Ei ihme jos ei treenaaminen maistu!

27.07.2016

Moikka!

Mä oon niin fiiliksissä kun salilla menee todella hyvin ja voimatasot nousee taas tasaiseen tahtiin joka viikko. Energiaa on kummallisen paljon ja vaikka olenkin nyt tehnyt niitä tuplatreenejä, joita lupasin olla tekemättä, niin oon tuntenut itseni todella energiseksi kokoajan. Varmasti osittain johtuu siitä, että oon nyt kolmisen viikkoa keskittynyt treenaamiseen kunnolla ja järjestänyt sille aikaa, joka näkyy kunnossa ja jaksamisessa. Oon myös nukkunut todella hyvin.

13872954_10153766463870794_7521377845328336532_n

Juttelin eilen treenin jälkeen frendin kanssa siitä, miten kivaa on kun treenit alkaa taas kulkemaan kunnolla ja salilla on paljon kivempi käydä, kun ei ole kroppa aivan tulessa ja paskana seuraavat päivät ja rauta ei paina niin toivottoman paljoa. Lihasmuisti on siitä mukava juttu, että vaikka olisit treenaamatta jonkin aikaa, esimerkiksi muutaman kuukauden, niin kuitenkin uudelleen aloittaessa kehittymisesti on nopeaa ja suorituskyky sekä voimatasot palautuvat nopeasti ennalleen.

Aina ensimmäiset kerrat tauon jälkeen ovat kuitenkin kirjaimellisesti aivan ahterista. Tuntuu että on maailman huonoin ja surkea kuntoisin tyyppi, eikä liikkeetkään mee yhtään niin sulavasti kuin ne ennen meni. Koko treeni on lähestulkoon kömplöä heilumista ja kokeilua. Kostoksi pakko vetää raivolla crosstraineria loppuun, kun v*tuttaa niin paljon koko treenaaminen.

Sitten jos osaa kuitenkin sen verran treenata että liikkeet menee perille oikeisiin paikkoihin ja sitä lihastakin löytyy jonkinverran, niin oot aivan kuin kokovartalohalvaantunut seuraavat kaksi-kolme päivää. Sattuu niin paljon ettei meinaa sängystä päästä, eikä puhuta edes siitä vessassa käymisestä ilman inva-WC:n tukikaiteita. Great! Kiinnostaa ihan sikana mennä uudestaan.

13776024_10153766463865794_7743425829838261129_n

Ei voi muuta kuin luottaa tekemiseen ja raahautua uudestaan toteamaan että jep, yhtä nihkeetä tämänkin lihasryhmän treenaaminen. Mä ymmärrän TÄYSIN ihmisiä, jotka treenaavat ensin vaikkapa kaksi viikkoa-kuukauden, pitävät kuukauden taukoa tai treenaavat sillon tällöin salilla sen mukaan kun ehtii,  että miksi siihen salitreeniin ei oikeen koskaan kunnolla rakastu ja miksi se nimenomaan tuntuu joltain pakolliselta velvollisuudelta. Herranjumala, jos mun treenit olis aina sellasta kuraa mitä ne on jo muutaman viikon tauon jälkeen, niin en mäkään haluis käydä. Vasta parin viikon väkisin treenaamisen ja nihkeilyn jälkeen aletaan pääsemään siihen vauhtiin ja kroppakin tajuaa homman nimen.

Säännöllisyys rakkaat ihmiset, se on se juttu. Sä et voi kehittyä, jos sä taputtelet sieltä täältä silloin tällöin. Sä saatat ehkä ylläpitää jotain peruskuntoa, mutta niin ei ikinä tule löytämään sitä paljon puhuttua rakkautta lajiin. Sillon ei varmasti tuu tarpeeksi usein lähdettyä salilta hymy huulilla tai pidetä treeniä päivän odotetuimpana hetkenä.

Jos jaksaa vääntää muutaman viikon, aloittelijat ehkä jopa muutaman kuukauden jotta treeni alkaa sujumaan, niin varmasti todennäköisyys pysyvään harrastukseen ja elämäntapaan on varmempi, kuin ainainen silloin tällöin käyminen ja kokeilu. :) Haasta itsesi käymään säännöllisesti salilla tai jonkun muun mieluisen lajin treeneissä vähintään muutaman kuukauden, niin olen varma että alkaa fiilis muuttumaan, kun huomaatkin että homma sujuu paljon mukavammin ja suorituksesi vain paranevat!

