Rikkooko fitness parisuhteen?

06.07.2016

Tämä on ollut aika puhuttava aihe ja multakin on kysytty asiasta monesti. Törmäsin kuitenkin hiljattain väitteeseen, jossa kerrottiin varsin asiantuntevasti, miten fitness on rikkonut mm. minun parisuhteeni. Onko todella niin, että fitness rikkoo parisuhteita?

Valehtelisin jos väittäisin, että fitneksessä kisaaminen ei vaadi itsekkyyttä kisaajalta. Sitä todellakin uppoutuu ikäänkuin tietynlaiseen kuplaan, ja niin pitääkin, jotta saa suljettua kaiken ylimääräisen ulos ja kanavoitua kaiken keskittymisen ja energian kisapreppiin. Olenkin monesti miettinyt, miten kisaaminen ja esimerkiksi perhe-elämä lasten kanssa on mahdollista. Itse olen todella temperamenttinen ja kovapäinen ja jos päätän jotain, niin usein menen vaikka läpi harmaan kiven jotta sen saavutan. Se on hyvä ja huono juttu. Pysyn hyvin päättäväisesti kiinni tavoitteissani, mutta se ei välttämättä tee minusta kaikista helpointa kumppania. Olenkin käynyt jo suhteellisen nuoreen ikääni nähden kaksi burn outia, joka on selkeä seuraus siitä, että teen kaiken täysillä ja menen niin pitkään yli jaksamiseni kunnes seinä tulee vastaan.

IMG_0679

Se, rikkooko fitness parisuhteen on mun mielestä vähän monimutkikkaampi asia. Kilpaurheilijan kanssa voi olla todella vaikeaa olla, jos ei ole itse kiinnostunut lajista tai kokenut kilpaurheilijan arkea. Siinä ollaan kisaajan puolesta todella herkillä ja käydään ajoittain hyvin syvillä vesissä. Toisaalta, jos energian osaa kanavoida oikein, se voi olla todella opettavainen kokemus ja tuoda täysin uuden syvyyden kumppanuuteen. Kumppanin tuki on korvaamatonta kisakaudella. Kisakausi on ohimenevää ja varmasti hieno kokemus, kun siihen asennoidutaan tiiminä positiivisesti.

Toisaalta jos tukea ei saa, se saattaa tuoda uuden piirteen molemmissa sekä synnyttää uuden tunteen esiin suhteessa. Jos kumppani ei ota huomioon tilannetta, kannusta tai tue, voi tulla todella turvaton ja epävarma olo suhteesta.

Mun oma mielipide on, että fitness kisaamisena ei itsessään riko parisuhteita. Se, miten kumppani tukee ja osallistuu kisakauteen merkitsee, kuin myös se, miten kisakuplasta osataan tulla ulos ja hetkellinen oma itsekkyys korvata toiselle merkitsee loppupeleissä. Jäädäänkö siihen ”vain minä ja minun aikatauluni” moodiin vai osataanko antaa myös toiselle tukea, arvostusta ja mikä tärkeintä; panostaa yhteisiin hetkiin, kokemuksiin ja yhteisiin tavotteisiin. Osataanko antaa tukea myös toiselle, kun hän sitä tarvitsee?

800_3114

Uutta parisuhdetta on kisakaudella mun mielestä hyvin vaikea alkaa rakentamaan, ellei toinen ole perillä siitä, mitä kisaamine henkisesti ja fyysisesti vaatii toiselta ja miten monista asioista ”luopumista” se on. Varsinkin nuorien ihmisten näkökulmassa. Onko toinen valmis siihen, että ravintoloissa ei käydä, spontaaneja kesäiltoja kuplivien kanssa ei vietetä, nukkumassa ollaan viikonloppuisinkin aikaisin ja päivät menee hyvin rutiinimaisesti saman kaavan mukaan. Treeneistä ei tingitä ja ruoissa ei huijata!

10608458_10152355927610794_357706260034899033_o

Sitten se monien veikkaama totuus siitä, erottiinko me Joelin kanssa fitneksen vuoksi? Ei. Me ei erottu, koska me oltaisiin kärsitty mun dieetistä tai riidelty sen vuoksi. Meillä oli ongelmia suhteessa, koska oltiin tultu viimeisen vuoden aikana enemmänkin hyviksi ystäviksi, kuin kumppaneiksi suhteessa. Joel oli mulle lähinnä kuin veli lopussa. Rakkaus ei missään vaiheessa loppunut, Joel on edelleen mulle tärkeä ja ollaan paljon yhteydessä.

