SINNE MISTÄ KAIKKI ALKOI.

24.06.2016

Tänään lähdin hyvän sään piristämänä vähän herättelemään kroppaa Merikarvian pururadalle. Se on mulle todella tunteikas paikka liikunnan suhteen, sillä sieltä aikoinaan, noin 7 vuotta sitten alkoi mun kiinnostukseni juoksemiseen. Muistan ikuisesti kun juoksin pisimmän, 3km pururatalenkin pysähtymättä. Unohtumattomia fiiliksiä.

13516301_10153691046265794_1721820922776615646_n

En yhtään ihmettele miks se tuntui niin siistiltä. On aina yhtä yllättävän rankkaa juosta maastossa, kuin tavallisella hiekka- tai asfaltti tiellä. Olin ensimmäisen 3km jälkeen jo aivan rikki. Huohotin kuin mikäkin possu. Tosin juoksin sen noin 15 minuutissa läpi, eli vauhti olisi voinut olla kevyempi. Juoksin reitin vielä toisen kerran läpi, tällä kertaa hieman rauhallisemmin.

Maasto on täynnä jyrkkiä ylämäkiä ja en muistanutkaan miten haastavaa on pelkästään katsoa, ettei vain astu vinoon tai minkään möykyn päälle. Muutaman kerran astuin ns. ohitse jonkin uran päälle ja ai hemmetti miten se kirpaisi jalkapohjasta. Kegätkään eivät olleet ihan lajiin sopivat, mutta ei sitä ennenkään olla välineillä urheiltu.

Muistan ikuisesti kun siirryin maastosta asfaltille ja olin aivan ihmeissäni siitä, miten paljon kevyempää juoksu on kantavalla ja tasaisella maalla, kuin maastossa. Kymppi taittui aivan kevyesti sen jälkeen, kun oli ensin opetellut juoksemaan maastossa.

13501612_10153691336010794_8933405972292866152_n

naama punaisena lenkin jälkeen

Kyllä mä ihmettelen, miten olen näillä pururadan lenkkipoluilla todella pimeelläkin yksin juossut ilman puhelinta, sillä olin jo nyt aivan paniikissa keskellä päivää, jos puskassa hiemankin liikkui jokin. Todennäköisesti siellä oli vain tuuli, joka heilutti oksia ja puiden lehtiä. Sai muutaman kerran nauraa omille reaktioille ja ajatuksille muutaman paniikkispurtin jälkeen. Toinen kierros meni jo onneksi paljon rennommin ja pelkän suorittamisen sijaan kerkesi hieman ihailemaan ja fiilistelemään maisemiakin.

Nyt mun pitäis lähteä lapsuudenystävän luokse paljuilemaan!

Oikein ihanaa juhannusta kaikille <3 Olkaa nätisti!