Mistä mun olkapäätreeni koostuu?

23.08.2016

Heippa ja ihanaa viikkoa kaikille!

Mulla on alkanut viikko kyllä aivan super aktiivisesti! Eilen vedettiin J’lon kanssa sadepäivästä huolimatta 12 km lenkki ja sen perään kävin iltapäivällä treenaamassa pepun pumppiin. Ei ollut välttämättä ihan top 10 treeni, mutta kyykkyihin olin taas kyllä tyytyväinen. Sekä yleisestikkin voimatasoihin. :)

Lookkini treenien ja työpäivän päätteeksi. :D

Eilinen lookkini treenien ja työpäivän päätteeksi. :D

Illalla revin vielä jostain ihan törkeet energiat ja tein hirveen kasan duunia. Oli kyllä hyvä fiilis kun pääsi vihdoin nukkumaan. Jaksaispa aina olla yhtä ahkera. ;)

Tänään ollut kuitenkin aikalailla sama agenda. Herättiin jo kuudelta (tai minä heräsin, J’lo jatkoi kuorsaamista) ja noin yhdeksältä lähdettiin taas lenkille. Tänään tuli vedettyä hieman reilu 10km ja aikaa meni 1h 45minuuttia, koska neidin piti päästä taas kahlailemaan kolme kertaa lenkin aikana. :)

Oli jalat aiiiiika hapoilla lenkin jälkeen tänään, kiitos eilisen treenin. Nyt tuntuu varmasti taas todella iisiltä vetää perus 5-6km lenkki aamuun, kun on muutamana aamuna vetänyt vähän pidemmän kaavan mukaan. Aina kun joku perus treeni tuntuu raskaalta, on hyvä vähän shokeerata mieltä ja kehoa ja vetää tuplasti vielä pidempi lenkki tai kovempi treeni. Sen jälkeen kun on vetänyt kahtena aamuna 2 tunnin lenkin niin ei perus 45 minuuttia enää huimaa, vaan tuntuu lähinnä naurettavalta :D

IMG_3783

Tänään oli myös vuorossa olkapäät sekä ihan vaan koska energiaa ja aikaa riitti, tein myös HIIT treenin porraskoneella loppuun. Mulla on siihen joku vuosia kestänyt addiktio. Rakastan sitä hien määrää mikä siitä aina irtoaa ja se on jotenkin niin ällöttävän rankkaa touhua, että siitä tulee ihan mieletön voittajafiilis aina jälkeenpäin. Crosstrainerit tai ryhmäliikunnat ei oo koskaan olleet YHTÄÄN mun juttu. Mun rasvanpoltto koostuu aina joko juoksulenkeistä, rasvanpolttosykkeellä tehdystä kävelystä (aina kun JLO on mulla, muuten juoksen mielelläni), kuntopiireistä, loikkatreeneistä tai porrastreeneistä HIIT treeninä. Mutta mitään väheksymättä on tärkeää, että löytää ne itselleen mieluisimmat tavat treenata :)

Viimeksi kerroin mistä mun jalkatreeni koostui, joten nyt ajattelin avata mun tämänpäiväistä olkapäätreeniä!

  1. Pystypunnerrus käsipainoilla (10kg käsipainot) 3×10-12.
  2. Pystypunnerrus niskan takaa smithissä 5 kilon kiekoilla 4×15, todella hallittu ja hidas palautus.
  3. Perinteinen vipari sivulle 4×15 5kg käsipainoilla
  4. Kierrolla sivun kautta eteen vipari 3kg käsipainoilla 4×15
  5. Vipunostolaite vielä loppuun pumppauksia 3×15, en tiedä mikä oli paino, mutta veikkaan että noin 3kg / puoli
  6. Soutu takaolkapäille narulla taljassa 4×15/21kg

Mä keskityn todella paljon olkapäätreenissä tuntumaan ja saan olkapääni pumppiin ilman painojakin, joten en koskaan treenaa ”maximeilla”, paitsi joskus pystäreitä varmistajan kanssa. Keskityn myös paljon palautuksiin, pitoihin ja kiertoihin liikkeissä :)

Petri Mast

Petri Mast

Nyt mä paneudun asiakkaiden ohjelmien tekoon. Laitetaan syksyn treenikausi tulille!!

 


Pienet asiat merkitsee!

