Heippa! <3

Nyt kun en enää tähtää fitness lavoille, niin multa kysytään ihan älyttömän usein,että treenaanko vielä? Se on musta jopa hauska kysymys, sillä treenaaminen on mulle yksi elämäni tärkeimmistä asioista ja uskon sen olevan aina. Saan treenaamisesta niin palon, että en koskaan luopuisi siitä vapaaehtoisesti. En siis ole missään kohtaa lopettanut treenaamista kokonaan, vaikka tyyli ja rytmit ovatkin vaihdelleet.

2017 vuoden syksyn jälkeen pidin lähes viime kesään saakka hyvin epäsäännöllisen treenikauden, kun treenasin ihan milloin sattuu. Multa puuttui mielestäni punainen lanka mun treenaamisesta ja hieman myös motivaatiota. Treenasin vain ylläpitääkseni silloista kuntoa. Epäsäännöllisyys näkyi heti kuitenkin nopeasti jaksamisessa ja mielialoissa.

MITEN TREENAAN NYT?

Nyt kesällä kuitenkin löysin kipinän uudelleen ja innostuin juoksemisesta uudestaan. Harrastin juoksua ennen fitness aikoja ja vaikka olenkin juossut kohta 10 vuotta säännöllisen epäsäännöllisesti, niin nyt se on taas noussut ihan lemppariksi. Olen juossut nyt noin 5kk 4-6 x viikossa, kehittynyt siinä ihan super paljon ja jäänyt siihen täysin koukkuun. Juoksemisesta on tullut mulle uusi henkireikä, se hetki päivästä, kun saan olla itsekseni omien haaveideni ja ajatuksieni kanssa… antaa vain mennä.

Treenaan paljon erilaisia lenkkejä; välillä 5km spurtteja, intensiivisyyttä vaihdellen, välillä tasaisesti 15km hölkkäilyjä. Juoksin maanantaina cooperin testin, jossa sain 3000 mittariin. Olen juossut cooperin viimeksi 2013 keväällä, kun mulla oli ”massakausi” kisoja varten ja juoksin muistaakseni 2700. Eniten tässä uudessa tuloksessa ihmetytti se, että en edes kokenut kärsiväni, vaikka hemmetin lujaa mentiikin. Ehkä suoritukseen auttoi hyvän, noin puolen tunnin lämmittelyn lisäksi se, että mulla ei ollut aikomustakaan juosta cooperia, joten en jännittänyt tilannetta jo valmiiksi. Ennen suoritusta otin alle 4km rentoa hölköttelyä lämmittelyksi ja sen se mielestäni myös vaatikin. Viimeksi juoksin vain yhden kierroksen lämmittelyllä ja muistan, että se suoritus oli ihan kamalaa. Eli vinkkinä cooperia kokeilemaan innostuvat: lämmitelkää HYVIN!

LIHASKUNTO?

Lihaskuntoa treenaan viikossa noin 2 kertaa salilla. Käyn yläkroppaa, keskivartaloa ja jalkoja läpi, eli olen jakanut lihaskuntotreenini kahteen kertaan. Olen kuitenkin varma, että nyt ilmojen kylmetessä tulen lisäämään salitreeniä, kun lenkitkin siirtyvät enemmän sisälle.

RUOKAVALIONI?

Juoksemisen myötä multa on selvästi sulanut rasvaa ympäri kehoa ihan hyvin ja voin iloisesti sanoa, että olen tyytyväinen kroppaani tällä hetkellä. Vatsalihaksilta (vatsan seutu on mulle se ongelma-alue) saan pientä moikkailua välillä ja kehoni näyttää vahvalta ja suorituskykyiseltä. Terveeltä! En tavoittele laihuutta ja haluan ehdottomasti pitää huolta siitä, että liika aerobinen ei syö lihaksiani.

