Milloin välipäivä?

11.08.2016

…No esimerkiksi silloin kun kuolaat päällesi tunnin verran nukkuessasi päiväunia pään kokoisen kahvikupin jälkeen.

Mä tunnistan nykyään itsestäni heti, kun keho huutaa välipäivää. Eilen alkoi olla sellanen fiilis, että huomenna nukun pitkään ja mahdollisesti syön ylimääräisen hiilariannoksen. Oon käynyt vasta kerran salilla tällä viikolla jalkapäivän merkeissä, mutta lenkkeillyt yli 30 km, tehnyt kaksi kuntopiiriä ja vetänyt yhden HIITinkin.

Tänään käytiin Rosan kanssa ulkoiluttamassa koiria Rajasaaressa. En oo ikinä ennen käynyt siellä, ihan huippu ihana paikka :) J’Lo veti itsensä ihan sippiin juostessa isojen koirien perässä. Nukkuu vieläkin vaikka tultiin kotiin noin 7 tuntia sitten.

Kävin lenkin jälkeen kaupassa ja moikkaamassa äitiä, joka on käymässä Helsingissä. Äidillä oli mulle noin kymmenen rasiaa marjoja pakastettavaksi! Aivan huippua. Sen jälkeen tulin kotiin ja huomasin, että mun aivotyöskentely oli sitä luokkaa, että olisin voinut nukahtaa pystyyn. Kokeilin kahvia, mutta turhaan, nukahdin tunniksi niin, että kerkesin näkemään kokonaisia unia ja kuolaamaan tyynylle. Olisin hyvin pystynyt jatkamaan unia ja heräämään vasta huomenna, mutta päätin kömpiä väkisin ylös.

13906670_10153798850935794_6550365188243030779_n

Mun mielestä viikossa olisi hyvä pitää vähintään kaksi totaalilepoa. Kevyt kävely on ok lepopäivänäkin ja se menee palauttavasta, mutta kovaa treeniä kun vetää vaikka 6-7 päivää putkeen liian pitkään, alkaa pikkuhiljaa treeni kääntyä itseään vastaan, palautuminen hidastumaan ja hermosto kiukuttelemaan.

Omien kokemusten, kivipäisyyden ja sen seurausten kautta liputan ehdottomasti mielummin säännöllisen levon, kuin ylitreenaamisen ja väsyneenä treenaamisen puolesta. Ihminen kyllä tunnistaa onko väsymys laiskuutta, viitsimättömyyttä ja vetelemistä, jolloin treenaaminen tuo lisää energiaa päivään vai onko kyseessä aitoa väsymystä ja levon kaipuuta. Lepo on hyviksien puolella, sitä ei kannata väheksyä tai vältellä. Kovat tyypit ei muka pidä lepopäiviä ja osaavat syklittää treeninsä niin, ettei totaalilepoa tarvita, mutta trust me, jos olet natu-urheilija etkä omaa taikavoimia, tarvitset säännöllistä lepoa ja palautumista sekä kehonhuoltoa riittävästi, jotta pystyt ylipäätään kehittymään optimaalisesti ja jaksat urheilla säännöllisesti pitkään, mielellään loppuelämäsi.

Mä olin itse ennen vähän sellanen, että pidin lepopäiviä lähinnä jonain asiana mikä piti ansaita, jotta sellaisen pystyi hyvällä omallatunnolla pitämään. Nykyään näen levon tärkeänä osana prosessia kehittyä paremmaks. Aijon myös pitää muutaman viikon päästä ihan totaalisen lepoviikon, jolloin vain käppäilen ja huollan kehoani. Lepoviikkoja suosittelen kovaa ja tavoitteellisesti urheilevan pitävän joka 5-6 viikko.

Jos haluaa, ettei omissa tavoitteissa tule tammikuu-efektiä, vaan treenaaminen säilyy elämäntapana, tulee sen rakentua ainakin seuraavista asioista:

  1. tavoitteellisuus ja välitavoitteet
  2. hyvin suunnitellut, motivoivat ja sopivasti haastavat ohjelmat
  3. järkevä treenikierto
  4. ravitseva ja tavotteita tukeva ruokavalio
  5. säännöllinen lepo ja riittävä uni
  6. kehonhuolto
  7. säännöllisyys, pitkäjänteisyys ja treenin miellyttävyys. Älä väkisin harrasta lajia, johon et saa kipinää syttymään. Jokaiselle löytyy oma lajinsa. :)

 

 


Koiran hyvinvointi ja liikunta.