13775856_1620645051559202_1949485433026390828_n

Sitten aivan super kiva tapahtuma kaikille ylös kalenteriin jo tässä vaiheessa! Elikkä kaapelitehtaalla järjestetään 13.-14.1 FitExpo, joka on kaikkea muuta kuin tavalliset messut! Mulla on ollut kunnia päästä mukaan yhdeksi messujen järjestäjäksi ja olen todella innoissani tapahtumasta, sillä tää on kaikkea muuta mitä tarjolla on tällä hetkellä.

Nimikin kertoo, että meininki on hyvin fitness, mutta toisinkuin suomessa ollaan jostain syystä sana fit ja fitness suomennettu maitorahkaksi ja vanhanliiton bodaamiseksi, niin nämä messut eivät ole pelkästään ”fitness ihmisille”, vaan tämä on koko suomen kansalle suunnattu liikunta- ja hyvinvointitapahtuma, jossa nähdään ja koetaan pelkän perinteisen messutapahtuman lisäksi myös erittäin visuaalisia kokemuksia. Tapahtuma sisältää uusimpien sporttitrendien, terveystuotteiden ja liikuntamuotojen lisäksi suomen ykkösartisteja, motivaatiopuhujia, mind coacheja ja vaikka mitä. Messuilla keskitytään pelkän fitness vartalon sijaan tasapainoisen ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin löytämiseen sekä koko elämän läpi kestävien elämäntapojen luomiseen.

Tapahtuma on suunnattu koko perheelle, niin vaippaikäisistä vanhuksiin asti. Se on kaiken kokoisille, pituisille ja muotoisille ihmisille, jotka ovat kiinnostuneita hyvinvoinnista ja oman juttunsa löytämisestä! Jokainen ihmisolento on hyvin tervetullut messuille viihtymään. :)

Käy tykkäämässä FitExposta Facebookissa ja pysyt kartalla tulevasta! Sen lisäksi haluan myös kutsua teidät kaikki 20.8 Hernesaaressa järjestettävään ilmaistreeni- ja hyvinvointitapahtumaan, jossa laitetaan hiki lentämään ja pidetään hauskaa! Mäkin tuun kertomaan teille muutaman sanasen ja vinkin treenaamiseen sekä ruokavalioon liittyen. Lisäksi mukana on huippuja treenien vetäjiä mm. crossfit basementilta, juontajia LOOPilta ja huippu DJ:t pitämässä huolta meiningistä. :) Toivottavasti tapaisin mahdollisimman monen lukijan paikalla!


Nordic Fitness Expo – spekulointia!

15.10.2015

Moikka!

Onpas tänään ollut jälleen kerran ihana ilma! Toivottavasti mahdollisimman moni pääsi siitä nauttimaan :)

Tänään on ollut ylipäätään aivan mieletön päivä. Oon ollut koko päivän todella ”rakastunut elämään” ja elämästä humalassa, niin siistejä juttuja on tänään taas tapahtunut ja sain aivan upean työtarjouksen erääseen prokkikseen, johon liittyy urheilu sekä eräs legendaarinen yhtye jonka musiikin tahdissa mutkin on lähinnä kasvatettu. Mahtavaa. :D

12093475_1629142894004792_1941630543_n

Eilen myös alotettiin LOOPin kanssa uus prokkis, jossa tutustutaan julkkisten Ruokapäiväkirjoihin. Kasmir oli ekana vuorossa ja oli kirjotellut viikon verran mulle syömisiään. Voin kertoa että mielenkiintoista settiä tulossa ja todella hauska päästä seuraamaan mitä ketäkin mielenkiintoinen persoona sinne suuhunsa laittaa ja miten jengi ylipäätään soveltaa ruoka- ja liikuntapuolella elämäänsä kun arki on yhtä rundia.

Mulla aukee pian myös oma Youtube Channel jossa tutustutaan sitten vähän syvemmin vielä näihin ihmisiin ja sieltä tulee kyllä sellasta matskua, että saa nauraa :D Ei oo ihan perus haastattelut ja liipalaapat vaan nyt annetaan oikeesti palaa ja tuodaan vähän rehellisemmin niistä ihmisistä asioita ilmi. Mä en halua sinne mitään teennäistä läpäläpää vaan oikeesti repiä niistä tyypeistä asioita irti mitä muut ei ehkä välttämättä kehtais kysyä :D Itsekin mielenkiinnolla jään odottamaan kuka uskaltaa heittäytyä ja kellä ei kulissit sorru yhtään.

