NYTKÖ MUN KUPLA PUHKESI?

09.10.2017

Muistatteko sen iän, kun vielä rakastitte leluja, mutta niillä leikkiminen tuntui yhtäkkiä jotenkin vaikealta ja jopa kiusalliselta? Kun sun täytyi lukita huoneen ovi leikkien ajaksi, sillä sua tavallaan hävettää ja hämmentää koko asia, joka vielä hetki sitten tuntui luonnolliselta ja oli sun päivien kohokohta? Tai kun yhtenä jouluna sua ei enää kiinnostanutkaan niin paljoa ne lahjat tai niiden määrä, vaan yhdessä vietetty aika perheen kanssa?

Musta tuntuu, että käyn tällä hetkellä samantapaista kautta fitneksessä; yhtäkkiä fitness kisojen kulttuuri ja sen jumalointi tuntuu hieman kiusalliselta ja todella vieraalta. Vaikka kuinka haluan ja yritän innostua kisaamisesta sekä näen jopa unia missä mua kehotetaan kisaamaan, niin yhtäkkiä se koko meininki tuntuu jotenkin todella kaukaiselta?

Salilla käynti, terveellinen ruokavalio ja ylipäätään fitness elämäntapana on asia josta edelleen nautin ja jota rakastan. Tavoitteellinen treenaaminen on hyvin lähellä sydäntä ja kyllä ne instagramin urheilulliset, hyvin voivat mimmit inspiroivat mua edelleen.

Voi olla, että kyseessä on joku vaihe jota käyn läpi ja innostus kisakulttuuria kohtaan nousee vielä, kisaisin tai en. Lähtökohtaisesti edelleen pidän biksua kauniina lajina ja musta se on hienosti mennyt eteenpäin, mutta oikeastaan kaikki muu mikä kuuluu siihen samaan pakettiin saa mulla vähän karvat pystyyn. Ehkä silläkin on suuri merkitys, että osaan katsoa koko hommaa hieman isommasta perspektiivistä. Koko skene on isoa bisnestä, mutta harvemmin suinkaan kisaajille, jotka harmaantuvat alle 30-vuotiaina, laittaen koko elämänsä peliin, vieläpä ilmaiseksi, vaan niille konseptien omistajille kaiken tämän takana. Enkä puhu nyt ainoastaan kisaamisesta, vaan myös niistä lukuisista tuotteista ja brändeistä, jotka siihen kulttuuriin kuuluvat.

Eikä siinä ole mitään pahaa, päinvastoin, go for it ja hatunnosto niille, jotka hiffasivat homman ajoissa, mutta jotenkin tuntuu typerältä leikkiä omalla terveydellä ainoastaan tuodakseen sisältöä jonkun muun bisnekseen. Jos nyt voittaisin SM-kisat tai MM-kisat, niin mitä sitten? Mitä sitten tapahtuisi? Se ei tarkota, että mä olisin parempi vaikkapa valmentajana tai toisi mulle hirveästi mitään uusia duuni juttuja, koska harva brändi edustaa noin ääripäistä liikuntalajia. Jos mietitään ylipäätään tulevaisuutta, niin fitneksellä tuskin on kovin pitkä elinkaari uusien kuluttajien tai vaikuttajien suhteen. Uskon että ne jäävät vaikuttamaan kisa skeneen, jotka siellä ovat ennenkin olleet, mutta ihmiset ovat kokoajan terveystietoisempia kuluttajia ja ovat päivä päivältä vähemmän kiinnostuneempia kisaamiseen liittyvästä tavasta elää, joka vaatii tietynlaista ääripää meininkiä. Se ei vain sovi kovin hyvin tämänhetkiseen, helvetin hektiseen kehitykseen ja yhteiskuntaan, jossa lähinnä kaivataan tapoja rentoutua, voida hyvin ja päästä pakoon stressiä sekä hektisyyttä ja uskon hektisyyden vain kasvavan tulevaisuudessa pahemmaksi kehityksen edetessä. Wellness, some detox ja tietynlainen pysähtyminen sekä balanssin hakeminen arjen hektisyyden keskelle tulee olemaan se juttu, mitä kuluttajat ja tavalliset ihmiset haluavat.

