Mikä muiden naurussa ärsyttää?

26.09.2016

Kirjoitan tätä sunnuntai iltana, mutta julkaisen maanantaina, joten saatan kertoa tekstissä päivästä muodossa ”tänään”, jolla tarkoitan sunnuntaita.

Sain tänään Rosan ensimmäistä kertaa salille seuraksi. En ole pitkään aikaan treenannut kenenkään kanssa. Mä olen todella nipo siitä, että mä saan tehdä mun treenin just eikä sinnepäin. Suostun usein treenaamaan vain joko ”ammattilaisten” kanssa tai kisaajien, sillä yleensä meininki on samoilla leveleillä ja treeni otetaan tosissaan. Enkä väitä, etteikö harrastelija tai satunnaisesti kävijä treenaisi tosissaan treeninsä, mutta lähtökohta on varmasti eri, tietenkin.

Moni varmasti laiminlöisi mut todella hämäräksi hiippariksi salilla jos sattuisi näkemään. Mulla pauhaa musiikki aina aivan täysillä, lippis on tungettu hemmetin syvälle päähän rajaamaan näkökenttää ja jos vain mahdollista, siihen vielä mielellään tungettu huppu päälle. Mä en todellakaan ole niitä mimmejä, jotka ovat salilla niissä piukoissa ja paljastavissa vaatteissa, tai muutenkaan halua minkäänlaista huomiota. Mitä isommat vaatteet ja mitä paremmin ne rajaa mun näkökentän sekä kaiken ylimääräisen, sitä parempi.

Sen lisäksi mulla on todella huono näkö, eli en ikinä tunnista ketään, vaan tuijotan heiluttavaa ihmistä hölmistyneenä toiselta puolelta salia. :D

img_5146

Haluan sen tietyn rauhan treenaamiseen, jotta voin uppoutua täysin omaan maailmaani ja keskittyä treeniin. Psyykkailen itseäni monella eri tapaa ja musiikki on yksi tärkeimpiä työkaluja siinä; nostan adrenaliinitasoa voimakkaalla, jopa vähän pelottavalla ja uhkaavalla musiikilla, jotta pystyn kovempiin suorituksiin esimerkiksi kyykyssä. Olen oppinut tähän tilaan pääsyn eräältä tyypiltä ja olenkin siitä hänelle todella kiitollinen, ilman sitä jäisi moni treeni puolitiehen.

Jos siis joku tulee joskus vaikkapa kesken sarjan puhumaan mulle, niin se jotenkin kirpaisee henkisesti, aivan kuin joku tulisi täysin eri ulottuvuudesta hajottamaan mun hieman agressiivisen ja primitiivisen taistelumielentilan. :D Kesken sarjan tökkiminen olkapäähän tuntuu henkisesti lähes samalta miltä tuntuu kun potkaisee varpaan kaapin reunaan. Vittumainen kirpaisu.

Mun mielestä salin etikettisäännöt tulee aina muistaa; kuulokkeet päässä – älä häiritse, kuulokkeet puoliksi – saa koputtaa olkapäähän, kuulokkeet pois päästä – saa jutella, mutta ei koskaan kesken sarjan.

14344892_10153884571090794_6584676483962156651_nNo tänään otin sitten Rosan mukaan salille. Mun ei pitänyt edes treenata, joten yks treeni vähän sinnepäin ei ketään haittaa! Ja meillä oli aivan törkeen hauskaa. Meinattiin kuolla nauruun ja oltiin varmasti juuri niitä todella ärsyttäviä tyyppejä naurukohtausten ja pelleilyjemme kanssa. Parodioitiin kumman kaata ja melkein tiputtiin porraskoneilta nauramisen vuoksi.

Kyllä sen itsekin tiedostaa, että on aika hemmetin ärsyttävää kun jotkut nauravat ja sekoilevat treenin yhteydessä, jos sulla itsellä on hyvä treeni menossa ja yrität keskittyä siihen. Tää on yks syy miks mä aina rajaan mun näkö- ja kuuloaistit ulkopuolelta, jotta mikään ei häiritse mua.

