Moikka!

Pahoittelen pitkästä postaus välistä. Mä itseasiassa kirjoitin teille Torstaina postauksen, mutta se olikin aihe jota oli todella vaikea käsitellä tekstinä, joten päätinkin olla julkaisematta tekstiä ja tehdä sen uudestaan video muodossa heti huomenna! :)

Perjantaina oltiin mun ystävän Mariannen sekä muutaman muun tytön kanssa Ocean Clubin avajaisissa, joka itseasiassa sijaitsee meidän naapurissa. Jep. Naapurissa.

Meidän kotia suoraan vastapäätä on Plaza Beach banus club, ja tarkoitan siis kirjaimellisesti vastapäätä. Suoraan portin toisella puolella.  Sitten taas samalla puolella katua, viereisessä rakennuksessa sijaitsee Ocean club Marbella, joten ollaan tässä tällaisen mukavan musiikin ja kiljunnan ristitulessa.

Oikeesti aika karseeta, en olis koskaan kuvitellut että tää on olemista bileiden keskellä päivästä toiseen kun käytiin tätä asuntoa aikoinaan katsomassa ja Niko vähän varoitteli noista kesän bileistä. :D

Jos olis linda 17-18 vee, niin täähän olis vaan törkeen siistiä, mutta tällä hetkellä hieman ristiriitanen fiilis. Toisaalta ei ole koskaan sellanen olo, että olis yksin, mutta toisaalta en jaksais koko päivää, iltaa ja yötä kunnella musiikin pauhetta ja ne ilotulituksetkin alkaa kyllä jossain kohtaa ärsyttämään. Hauska lähteä lenkille aamulla kun känniset turistit ryömii tossa toisella puolella! Jej. :D

No, anyway. Mentiin avajaisiin kivalla porukalla ja meillä oli kyllä aivan mielettömän hauska ilta! Tanssittiin jalat kipeiksi, tutustuttiin uusiin ihmisiin ja pidettiin hauskaa tyttöjen kesken. Lähdin hieman ennen kahta kotiin ja nukahdin välittömästi sänkyyn päästessäni. Mulla ei oo hetkeen ollut niin kipeet jalat kun perjantai yönä, hah. Lisäksi tanssittiin niin paljon, että olin pelkästään siitö aivan loppu. Ei onneksi ainakaan ollut pitkä matka kipittää rantapolkua kotiin.

13109076_1182555221764320_1532951773_n

Teemana oli white and silver (jackie ei tottele pukukoodeja, joten…) ja mulla oli klassisesti pieni vaate paniikki päällä, sillä harvemmin mä pukeudun kokonaan valkoiseen ja kaikki mun korut on suurimmaksi osaksi valko-kulta/kulta, kuin hopea. Sovitin valehtelematta 20 mekkoa ja löysinkin upeita, mutta en raaskinut ostaa upeaa kallista mekkoa, sillä tiesin etten tule valitsemaan valkoista mekkoa asuksi kovin mielelläni uudestaan. Mielummin ostan sitten mekon värissä, jota varmasti käytänkin enemmän ja jossa viihdyn.

Olin ostanut juuri muutama päivä sitten kuvan housut Zarasta ja heitin sen kaveriksi aivan basic topin. Isot hopeiset korvikset korviin ja hopeat kengät jalkaan = volà. Paljon enemmän mun näköinen kokonaisuus, kuin väkisin ängettynä valkoiseen pikkumekkoon.

13102509_536033486568561_1518991130_n

Nuorempana paljon helpommin puin kauniin mekon ainoastaan sen mekon upeuden vuoksi, vaikka en olisikaan todellisuudessa edes viihtynyt mekossa kunnolla. Nykyään mulle on todella tärkeetä että mulla on hyvä fiilis vaatteissa; ei tarvitse repiä ylös eikä alas ja olo on mukava ja omalla tavalla varma. Tärkeetä on että näyttää itseltään. On aivan karseeta olla vaatteissa, jossa sun tarvii stressata tai olo on epämukava. Se taas vaikuttaa ihan koko fiilikseen ja näkyy ulos epävarmuutena ja lähinnä pilaa koko illan.

