Oletko kostaja?

24.11.2016

Kuuntelin erästä biisiä, jossa puhuttiin siitä, miten omana motivaationa tehdä asioita toimii esimerkiksi kosto ja viha.

Mä olin ehkä nuorempana sellainen, että sain motivaatiota ”näyttää muille” tai tehdä jonkun asian, koska halusin todistaa sillä jotain jollekkin, joka oli tehnyt mulle jotain. Motiivina oli ärsyttää, herättää tunteita, näyttää. Pääsin siitä vaiheesta onneksi todella nopeasti yli ja ihmettelenkin nyt, mitä kaikenlaista voi olla ihmisellä elämässä taustalla, jos kaikki teot ja tavoitteet määrittyy kostamisen halun tai näyttämisen halun voimalla. Se voima ei pitkälle kanna.

img_0348

Mä en itse ole vuosiin löytänyt minkäänlaista motivaatiota tehdä elämässä asoita muun, kuin itseni ja aidosti sen mukaan, mitä mä haluan tehdä elämässäni. Tottakai mun, niinkuin muidenkin tulee ottaa huomioon esimerkiksi perhe, ystävät ja ylipäätään rakkaat ihmiset, joiden hyvinvoinnilla on väliä, mutta kun on tarpeeksi pöhinää itselleen tärkeiden asioiden parissa, ei jaksa edes miettiä tekevänsä jonkinlaisia efortti projekteja niin surullisen motiivin innoittamana, kuin kosto.

Kostonhimoinen ihminen usein sokeutuu tunteelle ja halulle kostaa, sekä näkee tekonsa vain yhdestä näkökulmasta; miten se vaikuttaa kostamisen kohteelle. Kostaja helposti unohtaa sen, miltä teko näyttää ihmisien silmissä, jotka eivät tiedä tai ymmärrä teon motiivia. Kostava ihminen tekee helposti typeriä valintoja, sillä hän keskittyy vain missioonsa kostaa, näyttää ja satuttaa joko yhtä ihmistä, tai pientä ihmisryhmää.

On surullista nähdä kostamista, sillä se usein kolahtaa omaan nilkkaan pahemmin kuin kenenkään muun sekä saa itse kostajan näyttämään typerältä. Älkää siis koskaan laittako energiaanne niin turhiin asioihin, vaan käyttäkää sekin efortti asioihi, joita oikeasti haluatte elämässänne tehdä vilpittömästä intohimosta ja halusta itsenne takia. Lopputulos on varmasti kestävämpi sekä asiaan käytetty energia ja aika sijoitetaan asiaan, joka vie ja kantaa tekijää aivan varmasti paljon pidemmälle, kun tilapäisen tunteen synnyttämä kosto.

Ihanaa torstaita ! xx 

 


Mun todellisuus on eri kun sun

04.11.2015

”mun todellisuus on erilainen kun sulla….” räppää Cheek. Mä oon ihan samaa mieltä tästä ja oon nyt viimeaikoina törmännyt somessa todella paljon kuviin ja artikkeleihin siitä, mikä on ”todellisuutta” ja mikä ei.

Ihmiset provosoituu todella helposti asioista, joita ei ymmärrä. Niin myös minä. Mä oon aina ollut aikamoinen sottapytty ja mä en oo ikinä ymmärtänyt miten vaikkapa jonkun ihmisen astiasto tai vaatekaappi voi olla NIIIIN tip top. Mä kun etsin paitaa itselleni niin räjäytän koko vaatekaapin sekunneissa aivan tuhoisaksi ja ei mulla todellakaan oo aikaa alkaa niitä järjestelemään värien mukaan kaappeihin.

