Ocean Club Opening – white and silver party

01.05.2016

Moikka!

Pahoittelen pitkästä postaus välistä. Mä itseasiassa kirjoitin teille Torstaina postauksen, mutta se olikin aihe jota oli todella vaikea käsitellä tekstinä, joten päätinkin olla julkaisematta tekstiä ja tehdä sen uudestaan video muodossa heti huomenna! :)

Perjantaina oltiin mun ystävän Mariannen sekä muutaman muun tytön kanssa Ocean Clubin avajaisissa, joka itseasiassa sijaitsee meidän naapurissa. Jep. Naapurissa.

Meidän kotia suoraan vastapäätä on Plaza Beach banus club, ja tarkoitan siis kirjaimellisesti vastapäätä. Suoraan portin toisella puolella.  Sitten taas samalla puolella katua, viereisessä rakennuksessa sijaitsee Ocean club Marbella, joten ollaan tässä tällaisen mukavan musiikin ja kiljunnan ristitulessa.

Oikeesti aika karseeta, en olis koskaan kuvitellut että tää on olemista bileiden keskellä päivästä toiseen kun käytiin tätä asuntoa aikoinaan katsomassa ja Niko vähän varoitteli noista kesän bileistä. :D

Jos olis linda 17-18 vee, niin täähän olis vaan törkeen siistiä, mutta tällä hetkellä hieman ristiriitanen fiilis. Toisaalta ei ole koskaan sellanen olo, että olis yksin, mutta toisaalta en jaksais koko päivää, iltaa ja yötä kunnella musiikin pauhetta ja ne ilotulituksetkin alkaa kyllä jossain kohtaa ärsyttämään. Hauska lähteä lenkille aamulla kun känniset turistit ryömii tossa toisella puolella! Jej. :D

No, anyway. Mentiin avajaisiin kivalla porukalla ja meillä oli kyllä aivan mielettömän hauska ilta! Tanssittiin jalat kipeiksi, tutustuttiin uusiin ihmisiin ja pidettiin hauskaa tyttöjen kesken. Lähdin hieman ennen kahta kotiin ja nukahdin välittömästi sänkyyn päästessäni. Mulla ei oo hetkeen ollut niin kipeet jalat kun perjantai yönä, hah. Lisäksi tanssittiin niin paljon, että olin pelkästään siitö aivan loppu. Ei onneksi ainakaan ollut pitkä matka kipittää rantapolkua kotiin.

13109076_1182555221764320_1532951773_n

Teemana oli white and silver (jackie ei tottele pukukoodeja, joten…) ja mulla oli klassisesti pieni vaate paniikki päällä, sillä harvemmin mä pukeudun kokonaan valkoiseen ja kaikki mun korut on suurimmaksi osaksi valko-kulta/kulta, kuin hopea. Sovitin valehtelematta 20 mekkoa ja löysinkin upeita, mutta en raaskinut ostaa upeaa kallista mekkoa, sillä tiesin etten tule valitsemaan valkoista mekkoa asuksi kovin mielelläni uudestaan. Mielummin ostan sitten mekon värissä, jota varmasti käytänkin enemmän ja jossa viihdyn.

Olin ostanut juuri muutama päivä sitten kuvan housut Zarasta ja heitin sen kaveriksi aivan basic topin. Isot hopeiset korvikset korviin ja hopeat kengät jalkaan = volà. Paljon enemmän mun näköinen kokonaisuus, kuin väkisin ängettynä valkoiseen pikkumekkoon.

13102509_536033486568561_1518991130_n

Nuorempana paljon helpommin puin kauniin mekon ainoastaan sen mekon upeuden vuoksi, vaikka en olisikaan todellisuudessa edes viihtynyt mekossa kunnolla. Nykyään mulle on todella tärkeetä että mulla on hyvä fiilis vaatteissa; ei tarvitse repiä ylös eikä alas ja olo on mukava ja omalla tavalla varma. Tärkeetä on että näyttää itseltään. On aivan karseeta olla vaatteissa, jossa sun tarvii stressata tai olo on epämukava. Se taas vaikuttaa ihan koko fiilikseen ja näkyy ulos epävarmuutena ja lähinnä pilaa koko illan.