Yksi merkittävimpiä syitä miksi mä halusin erota oli se, että mä koin että olin itse muuttunut ihmisenä todella paljon siitä 19-vuotiaasta Lindasta, joka olin kun tapasin Joelin. Meillä oli sillon paljon yhteistä ja meillä oli hauskaa yhdessä. Joel oli kuitenkin jo 29-vuotias kun tavattiin, eli ihmisenä hyvinkin paljon jo löytänyt itsensä. Koen, että muutuin aika radikaalisti hyvin nopeasti ja yhtäkkiä huomasin, että meillä on hyvin erilaiset elämäntavat, tavoitteet ja ajatusmaailmat monissakin asioissa. Joel on työnsä puolesta paljon bileissä, festareilla ja erilaisissa tapahtumissa. Mä taas aloin enemmän ja enemmän lähinnä välttelemään clubeja ja viihtymään salilla, työskentelemään yhä enemmän hyvinvoinnin parissa. Me ei enää oikeen nähty, koska elettiin ihan erilaisia elämiä. Tuntui siltä, että mä menin oikeelle kun Joel kurvasi vasemmalle.

Kisojen aikana ja jälkeen huomasin, että meidän mielipiteet ja ajatukset eivät kohdanneet monessakaan asiassa enää. Mulla oli jatkuvasti huono omatunto siitä, etten ollut enää se ihminen joka olin suhteen alussa. Mua hävetti se, että Joel näki ja tapasi festareilla iloisia biletyttöjä ja kotona häntä odotti kollarit päällä sohvalle nukahtanut mimmi, joka teki vain töitä ja treenasi. Koin huonoa omaatuntoa siitä, että olin muuttunut siitä menevästä tsirpulasta tuulipukukansalaiseksi.

1487989_10152355928345794_5517590446678277050_o

En ole ennen sanonut julkisesti asiasta koska en koe asiaa mitenkään dramaattisena tai halua syyttää ketään, mutta fitness ei kaatanut meidän suhdetta, vaan merkittävin tekijä ratkaisussa oli, kun sain Joelin kiinni uskottomuudesta mua kohtaan.

Se ei kuitenkaan ollut ylitsepääsemättömän vakavaa, mitään fyysistä pettämistä ei ollut tapahtunut. Valehtelua ja salailua kuitenkin tarpeeksi luottamuksen menettämiseen ja tietynlaisen arvostuksen katoamiseen. Oltaisiin varmasti päästy sen yli, mutta mä kuitenkin tiesin, että olin löytämässä itseäni ja omaa juttuani, eikä me oltu valitettavasti enää menossa samaan suuntaan. Mulle on todella tärkeää suhteessa kumppanuus ja se tunne, että mennään yhdessä tiiminä tai ei mennä lainkaan.

Eli rikkoiko fitness meidän suhteen? Ei rikkonut. Ihmiset kasvaa ja muuttuu, varsinkin nuoret. Fitness on ehkä ollut monille suuri kasvunpaikka ja tekijä tulevaisuuden suunnitelmien suhteen, mutta jos pelkästään yksittäinen kisadieetti pilaa jonkun suhteen, niin silloin se menisi pilalle ensimmäisen yhteisen kriisin, vastoinkäymisen tai muun tiimityötä ja tukea vaativan elämäntapahtuman kohdalla.

Kaikenkaikkiaan uskon itse siihen, että kaikella on tarkoituksensa, eikä se, että minä muutuin tai että varmasti molemmat tekivät tietoisia ratkaisuja tarkoita sitä, että jompikumpi olisi väärässä/huonompi. Jokaisella on oma tiensä kuljettavana ja jokaisen tietä, valintoja ja tapaa elää tulee kunnioittaa. Itse olen kiitollinen Joelille kaikesta ja toivon hänelle pelkästään parasta!

Pus <3


Museum of broken relationships.

16.05.2016

Heippa murut!

Huh, nyt on taas kotiuduttu Suomeen hetkeksi ja vitsi täällä on ihana meininki. Ihmiset on niin iloisia ja hyvällä tuulella, ulkona on super fresh ja lämmin ilma, linnut laulaa ja kaikkialla on niin raikkaan vihreää!

13249920_1762660137280727_1309981592_n

Tultiin Sunnuntaina aamulla, joten eilinen meni aika unenpöpperössä ja matkustamisesta palautumisessa. Käytiin illalla hietsussa katsomassa auringonlaskua ja riehumassa JLON kanssa rannalla. Oli aivan mielettömän kaunis ilta.

13260109_10153607586240794_3055247158634683813_n

13166822_126529731094291_2107048103_n

Kävin tänään Viivillä STUDIO VMS:ssä tekemässä erään vitamiinicocktail hoidon silmänalusiin ja vitsi se on SUPER! Tulos on niin fresh saman tien. Hoidosta kerron pian lisää ihan omassa postauksessa.