Nää on olleet ajatuksia, mitä mun päässä on pyörinyt. Juttelin myös asiasta entisen tiimiläisen kanssa muutama päivä sitten ja hän oli tuntenut hyvin pitkälle samoin ja hieman omista ajatuksistaan hämmentyneenä lähes paennut messuilta viikonloppuna, sillä oli vielä hetki sitten ollut varma, että haluaa vielä kisata ensi vuonna ja nyt tuntenut itsensä todella ulkopuoliseksi skenessä. :D Uskoteltiin toisillemme, että tämä on vain joku vaihe jota käymme ja että kyllä se kisakuume vielä tulee sieltä…

Haluaisin kuulla myös lukijoiden mielipiteitä asiasta? Mullakin on varmasti paljon lukijoita, jotka ovat olleet erittäin kiinnostuneita ja innostuneita fitneksestä, miten ajattelette nykyään?

Kiinnostaako kisaaminen ja fitness edelleen, vai onko ajatus liikunnasta, tavoitteet ja kiinnostuksen kohteet muuttaneet muotoaan?

ps. koodilla lindamanuella saat -20% na-kd.com sivuilta :)


IDENTITEETTIKRIISI?

02.08.2017

Ulkona sataa aivan saakelisti ja mun tän päiväiset kuvaukset Gantin kanssa siirtyivät sään vuoksi. Kerkeän hetkeksi istahtaa ja päivitellä kuulumisia teille. Mun käsi särkee edelleen aivan hemmetin paljon. Olin eilen ensimmäisen päivän ilman kipulääkkeitä, sillä kahden viikon kovien lääkitysten jälkeen alkaa pikkuhiljaa tuntumaan kehossa niiden syönti, enkä mielellään ota lääkkeitä jos ei ole pakko. Kyynerpäässä puristava tukiside auttaa onneksi pahimpiin kipuihin.

Tää on niin uskomattoman outo vamma. Miten se voikin särkeä aina joka päivä samaan aikaan sen kovimman säryn ja hellittää iltaa kohden. Ihankun sillä olisi joku oma tahto ja päättää että särjen joka päivä 09-16 aikana ja sitten lopetan. :D

En ole kahteen viikkoon pystynyt treenaamaan lainkaan ylärkoppaa. Eilen meinasin jo lähteä kokeilemaan salille, mutta tällä hetkellä kiitän onneani että en lähtenyt. Helvetin turhauttavaa, mutta pahimmat ahdistukset on varmaan jo käyty läpi treenien kannalta. Nyt päälimmäisenä toivoisin vain, että tää kamala hermosärky tästä loppuisi ja käsi tervehtyisi. Prioriteetit tässä taas vähän muokkautuu tärkeiden asioiden top kympissä.

Muutaman päivän olen stressannut kisoja aika paljon, koska en pysty treenaamaan kunnolla. Mulla tippuu paino kyllä kokoajan, mutta ei sillä parhaalla tavalla; paineet lähtee ja mimmi vaan kutistuu. Olo on lähinnä sellainen surkean löysä, ei urheilijamainen laisinkaan. Lääkkeetkin kerää nesteitä ja olo on tokkurainen. Meininki ei ole se mitä haluan urheilemiselta tai kisakaudelta…

Onneksi elämässäni on paljon muutakin ihanaa sisältöä ja jos kisat jäävät taas haaveeksi, niin sitten asia on tarkoitettu niin. Mä en todellakaan mene puolikuntoisena heilumaan mihinkään, eikä kisaaminen ole mulle elämässä prioriteettina niin tärkeä, että se oikeastaan vaikuttaisi mihinkään niin radikaalisti, joten yritän olla stressaamatta asiaa. Käsi kuntoon ja sitten mietitään uudestaan.

