MOIKKA!

Mun ensimmäinen harrastus, jota harrastin itsenäisesti yksilönä (ratsastuksen lisäksi) enkä joukkueessa, oli maastossa juokseminen. Rakastin yli kaiken juosta pururadalla, sillä maasto vaihteli pehmeämmästä kovempaan, oli mahdollista hyppiä esteiden yli ja kamppailla ylämäkiä vastaan, joista seurasi usein palkintona alamäki. Maastossa ja pururadalla juokseminen on mielestäni mielellekkin mielenkiintoisempaa kuin radan, polun tai tasaisen tien juokseminen.

Jossain vaiheessa siirryin asfaltille ja voi juku miten innoissani olin siitä, miten kevyeltä juokseminen tuntui tasaisella ja kovalla maalla. Harrastin juoksemista 4-5 x viikossa muutamia vuosia ja siitä tuli mulle todella rakas harrastus. Jossain kohtaa kuitenkin halusin hieman muotoja kehoon ja aloin käymään myös salilla. Pikkuhiljaa fitness tyyppinen treenaus vei voiton ja tässä sitä ollaan. Juokseminen on kuitenkin kuulunut elämääni jo kohta 10 vuotta, enkä toivottavasti ole siitä pitkään aikaan luopumassa.

Vedettiin eilen hyvä juoksutreeni jonka ajattelin jakaa teidän kanssa. Mulla on tiistaina tehdystä kuntopiiristä vieläkin peppu niin kipeä, joten voi olla että treeni tuntui musta vähän raskaammalta mitä onkaan. Jalat nimittäin ovat aika nesteissä ja kipeät, joten juokseminen ei ole kaikista miellyttävin liikuntamuoto. Kuitenkin lihasten lämmettyä treeni sujui yllättävän miellyttävästi.

Multa on usein kysytty, miten tauon jälkeen kannattaa aloittaa. Ei ainakaan niin, että vedät itsesi ihan tappiin asti ja makaat seuraavat päivät tulehtuneiden lihasten kanssa tai vedät liian pitkän lenkin, jonka toistaminen seuraavalla kerralla ahdistaa. Alkuun lihasten palautuminen on paljon hitaampaa, sillä lihakset eivät ole tottuneet treenin aiheuttamaan ärsytykseen. Keho kerää huomattavasti enemmän nesteitä ja kipu sekä väsymys saattaa olla suurempi kuin säännöllisesti jo hetken treenanneella. Lihaksiin saattaa alkuun tulla myös pieniä tulehdustiloja, jotka väsyttävät ainakin mua todella paljon aluksi.

Eilinen juoksutreeni oli mukavan leppoisa, mutta siinä oli kuitenkin ihan hyvin rasittava ja haastava ”työvaihe”, jonka aikana tuli kyllä hiki. Sen jälkeen kulutus pysyi kiihtyneenä pitkään ja hiki virtasi. Tämän pystyy helposti vetämään, jos pohjalla on urheiluharrastuksia ja kestävyyskuntosi on ainakin joskus ollut hyvässä kunossa. Tällä on mielestäni hyvä aloittaa juoksuharrastus. Raskaampaa vaihetta voi pidentää viikko viikolta, kunnes koko 45 minuuttia on reipasta ja tehokasta juoksua, eikä hölkkäämistä.

JUOKSUTREENI ALOITTELIJALLE/TAUON JÄLKEEN:

5 minuuttia kävely taso 6km/h

5 minuuttia kävely taso 7km/h

5 minuuttia juoksu taso 10km/h

5 minuuttia juoksu taso 10km/h

5 minuuttia juoksu taso 10km/h

5 minuuttia juoksu taso 10km/h

5 minuuttia juoksu taso 9km/h

5 minuuttia juoksu taso 8km/h

5 minuuttia kävely taso 6km/h

Tähän perään tehtiin vielä muutamat sarjat vatsalihaksia. Keskivartalon hallinta ja coren voimakkuus auttavat myös juoksemisessa, jotta selkä ei kipeydy.

Kokeile ihmeessä tätä seuraavalla kerralla, kun treenaat juoksemista, jos edellisestä kerrasta on hetki. 

ps. olisi kiva tietää, haluatteko lukea treenejä blogissa ja mitä treenejä kaipailette kokeiluun?


Luin äskettäin Kauneus & terveys lehden päätoimittajan kirjoituksen Miksi juoksevaa naista saa loukata ja arvostella?. Kirjoituksessa kummastellaan sitä, miksi vastaantulevia naisia saa huoritella ja haukkua. Luin tekstiä hämmentyneenä ja järkyttyneenä; huudellaanko naisille tosiaan tuohon tyyliin lenkkipoluillakin?

Mulla on aina kuulokkeet päässä, joten en tiedä mitä kaikkea mun perään on mahdollisesti huudeltu, mutta kaikki kommentit ja eleet jotka on mun silmiin pistäneet tässä 7 vuoden aikana ovat olleet suurimmaksi osaksi vain positiivisia ja piristäviä.