13129897_556688511207747_1128002441_n

Ilta sisälsi todella upean ilotulituksen ja kaikenlaista mageeta meininkiä! Avajaisissa oli sen verran vauhdikas meininki, että oon ollut kaks päivää aivan törkeen väsynyt. Siis totaalisen loppu. :D

13096027_10153576598750794_4674091292485439542_n

Olin Lauantaina aivan kuin rekan alle jäänyt. Mentiin päivällä Mariannen kanssa tallille ja odotin hirveesti että pääsen nauttimaan päivästä Bahrin kanssa. Harmikseni sain kuulla, että Bahrin kavioon oli tullut halkeama ja se odotti kengittäjää, joten jouduin menemään toisella hepalla. Mulle annettiin sellainen todella kaunis, espanjalaiskaunotar, joka oli todella kiva ja helppo hoitaa. Tämä oli mukavaa vaihtelua siihen jatkuvaan Bahrin egoiluun.

Mä en kuitenkaan ihan hirveesti lämmennyt tälle mini mimmille, sen laukka oli niin pomppuisa ja hevonen tuntui todella luihulta. Se pelkästi ihan hassuja juttuja ja teki lujissa vauhdeissa ihmeellisiä sivuväistöjä aivan yllättäen. Mun vatsalihakset oli ihan tulessa kun yritin jotenkin näyttää järkevältä siinä meiningissä.

Tänään oli sama juttu, ratsastin tällä valkoisella kaunottarella, koska Bahrin kavio piti leikata lyhyeksi ja sen täytyy antaa parantua ainakin viikon verran.

Mentiin tänään uusi reitti maastossa ja ohitettiin muutama polo clubi ja päätettiinkin, että mennään joku päivä dinnerille jollekkin kivalle polo clubille, tutustumaan vähän lajiin. Hevonen oli paljon kivempi ratsastaa, kun tiesin vähän millainen neiti kyseessä, mutta jep, kyllä mulla oli kova ikävä Bahria. Ihan sama vaikka puris mua miljoona kertaa, on se vaan loistava ja joka kerta ihanampi ratsastaa.

Oli muutenkin todella kiva huomata tänään miten erilailla Bahri nykyään reagoi muhun. Se selkeästi tunnistaa mut ja alkaa hyväksymään mut ihan erilailla kuin ennen. Ego on edelleen todella suuri, mutta pienin askelin kohti yhteisymmärrystä. :)

13124817_10153576598665794_728817747164047194_n

Jokatapauksessa viikonloppu on ollut hauska ja meininkiä on riittänyt. Nyt mulla on kasa duunia tehtävänä huomiseksi, joten palataan huomenna videopostauksen merkeissä! Toivottavasti kaikilla oli hauska vappuviikonloppu ja ootte muistanut käyttäytyä!;)


Hola!

Niinkuin olen jo mm. videopostauksessani kertonut, olen erikoisen hyvä viihtymään yksikseni. Mulle pitäisi antaa siitä jonkinlainen awards palkinto ja voisin vaikkapa osallistua johonkin erakko kilpailuun. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä luontevammin näkisin itseni asumassa maatilalla (kuitenkin kaupungin lähettyvillä) kaikenlaisten eläinten kanssa. Täällä se on hyvinkin mahdollista ja on todella hassua, että vain 2 km päässä keskustasta on täysi maatila meininki upeiden niittyjen, kukkuloiden ja appelsiini viljelmien seassa.

Esimerkiksi talli jossa käyn ratsastamassa, sijaitsee noin 3 km päässä meidän talosta. Täysin siis kaupungin lähellä, mutta kuitenkin aivan omassa rauhassa. Se olis ehkä mulle se unelma, mutta Niko ei varmasti suostu muuttamaan mun kanssa maatilalle ja ostamaan kaikenmaailman otuksia pihalle sekoilemaan.

Mä rakastan kaupunkia, hienoja vaatteita, kenkiä ja laukkuja, mutta mä myös rakastan luoda paskaa tallilla ja putsata mutaisia eläimiä. Niko taas on ihminen, joka tykkää että yhdestä napista toimii kaikki ja meidän talon lähelle ei tuoda kuin korkeintaan hyvin koulutettu koira ja ehkä joskus saan kinuttua oman akvaarion…. :D

13062477_10153568234640794_82568287783024245_n

Palataanpas takaisin aiheeseen. Suomessa mulla on kaikki niin, että mä voin lähes pelkästään olla ihmisten kanssa, joista oikeasti pidän ja jotka koskettavat mua aidosti. Ihmisiä joiden kanssa mulla on puhuttavaa, joilla on samanlainen työmoraali, halu kehittyä ja joilta myös itse saan paljon energiaa. Mä rakastan ihmisiä joilta voin oppia ja jotka myös voivat oppia multa. Ja jos ei oppia, niin ainakin saada energiaa.