Syömistä en ole rajoittanut yhtään, päin vastoin, syön todella vapaasti. Toki mun rukavalio on aina puhdas ja koostuu terveellisistä ja järkevistä raaka-aineista, koska ruokavalio on myös yksi avain hyvinvointiin. Runko on siis aina kunnossa, ympäri vuoden. Nyt kun olen aktiivisempi, niin voin kuitenkin syödä aika hemmetisti lihoamatta ja syöminen ei myöskään ahdista, kun olo ei ole jo valmiiksi turvonnut. (Koen helposti ahdistusta aikoina, jona en liiku tarpeeksi ja olo on tukala.) Lisäksi pidän 1-2 herkkupäivää viikossa, jolloin syön mitä vain, miten paljon vain. Olen huomannut, että se auttaa mua jaksamaan treeneissä, mättöpäivien jälkeen nimittäin jaksan kaikista parhaiten ja vedän parhaimmat lenkit!

PALJON PAINAN? TAVOITE?

Painan tällä hetkellä 60kg (katsoin aamulla, niin aikalailla tasan tuo) ja 58kg on paino, jota alemmas en missään nimessä halua mennä. 63kg on paino, jossa kehoni viihtyy parhaiten, joten se taas on sellainen, mihin helposti painoni nousee aikoina, kun en liiku säännöllisesti ja sieltä se onkin taas pudonnut juoksemisen myötä.

KIINNOSTAISIKO JUOKSUVALMENNUS?

Mun valmennuksia löytyy edelleen runsaasti fitnet.fi sivustolta ja mm. fit for bikini on edelleen valmennus, jolla pääsee ihan varmasti hyvään kuntoon ja oppii syömään oikein!

Olen miettinyt, kiinnostaisiko teitä juoksuvalmennus, jossa jakaisin ohjelman, jolla saa nopeasti kohotettua juoksukuntoa sekä innostuttua itsekin enemmän juoksemisesta?

Housut: Puma / Kengät: Nike / Paita: Bershka


*sis. mainoslinkin

Heippa!

Multa toivottiin postausta, jossa avaisin tämänhetkisestä treenieni jaosta sekä määrästä. Tämä voi kuulostaa hassulta, mutta mä treenaan tällä hetkellä (vielä…) huomattavasti vähemmän, mitä normaalisti treenailen itsekseni offilla. Mulla on 5 x salia sekä 2 x aamuaerobista, jotka ovat pituudeltaan 30 minuuttia, eli reippaasti juosten noin 5 km mun kohdalla.

Salitreenit ovat tyypiltään mahdollisimman reippaita; pitkiä sarjoja, lyhyitä palautuksia. Lisäksi valmentajani Timo Eloranta pitää huolen siitä, että vähintään kerran viikossa jalat ja kontti saa kunnolla kyytiä. Ne on niitä päiviä, kun saan kontata himaan ja loppupäivän kuolata päälleni sohvalla.

16114163_10154268465625794_6406438715925812179_n-1

Hauskinta tässä on se, että vedin kesällä noin 4 aamuaerobista, 5 salia ja 3 HIIT treeniä parhaillaan, mutta koska ruokavalio ei ollut optimoitu, tuli käytyä ulkona ja muutenkin tekemisessä ei ollut ns. sen suurempaa suunnitelmaa tai rytmiä, niin mitään ihmeellistä ei ulkoisesti saatu aikaseksi. Tottakai kunto oli hyvässä kondiksessa ja oli hyvä olla, mutta kyllä se vain niin on, että vähemmälläkin tekemisellä päästään huomattavasti tehokkaammin eteenpäin, kun ruokavalio ja treeniohjelma kohtaavat. Siksi osaavankin konkarin on tuloksia toivoessaan hyvä noudattaa välillä toisiaan tukevia ja suunniteltuja ohjeita.

16194975_10154268465630794_4800590041484750919_n-1

Moni on kysellyt teenkö vielä henkilökohtaisia ohjelmia; kyllä teen ja lisää voi kysyä fit4ever@hotmail.fi osoitteesta.

