Elän tällä hetkellä aikaa, kun mulla ei ole melkein neljään vuoteen ensimmäistä kertaa omaa valmentajaa. Mulle on tullut muutamia valmennus- ja tiimi ehdotuksia, mutta koen tällä hetkellä, että viime syksyn loppuun palamisen jälkeen on tärkeää, että löydän tien ja rytmin treenaamiseen ensin itse, ennenkuin sekoitan valmentajaa kuvioihin. Nyt on tärkeä kuunnella omia tuntemuksia ja mennä sen mukaan.

Muuten mulla aivan varmasti olisi valmentaja. On paljon helpompi toimia, kun on joku jolle on ikäänkuin tilivelvollinen ja jonka ohjelmia on luvannut noudattaa. Se on vastuun jakamista ja tiimityötä; kunhan vain teet mitä on sovittu ja luotat valmentajaasi. Ei tarvitse itse laskeskella kaloreita, makroja tai treenien määrää. Sun tehtävä on noudattaa ja olla luottamuksen arvoinen.

IMG_0349

Mä itse rakastan valmentaa. Mulla on tällä hetkellä muutamia tyttöjä etävalmennuksessa ja heidän kehittyminen saa mutkin innostumaan tämän lajin hienoudesta aina uudestaan ja uudestaan. Viime viikolla uusi valmennettavani kertoi iloisia uutisia, ei pelkästään -3kg painonpudotuksesta 1,5 viikossa, vaan henkisestä hyvinvoinnista ja energisyydestä. Isoin ongelmamme oli ratkaista, miten hän jaksaisi syödä kaikki ruokavalion ruoat. Tällainen palaute saa aina onnistuneen olon ja suurimman kiitoksen työstäni.

Olen ennenkin kertonut, että mä en valmennuksissani käytä VHH dieettiä tai kituuta ketään. Myöskään meidän fitnet.fi sivuston valmennuksissa ei yhdessäkään mennä pika-super-nälkä dieetti meininkeihin, vaan ruokapuolessa panostetaan monipuolisiin, terveellisiin ja ravitseviin ruoka-aineisiin ja energiat otetaan hiilihydraateista. Ihmiset huomaavat vasta ruokapäiväkirjaa pitäessä, etteivät ne laadukkaat hiilihydraatit ketään lihota, vaan se ylenpaattinen, jatkuva napostelu ja ohi syöminen.

Asiakkaat ovat usein käyneet monia valmennuksia läpi ja olen vuosien varrella laittanut merkille, että varmasti yleisin toive ruokavalioissa on, ettei tarvitsisi joka päivä syödä samaa ruokaa eikä varsinkaan litroittain maitorahkaa. Ellei joku erikseen halua, ei mun tekemissä ruokavalioissa ole maitorahkaa, enkä koskaan tuki asiakasta maitotuotteilla tai turhilla lisäravinteilla, sillä olen itse joskus tietämättömänä ”vanhanliiton bodarin” valmennettavana tukkinut itseni rahkalla ja proteiinilla niin pahasti, että kehoni meni aivan tukkoon. Muistan kun siirryin Akin valmennettavaksi ja hän naureskeli, että minua oltiin syötetty kuin bodaria. :D Sillon ei naurattanut.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Valmentamisessa on selkeästi otettu askelia eteenpäin viimeisinä vuosina. Vielä minun astuessani fitness maailmaan, kuului lähes jokaisen ruokavalioon maitorahka, raejuusto ja mehukeitto. Uskallankin väittää, että vaikka kukaan ei halua vanhanliiton gurujen ja bodareiden varpaille astua, niin myös meissä nuoremmissa valmentajissa on potentiaalia ja uutta tietoa, sekä järkevyyttä tavoissamme valmentaa. Ja puhun nyt tavallisista ihmisistä. Uskaltaisinko sanoa niin, että pieni brutaalisuus väistyy ja järkevyys astuu kehiin. Ihmisillä on enemmän tietoa siitä, että pitkäjänteisyyttä vaaditaan tavotteiden saavuttamiseksi ja ylikunto sekä sen seuraukset eivät ole urbaanilegendaa. Monet tarinat ylisuorittamisista ja loppuun palamisista sekä syömishäiriöistä ja naisten hormonaalisista ongelmista ovat levinneet median kautta ihmusten korviin ja sen positiivisena seurauksena olen huomannut, että asiakkaat kaipaavatkin pikadieetin sijaan kestävää elämäntapamuutosta, mikä on ainoastaan mahtava asia tällä alalla! Jokaisesta on helppo ritistää kiloja hetkessä ylitreenaamisella ja niukalla ruokavaliolla yhdistettynä, mutta se miten kestäviä tulokset ovat ja mitä dieetin jälkeen seuraa, ovat asia erikseen.