Mulla taitaa olla aivan muutama mun ikäinen ystävä, lähes kaikki muut ovat mua vähintään 10-20 vuotta vanhempia. Mielestäni ihmisten kypsyyttä ja ”sielun ikää” ei tulisi koskaan yhdistää numeroihin. Mä uskon, että mulla voi olla kymmeniä vuosia mua vanhemmalle ja kokeneemmalle ihmiselle paljon asioita annettavana, vaikka multa puuttuisikin puolet hänen elämänkokemuksistaan. Samoin kuin mä voin oppia vaikka pieneltä lapselta asioita. Ihmisten välillä voi tapahtua monenlaista vuorovaikutusta; oppimista, energian antamista ja jakamista, innostusta, inspiraatiota, motivaatiota tai vaikka vain positiivisia viboja.

Noh, joka tapauksessa, mulla on Suomessa just ne ihmiset mun ympärillä ketä tällä hetkellä tarvitsenkin elämääni. Lisäksi mulla on älyttömän paljon tuttuja ja olen ikäänkuin tottunut, että ihmiset tietävät tietyissä piireissä mut ja sen mitä esimerkiksi teen työkseni. Saan usein ensimmäisinä tietää tapahtumista jotka kiinnostavat mua ja mun ei ns. tarvitse stressata tai kytätä tapahtumien, julkaisujen tai minkään perään mikä mua kiinnostaa. Olen tottunut, että kuulen niistä sekä voin mennä mihin haluan.

Tietenkin kaiken sen eteen mitä mulla Suomessa on, olen joutunut tekemään paljon duunia ja tutustumaan moniin ihmisiin, sekä vuosien varrella muodostamaan ne tärkeimmät ja aidoimmat suhteet, sekä luonnollisesti myös pettymään ja kokemaan ihmissuhteiden osalta kaikenlaista, ennen kuin tämä nykyinen tilanteeni on muodostunut.

Täällä taas mua ei tunne ketään, mua ei kutsuta mihinkään eikä kukaan oo ikinä kuullutkaan musta. Mä en siis vain voi odotella kotona että saan infon eventeistä ja kutsun tilaisuuksiin. Blogit on täällä aika lasten kengissä ja olen instagramin kautta löytänyt vain muutaman blogaajan Marbellasta. Tässä on tietenkin myös pieni mahdollisuus tulevaisuuden kannalta. Se tosin vaatisi sen, että jaksaisin kirjoittaa tekstini myös englanniksi.

13094350_10153568206205794_4952700779920897404_n

Olen täällä joutunut tulemaan todella radikaalisti ulos omista rutiineistani ja poistumaan siitä mukavuusalueesta, johon olen Suomessa tottunut. Olen kirjaimellisesti stalkannut ihmisiä ja ottanut heihin yhteyttä Instagramin directin kautta, pyytänyt samanhenkisiä blogaajia kahville kanssani, jotta oppisin Espanjan blogaamiskulttuurista enemmän ja saisin infoa siitä, mikä meininki täällä on; onko täällä ylipäätään noteerattu blogaamista ja kuinka isona asiana sitä pidetään.

Tottakai mä haluan myös frendejä ja rakentaa edes jonkinlaista sosiaalista toimintaa omaan elämääni tai muuten alan pikkuhiljaa muuttumaan jonkinlaiseksi psykopaatiksi. Mulla on tästä mun viimeaikaisesta meiningistä niin hullu fiilis, mä en ikinä laittaisi kenellekkään Suomessa inboksiin viestiä ja pyytäisi mun kanssa kahville. Hah! Huippua.

Tavallaan todella hauskaa. Mulla on vaan se ”ongelma” itseni kanssa, että oon todella huono vetämään niitä alku small-talk sessioita ja siks mä joudun todella ponnistelemaan itseni siihen moodiin, että nyt tutustutaan ihmisiin ja luodaan jonkinlaista verkostoa tänne. Mä mieluusti vain olisin itsekseni, erakoituisin, ahdistelisin Nikoa ja syyttäisin sitä kaikesta mun yksinäisyydestä sekä turvautuisin niihin muutamiin ystäviin joihin olen täällä tutustunut. Harmi että se ei mua elämässä vie eteenpäin ja jos mä aijon täällä puoliksi asustella, niin mun on pakko saada tännekin tietynlainen tekemisen meininki. Ja ehkä aloittaa se myös Englanniksi kirjoittaminen. Niin ja Espanjan opiskelu….

