TINDER VS. LENKKIPOLUT

01.08.2016

Luin äskettäin Kauneus & terveys lehden päätoimittajan kirjoituksen Miksi juoksevaa naista saa loukata ja arvostella?. Kirjoituksessa kummastellaan sitä, miksi vastaantulevia naisia saa huoritella ja haukkua. Luin tekstiä hämmentyneenä ja järkyttyneenä; huudellaanko naisille tosiaan tuohon tyyliin lenkkipoluillakin?

Mulla on aina kuulokkeet päässä, joten en tiedä mitä kaikkea mun perään on mahdollisesti huudeltu, mutta kaikki kommentit ja eleet jotka on mun silmiin pistäneet tässä 7 vuoden aikana ovat olleet suurimmaksi osaksi vain positiivisia ja piristäviä.

Viimeviikolla mut pysäytettiin ja mua pyydettiin treffeille. Olin juuri herännyt ja olin unihiekat silmissä, tukka pystyssä aivan hämmentynyt siitä miten tuo kivannäköinen ja fresh mies tuli rohkeasti kehumaan mun unista habitusta ja pyytämään kahville. Minäkö? Ihanaa! Sitä edellinen muisto lenkkipolkujen kontaktista jokapäiväisten vaihdettujen hymyjen lisäksi on yläfemmat vastaantulevan pyöräilijän kanssa ja edellinen olikin törmätessäni jonkun lajin joukkueeseen ja muutama silmänisku sekä vihellys perään. Kyllä mulla siinä vauhti nopeentui ja posket punotti muustakin kuin lenkistä, mutta en mä silti kokenut sitä loukkaavana vaikka pojat vähän fiilistelikin.

13887073_10153779102595794_2851830007518594272_n

Mulla on aina sellanen fiilis lenkkipoluilla, että me ollaan täällä kaikki samaa jengiä ja samalla missiolla täällä, siks musta on hauskaa heittää hymyt vastaantulevien kanssa. Se piristää omaa päivää sekä mahdollisesti myös vastaantulevan. Ja mitä näihin treffipyyntöihin tulee, olen aina sanonut, että sulkekaa ne tinderit ja menkää lenkille! Mulla ei ole kokemusta tinderistä, mutta lenkkipoluista on. Mä olen saanut elämässäni 80%  (livenä esitetyistä) treffipyynnöistä joko lenkillä tai salilla ollessani ja uskallan väittää, että ne aktiiviset sekä urheilulliset miehet jotka tulevat spontaanisti juttelemaan ovat paljon potentiaalisempia treffikumppaneita kuin ne baarista löydetyt tyypit sekä tinder matchit. Mä en usko tuohon etsimällä etsimiseen tai että niin ainakaan se oikea löytyisi.

Mulla on oikeastaan aina ollut pelkästään positiivisia kokemuksia liikunnasta ja ihmisistä sen parissa. Mä en ole ikinä törmännyt salikiusaamiseen, syrjintään tai vastaavaan huuteluun lenkkipolulla sitten ala-asteen. Musta on aivan järkyttävää lukea vastaavaa tekstiä sekä kommenttiboksista muiden naisten vastaavista kokemuksista.

Millaisia kokemuksia mun lukijoilla on? Positiivisia, negatiivisia vai molempia? 

Mä itse lähden nyt vetämään jonkun aivan järkyttävän pepputreenin, sillä oon pystynyt käymään tänään jo pidemmällä lenkilläkin ilman rintakipuja! BOOM!

 


WHEN IN DOUBT: RUN.

25.04.2016

Mä oon koko mun nuoruuden vihannut juoksemista. Ainoa muoto jossa se oli siedettävää oli pesäpallon pesien välit ja peleissä juoksujen tekeminen. Ihailin kuitenkin ihmisiä jotka juoksivat pitkiä matkoja ja pystyin vain haaveilemaan siitä, että pystyisin itse juoksemaan ja vieläpä nauttimaan matkasta.

IMG_5891

Aloitin 17 vuotiaana harjoittelemaan juoksemista. Kaikki alkoi silloisen asuinpaikkani pururadalta ystäväni kanssa. Muistan vieläkin sen fiiliksen, kun juoksimme ensimmäisen kerran ”isoimman lenkin”, joka on matkaltaan noin 3km pitkä. Tällä hetkellä 3km tuntuu lähinnä hauskalta määrältä, mun jalat vasta lämpenee kunnolla siinä matkassa, mutta silloin se tuntui äärettömän kovalta suoritukselta.