Rasitusvamma tuskin liittyy kisaamiseen millään tavalla ja tällainen tenniskyynärpää on monelle paljon urheilevalle tuttu vamma, mutta laittaa toki taas miettimään asioita uudelta kannalta. Haluanko taas pelleillä asioilla ja vetää itseni äärirajoille. No, kyllähän mä haluan tai haluaisin. Tavallaan kuitenkaan en ja välillä ajatus ja laji itsessään tuntuu turhamaisen lapselliselta ja jopa vähän juntilta, vaikka onkin niin lähellä sydäntä. Mietin myös asioita, kuten millä tavalla kisaamisen vie mua elämässä eteenpäin? Onko fitness kisaamisena tai genrenä se, missä haluan enää 25 vuotiaana olla. Olihan se mun yksi haaveista ja tavotteista 19 vuotiaana, mutta siitä on sen verran aikaa, että osaanko samaistua siihen kulttuuriin enää niin vahvasti? Vaikka musta tulisi PRO joskus, veisikö sekään mua mihinkään sellaiseen suuntaan, mitä oikeasti elämältä haluan? Tuskinpa. Kisaaminen on mulle lähinnä se hetken huuma lavalla ja hieno kokemus itsensä ja tahdonvoiman sekä oman itsekurin kanssa. Itselleenhän tätä lajia Suomessa tehdään, ei kenellekkään muulle, sillä mitään pitkäaikaista ammattia tästä tuskin kukaan saa. Kisaajista tulee toki monista jotain valmentajia tms, vaikka tavallisen ihmisen valmentamisella ja kisaamisella ei ole paljoakaan tekemistä toistensa kanssa, mutta ne puolet on kuitenkin jo mulla oikean koulutuksen puolesta hallussa.

Olen kuitenkin äärimmäisen kilpailuhenkinen tyyppi ja mä tarvitsen haasteita, tavotteita ja kilpailutilanteita. Pelkästään joku suopallo matsi oli musta niin siistiä. Fitness on osa mun identiteettiä ja tulee varmasti aina olemaan osa mun elämäntyyliä, siitä en luopuisi ikinä, mutta se on laji jota ei kovinkaan montaa vuotta vedetä kisalavoilla terveen papereilla jos elämä ei ole täydellisen tasapainoista ja optimaalista, sekä stressitasoltaan kehon ja mielen äärirajoille viemisen sallimaa.

Sen lisäksi tässä kuplassa eläminen on itsekästä omaa elämää ja läheisiä kohtaan. Sitä skippaa monet hetket ja reissut vain koska on vapaa-ajalla nukuttava himassa jotta jaksaa, sali on pakko olla lähellä ja ruokavalio tarkka. Mä rakastan tehdä duunia mun tavotteiden eteen, kovia treenejä, syödä ja voida hyvin, mutta välillä mulle tulee sellainen fiilis että elän tietynlaisessa vankilassa; fitness on ainut laji, joka estää sulta osallistumasta viikonloppuna frendien tekemälle brunssille tai ottamasta yhtenä päivänä viikossa leffaeväiksi riisikakkujen sijasta vähän poppareita. Mikään muu laji ei rajoita elämää niin kuin tämä, sillä tuollaisilla asioilla ei ole suorituskyvyn kannalta mitään merkitystä, ainoastaan sen rasvattomuuden kanssa. Se aiheuttaa jopa ahdistusta sosiaalisista tilanteista. Mua esimerkiksi jännittää miten jaksan frendien synttäreillä, kun jossain kohtaa verensokerit laskevat, enkä jaksaisi raahata mukanani kanaa ja riisiä purkissa, koska myös sekin tuntuu älyttömän typerältä. Sit sä et mene lainkaan tai lähdet aikaisin ja skippaat sun frendien häitä, synttäreitä,dinnereitä, omia synttäreitä, vauvakutsuja, juhlia ja reissuja, duunijuttuja, mökkeilyä ja vaikka mitä, koska harvemmin kenenkään saaressa on kuntosalia tai ei muuten vain jaksa olla kovinkaan seurallinen tai sosiaalinen dieetillä. Pienet, parin tunnin pyrähdykset menevät helposti, mutta vaikkapa 4 päivän mökkireissu frendiporukalla on aika kriittinen ajatuksena.

