Eilen olin suoraan ja rehellisesti sanottuna aivan loppu ja vittuuntunut aamulla kun heräsin kuudelta. J’lolla on juoksut jo kohta toista viikkoa päällä ja pallero ravaa ympäri kämppää kaikki yöt. Hän ei nimittäin mitenkään suostu uskomaan, että ei pääse nukkumaan sänkyyn. Välillä olen nostanut sen jalkopäähän, mutta mimmi repii juoksupöksyt aina salaa pois ja suttaa kaikki mestat. Kotona saa päivisinkin juosta sen perässä laittamassa housuja jalkaan ja hokea, miten nätit pöksyt mimmillä onkaan, jotta se suostuisi pitämään ne jalassa. Nyt niiden pitäminen onnistuu hyvin, mutta yöt ovat olleet aika levottomia viimeisen viikon ja mä oon aivan törkeen herkkä heräämään pieniinkin ääniin.

Mun on aamuisin kuitenkin herättävä arkisin 7-8 ja töitä riittää iltaan asti. Kahvi on ollut samaan aikaan paras ystäväni sekä viholliseni, sillä tulen liiasta kahvin litkimisestä myös hermostuneeksi. Kellään muulla samaa?

Huokailin perjantai aamuna pönöttäessäni sohvalla, tukka pystyssä ja silmät aivan ristissä. Mietin hiljaa itsekseni, että nyt ollaan vasta lokakuussa. Edessä on vielä pahin kaamosaika ja olen jo nyt aivan loppu, johtuen varmaankin myös siitä, että ulkona on satanut viimiset kolme päivää eikä aurinkoa hirveesti ole näkynyt. Mitäs sitten, kun sitä ei näy lainkaan koko päivänä tai viikkoihin? Huoh.

Syksyn edetessä päivät pimenee ja synkkyys hiipii pikkuhiljaa ympärillemme. Se vaikuttaa moniin vahvasti mm. melatoniinin, dopamiinin sekä serotoniinin tuotantojen heikkenemisen sekä niiden häiriintymisen kautta. Myös meidän kemialliset viestinsiirrot saattavat häiriintyä ja nämä ilmenevät usein väsymyksenä, ruokahalujen kasvamisena/menettämisenä ja yleisenä flegmaattisuutena sekä haluttomuutena normaalisti innostavia asioita kohtaan. Jos tunnet itsesi jotenkin masentuneeksi, niin ei hätää, todennäköisesti suuri osa suomalaisista tuntee… :D

Mä oon aina reagoinut syksyyn todella selkeästi ja perus kaamosmasistelun lisäksi se on mulle nykyään hemmetin raskasta aikaa henkisesti. Syksy tuo mieleen 2014 syksyn, kun menetin isäni sekä 2015 syksyn, kun menetin hetkellisesti terveyteni. Nyt olen kuitenkin mielestäni mennyt kokoajan parempaan suuntaan ja alan tuntemaan taas itseni itsekseni. Suru tulee varmasti olemaan osa mun syksyjä vielä pitkään, mutta pystyn sanomaan voivani jo paremmin. Mä oon terve ja päässyt monista asioista, kuten raskaasta unettomuudesta yli.

Näiden ajatusten jälkeen katsoin sylissäni tuhisevaa J’lota ja hymyilin, sillä vaikka tuo pikku paskiainen olikin valvottanut mua yli viikon, oli se silti yksi maailman suloisimpia asioita ja ihanimpia päätöksiä mun elämässä. Me kyllä aivan varmasti selvittäisiin tästäkin kaamoksesta. No biggie. Lisäksi syksy ja ylipäätään koko loppuvuosi on täynnä aivan super kivoja duunijuttuja, jotka pitävät motivaation ja pirteän mielen yllä.

Kun tiedostaa, että edessä on haastavaa aikaa, on meidän ajatuksilla suuri vaikutus siihen, miten asian kanssa pärjäämme. Voimme joko mennä virran mukana ja masistella himassa, mutta mä yritän ainakin parhaani mukaan työskennellä mieleni kanssa tällaista oletettua kaamosmasennusta vastaan, jotta pystyn nauttimaan näistäkin ajoista ja keskittymään ihaniin asioihin elämässä. Nyt viimeistään on aika kaivaa esiin mukavimmat viltit, kynttilät ja kaikki ihanat valot, jotka luovat mukavan tunnelman kotiin. Ulkoilu ja liikkuminen auttavat myös jaksamaan arjen keskellä, vaikka treeneihin tai lenkille lähteminen eivät olisikaan kaamosaikaan niitä houkuttelevimpia asioita arjen keskellä, kun muutenkin väsyttää.

