MITEN FREESATA KODIN SISUSTUSTA HELPOSTI JA EDULLISESTI?

23.01.2018

Ciao!

Multa on kyselty, mistä mun muutamassa edellisessä postauksessa näkyvä sininen sisustustaulu on hankittu. Se on mun pitkästä aikaan lemppari hankinta kotiin ja nyt pääsen kertomaan teille vähän enemmän kyseisestä taulusta ja mistä se on.

Kaupallinen yhteistyö: Desenio

Kuvien sininen taulu on hankittu ennen joulua Desenion verkkokaupasta, josta löytyy paljon ihania sisustusjulisteita sekä niihin sopivia kehyksiä. Mulla on kotona peräti seitsemän heidän tauluaan ja tykkään niistä kaikista todella paljon. Tuo sininen taulu on kuitenkin aivan mahtava ja tykkään siitä ehdottomasti eniten.

En oikein osaa sanoa tai luokitella itseäni sisustajana mihinkään lokeroon. Sen tiedän, että tykkään kovasti väreistä, kasveista, kynttilöistä ja tietynlaisista elon merkeistä kodissa, enkä voisi koskaan elää sellaisessa ”valkoisessa kodissa” jossa kaikki on todella harkittua. Olen enemmänkin se taiteilija tyyppi, joka tiputtelee sisustuselementtejä intuition mukaan sinne tänne. Lisäksi kaikki mitä kotiin ostan, lähtee mukaan hyvin extemporesti; jos näen jotain mistä pidän, niin ostan sen, mutta harvemmin etsin mitään kovin harkitusti tai ylipäätään seuraan mitään trendejä.

Mun äiti on aina tykännyt sisustaa todella vintage tyyppisesti ja meidän koti onkin täynnä ikivanhoja huonekaluja. Pienenä ihmettelin, miksei meillä voinut olla samanlainen koti kuin ikean kuvastossakin, mutta nykyään huomaan myös itse pitäväni enemmän värikkäistä, persoonallisista ja uniikeista tavaroista ja sisustuksesta, josta välittyy jokin tarina. Toki mulla on myös kotona paljon Ikeaa ja pidän myös modernimmasta tyylistä, mutta ehkä taipumus kaikkeen värikkääseen tulee lapsuudesta ja koen sen kotoisaksi.

Koska rakastan kodissa värjeä, niin pidän erityisesti Desenion muoti & mindfulness kategorioiden tauluista, mutta lempparini kategorioista on ehdottomasti tällä hetkellä luontoaiheiset taulut! Niinkuin kerroin, olen tilannut heiltä muutaman kerran julisteita sekä kehyksiä ennenkin ja olin iloisesti yllättynyt, kun tsekkasin pitkästä aikaa heidän nettisivujaan ja huomasin laajentuneet kategoriat sekä lisääntyneet kehysvaihtoehdot. Ennen olen tilannut mustia kehyksiä, mutta nyt ihastuin kultaisiin.

Sisustustaulut ovat aivan ihana ja mielestäni edullinen tapa lisätä väriä, tunnetta ja persoonallisuutta kotiin nopeasti. Mulla on tällä hetkellä lähes kaikki hyllyt ja pöydät täynnä tauluja, kynttilöitä sekä kasveja ja haluan ehdottomasti niitä lisää… :D Tykkään myös kovasti maalata itse öljyväreillä ja akryylimaalilla tauluja kesäisin, mutta omiani en ole vielä seinälle saakka saanut.

Mulla on teille myös alekoodi, jolla saatte huiman alennuksen Desenion verkkokauppaan! Koodilla ”lindamanuella” saat 25% alennusta Desenion julisteista 23.-25.1.  Huom! Alennus ei koske handpicked- tai yhteistyöjulisteita eikä kehyksiä.

Ota myös @desenio Instagramissa seurantaan, sillä heidän tililtään löytää lisää inspiraatiota! :) 


Kurkistus kotiin.

10.03.2016

Olin aijemmin tänään lenkillä, hieman liian paksussa asussa, sillä mulla oli päällä niken huppari ja mustat paksut adidaksen verkkarit. Muut lenkkeilijät vetivät lähinnä puoli alastomina menemään. Kyllä tuli hiki! :D Innostuin hieman ja vedin melkein 30 minuuttia pelkästään suoraan, hyvin lujaa vauhtia juosten, joten pääsin todella pitkälle ja aivan uusille rannoille. Takaisin tullessa tein paljon oman kehon liikkeitä; askelkyykkyjä ja punnerruksia sekä tein spirinttejä. Yli tunnin verran tuli vedettyä hyvin intensiivistä treeniä.