Mua nauratti kun kävelin Viivin studiolle ja mua tuli vastaan ainakin viisi tuttua. Mulla on siis maximissaan noin kilometrin matka Viivin studiolle. Tuntui niin oudolta kun jatkuvasti kuului jostain päin katua että ”LINDA!!” ja iloisia naamoja tuli moikkaamaan. Niin ihanaa, ah, ihmisiä! Oon tottunut viimeisen puolen vuoden olemaan niin yksin ja tuntemattomien kanssa, että olen aivan unohtanut miten ihanaa on nähdä ystäviä ja miten suuri merkitys lähipiirillä ympärillä onkaan.

Nää on taas niitä asioita, joita pidämme helposti itsestään selvinä ja joista unohdamme olla kiitollisia päivittäin. Yleensä ne onkin ne yksinkertaisimmat asiat, jotka merkitsee eniten elämässä. <3

13167215_232112803822658_1219602494_n

Mun lemppari. Itku tuli. <3

Käytiin tänään Marren kanssa tsekkaamassa Helsingin kaupunginmuseossa Museum of broken relationships näyttely,  jossa on erilaisia ihmisten suhteisiin ja niihin liittyviin muistoihin liitettyjä esineitä, joihin jokaiseen sisältyy oma tarinansa. Suosittelen jokaiselle, oli todella voimakas ja koskettava kokemus. Todella moni pystyy varmasti samaistumaan tarinoihin liittyviin tunteisiin ja kuvoihin. Itku meinasi päästä kyllä hyvin monta kertaa ja olin kirjaimellisesti hiestä märkä sen jälkeen kun olin lukenut kaikki tekstit. Niin kovia tunteita tarinat herättivät. Huh! Mieletöntä.

Teki mieli lähinnä hiplata jokaista esinettä, sillä esineistä huokui todella voimakas energia. Olen kuitenkin niin energia-herkkis, etten uskalla lähteä edes koskemaan mihinkään noin voimakkaisiin tunteisiin liittyviin esineisiin, jotka eivät kuulu mulle.

Asia mikä mua ja Marrea puhututti tarinoiden jälkeen oli se, että yllättävän moni kuitenkin jää huonoisiin suhteisiin, yrittävät roikkua löysässä hirressä liian pitkään, jonka lopputulos on usein vain katkera ja vihaisa loppu, varsinkin kun jompi kumpi kokee tuhlanneensa aikaansa. Todella monen tarina loppui siihen, että on opittu rakastamaan itseään ja vasta sitten päästämään irti. Ihmisten tulisi nopeasti ottaa merkit vastaan ja lukea tilanteesta se, rakennetaanko parisuhteen sisällä elämää meille vai itselle. Suhdetta ei ole, jos vain jompikumpi elää yhteiselle elämälle ja toinen vain itselle. Mua vihastuttaa ja harmittaa ihmisten puolesta, jotka pelkäävät seisoa omilla jaloilla ja jotka unohtavat sen, että jokainen meistä ansaitsee tulla rakastetuksi samalla tavalla, kuin itse rakastaa muita.

13254169_10153607643395794_7959720291887863792_n

Yksi asia jäi todella häiritsemään. Joidenkin ihmisten totaalinen tilannetajuttomuus on uskomatonta. Keskellä museota seisoi noin 35-40 v mies ja nainen jotka keskustelivat kovaan ääneen mm. siitä, miten Seppo on todella aktiivinen facessa, muttei puhu sitten kuitenkaan livenä paljoakaan. Ihan oikeasti, museossa, pienessä intiimissä tilassa kymmenien ihmisten kanssa, jotka lähinnä kyynelehtivät koskettavista tarinoista, keskustellaan kovaan ääneen k-marketin ja alepan hintaeroista. Mun on todella vaikea keskittyä lukemiseen hälinässä ja kun tarinoita on noin 80 sivua, pienen kirjan verran, niin kyllä siinä vähän saa ponnistella, että jaksaa loppuun saakka keskittyä ja pysyä tunteessa mukana. Jouduin muutamat tekstit käymään monesti läpi uudestaan, koska en voinut keskittyä heidän keskustelun keskellä.

Ymmärrän asiaan kuuluvan, kuiskaavan kommentoimisen ystävän kanssa, joka ei häiritse muita, mutta noh… joo. Tilannetaju! :D

Onko kukaan muu lukijoistani käynyt näyttelyssä? Mikä oli sun lemppari, ja mitä olit näyttelystä mieltä?