07 loka TRAIN YOUR MIND
Eilen olin suoraan ja rehellisesti sanottuna aivan loppu ja vittuuntunut aamulla kun heräsin kuudelta. J’lolla on juoksut jo kohta toista viikkoa päällä ja pallero ravaa ympäri kämppää kaikki yöt. Hän ei nimittäin mitenkään suostu uskomaan, että ei pääse nukkumaan sänkyyn. Välillä olen nostanut sen jalkopäähän, mutta mimmi repii juoksupöksyt aina salaa pois ja suttaa kaikki mestat. Kotona saa päivisinkin juosta sen perässä laittamassa housuja jalkaan ja hokea, miten nätit pöksyt mimmillä onkaan, jotta se suostuisi pitämään ne jalassa. Nyt niiden pitäminen onnistuu hyvin, mutta yöt ovat olleet aika levottomia viimeisen viikon ja mä oon aivan törkeen herkkä heräämään pieniinkin ääniin.
Mun on aamuisin kuitenkin herättävä arkisin 7-8 ja töitä riittää iltaan asti. Kahvi on ollut samaan aikaan paras ystäväni sekä viholliseni, sillä tulen liiasta kahvin litkimisestä myös hermostuneeksi. Kellään muulla samaa?
Huokailin perjantai aamuna pönöttäessäni sohvalla, tukka pystyssä ja silmät aivan ristissä. Mietin hiljaa itsekseni, että nyt ollaan vasta lokakuussa. Edessä on vielä pahin kaamosaika ja olen jo nyt aivan loppu, johtuen varmaankin myös siitä, että ulkona on satanut viimiset kolme päivää eikä aurinkoa hirveesti ole näkynyt. Mitäs sitten, kun sitä ei näy lainkaan koko päivänä tai viikkoihin? Huoh.
Syksyn edetessä päivät pimenee ja synkkyys hiipii pikkuhiljaa ympärillemme. Se vaikuttaa moniin vahvasti mm. melatoniinin, dopamiinin sekä serotoniinin tuotantojen heikkenemisen sekä niiden häiriintymisen kautta. Myös meidän kemialliset viestinsiirrot saattavat häiriintyä ja nämä ilmenevät usein väsymyksenä, ruokahalujen kasvamisena/menettämisenä ja yleisenä flegmaattisuutena sekä haluttomuutena normaalisti innostavia asioita kohtaan. Jos tunnet itsesi jotenkin masentuneeksi, niin ei hätää, todennäköisesti suuri osa suomalaisista tuntee… :D
Mä oon aina reagoinut syksyyn todella selkeästi ja perus kaamosmasistelun lisäksi se on mulle nykyään hemmetin raskasta aikaa henkisesti. Syksy tuo mieleen 2014 syksyn, kun menetin isäni sekä 2015 syksyn, kun menetin hetkellisesti terveyteni. Nyt olen kuitenkin mielestäni mennyt kokoajan parempaan suuntaan ja alan tuntemaan taas itseni itsekseni. Suru tulee varmasti olemaan osa mun syksyjä vielä pitkään, mutta pystyn sanomaan voivani jo paremmin. Mä oon terve ja päässyt monista asioista, kuten raskaasta unettomuudesta yli.
Näiden ajatusten jälkeen katsoin sylissäni tuhisevaa J’lota ja hymyilin, sillä vaikka tuo pikku paskiainen olikin valvottanut mua yli viikon, oli se silti yksi maailman suloisimpia asioita ja ihanimpia päätöksiä mun elämässä. Me kyllä aivan varmasti selvittäisiin tästäkin kaamoksesta. No biggie. Lisäksi syksy ja ylipäätään koko loppuvuosi on täynnä aivan super kivoja duunijuttuja, jotka pitävät motivaation ja pirteän mielen yllä.
Kun tiedostaa, että edessä on haastavaa aikaa, on meidän ajatuksilla suuri vaikutus siihen, miten asian kanssa pärjäämme. Voimme joko mennä virran mukana ja masistella himassa, mutta mä yritän ainakin parhaani mukaan työskennellä mieleni kanssa tällaista oletettua kaamosmasennusta vastaan, jotta pystyn nauttimaan näistäkin ajoista ja keskittymään ihaniin asioihin elämässä. Nyt viimeistään on aika kaivaa esiin mukavimmat viltit, kynttilät ja kaikki ihanat valot, jotka luovat mukavan tunnelman kotiin. Ulkoilu ja liikkuminen auttavat myös jaksamaan arjen keskellä, vaikka treeneihin tai lenkille lähteminen eivät olisikaan kaamosaikaan niitä houkuttelevimpia asioita arjen keskellä, kun muutenkin väsyttää.
Kun olin saanut aamun sähköpostit hoidettua, kello ei ollut vielä edes kahdeksaa aamulla. Päätin hiipiä takaisin makkariin. Siellä tuhisi mun parhain ystävä, joka pussasi mua otsalle ja kysyi missä olen ollut samalla kun kömmein peittojen läpi mun lempi paikalle, hänen syliin. Sen jälkeen nukahdin maailman levein hymy kasvoilla ja heräsin hetken päästä uudestaan, onnellisena ja uudella energialla. Oli muuten ihan super kiva päivä!
PS. Aivan ihana kahvila tuo Museokadun Voffeli & Kaffeli <3