01.07.2015

Heippa <3

Koska olen dieetillä, haluan herkistellä taas ! Pahoin pelkään, että nyt saatte seuraavat 15 viikkoa vielä kuunnella mun siirappisia juttuja ja herkistelyä. <3

Asiaan! Hitto mä oon ollut tänään väsynyt, samoilla fiiliksillä kuin eilenkin. Multa otettiin ruokaa pois ja käytän tällä hetkellä sellasta korkea hiilari-matala hiilari tyylistä ruokavaliota ja oon nyt halunnut kokeilla heti muutamana päivänä ne matalammat, että miltä ne tuntuu ja tuntuuhan ne aika paskalta. Ihankuin olis jotain makaronia koko kroppa, vaikka fakta on se että mulla on edelleen varmasti enemmän hiilaria kuin normaalilla ihmisellä on päivässä.  Oon vaan tottunut syömään niin hitosti ja tietenkin kun antaa treeneissä kaikkensa ja työkuvioissa on aikapaljon uusia asioita mitkä myös vievät energiaa, niin sitä on hyvin kaikkensa antanut fiilis päivän päätteeksi. :D

ONNEKSI mulla on maailman ihanimmat ystävät ja perhe, jotka tukee ja antaa voimaa. Mä en voi koskaan kiittää näitä tyyppejä tarpeeksi, vaan yritän tietenkin itse olla vastaavasti samanlainen tuki heille.

IMG_6870

Varsinkin Kristan tuki on korvaamatonta. Vaikka tää on karu laji, pää täytyy pitää kylmänä sekä jalat maassa, tappio on aina mahdollinen ja ”ihan jees” ei vaan riitä, niin silti on myös tärkeetä että on ihmisiä jotka todella antaa sulle sitä uskoa omaan tekemiseen ja niitä positiivisia sanoja. <3

IMG_6707

Rakastan ihan valtavasti <3 Oon myös niin onnellinen Kristan puolesta, sillä hänen dieettinsä sujuu niin helposti ja hyvin ! Tää mimmi tulee olemaan törkeen upea syksyllä ja mä sanon tän ihan puoleettomasti! :D

IMG_6832

Olin tänään kuntochekissä valmentajalla. Mun paino ei oo nyt paljoon tippunut, mikä tietenkin hämmentää päätä, mutta on se kunto kiristynyt. Mun kroppa on tällä hetkellä siinä painossa, mikä on varmaan sille kaikista luontevin paino, sellanen missä sen on hyvä olla, joten tästä tiputtaminen vaatii duunia. Viimevuonna aivan sama homma, samassa painossa roikuttiin pitkään ja sitten se alkoi taas tippumaan. Mulla saattaa muutenkin päivässä tippua muutaman kilon ja taas pari viikkoa pysyä samassa, kun taas joillakin tippuu todella tasaisesti. Tässä päästään taas siihen valmentajan rooliin; me ollaan kaikki todella erilaisia. Ammattitaitoa tarvitaan.

IMG_6868

Mulla takkuili treeni tänään , niinkuin sanoin olin todella loppu tänään(kin)! Vedin kuitenkin loppujenlopuksi tosi hyvän treenin, otin itselleni vain kunnolla aikaa. En oo hetkeen edes vetänyt noin hyvää olkapäätreeniä. Mä osaan halutessani jollain sairaalla tavalla motivoitua ja nauttia hieman draamasta ja tuskasta, niinkuin viime postauksessa kerroin, vedän varmasti treenit aina loppuun vaikka itkien! Ja sen jälkeen on aina ihan huikee fiilis.

Laitoin Kristallekkin jo viestin, että tänään jää kyllä HIIT tekemättä, sen verran väsyttää ja paska maistuu suussa. Kuitenkin just kun tein vikaa sarjaa olkapäille, joku mukava tyyppi tuli kertomaan että tykkää mun blogista. Se oli jotenkin niin piristävää ja positiivinen ylläri, että mäpäs piristyin siitä niin, että HIIT hoituikin yhtäkkiä helpolla.

Loppujenlopuks kaikki on niin kiinni asenteesta ja joskus sitä vaan tarvii niitä positiivisia ruiskeita jostain. Tästä itekkin oppii, että pitäis vaan aina mennä rohkeesti sanomaan jos on jotain positiivista sanottavaa jollekkin. Sitä ei koskaan tiedä miten paljon ne pienetkin asiat merkitsee!