Vaikka tiedostan kaikki riskit, lajin vaativat kuplat ja ns. uhraukset, rakastan lajia silti. Tällä hetkellä kun keho pakottaa lepäämään, on kuitenkin päässä taas vilissyt miljoonia asioita ja ajatuksia.

Mulla on myöskin elämäntilanne muuttunut aika radikaalisti keväästä. Paljon uusia töitä ja prokkiksia, niitä mulla tupsahtelee aina, mutta myös arki muuttunut sen suhteen, että se ei pyöri vain mun ympärillä.

Nää on toki vain ajatuksia joita pyörittelen päässäni, mutta mielelläni jaan niitä teidän kanssa ja kuuntelen myöskin teidän mielipiteitä ja ajatuksia näistä.

 

 

 

 

 


KOSKA SÄ KISAAT SEURAAVAKSI?

19.11.2016

Multa varmasti eniten kysytty kysymys, koska seuraavaksi kisaat?

Tällä hetkellä mulla on sellainen olo, että mulla olis nyt oikea aika harkita kisaamista. Arki on aika tasaista eikä mitään mullistavia projekteja tai kuormituksia ole tällä hetkellä päällä, joihin pitäisi laittaa perus arkitöitä enempää energiaa. Vuosiin ei ole ollut näin tasainen fiilis töiden suhteen, joten eiköhän muuteta tämäkin tilanne! :D

Processed with Snapseed.

Mulla on hirveästi tahtoa päästä kisageimeihin kiinni, oikeastaan se on ainoa asia jota tällä hetkellä kaipaan todella todella paljon. Niin niitä hyviä kuin huonojakin hetkiä, sitä focusta tekemiseen ja selkeää määränpäätä.

Ainoa asia mikä pelottaa on se, kestääkö kroppa. Tähän tarvitsen osaavan ja kovan tiimin taakse sekä ihmisiä, jotka tarkkailevat tilaani jatkuvasti. En aijo enää ikinä riskeerata terveyttäni, sillä henkinen hyvinvointini ei kestäisi toista ylikuntoa ja parantumisprosessia.

15055871_10154073597585794_6305195638076883269_n

Olen täysin valmis tekemään paljon duunia, uppotumaan jopa siihen omaan kuplaani, jos se sen vaatii. Ja mitäpäs valehtelemaan, vaatiihan se. Tiedän että mulla on mitä mahtavin tukijoukko mun takana, jotka ovat valmiita auttamaan jaksamaan. Tiedän tasan tarkkaan miten hienoa ja kamalaa kisakaudella olo on yhtäaikaisesti. Olen kuitenkin mielestäni odotellut ja parannellut tarpeeksi pitkään ja tunnen olevani jollain tapaa valmis avaamaan uuden sivun elämässä. Vielä vuosi sitten kauhistelin ajatusta kovasta treenaamisesta, koska olin vielä niin väsynyt. Nyt mulla on sellainen olo, että teen vaikka itkien jääsateessa ne aerobisetkin, se ei lainkaan pelota mua, vaan kokemus siitä, kun oma terveys on vaakalaudalla.

Kaikki me se varmasti tiedetään ettei kisaamisessa ole kyse hyvinvoinnista, vaan armottomasta kilpaurheilusta. Se vaatii ihan hemmetisti duunia, keskittymistä, lepoa, priorisoimista ja kyse ei ole enää siitä, huvittaako sua mennä treeneihin 2-3 x päivässä. Sinne mennään.