Mitä luulette, tuunko saamaan kavereita? :D

 

 

 


Mä oon koko mun nuoruuden vihannut juoksemista. Ainoa muoto jossa se oli siedettävää oli pesäpallon pesien välit ja peleissä juoksujen tekeminen. Ihailin kuitenkin ihmisiä jotka juoksivat pitkiä matkoja ja pystyin vain haaveilemaan siitä, että pystyisin itse juoksemaan ja vieläpä nauttimaan matkasta.

IMG_5891

Aloitin 17 vuotiaana harjoittelemaan juoksemista. Kaikki alkoi silloisen asuinpaikkani pururadalta ystäväni kanssa. Muistan vieläkin sen fiiliksen, kun juoksimme ensimmäisen kerran ”isoimman lenkin”, joka on matkaltaan noin 3km pitkä. Tällä hetkellä 3km tuntuu lähinnä hauskalta määrältä, mun jalat vasta lämpenee kunnolla siinä matkassa, mutta silloin se tuntui äärettömän kovalta suoritukselta.

Toki on aivan eri asia juosta maastossa pururadalla, kuin jalkakäytävällä tai hiekkatiellä. Maastojuoksu on tuplasti raskaampaa sekä itse reitti ylämäkineen on paljon haastavampi kuin vaikkapa ”city juoksu”.

IMG_5890

*Sisältää tuotelinkin

Jossain vaiheessa pururata alkoi kyllästyttämään ja siirryin juoksemaan pitkin kyliä. Muistan ajatelleeni, että herranjumala tää touhu on kevyttä. Maastossa juokseminen olikin yllättäen nostanut mun kunnon sille tasolle ettei perus asfaltilla juokseminen tuntunut ollenkaan raskaalta. Toki se oli taas aivan erilaista iskua polville ja nilkoille.

17 -vuotiaasta juokseminen on ollut mulla ihan viikottaista rutiinia. Joskus tulee kuukausia kun en harrasta juoksemista niin paljoa, mutta yleensä sitä tulee harrastettua 2-4 x viikossa. Teen paljon eri sykkeillä, pidempiä ja lyhyempiä lenkkejä. En siis aina vedä samalla tyylillä samaa pituutta, vaan fiiliksen mukaan teen lyhyempiä ja intensiivisempiä juoksulenkkejä ja joskus taas pidempiä ja matala sykkeisempiä. Joskus mun lenkki on 25 minuuttia ja joskus 60 minuuttia.

Tänään oli todella hyvä flow juoksemisessa. Tuntui siltä, että olisin voinut juosta vaikka maailman ääriin, kunnes… kotiin päin juostessani ohitin erään seisoskelevan lenkkeilijän. Lenkkeilijä oli noin 2 metrinen, selkeästi urheilija/paljon urheileva, noin 25-30 vuotias mies jolla oli jonkun joukkueen tiimivaatteet päällä.

Yhtäkkiä huomaan että tää tyyppi juoksee aivan mun kyljessä kiinni. Päätän nostaa vauhtia, koska vierekkäin juokseminen tuntuu hieman häiritsevältä ja kiusalliselta. Mies nostaa myös vauhtia ja pysyy tiukasti mun vierellä. Ajattelen, että mies lähti juoksemaan tarkoituksella lujempaa ja hiljennän vauhtia, jotta tämä kiusallien tilanne loppuisi ja pääsisin keskittymään siihen omaan suorittamiseen taas.

Niin ei kuitenkaan tapahtunut. Mies hidasti kun huomasi, että mä hidastin ja pysyi edelleen kiinni lähes mun kyljessä. Kokeilin vielä muutaman kerran samaa, mutta aina kun mä kiihdytin niin hän kiihdytti. Kun tajusin, että mies tekee sen tahallaan niin mua alkoi vaan naurattamaan. Jengi luuli että ollaan joku pariskunta lenkillä yhdessä.

Tiesin että mulla on vaan muutama kilometri kotiin ja päätin idioottina lähteä juoksemaan lujempaa. Mies veti myös kovemman vaihteen päälle ja lähinnä kevyesti hölkkäsi siinä samalla, kun mä juoksin minkä töppösistäni vaan pääsin, kuitenkin samalla pyrkien siihen, etten kaadu naamalleni hieman vaikean ja möykkyisen tien avustamana.