Alettiin miettimään että mikä siinä naurussa muuten niin paljon ärsyttää? Kaikki me varmasti voidaan myöntää että joskus joku kikattava tyttölauma tai duo on ärsyttänyt aivan mielettömästi, vaikka ihana ja iloinen asiahan nauraminen on. Joskus se tarttuu positiivisesti muihinkin, mutta varsinkin kuntosali on paikka, jossa ei hirveesti mielellään huudeta, sekoilla ja naureta. :D

Onko mun lukijoilla omakohtaisia kokemuksia siitä, kun jokin kikattava tyttöduo/lauma on ärsyttänyt oikein kunnolla? :D


ÄLÄ TURHAAN SELITÄ.

12.09.2016

*Yhteistyössä fitnet.fi

Tekipäs edellinen postaukseni taas hyvää. Oli mielenkiintoista lukea lukijoiden palautteita ja ajatuksia minusta ihmisenä. Olen positiivisesti yllättynyt siitä, miten kauniita ja ihania sanoja sieltä tulikaan! Olen melko varma, että tässä lähes 7 vuoden aikana lukijakuntani on muodostunut hyvin paljon itseni kaltaisista ihmisistä. Samankaltaisten ihmisten on helpompi ymmärtää ja samaistua ajatusmaailmaani, kun taas erilaisilla ihmisillä saattaa olla aivan eri käsitys ja elämänkatsomus. Ihmisillä on valitettavasti vähän hassu tapa vihata asioita ja piirteitä ihmisissä, joita ei itse ymmärrä. On myös aivan mahtavaa kuulla, miten lukija on täysin vastakohta, mutta osaa silti lukea ja seurata kirjoituksiani avoimin mielin. Se jos jokin on ihailtava piirre ihmisessä!

Tällaisissa postauksissa on aina vaarana itse provosoitua ja saada aikaan pahaa mieltä itselle tai muille. Oli kuitenkin virkistävää päivittää ajatuksia siitä, että ei, minun ei itseasiassa tarvitse puolustella itseäni saatika selittää tekemisiäni kenellekkään, joka tahallaan haluaa liioitella jotain asioita tai nähdä vain ne huonot piirteet minussa. Jokaisella saa olla oma mielipide ja kunnioitan sitä. Aina kun lukee vääristellyn, kaukaa haetun ja liioitellun kommentin/väittämän, täytyy vain vetästä hieman happea, kunnioittaa toisen näkökulmaa ja vain kiittää kommentista. Varsinkin silloin, kun itse tietää asian olevan vääristelty, ei ole tarvetta selitellä mitään.

img_5305

Huomaan selkeän eron nuorien sekä vanhempien ihmisten kommentoinnissa. Vanhemmat ihmiset ihailevat usein rohkeutta, tietynlaista pelottomuutta ja pokkaa olla oma itsensä, kun taas nuoremmat saattavat kokea sen itsekkyytenä ja ärsyttävänä. Luulenkin, että mitä vanhemmaksi ihminen tulee, mitä enemmän elämässä kokemusta karttuu, sitä vahvemmin ymmärtää sen, ettei muiden mielipiteillä ole loppujenlopuksi mitään väliä. Sitä oppii ihailemaan muidenkin rohkeutta, menestymistä ja onnistumisia. Ajatusmaailmalla on niin suuri vaikutus meidän tulevaisuuteen, että kannattaa aina välillä pysähtyä miettimään itsekseen, haluaako nähdä kaikessa aina vain sen negatiivisen asian, merkkaako sulle enemmän se että pääset haukkumaan vai kehumaan ja mitä sä itse haluat elämältä? Kenenkään ei tarvitse lähtökohtaisesti yrittää miellyttää ketään tai tehdä elämänsä valintoja ensisijaisesti muiden mielipiteitä ajatellen, kunhan vain pyrkii elämään muita kunnioittaen ja olemaan ystävällinen kaikille. Kun sulla on puhdas omatunto, voit tehdä valintasi aivan miten itse haluat.

img_5307

Lyhyesti haluankin antaa nuorille ja miksi ei vanhemmillekkin lukijoilleni neuvon, että antakaa muiden mielipiteille tilaa ja älkää turhaan selitelkö.