12819086_977323525678644_1288271841_n

Ajattelin väsäillä pientä asuntopostausta teille. Teen ensin postauksen alaerrasta ja esittelen sen jälkeen yläkerran. Yritän pitää postauksen mahdollisimman yksinkertaisena, enkä esittele joka ikistä vessanpönttöä ja hammasharjaa teille, vaan kuvat joista saatte jonkinlaisen idean asunnosta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Niinkuin kerroin, meidän koti on täynnä mielenkiintosia yksityiskohtia ja ratkaisuja. Löytyy paljon syvennyksiä koristeille/telkkareille sekä lampuille, puita sisältä ja mitä kaikkea jännää.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuvassa näkyvä puu – koriste on aika jännä yksityiskohta. Samanlaiset löytyy molemmilta puolilta taloa.  Mä itse pidän siitä paljon, vaikka onkin hieman erikoinen, eikä tulis heti itselle mieleen. Muutenkin meininki meidän asunnossa on todella skandinaavinen; paljon puuta rakennus- ja sisustusmateriaalina.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Alakerrasta löytyy myös paljon tilaa istuskella ja hengailla :D Löytyy baaripöytää keittiön tasoon yhdistettynä, isoa 6- hengen ruokapöytää, pientä hengailu nurkkausta (kuvassa ylhäällä), olohuoneessa on sohvaryhmä ja isompi sohvapöytä…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

12512260_10153422765950794_709700969203641954_n

Keittiö on todella helppo käyttöinen KUN vaan hoksaa miten kaikki toimii ja mikä nappula kuuluu mihinkin tarkoitukseen. Päivä päivältä oon parempi ”käyttämään” meidän kotia. :D Niin paljon valojen katkaisimia ja erilaisia nappuloita, mistä jokaisesta tapahtuu jotain erilaista.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Yläkerta on mun mielestä sitten aikalailla erilaisempi tyyliltään. Seuraavaksi esittelen yläkerran teille.

Aulaa ja eteistä.

Aulaa ja eteistä.

Vierashuonetta

Vierashuonetta

Vierashuoneen kylppäriä

Vierashuoneen kylppäriä

Meillä on kaksi isoa vierashuonetta joissa on kivan kokoset, tilavat kylppärit , vaatekaapit jne. Toisessa huoneessa on kaksi erillistä sänkyä ja toisessa parisänky.

12809658_10153439479240794_2336408680539157935_n

Rakastan makkarin näkymää ja sitä, että iltaisin kuulee kun meri myrskyää.

12832416_10153439479225794_91554273607786112_n

12802977_10153439479280794_7470924180249366277_n

Yks vähän ehkä jopa tacky yksityiskohta meillä on makkarissa, saadaan nimittäin kunnon neonvalo-bileet ja ällöttävät pornovalaistukset meille jos halutaan. Valikoimassa on kaikki päävärit ja lempparin voi itse hakea pyörittämällä värikarttaa.

12794434_10153439479205794_6790845462993140484_n

Eniten asunnossa rakastan sen sijaintia ja rantojen läheisyyttä. Olen aina rakastanut asua meren lähellä, se on jotenkin niin vapauttavaa. Rakennus on vartioitu eikä ulkopuolisia päästetä edes alueelle, mikä on mukavaa sinänsä, että olen monesti kuullut miten jengin kämppiä on vaan ”tyhjennelty” täällä :D. Asutaan myös aivan muutaman clubin naapurissa, joten on kiva ettei kesällä kun turistit tulee, ole sisäpiha täynnä eksyineitä bailaajia. Sisäpihalla on upeat puutarhat ja uima-altaat, joita hoitaa omat puutarhurit. Meillä on täällä niin kova videovalvontajärjestelmä, että tuntuu aivan kuin asuisi Axl Smithillä ;) Hah!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sellainen koti. :)

 


Kotiutuminen Espanjaan

21.02.2016

*Yhteistyössä ASUS ZenPad 10

Heippa!

Huh mitkä pari päivää taas ollut väsymyksen kanssa. Vihdoinkin alan normalisoitumaan enkä nukahtele pystyyn. Perjantaina herätys soi 03:00 yöllä, enkä jostain syystä saanut lainkaan nukuttua ennen lähtöä. Vikat kamat kasaan, hirvee stressi siitä oonko muistanut kaiken ja taas sinne hemmetin helsinki-vantaalle :D

12677726_1158579684153699_361375436_n

Kävin fiilistelemässä rantaa ja tulevia lenkki maastoja

Niko tuli hakemaan mut kentältä ja ensimmäinen päivä meni uuden kodin laittamisessa. Käytiin Zara homessa, Ikeassa, paikallisessa Stockassa… Sellasilla 0h yöunilla + jetlagilla + näillä viimeaikojen matkustamisilla taustalla, niin olin varmaan vähintään 3 promillen humalatilassa henkisesti. Päivä meni kuitenkin yllättävän hauskasti, eilinen taas tuntui puolestaan siltä että en ole varma olenko elossa. :D

Nyt olo alkaa olemaan inhimillinen muutamien hyvien ja pitkien yöunien jälkeen, joten päätinkin vihdoinkin availla taas blogia.

