Onni on ihmiset sun ympärillä.

24.12.2015

Ihanaa ja rauhallista Joulua <3

Toivottavasti jengillä on ollut ihana Joulu. Itse oon tähän asti vaan rauhottunut ja ollut. Käytiin aamupäivällä J’lon kanssa 8km kävelyllä. Vaikka lumi puuttuu niin kyllä tuo auringon paiste myös ilahduttaa. Oli todella kaunis ilma ja ihanan fresh!

Meidän perhe kokoontuu hieman myöhemmin Joulun viettoon. Äiti on töissä, pikkuveli Loviisassa avovaimonsa kanssa, isoveli löytyy kylläkin Merikarvialta, mutta tällä kertaa näin. Mulla on välipäivinä kuvauksia ja muita duuneja niin hurjasti, että olisi tullut todella hätäinen ja hieman stressaavan vauhdikas visiitti kotikulmille. En ole ollut melkein 2 viikkoon yksin, joten mulle sopii todella hyvin tähän väliin tällainen itsekseni rauhoittuminen, saan uppoutua omiin maailmoihini ja vain levätä.

IMG_7266 IMG_7267

Mitä vanhemmaksi tulee, sitä pienemmäksi toivelista Jouluna muuttuu. Tärkeimmät asiat ei ole ostettavissa, materiaali ei merkkaa loppujen lopuksi mitään, vaan ihmiset, niiden teot, tunteet, rakkaus, onnellisuus. Loppujen lopuksi jokainen haluaa varmasti olla onnellinen. Se mitä onnellisuus on kellekkin riippuu tietenkin aina ihmisestä. Pienet asiat merkkaa mun maailmassa eniten; katseet, tunteet, hetket, sanat, kosketus. Ne on kultaakin kalliimpia asioita ja hetkiä elämässä.

1455868_10153743757053290_6520666895618256749_n

Itse olen vahvasti päivä päivältä enemmän sitä mieltä, että mitä vanhemmaksi tulee, mitä enemmän näkee ja kokee, sitä vahvemmin tietää ettei onnellisuus tule mistään ostettavasta, vaan muista ihmisistä, niistä oikeista ihmisistä sun ympärillä. Sitä ymmärtää mitä aarteita täällä maailmassa onkaan, kunhan vaan löytää ne oikeat.

Ja kyllä, mä rakastan muotia, matkustelua, kaikenlaista kauneushömppää, mutta voisin harkitsematta luopua kaikesta siitä tärkeiden ihmisten vuoksi. Niillä ei ole mitään väliä loppukädessä. Chanelin laukku olkapäällä ei tuo onnellisuutta, vaikka upea onkin, rakas ihminen vierellä tuo.

1914922_10153291611390794_2537093212992337836_n

Mä itse saan ja koen mieletöntä iloa mun lähellä olevista ihmisistä. Olen onnellinen ja kiitollinen heidän olemassaolostaan, onnistumisista, onnesta ja saavutuksista. Ne inspiroi mua itseä niin paljon. Hyvät ihmiset ympärillä motivoivat mua olemaan parempi ihminen jokaisella elämän osa-alueella. Niinhän sitä sanotaankin, että ihmisen olemukseen ja valintoihin vaikuttaa ne läheisimmät ihmiset. Tiedän myös että mun ympärillä on ihmisiä jotka vilpittömästi iloitsevat mun onnesta ja saavat siitä myös itse paljon motivaatiota. Niin sen kuuluu mennä; yhdessä eteenpäin, yhdessä parempia.

näitä hetkiä <3

näitä hetkiä <3

Mulla on todella rauhallinen ja hyvä fiilis tulevaisuudesta. Kiitos kuuluu näille mielettömille tyypeille mun elämässä. Olen myös todella kiitollinen mun työtilanteesta ja mahdollisuuksista. Pitkästä aikaa olo on lisäksi energinen ja hyvinvoiva, hermosto alkaa toipumaan ylikunnosta, toki vielä ainakin yhdet testit tulee tehdä ennen kun alan laittamaan kovempaa vaihdetta päälle.  Nukkuminen alkaa sujumaan päivä päivältä paremmin. Treenaaminen on tällä hetkellä enemmänkin hyvinvointi tasoa: lihasten ylläpitoa sekä peruskunnon kehittämistä; salia, crossfittia ja lenkkeilyä. Nautin tästäkin, mutta en malta odottaa että pääsisin taas kunnolla draiviin!

1935613_10153284952080794_6245127240361118152_n

Kuulin hetki sitten upean uutisen; pääsen Tammikuussa treenaamaan itse Dorian ja Gal Yatesin kanssa. Olen todella innoissani, miten mieletön kunnia päästä tämän tason fitness- ja kehonrakennus ammattilaisten oppeihin. Ei ihan jokapäiväistä meikäläiselle. :) En malta odottaa! Lupaan kertoa tietenkin blogissakin treeneistä enemmän.