Processed with Snapseed.

Miten henkinen puoli? Juuri kirjoitin että varsinkin viimiset 2 viikkoa ovat henkisesti olleet raskaita isän kuoleman vuosipäivän sekä perään vietetyn isäinpäivän vuoksi.

Olen ihminen joka voi henkisesti huonosti, jos en saa tehdä, toteuttaa ja mennä kohti tavoitteita elämässä. En siis usko, että tämä olisi henkisesti mitenkään huono juttu mulle, päinvastoin. Toki se tuo stressiä lisää ja olen aina ollut hyvin stressiherkkä, mutta kun sen tiedostaa ja siihen osaa suhtautua oikein, on sekin käsiteltävissä.

Tärkeimpiä tekijöitä tällä hetkellä on se, että uni on laadukasta ja levosta ei tingistä ja että en ole rakentamassa mitään suurempaa elämänmuutosta tai kanna liian suuria prokkiksia samanaikaisesti mukanani, vaan pääsisin keskittymään kisaamiseen 100%.

Maanantaina menen juttelemaan valmentajan kanssa, katsotaan mitä siellä tuumaillaan. Olen myös maanantaina menossa labraan mittaamaan jo hetken odotelleet lähetteet, joissa tsekataan hormonitoimintani toimivuus ja tila endokrinologin kanssa. Olen myös jutellut mahdollisen lääkärin kanssa, joka tsekkaisi ja seuraisi terveyteni tilaa koko kisadieetin ajan. Haluan ehdottomasti minimoida kaikki riskit ja toteuttaa asiat mahdollisimman fiksusti!

Terveys edellä, vaikka halu olisi kuinka kova!:) 

 

 


Bikini fitneksen tulevaisuus.

17.07.2016

Tässä on ollut kuumana puheenaiheena IFBB:n uusi aluevaltaus: lasten fitness kilpailut. Tämä älynväläys edustaa mun silmiin pelkästään väliinpitämätöntä ahneutta ja silmitöntä typeryyttä sekä vastuuttomuutta. Olen sanaton sekä järjestäjien että vanhempien puolesta. Uskomatonta. Lapsimisseys ilmeisesti muuttui buumin mukana lapsien fitness kilpailuihin. Voi pieniä…

lähde: http://forums.musculardevelopment.com/showthread.php/157660-Ifbb-wtf

lähde: http://forums.musculardevelopment.com/showthread.php/157660-Ifbb-wtf

IFBB senkuin vain kehittyy. Uusia kategorioita ilmestyy jatkuvasti ja lajien sääntöjä, poseerauksia ja kilpailun mallia muokataan jatkuvasti. Välillä tuntuu siltä, ettei kukaan oikeastaan tiedä mitä loppujenlopuksi edes haetaan. Varsinkin bikinissä, joka on kokenut aikamoisen muodonmuutoksen vuosien varrella.

Kun itse 2011 ihastuin bikiniin kilpailulajina, näyttivät kilpailijat urheilullisilta ja hyvinvoivilta naisilta. Juuri sellaisilta millaiseen kuntoon pääsee ilman hormoneja ja lähinnä hyvillä, pitkäaikaisilla ja säännöllisillä elämäntavoilla. Deetillä ei haettu liian matalaa rasvaprosenttia eikä bikini tytöiltä vaadittu ”kehonrakennusmaisia” piirteitä, päinvastoin, IFBB:n säännöissä luki, että liiallisesta lihaserottuvuudesta rankaistiin.

Bikini vaikutti mun silmiin juuri ihastuttavalta lajilta, sellaiselta johon on turvallista astua mukaan. Jos olisin ihannoinut suurempaa lihasmassaa ja todellista kilpailua lihaksikkuudessa, olisin tottakai valinnut bodyfitneksen lajikseni. Tosin niistä ajoista myös bodyfitness on muuttunut. Edes bodyfitness silloin ei näyttänyt siltä, mitä bikinifitness vaatii nyt PRO tasolla.