img_5306

Olipas hyvä viikon aloitus tänään! Nukuin aika pitkään ja herättyäni päivä lähti perinteisesti käyntiin mun ja J’lon 6km lenkillä. Vedin siinä lenkin aikana kaksi puhelinpalaveria, joten tuli tehokkaasti multitaskattua sekin 45 minuuttia. Kotiin päästyäni oli ruoan teon aika sekä muutamia duunijuttuja hoidettavana. Näiden jälkeen lähdin vetämään ihan hullun jalkatreenin! Lämmittelin pitkästä aikaa kunnolla, vanhan liiton porraskoneella pakarat jo valmiiksi tuleen, joten koko treenin ajan hiki lensi ja pyrstö oli aivan tulessa. Meillä oli TöölöGymille ilmestynyt uusi ”työntokone”, joka muistuttaa juoksumattoa, mutta sä itseasiassa työnnät itseäsi pakaroilla eteenpäin. Ihan mielettömän raskasta, mutta hauskaa! Katsokaapas mun snapchatista miltä se näyttää, vaikka siinä hieman pelleilenkin. (snapchat: lindamanuella)

img_5308

Muistattehan kaikki syksyn treenarit, että meiltä löytyy aivan super tehokkaita valmennuksia meidän fitnet.fi sivustolta. Vedän itse tällähetkellä Fit for bikini ohjelmaa muistuttavalla jaolla ja meiningillä. Tänä aamuna sainkin jo hieman pientä teaseria mun vatsalihaksilta, jotka alkavat pikkuhiljaa taas kuoriutumaan esiin!! Jesssssssss! :D

 


LÄSKI LIIKKUU.

07.09.2016

Seuraava teksti on luvan kanssa kopioitu tuttavani eilisestä facebook päivityksestä.

”Ota hetki ja lue tämä, sillä kerrompa nyt kokemukseni aiheesta: läski liikkuu!

”Liikunnasta tulee hyvä olo, mieli on virkeämpi ja duuniki maistuu paremmalta ja blaa blaa”

Miksi kukaan ei kerro miltä tuntuu, kun läski lähtee ekaa kertaa kunnolla liikkumaan? Käytän sanaa läski, koska ainakin itse olen ylipainoinen vähintään 70% omasta valinnastani. Ei kiinnostaa liikkua aktiivisesti paitsi talvella, kun lumi tulee maahan ja pääsee rinteeseen, viina on hyvää ja poppari vielä parempaa. 

Asiaan. Tulin juuri Cardio Start -tunnilta, jossa hiki virtas enemmän ku ammattilaisilla maratoonilla. Helvetin epämukava olo, tissit on tiellä, tuntuu että jäsenet menee sijoiltaan, kunto loppuu ja niin edelleen.
Tunnilla on yksi ylipainoinen mimmi mun lisäksi, tämä ei nosta motivaatiota. Tuntuu, että kaikki kattoo kuinka se lyllerö tossa porskuttaa. Näät ittes ryhmäliikuntatunnin peilistä ja haluut vetää ittes narun jatkeeks ja luovuttaa.

”Rakasta ittees sellasena kuin olet! Kurvit on kauniita” Älkää ny naurattako hyvät ihmiset ja naistenlehdet. Mä haluan olla terve, enkä läski, jota kutsutaan nykyään tredikkäästi muodokkaaksi.

Nyt jälkeenpäin, missä on se euforinen hyvä olo? Silmiä sumentaa ja oksettaa. Voimat on loppu. Kirjaimellisesti vituttaa.
Kertokaa, miten tästä motivoidut menemään samaan paikkaan jälleen huomenna? Sinne salille, jossa mimmit ja miehet näyttää suoraan Playboyn kannesta olevilta ylijumalilta ja napsii sosiaaliseen mediaan muutaman edustavan valokuvan vielä kesken treenin?

Onko tämäkin marmatus nyt vain läskin päähänpisto, jota höystää paska itsetunto ja maailman asettamat kauneusihanteet vai mitä helvettiä?
Mä kumarran kaikkia niitä, joille urheilu on elämäntapa ja se on niin SIISTIÄ! Mut miten lyllerö oppii saman?”

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Eräs tuttavani päivitti eilen kyseisen tekstin facebookissa ja vielä loppuun kyselikin minulta sekä muutamalta muulta alan ammattilaiselta vinkkejä sekä mielipidettä kyseiseen aiheeseen liittyen. Kysyin tänään luvan käyttää tekstiä blogissani, sillä aihe on varmasti JOKAISELLE (kyllä, myös minulle) tuttu.