13754286_10153759610235794_5626270621671834969_n

Tsemppiä kaikille uuteen viikkoon! <3  Ja muuten, jos joku haluaa nähdä mun treeneistä ja arjesta enemmän, niin seuratkaa mua snapchatissa: Lindamanuella ! Siellä on paljon enemmän mun arkista fitness hömppää ja treenimeininkiä, kuin missään muualla. :)

 

 


Kävimpäs tänään katsomassa Luisan kanssa cirque du soleil esitystä Hartwall areenalla. Cirque du soleil on yksi maailman parhaimpia siruksia. Aivan mielettömän ihana esitys!! Jotkut esitykset olivat niin tunteikkaita ja voimakkaita, että hyvä kun ei itku tullut. Oltiin molemmat koko esitys lähinnä kylmillä väreillä. Mihin kaikkeen ihmiskeho pystyykään!

21209_10152743664630794_2523671957859091009_n

Mä itse inspiroiduin ja motivoiduin aivan mielettömästi tästä esityksestä. Se mitä multa vaaditaan ja edellytetään lajini eteen on tuskin vielä MITÄÄN tuohon verrattuna, mitä vaikkapa akrobaateilta vaaditaan. Nää tyypit treenaa varmasti lukuisia ja lukuisia tunteja päivittäin ja se mihin niiden kropat pystyy on jotain aivan uskomatonta. Mitä superihmisiä nää on? Olisi mielenkiintoista päästä joskus päiväksi ”kokemaan” heidän arkeaan. Mulla olis niin paljon kysyttävää tällaisille yli-ihmisille :D

Tuli jopa hieman paha mieli kun katsoi miten hienoihin asioihin ihmiskeho on kykenevä, ja samaan aikaan mietin miten moni heittää hukkaan oman kehonsa ja vangitsee sielunsakin siihen. Ihmisen tulisi vaalia kehoaan, se on ainut asia jonka ”sisällä elämme”. Kyllähän se on fakta, että ylipainoisena tai huono kuntoisena (kyllä, myös alipainoinen/normaalipainoinen ihminen voi olla fyysisesti huonokuntoinen, ts. kehonsa vanki…) ei elämästä pääse nauttimaan 100%, koska et yksinkertaisesti kykene tekemään asioita mitä ehkä haluaisit. Luin juuri uutisia, joissa kerrottiin, ettei esimerkiksi fitness boomi ole vaikuttanut Suomalaisten kuntoon mitenkään, päin vastoin, suurin osa Suomalaisista on lihasmassaltaan ja fyysiseltä kunnoltaan todella huonossa jamassa ja huonompaan kuntoon mennään jatkuvasti.