10.08.2016

Multa kysyttiin mielenkiintoinen kysymys; miten yhdistää liikunnallinen elämäntapa ja koira, joka ei ole ”juoksijatyyppiä”?

Ne jotka eivät tienneet, niin mulla on 3 vuotias ranskanbulldoggi joka on mulle maailman rakkain olento. J’Lon onnellisuus, hänen hyvinvointinsa ja terveytensä ovat mulle todella tärkeitä asioita. J’Lo menee prioriteeteissä tärkeimmäksi. Jos esimerkiksi huomaan, että kello on jo paljon ja J’Lolta puuttuu ruokaa, niin se on kyllä J’Lo joka meillä syö viimeiset kanat kaapista ennen mua. Mä olen hänet ottanut ja olen hänen elämästään 100% vastuussa.

Mulle on tärkeää että J’Lo on hyvässä kunnossa, ihan oman jaksamisensa ja onnellisuutensa vuoksi. J’Lo painaa 8-9kg välillä ja on hyvin lihaksikas sekä terve pikku possu.

12508922_10153345914575794_3598634479480504304_n

Me vedetään J’Lon kanssa 6 x viikossa 5-8km lenkki, eli noin 45-75 minuutin pätkä, joka sujuu reippaasti kävellen. Vaikka J’Lo onkin todella energinen ja hyväkuntoinen ja hän aina tahdin määrääkin hyvin reippaaksi, en silti juokse J’Lon kanssa lenkkejä.

Pysähdytään myös lähes joka kerta aamulenkillä johonkin kahlauspaikkaan, jossa J’Lo saa vilvoitella vedessä, hakea keppiä ja leikkiä hetken aikaa. J’Lo rakastaa vettä ja vedessä touhuamista, lisäksi noutaminen vedestä on hyvää jumppaa koiralle.

Lenkkien lisäksi käydään illalla joko koirapuistoissa, jossa J’Lo juoksee rallia noin 30 minuuttia pysähtymättä tai sitten mennään takapihalle heittämään keppiä. Siinä tulee hyviä spurtteja ja täydellinen HIIT treeni, joka varmistaa myös sikeät yöunet.

Koirapuisto on ehdottomasti hänen lemppari juttu koko maailmassa, sillä tämä neiti RAKASTAA kaikkia koiria, ihmisiä ja mitä tahansa eläviä olentoja. En ole koskaan tavannut yhtä positiivista ja ennakkoluulotonta tapausta. Aina kaikkien kaveri ja valmis leikkimään!

IMG_3180

JLO on välillä myös exälläni Joelilla, sillä hän on meidän yhteinen erolapsemme. :D Asutaan melkein toistemme naapurissa, joten se toimii kätevästi. Joel ottaa J’Lon aina töihinkin mukaan ja on myös aktiivinen, joten possu pysyy molemmilla aktiivisena. J’Lo käy myös välillä ”mummolassa” landella, jossa saa juoksennella metsissä vapaana ja vaellella rauhallisesti kymmeniä kilometrejä. :)

Hänellä on siis hyvin aktiivinen perhe ja se kyllä näkyy energiatasoissa, ruumiinrakenteessa ja jaksamisessa.

Aina kun J’Lo on mulla niin aamulenkit menee reippaasti kävellen. Hän ei ole onneksi mikään haistelija, vaan kipittää hyvää vauhtia aina eteenpäin, joten menee kyllä mulla ihan kunnon liikunnasta pysyä perässä. Joskus jos väsyttää, niin J’Lo raahaa mutkin perässään. :D Välillä tekis tietenkin mieli juosta aamulenkit, mutta täytyy vain hyväksyä että koiran ehdoilla mennään ja myöhemmin on sitten omat kunnon treenit, jossa saa repiä, juosta ja treenata verenmaku suussa. Tavallaan mun jaksaminen on aina paljon parempaa, kun J’Lo on mulla, koska sillon en revi itseäni 2x päivässä ihan maximeihin ja finaaliin. :D

Tänäänkin olen ollut J’Lon kanssa yli tunnin lenkillä ja tulin juuri hetki sitten 5 km juoksulenkiltä sekä tekemästä hieman kuntopiiriä. Eilen kävin sitten salilla vetämässä oman treenin + HIITin. Oon nyt käynyt sellaisen 3 – max 4 x viikossa salilla ja muuten tykännyt hirveesti treenata ulkona. Ihan selkeää syksyn fiilistä ilmassa, joten nautitaan lämpimistä ulkoilukeleistä vielä kun voi!

Rakastan kyllä ihan älyttömästi treenata ulkona, kun ilma alkaa olemaan raikkaan syksyinen! <3