Joka kerta kun ihmisiä tuli vastaan ja yritin väistyä taka-alalle, niin mies lähinnä jäi odottamaan että mä pääsen ihmisvilinän ohi ja voidaan jatkaa meidän ”yhteistä lenkkiä”. No, tuli ainakin annettua lenkin loppuun kaikki mitä irti lähti ja sen jälkeen kun olin hyväksynyt sen faktan, etten tule pääsemään tämän tyypin ohi eikä hän ajatellut myöskään itse päästä mun ohitseni, niin nöyrryin kohtalooni ja juoksin sitten tällaisen ikäänkuin oman kirittäjän saattelemana kotiin. Omalla portilla ajattelin että jos en nyt oksenna tähän tai menetä tajuani, niin en ikinä.

Tulipahan taas ainakin katsottua mihin omista pienistä moottoreista on. Pitäis joskus kokeilla cooperia pitkästä aikaa, tosin siihen olisi myös täydellistä saada jonkinlainen awkward kirittäjä viereen, niin varmasti sais paremman tuloksen. :D

IMG_5858

Juokseminen on varmasti yksi parhaimmista asioista ja juoksijan flow on tavoittelemisen arvoinen kokemus. Väitän itse päässeeni tähän muutamia kertoja elämässä. En läheskään joka ikinen kerta, mutta sen verran usein, että olen jaksanut innostua juoksemisesta jo 6 vuotta. Itse flow tuntuu siltä, että kaikki katoaa: aika, paino, huolet, suorittaminen. Siinä hetkessä on vaan sä ja se törkeen hyvä fiilis.

Nyt kun kevät tulee, niin suosittelen lukijoilleni rohkeasti juoksemista. Sen ei tarvitse olla kuin vaikkapa 20-30 minuutin kevyt köröttely alkuun, eikä muutamat kävelyaskeleetkaan lenkkiä pilaa. Kunnon kohoaminen on usein alussa todella nopeaa, joten jokainen löytää varmasti sisäisen juoksijansa yllättävän nopeasti, jos laji vain yhtään houkuttelee. Juoksussa on tyypillistä ensimmäisen 5-10 minuutin aikainen jähmeys ja alkukankeus, jonka jälkeen meno kevenee. Sen kun jaksaa sinnitellä ohitse, niin yhtäkkiä saattaa huomatakin, että juokseminen onkin ihan kivaa. ;)

When in doubt: run!


Heippa!

Vaihteeksi vähän kuulumisia ja kunnon ”mulla on vähän liikaa asiaa” – postaus. Olin eilen hierojalla ja käytiin läpi mun selkä-hartia-niskat seutua, sillä mulla on kaularangassa parin nikaman madaltuma, sekä reagoin KAIKKEEN jännittämällä hartiani ja tästä syystä mulla on aina hartia-niska seutu jumissa ja kärsin pääkivuista jatkuvasti.

Mulla pysyy alakroppa kunnossa yllättävän hyvin. Harvoin siellä on mitään jumia, painetta tai kipuja. Siksi alakropalle riittää about 1 x kk hieronta, kun taas yläkropan huollan melkein joka viikko.

Mulla on mun lavassa sellainen kolikon kokoinen kohta, josta mulla on lähes pakonomainen tarve painaa niin lujaa kun mahdollista. Kipu ja paine säteilee olkapäähän, joskus jopa ranteeseen asti. Jos nojaan esimerkiksi hyllyyn tms. ja joku kulma osuu siihen kohtaan, niin tulee ihan törkeä himo painaa hyllyn kulmaa tai oven kahvaa siihen kohtaan. Se ei lähde hieronnalla ja mulla on ollut se varmaan 3 vuotta.

No, eilen sitten kokeiltiin että mitäs jos laitetaan siihen kohtaan akupunktioneuloja. Hieroja oli aivan ihmeissään, sillä neulat melkein vääntyivät kun niitä yritettiin puskea lihakseen ja hieroja kertoi, että jos ei tietäisi ettei tässä kohtaa ole luuta, luulisi hän että on osunut luuhun. Niin kova paine puski vastaan, että lopuksi neuloja oli jopa vaikea saada enää lihaksesta pois. :D

Itse en nähnyt, mutta selkään tuli kuulemma kunnon reaktio ja tunsin miten koko vasen puoleni kiristi kuin joku olisi laittanut mulle aivan liian pienen kompressio paidan päälle joka ei anna yhtään periksi.