11047179_10152734637115794_134023709_n

 

En nyt tarkoita, että meidän kaikkien tulisi pystyä roikkumaan pelkän varpaan varassa katosta, mutta kun ottaa huomioon, että yksi tunti treeniä vie vain vaivaisen 4% päivästä ja se silti tuottaa ongelmia monille toteuttaa edes se pari-kolme kertaa viikossa. Ei jakseta, ei ole aikaa, ei kiinnosta, ei ole motivaatiota…

Kehosi hyvinvointi ei vaikuta pelkästään fyysisiin asioihin, vaan ehdottomasti ja vielä voimakkaammin myös henkiseen hyvinvointiin. Ihmisen täytyy olla sujut itsensä kanssa, onnellinen itsensä kanssa , rakastaa ensin itseään, jotta se voi rakastaa ja olla onnellinen muiden kanssa. Eikö se riitä motivaatioksi, että kehosi on sinulle välttämätön ja rakkain asia josta huolehtia? Ainakin niin pitkään kun sulla ei ole mini-itseäsi huolehdittavana ja siitäpäs päästään yhteen motivaatioista; eikö olisi hienoa, jos voit olla juuri sellainen aktiivinen vanhempi, joka jaksaa leikkiä ja harrastaa lastensa kanssa ja ennenkaikkea hyvä, terve esimerkki?

Mä haastan mun lukijat miettimään tänään näitä asioita ja uhraamaan sen 4% päivästään muutaman kerran viikossa OMALLE kehollensa! Tehdään yhdessä suomalaisista terveempi kansa.

11022875_632432203556793_532618498_n

 


Heippa!

Kävin tänään palaverin jälkeen moikkaamassa ystävääni, joka on nelonen medialla töissä. Höpötyksien varrella todettiin, että Martina ja Hengenpelastajat sarjaan lähtijätkin julkaistaan pian.

Siitä on siis pian vuosi kun itse tein lähtöä tuohon ohjelmaan. Jos mietin itseäni silloin, on asiat aikalailla eritavalla kuin nyt. Tai sanoisinko, että olen löytänyt todella lujaa sen mitä haluan tehdä ja mitä en.

10373712_10152682960382179_6561520503997425421_n

 

Kaveri kyseli multa tänään, että minkä takia mä olin tuollaisessa hömppä ohjelmassa, enhän ole yhtään sen tyylinen ihminen. No, mä en osaa tuohon vastata vieläkään. Odotin, että ohjelmassa olisi 10 urheilijaa ja formaatilta hieman eri asioita, mutta toisin kävi. Olen siitä huolimatta saanut formaatin kautta tutustua aivan ihaniin ihmisiin, enkä loppujen lopuksi kadu osallistumista, vaikken uusiksi välttämättä lähtisi. Uskon että tälläkin kokemuksella oli tarkoituksensa.

martina05140909PP_vi-1

Once in a lifetime kokemus. Huikeita muistoja kiikkustuoliin ja korvaamattomia taitoja takataskuun. Toivottavasti ei tarvitse koskaan näitä käyttää, mutta ei ainakaan tarvitse epäröidä tositilanteessa.

1168795_652624951521148_914137574_n

Nyt on tämänkin tyylinen formaatti koettu, ei aivan mun juttu, mutta en sanoisi etteikö enää ikinä ;) Olen oppinut, että niin on turha sanoa. Olen aikoinani viidakontähtösistä ynm. formaateista kieltäytynyt ja vannonut, ettei minua sellaisissa nähdä. No, nähtiinhän mut. Olihan tämä hyvin samankaltainen formaatti, vaikkakin ideana ja tarkoituksena mielestäni parempi, sillä käteen jää muutakin kuin hyvä rusketus ja ”turha” viihdemaailman tositv- titteli.

10151851_10152020489610794_2095745624_n

Mitäs muuta. Olin reissun jälkeen starttaamassa ensimmäistä kisadieetiäni. Olin uudenvuoden jälkeen ollut jo ”naruissa kiinni” ja henkisesti valmis astumaan dieetin ihmeelliseen maailmaan, mutta tietenkin kuvausreissu keskeytti treenit ja ruokailut. Siellä vedin vikat pizzat ja suomeen tultuani kävin viimeisen kerran ulkona, jonka jälkeen dieetti starttasi.

Olin kehonkoostumukseltani hyvin eri luokkaa kuin nyt. Painoakin taisi olla viitisen kiloa enemmän ja rasvaprosentti varmaan tuplat.

c56edc94b8b711e3b76a12716b453d94_8

Ylhäällä ekoja aamulenkkejä ja alhaalla versus nyt. Kunto on huomattavasti kireämpi ja tiiviimpi.

