Heippa!

Täällä on vietetty ihanan pitkää ja hidasta Lauantain aamua. Mulla oli eilen yöllä todella levoton olo ja kävinkin tekemässä mun aerobisen 00-01 välillä. Voin kertoa, että en ole hetkeen juossut niin lujaa kuin eilen. Juoksen usein hietsussa ja siellä tulee pitkä pätkä, joka menee hautausmaan vierestä ja kello yhdeltä yöllä, mielettömässä sumussa ja täysin yksin pimeässä tulee kaikenlasia ajatuksia mieleen. Mun niskakarvat nousivat pystyyn kun juoksin sitä pätkää ja aloin mukamas aistimaan kaikkia läsnäoloja ympärilläni. Juoksu ainakin kulki ja ikinä en oo vetänyt tota pätkää noin lujaa.

16388041_10154298372690794_8081625668087859593_n

Mä halusin tänään kirjoittaa avoimesti mun ajatuksista siitä, uskonko enää rakkauteen, onnellisiin loppuihin ja avioliittoon, siihen yhteen ja oikeeseen. Mä olen viimeiset vuodet todistanut niin paljon pettämistä, valehtelua sekä epäluotettavaa ja kumppania alentavaa käytöstä parisuhteissa. Mä saan lähes päivittäin varatuilta miehiltä snappia, viestejä samalla kun kuitenkin somessa lisätään onnellisia yhteiskuvia ja vannotaan ikuista rakkautta.

Mulle on myös itselle vannottu rakkautta niin monet kerrat, etten edes jaksa yrittää laskea. Ihmiset osaavat nykyään puhua aivan uskomattoman vilpittömästi täyttä höpöhöpöä, eikä tunnu edes hävettävän heittää sitä samaa seuraavalla viikolla uudelle mimmille. Me aina Rosan kanssa saadaan pyöritellä silmiä, kun miehet unohtavat, että ollaan parhaimpia ystäviä ja meille ei kannata ihan niitä samoja juttuja kuitenkaan laittaa.

Tällä hetkellä mun tekisi mieli sanoa että alan olemaan sen verran realisti, etten odota enää sitä oikeaa, uskollista kumppania, sillä nykypäivänä ihmisten mielipiteet, tunteet ja se, mitä halutaan tuntuu vaihtuvan useammin kuin omat lakanat, enkä tiedä miten pystyn luottamaan kehenkään tulevaisuudessa, vaikka kovasti tahtoisinkin. Ollaanko me tosiaan niin eläimiä, ettei pystytä yksiavioisuuteen?

Kuitenkin mun lähipiirissä on myös mielettömän onnellisia suhteita; suhteita joissa kunnioitetaan toista, rakastetaan ja ollaan tasavertaisia ihmisinä. Suhteita, joista huokuu tunnetta,  jossa rakkaus näkyy katseesta ja mikään ei ole epäselvää. Joten jos multa kysytään, uskonko rakkauteen vielä kaiken kokemani ja näkemäni jälkeen, niin kyllä, tottakai uskon. Aina uskon.

Mä olen itse olen ihminen, joka on rehellinen ja uskollinen sekä luotettava kumppani ja ehdottomasti yhden miehen nainen. Tiedän että mulla on vielä paljon annettavaa jollekkin, joka sen ansaitsee.

Mitä mieltä te olette, onko lukijoilla vielä usko tallella rakkautta ja avioliittoa kohtaan?

 

 

 


Rohkene katsoa pelkoasi, sillä se haluaa kertoa sinulle jotain.
Vain haavoittuvuutensa kohdannut voi olla kevyt, vapaa.
Mitä enemmän itseäsi avaat, sitä enemmän sävyjä näet.

Askel voi tuntua vaikealta,
mutta sinua kannattelee koko maailma.

Mietin eilisen videon julkaisua pitkään. En ole mitenkään tilivelvollinen kenellekkään, mutta olen oppinut sen, että mitä rehellisempi olen ja mitä vähemmän salaan mitään asioita mihinkään liittyen, sitä onnellisempi olen ja sitä nopeammin voin mennä eteenpäin omassa elämässäni. Ihminen jolla ei ole mitään salattavaa on vapaa.