Siksi esimerkiksi kun mä nään somessa kuvia, joissa istutaan aamulla täydellisen asunnon ikkunalaudalla, täydellisessä lookissa ja juodaan aamukahvia täydellisestä mukista ja täydellinen koira istuu täydellisesti vieressä niin mä en ymmärrä alkuunkaan miten se on mahdollista. Mulla menis niin kauan lavastaa tollanen kuva, että en edes lähde yrittämään. Mä lähinnä ”keitän mikrossa” mun aamupuurot niin että ne lentelee pitkin mikroa, enkä usein jaksa edes ottaa kunnollista astiaa alle, vaan vedän nekin jostain hemmetin rumasta muovikulhosta, joka nyt sattuu osumaan ekana käteen.

Somessa leviää artikkeli nuoresta mallista, joka päätti paljastaa maailmansa täydellisen some- illuusion takana.

http://elitedaily.com/social-news/former-model-reveals-truth-fake-instagram/1268924/

Mun mielestä hemmetin hyvä että näitä nostetaan esiin! Mä oon itse ollut monessa reissussa mukana, jossa ns. some-maailman eliitti kirjaimellisesti lavastaa tilanteita. Heitetään näitä ”hihih tässä nauran niin onnellisesti, oi kun meillä on niin ihanaa” hetkiä jonkun tuotteen kanssa ja sekunti sen päästä istutaan nurkassa naama norsunperseellä. Sitten jälkeenpäin lukee sitä postausta, miten hauska ja ihana reissu/tilaisuus oli ja liipadaapa ja todellisuus on kuvan takana aika erilaista. Hallitaan todella paljon ylipäätään mitä sinne someen laitetaan, jotta IG feedi näyttää täydelliseltä ja yhteensopivalta.Se on nykyäaikaa se. Tottakai mäkin pyrin pitämään sen jotenkin inhimillisen näköisenä, mutta tykkään postailla fiiliksen mukaan.

Mä oonkin aina saanut todella paljon paskaa niskaani, koska mä postailen ihan mitä sattuu ilman sen suurempaa sensuuria.

Blogimaailmassa on kahdenlaisia blogeja. On niitä kaupallisia, turvallisia ja tasaisen kivoja blogeja, joissa jokainen postaus pohjautuu johonkin markkinointiin tai ainakin jonkin mielikuvan myymiseen tai luomiseen. Sitten on niitä blogeja, joista ei koskaan voi tietää mitä siellä seuraavaksi postataan, jotka provosoivat ja puhuttavat. Mun blogi kuuluu näihin jälkimmäisiin, enkä ole itse keksinyt kuuluvani tuohon kategoriaan, vaan kuullut olevani siellä monien alan ihmisien luokittelemana.

Ihanaa! Mä en ikinä perustanut blogia rahan takia tai koska haluaisin miellyttää massaa. Mä en ole ikinä halunnut myydä itsestäni mitään tiettyä kuvaa, mä en todellakaan halua että mut lokeroidaan mihinkään. Mä haluan olla minä ja se sisältää juuri sitä mitä mä teen, eikä kukaan voi koskaan tulla sanomaan mulle mitä mä saan ja mitä mä en saa tehdä, niin kauan kun mä en loukkaa ketään.

10009767_956589624380157_1678098083_n

Sitten päästään itse otsikkoon. Meidän kaikkien todellisuus on erilaista ja niitä on ihan turhaa lähteä vertailemaan. Loppujen lopuksi kenenkään todellisuudesta on turha provosoitua ja aivan turhaa on kertoa millaista ”oikea todellisuus on”. Kuka täällä määrää mikä on juuri se oikea todellisuus? Mikä on kellekkin tavallista arkea?

Lehdissä näkee paljon artikkeleita otsikoilla ”tavalliset naiset pukeutuivat bikineihin, tavalliset naiset mallikuvissa…” Mikä on tavallinen nainen/ihminen/arki? Meitä on maailmassa aika monta ihmistä ja veikkaan että meidän todellisuudet ja käsitys siitä, mikä on tavallista eroaa aika paljon toisistaan. Jotain saattaa ärsyttää se, että jollakin on varaa ostaa upea auto ja se ei omasta mielestä ole normaalia todellisuutta, mutta jotakin saattaa myös ärsyttää se, että on varaa asua muualla kuin pahvilaatikossa tai varaa ruokaan, eikä se ole taas jollekkin lainkaan normaalia todellisuutta.