Jänniä juttuja, miten niin pienessä kohdassa voi olla noin kova paine. Illalla mulla nousi selvästi hieman kuume, luulen että tällä on jotain tekemistä asian kanssa. Onko kellään samanlaisia kokemuksia?

Hieronnan jälkeen Niko vei mut vihdoin eläinkaupoille. Olen kaksi viikkoa kinunut lähes päivittäin, että pääsisin katsomaan eläimiä eläinkauppaan.

Mulle ei kuitenkaan näin jälkeenpäin jäänyt yhtään kiva fiilis kokemuksesta. Täällä Espanjassa on mitä vaan eläinkaupoissa; Isoista pöllöistä kaikenlaisiin ison koiran kokoisiin pampajäniksiin. Koiranpentuja löytyi lasikopeista, vähän niinkuin akvaarioista tai marsun kopin kokoisista häkeistä….

Mä en muutenkaan oikeen tiedä, että miten tollasen koiran kokoisen pöllön ottaminen lemmikiksi oikein onnistuu? Mä oon käsittänyt että pöllöt eivät ole lemmikki tyyppisiä otuksia, varsinkaan aikuisena napatut. En tosin tiedä näiden pöllöjen historiaa, mutta kaksi todella isoa, aikuista pöllöä siellä tuijotti ja vaikutti lähinnä siltä, että ne olis halunnut mahdollisuuden tullen repiä multa silmät päästä. Eli vihaisilta ne vaikuttivat. Varmasti poikasena otettuna pöllön saisi totutettua lemmikiksi, mutta että aikuinen pöllö olkkariin kököttämään. En oikeen tiedä. Tai sitten tämä todella villin oloinen pampajänis? Käykääpäs googlesta katsomassa millainen otus se on. En oo koskaan nähnyt niin isoa jyrsijää. :D

Entä miten koirapennut hoidetaan liikkeen kiinni mennessä? Onko ne siellä liikkeessä niin kauan että joku ostaa ne, vai kuljetetaanko ne joka päivä jonnekkin muualle? Sellainen pieni, alle luovutusikäinen vauva ei välttämättä kestä tällaista. Teki mieli ottaa ne kaikki kotiin äkkiä ja etsiä niille itse oikeat kodit.

Sen olen huomannut, että vaikka aikaisemmin kerroin sitä miten hienoa on, että täällä pelastetaan koiria kaduilta ja niille etsitään uusia koteja, niin kuitenkin täällä eläin on eläin. Niille saa tehdä oikeestaan mitä vaan. En sanoisi, että eläimiä laiminlyödään; niillä on kaikki ”tarvittava”, mutta ei niitä mitenkään paapota ja ylihoideta, kuten itse olen tottunut tekemään.  Tulee mietittyä miten paljon itse tekee eläimensä eteen ja miten paljon sille antaa. Kotona JLO menee munkin edelle, jos mä en oo muistanut käydä hakemassa ruokaa tai kaupassa niin se on kyllä JLO joka syö ennen kuin minä ja minä odotan aamuun. :D

12298883_990195787720526_968099815_n

Käytiin myös tallilla moikkaamassa Bahria. Siellä se kökötti komeana boxissaan ja ihmeissään kuunteli mun löpinöitä. Ihanaa, kohta on sunnuntai ja pääsee taas ratsastamaan!! Mulla on ihan mielettömän järjetön ikävä Jlota ja ylipäätään sellainen eläinkuume, että voisin adaptoida kaikki maailman eläimet. Yritän ylipuhua Nikoa, että saisin koiranpennun. Haluaisin kovasti päästä opettamaan koiralle kaikenlaista ja kasvattamaan koiranpentua. Mielellään jotain super haastavaa tapausta vielä! Jlo on niin hyväkäytöksinen, ettei sitä edes huomaa, eikä se oo ikinä tehnyt mitään tuhoa nuoruuden mielenosoitus pissojen lisäksi. Ollaan kuitenkin puhuttu, että koira tulee vasta kun muutetaan about vuoden päästä omaan kotiin ja saadaan iso piha, jossa on ison koiran kivempi olla. Mutta ei sitä kuitenkaan tiedä, jos joku ihana vaikkapa vahingossa tulisikin joku päivä mukaan…. Eihän niitä lupia eläimiin koskaan muutenkaan kuulu kysellä miehiltä ;)

12342480_10153255114445794_1755725490131310584_n

Saan onneksi oman possun tänne kohta. Tulen Suomeen käymään 1-10.4 tekemään työjuttuja ja samalla hakemaan JLON. Ehkäpä koiravauva kuume sitten vähän lievenee kun saa oman possun kotiin. Jospas me opeteltaisiin uusia temppuja sen kanssa.