13248684_1129398223747154_2059243088_n

Eilinen videopostaus on saanut todella paljon voimakkaita reaktioita ja heräämisiä ihmisissä aikaan. Olen saanut hirveästi viestejä ihmisiltä, jotka elävät suhteessa jossa kokevat olevansa enemmän yksin, kuin olisivatkaan oikeasti yksin ollessaan. Sain jopa kaupungilla kiitoksia videostani. Mahtavaa!

Tämä seuraava tekstini ei liity varsinaisesti omaan parisuhteeseeni, vaan haluan yleisesti kirjoittaa ajatuksiani niin monia koskettavasta aiheesta.

Nykyään parisuhteet rikkoutuvat helposti, johtuen siitä, että arvot ja etenkin asemat ovat muuttuneet. Mun unelma on rakastua ja kokea jotain aivan mieletöntä kumppanuutta sekä sielunyhteyttä jonkun kanssa aidosti ja loputtomiin. Rakastuminen ja rakkaus ovat kaksi eri asiaa, me rakastumme ja koemme tietynlaista intohimoa moniin asioihin ja ihmisiin elämämme aikana, eikä siinä ole mitään väärää. Ikinä ei tulisi katua asioita, jotka ovat sillä hetkellä tuntuneet sydämessä hyvältä ja oikealta, sillä se on sinä hetkenä juuri se, mitä me tarvitsemme. Täydellistä rakkautta etsiessämme on hyvä kokea kaikenlaisia muitakin voimakkaiden tunteiden muotoja. En edes usko että on olemassa vain yksi ja ainut rakkauden muoto, jokin täydellinen ja jos on, se on sellaista minkä koemme vasta kun olemme tarpeeksi vahvoja sekä valmiita siihen. Ja sitä varten meidän on käytävä isojakin asioita ja kokemuksia läpi elämässä, jotka vievät meitä henkisesti eteenpäin ja saavat meidät oivaltamaan elämää yhä syvemmin sekä ymmärtämään itseämmekin paremmin.

Naisten ja tottakai miestenkin tulisi kuitenkin arvostaa itseään sen verran, ettei kadotettaisi itseämme suhteissa, joissa sitä ei arvosteta. Itseasiassa suhteessa, jossa sun täytyy kadottaa itsesi ei varmastikaan sinua arvosteta ja silloin on hyvä miettiä asia uudestaan. Varsinkin kun me nykyajan naiset pärjäämme hyvin yksinkin.

13181433_1621034804883384_1372805050_n

Vahva ja taloudellisesti omilla jaloilla seisova nainen on pelottava sekä uusi ilmiö miesten maailmassa ja vaatii todellista itsevarmuutta sekä luonnetta pystyä seisomaan tällaisen naisen vierellä, kokematta minkäänlaista alemmuuskompleksia tai epävarmuutta. Miehet eivät tiedä miten käsitellä heistä riippumatonta naista ja usein turhautuminen ja pelko purkautuu joko etääntymisenä tai toisen vähättelynä ja mollaamisena.

Ennen naiset elivät miehilleen. Oltiin riippuvaisia taloudellisesti miehistä, päästiin tekemään kotitöiden ulkopuolisia asioita vain jos mies viitsi vaivautua järjestämään jotain, odotettiin ikäänkuin lupaa olla elämässä mukana. Naisen rooli oli miellyttää miestä, pitää mies tyytyväisenä, jolloin itsekin hyödyimme ja saimme aina välillä maistaa elämää. Miehille nykytilanne on pelottava, sillä ”nykynaisen” ei tarvitse anella tai miellyttää väkisin. Me pärjäämme hyvin yksinkin, meillä on omat unelmamme ja kaikki työkalut niiden toteuttamiseen. Me ostamme itse laukkumme ja matkustamme minne haluamme milloin haluamme. Me mennään minne me halutaan keltään lupaa kysymättä tai väkisin miellyttämättä.

Tämä on johtanut siihen, että ainoastaan parisuhteet, joissa on sitä oikeaa kumppanuutta, molemminpuolista arvostusta, panostusta, sielunyhteyttä ja rakkautta kestävät ja tällaiset parisuhteen omaavat pariskunnat tulevat rokkaamaan tämän maailman ja todellakin erottumaan joukosta. Tiimi, jonka väliin ei tule ketään eikä mikään. Sen näkee ja kuulee jo kaukaa. Harvinaista.

