HALUATKO NAUTTIA JUOKSEMISESTA?

19.01.2018

MOIKKA!

Mun ensimmäinen harrastus, jota harrastin itsenäisesti yksilönä (ratsastuksen lisäksi) enkä joukkueessa, oli maastossa juokseminen. Rakastin yli kaiken juosta pururadalla, sillä maasto vaihteli pehmeämmästä kovempaan, oli mahdollista hyppiä esteiden yli ja kamppailla ylämäkiä vastaan, joista seurasi usein palkintona alamäki. Maastossa ja pururadalla juokseminen on mielestäni mielellekkin mielenkiintoisempaa kuin radan, polun tai tasaisen tien juokseminen.

Jossain vaiheessa siirryin asfaltille ja voi juku miten innoissani olin siitä, miten kevyeltä juokseminen tuntui tasaisella ja kovalla maalla. Harrastin juoksemista 4-5 x viikossa muutamia vuosia ja siitä tuli mulle todella rakas harrastus. Jossain kohtaa kuitenkin halusin hieman muotoja kehoon ja aloin käymään myös salilla. Pikkuhiljaa fitness tyyppinen treenaus vei voiton ja tässä sitä ollaan. Juokseminen on kuitenkin kuulunut elämääni jo kohta 10 vuotta, enkä toivottavasti ole siitä pitkään aikaan luopumassa.

Vedettiin eilen hyvä juoksutreeni jonka ajattelin jakaa teidän kanssa. Mulla on tiistaina tehdystä kuntopiiristä vieläkin peppu niin kipeä, joten voi olla että treeni tuntui musta vähän raskaammalta mitä onkaan. Jalat nimittäin ovat aika nesteissä ja kipeät, joten juokseminen ei ole kaikista miellyttävin liikuntamuoto. Kuitenkin lihasten lämmettyä treeni sujui yllättävän miellyttävästi.

Multa on usein kysytty, miten tauon jälkeen kannattaa aloittaa. Ei ainakaan niin, että vedät itsesi ihan tappiin asti ja makaat seuraavat päivät tulehtuneiden lihasten kanssa tai vedät liian pitkän lenkin, jonka toistaminen seuraavalla kerralla ahdistaa. Alkuun lihasten palautuminen on paljon hitaampaa, sillä lihakset eivät ole tottuneet treenin aiheuttamaan ärsytykseen. Keho kerää huomattavasti enemmän nesteitä ja kipu sekä väsymys saattaa olla suurempi kuin säännöllisesti jo hetken treenanneella. Lihaksiin saattaa alkuun tulla myös pieniä tulehdustiloja, jotka väsyttävät ainakin mua todella paljon aluksi.

Eilinen juoksutreeni oli mukavan leppoisa, mutta siinä oli kuitenkin ihan hyvin rasittava ja haastava ”työvaihe”, jonka aikana tuli kyllä hiki. Sen jälkeen kulutus pysyi kiihtyneenä pitkään ja hiki virtasi. Tämän pystyy helposti vetämään, jos pohjalla on urheiluharrastuksia ja kestävyyskuntosi on ainakin joskus ollut hyvässä kunossa. Tällä on mielestäni hyvä aloittaa juoksuharrastus. Raskaampaa vaihetta voi pidentää viikko viikolta, kunnes koko 45 minuuttia on reipasta ja tehokasta juoksua, eikä hölkkäämistä.

JUOKSUTREENI ALOITTELIJALLE/TAUON JÄLKEEN:

5 minuuttia kävely taso 6km/h

5 minuuttia kävely taso 7km/h

5 minuuttia juoksu taso 10km/h

5 minuuttia juoksu taso 10km/h

5 minuuttia juoksu taso 10km/h

5 minuuttia juoksu taso 10km/h

5 minuuttia juoksu taso 9km/h

5 minuuttia juoksu taso 8km/h

5 minuuttia kävely taso 6km/h

Tähän perään tehtiin vielä muutamat sarjat vatsalihaksia. Keskivartalon hallinta ja coren voimakkuus auttavat myös juoksemisessa, jotta selkä ei kipeydy.