10991139_10152694483705794_618122927191555365_n

 

Siistimpikin voisin olla, aina voisi olla parempi jollain tapaa ja toivottavasti vuoden päästä olen tähän aikaan parempi kuin nyt, mutta olen kuitenkin suht tyytyväinen siihen miten olen kuntoni säilyttänyt. Dieetistä ei varmasti tule niin ”rankka” kuin viimeksi. Kehoni toimii 100% paremmin, treenien volyymit on missä pitää, kestävyyskuntoa olen ylläpitänyt koko offikauden yllä salitreenin ohessa ja ensimmäisen dieetin hömpötykset on hömpötetty ja paniikit panikoitu. Nyt tiedän miten homma menee, joten arkeni tulee tuskin muuttumaan lähes lainkaan kun dieetille astutaan.

10626595_689603424461238_2413117870867759055_n

muutamia viikkoja ennen karsintoja

Koko elämäntyylini on aivan toisenlainen kuin reipas vuosi sitten. Vuonna 2013 esimerkiksi syksy-talvi meni suurinpiirtein viikot treenatessa-vkloput showroomissa. Ei siis todellakaan tosissaan otettavalle urheilijalle niinkään ihanteellinen tapa elää. Tietenkin välillä on hyvä relata, mutta kohtuudella sitäkin. Ihanteellista on, kun urheilusta ja fitneksestä elämäntapana tulee se, mistä saa energiaa ja mistä tulee se itse hauskanpito ja relaus. Olen mielestäni hyvin menossa siihen suuntaan.

Ei ne mun treenitkään ollut vuosi sitten läheskään sitä mitä ne on nykyään, joten voin tyytyväisin mielin sanoa kehittyneeni urheilijana todella paljon. Treenien, ruokailujen sekä elämäntyylin kanssa. Panostan uneenkin nykyään aivan eritavoin, mikä on tärkeää dieetin kannalta, sillä unenlaatu heikkenee dieetin edetessä ja jos se on huonolla mallilla jo offilla, niin ongelmat ovat taattuja dieetillä.

10418422_10152205124390794_6499557103814236266_n

olen tällä hetkellä kehonkoostumukseltani about varmaankin samaa kuin viimevuoden dieetin hieman alle puolessavälissä. Toki nesteisempi.

10991074_10152679000380794_2465571421409202572_n

Uskon, että asenteeni vaikutti hyvä menestys kisoissa ja ylipäätään ensimmäinen kerta kisaamisesta. Se toi sen varmuuden omasta potentiaalisuudesta lajissa ja nyt tiedän, että voin olla todella hyvä, mutta se vaatii myös todella paljon duunia ja KAIKKI on kiinni ainoastaan minusta.

Sulla voi olla vaikka maailman paras valmentaja ja sä voit silti olla kaikista huonoin. Ei kenenkään ohjelmat susta mitään tee, jos sä et sitä duunia oo valmis tekemään itse. Saman saliohjelman voi vetää monella eri tapaa, on siis opittava viemään itse itsensä sinne äärirajoille ja haluta tehdä ne vikat toistot, ihan vaan itseään varten! Fitness on hyvin yksinäistä puurtamista, hyvin pieni prosentti meidän lopputuloksesta tapahtuu edes siellä kuntosalilla. Se mitä me tehdään kaikki muu aika merkitsee myös erittäin paljon: lepo, ravinto,mielen hallinta, motivaatio, kokonaisvaltainen omistautuminen.

IMG_6664

 

IMG_6662

Yks siisteimmistä asioista on se, että mulla on tällähetkellä ympärilläni ihmisiä, jotka vie mua eteenpäin tässä asiassa. Ihmisiä joilla on samoja intohimoja, joille pystyy itse antamaan ja joilta itse saa paljon. Se on älyttömän tärkeää.