Joku ottaa raskauden aikana 20 kiloa, joku ottaa 4 kiloa ja nekin lähtee synnytyksessä. Toista dumataan koska lihosi niin paljon ja käytti raskautta tekosyynä lihoamiselle, eikä välitä yhtään millaista esimerkkiä antaa lapsilleen ja toista dumataan koska ei antanut vauvalle tarpeeksi ravintoa ja on itsekeskeinen ja pinnallinen kun pääsi niin hyvään kuntoon heti. Aina täytyy olla joko-tai, koskaan ei voida vaan hyväksyä että ehkä molemmissa on äiteinä todella hyviä puolia ja kumpikaan tuskin haluaa lapsilleen mitään pahaa tai olla äiteinä huonoja. Panostavat vaan ehkä eri asioihin ja elävät elämäänsä oman todellisuutensa ja tärkeysjärjestyksen kautta.

Äitejä on erilaisia, isiä on erilaisia, blogaajia on erilaisia, koiria on erilaisia, koteja on erilaisia, lapsia on erilaisia…niin monta erilaista todellisuutta.

Joku rakastaa puunata kotiaan vapaa-ajalla, joku rakastaa tehdä satoja vatsalihaksia vapaa-ajalla, joku rakastaa tehdä erilaisia meikkejä vapaa-ajalla, joku rakastaa harrastaa koiransa kanssa agilityä vapaa-ajalla, joku rakastaa maalata tauluja, shoppailla, tehdä vapaaehtoistyötä… what ever. Ihmisiä on niin paljon erilaisia, me kaikki käyttäydytään erilailla, me kaikki panostetaan eri asioihin ja kuka sen määrää mikä on oikein ja mikä väärin, niin kauan kun mitään ei tehdä ketään satuttaakseen?  Ja mä en nyt puhu ihmisistä, jotka vaikkapa luodakseen jonkinlaisen mielikuvan elää yli varojeen tai todellakin elää ”väärässä todellisuudessa” omaan tilanteeseen nähden, mutta niin kauan kun ansaitaan arkemme, niin musta jokainen saa päättää oman tapansa elää ja panostaa siihen mihin haluaa.

Mä rakastan olla verkkareissa, urheilla vapaa-ajalla ja tehdä paljon töitä. Joku rakastaa sisustaa kotiaan ja nauttii kauniisti visualisoiduista ympäristöstä. Hän ei ehkä tajua miten mä jaksan olla niin ”pinnallinen” että treenaan niin paljon ja puhun vain urheilusta ja mä en taas ymmärrä miten sen koti on niin täydellinen tai miten älyttömän raskaalta sen täydellinen vaatekaappi näyttää mun silmään ja lähinnä ahdistaa mua. Mä haluaisin huutaa sille että se on turhamainen ja se taas mulle että mä oon. Mutta me molemmat tehdään asioita mitkä saa meille hyvän fiiliksen ja eikö se oo pääasia?

Niinkun mä kirjotin ylempänä, oon nähnyt paljon tässä työssä tätä ”hymyillään nyt tässä koska on pakko” -meininkiä ja tottakai mä oon itsekin sortunut siihen välillä. Siksi esimerkiksi ylempänä julkaisemani artikkeli nuoresta mallista kosketti mua. Mä en kuitenkaan ensisijaisesti oo ikinä halunnut lähteä tekemään mun blogista tai somesta kovinkaan kaupallista ja tämäkin postaus tavallaan sotii kaikkea sitä illuusioita vastaan, jota mä, jos olisin ”järkevä” ja ajattelisin ”omaa taloudellista etuani” puolustaisin.  Mutta mä en halua, se ei ole mua. Mulle on moni sanonut miten mun tulisi enemmän panostaa kuviin ja kuvienkäsittelyyn. Haluan tehdä yhteistyötä yritysten kanssa, jotka sopii mun arkeen ja elämäntyyliin. Jotkut tykkää mun tyylistä, jotkut taas haluaa sitä kaupallisempaa, eikä kummassakaan ole mitään väärää.