Kasmirille iso kiitos, tuli hauskaa matskua! :D

Musta on aivan mahtavaa myös tuoda mun seuraajille vähän myös sitä mun omaa persoonaa esille. Mä oon ehdottomasti huumori ihmisiä ja rakastan mm. itseironiaa, sarkasmia ja hyvin räväkkä huumori ylipäätään on mun juttu.

12112275_10153176168310794_6064500233591138909_n

vaihdoin myös väriä ja kävin pitkästä aikaa ottamassa rispeinpidennykset Viivillä! Näistä myöhemmin lisää! mitä mieltä hiusväristä?

 

Mutta, itse otsikkoon!

Viikonloppuna oli siis Lahdessa Nordic Fitness Expot ja varmasti monikaan lajia yhtään seuraava ei ole voinut olla huomaamatta tätä suurta spekulointia tuloksista. En muista koska näin suuret skandaalit olis viimeksi sijoituksista tullut! :D

Mun mielestä jokaisella on ehdottomasti oikeus sanoa mielipiteensä ja täytyy muistaa, että kyseessä on arvostelulaji, jossa arvostellaan sun fysiikkaa, ei persoonaa.

Mä olen itse sitä mieltä, että tuomarit varmasti tekivät ratkaisut niin, miten parhaimmakseen näki. Tottakai ihmetyttää miten erilainen mielipide on suomalaisilla tuomareilla vs. kansainvälisillä, kun vertaa  vaikkapa Nicole Wilkinsin ja SM-kisan tuloksia kisaajien kohdalla, mutta mun mielestä jokainen ansaitsi voittonsa ja sijoituksena ja jokainen kisoissa ollut voi olla hemmetin ylpeä itsestään! Mielettömästi onnea jokaiselle kisaajalle, itse aivan kylmillä väreillä seurasin monia upeita kisaajia ja jokainen oli omalla tavallaan super. <3

Onnea, onnea, onnea !!

Hirveä kisakuume iski jälleen ja toivottavasti pääsee itsekin mahdollisimman pian lavalle taas. Niin upeaa se on :)

/srv/www/fitfashion wordpress/releases/20150429070043/app/wp content/uploads/sites/18/2015/04/IMG 0679


Jussi Ridanpään muodonmuutos!

15.07.2015

Moikka!

Meillä oli Jussi Ridanpään kanssa viime Tammikuussa solmittu diili, että Jussi pudottaa kesäkuuhun mennessä -20kg!

Muistan kun näin Jussin ekan kerran, oli poskea ja vattaa ja koko olemuksesta huomasi, että nyt ei olla ihan siellä hyvinvoinnin huipulla.

IMG_7621

Jussi kuitenkin teki lupauksen ja sitoutui noudattamaan annettuja ohjeita. Lähdettiin ihan ensimmäiseksi siitä, että kerrottiin Jarin kanssa Jussille MIKS ja MITÄ sen tulee muuttaa, jotta päästään toivottuun elämäntapamuutokseen.

On erityisen tärkeää, että ihminen ymmärtää ravinnon ja liikunnan merkityksen, kuten esimerkiksi mikä tehtävä hiilihydraateilla/proteiineilla/rasvoilla on, miksi vitamiinit on hyvä huolehtia ja minkälaisia eri treenimuotoja on sekä minkälaisia tuloksia niillä saadaan ja haetaan. Myös unen ja levon merkitys oli käytävä läpi. Jussi toimii LOOPin radiojuontajana ja herää joka päivä noin 4-5 välillä duuniin, mikä vaatii sitä, että tyyppi olisi jo viimeistään 22 nukkumassa.