Kun olin saanut aamun sähköpostit hoidettua, kello ei ollut vielä edes kahdeksaa aamulla. Päätin hiipiä takaisin makkariin. Siellä tuhisi mun parhain ystävä, joka pussasi mua otsalle ja kysyi missä olen ollut samalla kun kömmein peittojen läpi mun lempi paikalle, hänen syliin. Sen jälkeen nukahdin maailman levein hymy kasvoilla ja heräsin hetken päästä uudestaan, onnellisena ja uudella energialla. Oli muuten ihan super kiva päivä!

PS. Aivan ihana kahvila tuo Museokadun Voffeli & Kaffeli <3

Moikka!

Avasin tänään aamulla blogini ja luin kolme ensimmäistä uusinta kommenttia blogistani. Mun sydän meinas räjähtää siitä miten ihania kommentteja täällä odotti; jokainen oli niin positiivinen, aidosti välittävä ja täynnä mieletöntä hyvyyttä.

Käsittelin edellisessä postauksessani vihaamista, sillä olin jotenkin todella surullinen kaikesta negatiivisesta mitä olin muista ja itsestäni saanut kuulla sekä lukea ja koin tarpeelliseksi hieman purkaa ajatuksiani. Se tekee aina hyvää sanoa ääneen miltä mikäkin tuntuu ja nyt mulla on taas kevyt fiilis sekä sellainen olo että aivan sama; täällä on onneksi niin paljon vilpitöntä hyvää ja niin ihania ihmisiä, että kyllä se hyvyys edelleenkin voittaa aina! <3

Mulla on muutenkin tosi hyvä ja positiivinen fiilis tulevasta syksystä. Oon innoissani siitä että jengi on taas täysillä duunien parissa, kokoajan tulee uusia kivoja juttuja ja prokkiksia eteen.

Meille on tulossa FitNetille paljon uusia valmennuksia sekä aivan huikeita ja inspiroivia, uusia valmentajia! Lisäksi mulla alkaa kohta uusi duuni tv-juontojen parissa ja eilen kävin palaveeraamassa mahdollisista uusista, markkinointiin liittyvistä työkuvioista.

Uusia juttuja ja prokkiksia on aina kiva tehdä, sillä niissä oppii uusia asioita, tutustuu uusiin ihmisiin ja saa lisää työkokemusta. Mä olen kokenut itseni aina ujoksi ihmiseksi, mutta mun ”työminä” ottaa joka kerta uudet haasteet innolla vastaan.

Housut, paita ja korvikset Zarasta. 

Lisäksi mä oon alottamassa uutta harrastusta salin ja lenkkeilyn rinnalle, ettekä ikinä arvaa mitä! Mä aijon aloittaa Salsa tanssin ja mulla on lauantaina jo ensimmäiset tanssitunnit. Tanssin aloitan tanssikoulu BailaBailassa ja oon aivan supermega innoissani! Ens kesänä vedän muuten despacitot ihan pro:na salsaten ;) Onko täällä ketään lukijoita, jotka ovat harrastaneet salsaa tai lattari tansseja? Olen niin pitkään halunnut aloittaa tanssimisen harrastuksena ja hauskana tapana liikkua ja nyt mulla on sellainen fiilis että rohkeasti vaan kohti uusia lajikokemuksia. Mulla on mun mielestä (niinkuin varmaan jokaisella on ainakin omasta mielestään…) ihan hyvin liikkuva lantio ja rytmitaju, mutta saa nähdä kuinka avuton loppujenlopuksi olenkaan. Kaikesta huolimatta tulee varmasti ihan huippu hauskaa!

Tänään äiti tulee pitkästä aikaa kylään mun luo muutamaksi päiväksi, joten koko aamupäivä menee siihen, että saan työt valmiiksi ennen äidin tuloa. Torstai ja perjantai menee kuvauksien parissa, viikonlopun tanssitunteja en malta millään odottaa ja maanantai alkaa taas kuvauksilla.