13129897_556688511207747_1128002441_n

Ilta sisälsi todella upean ilotulituksen ja kaikenlaista mageeta meininkiä! Avajaisissa oli sen verran vauhdikas meininki, että oon ollut kaks päivää aivan törkeen väsynyt. Siis totaalisen loppu. :D

13096027_10153576598750794_4674091292485439542_n

Olin Lauantaina aivan kuin rekan alle jäänyt. Mentiin päivällä Mariannen kanssa tallille ja odotin hirveesti että pääsen nauttimaan päivästä Bahrin kanssa. Harmikseni sain kuulla, että Bahrin kavioon oli tullut halkeama ja se odotti kengittäjää, joten jouduin menemään toisella hepalla. Mulle annettiin sellainen todella kaunis, espanjalaiskaunotar, joka oli todella kiva ja helppo hoitaa. Tämä oli mukavaa vaihtelua siihen jatkuvaan Bahrin egoiluun.

Mä en kuitenkaan ihan hirveesti lämmennyt tälle mini mimmille, sen laukka oli niin pomppuisa ja hevonen tuntui todella luihulta. Se pelkästi ihan hassuja juttuja ja teki lujissa vauhdeissa ihmeellisiä sivuväistöjä aivan yllättäen. Mun vatsalihakset oli ihan tulessa kun yritin jotenkin näyttää järkevältä siinä meiningissä.

Tänään oli sama juttu, ratsastin tällä valkoisella kaunottarella, koska Bahrin kavio piti leikata lyhyeksi ja sen täytyy antaa parantua ainakin viikon verran.

Mentiin tänään uusi reitti maastossa ja ohitettiin muutama polo clubi ja päätettiinkin, että mennään joku päivä dinnerille jollekkin kivalle polo clubille, tutustumaan vähän lajiin. Hevonen oli paljon kivempi ratsastaa, kun tiesin vähän millainen neiti kyseessä, mutta jep, kyllä mulla oli kova ikävä Bahria. Ihan sama vaikka puris mua miljoona kertaa, on se vaan loistava ja joka kerta ihanampi ratsastaa.

Oli muutenkin todella kiva huomata tänään miten erilailla Bahri nykyään reagoi muhun. Se selkeästi tunnistaa mut ja alkaa hyväksymään mut ihan erilailla kuin ennen. Ego on edelleen todella suuri, mutta pienin askelin kohti yhteisymmärrystä. :)

13124817_10153576598665794_728817747164047194_n

Jokatapauksessa viikonloppu on ollut hauska ja meininkiä on riittänyt. Nyt mulla on kasa duunia tehtävänä huomiseksi, joten palataan huomenna videopostauksen merkeissä! Toivottavasti kaikilla oli hauska vappuviikonloppu ja ootte muistanut käyttäytyä!;)


Erakosta ahdistelijaksi

27.04.2016

Hola!

Niinkuin olen jo mm. videopostauksessani kertonut, olen erikoisen hyvä viihtymään yksikseni. Mulle pitäisi antaa siitä jonkinlainen awards palkinto ja voisin vaikkapa osallistua johonkin erakko kilpailuun. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä luontevammin näkisin itseni asumassa maatilalla (kuitenkin kaupungin lähettyvillä) kaikenlaisten eläinten kanssa. Täällä se on hyvinkin mahdollista ja on todella hassua, että vain 2 km päässä keskustasta on täysi maatila meininki upeiden niittyjen, kukkuloiden ja appelsiini viljelmien seassa.

Esimerkiksi talli jossa käyn ratsastamassa, sijaitsee noin 3 km päässä meidän talosta. Täysin siis kaupungin lähellä, mutta kuitenkin aivan omassa rauhassa. Se olis ehkä mulle se unelma, mutta Niko ei varmasti suostu muuttamaan mun kanssa maatilalle ja ostamaan kaikenmaailman otuksia pihalle sekoilemaan.

Mä rakastan kaupunkia, hienoja vaatteita, kenkiä ja laukkuja, mutta mä myös rakastan luoda paskaa tallilla ja putsata mutaisia eläimiä. Niko taas on ihminen, joka tykkää että yhdestä napista toimii kaikki ja meidän talon lähelle ei tuoda kuin korkeintaan hyvin koulutettu koira ja ehkä joskus saan kinuttua oman akvaarion…. :D

13062477_10153568234640794_82568287783024245_n

Palataanpas takaisin aiheeseen. Suomessa mulla on kaikki niin, että mä voin lähes pelkästään olla ihmisten kanssa, joista oikeasti pidän ja jotka koskettavat mua aidosti. Ihmisiä joiden kanssa mulla on puhuttavaa, joilla on samanlainen työmoraali, halu kehittyä ja joilta myös itse saan paljon energiaa. Mä rakastan ihmisiä joilta voin oppia ja jotka myös voivat oppia multa. Ja jos ei oppia, niin ainakin saada energiaa.