MITEN ON MENNYT, MIKÄ FIILIS? Olen ollut vasta 2 ja puoli viikkoa kisadieetillä. Mitään suurenmoista ei ole kerinnyt tapahtumaan, mutta kyllä ne posket pikkuhiljaa alkavat sulamaan. En tietenkään tule pääsemään ”näin helpolla” koko dieettiä, vaan tottakai menoa kiristetään, multa vaaditaan enemmän jatkuvasti ja duunia on vielä PALJON tehtävänä.

Verrattuna aijempiin kisadieetteihin mulla on tietynlainen rauha ja luottamus tekemiseen, koska sen lisäksi että tunnen kehoni ja sen käyttäytymisen entistäkin paremmin, osaan myös luottaa valmentajaani. Tiedän miten kehoni käyttäytyy erilaisissa tilanteissa ja muutoksissa ja ne eivät ole aiheita, joista stressaisin tai missä vertaisin itseäni kehenkään muuhun. Kroppani on aina ollut jonkinlainen painon pudotusta vastaan kiukuttelija, ja vaikka rasva palaa niin paino romahtaa aina kerralla montakin kiloa, kun taas joillakin se laskee tasaisesti 100-200g/päivässä. Myös treenit, kuten jalkatreeni saattaa kerätä mulla nestettä isojakin määriä, joten on aivan turhaa tuijottaa vaakaa joka päivä ja masentua, jos paino ei putoa tasaisesti joka päivä tai jos se on välillä jopa noussut. Kyllä ne muut kehon merkit sekä peili kertovat eniten siitä missä mennään vai mennäänkö missään.

Ruokavalion muutoksiin olen jo tottunut, mikä tarkoittaa mun kohdalla lähinnä huomattavan suuri määrä vähemmän rasvaa (öljyä!) sekä hedelmäsokeria (omenoita) ja enemmän lämmintä ruokaa, kuten sitä ikuisesti toimivaa riisiä ja kanaa. Lähinnä kauhistellen ajattelen, että vielä reilun 2 viikkoa sitten saatoin ahtaa neljä järkyttävän isoa omenaa itseeni päivässä kaiken muun ruoan kylkeen. Niin sitä vain kaikkeen tottuu, kun on jonkinlaisessa sokerikoukussa.

Nälkä mulla on aina, mutta nälkää mä en joudu näkemään. Päinvastoin, vielä saa syödä ja pitääkin syödä. Tällä hetkellä menee muutama suht tuhti puuro päivässä sekä 3 isohkoa, hiilaripitoista kunnon ateriaa. Mulla tosin sattuu olemaan krooninen nälkä, joten söisin 24/7 hevosen kokoisia annoksia jos vain saisin. 18- vuotias anoreksia minä varmaan kuolisi ahdistukseen tästä ruokahalusta, silloinen säästöliekki elimistöni ei edes ymmärtänyt mitä nälällä tarkoitetaan.

Huomenna taas valmentajan pakaragrilliin! Mahtavaa. ;) Miten lukioiden treenit sujuvat?

15977700_10154268465685794_451555190961053122_nFarkut – similar HERE* (maailman mukavimmat farkut)

Neule –HERE / similar HERE*

Koru – Hermés

Kengät – Adidas Superstar Wedge / Superstar Originals HERE*

 


Moikka!

Niinkun oonkin täällä kertonut niin mulla on ollut pitkään ajoittain hyvin voimaton fiilis. Olen ollut todella onnellinen ja innoissani monista asioista, mutta energiat ovat olleet todella vähissä. Eipä ihme, työpäivät ovat helposti päivittäin 10 tuntisia, ja siinä välissä 2-3 treeniä päivään + kehonhuolto, poseerausharkat pitäisi tunkea johonkin väliin.

