TILT 2.0 PURKISSA

24.10.2017

Moikka!

Kuvaukset on nyt purkitettu ja ensimmäinen jakso Tilt 2.0 tulikin jo lauantaina. Heti ensimmäisenä haluan kiittää kaikkia ihanista palautteista. <3 Olen saanut jonkin verran ihania viestejä katsojlta ja niistä on tullut todella hyvälle mielelle. Onhan juontaminen mulle ihan uusi juttu ja hieman jänskättää seurata millaista matskua saatiin aikaiseksi.

Kuvaukset menivät kaiken kaikkiaan todella hyvin ja yllättävän helposti! Kaikki vieraat olivat ihan huippu ihania tyyppejä ja naurua ei puuttunut päivistä. Saran ja tuotantotiimin kanssa oli helppoa, vaivatonta ja hauskaa tehdä ohjelmaa.  Oli ihanaa kuulla myös tuotantotiimin palaute tekemisestä, sillä he sanoivat ettei koskaan ole ollut näin hauskaa tuottaa Tiltiä ja naurua on saanut pidätellä toisella puolella kameraa.

Vaikka olikin hauskaa, niin päivät olivat kuitenkin pitkiä ja melko rankkoja. Kuvattiin kaksi jaksoa päivässä, joten sitä sai yrittää pysyä pirtsakkana ja skarppina aika monta tuntia putkeen. Onneksi osa vieraista oli ennestään tuttuja, joten homma sujui vaivatta ja todella vähän jouduttiin esimerkiksi ottamaan juontoja uudestaan tai muutenkaan keksimään juteltavaa. Tuntui lähinnä siltä, kun olisi himassa sohvalla pelaamassa frendien kanssa pelejä ja aina välillä sitä ihan unohti, että kamerat kuvaavat. Mitä enemmän jaksoja oli alla, sitä henkisesti helpompaa siitä tuli, kun pienetkin jännitykset karisivat harteilta. Pikku hiljaa jaksojen eteneminen tuli tutuksi ja sitä alkoi jossain kohtaa vähän itsekin hiffaamaan niistä peleistä jotain. On hurjasti hauskempaa pelata, kun osaa edes vähän… :D

Perjantaina saatiin hommat purkkiin ja juhlistettiin urakan loppumista shoteilla. Join yhden shotin, jonka jälkeen menin vatsalleni sohva rahin päälle selaamaan hetkeksi puhelinta ja…yhtäkkiä heräsin noin 20 minuutin päästä, kun Subilta tultiin tekemään insta- ja facebook liveä ohjelman kulisseista sekä fiiliksistä. Kuulin vain, kun joku kysyi, että onko tuo Linda oikeasti nukahtanut tuohon asentoon…Kyllä vain. Siinä meikä makoili rahin päällä, kädet ja jalat rahin sivuilla roikkuen kuin mikäkin laiskiainen. Todennäköisesti myös vähän kuolasin siinä tuhistessani. Näky oli varmasti todella viehättävä.

Väsymys oli todella kova kuvausten jälkeen. Perjantaina kävin jopa hieman ylikierroksilla ja ”jouduin” juomaan lasin viiniä nukahtaakseni, sillä olin niin yliväsynyt, että päässäni vain vilisi. Jatkuva kuvausvaloissa pyöriminen hapettomassa studiossa, VR pelien pelaaminen ja puoli kuuden herätykset olivat todellakin tehneet tehtävänsä. Aivot tilttasivat huolella. Perjantaina oli kuitenkin pakko saada unen päästä kiinni mahdollisimman aikaisin, sillä lauantaina kävin aamupäivällä I Love Me – messuilla haastattelemassa Beaty Pro lavalla erästä luomihoitajan työhön erikoistunutta hoitajaa. Tulipahan muuten opittua ihomuutoksistakin uutta, mielenkiintoista asiaa.

Viime viikon hektisyys tuntuu vielä tälläkin viikolla, mutta kyllä tästä pikku hiljaa ollaan taas saatu velat nukuttua ja uudet energiat ladattua. Säät ovat olleet onneksi todella ihania, vaikkakin talvi tekee tuloaan ja ilmat sen kuin vain viilenevät. Kohta ollaan kuitenkin tämänkin viikon puolessa välissä ja tulevaa viikonloppua onkin odoteltu jo kauan. Tänään käytiin Marren kanssa sovittelemassa upeita iltapukuja viikonlopun The Masquerade Ball bileisiin, jotka järjestetään lauantaina Pörssissä. Kerrankin bileet, joihin voi panostaa kunnolla pukeutumiseen!

 

 


TILT 2.0 – JUONTAJAKSI

26.09.2017

Nyt voin vihdoin avata hieman uutta ”aluevaltaustani” mistä olenkin jo välillä vihjaillut; nimittäin minä ja upea Sara Chafak juonnetaan uudistunut Tilt 2.0 tänä syksynä!