Mulla taitaa olla aivan muutama mun ikäinen ystävä, lähes kaikki muut ovat mua vähintään 10-20 vuotta vanhempia. Mielestäni ihmisten kypsyyttä ja ”sielun ikää” ei tulisi koskaan yhdistää numeroihin. Mä uskon, että mulla voi olla kymmeniä vuosia mua vanhemmalle ja kokeneemmalle ihmiselle paljon asioita annettavana, vaikka multa puuttuisikin puolet hänen elämänkokemuksistaan. Samoin kuin mä voin oppia vaikka pieneltä lapselta asioita. Ihmisten välillä voi tapahtua monenlaista vuorovaikutusta; oppimista, energian antamista ja jakamista, innostusta, inspiraatiota, motivaatiota tai vaikka vain positiivisia viboja.

Noh, joka tapauksessa, mulla on Suomessa just ne ihmiset mun ympärillä ketä tällä hetkellä tarvitsenkin elämääni. Lisäksi mulla on älyttömän paljon tuttuja ja olen ikäänkuin tottunut, että ihmiset tietävät tietyissä piireissä mut ja sen mitä esimerkiksi teen työkseni. Saan usein ensimmäisinä tietää tapahtumista jotka kiinnostavat mua ja mun ei ns. tarvitse stressata tai kytätä tapahtumien, julkaisujen tai minkään perään mikä mua kiinnostaa. Olen tottunut, että kuulen niistä sekä voin mennä mihin haluan.

Tietenkin kaiken sen eteen mitä mulla Suomessa on, olen joutunut tekemään paljon duunia ja tutustumaan moniin ihmisiin, sekä vuosien varrella muodostamaan ne tärkeimmät ja aidoimmat suhteet, sekä luonnollisesti myös pettymään ja kokemaan ihmissuhteiden osalta kaikenlaista, ennen kuin tämä nykyinen tilanteeni on muodostunut.

Täällä taas mua ei tunne ketään, mua ei kutsuta mihinkään eikä kukaan oo ikinä kuullutkaan musta. Mä en siis vain voi odotella kotona että saan infon eventeistä ja kutsun tilaisuuksiin. Blogit on täällä aika lasten kengissä ja olen instagramin kautta löytänyt vain muutaman blogaajan Marbellasta. Tässä on tietenkin myös pieni mahdollisuus tulevaisuuden kannalta. Se tosin vaatisi sen, että jaksaisin kirjoittaa tekstini myös englanniksi.

13094350_10153568206205794_4952700779920897404_n

Olen täällä joutunut tulemaan todella radikaalisti ulos omista rutiineistani ja poistumaan siitä mukavuusalueesta, johon olen Suomessa tottunut. Olen kirjaimellisesti stalkannut ihmisiä ja ottanut heihin yhteyttä Instagramin directin kautta, pyytänyt samanhenkisiä blogaajia kahville kanssani, jotta oppisin Espanjan blogaamiskulttuurista enemmän ja saisin infoa siitä, mikä meininki täällä on; onko täällä ylipäätään noteerattu blogaamista ja kuinka isona asiana sitä pidetään.

Tottakai mä haluan myös frendejä ja rakentaa edes jonkinlaista sosiaalista toimintaa omaan elämääni tai muuten alan pikkuhiljaa muuttumaan jonkinlaiseksi psykopaatiksi. Mulla on tästä mun viimeaikaisesta meiningistä niin hullu fiilis, mä en ikinä laittaisi kenellekkään Suomessa inboksiin viestiä ja pyytäisi mun kanssa kahville. Hah! Huippua.