Kokeile ihmeessä tätä seuraavalla kerralla, kun treenaat juoksemista, jos edellisestä kerrasta on hetki. 

ps. olisi kiva tietää, haluatteko lukea treenejä blogissa ja mitä treenejä kaipailette kokeiluun?


TOP 3 KUNTOSALIT HELSINGISSÄ!

02.02.2017

Mä olen itse käynyt noin 7 vuotta säännöllisesti salilla ja tässä on vuosien varrella nähty ja testattu jos jonkinmoista salia. Olen itse niitä tyyppejä, joka treenaa mielummin maan alla kellarissa ja rakentaa itse laitteensa kuin sellaisissa ylihygieenisissä, muovisissa spa-saleissa, joissa ei edes uskalla treenata kunnolla ettei mene mikään vekotin rikki. Tykkään tietenkin siististä, mutta hyvällä tekemisen meiningillä maustetusta treeni ympäristöstä.

Tässä mun top 3 lemppari salit !

TÖÖLÖ GYM -STADIN BULEIN SALI

Töölö Gym on mun toinen kotini. Mä oon treenannut siellä varmaankin 4 vuotta ja koskaan ei suomeksi sanottuna vituta mennä TG:lle treenaamaan. Töölö gym on iso kuntosali ja siellä on todella selkeästi valtavat omat tilat jokaiselle lihasryhmälle.  Löytyy jalka,-selkä,-olkapää,-rinta,-hauis,-vatsa,-venyttelypuoli, you name it ! Laitteita, välineitä ja vimpaimia on varmasti tarpeeksi ja monipuolisesti, esimerkiksi jalkapuolelta löytyy peräti 6 kyykky paikkaa ( 4 smith, 2 räkkiä) ja kaikki mahdollinen todella selkeästi ja tilavasti sijoiteltuna. Lisäksi sali pysyy ajan hermoilla ja laitteita päivitellään kokoajan sen mukaan, miten ala kehittyy.

Aerobisia laitteita löytyy riittävästi ja monia erilaisia, ilmastointi on hyvä, asiakaspalvelu aivan ihanaa ja muutenkin ilmapiiri todella jees. Jengi moikkailee ja juttelee kunhan vain itse on halukas tutustumaan muihin.

Asiakaskunta koostuu kaikenlaisista asiakkaista, sillä sali on todella monipuolinen. TG tarjoaa monipuolisesti myös ryhmäliikuntaa, joten TG ei ole vain salin puolella viihtyville suunnattu.

IMG_8875

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

CITY GYM – HELSINGIN KESKUSTAN PARAS SALI

City Gym on mun arjen pelastaja.  Täysin helsingin ytimessä, kampin metriksen vieressä sijaitsevan salin aikataulut ovat joustavat ja kortilla pääsee 05:00 – 23:00 treenaamaan! Mulla venyy päivät välillä niin pitkiksi, että saatan päästä tekemään ilta treeniä vasta 21 aikaa, jolloin on ihan turha suunnata TG:lle. 

City Gym on todella yksinkertainen, kaiken tarpeellisen tarjoava, vanhan liiton kuntosali! Siellä on monet hemmetin hyvät treenit vedetty sekä ystävystytty aivan ihaniin ihmisiin. Tykkään todella paljon treenata City Gymillä, josta löytyy kaikenlaisia asiakkaita ja hyvä tekemisen meininki! Täällä ei kukaan katso mitä sulla on päällä, treenaamaan voi mennä vaikka yöpuvussa jos huvittaa.

IMG_8860

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

MAYOR’S GYM – REHELLISTÄ BODAAMISTA

Jos haluaa tavata suomalaisia kehonrakentajia, fitness lajeissa kisaavia ja vanhan liiton tekijöitä, niin Mayors on se mesta mihin kannattaa suunnata! Mayors on tosin hieman muuttunut tässä vuosien saatossa ja nykyään tuntuu, että asiakaskunta on monipuolistunut ja suunta enemmänkin ”kaikille kaikkea”, kun itse aikoinani 19-vuotiaana en pystynyt edes treenaamaan Mayorsilla kunnolla. Smithit lähtivät monista kymmenistä kiloista ja taljat painoivat liikaa sille 50 kiloiselle mimmille.

