Heippa ja ihanaa viikkoa kaikille!

Mulla on alkanut viikko kyllä aivan super aktiivisesti! Eilen vedettiin J’lon kanssa sadepäivästä huolimatta 12 km lenkki ja sen perään kävin iltapäivällä treenaamassa pepun pumppiin. Ei ollut välttämättä ihan top 10 treeni, mutta kyykkyihin olin taas kyllä tyytyväinen. Sekä yleisestikkin voimatasoihin. :)

Lookkini treenien ja työpäivän päätteeksi. :D

Eilinen lookkini treenien ja työpäivän päätteeksi. :D

Illalla revin vielä jostain ihan törkeet energiat ja tein hirveen kasan duunia. Oli kyllä hyvä fiilis kun pääsi vihdoin nukkumaan. Jaksaispa aina olla yhtä ahkera. ;)

Tänään ollut kuitenkin aikalailla sama agenda. Herättiin jo kuudelta (tai minä heräsin, J’lo jatkoi kuorsaamista) ja noin yhdeksältä lähdettiin taas lenkille. Tänään tuli vedettyä hieman reilu 10km ja aikaa meni 1h 45minuuttia, koska neidin piti päästä taas kahlailemaan kolme kertaa lenkin aikana. :)

Oli jalat aiiiiika hapoilla lenkin jälkeen tänään, kiitos eilisen treenin. Nyt tuntuu varmasti taas todella iisiltä vetää perus 5-6km lenkki aamuun, kun on muutamana aamuna vetänyt vähän pidemmän kaavan mukaan. Aina kun joku perus treeni tuntuu raskaalta, on hyvä vähän shokeerata mieltä ja kehoa ja vetää tuplasti vielä pidempi lenkki tai kovempi treeni. Sen jälkeen kun on vetänyt kahtena aamuna 2 tunnin lenkin niin ei perus 45 minuuttia enää huimaa, vaan tuntuu lähinnä naurettavalta :D

IMG_3783

Tänään oli myös vuorossa olkapäät sekä ihan vaan koska energiaa ja aikaa riitti, tein myös HIIT treenin porraskoneella loppuun. Mulla on siihen joku vuosia kestänyt addiktio. Rakastan sitä hien määrää mikä siitä aina irtoaa ja se on jotenkin niin ällöttävän rankkaa touhua, että siitä tulee ihan mieletön voittajafiilis aina jälkeenpäin. Crosstrainerit tai ryhmäliikunnat ei oo koskaan olleet YHTÄÄN mun juttu. Mun rasvanpoltto koostuu aina joko juoksulenkeistä, rasvanpolttosykkeellä tehdystä kävelystä (aina kun JLO on mulla, muuten juoksen mielelläni), kuntopiireistä, loikkatreeneistä tai porrastreeneistä HIIT treeninä. Mutta mitään väheksymättä on tärkeää, että löytää ne itselleen mieluisimmat tavat treenata :)

Viimeksi kerroin mistä mun jalkatreeni koostui, joten nyt ajattelin avata mun tämänpäiväistä olkapäätreeniä!

  1. Pystypunnerrus käsipainoilla (10kg käsipainot) 3×10-12.
  2. Pystypunnerrus niskan takaa smithissä 5 kilon kiekoilla 4×15, todella hallittu ja hidas palautus.
  3. Perinteinen vipari sivulle 4×15 5kg käsipainoilla
  4. Kierrolla sivun kautta eteen vipari 3kg käsipainoilla 4×15
  5. Vipunostolaite vielä loppuun pumppauksia 3×15, en tiedä mikä oli paino, mutta veikkaan että noin 3kg / puoli
  6. Soutu takaolkapäille narulla taljassa 4×15/21kg

Mä keskityn todella paljon olkapäätreenissä tuntumaan ja saan olkapääni pumppiin ilman painojakin, joten en koskaan treenaa ”maximeilla”, paitsi joskus pystäreitä varmistajan kanssa. Keskityn myös paljon palautuksiin, pitoihin ja kiertoihin liikkeissä :)

Petri Mast

Petri Mast

Nyt mä paneudun asiakkaiden ohjelmien tekoon. Laitetaan syksyn treenikausi tulille!!

 


Mä oon koko mun nuoruuden vihannut juoksemista. Ainoa muoto jossa se oli siedettävää oli pesäpallon pesien välit ja peleissä juoksujen tekeminen. Ihailin kuitenkin ihmisiä jotka juoksivat pitkiä matkoja ja pystyin vain haaveilemaan siitä, että pystyisin itse juoksemaan ja vieläpä nauttimaan matkasta.

IMG_5891

Aloitin 17 vuotiaana harjoittelemaan juoksemista. Kaikki alkoi silloisen asuinpaikkani pururadalta ystäväni kanssa. Muistan vieläkin sen fiiliksen, kun juoksimme ensimmäisen kerran ”isoimman lenkin”, joka on matkaltaan noin 3km pitkä. Tällä hetkellä 3km tuntuu lähinnä hauskalta määrältä, mun jalat vasta lämpenee kunnolla siinä matkassa, mutta silloin se tuntui äärettömän kovalta suoritukselta.

Toki on aivan eri asia juosta maastossa pururadalla, kuin jalkakäytävällä tai hiekkatiellä. Maastojuoksu on tuplasti raskaampaa sekä itse reitti ylämäkineen on paljon haastavampi kuin vaikkapa ”city juoksu”.