Eiköhän startata syksy hyvillä energioilla ja fiiliksillä!

*Yhteistyössä Fitnet.fi

Jlo voi jo huomattavasti paremmin. Tänään kirmaili jo ulkona innostuneena, vaikkakin yritän itse pitää sen pikku adhd:n levossa vaikka väkisin. Noin aktiiviselle koiralle on hyvin varmasti vaikeaa  ottaa rauhallisesti ja tulee itsellekin paha mieli, kun aamulla lätee pidemmälle lenkille ilman parasta lenkkiystävää <3.

Tämän Jlon keissin lisäksi huomaan että meinaan olla ajoittain aivan loppu. Herääminen on yhtäkkiä paljon vaikeampaa ja voisin heti herättyäni vain kömpiä sänkyyn takaisin ja nukkua siellä päiviä, ehkä viikkoja. Positiivista on se, että olen nukkunut todella sikeästi ja uni tulee heti sänkyyn mentäessä.

Se on tämä syksy taas ! Vuodenaika vaihtuu taas ja yhtäkkinen pimeys ja ilmastonmuutos saa kropan sekä mielen sekaisin. Koska on yö ja koska päivä?

Oon aika varma siitä, että jos väkisin jaksaa olla reipas jokavuotista syysväsymystä vastaan, niin loppujenlopuksi pääsee paljon helpommalla. Aamulla vain ylös, ulos ja lenkille; raikkaan ilman vaikutus jaksaa hämmästyttää aina! Lisäksi jos sulta löytyy esimerkiksi kirkasvalolamppu kotoa, niin se vaan päälle.

Huomaan myös, että mulla on erityisen paljon makeannälkää, johtuen pimeydestä ja syksyn tuomasta väsymyksesta. Pahinta mitä voi syksyllä tehdä on jäädä masistelemaan sohvan pohjalle ja alkaa mussuttamaan jotain karkkia. Siitä ei seuraa kuin vain vielä kymmenen kertaisesti masentuneempi ja tunkkaisempi olo.

Mä itse aijon ottaaa vielä ulkotreeneistä kaiken irti aerobisten osalta niin kauan kun ihania syyskelejä ja aurinkoa riittää. Nyt täytyy juosta, tehdä kuntopiiriä ja nauttia kauniista maisemista  niin kauan kuin voi. Talvella ehtii sitten juosta niillä juoksumatoilla kyllästymiseen saakka.

Salillakin oon jaksanut käydä. Välillä joutuu vähän raahautumaan iltaisin kun pimeys alkaa väsyttämään, mutta koskaan ei kyllä joudu lähtemään sillä fiiliksellä, että miks piti mennä. Painoa en oo hetkeen tsekannut, mutta mulla on vahvasti sellainen fiilis että rasva on palanut ja eteenpäin mennään.

On se kumma miten silmä tottuu omalle kunnolle. Tänään ennen treenejä mietin että vitsi kun näytän taas niin nesteiseltä, johtuen varmasti J’Lon voinnin stressaamisesta, mutta salilla taas katselin peilistä, että oho, ompas taas menty kivasti eteenpäin. Siks suosittelenkin kaikille, että ottaakaa niitä kuvia itsestänne ihan itseänne varten. Silmä sokeutuu aina eikä omia muutoksia näe. Vaikka paino ei muuttuisikaan, kehonkoostumus menee varmasti kokoajan eteenpäin ohjeita noudattaessa.

ps. Jos sulla on tarvetta valmentajan tuelle, tehokkaille treeni-ja ruokavalioille niin tsekkaa ihmeessä fitnet.fi sivuston valmennukset, jossa meidän valkut auttavat sut läpi sun valmennuksen ja jonka avulla opit samalla täysin uudenlaisen elämäntavan ! Ohjelmat ovat super edullisia laatuun ja tarjontaan nähden, sillä mitään ei tarvitse 100% osata tai tehdä ilman apua. Saat käyttöösi kattavan liikepankin, valmentajamme sekä forumeilla vertaistuen, hauskoja ideoita, reseptejä ja motivaatiota muilta treenaajilta!

Nyt tsempataan ja treenataan syysväsymys ja kaamosväsymys hiljaisiksi!