Mun maailmassa bikini kilpailija näyttää tältä:

Yarisha Ayala 2013

Yarisha Ayala 2013 kuva: Isaac Hinds / bodybuilding.com

Yarisha Ayala 2013 kuva: Isaac Hinds / bodybuilding.com

Yarisha Ayala 2013 kuva: Isaac Hinds / bodybuilding.com

Kun taas nykyään sama mimmi näyttää tältä:

Yarishna Ayala Otero 2015

Yarishna Ayala Otero 2015/ lähde: flexonline.com

lähde: bodybuilding.com

lähde: bodybuilding.com

Yarisha Ayala on pitkään ollut mun yksi suosikkeja, tosin ei enää. Samoin kuin Valeria Ammirato ja moni muu bikinikilpailija, näyttävät he nykyisin hyvin erilaiselta kuin ennen. Kehitykselle on helppo sokeutua, kun seuraa vain muiden mukana, mutta jos vahingossa eksyy muistelemaan sitä, mistä kaikki alkoi, niin muutos on suuri.

Ymmärrän että lajin tulee kehittyä ja urheilijoiden myös, mutta jos esimerkiksi nämä mimmit kehittyvät isommiksi vuosi vuodelta, niin mikä on bikinin lopputulos? Missä vaiheessa kehitys loppuu, vai loppuuko se? Itse en henkilökohtaisesti ihannoi tätä uutta bikini suuntausta, vaan fanitan edelleen naisellisen, mutta urheilullisen bikini kilpailijan raikasta habitusta ja jään mielenkiinnolla seuraamaan, mihin laji suuntaa. Bikini on kuitenkin lajina niin uusi, että sen lopullista muotoutumista ei pysty sanomaan.

Positiivinen asia on kuitenkin se, että nykyään on uusia kategorioita, joissa voi kilpailla jos ei pidä tästä bikinin uudesta suunnasta. Tosin ne eivät mua hirveesti innosta.

Mitä mieltä te olette IFBB:n lajien kehityksestä ja mitä veikkaatte, missä ollaan esimerkiksi muutaman vuoden päästä?


Miten pelata kortit oikein elämässä?

24.05.2016
IMG_8955

Housut ja paita: House of Brandon/ Kengät: River Island/ Takki: HM X BALMAIN/ Lasit: Louis Vuitton/ Laukku: Chanel

Ollaan Marren kanssa juteltu siitä, miten kiinnostuneita ihmiset ovatkaan muiden elämistä. Marre on kertonut mulle, miten mulle aivan tuntemattomat ihmiset hyvin usein kyselevät elämästäni ja saattavat jopa väheksyen puhua, miten mä vaan bloggailen ja hengailen päivät pitkät. Voiko blogilla muka elää? No, viimeksi kun vilkaisin, niin Ruotsissa blogaajat ovat jo vuosia tehneet 8 miljoonan liikevaihtoja blogeillaan. Suomessa se tulee lapsen kengissä perästä, mutta muutaman vuoden aikana ollaan jo menty suuri harppaus eteenpäin. Yritykset ymmärtävät, miten hyvä markkinointiväline blogit ovat, onhan kokemus tuotteesta/palvelusta/ruoasta/juomasta, mistä tahansa aina aidompi oikean henkilön kautta, kuin anonyymisti lehdissä/mainoksissa, jutut on helpompi kohdistaa tietylle ryhmälle ja yleensä tietynlaisen blogin lukijoita kiinnostavat juuri seuraamiensa blogaajien kokemukset ja vinkit, sillä usein lukijat samaistuvat blogaajaan ainakin jollain tavalla.