Nyt sieltä löytyy paljon uusia, todella hyviä laitteita ja monipuolisemmin tarjontaa kaikille! Treenaan Mayorsilla valmentajani Timo Elorannan kanssa noin kerran viikossa, joten tulee sielläkin käytyä nykyään taas useammin.

Viimeksi tänään vierailin Mayorsilla ja vedettiin lähes kokonaan kehonpainon treeni. Kyllä tuli hiki ja muutama kirosana heitettyä, mutta onneksi Timon kanssa on aina hauskaa treenata!

Onko teillä jotain lemppari saleja ja oliko tässä listassa tuttuja saleja teille?:)

 

 


TULOKSET MOTIVOI – JAKSA USKOA ITSEESI!

30.01.2017

Tulipas paljon ihania kommentteja ja pohdintoja teidän lukijoiden tavoitteista, elämäntapamuutoksista sekä onnistumisista! Moni mainitsi meidän fitnet.fi sivuston valmennuksilla olleen paljon positiivisia vaikutuksia mm. vatsan toimintaan ja energisyyteen. Se on aivan mahtava kuulla, sillä ohjelmat ovat nimenomaan suunniteltu tavallisille ihmisille, jotka haluavat oppia uuden elämäntavan. Ohjelmissa pyritään opettamaan, ymmärtämään miksi on hyvä syödä mitäkin ruoka-aineita ja miten treenataan oikein.

Tänään ollessani kampaajalla eräs tyyppi kertoi olevansa juuri yhdellä valmennuksella ja voivansa jaksavansa melko huonosti; energiat nollassa sekä motivaatio miinuksen puolella, koska ei vain jaksa. Hän näytti minulle ohjelmaa ja kysyi mielipidettäni. Ohjelmalla kyllä aivan varmasti saadaan tuloksia ja nopeasti, mikä taas auttaa markkinoinnissa, mutta hyvin tiukille keho laitetaan. Treenejä ohjelmassa oli lähes kymmenen viikkoon ja kalorit noin 1500, eli enemmän treenejä ja vähemmän kaloreita mitä mulla tällä hetkellä ja olen kuitenkin kisadieetillä. Siihen vielä fyysisesti raskas työpäivä ja normaalit arjen askareet päälle sekä koira. Uskon, että moiseen meininkiin tottumaton, ei urheilija saa itsensä kyllä ajettua nopeasti väsyneeksi ja hyvin todennäköisesti vain turhautuu koko dieettaamiseen.

Fitness on minulle elämäntapa ja minun oma valintani on kisata siinä. En kuitenkaan koskaan oleta tai edes halua kannustaa ketään elämään kurinalaista ”kisadieetti elämää”, sillä se ei missään nimessä ole normaalia eikä suositeltava elämäntapa kenellekkään. Se vaatii paljon ja pahimmassa tapauksessa ottaa enemmän kuin antaa, jos ei olla itse millään tavalla tietoisia tekojen mahdollisista seurauksista tai osata kuunnella omaa kehoa ja toimia sen mukaan. Itse personal trainerina kannustan terveellisiin elämäntapoihin, 80/20 linjaan ja tasapainoon, kun tavoitteena on pysyvät tulokset ja hyvinvoiva, energinen olotila.

16265408_10154302540095794_6474691513424037277_n

Mulla on kiva fiilis itsellä tällä hetkellä, treenit kulkee ja tuntuu että eteenpäin mennään. Koville mä joudun vielä, mutta oon henkisesti valmis tekemään parhaani ja antamaan kaikkeni. Nyt kun alkaa tyttö pienentymään, niin se myös motivoi todella paljon jatkamaan. Tulosten näkyminen motivoi aina ja muistuttaa itseäkin siitä, että kokoajan mennään eteenpäin, vaikka välillä tuntuukin siltä että mitään ei tapahdu.