Muutettiin tosiaan uuteen kotiin Nikon kanssa täällä Marbellassa. Koti on aivan mielettömän ihana ja tilava. Pitkä rantaviiva toimii lenkkimaastona ja aijemmissa blogikirjoituksissakin mainitsemani upo uusi Dorian Yatesin DY Gymi on kävelymatkan päässä. Törmättiinkin itse herraan sekä Gal Yatesiin eilen lounaalla.

Huomenna pääsen aloittamaan suunnitellusti treenit kohti tavotteita. Tavotteina on ensin kuoria kiva kesäkunto kesäksi. En kuitenkaan kaipaa mitään kuivan kesän orava – lookkia, vaan mukavan urheilullista ja tervettä lookkia, niin että on kevyt ja freshi fiilis. Tämä matkustelu ei oo kyllä vienyt mua yhtään kohti niitä tavotteita, mutta eiköhän nyt onnistuttaisiin olemaan hetki paikoillaan ja keskittyä arkisiin asioihin, kuten duuniin ja treeneihin.

Huomisesta lähtien mulla tulee olemaan muutamaa treeniä päivään; aamutreeniä ulkona, joka sisältää lenkkeilyn lisäksi oman kehon treeniä, kuten askelkyykkyjä, hyppyjä, punnerruksia, vatsalihaksia ynm. Näin tuen omaa lajiani, poltan rasvaa sekä muokkaan kehoa samalla. Saan myös päivän paljon mukavammin ja tehokkaammin käyntiin, kun starttaan 30-45 minuutin treenillä ja haukkaan samalla raitista ilmaa! Muuten lojun helposti iltapäivään asti ja toimin puoli tehoilla sekä heräilen vasta iltaa kohden kunnolla. Se on musta todella turhauttavaa.

Iltapäivän treenit tulevat olemaan ihan puhdasta salitreeniä ja treenit jakautuvat joka toisena kertana alakropalle ja joka toisena yläkropalle. Esimerkiksi  pakarat, olkapäät,etureidet, selkä, takareisi-pakara, hartialinja + kädet.

12743915_10153402737395794_8920550627432197514_n

ASUS ZenPad 10

Sain loppuvuodesta itselleni testiin uuden tabletin ja olenkin Tammikuusta lähtien matkustellessani kuljettanut tällaista ASUSin uusinta ZenPadia mukanani. Mulla on aikaisemmin kokemusta Applen tabletista, jonka ajattelin menevän reissuissa hyvästä duunivälineestä; not. Sillä en pystynyt tekemään lähinnä mitään fiksua, joten hieman skeptinen olin tämänkin laitteen suhtee aluksi. Tästä on tosin aikaa, joten odotinkin hieman tablettien kätevyyden ja käyttömahdollisuuksien kehittyneen.

ZenPad onkin osottautunut loistavaksi; tablettiin mahtuu hyvin omia tiedostoja, se toimii moitteettomasti vaikka päällä olisi useitakin ohjelmia saman aikaisesti, siinä tulee myös kätevät irrotettavat näppäimet mukana, joka tekee käytöstä vieläkin helpompaa ja mukavampaa. Lisäksi siinä on oikeesti hyvin soivat kaiuttimet !

ZenPadin suunnittelussa on otettu inspiraatiota muotimaalilmasta, joka näkyy esimerkiksi tabletin ASUSin Visual Master –teknikassa, joka parantaa kokonaisuudessaan tabletin kuvanlaatua automaattisesti terävöimällä kuvia, lisämällä kuvan kontrastia ja parantamalla väritasapainoa. Tämä ominaisuus kiehtoo varmasti etenkin visuaalisia ihmisiä, jotka haluavat nauttia kauniista kuvista. Blogimaailmassa varsinkin erityisen huippua! :)

Tabletinhuippulaadukkas IPS-näyttö varmistaa että tabletin kuvanlaatu on loistava.

12744476_10153402737435794_5392220247580340536_n

Uudet ASUS ZenPad tabletit ovat kevyempiä kun edeltäjänsä ja niissä on kapeammat kehykset, eli näyttöpinta-alaa on enemmän. Tabletteja löytyy  7-, 8- ja 10-tuuman koossa ja itselläni on tämä 10 -tuuman kokoinen. Voin hyvällä fiiliksellä suositella jos hakusessa on kätevä ja kevyt jokapaikan työväline!

