Uus sinkku jouluksi!?

08.10.2015

…Tai sitten ei. Hah!

Oltiin tosiaan keskiviikkona Jussin kanssa Sony Musicilla paliksessa yhdestä prokkikesta ja snapchatissa/instagramissa mua seuranneet kyselivätkin jo kovasti mistä kyse. Kerron lisää kyllä myöhemmin lkun homma on saatu pyörimään ja on ajankohtaisempi! Tosi kiva juttu tulossa ja varmasti teillekkin iloa sekä hyötyä! Sen verran voin paljastaa, että multa ei kuitenkaan tule Tinder biisille kilpailijaa tai Lindan joululevyä. Valitan :D

12079084_10153166237540794_5374457865518579615_n

Mietin tänään pitkään tätä blogaamista hieman diipimmin. Mua välillä harmittaa se miten roboottimaiseksi tää homma on mennyt. Kaikki yhteistyöt on todella kiva osa tätä hommaa, mutta miksi mä olen alunperin perustanut blogin on se, että mä oon aina käsitellyt mun asioita kirjoittamalla ja purkanut ajatuksia teksteihin. Mulla on aina ollut päiväkirja ja aikoinaan blogi korvasi tämän tavan.

Ennen kirjotin todella henkilökohtaisia tekstejä ja kerroin hyvin tarkasti elämästäni. Nykyään täytyy todella tarkkaan harkita mitä kertoo ja miten kertoo, sillä ihmiset tuomitsevat niin älyttömästi että ei mitään järkeä. Yksikin väärä sana niin nettiraivo pääsee valloilleen. Oon monesti miettinyt, että jos olis aikaa niin alkaisin uudestaan kirjoittamaan päiväkirjaa, jossa voin olla 100% rehellinen sekä haavoittuvainen, eikä kukaan ns. nauti tai lue sitä tekstiä sillä motiivilla, että kunhan pääsee vääntämään asiasta, tahallaan väärinymmärtämään tekstiä ja ylipäätään raivoamaan jonkun toisen ajatuksista.

Yritän nyt kertoa teille erään seikan, mikä on usein vahvaluonteisissa ihmisissä hyvin väärinkäsitetty, sillä koen että itse kuulun näihin ihmisiin.

Mun rakas ystäväni soitti mulle edellisenä yönä kolmelta itkien. Hän on hyvin samankaltainen ihminen kun mäkin, eli todella ulospäin vahva luonne. Hyvin itsetietoinen, määrätietoinen ja kiinnostunut asioista sekä olemaan niissä mukana. Tällä tarkoitan sitä, että ei todellakaan se huoneen hiljaisin tyyppi, vaan enemmänkin se joka ottaa vastuun koko porukan viihdyttämisestä. No, miksi hän sitten oli surullinen. Tyyppi X oli jostain syystä verbaalisesti käynyt ystäväni päälle ja halunnut antaa hänelle sellaisen olon, että hän on epäonnistunut. Tämä henkilö X nauttii siitä, että kerrankin sai ”nujerrettua” ja todistettua, ettei tämä mun ystävä olekaan niin vahva mitä ”esittää olevansa”, vaan että pystyy satuttamaan häntä.

WHAT THE FUuuuu….

Mä en oo koskaan ymmärtänyt tätä. ”Esittää olevansa”?! Kerroin ystävälleni omista kokemuksista, miten huomaan sekä saan suoranaisia kommentteja  blogiini usein, mikä viestii muiden mielihyvästä jos itse omasta tahdosta kerron vaikkapa jostain ei-niin-kivasta-jutusta jonka olen käynyt läpi. ”Hah, taitaa pilvilinna sortua, et ookkaan niin vahva mitä esität olevasi”.

Tää on todella ristiriitaista. Vahva ja rohkea luonne, joka ajattelee sekä rakastaa pohtia asioita pintaa syvemmältä ja kokee avoimesti asioita, iloitsee hyvistä jutuista elämässä ja pyrkii olemaan kiitollinen. Ei siis jatkuvasti leiki uhria ja pelkästään narise niistä negatiivisista asioista ja ns. kerjää itsetuhoisesti sääliä hakeutumalla heikon rooliin. Se tekee susta automaattisesti ihmisen joka elää pilvilinnoissa ja JOS sä koet vastoinkäymisiä niin sun ”pilvilinna” romahtaa ja monet saavat sun epäonnistumisesta mielihyvää. Mikä taas näkyy esimerkiksi kommenttiboksissa.