Mulla menee päivästä helposti 3-5 tuntia blogijuttuihin, on se sitten itse tekstin/kuvien/sisällön tuottamista, koulutuksia, tilaisuuksia tai pelkästään sähköpostien avaamiseen, joita mulle tulee arkipäivisin useita kymmeniä. Blogi ei tietenkään ole ainut työni, vaikka sillä hyvin pärjäisinkin, vaan teen myös paljon liikuntaan, hyvinvointiin, urheiluravitsemukseen sekä valmentamiseen liittyviä töitä. Sen lisäksi mulla on Suomessa jonkin verran kuvauksia.

Yleensä mulla on myös samalla menossa 1-3 projektia, joissa olen mukana joko järjestäjänä tai sisällön tuottajana, joten kyllä päiviin riittää kaikenlaista. Olen myös yhtenä omistajana fitnet.fi sivustolla, jossa myös riittää hommaa blogiportaalin ja valmennuksien sekä jatkuvan kehityksen kanssa päivittäin.

IMG_8960

Tämän kaiken lisäksi treenaaminen on osa arkeani ja yksi energianlähteeni. Fitness elämäntapana on osa mua ja myös yksi isoja juttuja mun urani kannalta, mutta voin rehellisesti sanoa, että fitnesksessä kisaaminen on mun nykyiseen elämäntilanteeseen ja draiviin huonoin laji jossa voin ikinä kisata. Ensimmäisellä kisadieetilläni pystyin järjestämään asiani niin, että kirjoitin blogia sekä tein valmennuksia. Lopussa jätin fyysiset valmennukset pois ja tein pelkästään etänä, sillä olin sen verran väsynyt jää-pää, ettei musta ollut yksinkertaisesti reilua valmentaa ketään, kun et pysty antaa itsestäsi kaikkea sille asiakkaalle. Olin myös aivan liian väsynyt valmennuksien jälkeen, sillä sillon sun täytyy olla 110% läsnä ja hereillä kokoajan. Tsempata toinen loppuun asti ja olla tarkkana.

Tällä hetkellä mä en todellakaan tiedä, miten mä jaksaisin vetää 2 x treenit päivässä miinuskaloreilla. Mä olin Sunnuntaina ulkona Suomen pelin jälkeen ja eilen mua suorastaan vitutti että olin valvonut ja juonut alkoholia, sillä mun pää oli aivan jumissa. Sen seurauksena en saanut puoliakaan töistäni valmiiksi ja tänään joudun hoitamaan lähes kahden päivän duunit. Duunit on mulle niin tärkeä asia, että mä en siedä itseltäni lainkaan tollasta turhaa ajan tuhlausta. Yleensä mulla on hauskaa kun lähden ulos, mutta Sunnuntaina ei ollut edes mitenkään ihmeellistä, olisin paljon mielummin nukkunut hyvin ja ollut virkeä maanantaina.

IMG_8959

Onneksi tein lauantaina kuitenkin töitä lähes koko päivän. Oikeestaan mulla ei ole ollut enää yli vuoteen mitään eroa mun viikonloppujen tai viikonpäivien kanssa, teen yleensä päivittäin ainakin jotain töitä. Varmasti tuttua jokaisella yrittäjälle.

IMG_8957

Kisaamiseen palatakseni, en tiedä onko musta siihen, että mä voisin enää hillua pää jäässä ja jumittaa kuolat poskella näillä vastuilla mitä mulla nykyään on hartioillani. Yrittäjyydessä tulee mukana suuret paineet ja vastuu, eikä niitä ole kovinkaan mukavaa kantaa väsyneenä mukanaan. Tiedän kyllä että mulla on maailman parhaimpia yhtiö- ja yhteistyökumppaneita, jotka varmasti auttavat ja tukevat mua kisakausilla, mutta mä en osaa sanoa, onko se kisaaminen mulle itselle sen arvoista, etten pysty repimään itsestäni täyttä potentiaalia duuneihin.