Tiedostan että mä oon henkilö joka herättää mielipiteitä, mutta mä en koskaan ookkaan halunnut asettaa itseäni jonkun tiettyjen raamien sisälle, vaan mennä fiiliksen mukaan. Täällä eletään kuitenkin itselle, enkä missään nimessä halua olla somen tai julkisuuden vanki. Olen ennenkin kirjottanut siitä, että voisin hyvin feikata ja rakentaa kunnon kulissit kaiken ympärille, postata vaan niitä” oi, niin ihanista” asioista, mutta siihen en lähde, vaikka siten pääsisinkin niin paljon helpommalla. Kirjottaminen on mulle ollut aina todella tärkeä asia ja hyvin terapeuttista, haluan käsitellä blogissani asioita jotka koskettaa mua ja jotka mietityttää mua.

Muistetaan kuitenkin, ettei ole mitään yhtä ja oikeaa tapaa elää tai yhtä ja oikeaa todellisuutta, vaan meidän kaikkien todellisuudet on erilaiset. Lopetetaan siis se ”tässä oikea todellisuus” – meininki. Ei sellaista olekaan.

Ihanaa keskiviikkoa kaikille <3

 


laugh as much as you breathe and love as long as you live

28.08.2015

Heippa!

Tänään on satanut lähes koko aamupäivän. Aamuaerobinen venähti duunien vuoksi hieman myöhemmälle, mutta ei auttanut kuin pukea sadetta kestävä takki päälle ja lähteä rämpimään.

Mä en tiedä miks, mutta mä rakastan sadetta. Varsinkin kun sitä tulee kunnolla! Lenkkipoluilla ei näe ihmisiä missään ja kaikki on jotenkin todella taijanomaista, varsinkin jos pääsee jonnekkin metsän keskelle seikkailemaan. Uppoudun aina täysin omiin maailmoihin ja mulle tulee super hyvä fiilis. Rakastan vaan mielettömästi sadetta, vaikka se ei välttämättä kaikista ystävällisin sää olekaan.

Lenkin alussa kävelin Etu-Töölössä kohti lenkkipolkujani ja mua vastaan tuli about mun ikänen jätkä. Veikkaan että se tyyppi oli tulossa koulusta. Sen kohdalla oli ihan mieletön vesilätäkkö autotien puolella ja siitä tietenkin kaahasi joku autoilija ihan täysillä, heittäen lätäköllisen vettä sen jätkän päälle. Ensin katsoin kauhuissani, mutta kun huomasin huvittuneen ilmeen tällä tyypillä, niin repesin automaattisesti kippurassa nauramaan tapahtuneelle. Siinä me naurettiin molemmat, ja se oli ehkä siistein ja aidoin hetki mitä on tullut pitkään aikaan jaettua täysin tuntemattoman ihmisen kanssa.

11866356_10153065609610794_7349181005001585892_n

 

kengät – here*

ruutupaita – mango

käskoru – hermes

laukku – louis vuitton

 

 

Nauraminen on muutenkin ehkä yks parhaimpia asioita elämässä. Mä oon onnekas, mulla on työelämässä ja arjessa ihmisiä ympärillä joiden kanssa saan nauraa ja paljon. Hyvää ja aitoa energiaa. <3 Joskus aikoinaan mietin, että on itsekästä sanoa, että karsi elämästäsi kaikki negatiiviset ihmiset pois. Nykyään ymmärrän tämän merkityksen todella hyvin.