Nyt jään pohtimaan hakisinko kaupasta suklaata ja katsoisinko leffan, vai olisinko reipas ja kiinnittäisin yhden peilin seinään. Rakennan itselleni meikkipöytää ja totesin eilen kokoessani maailman monimutkaisinta pöytää, että rakentaminen ja touhuaminen onkin itseasiassa todella rauhoittavaa ja terapeuttista! Nautein touhuamisesta todella paljon, vaikka alkuun stressasinkin koko hommaa ja siirsin sitä monta viikkoa. Taidan kallistua touhuamisen puolelle ja ehtiihän sen suklaan hakea ärrältä vielä myöhemminkin. Ihanaa Joulua <3

 

 

 


Jos olet huoneen viisain, olet väärässä huoneessa.

18.12.2014

Hurja loppuvuosi ollut. Päivä päivältä kuitenkin on parempi olla ja mulla on aivan hullun suuri motivaatio ensi kautta varten ladattuna. Nyt vaan odottelen että pääsen voimiini ja paukuttelemaan. Olen ollut kevyessä flunssassa, mikä johtuu varmaan ihan suoraan väsymyksestä. Edelleen mennään pienessä shokissa, ehkä jonkinalisessa kieltämisvaiheessa, epätodellisessa mielentilassa ja tällaisen surun käsittely vie helposti kolme vuottakin, ellei kauemmin. Edelleen päivittäin jokin ajatus pamahtaa päähäni ja olenkin jo seuraavaksi soittamassa isälle ja kertomassa sitä, kunnes muistan, etten voi. Melkein jokaisessa kuvassani on isältä tuoreita kommentteja, joissa hän kertoo miten paljon rakastaa minua ja miten ylpeä hän on minusta. Joka ikinen päivä näen painajaisia siitä puhelusta ja kelaan sitä hetkeä läpi, jossa kerrottiin että isäni on menehtynyt ja käsittelen sitä tuskaa. Pala palalta. Mieli ei pysty käsittelemään sellaista tuskaa kerrallaan. Olenkin huomannut miten jännästi mieli ja keho toimii tällaisissa tilanteissa. Saattaa tulla hetkeksi hieman humalainen olo ja siitä seuraa käsittämätön hetkellinen tyyneys. Aivan kuin joku pumppaisi kehon täyteen jonkinlaista rauhoittavaa ja veikkaan että se on jonkinlainen hormoni, kehon oma puolustuskeino. Onneksi on aivan mielettömän ihania ihmisiä ympärillä, yksin tästä ei selviäisi.

Mikä sitten mua motivoi niin paljon? Tietenkin kaikki lähtee rakkaudesta lajia kohtaan ja halusta kehittyä ja ylittää itsensä. Onnistumisen tunne on niin houkutteleva. Kun kerran on päässyt ylittämään itsensä ja nähnyt mihin omistautumisella ja päättäväisyydellä pääsee, haluaa sen tehdä uudestaan. Tietää että löytyy potentiaalia vielä niin paljon parempaankin, enkä malta odottaa että pääsen näkemään mihin kaikkeen pystynkään. Keho ja mieli ovat niin voimakkaita ja jänniä juttuja, ettei niitä kannata jättää käyttämättä tässä ainoassa elämässämme.

10838329_911967455481529_1771713022_n

Yksi tärkeimpiä faktoja on, että seura motivoi. Se minkälaisia ihmisiä sun ympärillä on, näkyy myös sussa itsessä. Enkä missään nimessä tarkoita, että kaikki sun ympärillä pitäis olla samalla päämäärällä, vaan samalla ajatuksella ja tahdonvoimalla toteuttaa omia unelmiaan ja päästä tavotteisiinsa elämässä. Ihmisten kuuluu viedä sua eteenpäin, motivoida ja opettaa. Me ollaan täällä kaikki oppimassa, emme olemassa täydellisiä, siksi tarvitsemme ihmisiä opettamaan meitä ympärillemme. Musta on erittäin hyvin sanottu, että jos on huoneen viisain, on väärässä huoneessa. Jos et saa seurasta jossa liikut mitään, olet väärässä seurassa. Et heidän, vaan itsesi vuoksi.

Mun ympärillä on itseasiassa hyvin vähän ”fitness ihmisiä”, mutta suurin osa tavoittelee omia unelmiaan ja jokaiselta olen varmasti jotain oppinut. On toki myös mahtavaa ja tärkeää, että on ihmisiä joiden kanssa jakaa tuntemuksia fitnekseen liittyvistä asioista ja joilta nimenomaan oppia sekä motivoitua heistä.

Kannattaa siis valita tarkkaan ihmiset ympärille. (:

IMG_9379