Mikä mun mielestä särähti tekstissä ja ajattelutavassa eniten oli se yleinen virhe ja ajattelumalli, että mennään ryhmäliikuntatunnille, koska MeNaisissa suositeltiin tätä super tehokasta hypertehokasta uutuustreeniä ja koska kaikkien nyt pitää harrastaa tämäntyyppistä, tehokasta ja sydämen räjäyttävää liikuntaa keväisin ja syksyisin. Sen lisäksi sinne pitäisi nyt mennä se viisi kertaa viikossa, joka arkipäivä, kunnes olen -10kg. Mielellään jo huomenna olisin.

VÄÄRIN.

Kun ihminen, joka on ylipainoinen tai muuten vain jättänyt terveydestään huolehtimisen viimeaikoina hieman vähemmälle, aloittaa liikunnan harrastamisen ja terveellisten elämäntapojen vallankumouksen, pitäisi kaikki alku aloittaa pienistä muutoksista ja pikkuhiljaa asioita lisäten.

Kenenkään pää, kunto ja elämä ei kestä sitä, että lähes liikuntaa harrastamaton ihminen aloittaa kertaheitolla kuntosalin rankimmalla ryhmäliikuntatunnilla ravaamisen heti viitisen kertaa viikossa. Sen lisäksi että ruokavalio menee kertaheitolla täysremppaan. Se on aika raju shokki keholle mukautua kaikkeen päivässä, jonka aikana oletetaan jo sitä -5kg peilikuvaa ja mahtavaa fiilistä mistä kaikki aina puhuu.

On täysin luonnollista että tauon jälkeen on vaikeaa aloittaa taas treenaamaan täysillä. Aluksi treenaaminen tuntuu turhauttavalta, oma keho vieraalta ja sen toimintakyky täysin hallitsemattomalta. Niin se menee meillä kaikilla. Kirjoitinkin hetki sitten aiheesta, jonka voit lukea TÄÄLTÄ. Tekstissä totean, miten ensimmäiset kerrat tauon jälkeen ovat kirjaimellisesti aivan ahterista. Tuntuu että on maailman surkein ja koko salin huonokuntoisin tyyppi, eikä liikkeetkään kulje yhtään niin sulavasti kuin miten ne ennen sujuivat. Koko treeni on lähestulkoon kömpelöä heilumista ja kokeilua. Koko touhu lähinnä nolottaa.

Ammatikseen tai puoliammatikseen urheilevat sekä elämäntapaurheilijat ovat siitä ”onnekkaita”, että lihassolumuistin ansiosta homma on kivuttomampaa. Kunto, voimatasot ja treeni kehittyvät sekä palautuvat nopeasti siihen, mihin viimeksi jäätiin, mutta he jotka aina aloittavat muutamiksi viikoiksi tai kuukausiksi treenaamisen ovat hyvin lirissä, jos luulevat että koko homma toimii heti ekasta treenistä lähtien täydellisesti.

Jotta treenaamisesta tulisi elämäntapa ja se kantaisi tuloksia (säännöllisyyden sekä kärsivällisyyden seurauksena), tulisi jokaisen löytää ensin se oma juttu ja laji josta nauttii. Joskus on päiviä, kun pitää mennä läpi sen harmaan kiven ja lyödä päätä seinään, mutta liikunnan tulisi kuitenkin pääsääntöisesti antaa enemmän mitä se ottaa.

Itse en esimerkiksi mene koskaan ryhmäliikuntatunneille, koska haluan tehdä treenini rauhassa. Nautin tällä hetkellä aivan älyttömästi aamulenkeistä, sillä ne ovat mulle niitä hetkiä, jolloin on olemassa vain minä, maisemat ja musiikki. Jos on tarpeeksi kivipää ja pystyy haastamaan itse itseään, lenkkeily raikkaassa ilmassa on todella oiva tapa aloittaa liikkuminen. Lisäämällä ensiksi vaikkapa vain kolme aamulenkkiä viikkoon teet jo mielellesi ihmeitä sekä lisäät kulutustasi, mutta kuitenkin niin, että aloitus on tarpeeksi pehmeä liikkumiselle, eikä luo heti treenaamisesta sitä negatiivista horror kokemusta sekä mielikuvaa, jota ei halua kokeilla enää koskaan vapaaehtoisesti.