Mä en oikeestaan usko että meistä pohjimmiltaan ketään on paha ihminen tai tahallaan negatiivinen. Uskon siihen, että monilla meistä on vääriä ihmisiä ympärillä ja niiden väärien ihmisten ympärillä on vääriä ihmisiä ja tästä tulee ikuinen oravanpyörä. Olen toki joutunut toteamaan, että jotkut meistä vain on pahoja, mutta useimmiten uskon vain seuran tekevän kaltaisekseen, eikä meistä voi koskaan kukaan tietää mitä joku ihminen käy läpi tai miksi se käyttäytyy miten käyttäytyy. Olen itsekin tehnyt ja sanonut todella inhottavia asioita ja vaikka en pidä siitä, että osoitellaan ja syynätään omia tekoja muiden syyksi, niin kyllä se vain niin on, että seura todella tekee kaltaisekseen. Mulla oli vaihe, kun olin todella väärissä porukoissa ja siellä on ihan ”normaalia”, että jengin lojaalisuus menee mahdollisuuksien mukaan ja silloin ei draamaa puutu. Nyt olen muutaman vuoden ollut täysin erossa tällaisista, enkä edes muista koska viimeksi olisin ollut jossain tilanteessa, jossa olisi joutunut kuulemaan mitä joku sanoi kellekin. Jos on jokin asia niin senkun sanoo suoraan.

Tottakai aina kuulee jotain pieniä juoruja, mutta kun on itsellä ja lähipiirissä kaikki hyvin, niin niillä ei ole mitään merkitystä.

11896232_10153065612870794_6935025804651909195_n

kengät – here*

takki – here*

paita – gina tricot

koru – tebian

Varsinkin nuoremmille lukijoille haluan sanoa, että kenenkään ei tarvitse tuntea oloaan huonoksi kenenkään vuoksi. Jokainen ihminen tulee meidän elämään tarkoituksella ja niillä on aina jokin tehtävä, usein se on opettaa meille jotain, oli se sitten hyvässä tai pahassa. Ihmisistä etääntyminen ja luopuminen tuntuu sillä hetkellä pahalta, mutta kun poistaa negatiivisia tekijöitä elämästä, niin automaattisesti antaa tilaa myös niille positiivisille. Kenenkään meille tärkeän ihmisen ei missään nimessä kuulu aiheuttaa meille paskaa fiilistä. Muistakaa se !

Me kutsutaan ja houkutellaan meidän lähelle sellaisia ihmisiä, minkälaista energiaa me kannetaan mukanamme. Pitäkää siis huoli siitä, että se on positiivista älkääkä antako minkään tai kenenkään saastuttaa teitä. <3

*sisältää tuotelinkin


Fitness on yksilöllistä.

27.10.2014

Heippa hei!

Pakkohan munkin on tuoda oma korteni kekoon tässä fitness kohussa. Meidän ihanan Umpun blogikirjoitus ja illuusio kuva itsestään tyhjennettynä ja kuivana vrt. bikinit päällä ja posessa, tankattuna on herättänyt kovasti mielipiteitä mediassa. Kieltämättä umppu on todella hurjan ja huolestuttavan näköinen kuvassa! Olen ennenkin nähnyt tämän ja kauhistellut miten kammottavalta keho näyttää ennen tankkauksia. Muistan ajatelleeni että toltako mä sitten näytän…vai näyttääkö kaikilla kunto samalta?

IMG_9371-768x1024

Kuva Prime body blogista

Kuva: Prime Body blogista

Kuva: Prime Body blogista

Mielestäni ei. Olemme jokainen yksilöitä ja kunto ennen tankkauksia sekä ylipäätään kisapäivänä näyttää jokaisella erilaiselta. Tässä taas omat kuvani samasta tilanteesta. Aamulla kuivattuna ennen tankkaamista ja vieressä kisalavalla. Bikinissähän tankkaamisella ja viimeistelyllä ylipäätään ei ole kovinkaan suurta merkitystä, me ei olla niin isoissa lihoissa monikaan että imettäisiin ihan mahdottomia määriä hiilaria itseemme tai saatais mitään ihmeitä aikaan.