12508922_10153345914575794_3598634479480504304_n

Mitä mieltä muuten olette Iltalehden tekstistä ähkyn helpottamisesta terveys sivujen puolella, jossa mainostellaan tätä vanhaa tapaa lievittää ähkyä oksentamalla? :D Tekstissä kerrotaan ensin muutamia tapoja helpottaa ähkyä, kuten yksinkertaisesti odottaminen tai kevyt kävely. Lopussa kuitenkin mainitaan että tehokkaimmaksi todettu tapa on työntää sormet kurkkuun ja oksentaa. Luin tekstiä tänään ja hieman ihmeissäni tarkistin muutamaan otteeseen, että tuliko nyt luettua oikein. ”Olo helpottui, kun syömäri kävi välillä työntämässä sormet kurkkuunsa ja sai aikaan oksennusrefleksin, joka helpotti painetta vatsalaukussa.” 

Eihän artikkelissa mitenkään KANNUSTETA oksentamaan ja se myös mainitaan hyvin selvästi tekstissä, mutta muistan vaan itse bulimikkona, että kaikki alkoi siitä kun viattomasti kokeilin oksentaa muutaman karkin pihalle ja yllätyin siitä miten helppoa tuo olikaan. Siitä kaikki alkoi ja muistan sen vielä kuin eilisen. Itse en välttämättä toisi tällaista vinkkiä esiin, vaikka antiikin ajan Roomassa oltaisiinkin käytetty ruokaorgioissa tätä kyseenalaista keinoa helpottaa oloa ruokailujen välissä.

Ja sitten vieressä on hyvässä lykyssä artikkeli siitä, miten fitness ihmiset ovat vaarallisia. Heh. :D

PS!

Meiltä löytyy parhaimmat vinkit ja keinot pysyä a) poissa ähkystä ja b) metsästää tahtomaansa kuntoa/uutta elämäntapaa tai harrastusta terveellisesti ja varmoin tuloksin!

Fitnet.fi sivuston nettivalmennuksista saat nyt -15% koodilla fitnetspring! Vielä ehtii rantakuntoon ilman paniikkia :)

http://fitnet.fi


Tällä viikolla on kokeiltu eri lajeja omien treenien rinnalla, mikä on aina todella mukavaa vaihtelua. Käytiin Nikon kanssa pelaamassa Padel tennistä, mikä on mun mielestä yksinkertaistetusti sanottuna vähän kuin helpotettu Tennis. Siinä yhdistetään Tenniksen ja Squashin ominaisuuksia. Mikä tekee Padelista helpomman kuin normaali Tennis on mun mielestä se, että takana sulla on seinät, joiden kautta pallo saa kimmota ja peli jatkuu, sen sijaan että jos syöttö menee ohi, niin peli loppuu siihen.

936571_10153451017005794_7781024309570547232_n

Mulle pallopelit ei oo niin hallussa, joten pelkän mailan käyttö oli ekoja juttuja joita piti harjoitella alkuun. En osaa hallita voimaa lyönneissä tai suunnata palloa sen enempää mihinkään, kunhan huidoin minkä kerkesin. Kuitenkin todella hauskaa ja myös helppoa liikuntaa alottelijallekkin! Kyllä hiki tuli :) Varmasti meen ens viikolla uudestaan jos Niko vaan suostuu vielä pelaamaan mua vastaan :D