Vielä reilu vuosi sitten olin hyvin yksin omien intohimojeni kanssa, vaikken kuitenkaan yksinäinen. Jokaista ystävyyttä ja tuttavuutta arvostan aivan älyttömästi, ketään tuskin on elämässäni turhaan ollut tai ole, mutta toki on mukavampaa kun saa jakaa omia intohimojaan ja onnen hetkijään muiden kanssa. Onni ja onnellisuus kun ei ole kaikille sama asia, eikä sitä voi määrittää. Mikä on jollekkin todella tärkeää ja aihe iloon, voi jollekkin kuulostaa mitättömältä.

Olen myös äärimmäisen kiitollinen siitä, että olen päässyt siihen pisteeseen duunien puolella, että saan tehdä mahtavia projekteja upeiden ihmisten kanssa, toteuttaa omia unelmiani töiden puolella ja tehdä sitä mitä oikeasti haluan. Kaikki liittyvät jollain tapaa omiin intohimoihin: liikuntaan ja ravitsemukseen, kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.

10983392_10152904335492911_1447130163024469411_n

 

uusin fitbody pian kaupoissa ja mukana ensimmäinen kolumnini!

uusin fitbody pian kaupoissa ja mukana ensimmäinen kolumnini!

Paljon on menty positiiviseen päin, mutta MIKÄÄN ei ole tullut ilmaiseksi. Ei yksikään asia. On kaaduttu ja monesti, melkein heitetty hanskat tiskiin mutta aina kuitenkin ONNEKSI päätetty yrittää vielä kerran. Ikinä ei tule luovuttaa omien unelmien suhteen, enkä aijokaan, sillä itse olen vasta oman tarinani alussa.

Keskityn kuitenkin mielummin puhumaan niistä asioista, mitkä onnistuvat ja mitkä ovat positiivisia aiheita elämässäni. Asioista, joista voin olla kiitollinen. Näin pystyn kanavoimaan energiani oikein. Helppoahan se on keskittyä kaikkeen negatiiviseen ja velloa kaikessa mikä ei ole hyvin. En vain koe, että se auttaisi mitään.

11055407_1026091124071961_5773272948261634505_n

Toivon todella, että tästä vuodesta tulisi parempi kuin viimevuosi. Kohtasin myös hirvittävää surua kun menetin isäni. Se opetti paljon ja tavallaan teki minustakin entistä vahvemman, mutta valehtelisin jos väittäisin etten edelleen itkisi lähes päivittäin ikävän iskiessä.

Toivon, että tulen oppimaan paljon, menestymään asioissa joille annan kaikkeni  ja tekemään hyviä valintoja tulevaisuuteni suhteen. Toivon lukijoiltani, että jokainen teistä puskee lujaa omien unelmiensa eteen ja kulkee pää pystyssä eteenpäin asiassa kuin asiassa, mutta mikä tärkeintä, muistatte välillä myös pysähtyä ja katsoa taaksenne miten pitkälle on jo tultu, sen sijaan että havitellaan vain uutta ja lisää. Muistakaa olla ylpeitä itsestänne!! Onnellisuus ja rakkaus muita kohtaan lähtee aina siitä, että opettelee ensin rakastamaan itseään ja olemaan ylpeä itsestään!

10659213_10152349047415794_3719363542261565163_n

 


Heippa!

Mä tosiaan viruin mahataudissa alkuviikon. Tiistaina raahauduin lääkäriin ja no, kuten arvasin, oikeestaan mitään ei voida sanoa. Nyt onneksi alkaa taas olemaan normaali olo ja huomenna pääsen varmasti jo treenailemaan. Vihdoin!

Eilen pääsin myös jo vähän kevyeisiin töihin, sillä luvassa ei ollut mitään kovin fyysistä työskentelyä. Kuvattiin LOOPille Jussin kuntoprojektia ja kehitin aivan super hauskan, mutta törkeen rankan treenin, jonka voi toteuttaa kaverin kanssa. Prokkiksen eka jakso on nyt ulkona ja pääset tsekkaamaan Jussin lähtökunnon tästä. 