Ihmisiä on toki monenlaisia ja jotkut kaipaavat pelastajaa, elättäjää tai kantajaa sekä nauttivat perinteisen naisen roolista. Siinäkään ei ole mitään väärää. Meillä on kaikilla erilaiset näkemyksemme hyvästä parisuhteesta, eri tavoitteet, tarpeet sekä roolit ja sen vuoksi joudummekin etsimään sen meidän heikkouksia täydentävän tyypin, sekä mikä parasta; sen ihmisen, joka saa sun vahvuudet loistamaan vieläkin kirkkaammin. Ei varmastikaan ole olemassa huonoja, parisuhteeseen kelpaamattomia ihmisiä, ainoastaan ihmisiä, jotka ovat väärässä suhteessa.

Niinkuin kerroin alussa, olen saanut paljon yhteydenottoja naisilta, jotka elävät suhteessa jossa heidät unohdetaan, jätetään kaiken ulkopuolelle. Heistä tuntuu siltä, että he ovat suhteen ainoita antajia ja kantajia. Puhutaan seinille ja hukutaan yksinäisyyteen. Milloinkaan ihmisen ei tulisi joutua kyseenalaistamaan omaa tärkeyttään suhteessa saatika epäilemään sitä, mitä itse ansaitsee. Me ansaitaan just sitä rakkautta, välittämistä ja panostusta , mitä me itse annetaan. Muistakaa rakkaat naiset se. Ja miks ei miehetkin. Varmasti on tilanteita toisinpäinkin.

ja miehet ps. me naiset kyllä haluamme yhä edelleenkin pitää teistä huolta ja en itse halua luopua ”naisen roolista” suhteessa, mutta se vaatii sen, että mies hoitaa myös itse miehen roolinsa. Ei se mene niin, että kaksi työssä käyvää ihmistä tekevät 8 tuntia duunia päivässä, jonka jälkeen toisella alkaa vapaa-ajan vietto sohvalla, bisse kainalossa ja toisen kakkos duunivuoro himassa alkaa. ;)

 

 

 


Heippa murut!

Huh, nyt on taas kotiuduttu Suomeen hetkeksi ja vitsi täällä on ihana meininki. Ihmiset on niin iloisia ja hyvällä tuulella, ulkona on super fresh ja lämmin ilma, linnut laulaa ja kaikkialla on niin raikkaan vihreää!

13249920_1762660137280727_1309981592_n

Tultiin Sunnuntaina aamulla, joten eilinen meni aika unenpöpperössä ja matkustamisesta palautumisessa. Käytiin illalla hietsussa katsomassa auringonlaskua ja riehumassa JLON kanssa rannalla. Oli aivan mielettömän kaunis ilta.

13260109_10153607586240794_3055247158634683813_n

13166822_126529731094291_2107048103_n

Kävin tänään Viivillä STUDIO VMS:ssä tekemässä erään vitamiinicocktail hoidon silmänalusiin ja vitsi se on SUPER! Tulos on niin fresh saman tien. Hoidosta kerron pian lisää ihan omassa postauksessa.

Mua nauratti kun kävelin Viivin studiolle ja mua tuli vastaan ainakin viisi tuttua. Mulla on siis maximissaan noin kilometrin matka Viivin studiolle. Tuntui niin oudolta kun jatkuvasti kuului jostain päin katua että ”LINDA!!” ja iloisia naamoja tuli moikkaamaan. Niin ihanaa, ah, ihmisiä! Oon tottunut viimeisen puolen vuoden olemaan niin yksin ja tuntemattomien kanssa, että olen aivan unohtanut miten ihanaa on nähdä ystäviä ja miten suuri merkitys lähipiirillä ympärillä onkaan.