Kisakuumetta mulla on paljon ja ehdottomasti halua kisata vielä. Toisaalta mitä syvemmälle sitä itse menee business maailmaan, tietää, että loppujen lopuksi olen 6kk kisakaudella ja treenaan kisoihin lähes terveyteni kustannuksella, jolloin myös kannan oman korteni kekoon busineksessä, mitä kisaaminen loppujenlopuksi on.

IMG_8958

Älkää ottako väärin, ei ole mitään väärää asiassa, että fitness kisatKIN, niinkuin monet muut kisat, ovat jonkun ihmisen business. Tarkoitan vain asialla sitä, että olenko minä valmis luopumaan hetkeksi omasta täydestä potentiaalistani mennä työelämässä täysillä, jotta voin kisata.

Meininki on muutenkin muuttunut hyvin paljon siitä, kun kisaaminen tuli omiin suunnitelmiin. Sillon oli hieman noloa tietyissä piireissä käydä salilla ja harrastaa fitnestä, ketään ei kiinnostanut miten joku treenaa, mutta nykyään se on päinvastoin. Mulla on todella kova halu vielä kisata ja varmasti kisaankin, mutta taistelen jopa hieman omassa mielessäni siitä, haluanko olla enää osana tiettyjä asioita. Olen hyvin vakavasti harkinnut jopa että kisaisin ulkomailla kaikessa rauhassa, sillä mä en tarvitse ketään nostamaan mua jalustalle kisaamisen vuoksi, joka on mulle henkilökohtaisen kehityksen ja intohimon toteuttamista. On hienoa että fitness on noteerattu mediassa, mutta muistan kun kisasin ensimmäisen kerran, niin kieltäydyimme esimerkiksi Seiskan haastatteluista, sillä ajattelin että se ei ole urheilijalle oikea palsta. Mua jopa hävetti se, että olin ollut tositv sarjassa ja toivoin ettei kukaan muistaisi asiaa. Halusin olla urheilijana uskottava.

Nykyään viihdelehdet ovat yksi iso osa Suomen fitnesskulttuuria ja ihmiset, jotka ovat ns. dissanneet viihdealan julkkiksia, antavat itse haastatteluja näihin lehtiin. Huvittavan moni ihminen, joka on muakin kiusannut seiskan artikkeleiden vuoksi, jakavat nyt omille sivuilleen artikkeleita, jossa heidän nimi mainitaan. Hih.

Lehdet ovat toki oikeutettuja kirjoittamaan kenestä haluavat ja ihmiset usein päätyvät palstoille ilman omaa haluaan, mutta koin ettei se ole oikea paikka urheilijalle antaa haastattelua. Halusin ikäänkuin kunnioittaa lajia olla jakamatta sitä lehteen, jota koin paheksuttavaksi näissä piireissä ja siinä olin väärässä.

IMG_8961

Tarkoitukseni ei ole ollenkaan dissata kenenkään valintoja tai fitneksen suuntaa. Ainoastaan punnita sitä, mitä itse saan kisaamisesta ja mitä se multa mahdollisesti ottaa. Mulle on tarjottu mielettömiä tiimipaikkoja, sponsoreita ja valmentajia ihan PRO tasolta, mutta tällä hetkellä mulla on myös niin kova halu elää itselle ja katsoa omaa potentiaalia työelämässä. Aikaa kun saisi vaikkapa muutaman tunnin päiviin lisää, niin saattaisi jopa hyvinkin onnistua. Treenitkään eivät ole kuitenkaan se isoin ongelma, vaan lähinnä se, että dieetti usein huonontaa unenlaatua, vähäiset hiilarit sumentavat järjenkulkua ja väsymys tekee olon hieman humalaiseksi. Pystynkö kantaa vastuuni ja käsitellä paineita kisadieetillä?

Ihmetellään ja katsotaan joskos elämä raivaisi mulle aikaa ja energiaa ;). En tosin tiedä, maltanko olla niitäkin käyttämättä johonkin luovaan. Hih. Miten sitä osaisikaan pelata kaikki kortit oikein elämässä…

Mitä te ootte mieltä?