10995002_742371165860897_1967367307_n10946646_333769500160314_183528355_n

11033026_1084497918243018_114379350_n

11092689_10153033699629724_635224791_n

IMG_0414

Tässä on väännetty ihan tosissaan duunia ja kaikki kunnia kuuluu kyllä itse suorittajalle, eli Jussille itselleen. Mulla ei oo ikinä ollut noin omistautunutta valmenettavaa. Jussi on tehnyt kaiken just niinkuin ollaan pyydetty ja sen vuoksi kaikki on mennyt todella smuutisti. Jussi ei oo kertaakaan nähnyt nälkää, tyyppi on joutunut kyllä aina hieman kärsimään treeneissä ja todellakin ollaan vaadittu siltä aina lisää ja lisää, jotta päästään uusille leveleille, mutta Jussin periksiantamattomuutta ei voi kuin ihailla! Ikinä ei oo jättänyt kesken tai kieltäytynyt, vaikka ”muutaman” kerran ollaan todellakin käyty äärirajoilla. Jussilla on kokonaan uusi elämäntapa, hän käy säännöllisesti treenaamassa, syö hyvin ja voi kaikinpuolin paremmin. Ja kyllähän sen näkeekin, onhan se nyt koko habitukseltaankin aivan kuin eri ihminen!

IMG_7559 IMG_7557

Jussilla lähtöpaino helmikuussa 107,5 ja viikko ennen juhannusta kesäkuussa 87. Kokonainen pudotus tällä ajalla siis 20,5kg! Ja niinkuin aikaisemmin mainitsin, ollaan ihan maltillisesti treenailtu, panostettu enemmänkin laatuun kuin määrään sekä ruokaa on ollut riittävästi.

Prokkis ei suinkaan jää tähän, vaan Jussi kehittää parhaillaan kuntoaan sekä riippuvuuttaan (hah) uuteen elämäntapaansa ja Syksyllä lähdetään hakemaan kunnolla lihaa tyyppiin! ;)

Poika kotiin! ;)

Poika kotiin! ;)

 

Meidän valmennuksiin voi tutustua osoitteesta www.fitnet.fi


Back to 90’s & maailman rankin oman kehon kuntopiiri testiin!

04.06.2015

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kengät: HERE*

Paita: Filan paidat HERE*

 

Ihanaa ! Sain vihdoin mun Filan paidan ja kengät! Fila tulee taas ja lujaa, joten ennenku kaikki myydään loppuun niin käy poistamassa omasi! Kävelin äsken kaupungilla ja valehtelematta 10 ihmistä kysy mistä oon ostanut mun paidan. Toimii!

Kävin tänään myös kuvaamassa LOOPin Jussi Kuntoon sarjan vikan treenijakson ja pidin huolta siitä ettei tyypit pääse helpolla. Saatiin Radio MetroHelsingin Aksu ja Suvi myös mukaan treenaamaan ja kyllä tuskan huudot kaikui ja hiki lensi. ;) Testailin samalla heihin Fitnetin tulevien valmennuksien yhtä treeniä, minkä voi tehdä täysin omalla kehonpainolla!

Mun snapchatista ja instasta voi käydä tsekkaamassa fiiliksiä, molemmat löytyy nimellä lindamanuella!

IMG_3929 IMG_3932 IMG_3933 IMG_3942

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Ilmeet kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Jakso tulee parin viikon päästä ulos, jolloin pääsette kaikki testaamaan sen rankkuutta. Aikamoisia treenejä ollaan käyty läpi, mutta en oo nähnyt Jussia tällasena IKINÄ. :D nyt käytiin todellakin siellä äärirajoilla.

Niinkuin aiemmin sanoin, ideana on treenata ainoastaan omaa kehoa käyttäen, joten tämän treenin voi toteuttaa missä tahansa; mökillä, landella, ulkona, sisällä. Missä vain. No excuses ;)

*sisältää tuotelinkkejä


Laaja verenkuva, mitä sieltä paljastuikaan?

20.05.2015

Moikka!

Kävin tuossa viikko sitten ottamassa todella laajan verenkuvan itseltäni! Multa mitattiin mm.

B-Hb Hemoglobiini, fB-Leuk Leukosyytit, B-HKR Erytrosyytit, B-Eryt Erytrosyytit,
E-MCH Hemoglobiini, keskimassa, E-MCHC Hemoglobiini, keskimassa,
E-­RDW E-­Punasolujen kokojakauma, B-Trom Trombosyytit, E-MCV Erytrosyytit,
S -CDT Desialotransferriini, S-GT Glutamyylitransferaasi, S-ASAT Aspartaattiaminotransferaasi,
S-ALAT Alaniiniaminotransferaasi, S-CRP C-reaktiivinen proteiini, fS-Kol Kolesteroli,
fS-Kol-HDL Kolesteroli, high density, Kol/Kol-HDL-suhde, fS-Kol-LDL Kolesteroli, low density,
fS-Trigly Triglyseridit, fP-Gluk Glukoosi, S-Uraat Uraatti, S-K Kalium, S-Na Natrium, fS-Krea Kreatiini