Kun päätin viimevuoden kisojen jälkeen että lähden taas ensivuonna Syksyn SM kisoihin mun elämä oli lievästi sanottuna hyvin erilaista. Arki oli suht iisiä, yhden yrityksen ”pyörittämiseen” meni tietenkin omat energiansa, lisäksi blogi, kolumnit, kuvaukset….Elin vakaassa avoliitossa ja ylipäätään aikaa oli mukavasti myös treenaamiselle ja innolla odotin jo seuraavia kisoja.

Olenkin koko vuoden treenannut päättäväisesti kisoihin mutta noh, niinkuin lukijani tietävätkin, tässä on tullut kaikenlaista muutosta. Niin positiivista kuin negatiivistakin. Ehkä suurin muutos oli kun menetin isäni yllättäen marraskuussa ja samalla erosin 3 vuoden suhteesta ja elämäni suoraan sanoen tunnetasolla romuttui palasiksi. Elin koko talven ja kevään kuin robootti, enkä muista siitä oikeastaan yhtään mitään. Ikäänkuin se olisi vain sumuista unta. Pikkuhiljaa kuitenkin asiasta toivutaan, päivä kerrallaan mennään vaikka vieläkin tuska on kova ja tulee varmasti olemaan vielä pitkään.

Lisäksi on tullut paljon uusia työkuvioita, uusi yritys ja monia uusia projekteja joissa olen mukana. Niitä taas tehdään niin kovalla draivilla, että yhtiökumppanin kanssa saadaan naureskella, kun ollaan kello 00:00 perjantai iltana vääntämässä duunia himassa kuola poskella innostuksesta.

Faktahan on, että olin jo dieetille lähtiessäni todella väsynyt, sillä olin kärsinyt n. 6kk todella pahoista uniongelmista  ja nyt kun ajattelen asiaa, niin shokkitilasta ja traumaattisessa tilassa siirtyminen kisadieetille ei kuulosta välttämättä ihan parhaimmalta idealta. Siihen vielä duunien tuoma stressi = volà. Kunnon aikapommi, tik tak.

Noin muutama viikko sitten aloin kärsimään todella oudoista ja mystisistä oireista. Vaikka mulla on kaikki todella hyvin ja olen oikeesti onnellinen, niin koin ajoittain masennusta, itkuista väsymystä, epätoivoista väsymystä, yöhikoiluja, särkyjä, sykkeen nousuja pienistäkin asioista ja outoja palautumisreaktioita pienistäkin asioita. Varasin ajan urheilulääkärille ja kerroin kuluneesta vuodesta sekä oireistani. Lääkärin diagnoosi oli hermostollinen ylirasitustila ja hän määräsi mulle suoraan vähintään 6viikon liikuntakiellon ja kaikenlaisia kokeita. Ei kuulemma aivan sänkypotilaana tarvitse olla, mutta mitään minkä jälkeen tulee käydä suihkussa ei saisi harrastaa.

SHOKKI. Anteeksi mitä? Mulla on kisat tulossa ja mähän tulen hulluksi jos en saa treenata! Tiesin kuitenkin itsekin totuuden. Lääkärikin katsoi mua silmiin ja sanoi, että tämä on varmasti asia jonka sä itsekin tiedät, mitä pidemmälle sä viet ton tilan sitä pidempään sä jossain vaiheessa maksat siitä, etkä pahimmassa tapauksessa kisaa enää koskaan tai kohta kykene tekemään töitä.

Juttelin mun valmentajan kanssa ja yhdessä päätettiin, että siirretään kisoja mahdollisesti ensivuoden puolelle.

Miltä tää nyt musta tuntuu? No ihan helvetin pahalta. Itkettää, suututtaa.  Kisakuntoon olisi ollut matkaa n. 3 kiloa ja 6 viikkoa aikaa….  turhauttavaa.. Harmittaa todella paljon, mutta eniten suututtaa se että olen tehnyt tämän itselleni.