Sitten ihmetellään miksi bloggarit eivät enää halua olla rehellisiä tai avata avoimesti elämäänsä. Miten on ikävä sitä vanhaa blogia….Mä oon aina halunnut kertoa blogissani mun ylä- ja alamäistä, siksi että se on yksi mulle hyvin tärkeä tapa käsitellä asioita. Välillä kuitenkin mietin, että miksi? Pystytetään sitten ne pilvilinnat niinkun halutaan, pimitetään oikeesti niitä asioita ja rakennetaan kulissit. Niin elää 95% julkisuudenhenkilöistä ja en yhtään ihmettele että miksi.

Fakta on se, että vaikka ihmiset ovat erinlaisia luonteeltaan,  vaikka meillä on eri tapoja katsella maailmaa ja kokea sitä, mikä taas näkyy teksteissä ja ulosannissamme, niin se ei poista sitä faktaa että meihin kaikkiin sattuu pahat sanat sekä teot, me kaikki kaadutaan välillä ja millä on väliä on se, kuka nousee ylös ja yrittää uudestaan. Miksi niitä, jotka luonteensa puolesta näyttävät ulkopuolisen silmiin vahvalta, jotka varmasti ärsyttävät osaa ihmisiä, mutta myös varmasti tuovat iloakin vahvuutensa puolesta, yritetään jatkuvasti kaataa ja kun siinä elämä tai ihminen onnistuu, niin se on juhlan paikka?

Toivoisin itse että blogimaailmassakin kehityttäisiin ja ihmiset lopettais sen vihaamisen. Haloo, nyt eletään 2015 lukua. Eikö se mennyt jo?  Sitäpaitsi, kuka jättää enään mitään noloja vihakommentteja? Tunteeko kukaan ketään normaalia ihmistä joka ihan oikeasti, tosissaan menee iloitsemaan toisen epäonnea tai koska ei pidä jostain tyypistä niin menee kuitenkin hänen sivuilleen ja jättää sen ilkeän kommentin? Mä en tunne ketään. :D

Tää ei kuitenkaan ollut se juttu mistä halusin kirjottaa. Nimittäin karmasta. Ja mä todella yritän elää sillä mentaliteetilla että hyvä voittaa aina loppujenlopuksi. Ja tänään oli taas yksi päivä, joka todella todisti että KAIKELLA on tarkoituksensa. Pahoja asioita joutuu käymään läpi elämässä, joskus ne on ihmissuhteita jotka satuttaa tai muita asioita jotka menee pieleen, mutta mä uskon että kaikella on jokin tarkoitus ja joskus sun kohdalle on suunniteltu jotain paljon parempaa. Haluaisin niin kirjoittaa tästäkin asiasta todella henkilökohtaisen ja todellisen tekstin, kertoa mitä olen käynyt läpi ja miten kuitenkin näiden asioiden ansioista sain tänään niin makeen duunimahdollisuuden, että oon vieläkin ihan epätodellisessa mielentilassa.

Ehkä mä avaan asiaa enemmän kun taas rohkenen. Itse työstä en vielä saa puhua, mutta sen haluan vaan sanoa että muistakaa ihmiset: HYVÄ VOITTAA AINA! Vaikka kuinka elämä potkisi tai vaikka teidän elämää yrittäisi kuinka moni ilkeä ihminen horjuttaa, niin olkaa aina kuitenkin itse hyväsydämisiä ja antakaa anteeksi ihmisille! Katkeroituminen tai viha on turhinta taakkaa ja vie vain tilaa hyviltä asioilta elämässä.

What goes around comes around :)

Ja ps. Oon todella kiitollinen siitä, että mulla on paljon enemmän näitä mielettömän ihania lukijoita joilta saan älyttömän ihania kommentteja, enkä voi koskaan niistä kiittää tarpeeksi. Jokainen merkitsee ja saa hymyn aina huulille! KIITOS! <3

12145168_149336252084120_1072482918_n

 


Am I wasting my life?