Nää on taas niitä asioita, joita pidämme helposti itsestään selvinä ja joista unohdamme olla kiitollisia päivittäin. Yleensä ne onkin ne yksinkertaisimmat asiat, jotka merkitsee eniten elämässä. <3

13167215_232112803822658_1219602494_n

Mun lemppari. Itku tuli. <3

Käytiin tänään Marren kanssa tsekkaamassa Helsingin kaupunginmuseossa Museum of broken relationships näyttely,  jossa on erilaisia ihmisten suhteisiin ja niihin liittyviin muistoihin liitettyjä esineitä, joihin jokaiseen sisältyy oma tarinansa. Suosittelen jokaiselle, oli todella voimakas ja koskettava kokemus. Todella moni pystyy varmasti samaistumaan tarinoihin liittyviin tunteisiin ja kuvoihin. Itku meinasi päästä kyllä hyvin monta kertaa ja olin kirjaimellisesti hiestä märkä sen jälkeen kun olin lukenut kaikki tekstit. Niin kovia tunteita tarinat herättivät. Huh! Mieletöntä.

Teki mieli lähinnä hiplata jokaista esinettä, sillä esineistä huokui todella voimakas energia. Olen kuitenkin niin energia-herkkis, etten uskalla lähteä edes koskemaan mihinkään noin voimakkaisiin tunteisiin liittyviin esineisiin, jotka eivät kuulu mulle.

Asia mikä mua ja Marrea puhututti tarinoiden jälkeen oli se, että yllättävän moni kuitenkin jää huonoisiin suhteisiin, yrittävät roikkua löysässä hirressä liian pitkään, jonka lopputulos on usein vain katkera ja vihaisa loppu, varsinkin kun jompi kumpi kokee tuhlanneensa aikaansa. Todella monen tarina loppui siihen, että on opittu rakastamaan itseään ja vasta sitten päästämään irti. Ihmisten tulisi nopeasti ottaa merkit vastaan ja lukea tilanteesta se, rakennetaanko parisuhteen sisällä elämää meille vai itselle. Suhdetta ei ole, jos vain jompikumpi elää yhteiselle elämälle ja toinen vain itselle. Mua vihastuttaa ja harmittaa ihmisten puolesta, jotka pelkäävät seisoa omilla jaloilla ja jotka unohtavat sen, että jokainen meistä ansaitsee tulla rakastetuksi samalla tavalla, kuin itse rakastaa muita.

13254169_10153607643395794_7959720291887863792_n

Yksi asia jäi todella häiritsemään. Joidenkin ihmisten totaalinen tilannetajuttomuus on uskomatonta. Keskellä museota seisoi noin 35-40 v mies ja nainen jotka keskustelivat kovaan ääneen mm. siitä, miten Seppo on todella aktiivinen facessa, muttei puhu sitten kuitenkaan livenä paljoakaan. Ihan oikeasti, museossa, pienessä intiimissä tilassa kymmenien ihmisten kanssa, jotka lähinnä kyynelehtivät koskettavista tarinoista, keskustellaan kovaan ääneen k-marketin ja alepan hintaeroista. Mun on todella vaikea keskittyä lukemiseen hälinässä ja kun tarinoita on noin 80 sivua, pienen kirjan verran, niin kyllä siinä vähän saa ponnistella, että jaksaa loppuun saakka keskittyä ja pysyä tunteessa mukana. Jouduin muutamat tekstit käymään monesti läpi uudestaan, koska en voinut keskittyä heidän keskustelun keskellä.

Ymmärrän asiaan kuuluvan, kuiskaavan kommentoimisen ystävän kanssa, joka ei häiritse muita, mutta noh… joo. Tilannetaju! :D

Onko kukaan muu lukijoistani käynyt näyttelyssä? Mikä oli sun lemppari, ja mitä olit näyttelystä mieltä?


*sisältää tuotelinkin

”She was in love, but not in love with someone or something, she was in love with her life. And for the first time, in a long time, everything was inspiring.”

Liian vähän puhutaan siitä, miten tärkeää on rakastaa itseään ja olla jopa tietyllä tavalla niin itsekäs,  että laittaa oman hyvinvoinnin ykköseksi. Kuulostaahan tuo hieman omahyväiseltä tavalta elää, mutta onnellisella ja vapaalla ihmisellä on paljon enemmän rakkautta annettavana myös muille.

On todella tärkeää olla rakastunut omaan elämäänsä, itseensä ja olla tietoinen siitä, miten rakastettava ihminen on sekä myös olettaa ihmisiltä samaa rakkautta mitä itse muille antaa. Siinä ei ole mitään väärää. Miten surullista onkaan katsella kaunista sielua, jonka hyvässä lykyssä tuhoaa joku toinen ihminen, joka ei osaa rakastaa, eikä rakasta itseäänkään.