Minä siellä hieman pöllähtäneenä taustalla. Mulla ei ollut hajuakaan että joudun kameran eteen vielä tässä kohtaa ja tulin suoraan sängystä ;D Seliseli…

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Eilen alotettiin myös kuvaamaan sellasia hauskoja vinkki videoita, joita julkaistaan Instagramissa ja LOOPin sivuilla. Jaksojen yhteydessä tulee jatkossa aina ulos myös jokin hyödyllinen vinkki treenaamiseen tai ruokavalioon liittyen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jari vois käydä solkussa tai lainata multa vähän vita liberataa! Ohjaaja Ridanpää vauhdissa ;)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

TV-studiossa oli hauska kuvata. Kaikki aivosolut kuoli samaan aikaan kun astuin studioon ja tietenkin kaikki nauratti heti kun piti olla normaali. ;)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

This is me, trying to be normal….

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Saatiin kuitenkin hyvät vinkit purkkiin! Nyt vaan ootellaan että saadaan vinkkejä ulos :)

Arvon blogissani KAKSI , eli 1+1 lippua Serenassa järjestettäviin Waterland bileisiin! Mä haluan seuraavaksi kuulla, MIKSI sun ja sun kaverin pitäis päästä vesipuistoon bailaamaan? 

Aikaa on VAIN huomiseen, joten eipäs aikailla vaan äkkiä osallistumaan! Voittajan julistan perjantai iltana. Muistakaa merkitä kommenttiinne oikea sähköpostinne, jotta voin olla yhteydessä voittajaan!

 

 


Kello on puoli kuusi illalla ja olen jutellut tänään vähintään kymmenen ihmisen kanssa univaikeuksista, sairastelusta ja jatkuvasta väsymyksestä. Myönnän, itse nukun tällä hetkellä todella huonosti, unirytmini on järkyttävässä kunnossa ja kärsin ajottain väsymyksestä.

Mennäänpäs takasin ajassa, suoraan niihin luoliin. Mä itse uskon biologiaan ja joskus tällaisiin yhteiskunnallisiin oireisiin löytyy juurikin sieltä hyvinkin looginen syy. Kaikki oli hyvin, kunnes joku tuli ja käski ajatella järjellä. Kokoajan täytyy kehittyä, tehdä, kokea, ansaita. Harvemmin muistetaan miten tärkeää on joskus vain olla, tekemättä yhtään mitään. Okei, nyky-yhteiskunnassa ei paljoa vaistojen varassa eletä, eikä joutenololla edetä, mutta en kuitenkaan voi olla välillä ajattelematta sitä, miten paljon me soditaan meidän luontoa vastaan. Varsinkin me suomalaiset olemme aikojen alussa tottuneet lähinnä nukkumaan talvet ja kesä oli sitten sitä työn ja aktiivisuuden aikaa. Talvet tehtiin mitä oli pakko, mutta enimmäkseen levättiin, ladattiin pattereita ja kesällä tehtiin suurinosa töistä ja täytettiin varastot. Nykyään ihminen saa niin paljon jatkuvia ärsykkeitä pelkästään kotona ollessaan, ettei ihme jos väsyttää. Joka puolelta tulee informaatiota jatkuvalla syötöllä. Telkkari löytyy olohuoneen lisäksi monilla myös makuuhuoneesta, ekana kun silmät saa auki avataan kännykkä, asunto on niin täynnä kodinkoneita että pelkkä ilmasto on niin täynnä sähköä, ettei ihme jos tekee levottomaksi. Miten ihanaa olisi välillä päästä harmaaseen kivimökkiin, jossa ainut valo on oikea tuli ja äänenä kuuluisi vain säästä riippuen tuuli tai sade.