Toki on aivan eri asia juosta maastossa pururadalla, kuin jalkakäytävällä tai hiekkatiellä. Maastojuoksu on tuplasti raskaampaa sekä itse reitti ylämäkineen on paljon haastavampi kuin vaikkapa ”city juoksu”.

IMG_5890

*Sisältää tuotelinkin

Jossain vaiheessa pururata alkoi kyllästyttämään ja siirryin juoksemaan pitkin kyliä. Muistan ajatelleeni, että herranjumala tää touhu on kevyttä. Maastossa juokseminen olikin yllättäen nostanut mun kunnon sille tasolle ettei perus asfaltilla juokseminen tuntunut ollenkaan raskaalta. Toki se oli taas aivan erilaista iskua polville ja nilkoille.

17 -vuotiaasta juokseminen on ollut mulla ihan viikottaista rutiinia. Joskus tulee kuukausia kun en harrasta juoksemista niin paljoa, mutta yleensä sitä tulee harrastettua 2-4 x viikossa. Teen paljon eri sykkeillä, pidempiä ja lyhyempiä lenkkejä. En siis aina vedä samalla tyylillä samaa pituutta, vaan fiiliksen mukaan teen lyhyempiä ja intensiivisempiä juoksulenkkejä ja joskus taas pidempiä ja matala sykkeisempiä. Joskus mun lenkki on 25 minuuttia ja joskus 60 minuuttia.

Tänään oli todella hyvä flow juoksemisessa. Tuntui siltä, että olisin voinut juosta vaikka maailman ääriin, kunnes… kotiin päin juostessani ohitin erään seisoskelevan lenkkeilijän. Lenkkeilijä oli noin 2 metrinen, selkeästi urheilija/paljon urheileva, noin 25-30 vuotias mies jolla oli jonkun joukkueen tiimivaatteet päällä.

Yhtäkkiä huomaan että tää tyyppi juoksee aivan mun kyljessä kiinni. Päätän nostaa vauhtia, koska vierekkäin juokseminen tuntuu hieman häiritsevältä ja kiusalliselta. Mies nostaa myös vauhtia ja pysyy tiukasti mun vierellä. Ajattelen, että mies lähti juoksemaan tarkoituksella lujempaa ja hiljennän vauhtia, jotta tämä kiusallien tilanne loppuisi ja pääsisin keskittymään siihen omaan suorittamiseen taas.

Niin ei kuitenkaan tapahtunut. Mies hidasti kun huomasi, että mä hidastin ja pysyi edelleen kiinni lähes mun kyljessä. Kokeilin vielä muutaman kerran samaa, mutta aina kun mä kiihdytin niin hän kiihdytti. Kun tajusin, että mies tekee sen tahallaan niin mua alkoi vaan naurattamaan. Jengi luuli että ollaan joku pariskunta lenkillä yhdessä.

Tiesin että mulla on vaan muutama kilometri kotiin ja päätin idioottina lähteä juoksemaan lujempaa. Mies veti myös kovemman vaihteen päälle ja lähinnä kevyesti hölkkäsi siinä samalla, kun mä juoksin minkä töppösistäni vaan pääsin, kuitenkin samalla pyrkien siihen, etten kaadu naamalleni hieman vaikean ja möykkyisen tien avustamana.

Joka kerta kun ihmisiä tuli vastaan ja yritin väistyä taka-alalle, niin mies lähinnä jäi odottamaan että mä pääsen ihmisvilinän ohi ja voidaan jatkaa meidän ”yhteistä lenkkiä”. No, tuli ainakin annettua lenkin loppuun kaikki mitä irti lähti ja sen jälkeen kun olin hyväksynyt sen faktan, etten tule pääsemään tämän tyypin ohi eikä hän ajatellut myöskään itse päästä mun ohitseni, niin nöyrryin kohtalooni ja juoksin sitten tällaisen ikäänkuin oman kirittäjän saattelemana kotiin. Omalla portilla ajattelin että jos en nyt oksenna tähän tai menetä tajuani, niin en ikinä.