IMG_5890

*Sisältää tuotelinkin

Jossain vaiheessa pururata alkoi kyllästyttämään ja siirryin juoksemaan pitkin kyliä. Muistan ajatelleeni, että herranjumala tää touhu on kevyttä. Maastossa juokseminen olikin yllättäen nostanut mun kunnon sille tasolle ettei perus asfaltilla juokseminen tuntunut ollenkaan raskaalta. Toki se oli taas aivan erilaista iskua polville ja nilkoille.

17 -vuotiaasta juokseminen on ollut mulla ihan viikottaista rutiinia. Joskus tulee kuukausia kun en harrasta juoksemista niin paljoa, mutta yleensä sitä tulee harrastettua 2-4 x viikossa. Teen paljon eri sykkeillä, pidempiä ja lyhyempiä lenkkejä. En siis aina vedä samalla tyylillä samaa pituutta, vaan fiiliksen mukaan teen lyhyempiä ja intensiivisempiä juoksulenkkejä ja joskus taas pidempiä ja matala sykkeisempiä. Joskus mun lenkki on 25 minuuttia ja joskus 60 minuuttia.

Tänään oli todella hyvä flow juoksemisessa. Tuntui siltä, että olisin voinut juosta vaikka maailman ääriin, kunnes… kotiin päin juostessani ohitin erään seisoskelevan lenkkeilijän. Lenkkeilijä oli noin 2 metrinen, selkeästi urheilija/paljon urheileva, noin 25-30 vuotias mies jolla oli jonkun joukkueen tiimivaatteet päällä.

Yhtäkkiä huomaan että tää tyyppi juoksee aivan mun kyljessä kiinni. Päätän nostaa vauhtia, koska vierekkäin juokseminen tuntuu hieman häiritsevältä ja kiusalliselta. Mies nostaa myös vauhtia ja pysyy tiukasti mun vierellä. Ajattelen, että mies lähti juoksemaan tarkoituksella lujempaa ja hiljennän vauhtia, jotta tämä kiusallien tilanne loppuisi ja pääsisin keskittymään siihen omaan suorittamiseen taas.

Niin ei kuitenkaan tapahtunut. Mies hidasti kun huomasi, että mä hidastin ja pysyi edelleen kiinni lähes mun kyljessä. Kokeilin vielä muutaman kerran samaa, mutta aina kun mä kiihdytin niin hän kiihdytti. Kun tajusin, että mies tekee sen tahallaan niin mua alkoi vaan naurattamaan. Jengi luuli että ollaan joku pariskunta lenkillä yhdessä.

Tiesin että mulla on vaan muutama kilometri kotiin ja päätin idioottina lähteä juoksemaan lujempaa. Mies veti myös kovemman vaihteen päälle ja lähinnä kevyesti hölkkäsi siinä samalla, kun mä juoksin minkä töppösistäni vaan pääsin, kuitenkin samalla pyrkien siihen, etten kaadu naamalleni hieman vaikean ja möykkyisen tien avustamana.

Joka kerta kun ihmisiä tuli vastaan ja yritin väistyä taka-alalle, niin mies lähinnä jäi odottamaan että mä pääsen ihmisvilinän ohi ja voidaan jatkaa meidän ”yhteistä lenkkiä”. No, tuli ainakin annettua lenkin loppuun kaikki mitä irti lähti ja sen jälkeen kun olin hyväksynyt sen faktan, etten tule pääsemään tämän tyypin ohi eikä hän ajatellut myöskään itse päästä mun ohitseni, niin nöyrryin kohtalooni ja juoksin sitten tällaisen ikäänkuin oman kirittäjän saattelemana kotiin. Omalla portilla ajattelin että jos en nyt oksenna tähän tai menetä tajuani, niin en ikinä.

Tulipahan taas ainakin katsottua mihin omista pienistä moottoreista on. Pitäis joskus kokeilla cooperia pitkästä aikaa, tosin siihen olisi myös täydellistä saada jonkinlainen awkward kirittäjä viereen, niin varmasti sais paremman tuloksen. :D

IMG_5858

Juokseminen on varmasti yksi parhaimmista asioista ja juoksijan flow on tavoittelemisen arvoinen kokemus. Väitän itse päässeeni tähän muutamia kertoja elämässä. En läheskään joka ikinen kerta, mutta sen verran usein, että olen jaksanut innostua juoksemisesta jo 6 vuotta. Itse flow tuntuu siltä, että kaikki katoaa: aika, paino, huolet, suorittaminen. Siinä hetkessä on vaan sä ja se törkeen hyvä fiilis.

Nyt kun kevät tulee, niin suosittelen lukijoilleni rohkeasti juoksemista. Sen ei tarvitse olla kuin vaikkapa 20-30 minuutin kevyt köröttely alkuun, eikä muutamat kävelyaskeleetkaan lenkkiä pilaa. Kunnon kohoaminen on usein alussa todella nopeaa, joten jokainen löytää varmasti sisäisen juoksijansa yllättävän nopeasti, jos laji vain yhtään houkuttelee. Juoksussa on tyypillistä ensimmäisen 5-10 minuutin aikainen jähmeys ja alkukankeus, jonka jälkeen meno kevenee. Sen kun jaksaa sinnitellä ohitse, niin yhtäkkiä saattaa huomatakin, että juokseminen onkin ihan kivaa. ;)

When in doubt: run!