1916873_10153450441905794_3363110630946427239_n

Tänään olin aamulla ratsastamassa erään ruotsalaisen Bikinifitness kisailijan, Mariannen kanssa. Hänellä on oma hevonen täällä ja itse pääsin kokeilemaan Espanjalaista 9 – vuotiasta oria. Voi MORJES mä olen rakastunut. Hevonen olisi vieläpä myynnissä ja olen aina unelmoinut omasta hevoesta. Ei tosin ole oikea aika ostaa omaa Hevosta, mutta sovin tänään omistajien kanssa että voin ratsastaa Bahria ja ehkäpä vuokrata Hevosen itselleni, sillä hänellä ei tällä hetkellä ollut ketään ratsastajaa, eikä häntä voi kunnolla käyttää haastavuuden vuoksi oikein tunneillakaan. Mun piti ensin ratsastaa Mariannen hevosella, joka on super rauhallinen ja hyvä ratsastaa, mutta jotenkin Bahri kiehtoi mua niin paljon että halusin kokeilla sitä. Bahri on hyvin itsepäinen, super energinen ori. Kun menin sen selkään niin tunsin kuinka Hevonen lähinnä tärisi energiasta. Mietin hetken että noniin, nyt mennään vauhdilla, mutta päätin että pysyn itse vaan mahdollisimman rauhallisena, istun syvälle satulaan ja kaikki menee hyvin.  Ja niin menikin. Bahri kokeili mua tietenkin aluksi mm. nousten hieman takajaloilleen muutamaan otteeseen ja pukittaen alkuun jatkuvasti. Lähinnä laukattiin ja heiteltiin pukkeja käynti vauhdeista ekat 10 minuuttia ja tapeltiin siitä kumpi määrää. Bahri yritti myös monesti purra edellä olevaa Mariannen hevosta takapuoleen hahah!

Laukattiin maastossa muutamat kerrat niin lujaa että kyyneleet valuivat silmistä ja yhtäkkiä Bahri rauhoittui ja oli kuin toinen hevonen. Tunsin miten sen jännitys katosi ja Hevonen rentoutui täysin. Tosin Bahrilla ei oltu ratsastettu melkein muutamaan kuukauteen, joten sen energisyys oli aivan ylitsevuotavaa ja sen piti selvästi päästä päästelemään höyryjä ulos!

1625795_10153451018770794_7825598140345339278_n

Mä oon landelta, joten oon todella tottunut vähän ”sinnepäin” koulutettuihin hevosiin ja tykkään vaan ettei Hevonen ole automatisoitunut ja käänny sinne minne ratsastaja katsoo. Olen aina rakastanut haasteellisia tapauksia ja sitä, että hevosta todella täytyy ratsastaa sekä Hevosen yhteistyö ansaita. Olen super innoissani ja odotan että pääsen tutustumaan Bahriin kunnolla ja ehkäpä löytämään hyvän yhteisen sävelen tämän upean otuksen kanssa.

12494911_10153451018825794_2149716901748734980_n

Ilman kypärää ei kuitenkaan vedetty, vaan potta oli kyllä kokoajan syvällä päässä. Tallin pihamaalla on ratsastuksen päätteeksi otettu muutama kuva ilman kypärää.

Bahri on niin uskomattoman kaunis ja rodultaan Andalusian hevonen, mikä on yksi kauneimmista roduista joita tiedän. Sen isä oli myös tallilla ja on voittanut monia kauneuskisoja.

12105782_10153451018765794_1153851704853829593_n-1

Voi että, en malta odottaa että pääsee taas.Täällä Espanjassa hevonen on vielä ihan tavallinen näky kadulla, ja hevosta kohdellaan liikenteessä kuin normaalia kulkuvälinettä. Ratsastajille löytyy joka puolelta omat liikennesäännöt ja varoitukset liikenteessä. Täällä on täysin normaalia vedellä autotiellä menemään hevosella. :D Mahtavaa!

Huomenna aamu alkaa aerobisella ja illalla kunnon jalkatreeni! Mun piti mennä tänään treenaamaan, mutta ajattelin ottaa rennosti illan, mennä kylpyyn ja nukkua kunnon yöunet.

Aijon mennä dieetissä nyt kireämmälle ja tiputella hieman hiilareita. Tosin oon nyt vielä syönyt niin hirveitä määriä, että en mä vielä hetkeen tuu nälkää näkemään vaikka tiputtelisin ihan kunnolla niitä ruokien määriä. Enkä haluakkaan, en tavoittele mitään super kireää kuntoa kesäksi, sillä haluan treenata kohti ensivuoden kisoja kokoajan täysillä ja kehittää fysiikkaani. Luulen, että tavoitteeni on repiä max 5 kiloa.

12825943_1671392546447219_1283048649_n

Jos sulla ei oo vielä valmennukset kunnossa ja tarvitset motivaatiota niin nyt viimeistään on oikea aika alkaa kuoria kesäkuntoa esiin hyvillä valmennuksilla, ettei tarvi sitten panikoida kk ennen rantakelejä ja sortua mihinkään detox keittoihin. :D www.fitnet.fi!! Bikini valmennus on tähän väliin aivan täydellinen valinta ja sen kautta on saatu upeita tuloksia asiakkaille! :)