Kun muutama viikko menee aamulenkkien parissa, voi arkeen lisätä pikkuhiljaa vaikka yhden ryhmäliikuntatunnin tai salitreenin. Viikko viikolta, pikkuhiljaa lisäilee treenejä, siinä samalla myös hapenottokykysi sekä kuntosi kohonee luonnollisesti treenien tehon ja tason mukana ja kokemuksetkin ovat paljon mukavampia. Kaikki aloittavat jostakin, joten on aivan turhaa ajatella, että sun pitäisi heti hyvällä fiiliksellä kestää saman tasoista ja samoja määriä treeniä, kuin joku joka on tottunut siihen.

Liikunta ja liikkuminen on hyvis, ei pahis. Terveys ja kyky liikkumiseen eivät ole itsestäänselvyyksiä, vaan etuoikeuksia. Muistakaa, mitä ikinä päätättekin harrastaa, lähtekää aina liikkumaan sillä asenteella, että olette kiitollisia siitä, että ylipäätään pystytte. Silloin asian näkee eri näkökulmasta ja lähteminen sekä treenin toteuttaminen on paljon helpompaa.

 

 

 


FLUNSSA & TREENAAMINEN?

06.09.2016

Moikka!

Olipas kiva viikonloppu. Kirjoitinkin viime viikolla siitä, että haluan ottaa tiukemman asenteen syyskuulle ja treenata kunnolla sekä syödä tarkemmin. Sain houkuteltua Rosan mukaan haasteeseen joten vietettiinkin koko viikonloppu yhdessä ja vaikka hieman kokeiltiin kepillä jäätä lähtemällä selvinpäin baarissa käymään veljeni ja hänen kavereidensa kanssa, niin hyvin me suoriuduttiin!

14199360_10153867532195794_5580525543892933162_n

Valvottiin tosin rehellisesti sanottuna lähes koko la- su välinen yö höpötellen ja pelaten tietovisaa (jep…), joten Sunnuntaina kun noustiin sängystä about viideltä iltapäivällä, niin voin kertoa ettei illalla hirveesti väsytellyt. Nukahdin vasta kolmelta yöllä ja heräsin kuitenkin ennen yhdeksää tänään aamulla, joten ihan pikkasen oli vaikea aamun aloitus tälle päivälle.

Olen kuitenkin suhteellisen ylpeä tän päivän suorituksesta, sillä vaikka teki todella paljon mieli vain skipata kaikki ”vapaaehtoiset” asiat, kuten treenit, ja vain nukkua niin pitkään kunnes on pakko lähteä palavereihin, niin kävin kuitenkin aamupäivällä vetämässä olkapää+HIIT treenin salilla sekä työpäivän jälkeen jaksoin vielä lähteä yli tunnin lenkille Rosan kanssa.

Joskus sitä yllättyy itsekin positiivisesti! Onneksi jaksoin. Nyt on erittäin hyvä fiilis ja myös uni maistuu aika varmasti paremmin viimeyöhön verrattuna.

Sitten otsikkoon. Multa toivottiin postausta aiheesta, joka on varsinkin näin syksyn flunssaboomin alkaessa erittäin ajankohtainen; kuinka pian flunssan jälkeen voi mennä treenaamaan? 

Nuha, flunssa, nuhakuume, räkätauti, mitä näitä nyt on, on usein viruksen aiheuttama sairaus. Oikeastaan jokainen ”vuodenaika” alkaa aina jollain jylläävällä virustaudilla, joka aiheuttaa inhottavia flunssan oireita, kuten kurkkukipua,yskää,nivelsärkyä, nenänvuotoa sekä kuumetta. Flunssaan ei usein tepsi mikään muu kuin viruksen kärsiminen sekä yksinkertaisesti lepo. Antibiootit usein vain siirtävät tautia, eivätkä siis tehoa virustaudin uhriin.