Se miten kauan menee, että pääsee kunnolla takaisin geimeihin ei voi koskaan tietää. Lääkärin mukaan on kuitenkin positiivista, että aiemmin pitämäni lepoviikko jo palautti energiani ja olen itseasiassa tässä levon jälkeen voinut jo paljon paremmin ja oireet ovat pikkuhiljaa tasaantuneet. Se on todella helpottavaa. Tiedän ihmisiä joilla oireet ovat kestäneet jopa puoli vuotta ja toipuminen rasitustilasta aka. ylikunnosta kestänyt vuosia. Ollaan JLOn kanssa lenkkeilty ja ulkoiltu, kotona on aivan kamalaa yrittää kököttää.

Kisoja tulee, toista terveyttä ei. Kisaan koska rakastan lajia, en koska mun on pakko tai koska se on nyt niin kuuminta hottia, että tekisin sen terveyteni kustannuksella päätä seinään hakaten ja sen seurauksena kärsisin mahdollisesti loppuelämäni vaikkapa kilpirauhasen vajaatoiminnasta, menettäisin pahimmassa tapauksessa ilon treenaamista kohtaan tai vetäisin treenit läpi vain väkisin suorittaen. Se ei ole mua, mä rakastan fitnestä ja mä haluan tehdä sitä ja olla siinä mukana niin kauan kun vain pystyn. Sen vuoksi uskon että vaikka harmittaa, niin päätös on oikea ja se palkitaan myöhemmin. Olisi täysin vastuutonta multa itseltä ”pahoinpidellä” terveyttäni ja samalla mukamas olla vastuussa muiden ihmisten valmentamisesta. Miten voisin koskaan olla hyvä valmentaja, jos en huolehdi edes omasta terveydestäni?

Onko tämä nyt sitten lajin vika? Ei todellakaan. Valmentajan? Ei tosiaan. Mä olen ollut todella typerä kun olen edes lähtenyt psyykkisesti niin huonosta kunnosta ja valmiiksi väsyneenä kisakaudelle ja vähätellyt asiaa muille, niinkuin myös itselleni. Lisäksi työkuviot ovat lähteneet niin ”käsistä” niin lyhyessä ajassa ja yllättäen, etten ole melkein edes itsekään pysynyt perässä enää draivissa. Kilpaileminen on mulle erittäin rakasta ja haluan tehdä sitä intohimolla. Sen kustannuksella en kuitenkaan lähde riskeeraamaan terveyttäni, joka vaikuttaa automaattisesti myös työntekoon ja tietenkin kaikkeen muuhunkin. Olen itse vastuussa tilanteestani ja loppujen lopuksi on mun päätettävissä minkä valinnan teen ja mitkä ovat seuraukset.

11410371_811900635597560_346316670_n

Mun treenit ei ole missään vaiheessa olleet ”liikaa” tai liian rankkoja, mun ruokamäärät ovat olleet palautumiselle ja treeneille erittäin suotuisat ja esimerkiksi viimevuoden diettiin verrattuna tämä on ollut todella ”lepposaa”. Sekin oli jo yksi hälyttävä merkki, että niin hyvillä ruokamäärillä ja kuitenkin suht iiseillä treenimäärillä olin aivan loppu ja lähinnä itketti ajatus siitä, miten selviän päivistäni. Työt on kuitenkin myös pakko hoitaa, sillä niitä ei ole kukaan muukaan tekemässä mun puolesta. Mä en todellakaan usko että tämä tilanne on vain kisadieetin ”syytä”, vaan pohjalla on jo valmiiksi niin suuri trauma ja shokki, josta kehoni ei varmastikkaan ole kunnolla palautunut. Siihen päälle työstressi ja kisastressi, niin hyvä kombo tulee. 

Olen ennenkin siirtänyt kisoja ja käynyt saman tunneskaalan läpi asioiden kanssa. Jälkeenpäin ajateltuna se oli paras päätös mitä kisaamiseeni on tullut, joten uskon että tästäkin loppujen lopuksi selvitään hymyssä suin ja seuraavan kerran kun startataan kisakausi niin se tehdään hyvin levänneenä, mieli virkeänä ja niin, että kerkeää myös nukkumaan. Sitten saadaan sinne lavalle sitä parasta Lindaa :)

 

Olisi ihana kuulla muiden kokemuksia hermostollisesta ylirasitustilasta ja siitä toipumisesta?