Niinä hetkinä, kun mulla on ympärillä ihmiset jotka antavat mulle paljon ja muisuttavat mua siitä miten hyvä tyyppi oon, niin mun energiat ylilatautuu ja mun päässä vaan räjähtelee. Mun koko mielen valtaa sellainen voittamattomuuden ja mahdollisuuksien tunne. Tiedän että voin toteuttaa mun unelmia ja tehdä elämässä kaiken mitä mä haluan, jos vaan tarpeeksi paljon uskon itseeni. En tarvitse mitään muuta kuin oikeat ihmiset mun ympärille; ne jotka vie mua yhtä paljon eteenpäin kuin mäkin niitä, antavat mulle sitä samaa rakkautta kuin mäkin annan heille. Se on parasta.

Jos koskaan joutuu kokemaan riittämättömyyden tunnetta tai sellaista fiilistä, että sua ja sun tekemistä ei arvosteta, niin sillon kannattaa ottaa muutama askel etäisyyttä, arvioida seura uudelleen ja toivottavasti myös tehdä jotain muutoksia. Me ollaan jokainen kauniita, rohkeita ja kykeneviä ihan mihin tahansa asioihin mitä me vain uskalletaan haaveilla. Kenenkään toisen ihmisen, varsinkaan läheisen, ei koskaan kuuluisi viedä sitä fiilistä meiltä, vaan päinvastoin, rohkaista ja olla se tyyppi joka muisuttaa sulle huonoina päivinä miten paras sä oot!

13129963_1110209742369039_332181049_n

Mä oon jotenkin niin täynnä hyvää energiaa, rakkautta ja kaikenlaista voimaa, että voisin räjähtää tästä fiiliksestä.  Ja miten helposti tän fiiliksen löytääkään, kun vaan jaksaa keskittyä pelkästään hyviin juttuihin, ihmisiin ja omiin unelmiin. Tehdä paljon töitä asioiden eteen ja uskoa omaan tekemiseen. Sekä luottaa universumiin ja elämään. Kumpa vaan itsekin aina muistaisi, miten helppoa on ollakkaan onnellinen. Kun vihdoin ymmärtää omien ajatusten voiman, ei enää koskaan halua ajatella mitään negatiivisesti.

13173623_10153592967850794_9196674618454347723_n

Mekko – High Neck Rouched Dress/Nellycom.

Oikein ihanaa uutta viikkoa kaikille mun lukijoille ja muistakaa miten tärkeitä te olette. <3 Muistakaa, te näätte ja saatte kaiken mihin vaan uskotte.

”You know what the issue is with this world, everyone wants a magical solutions for their problems and everyone refuses to believe in magic.”

 


Moikka!

Juttelin eilen pitkään mun äidin kanssa eräästä asiasta, minkä todella moni kokee eritavalla ja halusin kirjoittaa siitä myös teille ja kuulla, miten te asian koette ja minkä takia toimitte miten toimitte.

Tätä on hieman vaikeaa pukea sanoiksi, mutta kyse on siitä, että hyvin moni esimerkiksi erottuaan ajautuu suuriin riitoihin ja hyvin usein eron jälkeen ei olla enää missää tekemisissä.

Mulla on ollut elämässä kolme vakaa suhdetta ja olen jokaisen exäni kanssa hyvissä väleissä. En välttämättä tekemisissä, mutta kuitenkin aina moikataan kun nähdään. Mä olen itse sitä mieltä, että mä en vois ikinä vihata ketään, kenen kanssa olen haaveillut yhteisestä tulevaisuudesta tai ketä olen kerran rakastanut. Kuitenkin hyvin moni kokee todella oudoksi sen, että vaikkapa Joel on edelleen mun hyvä ystävä ja hän on myös mun muunkin perheen kanssa erittäin hyvissä väleissä sekä tekemisissä edelleen ja on toivottavasti aina. Tottakai tulevaisuudessa on luonnollista, että kun mahdollisesti uusia suhteita tulee, niin jokaisen rooli muuttuu, mutta mun mielestä täällä maailmassa on niin vähän hyviä tyyppejä, ettei meillä todellakaan ole varaa heittää ihmistä pois elämästä vaan siks että kaikki ei mennytkään ihan just niin kuin suunniteltiin.