10447636_10152441951005794_2210614840379744095_n

lavakuva: bodylehti

 

 

Sitten vielä toinen kuva aamulla ennen tankkaamista, tyhjänä ja kuivana poseerauksilla:

10435743_10152441951010794_3122323900226405115_n

 

Mun mielestä meillä on hyvin eri lookit samassa tilanteessa umpun kanssa. Ääripään näköinen mäkin todellakin olen, mutta en ehkä samalla tavalla kuin Umppu. Näin myös monien muiden vertauskuvia ”ennen tankkausta-lavalookkissa” ja kyllä jokainen näyttää aivan erilaiselta. Se miltä sä näytät tyhjänä ja kuivana riippuu ihan siitä, mitä sulla on siellä nahkan ja luiden välissä. Kenenkään mieltä pahoittamatta tulee muistaa, että mitä vähemmän siellä sitä lihaa on, sitä kamalammalta ja sairaammalta se kroppa näyttää, koska ollaan niin hemmetin laihoja. Ei ole itsellänikään kovin huutelemista lihojeni kanssa, mutta olen tyytyväinen siihen nähden mitä olen ennen ollut ja mistä on lähdetty.

10697311_10152351611070794_8649026694332415696_o

Muutama päivä ennen kisoja. Kuivin, rasvattomin ja laihin kunto mitä mulla on ikinä ollut. Silti paino on n. 52 kiloa ennen tankkausta ja pituutta löytyy 162cm viimisten mittausten perusteella. Olen ennen ”fitnesshurahdustani” painanut normaalisti alle 50kiloa ”offilla”, joten tämänhetkinen kisapainoni on korkeampi kuin entinen päivittäinen painoni ja tulee toivottavasti tulevaisuudessa olemaan vielä korkeampi. Umppu taitaa olla mua n. 6cm lyhyempi ja kisakuvissa n. 10 kiloa kevyempi, joten meitä on ylipäätään tyhmää verrata.  Ja tässä tulee taas ilmi se, että me kaikki ollaan eri mitoissa, eri lihoissa, eri rakenteella, eri ikäsiä, eri lähtökohdista: jotkut ekaa kertaa lavalla tai kymmenettä kertaa lavalla, muutaman vuoden treenitaustoilla tai 10 vuoden -jopa useampienkin vuosien treenitaustoilla. Joillakin on lapsia, jotkut taas nuoria ja ”kimmoisammalla” iholla varustettuja. Esimerkkejä eri lähtökohtiin löytyy paljon.

Jkl 2014-1127

Vanhempani olivat erittäin huolestuneita alkavasta dieetistäni. Surullisten taustojeni vuoksi he olivatkin hyvin tarkkoja hyvinvoinnistani ja varmistelivat vointiani päivittäin. Äidin iloksi hän sai ihmetellä ruokamääriäni. Multahan ei missään vaiheessa rajoitettu perus vihannesten tai salaattien määrää ja olen aina ollut hullu viher-rakastaja, joten koko dieetin pysyin kylläisenä ja tyytyväisenä, kun sain niitä lisäillä perus ruokavaliooni oman maun mukaan. Nälkää en joutunut muistaakseni kertaakaan näkemään. Aamutreeneissä oli joskus ongelmia, kun halusi vaan äkkiä aamupalaa.

Oli myös ilo kuulla äidin mielipide, jonka mukaan en näyttänyt missään kohtaa sairaalta tai ollut mitenkään kauhistuttavan pieni tai lainkaan sellainen, mitä hän kauhulla ehkä odotti. Ja älkää käsittäkö väärin. Pienihän mä olin, mutta ihminen joka on sitten oikeesti ollut joskus pieni ja syömishäiriöinen, näännytetty kasa näyttää pikkasen eriltä. Jalat mulla oli ennen lajia n. 1/5 siitä mitä tänäpäivänä ja muutenkin olemus on huimasti skrodempi kuin aiemmin. Faktahan on se, että kisapäivänä olisin ylipainoinen ja liian iso esimerkiksi mallimaailmassa.

10409174_719626971458883_6316085701872560853_n

Kuva: Punttimimmi, fitfashion

Itsekin haluan ehdottomasti korostaa sekä aina tuoda ilmi sitä, että laji on VAARALLINEN, niinkuin lähes jokainen kilpaurheilulaji tuppaa olemaan. Kille toi asian hyvin esille uusimmassa  blogikirjoituksessaan.  Kisakunto on kisakunto jossa toivottavasti kukaan ei kovin kauaa toivo pysyvänsä. Tämä ei ole hyvinvointijumppaa tai normaalia painonpudottamista.

Laji ja sen toteutus on kuitenkin todella yksilöllistä ja kaikenlaisia tapauksia on kuultu, mutta myös paljon niitä iloisia ja onnistuneita. Sen vuoksi harmittaa, että media haluaa aina nostaa ainoastaan esiin ne surulliset tapaukset, kun positiivisia kokemuksiakin olisi varmasti heittämällä tuplaten tarjolla. Mutta ymmärtäähän toki, että kauhukokemukset ja shokeeraavat kuvat ovat mediaseksikkäämpiä ;) Väsyneisiin tyttöihin tietenkin dieetillä törmää ja dieetti ON vaativaa sekä väärissä käsissä vaarallista puuhaa. Se vaatii uhrauksia, aikaa, energiaa, järjestelmällisyyttä ja kuria. Ennenkaikkea se vaatii osaavan henkilön taustalle ja tukea läheisiltä, oikeanlaista energiaa ja seuraa ympärille. Se vaatii kylmän pään ja mielestäni jokaisen kisaajan tulisi käydä jonkinlainen kurssi anatomiasta ja liikuntaravitsemuksesta, jotta osataan itse myös ottaa vastuuta, kuunnella kehoa ja kyseenalaistaa asioita. Olisi hyvä että kisaaja itse tiedostaa miksi asioita tehdään ja mitä kehossa tapahtuu. Mikään kun ei mene niinkuin paperilla sanotaan, siksi tarvitaan myös omaa kykyä reagoida ja tunnistaa kehon merkkejä. Myös elämäntilanne, joka sallii hieman itsekkään aikakauden kisadieetillä on aina plussaa. Uskon kuitenkin, että jos pohjatyön malttaa tehdä oikein ja ylipäätään hyvät elintavat ovat arkea, liikunta on nautinto ja bileiden jääminen väliin ei ole maailman loppu, niin dieetin aikaisesta ajastakin voi saada PALJON irti ja uskokaa tai älkää, sitä pystyy jopa tekemään hyvällä fiiliksellä.

Tätä lajia on tuhansia tapoja toteuttaa ja meitä on moneen junaan. Onneksi pääasiassa lajin parissa touhuavat taitavat moni olla suht onnellisilla kokemuksilla liikenteessä ja ne joille laji ei sopinut, voivat keskittyä johonkin muuhun. Väsykiukut ja kamppailut tahdonvoiman kanssa kuuluvat aisiaan, tavoittelit sitten mitä tahansa elämässä. Mikään ei tule ilmaiseksi tai helposti, muuten me kaikki elettäis meidän unelmia. Touhu on hyvin pitkälle kiinni asenteesta, henkisestä hyvinvoinnista sekä tietenkin siitä, miten sun kroppa ottaa touhun vastaan. Kaikille laji ei sovi ja niin se vain menee. On myös hölmöä kisata monet kisat putkeen palautumatta tai kehittymättä kisojen välissä ja ihmetellä miksei homma etene. Omasta mielestäni lavalle tulee kerta toisensa jälkeen tuoda jotain uutta.

Kaikkia tarinoita ja kokemuksia, jokaista mielipidettä kunnioittaen voin sanoa että UGH,Olen puhunut. ;) Muistakaa että tämä on vain minun näkemykseni asiasta, ei henkilökohtainen kirjoitus ketään kohtaan tai kenenkään muun mielipidettä/kokemusta paheksuva stoori. Jokaisella on oma näkemyksensä asiaan ja tässä pala omaani.

10701980_10152358113560794_7918327293734172087_n