 


Käytiin äsken tyttöjen kanssa tsekkaamassa Magic Mike. Welll… olihan siinä ihan kivan näkösiä miehiä, mutta juoni puuttui täysin. Kerran katsottava elokuva, olihan se tietty pakko nähdä. Naurettiin monille kohtauksille ja paras hetki leffasta oli, kun elokuvassa näytettiin hieno auto ja jostain päin katsomoa, varmaan se ainut mies innostui yksikseen ja tokaisi ”oHOHHOHOOO !” Naurettiin tätä reaktiota koko loppu leffa… :D

10611233_842342475873742_1518526959_n

Leffassa oli eräässä kohdassa vähän iäkkäämpiä rouvia, jotka ylistivät nuoruutta ja kehottivat nuoria elämään ja mm. sitoutumaan vain ja ainoastaan, jos löytyy mies joka järisyttää sun elämän.

Jep, kenenkään ei tulisi tyytyä mihinkään kun kyse on kumppanista. Tosin, mä itse uskon että parisuhde vaatii myös duunia. Me kaikki omistamme hyvät ja huonot puolemme ja itse haluan ihmisestä sen koko paketin, myös ne huonot puolet.

Kuitenkin, asiaan. Kohtauksen aikana katsottiin Kristan kanssa kauhuissamme toisiamme, kun tokaisin että meillä menee muuten just noi ”parhaimmat vuodet” siinä, kun kuolataan syliimme kisadieetillä, treenataan ja tehdään duunia. Tää on jo toinen kesä kun itse olen kokonaan poissa kaikista kosteista, ikimuistoisista humalaisista kesäöistä sun muista bailuista, joita kai oletettavasti mun ikäisenä tulisi kokea. Tuhlaanko mä elämääni tällä hetkellä? Pitäisikö mun elää enemmän?

Kyllä mua välillä harmittaa, kun kivoja bileitä jää välistä, mutta jos mietin pidemmän päälle sitä, minkälaista mun elämä olisi jos se ei olisi tällaista, niin olisinko onnellisempi?

Mä itse olen ehdottomasti suorittaja. Mä rakastan sitä, että mä ylitän itseni ja teen sitä päivittäin. Ihminen kun olen, kamppailen useasti vaikkapa aamulenkkien kanssa, mutta mikään ei voita sitä fiilistä kun makaan asvaltilla treenin päätteeksi ja tunnen kun hiki valuu pitkin selkärankaa ja otsaa. Tai sitä kun HIIT treenin jälkeen ihmettelen, miten paljon ihmisestä voi kirjaimellisesti lentää hikeä.

Mä olen bilettänyt. Mä olen ollut teininä kunnon siideripissis, mä olen bailannut Kreikassa 3 kk putkeen yötä päivää, istunut kuukausi tolkulla showroomin vippi pöydissä skumppa lasi kourassa ja ollut viimeisenä juhannuksena se joka vetää kossua suoraan pullosta, enkä mä voi sanoa että mä olisin ollut sillon läheskään niin onnellinen kuin nyt. Tai sanotaanko, että tyytyväinen itseeni ja viihtynyt siinä elämässä, mikä jatkuu aina viikonlopun jälkeen.

Mä uskon että tulee vielä monia monia monia iltoja kun tyttöjen kanssa tanssitaan itseltämme pidennykset päästä ja tuhotaan skumppapulloja, mutta sen aika ei ole nyt.

Elämäni ei kuitenkaan pyöri pelkästään treenaamisen ja kisaamisen ympärillä, vaikkakin kisoilla on suuri merkitys ja se pyörittää hyvin paljon elämääni tällä hetkellä, sillä kisoihin on enää vain muutama kuukausi aikaa. Niitäkin tärkeimpiä juttuja ovat kuitenkin työni ja siinä eteneminen, se että rakennan itselleni tulevaisuutta, jotta voin toteuttaa unelmiani, saavuttaa tavoitteeni muussakin kuin vain urheilussa.