Tavallaan todella hauskaa. Mulla on vaan se ”ongelma” itseni kanssa, että oon todella huono vetämään niitä alku small-talk sessioita ja siks mä joudun todella ponnistelemaan itseni siihen moodiin, että nyt tutustutaan ihmisiin ja luodaan jonkinlaista verkostoa tänne. Mä mieluusti vain olisin itsekseni, erakoituisin, ahdistelisin Nikoa ja syyttäisin sitä kaikesta mun yksinäisyydestä sekä turvautuisin niihin muutamiin ystäviin joihin olen täällä tutustunut. Harmi että se ei mua elämässä vie eteenpäin ja jos mä aijon täällä puoliksi asustella, niin mun on pakko saada tännekin tietynlainen tekemisen meininki. Ja ehkä aloittaa se myös Englanniksi kirjoittaminen. Niin ja Espanjan opiskelu….

Mitä luulette, tuunko saamaan kavereita? :D

 

 

 


WHEN IN DOUBT: RUN.

25.04.2016

Mä oon koko mun nuoruuden vihannut juoksemista. Ainoa muoto jossa se oli siedettävää oli pesäpallon pesien välit ja peleissä juoksujen tekeminen. Ihailin kuitenkin ihmisiä jotka juoksivat pitkiä matkoja ja pystyin vain haaveilemaan siitä, että pystyisin itse juoksemaan ja vieläpä nauttimaan matkasta.

IMG_5891

Aloitin 17 vuotiaana harjoittelemaan juoksemista. Kaikki alkoi silloisen asuinpaikkani pururadalta ystäväni kanssa. Muistan vieläkin sen fiiliksen, kun juoksimme ensimmäisen kerran ”isoimman lenkin”, joka on matkaltaan noin 3km pitkä. Tällä hetkellä 3km tuntuu lähinnä hauskalta määrältä, mun jalat vasta lämpenee kunnolla siinä matkassa, mutta silloin se tuntui äärettömän kovalta suoritukselta.

Toki on aivan eri asia juosta maastossa pururadalla, kuin jalkakäytävällä tai hiekkatiellä. Maastojuoksu on tuplasti raskaampaa sekä itse reitti ylämäkineen on paljon haastavampi kuin vaikkapa ”city juoksu”.

IMG_5890

*Sisältää tuotelinkin

Jossain vaiheessa pururata alkoi kyllästyttämään ja siirryin juoksemaan pitkin kyliä. Muistan ajatelleeni, että herranjumala tää touhu on kevyttä. Maastossa juokseminen olikin yllättäen nostanut mun kunnon sille tasolle ettei perus asfaltilla juokseminen tuntunut ollenkaan raskaalta. Toki se oli taas aivan erilaista iskua polville ja nilkoille.

17 -vuotiaasta juokseminen on ollut mulla ihan viikottaista rutiinia. Joskus tulee kuukausia kun en harrasta juoksemista niin paljoa, mutta yleensä sitä tulee harrastettua 2-4 x viikossa. Teen paljon eri sykkeillä, pidempiä ja lyhyempiä lenkkejä. En siis aina vedä samalla tyylillä samaa pituutta, vaan fiiliksen mukaan teen lyhyempiä ja intensiivisempiä juoksulenkkejä ja joskus taas pidempiä ja matala sykkeisempiä. Joskus mun lenkki on 25 minuuttia ja joskus 60 minuuttia.

Tänään oli todella hyvä flow juoksemisessa. Tuntui siltä, että olisin voinut juosta vaikka maailman ääriin, kunnes… kotiin päin juostessani ohitin erään seisoskelevan lenkkeilijän. Lenkkeilijä oli noin 2 metrinen, selkeästi urheilija/paljon urheileva, noin 25-30 vuotias mies jolla oli jonkun joukkueen tiimivaatteet päällä.

Yhtäkkiä huomaan että tää tyyppi juoksee aivan mun kyljessä kiinni. Päätän nostaa vauhtia, koska vierekkäin juokseminen tuntuu hieman häiritsevältä ja kiusalliselta. Mies nostaa myös vauhtia ja pysyy tiukasti mun vierellä. Ajattelen, että mies lähti juoksemaan tarkoituksella lujempaa ja hiljennän vauhtia, jotta tämä kiusallien tilanne loppuisi ja pääsisin keskittymään siihen omaan suorittamiseen taas.