Heippa ihanat <3

Tällä viikolla oon päässyt kunnolla takaisin treenien pariin. On ollut yhtä aikaa masentavaa ja ihanaa. En tiedä itkisinkö sitä, että näytän lähinnä lyyhistyneeltä ja surkastuneelta, sarjapainot on vähintäänkin puolittuneet ja ylipäätään oon aivan loppu jo pienestä treenistä, vai itkisinkö siitä miten onnellinen oon ja miten upeaa on taas päästä treenaamaan.

Valitsen jälkimmäisen. Oon niin kiitollinen että oon nyt jo päässyt takaisin treenien pariin, vaikkakin pienin askelin.

Eilen olin salilla vetämässä olkapäätreeniä ja vaikkakin mun vahvimmasta ja lemppari lihasrymästä olikin kadonnut aika reippaasti lihasta ja voimaa, niin uskon että muutaman viikon päästä päästään taas hyvin vauhtiin. Täytyy vaan uskoo itseensä ja mennä sitkeesti eteenpäin. Takapakkia ottaa varmasti jokainen urheilija jossain vaiheessa elämäänsä ja kaikki on kiinni siitä miten päättää jatkaa.

Olin tänään 8km juoksulenkillä ja hyvin kesti pumppu! Huippua. Maisemat oli tosin niin älyttömän upeita että pysähdyin ainakin 10 kertaa kuvailemaan.

En olis millään malttanut lähteä kotiin. Aivan mielettömän upea ilma ja maisemat. Meni ihan tunteisiin miten kaunis luonto oli tänään. Huh!

Havahduin myös siihen, miten siistiä oli ja on ollut treenata ilman ns. paineita. Ei ole tarvinnut treenata koska on ”pakko”, vaan koska haluan ja nautin siitä. Voin pysähtyä ottamaan kuvia ja ihailemaan maisemia, koska mulla ei ole ns. ohjelmaa minkä mukaan menen. Treenaaminen ei ole ollut pelkkää suorittamista vaan oikeasti asia josta nautin ja jota rakastan.

Ja ei, en tarkoita ettenkö pitäisi kisaamisesta tai nauttisi siitä, siinä on ihan omat puolensa ja saan myös paljon kisakaudesta, mutta tällä hetkellä on muutenkin sen verran hektinen arki niin helposti treenitkin menee väsymystä uhmaten suorittamisen merkeissä ja äkkiä kotiin. Mun elämä on muuttunut ihan älyttömästi vuoden aikana, en olisi koskaan uskonut että saan näin upeita työmahdollisuuksia. Tosin se vie omat aikansa ja vaatii multa hurjan panostuksen ja tietenkin uudelleen harkitsemista monissa asioissa: mikä on mulle tällä hetkellä tärkeintä ja mihin haluan panostaa? Edelleen rakastan kisaamista ja toivottavasti kisaankin vielä tulevaisuudessa, mutta nyt on aika parantua ja löytää kunnolla ilo ja rakkaus treenaamista kohtaan ja nauttia siitä. Viimeiset 3 vuotta olen treenaamisen osalta mennyt kisoja kohti, joten nyt on hyvä hetki ottaa happea. Mulla on vähän sellanen fiilis että tällä hetkellä on aika keskittyä uraani ja antaa kova panostus duuneille, joten haluan että treenaaminen on asia josta saan kaiken tämän myllerryksen ja menemisen keskellä energiaa ja joka auttaa mua jaksamaan, eikä että se olisi yksi stressitekijä, painostava ajatus tai ”velvoite”. Fyysinen ja psyykkinen terveys on mulle kaikista tärkein asia, ilman sitä ei ole mitän.

Muistakaa murut nauttia treenaamisesta ja elämästä ylipäätään.

PS. TÄNÄÄN ON VIIMEINEN PÄIVÄ AIKAA ÄÄNESTÄÄ BLOGEJA INDIEDAYS BLOG AWARDSEIHIN :)

Jos tuntuu siltä että mun blogista on ollut hyötyä ja haluat antaa äänesi niin kiitän jo etukäteen! Mä oon aivan täysin unohtanut koko homman ja hieman myöhässä tän kanssa, mutta tästä pääsee äänestämään omaa lempparia: MOTIVATION INDIEDAYS BLOG AWARDS KIITOS <3