Nuhakuume on rasittava tauti keholle ja sen vuoksi on hyvä kuunnella omaa kroppaa sekä jättää treenit väliin, jos on yhtään sellainen olo että flunssa olisi tulossa. Kipeänä treenaamista tulisi aina välttää ja sen mahdollisia seurauksia ei tulisi koskaan vähätellä. Jokainen on varmasti joskus kuullut miten kipeänä treenaaminen voi aiheuttaa jälkitautien lisäksi myös pahimmassa tapauksessa sydänlihastulehduksen, joka saattaa aiheuttaa jopa kuoleman. Minun tuttavapiireissä on valitettavasti kuollut nuori mies sydänlihastulehdukseen sekä kahdella kaverillani on ollut se, joten kyseessä ei missään nimessä ole mikään urbaanilegenda. Älä siis riskeeraa terveyttäsi vain, koska et malta olla treenaamatta.

Ei ole olemassa mitään sääntöä siitä, miten nopeasti treenaamisen voi aloittaa flunssan jälkeen, mutta mun mielestä treenaamaan voi palata kun kuumeettomia ja oireettomia päiviä on ollut vähintään kahdesta kolmeen päivään ja senkin jälkeen ottaa treenaaminen todella varovaisesti sekä kehoa tarkkaan kuunnellen.

Kipeänä tai puolikuntoisena treenaaminen todennäköisesti vain pitkittää tautia, eikä treenaamisesta ole mitään hyötyä, sillä kehon kaikki energia menee taudin selättämiseen. Sydän on kovilla jo viruksesta, joten treenaamalla kipeänä ja puolikuntoisena aiheutat ainoastaan harmia kehollesi ylirasittamalla jo valmiiksi rasittunutta sydäntäsi sekä elimistöäsi. Ajattele siis niin, että lepäät mielummin viikon ja parannut rauhassa, kuin että olet malttamattomuuden seurauksena viikoista kuukausiin kipeänä sekä pakkolevossa.

Nyt syksyn tullessa muistakaa lisätä sinkkiä, C-vitamiinia sekä muita ravinnerikkaita ravintoaineita ruokavalioonne!

14222247_10153853757305794_5664143223118150935_n

Nyt kannattaa lisätä puolukoita ja mustikoita ruokavalioon jos aikoo pysyä terveenä :)

 

 

 


Ehdottomuus elämäntapana?

26.08.2016

*Sisältää mainoslinkin fitnet.fi sivustolle.

Huh, oon niin jumissa nyt, että eilen menin yhdeksän jälkeen sänkyyn migreenin vuoksi. Mulla oli treeneissä vuorona selkä-HIIT ja jotenkin sain jo valmiiksi todella tukossa olevat niskani huutamaan hoosiannaa treenin jälkeen.

Tänään ajattelin että käyn nyt aamupäivällä J’lon kanssa lenkillä, sekä illalla toisen kerran ja yritän hieman palautella kehoani rullailemalla lihaksia auki. Lisäksi kävin ostamassa jonkinlaista kylmägeeliä, sillä mulla ei tänään aamulla kääntynyt pää enää ollenkaan. Salitreeni saa tältä päivältä jäädä ja ehkä koko loppu viikoltakin, jos tää keho ei ala palautumaan.

13887073_10153779102595794_2851830007518594272_n

Kun muistaiskin venytellä ajoissa… :D

Tänään ennen kuin lähdin lenkille, nappasin raakasuklaalevystä palan suuhuni ja naureskelin itsekseni sitä, miten ennen olisin saanut jonkun hepulin kyseisestä toiminnasta. Olin aikoinani niin ehdoton, että sata kaloria sinne tai tänne EI ollut vaihtoehto.Ei edes muutama. Nykyään ruoka-asiat menee hyvin rutiinilla ja osaan punnitsematta vähentää tai lisätä ruoka-aineita tarpeiden mukaan, määrät heittelevät sadoilla kaloreilla treenien ja päivien rankkuudesta riippuen. ( Ei nyt puhuta mistään 500 kalorista, vaa parista sadasta. )

Olen tänään miettinyt sitä, kaipaisinko jonkinlaista kovempaa vaihdetta silmään ja tietynlaista ehdottomuutta arkeeni. Listailinkin päässäni sen hyviä ja huonoja puolia.