Niin ei kuitenkaan tapahtunut. Mies hidasti kun huomasi, että mä hidastin ja pysyi edelleen kiinni lähes mun kyljessä. Kokeilin vielä muutaman kerran samaa, mutta aina kun mä kiihdytin niin hän kiihdytti. Kun tajusin, että mies tekee sen tahallaan niin mua alkoi vaan naurattamaan. Jengi luuli että ollaan joku pariskunta lenkillä yhdessä.

Tiesin että mulla on vaan muutama kilometri kotiin ja päätin idioottina lähteä juoksemaan lujempaa. Mies veti myös kovemman vaihteen päälle ja lähinnä kevyesti hölkkäsi siinä samalla, kun mä juoksin minkä töppösistäni vaan pääsin, kuitenkin samalla pyrkien siihen, etten kaadu naamalleni hieman vaikean ja möykkyisen tien avustamana.

Joka kerta kun ihmisiä tuli vastaan ja yritin väistyä taka-alalle, niin mies lähinnä jäi odottamaan että mä pääsen ihmisvilinän ohi ja voidaan jatkaa meidän ”yhteistä lenkkiä”. No, tuli ainakin annettua lenkin loppuun kaikki mitä irti lähti ja sen jälkeen kun olin hyväksynyt sen faktan, etten tule pääsemään tämän tyypin ohi eikä hän ajatellut myöskään itse päästä mun ohitseni, niin nöyrryin kohtalooni ja juoksin sitten tällaisen ikäänkuin oman kirittäjän saattelemana kotiin. Omalla portilla ajattelin että jos en nyt oksenna tähän tai menetä tajuani, niin en ikinä.

Tulipahan taas ainakin katsottua mihin omista pienistä moottoreista on. Pitäis joskus kokeilla cooperia pitkästä aikaa, tosin siihen olisi myös täydellistä saada jonkinlainen awkward kirittäjä viereen, niin varmasti sais paremman tuloksen. :D

IMG_5858

Juokseminen on varmasti yksi parhaimmista asioista ja juoksijan flow on tavoittelemisen arvoinen kokemus. Väitän itse päässeeni tähän muutamia kertoja elämässä. En läheskään joka ikinen kerta, mutta sen verran usein, että olen jaksanut innostua juoksemisesta jo 6 vuotta. Itse flow tuntuu siltä, että kaikki katoaa: aika, paino, huolet, suorittaminen. Siinä hetkessä on vaan sä ja se törkeen hyvä fiilis.

Nyt kun kevät tulee, niin suosittelen lukijoilleni rohkeasti juoksemista. Sen ei tarvitse olla kuin vaikkapa 20-30 minuutin kevyt köröttely alkuun, eikä muutamat kävelyaskeleetkaan lenkkiä pilaa. Kunnon kohoaminen on usein alussa todella nopeaa, joten jokainen löytää varmasti sisäisen juoksijansa yllättävän nopeasti, jos laji vain yhtään houkuttelee. Juoksussa on tyypillistä ensimmäisen 5-10 minuutin aikainen jähmeys ja alkukankeus, jonka jälkeen meno kevenee. Sen kun jaksaa sinnitellä ohitse, niin yhtäkkiä saattaa huomatakin, että juokseminen onkin ihan kivaa. ;)

When in doubt: run!


Videpostaus – ajatuksia ulkomailla asumisesta.

21.04.2016

Moikka!

Mä oon pitkään halunnut kokeilla tehdä postauksen video muodossa ja antaa tekstille äänen. Tää on mun ensimmäinen video, jonka varmasti jokainen huomaa kun kuva on väärinpäin ja kamera heiluu ;) Tein tän vähän liiankin spontaanisti kun aloin vaan yhtäkkiä kuvaamaan ilman mitään suunnitelmaa siitä mistä edes puhuisin teille, joten ajatukset ja kokonaisuus hieman hyppii ja pätkii, mutta ehkä sieltä jotain tulee ymmärrettävässä muodossa ulos.

Fiilaan ehkä eniten tota nukkaantuvaa hupparia! Toivottavasti nautitte tästä huippu laadukkaasta elokuva kokemuksesta! Enjoy!

ps. olkaa armollisia niin teen teille uuden. :D

 


Oman elämän rakentamista Espanjassa

27.03.2016

Hitsi mulla on ollut kiva pääsiäinen.

