miksi minun piti toimia jollain tapaa tai tehdä jokin ratkaisu.

Tiedättekö sanonnan ”When one door closes, another opens” ? Se on totta. Herttileijaa sentään, sanotaanko vaikka näin että suljin muutamiakin ovia perässäni ja sen jälkeen olen saanut monen monta uutta ovea auki elämässäni. Välillä tällaiset asiat elämässä tuntuvat aivan käsittämättömiltä. Miten se pieni ääni sisällä voikin olla niin oikeassa?

En oikeen itsekkään tiedä miten reagoisin näihin kaikkiin asioihin jotka ovat minun elämässäni tapahtuneet niin pienen hetken sisällä. En ole aikoihin ollut näin täynnä positiivista energiaa sekä hyvää mieltä. Mikä mahtavinta, myös mieheni elämässä tapahtuu suuria ja valehtelematta koko elämämme mullistavia asioita. Hyvä energia kasvaa, kun sitä on ympärillä tarpeeksi.

”Respect yourself enough to walk away from anything that no longer serves you,grows you or makes you happy”. Amen. Jos jokin tuntuu elämässä väärältä, vie voimiasi eikä anna mitään takaisin, ahdistaa eikä tee sinua onnelliseksi niin hankkiudu eroon siitä. Päätös luopua jostain tai lähteä eri suuntaan ehkä monienkin kanssa saattaa tuntua pelottavalta ajatukselta, mutta joskus se on tehtävä. Uusi mahtavampi sivu aukeaa varmasti elämässä kun luottaa itseensä.

c669a02ea51711e39f760a8f4e0ede20_8

 

Nyt lähden viemään meidän vilperiä koirapuistoon! Jos joku on huomenna messuilla niin moikataan jos törmätään! :) Energistä viikonloppua kaikille ! Luottakaa itseenne. (:

 


Heippa!

Niinkuin moni on varmasti huomannut, olen vaihtanut tyyliä hieman vaaleempaan. Oon ollut varmaan viimisen 10 vuotta enemmän tai vähemmän musta tukkanen ja olen edelleen sitä mieltä että se on se mun juttu, mutta pakko ottaa tähän väliin jotain uutta kokeilua (:

Vaalentaminen on todella hidasta hommaa, mutta nyt rupee olemaan aikalailla sellanen tukka mihin tähdättiin. Kävin tänään päivittämässä hiuksia Susanne Torkkelilla, joka tekee taikojaan Studio Gyylissä.  Kampaamo sijaitsee bulevardilla ja on aivan ihana. Trendikäs, ihana henkilökunta ja älyttömän taitavia ammattilaisia tekemässä. 

IMG_2121

 

Susanne on toiminut 8 vuotta kampaajana, toimii myös meikkaaja-maskeeraajana ja opiskelee tällä hetkellä toista vuotta estenomiksi, mikä on kauneudenhoitoalan ammattikorkeakoulun tutkinto. Olin siis selvästi hyvissä käsissä. Sanoinkin heti penkkiin istuttuani että tee mitäs lystäät ;) On aina helpotus kun tietää että voi luottaa kampaajaan. 

Tyviä tummennettiin ja vaaleaa osaa sävytettiin vaaleammaksi ja selkeämmäksi. Väristä tuli tasaisempi ja tyvi on nyt hieman pidempi ja pikkuhiljaa vaalenee kohti latvoja. 

IMG_2128

 

Studio Gyylissä on aina kivaa käydä. Aika menee siivillä kun henkilökunta on niin mukavaa! Viivin kauneudenhoitola, jossa mun ripset ja naama laitetaan aina kuosiin sijaitsee siis tämän kampaamon alakerrassa, joten tulee käytyä vähän väliä täällä! (: Samasta paikasta saa koko hela hoidon jos on tarvetta.  8-)

 cad3eeaaa53811e399901245976018b4_8

Mun mielestä lopputulos on super ihana, joten suuret kiitokset Susannelle <3 

Susannalte saa nyt -20% hinnoista mun nimellä, elikkä jos on tarvetta saada jotain kivaa piristystä ja vaihtelua niin mars Gyyliin, Susannen penkkiin ja muistatte mainita nimen Lindamanuella niin saatte alennusta. :)

Yhteystiedot löytyy täältä : http://www.gyyli.com/kampaamo.html

 

 

 

 

 


Heipparallaa!

Sain päivän työt ja treenit vihdoin hoidettua ja pääsen rustailemaan vähän fiiliksiäni ekoista kunnon pose treeneistä.

Mun valmentaja opetti mulle tänään poseja ja katsottiin hieman t-kävely runkoa. Mitään ei olla vielä päätetty, mutta nyt on jotain mitä lähteä harjoittelemaan…. ja paljon! Vaatii aika lailla treenaamista että pystyy siellä spottivaloissa ja jännityksen seasta löytää itsevarmuutta ja tyyliä siihen touhuun. Eka kerta on varmasti todella jännittävä. Täytyy alkaa kovaa vauhtia muokkaamaan jotain oman näköistä meininkiä lavalle. 

Voi luoja. Kyllä on muuten selkä jumissa. En olis IKINÄ uskonut miten raskasta poseeraaminen on. Ja bikinikö on pelkkää keikistelyä? No ehkä jos sen tekee väärin… Tänään ei ainakaan kauheen helpolta keikistelyltä tuntunut :D Sain kokeilla ns. laiskoja poseja ja sitten niiden posejen eroja, joissa oikeesti sattuu selkään ja kroppa vääränä täristään ja jännitetään pakarat piukoiks. Huh! Saa aika lailla vääntää sitä hymyä että se puskee sen tuskan läpi kauniisti lavalla :D Miten se näyttääkin niin helpolta?

Tänään oli hieman ongelmia jalkapäivänä kun sattui niin saakelisti selkään. Ei siis ihan parhaimmista ilta treeneistä mutta tulipahan tehtyä. (:

Ja hei, me saatiin Suomeen uusi IFBB Bikini Pro Sara Back! Ei kyllä tullut yhtään yllätyksenä, on se niin upea mimmi ja aivan luotu lajiin. Onnea Saralle! Nyt meillä on kaksi upeaa Bikini PRO:ta Suomessa :) Mahtavaa!! On hienoa kun Suomea on upeita mimmejä edustamassa maailmalla.

1655107_10151979674295794_1800206355_o

 

Onko kukaan menossa viikonloppuna GoExpoon? Meikäläinen ainakin löytyy Extreme Toysin osastolta, saa tulla moikkaamaan ! (: