ÄLÄ TURHAAN SELITÄ.

12.09.2016

*Yhteistyössä fitnet.fi

Tekipäs edellinen postaukseni taas hyvää. Oli mielenkiintoista lukea lukijoiden palautteita ja ajatuksia minusta ihmisenä. Olen positiivisesti yllättynyt siitä, miten kauniita ja ihania sanoja sieltä tulikaan! Olen melko varma, että tässä lähes 7 vuoden aikana lukijakuntani on muodostunut hyvin paljon itseni kaltaisista ihmisistä. Samankaltaisten ihmisten on helpompi ymmärtää ja samaistua ajatusmaailmaani, kun taas erilaisilla ihmisillä saattaa olla aivan eri käsitys ja elämänkatsomus. Ihmisillä on valitettavasti vähän hassu tapa vihata asioita ja piirteitä ihmisissä, joita ei itse ymmärrä. On myös aivan mahtavaa kuulla, miten lukija on täysin vastakohta, mutta osaa silti lukea ja seurata kirjoituksiani avoimin mielin. Se jos jokin on ihailtava piirre ihmisessä!

Tällaisissa postauksissa on aina vaarana itse provosoitua ja saada aikaan pahaa mieltä itselle tai muille. Oli kuitenkin virkistävää päivittää ajatuksia siitä, että ei, minun ei itseasiassa tarvitse puolustella itseäni saatika selittää tekemisiäni kenellekkään, joka tahallaan haluaa liioitella jotain asioita tai nähdä vain ne huonot piirteet minussa. Jokaisella saa olla oma mielipide ja kunnioitan sitä. Aina kun lukee vääristellyn, kaukaa haetun ja liioitellun kommentin/väittämän, täytyy vain vetästä hieman happea, kunnioittaa toisen näkökulmaa ja vain kiittää kommentista. Varsinkin silloin, kun itse tietää asian olevan vääristelty, ei ole tarvetta selitellä mitään.

img_5305

Huomaan selkeän eron nuorien sekä vanhempien ihmisten kommentoinnissa. Vanhemmat ihmiset ihailevat usein rohkeutta, tietynlaista pelottomuutta ja pokkaa olla oma itsensä, kun taas nuoremmat saattavat kokea sen itsekkyytenä ja ärsyttävänä. Luulenkin, että mitä vanhemmaksi ihminen tulee, mitä enemmän elämässä kokemusta karttuu, sitä vahvemmin ymmärtää sen, ettei muiden mielipiteillä ole loppujenlopuksi mitään väliä. Sitä oppii ihailemaan muidenkin rohkeutta, menestymistä ja onnistumisia. Ajatusmaailmalla on niin suuri vaikutus meidän tulevaisuuteen, että kannattaa aina välillä pysähtyä miettimään itsekseen, haluaako nähdä kaikessa aina vain sen negatiivisen asian, merkkaako sulle enemmän se että pääset haukkumaan vai kehumaan ja mitä sä itse haluat elämältä? Kenenkään ei tarvitse lähtökohtaisesti yrittää miellyttää ketään tai tehdä elämänsä valintoja ensisijaisesti muiden mielipiteitä ajatellen, kunhan vain pyrkii elämään muita kunnioittaen ja olemaan ystävällinen kaikille. Kun sulla on puhdas omatunto, voit tehdä valintasi aivan miten itse haluat.

img_5307

Lyhyesti haluankin antaa nuorille ja miksi ei vanhemmillekkin lukijoilleni neuvon, että antakaa muiden mielipiteille tilaa ja älkää turhaan selitelkö.

img_5306

Olipas hyvä viikon aloitus tänään! Nukuin aika pitkään ja herättyäni päivä lähti perinteisesti käyntiin mun ja J’lon 6km lenkillä. Vedin siinä lenkin aikana kaksi puhelinpalaveria, joten tuli tehokkaasti multitaskattua sekin 45 minuuttia. Kotiin päästyäni oli ruoan teon aika sekä muutamia duunijuttuja hoidettavana. Näiden jälkeen lähdin vetämään ihan hullun jalkatreenin! Lämmittelin pitkästä aikaa kunnolla, vanhan liiton porraskoneella pakarat jo valmiiksi tuleen, joten koko treenin ajan hiki lensi ja pyrstö oli aivan tulessa. Meillä oli TöölöGymille ilmestynyt uusi ”työntokone”, joka muistuttaa juoksumattoa, mutta sä itseasiassa työnnät itseäsi pakaroilla eteenpäin. Ihan mielettömän raskasta, mutta hauskaa! Katsokaapas mun snapchatista miltä se näyttää, vaikka siinä hieman pelleilenkin. (snapchat: lindamanuella)

img_5308

Muistattehan kaikki syksyn treenarit, että meiltä löytyy aivan super tehokkaita valmennuksia meidän fitnet.fi sivustolta. Vedän itse tällähetkellä Fit for bikini ohjelmaa muistuttavalla jaolla ja meiningillä. Tänä aamuna sainkin jo hieman pientä teaseria mun vatsalihaksilta, jotka alkavat pikkuhiljaa taas kuoriutumaan esiin!! Jesssssssss! :D

 


HIRVEÄ ÄMMÄ.

09.09.2016

Näin eilen ystävääni aamupäivällä ja puhuttiin siitä, minkälaisen kuvan ihmisestä saa somen kautta. Tutustuttiin ystäväni kanssa vasta viime talvena & hänellä oli ollut miehensä kanssa musta tietynlaisia ennakkoluuloja somen ja median perusteella. Tämä on aihe, josta olen saanut kuulla koko elämäni. Jo ennen mediaa tai blogeja. Ihmiset jotenkin olettavat, että olen ilkeä, itsekeskeinen ja suomeksi sanottuna jopa vähän kusipäinen.

Jäin miettimään asiaa, kun se legendaarinen lause; ”kun meillä oli tietynlainen mielikuva susta, ja sitten sä oletkin siis niin todella hyvä tyyppi!” tuli ulos. Myönnän että olin nuorempana ajattelemattomampi ja jos joku on seurannut mun blogia silloin alkuaikoina niin varmasti huomaa eron ajatuksissani. Onhan tätäkin kirjoitettu jo kohta 7 vuotta, eli ei mikään ihmekään, jos on jutut ja ajatusmaailma hieman muuttunut tässä vuosien varrella.

On kuitenkin täysin mun vastuulla se, että ajatusmaailmani oli todella paljon suppeampi ja olin ihmisenä hyvin paljon kapeakatseisempi sekä ehkä jättänyt tietyn mielikuvan itsestäni. Koskaan en mielestäni koe olleeni ilkeä ihminen, mutta en ehkä ole osannut ottaa muita huomioon tarpeeksi tai ymmärtänyt, etteivät kaikki pidä jyräävistä, äänekkäistä persoonista, joilla on aina kaikkeen jokin mielipide. Mun koko perhe on sellainen & uskon, että se käsillä huitominen ja kilpaa huutaminen tulee sieltä Kreikan puolelta. Nykyään osaan ottaa rauhallisesti, antaa muille tilaa ja olla vaikkapa vain ihan hiljaa. Tosin silloin multa kysytään, onko kaikki ihan hyvin.

img_5146

Mä hymyilen ja nauran paljon. Toissapäivänä hain JLON Joelilta ja Joel nauroi, että miten mun nauruni ja ääneni voi kuulua suurin piirtein korttelin päähän. Ainakin tietää että olen lähellä. Lisäksi mun huumorintaju on aika hurja ja verbaalinen arkkuni hyvin varustettu, mikä saattaa pelästyttää ihmisiä. Sanon myös mielipiteeni usein suoraan, tietenkin ensin tilanteen arvioiden sekä kaiken perustellen. Mulla on periaate, että en puhu koskaan mitään mitä en pystyisi joka tilanteessa sanomaan selkä suorana. En koskaan yritä miellyttää ketään olemalla samaa mieltä, jos en ole, mutta en koskaan kuitenkaan väitä mitään ilman perustelua tai halua vain sanoa, vaikka en tietäisi asiasta mitään.

14199319_10153875576615794_3941337596754752388_n

Joskus sitä kuitenkin miettii, että herranjumala, saako ihmiset tosiaan musta niin helposti negatiivisen kuvan somen perusteella? Sen tiedostan, että esimerkiksi ulkonäköni on jopa hieman pelottava; tummat piirteet, perus ilmeeni on todella vihaisen näköinen ja erotun varmasti joukosta. Musta ei saa tekemälläkään lempeän naapurin tytön näköistä, eikä mulla ole miellyttämisviettiä. Kuitenkin pidän itseäni kilttinä, auttavaisena ja sydämellisenä ihmisenä joka rakastaa naurattaa jengiä. Olen todella lojaali ja rehellinen ja se onkin yksi heikkouteni, sillä annan itsestäni aivan liikaa esimerkiksi täällä bloginkin puolella ja olen aina se tyyppi porukasta, joka sanoo ääneen muiden puolesta asioita. En väitä, että mulla olis loppujenlopuksi mitenkään vahvemmat mielipiteet kuin muilla, mä vain uskallan sanoa ne ääneen. Ja mikään maailmassa ei muutu; ei parempaan eikä huononpaan jos me kaikki vain istumme kiltisti rivissä nyökytellen ja hymyillen ja vasta kotona puramme tunteemme facebookin statukseen tai anonyymisti jonnekkin palstalle.

Uus tukka: Gyyli Jesse Ripset: Ribella

Uus tukka: Gyyli Jesse
Ripset: Ribella

Mitä mieltä te olette, mikä musta tekee eniten ”ei niin lähestyttävän” ihmisen ja mikä mussa luo eniten niitä ennakkoluuloja? Nyt saa kertoa ihan luvan kanssa, otan mielelläni kaiken vastaan ja ehkä opin näkemään taas asioita uudesta näkökulmasta!

 


Rikkooko fitness parisuhteen?

06.07.2016

Tämä on ollut aika puhuttava aihe ja multakin on kysytty asiasta monesti. Törmäsin kuitenkin hiljattain väitteeseen, jossa kerrottiin varsin asiantuntevasti, miten fitness on rikkonut mm. minun parisuhteeni. Onko todella niin, että fitness rikkoo parisuhteita?

Valehtelisin jos väittäisin, että fitneksessä kisaaminen ei vaadi itsekkyyttä kisaajalta. Sitä todellakin uppoutuu ikäänkuin tietynlaiseen kuplaan, ja niin pitääkin, jotta saa suljettua kaiken ylimääräisen ulos ja kanavoitua kaiken keskittymisen ja energian kisapreppiin. Olenkin monesti miettinyt, miten kisaaminen ja esimerkiksi perhe-elämä lasten kanssa on mahdollista. Itse olen todella temperamenttinen ja kovapäinen ja jos päätän jotain, niin usein menen vaikka läpi harmaan kiven jotta sen saavutan. Se on hyvä ja huono juttu. Pysyn hyvin päättäväisesti kiinni tavoitteissani, mutta se ei välttämättä tee minusta kaikista helpointa kumppania. Olenkin käynyt jo suhteellisen nuoreen ikääni nähden kaksi burn outia, joka on selkeä seuraus siitä, että teen kaiken täysillä ja menen niin pitkään yli jaksamiseni kunnes seinä tulee vastaan.

IMG_0679

Se, rikkooko fitness parisuhteen on mun mielestä vähän monimutkikkaampi asia. Kilpaurheilijan kanssa voi olla todella vaikeaa olla, jos ei ole itse kiinnostunut lajista tai kokenut kilpaurheilijan arkea. Siinä ollaan kisaajan puolesta todella herkillä ja käydään ajoittain hyvin syvillä vesissä. Toisaalta, jos energian osaa kanavoida oikein, se voi olla todella opettavainen kokemus ja tuoda täysin uuden syvyyden kumppanuuteen. Kumppanin tuki on korvaamatonta kisakaudella. Kisakausi on ohimenevää ja varmasti hieno kokemus, kun siihen asennoidutaan tiiminä positiivisesti.

Toisaalta jos tukea ei saa, se saattaa tuoda uuden piirteen molemmissa sekä synnyttää uuden tunteen esiin suhteessa. Jos kumppani ei ota huomioon tilannetta, kannusta tai tue, voi tulla todella turvaton ja epävarma olo suhteesta.

Mun oma mielipide on, että fitness kisaamisena ei itsessään riko parisuhteita. Se, miten kumppani tukee ja osallistuu kisakauteen merkitsee, kuin myös se, miten kisakuplasta osataan tulla ulos ja hetkellinen oma itsekkyys korvata toiselle merkitsee loppupeleissä. Jäädäänkö siihen ”vain minä ja minun aikatauluni” moodiin vai osataanko antaa myös toiselle tukea, arvostusta ja mikä tärkeintä; panostaa yhteisiin hetkiin, kokemuksiin ja yhteisiin tavotteisiin. Osataanko antaa tukea myös toiselle, kun hän sitä tarvitsee?

800_3114

Uutta parisuhdetta on kisakaudella mun mielestä hyvin vaikea alkaa rakentamaan, ellei toinen ole perillä siitä, mitä kisaamine henkisesti ja fyysisesti vaatii toiselta ja miten monista asioista ”luopumista” se on. Varsinkin nuorien ihmisten näkökulmassa. Onko toinen valmis siihen, että ravintoloissa ei käydä, spontaaneja kesäiltoja kuplivien kanssa ei vietetä, nukkumassa ollaan viikonloppuisinkin aikaisin ja päivät menee hyvin rutiinimaisesti saman kaavan mukaan. Treeneistä ei tingitä ja ruoissa ei huijata!

10608458_10152355927610794_357706260034899033_o

Sitten se monien veikkaama totuus siitä, erottiinko me Joelin kanssa fitneksen vuoksi? Ei. Me ei erottu, koska me oltaisiin kärsitty mun dieetistä tai riidelty sen vuoksi. Meillä oli ongelmia suhteessa, koska oltiin tultu viimeisen vuoden aikana enemmänkin hyviksi ystäviksi, kuin kumppaneiksi suhteessa. Joel oli mulle lähinnä kuin veli lopussa. Rakkaus ei missään vaiheessa loppunut, Joel on edelleen mulle tärkeä ja ollaan paljon yhteydessä.

Yksi merkittävimpiä syitä miksi mä halusin erota oli se, että mä koin että olin itse muuttunut ihmisenä todella paljon siitä 19-vuotiaasta Lindasta, joka olin kun tapasin Joelin. Meillä oli sillon paljon yhteistä ja meillä oli hauskaa yhdessä. Joel oli kuitenkin jo 29-vuotias kun tavattiin, eli ihmisenä hyvinkin paljon jo löytänyt itsensä. Koen, että muutuin aika radikaalisti hyvin nopeasti ja yhtäkkiä huomasin, että meillä on hyvin erilaiset elämäntavat, tavoitteet ja ajatusmaailmat monissakin asioissa. Joel on työnsä puolesta paljon bileissä, festareilla ja erilaisissa tapahtumissa. Mä taas aloin enemmän ja enemmän lähinnä välttelemään clubeja ja viihtymään salilla, työskentelemään yhä enemmän hyvinvoinnin parissa. Me ei enää oikeen nähty, koska elettiin ihan erilaisia elämiä. Tuntui siltä, että mä menin oikeelle kun Joel kurvasi vasemmalle.

Kisojen aikana ja jälkeen huomasin, että meidän mielipiteet ja ajatukset eivät kohdanneet monessakaan asiassa enää. Mulla oli jatkuvasti huono omatunto siitä, etten ollut enää se ihminen joka olin suhteen alussa. Mua hävetti se, että Joel näki ja tapasi festareilla iloisia biletyttöjä ja kotona häntä odotti kollarit päällä sohvalle nukahtanut mimmi, joka teki vain töitä ja treenasi. Koin huonoa omaatuntoa siitä, että olin muuttunut siitä menevästä tsirpulasta tuulipukukansalaiseksi.

1487989_10152355928345794_5517590446678277050_o

En ole ennen sanonut julkisesti asiasta koska en koe asiaa mitenkään dramaattisena tai halua syyttää ketään, mutta fitness ei kaatanut meidän suhdetta, vaan merkittävin tekijä ratkaisussa oli, kun sain Joelin kiinni uskottomuudesta mua kohtaan.

Se ei kuitenkaan ollut ylitsepääsemättömän vakavaa, mitään fyysistä pettämistä ei ollut tapahtunut. Valehtelua ja salailua kuitenkin tarpeeksi luottamuksen menettämiseen ja tietynlaisen arvostuksen katoamiseen. Oltaisiin varmasti päästy sen yli, mutta mä kuitenkin tiesin, että olin löytämässä itseäni ja omaa juttuani, eikä me oltu valitettavasti enää menossa samaan suuntaan. Mulle on todella tärkeää suhteessa kumppanuus ja se tunne, että mennään yhdessä tiiminä tai ei mennä lainkaan.

Eli rikkoiko fitness meidän suhteen? Ei rikkonut. Ihmiset kasvaa ja muuttuu, varsinkin nuoret. Fitness on ehkä ollut monille suuri kasvunpaikka ja tekijä tulevaisuuden suunnitelmien suhteen, mutta jos pelkästään yksittäinen kisadieetti pilaa jonkun suhteen, niin silloin se menisi pilalle ensimmäisen yhteisen kriisin, vastoinkäymisen tai muun tiimityötä ja tukea vaativan elämäntapahtuman kohdalla.

Kaikenkaikkiaan uskon itse siihen, että kaikella on tarkoituksensa, eikä se, että minä muutuin tai että varmasti molemmat tekivät tietoisia ratkaisuja tarkoita sitä, että jompikumpi olisi väärässä/huonompi. Jokaisella on oma tiensä kuljettavana ja jokaisen tietä, valintoja ja tapaa elää tulee kunnioittaa. Itse olen kiitollinen Joelille kaikesta ja toivon hänelle pelkästään parasta!

Pus <3


slut-shaming

14.04.2016

Slut-shaming. Ah, mikä ihana uusi trendisana, jota voi käyttää mihin tahansa seksiin liittyvään. Kirjoitan aiheesta, koska koen sen tällä hetkellä hyvin ajankohtaiseksi termistä kasvaneeksi ilmiöksi somessa.

Slut-shaming on mun mielestä alkuperältään erittäin hyvä termi ja se ajaa hyvää ajatusta takaa. Se puolustaa naisten oikeutta vastata omasta kehostaan sekä seksuaalisuudestaan. Se vastustaa niitä ajatuksia, joiden mukaan e-pillereitä käyttävä sinkku nainen on horo tai irtosuhteita harrastava nainen on huonompi kuin muut naiset. Se edustaa sitä, että seksikkäästi pukeutuvaa naista ei saa raiskata ja puolustaa sitä, että naisella on tilanteesta, pukeutumisesta ja paikasta riippumatta AINA oikeus sanoa ei sekä tehdä omat valintansa.

Slut-shaming on kuitenkin mm. instagramin mukana saanut täysin uusia sfäärejä ja sitä käytetään oikeuttavana ja vapauttana terminä lähinnä kaikkeen seksiin ja seksuaalisuuteen liittyvään.

Hyvin vahvana Slut-Shamingin levittäjänä pidetään mm. Amber Rosea, joka on avoimesti kertonut kokemuksistaan 14 – vuotiaana neitsyenä, joka on tullut slut sheimatuksi koko koulun voimalla ja miten mm. Kanye West on julkisesti slut sheimannut Amberin kertomalla käyneensä 30 kertaa suihkussa sen jälkeen, kun oli harrastanut seksiä Amber Rosen kanssa.

Kanye kuitenkin ristiriitaisesti ylistää vaimoaan Kim Kardashiania siitä, ettei ota itseensä ihmisten slut sheimauksesta, vaan ignooraa kansan ja jatkaa hyvin ylpeänä vartalonsa esittelemistä some kanavoissaan, provosoiden lähinnä kaikkia kuvillaan.

Tämähän on monen julkkiksen, jolla ei ns. talenttia löydy, tapa pysyä pinnalla. Provosoiminen toimii aina. Ja ilmeisesti se tuottaakin ihan hyvin, joten why not. Sillä on kuitenkin selkeästi seurauksia, jotka näkyvät nuorten naisten käyttäytymisessä nimenomaan omilla some kanavoillaan.

#liberated

A photo posted by Kim Kardashian West (@kimkardashian) on

Mä koen, että olen suvaitsevainen ihminen, mä en kovin helposti tuomitse kenenkään valintoja perustelematta, mutta jos multa kysytään että minkälaisen viestin koen saavani naiselta, joka paljastaa kaiken kaikille, niin kyllä mä rehellisesti sanon etten ainakaan ensimmäisenä sitä itseään kunnioittavaa, vahvan naisen kuvaa.

Voi kuinka monesti olenkaan nähnyt nuoria tyttöjä jakavansa itsestään kaiken, seisovat 110% sen takana, käyttävän kilpenään termiä slut-shaming, tätä maagista sanaa joka raivaa oikeudet heidän käytökselleen ja muutaman hassun vuoden päästä katuvan sekä kertovan julkisesti miten väärässä he olivatkaan. Yleensä tähän henkiseen kasvamiseen ja mielipiteen muuttumiseen sekä katumiseen liittyy mm. aidon rakkauden löytäminen, se että joku näyttää sulle kuinka arvokas oletkaan ja jonkun, joka opettaa nuorelle naiselle miten rakastaa ja kunnioittaa itseään. Voin itsekin jollain tapaa seisoa henkisen kasvamisen ja seksuaalisuuteen liittyvien mielipiteiden muuttumisen takana tässäkin aiheessa, vaikka mulla onkin ollut kasvatuksen puolesta aina hyvin vahvat periaatteet aiheeseen liittyen.Sanotaanko näin, että olen nuorempana pukeutumisellani ja käyttäytymiselläni varmasti viestinnyt jotain muuta, mitä olen ihmisiltä halunnutkaan ja saanut vääränlaista huomiota. Kaikki meistä kuitenkin tekee virheitä ja käyvät erilaisia elämänvaiheita läpi. Kasvaminen on kaikista tärkeintä. Se, kun omista virheistä ja valinnoista oppii on kaikista hienointa oppimista ja oivaltamista elämässä. Sillon mikään ei koskaan ole ollut turhaa, eikä mitään tarvitse katua. Kunhan kasvaa, se on pääasia.

Moni oppii aikuistuessaan sen, ettei seksikkyys tai seksuaalisuus ole aina linkitettynä alastomuuteen ja itsensä esittelemiseen. Päinvastoin.

Mun mielestä slut-shaming termi on aikoinaan kehitetty vahvojen, itsenäisten naisten tueksi, jotka saattavat halutessaan harrastaa yhden illan juttuja, pärjäävät vahvoina itsenäisinä naisina, eivätkä tarvitse miestä pitämään heistä huolta. Kuitenkin jossain vaiheessa sana menetti merkityksensä, kun kaikkeen yhteiskunnan yhteisiin moraaleihin ja käytöstapoihin poikkeavaa seksuaalista sekoilua ja käytöstä alettiin puolustamaan sanalla slut-shaming.

Jos ihmettelet pankissa työskentelevää naista, jolla on niin lyhyt minihame että perse näkyy, olet slut sheimaaja, koska jokaisella on oikeus pukeutua miten haluaa ja nauttia kehostaan. Jos näet (ei ammattilaisen) naisesta aikuisviihde videon etkä ylistä asiaa, olet slut sheimaaja, sillä se, että harrastaa kolmen kimppaa kotivideolla ei ole väärin. Jokainen saa harrastaa seksiä ja toteuttaa seksuaalisuuttaan milloin vaan, kenenkä kanssa tahansa, kuinka monen ihmisen kanssa haluaa. Jos paheksut julkisella paikalla seksiä harrastavaa naista, olet slut sheimaaja, sillä paikasta ja ajasta katsomatta seksin harrastus on kaikkien oikeus. Slut sheimaus oikeuttaa kaiken; itsensä jakamisen kenelle tahansa, itsensä paljastamisen missä vain. Koska nainen omistaa itse kehonsa ja oikeutensa seksuaalisuuteensa.

 

When you're like I have nothing to wear LOL

A photo posted by Kim Kardashian West (@kimkardashian) on

 

Ääripää slut shaming edustajien kohdalla suurin kysymys joka mulla pyörii mielessä on usein Miksi? Olen itse ollut nuorempana tyhmempi ja naiivi, puolustellut käytöstäni kaikenlaisilla asioilla. Olen pukeutunut nuorempana hyvin paljon paljastavammin kuin nykyään. Mulla oli kunnon vesirajamekkoja, oli push upeilla varustettuja pikku toppeja ja hyvin seksuaalisia vaatteita. Kyllä, mä hain niillä huomiota. Mä tiesin että mulla on hyvä runko ja käytin sitä häpeilemättä saadakseni huomiota. Nykyään kuitenkin ymmärrän, ettei seksikkyydessä ole kyse itsensä paljastamisesta, suoranaisesta tyrkyttämisestä, vaan sun omista arvoista, ajatuksista, itsevarmuudesta ja nimenomaan itsekunnioituksesta. Mä väitän, että voin olla helvetin seksikäs vaikka musta ei näkyisi kuin kasvot. Katse, eleet, energiat, älykkyys ja kaikki se yhdessä on seksikkäintä mitä itse tiedän.  Jos mä saisin valita mun seksikkäimmän ruumiinosan, se olis 100% mun silmät. Piirteenä kuitenkin ehdottomasti karisma.

Oikeasti itsevarma ihminen voi lamaannuttaa ihmiset karismallaan, hurmata hymyllään ja lumota katseellaan. Kun energiat ovat balanssissa, sä rokkaat vaikka pilkkihaalarissa keskellä kesää. Tosin kuuma saattaa tulla ;)

Celebrate your body. Se ei automaattisesti tarkoita, että heitä vaatteet pois ja pyllistä jengille, koska sulla on hyvä perse. Se tarkoittaa mun ajatusmaailmassa sitä, että nautit olostasi kehossasi ja kannat sitä niin, että koko maailma sun ympärillä rokkaa sen mukana. Se mitä sulla on päällä tai miten paljon sä näytät itsestäsi paljasta ihoa ei ole missään tekemisissäkään tämän asian kanssa. Alastomuus itsessään ei tee kenestäkään seksikästä, se ei myöskään viestitä muille, että sä nyt vaan nautit sun kehosta niin paljon, että haluat viedä sen paljaana muiden ihmisten nähtäväksi.

Miksi ihmetellään, jos ihmiset ihmettelevät hyvin paljastavasti, lähinnä alusvaattesillaan julkisilla paikoilla kulkevaa ihmistä? Miestä tai naista? Uskon monen reagoivan vahvasti tällaiseen yksinkertaisesti vain siksi, että se ei yksinkertaisesti ole yhteisten moraalien ja käytöstapojen tapaista. Ei kyse aina ole siitä, että joku ei pitäisi susta ihmisenä tai että se ihminen on kateellinen, paskamainen ja juntti, jos sen kasvatuksen mukaan julkisilla paikoilla pukeudutaan tiettyjen sääntöjen ja tapojen mukaan. Oli kyse sitten baarista, kaupasta, työpaikoista tai mistä tahansa tilaisuudesta.

Siihen on varmasti jokin syynsä, miksi meille pyritään pienestä lähtien kasvattamaan tietynlaisia rajoja, käytöstapoja ja moraaleja meidän elämään. En usko, että niiden perimmäinen syy olisi rajoittaa meitä ja meidän seksuaalisuuttamme tai oikeuttamme kehoomme millään tavoin. Maailma muuttuu ja kaikki ei ole niin kuin oli vielä 100-, tai edes 10-vuotta sitten, mutta se, että esimerkiksi seksin harrastaminen on parhaimmillaan todella diippiä henkisen yhteyden jakamista ja rakastamista, tuskin muuttuu koskaan. Ja kuulostan varmaan ihan kävyltä, mutta mun mielestä on hienoa että yhteiset moraalit ja käytöstavat suojelevat jollain tapaa tätä ajatusta. Kuinka moni oikeasti saa yhden illan jutuista enemmän kuin antaa? Ehkä sen ymmärtää vasta sen jälkeen, kun on kerran oikeasti rakastanut jotain, miten hieno ja kahdenkeskinen asia seksi ylipäätään on ja miten arvostettava asia oma seksuaalisuus on.

130327-For-World-For-Him

Sanotaan, että termi slut määrittää naisen, joka käyttäytyy kuin mies. Tässäkin kohtaa päästään taas niihin moraaleihin. Ei kaikkien yleisiin moraaleihin, vaan sun omiin moraaleihin. Haluanko mä miehen, joka käy jokaisen mahdollisen naisen läpi vaan koska voi? En. Ihan yhtä lailla mä kiinnitän ihmiseen huomiota; miehetkin voivat olla tyrkkyjä ja pilata potentiaalisen kokonaisuuden käyttäytymällä epäkunnioittavasti ITSEÄÄN kohtaan. Ihan yhtä lailla mä määrittelen miehen, kuin naisenkin tämän oman käyttäytymisen sekä oman viestintänsä mukaan. Kyllä hyvin käyttäytyvä mies on vaan seksikäs. Se ilman paitaa heiluva, helikopteria esittelevä ”panomies” on yhtä luotaantyöntävä mun makuun, kuin se itseään tyrkyttävä ja esittelevä nainenkin. Tiedostan tietenkin sen, että kyse on aina siitä, mitä jokainen haluaa.

Kirjoitin tekstin, sillä haluan tuoda toisen näkökulman slut-shaming termille. Mä olen sen alkuperäisen tarkoituksen puolella, ehdottomasti. On nykypäivää ja täysin oma asia, harrastaako yhden illan juttuja ja viihtyykö hyvin itsenäisenä naisena sinkkuna. Se, että taas tahallaan provosoi ja hieroo alastomuuttaan ihmisten naamaan, ei liity millään tavalla termiin slut-shaming. Käytöstavat, moraali ja kasvatus erottaa slut-shamingin slut-shamingista.

Loppujenlopuksi mulle on aivan sama mitä kukin päättää tehdä. Mua ei missään nimessä häiritse kenenkään toiminta. Mä olen ainoastaan vastuussa siitä, miten minä käsitän julkisesti alastonkuvan julkaisevan naisen viestin ja jos ihan faktoja puhutaan, niin niin kauan kun mun ympärillä on ihmisiä jotka jakavat suurinpiirtein samoja ajatuksia, tavotteita ja moraaleja kuin minä, niin mun puolesta ihmiset sen ulkopuolella tekevät just niinkuin itsestä tuntuu. :)

Muistathan, että kyseessä on minun mielipiteeseen ja ajatuksiini perustuva kirjoitus, eikä millään tavalla yhden ja oikean ”totuuden” julistamista. Aiheesta voisi kirjoittaa vaikka kirjan,asiasta voisi keskustella loputtomiin, mutta toivottavasti kantani tuli jollain tapaa selkeästi esille alkuperäisen slut-shaming termin sekä nykyisen, ääripäihin vietävän ja kaiken oikeuttavan slut-shaming termin välillä.


Nordic Fitness Expo – spekulointia!

15.10.2015

Moikka!

Onpas tänään ollut jälleen kerran ihana ilma! Toivottavasti mahdollisimman moni pääsi siitä nauttimaan :)

Tänään on ollut ylipäätään aivan mieletön päivä. Oon ollut koko päivän todella ”rakastunut elämään” ja elämästä humalassa, niin siistejä juttuja on tänään taas tapahtunut ja sain aivan upean työtarjouksen erääseen prokkikseen, johon liittyy urheilu sekä eräs legendaarinen yhtye jonka musiikin tahdissa mutkin on lähinnä kasvatettu. Mahtavaa. :D

12093475_1629142894004792_1941630543_n

Eilen myös alotettiin LOOPin kanssa uus prokkis, jossa tutustutaan julkkisten Ruokapäiväkirjoihin. Kasmir oli ekana vuorossa ja oli kirjotellut viikon verran mulle syömisiään. Voin kertoa että mielenkiintoista settiä tulossa ja todella hauska päästä seuraamaan mitä ketäkin mielenkiintoinen persoona sinne suuhunsa laittaa ja miten jengi ylipäätään soveltaa ruoka- ja liikuntapuolella elämäänsä kun arki on yhtä rundia.

Mulla aukee pian myös oma Youtube Channel jossa tutustutaan sitten vähän syvemmin vielä näihin ihmisiin ja sieltä tulee kyllä sellasta matskua, että saa nauraa :D Ei oo ihan perus haastattelut ja liipalaapat vaan nyt annetaan oikeesti palaa ja tuodaan vähän rehellisemmin niistä ihmisistä asioita ilmi. Mä en halua sinne mitään teennäistä läpäläpää vaan oikeesti repiä niistä tyypeistä asioita irti mitä muut ei ehkä välttämättä kehtais kysyä :D Itsekin mielenkiinnolla jään odottamaan kuka uskaltaa heittäytyä ja kellä ei kulissit sorru yhtään.

Kasmirille iso kiitos, tuli hauskaa matskua! :D

Musta on aivan mahtavaa myös tuoda mun seuraajille vähän myös sitä mun omaa persoonaa esille. Mä oon ehdottomasti huumori ihmisiä ja rakastan mm. itseironiaa, sarkasmia ja hyvin räväkkä huumori ylipäätään on mun juttu.

12112275_10153176168310794_6064500233591138909_n

vaihdoin myös väriä ja kävin pitkästä aikaa ottamassa rispeinpidennykset Viivillä! Näistä myöhemmin lisää! mitä mieltä hiusväristä?

 

Mutta, itse otsikkoon!

Viikonloppuna oli siis Lahdessa Nordic Fitness Expot ja varmasti monikaan lajia yhtään seuraava ei ole voinut olla huomaamatta tätä suurta spekulointia tuloksista. En muista koska näin suuret skandaalit olis viimeksi sijoituksista tullut! :D

Mun mielestä jokaisella on ehdottomasti oikeus sanoa mielipiteensä ja täytyy muistaa, että kyseessä on arvostelulaji, jossa arvostellaan sun fysiikkaa, ei persoonaa.

Mä olen itse sitä mieltä, että tuomarit varmasti tekivät ratkaisut niin, miten parhaimmakseen näki. Tottakai ihmetyttää miten erilainen mielipide on suomalaisilla tuomareilla vs. kansainvälisillä, kun vertaa  vaikkapa Nicole Wilkinsin ja SM-kisan tuloksia kisaajien kohdalla, mutta mun mielestä jokainen ansaitsi voittonsa ja sijoituksena ja jokainen kisoissa ollut voi olla hemmetin ylpeä itsestään! Mielettömästi onnea jokaiselle kisaajalle, itse aivan kylmillä väreillä seurasin monia upeita kisaajia ja jokainen oli omalla tavallaan super. <3

Onnea, onnea, onnea !!

Hirveä kisakuume iski jälleen ja toivottavasti pääsee itsekin mahdollisimman pian lavalle taas. Niin upeaa se on :)

/srv/www/fitfashion wordpress/releases/20150429070043/app/wp content/uploads/sites/18/2015/04/IMG 0679