Päädyttiin tähän aiheeseen eilen, kun olin kaupassa jälleen kerran soittamassa mun isälle ja kertomassa mun uusista työasioista. No, mitäpäs mä sinne soittelen, ei siellä kukaan enää vastaa. Isän kuolema ei ole vieläkään konkretisoitunut mun elämässä, sillä hän lähti reissuun ja menehtyi Afrikkassa ja ehkä jollain tapaa uskottelen itselleni, että hän on siellä vieläkin. Me ei nähty häntä esimerkiksi sairaalassa tai päästy sulkemaan sitä keissiä hautajaisten lisäksi oikeen mitenkään. Hautajaisetkin meni niin sumussa, etten muista oikeestaan mitään muuta kuin roikkuneeni isän arkussa.

Monilla on myös erilaisia tapoja käsitellä läheisen kuolemaa. Hyvin moni on sitämieltä, että saman tien vaatteet pakettiin ja kaikki muistuttava pois silmistä. Poissa silmistä, poissa mielestä. Joo, mutta miks? Miks täytyy olla poissa mielestä? Onko tässä se sama logiikka kun siinä, että kun erotaan niin ei olla missään väleissä ja opetellaan lähinnä vihaamaan toista jotta on helpompi mennä eteenpäin? Mä en halua ikinä luopua kenestäkään ihmisestä tai opetella unohtamaan ketään. Mä mielummin opettelen hyväksymään asian, että mun isä ei ole täällä enää ja olla kiitollinen siitä ajasta kun hän oli, tai että joku suhde ei toiminutkaan suunnitelmien mukaan, mutta en mä ikinä unohda tai halua sen vuoksi kenestäkään kokonaan luopua jos se musta on kiinni.

Mä ymmärrän että syitä eroille on monia, ei aina niin helppoja juttuja ja sellasia mitä kukaan ei välttämättä ymmärrä, mutta jos kyse on siitä, ettei toimi, niin sillon mä ihmettelen sitä katkeruutta ja vihaamista. Saatan olla sekaisin, mutta mua on petetty enkä siltikään vihaa sitä ihmistä. Tottakai tuntuu pahalta ja se saa vihaiseksi, mutta jos näin käy, niin sillä on jokin tarkoitus, eikä se tyyppi ole sillon mulle se oikea.

Monilla on suhteessa se joko naimisiin tai sitten vihataan toisiamme- periaate. Miks ihmiset haluaa niin paljon vihata ja katkeroitua, koska asiat ei menneet just niinkuin haluttiin? Mä uskon kuitenkin, että kaikella on jokin tarkoitus. En tietenkään halua uskoa, että esimerkiksi isän kuolemalla olisi ollut jokin tarkoitus, vaan ehkä enemmänkin niin päin, että hänen roolillaan mun elämässä oli tarkoitus ja hänen aikansa oli valitettavasti lyhyempi kuin olisin toivonut.

Oonkohan mä jonkinlainen ihmisiin takertuja? Tää on yksi painavampia syitä, miks mun on hemmetin vaikea päästää ihmisiä oikeesti mun lähelle. Mulla on paljon tuttuja ja kavereita, mutta kerran kun solmin suuremman tunnesiteen johonkin ihmiseen, niin se saattaa viedä multa vuosia jos mä syystä tai toisesta joudun siitä ihmisestä luopumaan.Se on mulle aivan äärettömän raskasta, että joku joka merkkas mulle todella paljon ystävänä tai sitten jonain vielä suurempana, pystyy noin vain heittämään meidän välisen ystävyyden roskiin.

Joillekkin se kuitenkin tuntuu olevan todella helppoa.

Toisaalta tämänkaltainen asioiden käsittely on luonnollista, sillä rakkauden vastakohta ei ole viha, vaan väliinpitämättömyys. Mä en kuitenkaan halua kantaa turhaa vihaa mun sisällä ketään kohtaan ja yritän aina antaa anteeksi, oli kyse mistä tahansa, jos se auttaa säilyttämään hyvän tyypin mun elämässä.

Mitä mieltä te ootte?

love-harder-than-any-pain-youve-ever-felt-232010