25.07.2015

Käytiin äsken tyttöjen kanssa tsekkaamassa Magic Mike. Welll… olihan siinä ihan kivan näkösiä miehiä, mutta juoni puuttui täysin. Kerran katsottava elokuva, olihan se tietty pakko nähdä. Naurettiin monille kohtauksille ja paras hetki leffasta oli, kun elokuvassa näytettiin hieno auto ja jostain päin katsomoa, varmaan se ainut mies innostui yksikseen ja tokaisi ”oHOHHOHOOO !” Naurettiin tätä reaktiota koko loppu leffa… :D

10611233_842342475873742_1518526959_n

Leffassa oli eräässä kohdassa vähän iäkkäämpiä rouvia, jotka ylistivät nuoruutta ja kehottivat nuoria elämään ja mm. sitoutumaan vain ja ainoastaan, jos löytyy mies joka järisyttää sun elämän.

Jep, kenenkään ei tulisi tyytyä mihinkään kun kyse on kumppanista. Tosin, mä itse uskon että parisuhde vaatii myös duunia. Me kaikki omistamme hyvät ja huonot puolemme ja itse haluan ihmisestä sen koko paketin, myös ne huonot puolet.

Kuitenkin, asiaan. Kohtauksen aikana katsottiin Kristan kanssa kauhuissamme toisiamme, kun tokaisin että meillä menee muuten just noi ”parhaimmat vuodet” siinä, kun kuolataan syliimme kisadieetillä, treenataan ja tehdään duunia. Tää on jo toinen kesä kun itse olen kokonaan poissa kaikista kosteista, ikimuistoisista humalaisista kesäöistä sun muista bailuista, joita kai oletettavasti mun ikäisenä tulisi kokea. Tuhlaanko mä elämääni tällä hetkellä? Pitäisikö mun elää enemmän?

Kyllä mua välillä harmittaa, kun kivoja bileitä jää välistä, mutta jos mietin pidemmän päälle sitä, minkälaista mun elämä olisi jos se ei olisi tällaista, niin olisinko onnellisempi?

Mä itse olen ehdottomasti suorittaja. Mä rakastan sitä, että mä ylitän itseni ja teen sitä päivittäin. Ihminen kun olen, kamppailen useasti vaikkapa aamulenkkien kanssa, mutta mikään ei voita sitä fiilistä kun makaan asvaltilla treenin päätteeksi ja tunnen kun hiki valuu pitkin selkärankaa ja otsaa. Tai sitä kun HIIT treenin jälkeen ihmettelen, miten paljon ihmisestä voi kirjaimellisesti lentää hikeä.

Mä olen bilettänyt. Mä olen ollut teininä kunnon siideripissis, mä olen bailannut Kreikassa 3 kk putkeen yötä päivää, istunut kuukausi tolkulla showroomin vippi pöydissä skumppa lasi kourassa ja ollut viimeisenä juhannuksena se joka vetää kossua suoraan pullosta, enkä mä voi sanoa että mä olisin ollut sillon läheskään niin onnellinen kuin nyt. Tai sanotaanko, että tyytyväinen itseeni ja viihtynyt siinä elämässä, mikä jatkuu aina viikonlopun jälkeen.

Mä uskon että tulee vielä monia monia monia iltoja kun tyttöjen kanssa tanssitaan itseltämme pidennykset päästä ja tuhotaan skumppapulloja, mutta sen aika ei ole nyt.

Elämäni ei kuitenkaan pyöri pelkästään treenaamisen ja kisaamisen ympärillä, vaikkakin kisoilla on suuri merkitys ja se pyörittää hyvin paljon elämääni tällä hetkellä, sillä kisoihin on enää vain muutama kuukausi aikaa. Niitäkin tärkeimpiä juttuja ovat kuitenkin työni ja siinä eteneminen, se että rakennan itselleni tulevaisuutta, jotta voin toteuttaa unelmiani, saavuttaa tavoitteeni muussakin kuin vain urheilussa.

Mä oon ihminen, joka haluaa olla 100% itsenäinen. Kirjoitinkin hetki sitten tekstin, jossa kerroin, ettei mun unelmat tai tavoitteet ole koskaan olleet riippuvaisia kenestäkään tai liity kehenkään muuhun kuin itseeni, kun puhutaan työstä tai siitä mitä haluan ylipäätään saavuttaa elämässäni. Parisuhde ja perhe merkitsee mulle elämässä eniten, mutta en koskaan halua rakentaa unelmiani jonkun muun varaan, kuin itseni. Siksi mulle on todella tärkeää tällä hetkellä rakentaa omaa tulevaisuuttani sekä olla onnellinen siinä arjessa, mihin palataan viikonloppujen jälkeen.