Oon vihdoinkin alkanut päästä vauhtiin tässä oman elämän rakentamisessa täällä. Oon saanut uusia ystäviä, paljon erilaisia tyyppejä sekä kaiken ikäisiä ihmisiä, mm. yksi 80 – vuotias Englantilaisnainen. Mä oon aina  tullut juttuun vanhempien ihmisten kanssa. Lähes kaikki ihmiset joiden seurassa oikeesti viihdyn ja nautin olla, ovat mua yleensä vähintään 10 – vuotta vanhempia muutamaa ystävää lukuunottamatta, jotka hekin viihtyvät vanhemmassa seurassa.

Kävin keskiviikkona La Suite clubin kutsuvieras avajaisissa. Keski-ikä taisi olla noin 50v, mutta oli super hauskaa ja juuri täydellinen ilta. Käytiin ensin tyttöjen kesken Sushilla ja sen jälkeen mentiin viettämään iltaa La Suite clubille. En nähnyt varmaan yhtäkään kännistä ihmistä, tosin lähdin jo 12 jälkeen kotiin. Mun unirytmi on nyt täydellinen; nukahdan 23 jälkeen ja herään noin 8. Joskus en herää edes vessaan kertaakaan, kun vielä muutama kuukausi sitten kävin noin 20 kertaa pelkästään vessassa yöllä, kun en saanut nukuttua. Nyt voin todella sanoa, että tältäkö tuntui olla elossa ja nähdä värit taas? Teen teille myöhemmin vielä postauksen siitä, mitä kaikkea koin 1,5 vuoden unettomuuden vuoksi ja miten radikaalisti tunnen eron fyysiseen ja henkiseen olooni nyt, kun olen saanut nukuttua lähes kuukauden täydellisesti.

12907390_478923018979496_1404023166_n

Oon tutustunut täällä paljon fitness kisaajiin. Kuvassa on Maria, Marianne sekä Natalie ja kaikki ovat kisaajia. Maria ja Marianne ovat itseasiassa juuri kisadieetillä ja huheijaa niiden kropat näyttää hyvältä! Maria on voittanut monia kisoja bodyfitneksessä ja Marianne on pärjännyt myös todella hienosti, aina finaali kuusikoissa kisoissaan. Molemmat kisaavat IFBB:n liitossa.

Itseasiassa täällä ei paljoa näe tai ole ns. bulkkaus kulttuuria. Täällä jengi näyttää olevan n. 5-8kg päässä kisapainosta kokoajan. Tyyli on hyvin erilainen kuin Suomessa ja musta tuntuu että täällä saattaa olla vähemmän ”loukkaantumisia”, kun kroppaa ei jatkuvasti viedä ääripäästä toiseen, dieetit on noin 8 vk pitkiä, aerobisia on todella vähän. Itse dieetistä ei myöskään tehdä mitään numeroa tai showta, niinkuin monesti Suomessa on tapana. Elämä jatkuu ihan normaalisti, jengi käy ulkona syömässä jne, toki rakentaa ateriat omille makroilleen sopiviksi ja vähän joutuu säätämään, mutta kuitenkin ihmisten elämä ei muutu kun dieetti alkaa. Se on musta ihailtavaa ja tapa, jolla fitness todellakin on elämäntapa, kun dieetin ajaksi ei pysähdy koko muu elämä, eikä kaikki pyöri vain sen ympärillä.

Toki oon tutustunut vaan ihmisiin DY-Gymillä sekä näihin neitoihin, joista ainoastaan Maria treenaa mun kanssa samalla salilla. Siellä ei tosiaan näe bulkkaavia kisaajia, vaikka tuntuu että kisaajia taitaa olla suuri osa treenaajista. Olen siis ainut bulkkaajan näköinen otus siellä, joka kisaa XD

Oon funtsinut, että jos on vaan mahdollista, niin kisaan ensi vuonna Suomessa sekä Espanjassa.   Mutta katsotaan sitä sitten lähempänä. :)

Olen myös huomannut, että täällä on ihmisillä täysin erilainen mentaliteetti elämää kohtaan kuin Suomessa. Mun omatkin stressilevelit ovat selkeästi laskeneet, enkä ole jatkuvasti hirveen paineen alla suorittamassa elämää, vaikkakin tottakai työni hoidan parhaani mukaan aina. Luulen ja voisin hyvin kuvitella, että pelkästään tapa elää on Suomessa hyvin loppuun kuluttava ja siksi meidän kansa kärsii niin paljon burn outeista ja masennuksista. En koe, että mun elämäntavat olis muuttuneet mitenkään, päinvastoin; uudet asiat luo stressiä ja painetta, mutta ehkä ympäristö kuitenkin on jollain tapaa mielelle rauhallisempi? En osaa sanoa. Ainut asia minkä voin faktana sanoa, joka ei ole mun mielipide tai omaa höpöhöpöä on se, että mun unettomuuden katoaminen ja energisyys puhuu puolestaan.