Tulipahan taas ainakin katsottua mihin omista pienistä moottoreista on. Pitäis joskus kokeilla cooperia pitkästä aikaa, tosin siihen olisi myös täydellistä saada jonkinlainen awkward kirittäjä viereen, niin varmasti sais paremman tuloksen. :D

IMG_5858

Juokseminen on varmasti yksi parhaimmista asioista ja juoksijan flow on tavoittelemisen arvoinen kokemus. Väitän itse päässeeni tähän muutamia kertoja elämässä. En läheskään joka ikinen kerta, mutta sen verran usein, että olen jaksanut innostua juoksemisesta jo 6 vuotta. Itse flow tuntuu siltä, että kaikki katoaa: aika, paino, huolet, suorittaminen. Siinä hetkessä on vaan sä ja se törkeen hyvä fiilis.

Nyt kun kevät tulee, niin suosittelen lukijoilleni rohkeasti juoksemista. Sen ei tarvitse olla kuin vaikkapa 20-30 minuutin kevyt köröttely alkuun, eikä muutamat kävelyaskeleetkaan lenkkiä pilaa. Kunnon kohoaminen on usein alussa todella nopeaa, joten jokainen löytää varmasti sisäisen juoksijansa yllättävän nopeasti, jos laji vain yhtään houkuttelee. Juoksussa on tyypillistä ensimmäisen 5-10 minuutin aikainen jähmeys ja alkukankeus, jonka jälkeen meno kevenee. Sen kun jaksaa sinnitellä ohitse, niin yhtäkkiä saattaa huomatakin, että juokseminen onkin ihan kivaa. ;)

When in doubt: run!


Treenaaminen ilman paineita.

24.10.2015

Heippa ihanat <3

Tällä viikolla oon päässyt kunnolla takaisin treenien pariin. On ollut yhtä aikaa masentavaa ja ihanaa. En tiedä itkisinkö sitä, että näytän lähinnä lyyhistyneeltä ja surkastuneelta, sarjapainot on vähintäänkin puolittuneet ja ylipäätään oon aivan loppu jo pienestä treenistä, vai itkisinkö siitä miten onnellinen oon ja miten upeaa on taas päästä treenaamaan.

Valitsen jälkimmäisen. Oon niin kiitollinen että oon nyt jo päässyt takaisin treenien pariin, vaikkakin pienin askelin.

IMG_0046

Eilen olin salilla vetämässä olkapäätreeniä ja vaikkakin mun vahvimmasta ja lemppari lihasrymästä olikin kadonnut aika reippaasti lihasta ja voimaa, niin uskon että muutaman viikon päästä päästään taas hyvin vauhtiin. Täytyy vaan uskoo itseensä ja mennä sitkeesti eteenpäin. Takapakkia ottaa varmasti jokainen urheilija jossain vaiheessa elämäänsä ja kaikki on kiinni siitä miten päättää jatkaa.

IMG_0120

Olin tänään 8km juoksulenkillä ja hyvin kesti pumppu! Huippua. Maisemat oli tosin niin älyttömän upeita että pysähdyin ainakin 10 kertaa kuvailemaan.

IMG_0119

En olis millään malttanut lähteä kotiin. Aivan mielettömän upea ilma ja maisemat. Meni ihan tunteisiin miten kaunis luonto oli tänään. Huh!

Havahduin myös siihen, miten siistiä oli ja on ollut treenata ilman ns. paineita. Ei ole tarvinnut treenata koska on ”pakko”, vaan koska haluan ja nautin siitä. Voin pysähtyä ottamaan kuvia ja ihailemaan maisemia, koska mulla ei ole ns. ohjelmaa minkä mukaan menen. Treenaaminen ei ole ollut pelkkää suorittamista vaan oikeasti asia josta nautin ja jota rakastan.