Ei, en usko että tuhlaan elämääni. Juhlitaan sitten kunnolla kun on jotain juhlittavaa! ;)

XX, mummo

11410365_1471535083160263_1127559435_n

 

 


”Joo mä tunnen sen…” Etsä tunne.

01.03.2015

Kirjotin tähän jo hetken matkaa avautumista siitä, miten naurettavaa on, kun ihmiset luulevat tietävänsä elämästäsi kaiken yhden blogin perusteella, johon kerkeää sen 5% elämästä kirjoittaa. Usein ihmiset ovat olleet tilanteessa, jossa joku joka ei ole koskaan edes puhunut mulle, on alkanut kertomaan miten tuntee mut. Hmm, etsä tunne. Sä luet mun blogia, mutta sä et tunne mua.

Kirjoitin mm. siitä, miten olen arkisin minuuttiaikatauluni armoilla ja kerkeän juuri ja juuri järjestämään aikaa läheisilleni. Päiväni aloitan aamulla ja usein istun vielä keskellä yötä töiden parissa. Ne on tehtävä, sillä kukaan muukaan ei niitä puolestani tee. Tämä on minun valintani. Samaan aikaan joku tuntematon ihminen, joka ei viitsi käydä töissä syysä tai toisesta, kirjoittelee facebook seinälleen, jossa ihmettelee alentavasti muiden elämäntyyliä. Sitten pyyhin kaiken. Itseasiassa olen siinä pisteessä elämässäni ja sen verran päässyt näiden elämänpoliisien, kaikkitietävien kukkahattutätien sekä mielensäpahoittajien yläpuolelle, että minun ei ihan oikeasti tarvitse selitellä, saatika todistella elämääni yhtään kenellekkään.

En koskaan voi tietää, miksi joku haluaa niin kovasti arvostella muiden elämää. En voi kuin keskittyä omaani, jättää heidät tekemään omia valintojansa ja muistaa: Everything i got i earned and everything i’m going to get i deserve. Yks mun lemppari lauseista. Ja se on just näin. Mä saan olla iloinen saavutuksistani sekä joskus palkita itseäni, eikä sitä tarvitse pyydellä anteeksi. Mä olen lopen kyllästynyt ihmisiin, jotka ovat aina osoittelemassa muita syyttäen heitä heidän omasta pahasta olostaan, omasta tyytymättömyydestään. Se on fakta, että me eletään valtiossa, jossa jokainen saa yrittää ja jokaisella on mahdollisuus tavoitella omia unelmiaan. Me ehkä lähdetään hieman eri lähtöviivoilta kaikki (kuten edellisessä postauksessa kerroin omasta mitättömästä urheilutaustastani ja siitä, miten olen joutunut tekemään helvetisti duunia päästäkseni monen kanssa edes ”samalle viivalle”), mutta asiat täytyy ottaa niinkuin ne annetaan ja vain tehdä duunia unelmien eteen. Harva meistä saa mitään heti, jengi nauraa sun unelmille, useimmin sitä kaadutaan kuin onnistutaan, mutta jos jotain haluaa niin silloin täytyy olla valmis taistelemaan sen puolesta. Put up a fucking fight for what you love !

Ja niin kauan kuin ei eletä toisten saappaissa, tiedetä mikä duuni ollaan tehty niiden pientenkin askelien eteen tai tunneta mitä toinen tuntee, niin pidetään ne turvat kiinni muiden valinnoista elää tätä elämää ja laitetaan sekin energia siihen itsensä kehittämiseen, jos siis haluaa kehittyä. 

INSPIROITUKAA, älkää vihatko! Niin minä ainakin teen. Aina kun joku saavuttaa jotain tai tekee jotain mikä saa minussa aikaan kateutta, niin käännän sen motivaatioksi sekä inspiraatioksi. Minäkin pystyn tuohon, jos vain haluan. Oli kyse jonkun upeasta pakaralihaksesta, hienoista kengistä, prätkästä, asunnosta, lapsesta, perheestä, ystävyydestä, rakkaudesta, onnesta, asenteesta, tai mistä tahansa.

You become what you believe. Ja tämä pätee kaikkeen.

Muistakaa ihmiset, terve sielu terve ruumis.

PS. onneks hyvyyttä on niin paljon enemmän. <3 Keskitytään siihen.

Eipä mulla muuta. Vatsataudilta terkkuja!

IMG_6305