Lisätietoa tabletista löydät täältä!


IKÄKRIISI?!

02.10.2015

Ciao!

Huh mikä päivä taas. Oon ollut aamusta asti melkein tähän saakka menossa. Pankkia, palaveria, asioiden hoitamista… Huh. Pääsin kotiin noin seiskan aikaa ja avattuani facebookin tajusin että ei hitto, tänäänhän olis ollut Blog Awardsit!! Daamn!

Tässä on vissiin ihan oikeesti tultu vanhaksi ja väsyneeksi. Koin nimittäin salaa jopa pientä helpotusta huomatessani että unohdin kokonaan nuo super isot bailut. Kyllähän sinne vielä kerkeis, mutta…. ensimmäisenä etsin kaapista mun villasukat ja sytyttelin koko kämpän täyteen kynttilöitä… aijettä. <3 En aatellut nousta täältä sohvan pohjalta yhtään mihinkään. Jääkaapille maximissaan!

Pieni omantunnon tuska kolkuttaa… Hei halooo! Lisäksi tänään olisi namussa järjestettävät autumn issue kutsuvierasbileet, sekä Apollon syyskauden kutsuvierasbailut. Huomenna taas Lahdessa Summer Upin entisten omistajien ns. jäähyväis kekkerit ystäville ja yhteistyökumppaneille ja koska Jussi ei pääse mun kanssa sinne niin arvatkaapas mitä, mähän kutsuin mun äidin mun luo kylään ja ajattelin nukkua sen kainalossa koko viikonlopun. Puhelin pirisee mutta koti voittaa tällä kertaa. Lisäksi mun isoveli on ottanut uuden red nose pitbullin pennun ja en malta olla lainkaan erossa siitä otuksesta. Aivan syötävän suloinen rimpula! <3 kyllä noita bileitä vielä tulee, eikö niin !

12140628_10153157553240794_7298224515167745412_n

Mä todellakin oon tulossa vanhaksi. Tai sanotaanko näin, että alan olemaan ihan ”normaalin aikuisen ihmisen ikäinen”. :D Oon kokenut pientä ikäkriisiä tässä kohta viikon, kun tajusin alkuviikosta että siitä on hitto VIISI vuotta kun mä täytin 18- vuotta. Oon jotekin tottunut olemaan aina se porukan junnuin ja nykyään useimmiten en enää olekaan se kaikista nuorin, vaan täällä pyörii -97 syntyneitä jotka on mukamas täysikäsiä? Hetkonen. :D Mihin nää vuodet on menneet?

Mä oon aina kokenut ikääntymisen jotenkin ahdistavana. Muistan kun täytin 18- vuotta, niin koin todella ristiriitaisia tunteita siitä, olinko iloinen vai kauhuissani ”vanhentumisestani”. Hah.  19- vuotiaana halusin olla yli 20 – vuotias, koska mua harmitti se että aina kun kerroin ikäni niin ihmiset eivät ottaneet enää tosissaan. ”alle 25- vuotiaalta ei kuuluisi kysyä vielä mielipidettä mihinkään” – sanoi joskus eräs herra mulle. Aijahas.

Nykyään mua ei haittaa ns. ikärasismi lainkaan. Mitä vanhemmaksi sitä tulee, sen enemmän tajuaa sen tosiasian, että iällä ei ole tietyissä asioissa mitään merkitystä. Tottakai elämänkokemus tuo paljon sisältöä ihmiseen, tai ainakin niihin jotka oppivat kokemuksistaan, mutta jotkut ovat vielä 40 – vuotiainakin enemmän pihalla kuin jotkut 15 – vuotiaat. Itse uskon ns. vanhoihin ja nuoriin sieluihin.

12088512_10153157553280794_30381923621880950_n

Mulla tulee niin paljon näitä ihme kausia. Nyt oon taas ollut 2 viikkoa vaan kotona ja duunissa ja tuntuu siltä etten jaksaisi mennä seuraavaan vuoteen ulos. Hetki sitten oli kieltämättä hauskaa käydä taas bailaamassa alkoholin voimin puolenvuoden tauon jälkeen. Hah.

Kärsinkö mä ikäkriisistä, vai olenko vain niin laiska ja mukavuudenhaluinen että jään mielummin tänne sohvan nurkkaan. :D Kellään muilla samoja fiiliksiä?

Mielettömästi vielä onnea kaikille blog awardseissa voittaneille !!! <3 Ihanaa kun blogit alkavat olemaan suurempi juttu myös Suomessa! :)