Ehdottomuudessa on paljon hyviä puolia, joita kaipaan:

  • Tavotteiden saavuttaminen on nopeampaa.
  • Seuraaminen (treenien, kehon reagoinnin, painon, mittojen, kuvien) ynm. on vaivattomampaa kun on selkeät sävelet ja tiedetään tarkkaan mitä on tehty.
  • On helpompi arvioida mitä lisätään ja mitä vähennetään tarpeen mukaan.
  • Kokonaisuus tekemisessä on tehokkaampaa.
  • Ei tarvitse miettiä, kunhan tekee mitä on sovittu.
  • Palkitsee tekijän AINA.

Mutta myös huonoja puolia, joita en niin kaipaa:

  • Aikataulutus ruokien ja treenien suhteen hyvin tarkkaa ja ajoittain stressaavaa.
  • Punnitus ja makrojen laskeminen vie aikaa (kyllä se ainakin multa vie, kun en ole mikään keittiömestari).
  • Asioista luopumista, kuten spontaanit viinit ystävien kanssa tai suklaanpala ennen aamulenkkiä. Hih
  • Tarkkailu & kyttäily ruokien ja juomien suhteen. Hyvin rajoitettua ruokailuja.
  • Omien ruokien kuljettaminen jokapuolelle.
  • Stressiä.
  • Nipottamista.
  • Bingottamista.
  • Hermot menee jos kaikki ei ole täydellistä, koska jos lähdetään ehdottomuus linjalle, niin sehän tehdään sitten täysillä.
  • Mielihaluja enemmän kuin normaalisti, koska asioita on kielletty.

Nyt kun treenailen kovaa, mutta kuitenkaan stressaamatta niin homma ei etene niinkuin se ihanteellisesti etenesi, kun kaikki on tarkkaan suunniteltu ja laskettu, mutta etenee kuitenkin. Ehkä suurin tekijä ehdottomuuden ja vapaasti tekemisen välillä on stressi. Stressi on asia, joka usein saa monien dieetit junnaamaan ja kehon toimimaan itseään vastaan, hormonit sekaisin sekä unettomat yöt itselleen. Kun tekee fiiliksen mukaan, kuitenkin tavoitteellisesti ja treenit vetää kovaa sekä katsoo mitä syö, niin stressi puuttuu koko hommasta. Ainakin multa puuttuu tällä hetkellä ja siitä olen todella paljon nauttinut.

Yhtiökumppanini jo viimeviikolla huuteli, että alkaa olemaan huolissaan mun uudesta treenitahdista, mutta kerroin että hyvin tää menee, kun ei ole sitä stressiä häiritsemässä tekemistä. Tavoitteena on paineellisempi keho ja muutaman kilon rasvattomampi vartalo. Ei siis mitään kovinkaan ultimaattista tavoitetta ole lyöty lukkoon. Kunhan on terve, nauttii tekemisestä ja homma tuottaa jonkinlasta tulosta.

Kilpaurheilijan luonteelle en kuitenkaan voi mitään ja tavallaan kaipaan jonkinlaista ehdottomuutta taas treeneihin. Varsinkin nyt, kun kehoni jaksaa taas ottaa vastaan rankempiakin settejä ja öisin saan nukuttua. Olenkin päättänyt, että syyskuu mennään super tiukalla meiningillä! ;)

Katsotaan mitä saan kuukaudessa aikaiseksi. Jos joku haluu kokeilla ottaa kovempaa vaihdetta silmään, niin multa voi kysyä henkilökohtaista etävalmennusta tai ohjelmia fit4ever@hotmail.fi :) Mulla on tällä hetkellä muutamia valmennettavia ja jokaisella tippuu usein jo ekan parin viikon aikana 3-4kiloa nesteitä ja jengi on vetänyt ihan huikeita muutoksia niin kehonsa, kuin mielensäkin hyvinvoinnin kannalta. Silti jokaisen suurin ongelma on kaikkien ruokien syöminen. :D

Myös fitnetiltä löytyy huippu tehokkaita valmennuksia, sekä valmentajat jotka auttavat ja tukevat koko ohjelman läpi asiakkaita !

14040028_10153837214575794_6050576779541835998_n

ps. Vielä kerkeää äänestää blogeja awardseihin! Äänestykseen pääset TÄÄLTÄ!