Pysähdyn hetkeksi ja katson ympärille: TV auki, sieltä tulee MTV:ltä catfish, mutta kukaan ei katso. Mulla on läppäri sylissä, jossa on kuusi välilehteä auki; sähköposti, facebook , blogini sekä muutamien yhteistyökumppanien kotisivut. Facessa on muutama keskustelu auki ja äiti laittaa tekstaria, että on eksynyt keskustassa, joten sitä pitää neuvoa. Valot on onneksi vain eteisessä päällä, mutta keittiön spottilasit ottavat ärsyttävästi hämärän keskellä silmiin. Näen liikaa sähköjohtoja lattialla ja treenikassi on levällään keskellä olohuonetta, huutaen jo tälle päivälle neljättä kertaa salille lähtemistä. Just mä vasta tulin. Kuuntelen spotifystä musiikkia, mutta en ole huomannut sammuttaa telkkarista ääniä, joten taustalla kuuluva selostus sekoitettuna musiikkiin on lähinnä raastavan kuuloista. Ja tän pitäis olla se hetki, kun mä otan happea ennenkuin pitäis taas mennä. Nimittäin oman treenin jälkeen mulla olis illaksi töitä koneella vaikka koko naapurustolle.

Sitten mä ja monet muut ihmetellään miks väsyttää, vaikkei tässä sen kummempia tehdäkkään? Tietenkin me kehitytään maailman mukana ja pystytään vastaanottamaan enemmän, mutta onhan tää aivan hullua välillä. Kaiken lisäksi asun niin keskustassa, ettei mun tarvitse kuin astua ovesta niin mun maailma täyttyy pimeyden keskellä kerrostalojen kokoisista mainostauluista, jotka räiskyen vaihtavat mainoksia sekunneissa, erivärisistä jättikokoisista valoista sekä kylteistä, liikenteestä, melusta ja muusta sekavasta informaation tulvasta. Mun seuraava projekti vois olla se, että raahaan makkarista jokaisen sähkölaitteen pois, hommaan kunnon pimennysverhot ja kiellän sieltä kaiken mikä aktivoi liikaa.  Tekis mieli kirjoittaa, että puhelinta en katso tuntia ennen nukkumaanmenoa ja koneen sammutan pari tuntia ennen… mutta en edes viitsi lähteä siihen. Pelkän duunin vuoksi joudun olemaan jatkuvasti käytettävissä, sillä vastaan kaikesta itse ja useinmiten kukun vielä aamulla duunien parissa, joten… Elämä on. :D

Joskus on mukavaa kuitenkin rauhottua arjenkin keskellä ja itse esimerkiksi vietin edellisen yöni Hotellissa. Ei duunijuttuja, puhelin äänettömällä, ei ärsykkeitä ympärillä. Sotkea saa ja sänkyä ei tartte pedata.

250428_10152626425665794_858258749738059925_n

Kaikista parasta on tietenkin hotelli aamupala, josta täytyy lähteä vähintäänkin räjähdyspisteessä pois ;)

10918998_10152626425655794_8690697162123391825_n

Mukavaa piristettä arkeen tuo myös hyvät tyypit! Vertti oli käymässä Helsingissä duunireissulla, joten sain hänestä ja Teemusta treeniseuraa. Vertistä oonkin kertonut täällä ennenkin, mutta kertauksena näin lyhyesti sanottuna hän on mm. personal trainer ja kisaa shortsisarjassa. Teemu Karppinen on myös personal trainer, ravintovalmentaja, elämäntaidon valmentaja, luennoitsija sekä fitness-valmentaja ja halukkaat pääsevät tutustumaan Teemuun lisää hänen bloginsa kautta.  Siellä on paljon hyviä vinkkejä ja fiksuja ajatuksia jokaiselle!

Pääsin taas treenailemaan tarkkojen silmien alle ja varmasti tuli itsekin opittua uutta. Kiitos tyypeille seurasta !

Nyt mä voisin kuitenkin jatkaa, jotta saan päivän joskus purkkiin.

10372590_770605273027719_1879097634113352519_n

Kuvauksista, joissa olin niin kuumehöyryissä, että en paljon jaksanut istua meikissä. ;D A-lehdet/Joonas Vuorinen