12328370_1675839529345623_1349480168_n

Mariannen dieetti alkoi viikko sitten.

Viikonloppu onkin mennyt taas treenatessa ja heppaillessa. Oon niin tyytyväinen kun Bahri on joka kerta vaan parempi ja parempi ratsastaa. Se alkaa selvästikin vähän luottamaan muhun ja ihmiset olivat ihan ihmeissään, kun se suostui menemään veteen tänään.

Bahri on niin liikuttava ja tunsin todella suurta onnea sen puolesta tänään, kun näin miten onnellinen se oli kun uskalsi mennä veteen leikkimään. Vesi on kuulemma ollut sille aina ehdoton ei ja se on vetänyt aina kunnon shown jos joku on yrittänyt saada sen veteen. Olihan meilläkin siinä pientä tappelua, mutta lopulta se uskalsi mennä muiden perässä ja sen jälkeen sitä ei meinannutkaan saada enää vedestä pois. Siellä me seisottiin lammikossa ja loiskuteltiin vettä kun muut olivat jo lähteneet. Niin liikuttava otus.

12439178_10153493714540794_2749139489767978514_n-1

12472775_10153493714600794_226874702834451208_n

12439093_10153317612627890_4725978299449978879_n

Bahri on ylipäätään alkanut kuuntelemaan aivan eri tavoin ja boxissa pystyn aistimaan jo pieniä kunnioituksen myönnytyksiä. Se alkaa antamaan mulle hieman tilaa eikä yritä joka vaiheessa purra tai potkaista.

Mua pyydettiin tänään myös ratsastamaan yhtä toista 12 vuotiasta oria, joka on hyvin vahva ja kilipää. Sen omistajalla on selän ja niskan kanssa ongelmia ja pystyy ratsastamaan vain kerran 2 – viikossa ja kaipaisi ratsastajaa orilleen. Ainut ongelma on, ettei kukaan uskalla mennä sen boxiin. Lupasin kokeilla sitä joku kerta, mutta olen päättänyt että keskityn nyt kunnolla Bahriin ja pikkuhiljaa tutustun siihen paremmin. Mulla on hirvee halu saada homma toimimaan sen kanssa ja että se alkaisi luottamaan muhun. Jokainen pienikin askel on todella palkitseva sen kanssa, kun mikään ei ole itsestään selvää.

12705633_10153490370755794_7093401494028302001_n

Yllä olevassa selfie pläjäyksessä on tallin nuorin asukki, pikku ori, joka on itseasiassa Bahrin pikkuveli. Tää pieni otus on niin rakkaus pakkaus. Hän rakastaa silittelyjä, huomiota, pussailua ja kameralle poseeraamista. Näissä kuvissa oon itsekin hillitysti, mutta puolet meni siihen, kun en voinut olla nauramatta ja repeilemättä tolle otukselle, kun se katsoi ja mulkoili suoraan kameraan ja vaihtoi joka kuvaan asentoa, aivan kuin se ymmätäisi mistä kyse! Super hauska.

Nyt mä otan pienet päiväunet ja alan valmistautua sen jälkeen salitreeneihin! Mulla oli eilen NIIN SAIRAS treeni, että huhuh! Tein oikeastaan pelkkiä kyykkyjä; 6 erilaista kyykkyä, jokaista 4 sarjaa ja 15 toistoa, eli todella pumppaavaa treeniä. Sen päälle hieman hyppyjä ja eristäviä liikkeitä etureisille pitkästä aikaa. Mä hikoilin jopa mun polvista ja mä en todellakaan hikoa helposti salitreenissä. Ei ihmekään että nukahdin heti kun pääsin sänkyyn ja heräsin samasta asennosta aamulla. :D

Pientä pumppia havaittavissa?

Pientä pumppia havaittavissa? Noi mun etureidet ei oo enää normaalin näköset tässä kuvassa lol