NIZZA – FIILIKSET JA MENISINKÖ UUDESTAAN?

21.09.2018

Nizzasta onnellisesti kotiduttu, posket pizzasta ja aperol spritzereistä pullistuneina. Meillä oli äidin kanssa todella kivat viisi päivää Ranskassa; tuli naurettua, hömpöteltyä ja kuvattua ihan super paljon. Mun äiti on niin taitava kuvaamaan, että kuvattiin itseasiassa päivässä ehkä yhteensä max 15-30 minuuttia, mutta silti mulla on suuri kasa hienoja kuvia odottamassa. 

Meidän loma meni hujauksessa, sillä oltiin kokoajan liikenteessä. Nukuttiin suht pitkään aamuisin ja vedettiin todella hitaat aamut, jonka jälkeen painettiin sitten hyvällä energialla aina päivät purkkiin. Mentiin nukkumaankin tosin joka ilta oikeesti 22-23 aikoihin, eli ihan hyvin saatiin levättyä, vaikka olo olikin kaikkensa antanut vikana päivänä. Kun kokoajan on uutta nähtävää, niin siinä väsyy ihan erilailla kuin tutuissa maisemissa. Sekin, että käveltiin päivässä 8-10 km ja säät olivat aivan huippu kuumat, saattoi liittyä väsymiseen jotenkin :D. Aurinkoa täydeltä taivaalta, noin 30 astetta, joka päivä!

Käytiin Nizzan huipulla, Le Chateau:lla ihailemassa maisemia, josta oli todella upeat näköalat. Huipulta näki lähes koko Nizzan kaupungin ja siellä oli myös upea vesiputous. Istuin tosin siellä huipulla johonkin ötökkäpesään, sillä havahduin yhtäkkiä siihen, että mun jalat olivat aivan tulessa ja punaiset sekä kutisivat kovasti. Juoksin huipulta alas suoraan mereen ja toivoin suolaveden auttavan puremista aiheutuneeseen poltteeseen ja kutinaan. Onneksi mun äidillä oli mukana hydrokortisoni, joka lopulta auttoi edes vähän kutinaan. Ja nää kutisee vieläkin ihan törkeesti. :D

Yhtenä päivänä käytiin bussilla Monacossa, jossa oli upeiden maisemien lisäksi todella mielenkiintoisen näköistä jengiä. Oli hyvin kiristettyä naamaa, eri-ikäisiä pariskuntia, 50- vuotiaita teinipoikia ja todella tyylikkäitä ihmisiä. Kirjoitan Monacosta vielä erikseen oman postauksen myöhemmin, sillä siellä sattui ja tapahtui. :D

RANNAT NIZZASSA

Nizzan ranta ei ollut mun suosikki; super paljon roskia, ihan hirveesti vaarallista lasia kivien välissä pystyssä ja aika virtsalta haisevia poukamia. Kävin kerran pulahtamassa meressä ja sillonkin stressasin kokoajan sitä, että en vain astu mihinkään terävään roskaan. Ihmiset on kyllä niin ällöttäviä… nostettiin rannasta mm. Kaksi rikottua pullon kaulaa, jotka odottivat astujaansa kivien välissä. Jos kuitenkin haluaa rannalle, niin Nizzasta pääsee mm. 100 bussilla (joka menee myös Monacoon) lähellä sijaitsevaan Villefranche-sur-Mer:iin, jossa on aivan ihanan näköisiä rantoja ja muutenkin todella rauhallinen ja kaunis satamakaupunki. Sinne en itse päässyt tällä kertaa, mutta ens kerralla jos menen Nizzaan tai sen lähettyville, ajattelin ehdottomasti majottua sinne. Sieltä on kuitenkin vain noin 10 minuutin matka Nizzaan ja noin 20 minuuttia Monacoon.