Vitamiinit ja mineraalit

fB-B1-Vit B1-vitamiini, fB-B6-Vit B6-vitamiini, S -B12-Vit B12-vitamiini, S -D-1,25 Kalsitrioli,
S -D-25 25-OH-D-vitamiinii, fS-A-Vit A-vitamiini, S -Mg Magnesium, fS-Fe Rauta, fS-Folaat Folaatti,
fS-Transf Transferriini, S -Hcyst Homokysteiini, S -Zn Sinkki, S -Se Seleeni, S -Ferrit Ferritiini,
fS-Ca Kalsium, S -Korsol Kortisoli, fS-Pi Fosfaatti,

sekä hormoneista

S -Testo Testosteroni, S -Testo-Vl Testosteroni (vapaa), S -SHBG Sukupuolihormoneja sitova globuliini,
S -LH Luteinisoiva hormoni, S -FSH Follikkelia stimuloiva hormoni, S -PRL Prolaktiini,
P -PSA Prostataspesifinen antigeeni

Miks nää sitten on hyvä mitata? Ihan vaan sen takia, että tuloksista voidaan löytää syy esimerkiksi johonkin sairasteluun, väsymykseen, unettomuuteen, levottomuuteen tai lähes mihin tahansa. Pitkäaikaiset infektiot, huono yleiskunto, vajaa ravitsemus ja epäterveelliset elämäntavat altistavat puutostiloihin. Puutostilat taas saattavat aiheuttaa vakaviakin seurauksia hoitamattomina.

Jussi toi mulle äsken mun tulokset ja arvatkaa mitä !! Kaikesta sain täydet kympit, eli KAIKKI arvot olivat täydelliset. Ihan mieletöntä! Kuulemma todella harvinaista ja tästä voidaan päätellä se että meikä ilmeisesti osaa tuon ravitsemuspuolen (:

Ainoa jossa kuulemma voisi olla täydellisyyteen hiomista oli d-vitamiini ja nekin varmaan luontasesti tasoittuu nyt kun aurinko alkaa paistamaan!

Jos joku muukin haluaa käydä mittaamassa niin me käytiin esimerkiksi Lähilääkärikeskuksessa.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Taisin kertoo hyvän läpän :D

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

noin 4 putkea musta imettiin verta!

Verikokeiden jälkeen meidät laitettiin vielä vitamiiniterapiaan, elikkä suoraan vitamiinitiputukseen! Vitamiinitiputuksessa tiputetaan suoraan elimistöön mm. B1, B6, B12 sekä  Magnesiumia.

tiputuksessa

tiputuksessa

Jari piti mua kädestä kiinni hahaha

Jari piti mua kädestä kiinni hahaha

 

Oon niin ilonen noista tuloksista. Jotenkin sitä aina odottaa että sieltä paljastuukin jotain mullistavaa ja dramaattista, mistä ilmenee jokin sairaus tai hirvittävä puutostila :D Mä oon itseasiassa taas flunssassa, mitä ihmettelinkin, mutta oon 99% varma että tää on a) stressin purkautumista ja b) allergista flunssaa, sillä mulla on vaan todella tukkonen olo eikä mitään muuta vikaa ja näin kauniisti sanottuna vuotava räkä on aivan läpinäkyvää, eli sopii hyvin allergiseen flunssaan. Oon monena muunakin vuonna kärsinyt tästä siitepölyn aiheuttamasta kevät flunssasta.

Kävin aamulla lääkärissäkin ja sain allergialääkkeet. Todella rasittavaa! Heti alkaa haaveilemaan treenaamisesta ja miten ihanaa olisikaan lenkkeillä tuolla auringossa <3 No, pitäkää peukkuja että tää saadaan kuriin noilla allergialääkkeillä. Ainakin mun olo on parempi!

Joka tapauksessa , jatkan samaan malliin ruokailujen ja liikkumisen kanssa, sillä näyttää toimivan :) Huippua!

_DCF6674

 

ps. Meidän FITNET.FI sivuilla on nyt myös mahdollisuus ostaa ohjelma osissa tai laskulla!

Jos ostat ohjelman niin tägääthän itses instagramissa tageilla: #fitnetsuomi, #fitnetfi ja #elämänikunnossa tageilla! <3

Vielä ehtii mukaan valmennuksiin! :)

www.fitnet.fi