IMG_0118

Ja ei, en tarkoita ettenkö pitäisi kisaamisesta tai nauttisi siitä, siinä on ihan omat puolensa ja saan myös paljon kisakaudesta, mutta tällä hetkellä on muutenkin sen verran hektinen arki niin helposti treenitkin menee väsymystä uhmaten suorittamisen merkeissä ja äkkiä kotiin. Mun elämä on muuttunut ihan älyttömästi vuoden aikana, en olisi koskaan uskonut että saan näin upeita työmahdollisuuksia. Tosin se vie omat aikansa ja vaatii multa hurjan panostuksen ja tietenkin uudelleen harkitsemista monissa asioissa: mikä on mulle tällä hetkellä tärkeintä ja mihin haluan panostaa? Edelleen rakastan kisaamista ja toivottavasti kisaankin vielä tulevaisuudessa, mutta nyt on aika parantua ja löytää kunnolla ilo ja rakkaus treenaamista kohtaan ja nauttia siitä. Viimeiset 3 vuotta olen treenaamisen osalta mennyt kisoja kohti, joten nyt on hyvä hetki ottaa happea. Mulla on vähän sellanen fiilis että tällä hetkellä on aika keskittyä uraani ja antaa kova panostus duuneille, joten haluan että treenaaminen on asia josta saan kaiken tämän myllerryksen ja menemisen keskellä energiaa ja joka auttaa mua jaksamaan, eikä että se olisi yksi stressitekijä, painostava ajatus tai ”velvoite”. Fyysinen ja psyykkinen terveys on mulle kaikista tärkein asia, ilman sitä ei ole mitän.

IMG_0085

Muistakaa murut nauttia treenaamisesta ja elämästä ylipäätään.

 

PS. TÄNÄÄN ON VIIMEINEN PÄIVÄ AIKAA ÄÄNESTÄÄ BLOGEJA INDIEDAYS BLOG AWARDSEIHIN :)

Jos tuntuu siltä että mun blogista on ollut hyötyä ja haluat antaa äänesi niin kiitän jo etukäteen! Mä oon aivan täysin unohtanut koko homman ja hieman myöhässä tän kanssa, mutta tästä pääsee äänestämään omaa lempparia: MOTIVATION INDIEDAYS BLOG AWARDS KIITOS <3


No nyt juostaan!

17.04.2015

 

Kaupallinen kampanja: Yhteistyössä Pierre Robert

Heippa!

Juuri kun oma dieetti lähenee ja kisakausi avataan, pääsin sopivasti tekemään yhteistyötä Pierre Robert merkkisen urheilu- ja vapaa-aika vaatemerkin kanssa. Käytin tilaisuuden tietenkin hyväksi ajatellen tulevia aamuaerobisia ja ylipäätään ulkona kuntoilua!

Mikään ei ole mukavampaa kuin kevyet, mutta kuitenkin tarpeeksi suojaavat vaatteet, jotka mukautuvat kehon liikkeisiin treenin aikana. On todella inhottavaa pysähdellä nostelemaan painavia housuja jotka tippuvat päältä sekä nousevaa paitaa. Ei ole myöskään kovinkaan vapauttavaa juosta painavissa vaatteissa. Mitä useimmin sitä epäilee, onko vaatteita muistanut edes pukemaan lenkin ajaksi, sitä parempi ;)

IMG_9216

Pierre Robertilta ihastuin todella kevyesiin, mutta samalla tukeviin urheilurintsikoihin. Heiltä löytyi myös todella kevyetn juoksu- ja lenkkivaatteet, jotka toimivat talvellakin todella hyvin kylmällä säällä alusvaatteina!

Yks ehdoton lemppari oli kuitenkin kuvassa näkyvä pieni huivi, jonka merkkasin numerolla 1.

Miten monesti oonkaan syksyllä/keväällä lähtenyt viileämmällä säällä lenkille ja tuskaillut ajatuksen kanssa, että on kuitenkin sen verran kylmä, että tarvitsee sen huivin. Sellanen perus huivi onkin kiva tunkea lenkin ajaksi kuristamaan ja painamaan rinnalle. Ensinnäkin se ahdistaa todella paljon ja vähän väliä saa pysähtyä laittamaan huivia uudelleen, koska se aukeaa tuulen mukana tai nousee hengitysteiden eteen. Been there :D

Tollanen kevyt, mutta suojaava tuubihuivi onkin hemmetin kätsy, ei ahdista eikä lähde leviämään lenkin aikana mihinkään, vaan pysyy mukavasti paikoillaan.

large

 

Lenkkeilijät ja miksei muutkin urheilusta kiinnostuneet pääsevät tutustumaan Pierre Robertin tuotteista suoraan heidän nettisivuiltaan, www.Pierre-Robert.com .

Koodilla LINDA saat -25% alennusta tilauksista :) Koodi on voimassa Toukokuun loppuun!

Mäpäs olen päässyt takaisin treenien pariin ja keräilen tässä juuri kamoja kasaan, sillä jalkapäivä kutsuu! <3 Katsotaan mihin musta on treenitauon jälkeen!