PALVELU

Palvelu oli todella vaihtuvaa; välillä saatiin aivan ihania hymynaamoja ja mukavaa palvelua ja välillä todella epämääräistä örähtelyä ja poissaolevia kontakteja. Samalla huudellaan kavereille kun otetaan tilausta vastaan ja kesken kaiken sekoillaan eri asioiden parissa. Tuntui välillä siltä, että teki mieli pyytää anteeksi että tulit ostamaan heidän kaupastaan tai syömään heidän ravintolaansa. Myös esimerkiksi Chanelin liikkeessä sai todella epämääräistä palvelua ja hitonmoista sekoilua, kun kävin ostamassa yhdet korvikset itselleni. Tosin kaikkialta maailmasta löytyy aina niitä hyviä- ja huonoja asiakaspalvelijoita, joten ei ollut mikään poikkeus tämäkään. Kuitenkin mielestäni paljon ystävällisempää porukkaa ja lempeämpi vastaanotto turisteille, kuin vaikkapa Pariisissa

Nizzassa on mun mielestä kaikki mausteet hyvään pidennettyyn viikonloppulomaan; vain 3h lento, hyvät shoppailumahdollisuudet, helppo kaupunki kulkea, noin 30 minuutin päässä niin Monaco kuin Cannes ja 10 minuutin matka Villefranche-sur-Mer:iin. Ruoka on mielestäni perus hyvää ja todella halpaa, säät olivat mielettömät, kaupunki todella kaunis ja kuvauksellinen, mielestäni sekoitusta Italiaa ja Ranskaa. Ihmisten englanti hyvä ja ylipäätään aika turvallinen olo ja ilmapiiri, kaupungin tapahtumista huolimatta. Voisin mennä uudestaan! :) 


PARIISI VIIDESSÄ PÄIVÄSSÄ

16.01.2018

Moikka!

Palattiin eilen takaisin Suomeen Pariisista. Mä en ole ihan hirveesti sieltä somettanut, sillä jätin mm. mun kameran kotiin (tahallaan) ja räpsin sieltä täältä nopeasti puhelimella kuvia, jos jaksoin.

Pariisi on todella kaunis ja kuvauksellinen kaupunki, mutta meillä oli niin vähän aikaa ja en jotenkin tällä kertaa jaksanut tehdä reissusta itseeni ja blogiini keskittyvää matkaa. Vähemmän ruutuja ja enemmän omien silmien lävitse katsomista. Meillä oli aika tiukat ja kiireiset aikataulut, sillä halusin nähdä kaikki ”pakolliset” nähtävyydet, joten en jaksanut jäädä kuvailemaan jokaisen kirkon ja nähtävyyden eteen itseäni. :D

Olen ehkä huono bloggaaja, mutta en edelleenkään kehtaa alkaa säätämään, jotta saisin itse hienosti aseteltuja ja mietittyjä kuvia instagramiini, jos mukana on muitakin ihmisiä ja odotuttaa heitä. Poikaystävän tai hyvän tyttökaverin voi aina pakottaa ottamaan kuvia, mutta jotenkin koen sen itsekkääksi ja kiusalliseksi, jos muitakin on odottamassa vain sua.

Reissu onnistui todella hyvin ja vaivattomasti. Oltiin onnekkaita, sillä päästiin punkkaamaan frendeille, jotka asuvat opiselujen vuoksi Pariisissa ja saatiin heistä myös samalla hyvät oppaat matkaan. Tavattiin reissussa muutenkin aika paljon suomalaisia, sillä muutamilla alkoi juuri koulu Pariisissa ja muutama frendi oli samaan aikaan lomalla siellä.

Reissu koostui yksinkertaisesti ruuasta ja nähtävyyksistä. Käytiin Louvressa, jossa pääsin näkemään mm. Mona Lisan ja paljon muita kuuluisa taideteoksia, hengailtiin Riemukaarella, shoppailtiin Champs Elyseen kadulla, ihailin Eiffel Tornia sekä Notre-Damen katedraalia ja viimeisenä kiivettiin Sacré-Cœurin kirkolle. Joka päivä tuli käveltyä 8-10 km ja nähtyä paljon uutta, joten oltiin aika loppu päivien päätteeksi. 

Pariisi on ehdottomasti paikka, jonne menisin uudestaan keväällä hengailemaan puistoihin ja ihastelemaan nähtävyyksiä, kun ilma on jo lämpimämpi ja kaupunki värikkäämpi. Sen parhaimpia asioita ovat ehdottomasti lukemattomat pienet, ihanat kahvilat katujen varressa ja niiden lämpimät terassit, joilla voisi hengailla vaikka koko päivän.

Huonoin puoli oli ihmisten tympeys ja asiakaspalvelu oli välillä hankalaa, jos yritti kommunikoida englanniksi. Onneksi poikaystävä ja Ranskassa opiskelevat kaverit osasivat jonkin verran Ranskaa, mikä helpotti huomattavasti kommunikointia ja ymmärtämistä.