Nimi Tilt 2.0 tulee mm. siitä, että Tilt täyttää tänä vuonna 20 – vuotta ja meitä juontajia on tällä kertaa kaksi.

Miten päädyin juontajaksi?

Kaikki lähti siitä, kun olin Tiltissä vieraana viime syksynä Rosan kanssa ja meillä oli aivan super hauskaa kuvauksissa. Tokaisin kuvausten lopussa, että miks ihmeessä mä en oo juontamassa tätä ohjelmaa ja uhosin vielä joskus tekeväni sen.

Kesän alussa sainkin yllätyksekseni puhelun, jossa mulle kerrottiin Tiltin uudistumisesta, sen muuttamisesta Subille ja siitä, että juontajiksi toivottaisiin tällä kertaa kahta naista. Lähdin tietenkin hyvin innokkaasti mukaan, kävin tekemässä demot studiolla  ja pian sainkin tietää, että Subi halusi minun ja Saran juontavan ohjelman.

Kuvaukset aloitettiin viime viikolla ja niinkuin odotinkin, on ollut aivan super hauskaa. Tullaan koko tiimin kanssa hyvin juttuun ja kaikki sujuu hyvin iisisti.

Kuvauksissa on hyvin rento ja letkee fiilis. Osa vieraista on tuttuja, joten jutustelu ja pelien parissa puuhastelu on helppoa. Osa on myös aivan uusia tuttavuksia, mikä tuo tietenkin oman mielenkiintonsa jaksoon mukaan.

Aika mieletön fiilis, sillä muistan miten itse katselin Tiltiä pienenä. Muistan ihailleeni Jaana Pelkosta ja miettineeni, miten siistiä olisi juontaa jotain vastaavaa ohjelmaa. Kaikenlaisia pienen Lindan haaveita pääsee toteuttamaan, todella siisti juttu kaiken kaikkiaan.

 

 

 


WORK WORK WORK

10.08.2017

Moikku ! <3

Tää viikko on ollut ainakin tähän asti super kiva! Saatiin maanantain sateiden jälkeen vihdoinkin sitä aurinkoakin näkyviin ja toivottavasti arska ei ole lähdössä hetkeen mihinkään.

Sateesta tulikin mieleen yks hauska keissi alkuviikosta. Mä rakastan yli kaiken juosta sateella, joten lähdin maanantaina juoksemaan juuri pahimman kuuron aikaan. En voinut kun nauraa sille sateen määrälle. En muista koska olisin ollut yhtä kovassa sateessa; kadut tulvivat vettä ja rännit melkein halkesivat veden määrästä! Muutama askel ulkona ja olin jo aivan läpi märkä ja kun polvistuin solmimaan mun kengännauhoja niin mun päältä lensi vettä maahan aivan kuin joku olisi kaatanut saavillisen vettä mun päälle.

Kovasta sateesta huolimatta lenkki oli aivan ihana. Teen yleensä noin 4-7 km juoksulenkkejä, mutta tällä kertaa vedin yhden extra kierroksen ja pituudeksi tuli about 10 km. Pääsen sateessa aina flow’hun ja voisin juosta kuinka pitkään tahansa. Tosin nykyään mulla alkaa polvissa tuntumaan pidemmän lenkin jälkeen inhottavaa vihlontaa, mistä olen huomannut oireiluja jo vuosia. Rupee tuo ikä ilmeisesti painamaan kun joka paikkan vihloo ja särkee nykyään kun mennään hyvinvointi jumppaamisen ulkopuolelle :D

Tiistaina päästiin vihdoin kuvaamaan Gantin ja Boomerangin mainosvideota ja räpsimään kuvia. Miljöönä toimi kaunis Eira sekä kesäinen Espa. Työparina mulla oli ihana Hanna, jonka kanssa ollaan tunnettukin jo vuosia mm. fitneksen kautta. Hannakin on kisannut menestyksekkäästi, tosin eri liitossa kun minä ja ollaan fitnet:in kautta oltu tekemisissä. :) Oli siis kiva tehdä duunia kun oli frendi messissä, ylipäätään hauska kuvausporukka sekä mahtava sää.

Kameran edessä on aina hauskaa tehdä duunia ja se on mulle nykyään todella luontevaa puuhaa, kun on jotenkin niin erilailla sujut itsensä kanssa. Enää ei jaksa olla niin neuroottinen jokaisesta kuvakulmasta tai ilmeestä. Kunhan fiilis on hyvä ja homma toimii niin yleensä lopputuloskin on paras.

Sain tänään tiedon, että syksy on mulle duunien kannalta hyvin TV- painotteinen, sillä pääsen tekemään aivan huikeaa prokkista. Kuvaukset alkavat ensi kuussa, joten kerron sillon asiasta lisää. Sen verran voin paljastaa, että mihinkään reality ohjelmaan tai kilpailuun en ole tällä kertaa lähdössä, vaan tulen olemaan juontajan roolissa eräässä formaatissa. Olen ihan super innoissani tästä!