Dieetin tai minkä tahansa kroppa prokkiksen kanssa tuntuu aina siltä, että alku on kaikista turhauttavinta, kun pitää tehdä hetki sitä duunia, että alkaa tulokset näkymään. Haluankin muistuttaa kaikkia teitä, jotka olette laittaneet elämäntapanne remonttiin ja teette duunia saavuttaaksenne omat tavoitteenne; jos sulla on treenit kunnossa ja tuloksia tukeva ruokavalio, niin älkää luovuttako ja turhautuko, se että pää on mukana tekemisessä ja jaksatte uskoa omiin unelmiinne sekä itseenne on yksi tärkeimpiä työkaluja näissä hommissa! Jos sä et itsekään usko sun tekemiseen, niin olet itse itsesi pahin este tavotteidesi tiellä.

16427262_10154302540105794_7271463586262017832_n

Mä teen edelleen super edullisesti ruokavalio – ja treeniohjelmia ja niistä voi kysellä fit4ever@hotmail.fi osoitteesta. Nyt kun olen itsekin uppoutunut kunnolla treeneihin sekä ruokavalioon liittyviin aiheisiin ja innostunut niistä taas uudella tavalla itsekin, olen päättänyt, että teen taas kevään enemmän etävalmennuksia ja henkilökohtaisesti räätälöityjä ohjelmia.


KUN HOUSUTKIN HAJOAA

10.12.2016

Eilen perse repesi kirjaimellisesti, kun mun kohta 8 vuotisen salipirkko historian aikana onnistuin reväyttämään mun salihousut kesken treenin!

Saatiin aivan hullut naurukohtaukset, kun tulin vessasta aivan järkyttyneenä ja totesin että; ”ette muuten ikinä arvaa, mutta mulla on perseessä reikä!”

15401080_1213426792078896_7615029624795054399_n

Kuvattiin ennen mun omaa treeniä viimeisetkin 10 x pakaratreeni ohjelman liikkeet liikepankkiin fitnet.fi sivustolle, joten saadaan ohjelma ulos varmaan jo ens viikolla!

Vedin eilen ohjelman kumpparitreenin liikkeet noin kerran läpi ja mulla oli herätessä enemmän pakarat kipeenä, kuin olkapäät, jotka treenasin eilen kuitenkin kunnolla! Kertoo siitä, että hemmetin hyvää hermotustreeniä tulossa sekä uudenlaisia tekniikoita ja variaatioita. En itse malta odottaa ohjelman lanseerausta, sen jälkeen ei kenelläkään lopu ideat aivan heti pakaratreenien osalta.

Meillä on nyt myynnissä myös aivan super mahtava lahjaidea joko itselle tai läheiselle, jolla pystyy lunastamaan minkä ohjelman tahansa. Lahjakorttiin pääset TÄÄLTÄ.

Meistä moni aloittaa taas tammikuussa treenit täysillä ja mullakin alkaa silloin 2.1 kisadieetti, joten lahjakortti valmennuksiin on mitä parhain lahjaidea kelle tahansa! Meiltä löytyy valmentajat, jotka auttavat ja tukevat sua koko valmennusjakson ajan, vinkkejä miten saat muutettua ohjelmista 6 viikon sijaan jopa 3kk mittaisen jakson, ohjeita dieetiltä ulos tulemiseen, forumit joissa voi jakaa reseptejä, keskustella muiden kanssa ja jakaa kuulumisia, ideoita ja tsempata toisia. Lisäksi löytyy satojen liikkeiden liikepankki, jossa liikkeet on videoitu sekä selostettu asiakkaalle tarkasti sekä turvalliset, laadukkaat ja monipuoliset ohjelmat jokaisen tarpeisiin. Ohjelmien avulla opit treenaamaan ja syömään oikein jatkossakin, sillä mm. ruokaohjelmat sisältävät paljon perusteltua tietoa raaka-aineiden valinnoista ja hyödyistä, jotka auttavat asiakasta ymmärtämään miksi ja mitä on hyvä syödä.