IMG_6869

 

Oon muutenkin saanut viimeaikoina niin ihanaa palautetta blogiin, että voi herranlettas! Olette ihania ja jokaisen kommentti merkitsee aina! <3

Nyt mä vien mun pienen JLOn kevyelle lenkille ja alan nukkumaan! Huomenna mulla on hauskat tv-kuvaukset koko päivän, niistä lisää myöhemmin (:

 


Kesäkunto tehdään keväällä ;)

17.03.2015

Heippa!

Huh mikä päivä tänään! Alotettiin palaverilla sanomatalolla jonka jälkeen napattiin LOOPin radiojuontaja Jussi Ridanpää rääkkiin! Vuorossa oli porrastreeni jätemäellä. Tänään on siis yhteensä rampattu n. 5000 porrasta. Tämäkin reissu nähdään pian mediassa ;)

10995002_742371165860897_1967367307_n

fiiliksiä treenin jälkeen

IMG_6961

pojaaat… tulkaas nyt sieltä . :D

IMG_6989

just DID IT!

 

 

LOOPilta ilmestyi taas Jussin treeneistä uusi video. Sen löytää nelonenmedian, ruudun sekä Loopin sivuilta!

11033026_1084497918243018_114379350_n

olkapää treeniä :)

 

Tässähän alkaa ihan kiristymään itsekin hahah! No ei vaiskaan. Olo on ollut hieman turvonnut, kun viikon mahatudin aikana jouduin elämään lähinnä jogurtilla, joka taas ei sovi mulle yhtään. Näin silmillä miten kroppa keräsi nestekerroksen ja pöhettyi viikossa. En liputa maitotuotteiden puolesta lainkaan. Toki kohtuudella, esimerkiksi raejuusto aamupalassa on ok, mutta jatkuva jogurtilla ja maitorahkalla eläminen on ehdoton ei mulle.

Jussi taas on laihtunut hurjaa vauhtia. Alotettiin Tammikuussa ja tyyppi on -15 kiloa, ei valita nälkää ja treenitkin on nopeita ja tehokkaita!! Aivan huikeaa ja siistiä nähdä myös miten hyvä fiilis Jussilla on!!

11049277_785388001537555_1976983843_n

pyöreiden olkapäiden ja pakaroiden metsästys…

Illalla kävin vielä treenaamassa olkapäät. Oon oppinut taas uusia liikkeitä ja tapoja treenata, joilla saan aivan törkeen poltteen. Oon saanut monilta kehuja kehityksestä, joten oon todella tyytyväinen siihen mitä oon saanut aikaan ja aijon antaa KAIKKENI matkalla syksyn SM kisoja. (: Kävi miten kävi, voin ainakin katsoa tyytyväisenä taakseni!

Mun dieetti alkaa varmaankin toukokuun lopussa-kesäkuun alussa, joten se on about 2kk lyhyempi kuin viimevuonna, jolloin alotin dieettaamaan jo huhtikuussa!! kunto on sen verran siistimpi ja tiiviimpi, ettei niin pitkää dieettiä tarvita. :) Tai ainakin toivottavasti saan nämä loputkin kuukaudet pysyttyä siistissä kunnossa.

IMG_7098

 

Kevään ja hyvien fiilisten kunnaksi laitankin nyt piiiiiiiitkästä aikaa TARJOUKSEN OHJELMISTA! Niitä on kovasti kyselty jo pitkään, joten täältä pesee!

Ruokavalio+Treeniohjelma yhteensä VAIN 100e+ ALV, eli 124e! Tarjous on voimassa viikon loppuun asti!! 16-22.3

Kesäkunto tehdään talvella/keväällä, joten nyt on hyvä mahis hankkia henkilökohtaisesti omien tavotteiden ja lähtökohtien mukaan räätälöidyt treeni- ja ruokavalio ohjelmat!

Tavoitteena voi olla kesäkunnon lisäksi mitä tahansa; halusi sitten kerätä massaa, kuoria kesäkondista esiin, kiinteytyä aka. muuttaa kehonkoostumusta tai pelkästään muuttaa elämäntapoja lopullisesti terveelliseen suuntaan, mikä on henk.koht minun lemppari ”aiheeni” ohjelmissa.

Ohjelmat saa myös erityisruokavalioina, kuten maidottomana ja gluteenittomana. Allergiat ja vammat huomioidaan, päivärytmi huomioidaan, toiveet otetaan huomioon sekä nyt uutena juttuna myös budjetti otetaan huomioon!

Ohjeet tilaamiseen ja kysymykset sähköpostitse fit4ever@hotmail.fi