Mä oon ihminen, joka haluaa olla 100% itsenäinen. Kirjoitinkin hetki sitten tekstin, jossa kerroin, ettei mun unelmat tai tavoitteet ole koskaan olleet riippuvaisia kenestäkään tai liity kehenkään muuhun kuin itseeni, kun puhutaan työstä tai siitä mitä haluan ylipäätään saavuttaa elämässäni. Parisuhde ja perhe merkitsee mulle elämässä eniten, mutta en koskaan halua rakentaa unelmiani jonkun muun varaan, kuin itseni. Siksi mulle on todella tärkeää tällä hetkellä rakentaa omaa tulevaisuuttani sekä olla onnellinen siinä arjessa, mihin palataan viikonloppujen jälkeen.

Ei, en usko että tuhlaan elämääni. Juhlitaan sitten kunnolla kun on jotain juhlittavaa! ;)

XX, mummo

11410365_1471535083160263_1127559435_n

 

 


Heippa!

Huh mikä viikonloppu takana. Lähdettiin Eevin kanssa Ruotsiin työmatkalle. Itse leiristä tulee erikseen oma postauksena, kun saan makeet materiaalit itselleni. Tällä kertaa availen hieman sitä, minkälaista on, kun kaksi dieettiaivoa lähtee reissuun ;)

IMG_7928

 

Me ollaan tunnettu Eevin kanssa jo aika pitkään, mutta ei koskaan vietetty yhdessä aikaa kaksistaan hirveesti. Tiesin kuitenkin, että luvassa on rentoa ja hauskaa seuraa. Dieetillä on energiat välillä hieman rajalliset ja keskittyminen aivan muualla, joten olisi ollut ehkä hieman jopa raskasta olla reissussa jonkun aivan erilaisen ihmisen kanssa, mitä itse on. Saatika jos toinen ei ymmärtäisi lainkaan sitä, että miksi mulla on herat ja kananmunat mukana ja että mun on pakko lilluttaa aamulla tee vedessä mun puurohiutaleet sen sijaan että voisin vetäistä aamupalasämpylän napaan.

Ja myös toisinpäin, voin vaan kuvitella kuinka raskasta olisi olla mun kanssa nyt reissussa, jos ei ymmärtäisi. Hah!

Ollaan myös molemmat todella suoria ja rehellisiä tyyppejä, heitetään todella ronskia läppää ja ollaan maailman itseironisimpia ihmisiä. Reissu täyttyi pilakuvista, järkyttävistä itsensä häpäisy videoista ja naurusta. Joka asiasta piti vääntää jonkinlaista parodiaa ja vitsiä.

Reissu oli yllättävän rankka, mutta siitä selvittiin huumorilla ja vertaistuella kaikesta kunnialla.

IMG_7938

Kunnon primadonnat!

 

Eilen oli aivan ihanaa palata tuttuun ja turvalliseen arkeen. Tein heti aamulla aerobisen ja illalla kävin vääntämässä selkätreenin. Mulla on forkut aivan jumissa viikonlopusta, joten oli hieman ongelmia vääntää selkää kun puristusvoima on aivan hukassa. Sain kuitenkin hyvän treenin tehtyä.

Tänään mulla on ollut pientä kurkkukipuilua, mikä johtuu selkeästi vaan siitä että kroppa ja mieli huutaa lepopäivää, joten olen pyhittänyt päivän vain töille ja levolle. Duunit ei kuitenkaan tunnu loppuvan tekemälläkään, joten siirryn takaisin ohjelmien pariin ja palaan myöhemmin lisää siihen, mitä itseasiassa tehtiinkään Ruotsissa ja mitä kaikkea tuli opittua! :)

Ihanaa viikkoa kaikille <3