Kuka on messissä? ;)

 


EI KIITOS SYYSVÄSYMYKSELLE

30.09.2016

*Yhteistyössä Fitnet.fi

Jlo voi jo huomattavasti paremmin. Tänään kirmaili jo ulkona innostuneena, vaikkakin yritän itse pitää sen pikku adhd:n levossa vaikka väkisin. Noin aktiiviselle koiralle on hyvin varmasti vaikeaa  ottaa rauhallisesti ja tulee itsellekin paha mieli, kun aamulla lätee pidemmälle lenkille ilman parasta lenkkiystävää <3.

14492598_10153930612615794_4727597813255886960_n

Tämän Jlon keissin lisäksi huomaan että meinaan olla ajoittain aivan loppu. Herääminen on yhtäkkiä paljon vaikeampaa ja voisin heti herättyäni vain kömpiä sänkyyn takaisin ja nukkua siellä päiviä, ehkä viikkoja. Positiivista on se, että olen nukkunut todella sikeästi ja uni tulee heti sänkyyn mentäessä.

Se on tämä syksy taas ! Vuodenaika vaihtuu taas ja yhtäkkinen pimeys ja ilmastonmuutos saa kropan sekä mielen sekaisin. Koska on yö ja koska päivä?

Oon aika varma siitä, että jos väkisin jaksaa olla reipas jokavuotista syysväsymystä vastaan, niin loppujenlopuksi pääsee paljon helpommalla. Aamulla vain ylös, ulos ja lenkille; raikkaan ilman vaikutus jaksaa hämmästyttää aina! Lisäksi jos sulta löytyy esimerkiksi kirkasvalolamppu kotoa, niin se vaan päälle.

Huomaan myös, että mulla on erityisen paljon makeannälkää, johtuen pimeydestä ja syksyn tuomasta väsymyksesta. Pahinta mitä voi syksyllä tehdä on jäädä masistelemaan sohvan pohjalle ja alkaa mussuttamaan jotain karkkia. Siitä ei seuraa kuin vain vielä kymmenen kertaisesti masentuneempi ja tunkkaisempi olo.

Mä itse aijon ottaaa vielä ulkotreeneistä kaiken irti aerobisten osalta niin kauan kun ihania syyskelejä ja aurinkoa riittää. Nyt täytyy juosta, tehdä kuntopiiriä ja nauttia kauniista maisemista  niin kauan kuin voi. Talvella ehtii sitten juosta niillä juoksumatoilla kyllästymiseen saakka.

14449895_10153930974965794_2470487417322772758_n

Salillakin oon jaksanut käydä. Välillä joutuu vähän raahautumaan iltaisin kun pimeys alkaa väsyttämään, mutta koskaan ei kyllä joudu lähtemään sillä fiiliksellä, että miks piti mennä. Painoa en oo hetkeen tsekannut, mutta mulla on vahvasti sellainen fiilis että rasva on palanut ja eteenpäin mennään.

On se kumma miten silmä tottuu omalle kunnolle. Tänään ennen treenejä mietin että vitsi kun näytän taas niin nesteiseltä, johtuen varmasti J’Lon voinnin stressaamisesta, mutta salilla taas katselin peilistä, että oho, ompas taas menty kivasti eteenpäin. Siks suosittelenkin kaikille, että ottaakaa niitä kuvia itsestänne ihan itseänne varten. Silmä sokeutuu aina eikä omia muutoksia näe. Vaikka paino ei muuttuisikaan, kehonkoostumus menee varmasti kokoajan eteenpäin ohjeita noudattaessa.

ps. Jos sulla on tarvetta valmentajan tuelle, tehokkaille treeni-ja ruokavalioille niin tsekkaa ihmeessä fitnet.fi sivuston valmennukset, jossa meidän valkut auttavat sut läpi sun valmennuksen ja jonka avulla opit samalla täysin uudenlaisen elämäntavan ! Ohjelmat ovat super edullisia laatuun ja tarjontaan nähden, sillä mitään ei tarvitse 100% osata tai tehdä ilman apua. Saat käyttöösi kattavan liikepankin, valmentajamme sekä forumeilla vertaistuen, hauskoja ideoita, reseptejä ja motivaatiota muilta treenaajilta!

Nyt tsempataan ja treenataan syysväsymys ja kaamosväsymys hiljaisiksi!

14523182_10154775201619928_6605445516420158209_n