Viimeviikolla mut pysäytettiin ja mua pyydettiin treffeille. Olin juuri herännyt ja olin unihiekat silmissä, tukka pystyssä aivan hämmentynyt siitä miten tuo kivannäköinen ja fresh mies tuli rohkeasti kehumaan mun unista habitusta ja pyytämään kahville. Minäkö? Ihanaa! Sitä edellinen muisto lenkkipolkujen kontaktista jokapäiväisten vaihdettujen hymyjen lisäksi on yläfemmat vastaantulevan pyöräilijän kanssa ja edellinen olikin törmätessäni jonkun lajin joukkueeseen ja muutama silmänisku sekä vihellys perään. Kyllä mulla siinä vauhti nopeentui ja posket punotti muustakin kuin lenkistä, mutta en mä silti kokenut sitä loukkaavana vaikka pojat vähän fiilistelikin.

13887073_10153779102595794_2851830007518594272_n

Mulla on aina sellanen fiilis lenkkipoluilla, että me ollaan täällä kaikki samaa jengiä ja samalla missiolla täällä, siks musta on hauskaa heittää hymyt vastaantulevien kanssa. Se piristää omaa päivää sekä mahdollisesti myös vastaantulevan. Ja mitä näihin treffipyyntöihin tulee, olen aina sanonut, että sulkekaa ne tinderit ja menkää lenkille! Mulla ei ole kokemusta tinderistä, mutta lenkkipoluista on. Mä olen saanut elämässäni 80%  (livenä esitetyistä) treffipyynnöistä joko lenkillä tai salilla ollessani ja uskallan väittää, että ne aktiiviset sekä urheilulliset miehet jotka tulevat spontaanisti juttelemaan ovat paljon potentiaalisempia treffikumppaneita kuin ne baarista löydetyt tyypit sekä tinder matchit. Mä en usko tuohon etsimällä etsimiseen tai että niin ainakaan se oikea löytyisi.

Mulla on oikeastaan aina ollut pelkästään positiivisia kokemuksia liikunnasta ja ihmisistä sen parissa. Mä en ole ikinä törmännyt salikiusaamiseen, syrjintään tai vastaavaan huuteluun lenkkipolulla sitten ala-asteen. Musta on aivan järkyttävää lukea vastaavaa tekstiä sekä kommenttiboksista muiden naisten vastaavista kokemuksista.

Millaisia kokemuksia mun lukijoilla on? Positiivisia, negatiivisia vai molempia? 

Mä itse lähden nyt vetämään jonkun aivan järkyttävän pepputreenin, sillä oon pystynyt käymään tänään jo pidemmällä lenkilläkin ilman rintakipuja! BOOM!

 


Tänään lähdin hyvän sään piristämänä vähän herättelemään kroppaa Merikarvian pururadalle. Se on mulle todella tunteikas paikka liikunnan suhteen, sillä sieltä aikoinaan, noin 7 vuotta sitten alkoi mun kiinnostukseni juoksemiseen. Muistan ikuisesti kun juoksin pisimmän, 3km pururatalenkin pysähtymättä. Unohtumattomia fiiliksiä.

13516301_10153691046265794_1721820922776615646_n

En yhtään ihmettele miks se tuntui niin siistiltä. On aina yhtä yllättävän rankkaa juosta maastossa, kuin tavallisella hiekka- tai asfaltti tiellä. Olin ensimmäisen 3km jälkeen jo aivan rikki. Huohotin kuin mikäkin possu. Tosin juoksin sen noin 15 minuutissa läpi, eli vauhti olisi voinut olla kevyempi. Juoksin reitin vielä toisen kerran läpi, tällä kertaa hieman rauhallisemmin.

Maasto on täynnä jyrkkiä ylämäkiä ja en muistanutkaan miten haastavaa on pelkästään katsoa, ettei vain astu vinoon tai minkään möykyn päälle. Muutaman kerran astuin ns. ohitse jonkin uran päälle ja ai hemmetti miten se kirpaisi jalkapohjasta. Kegätkään eivät olleet ihan lajiin sopivat, mutta ei sitä ennenkään olla välineillä urheiltu.

Muistan ikuisesti kun siirryin maastosta asfaltille ja olin aivan ihmeissäni siitä, miten paljon kevyempää juoksu on kantavalla ja tasaisella maalla, kuin maastossa. Kymppi taittui aivan kevyesti sen jälkeen, kun oli ensin opetellut juoksemaan maastossa.

13501612_10153691336010794_8933405972292866152_n

naama punaisena lenkin jälkeen

Kyllä mä ihmettelen, miten olen näillä pururadan lenkkipoluilla todella pimeelläkin yksin juossut ilman puhelinta, sillä olin jo nyt aivan paniikissa keskellä päivää, jos puskassa hiemankin liikkui jokin. Todennäköisesti siellä oli vain tuuli, joka heilutti oksia ja puiden lehtiä. Sai muutaman kerran nauraa omille reaktioille ja ajatuksille muutaman paniikkispurtin jälkeen. Toinen kierros meni jo onneksi paljon rennommin ja pelkän suorittamisen sijaan kerkesi hieman ihailemaan ja fiilistelemään maisemiakin.

Nyt mun pitäis lähteä lapsuudenystävän luokse paljuilemaan!

Oikein ihanaa juhannusta kaikille <3 Olkaa nätisti!


Mä oon koko mun nuoruuden vihannut juoksemista. Ainoa muoto jossa se oli siedettävää oli pesäpallon pesien välit ja peleissä juoksujen tekeminen. Ihailin kuitenkin ihmisiä jotka juoksivat pitkiä matkoja ja pystyin vain haaveilemaan siitä, että pystyisin itse juoksemaan ja vieläpä nauttimaan matkasta.

IMG_5891

Aloitin 17 vuotiaana harjoittelemaan juoksemista. Kaikki alkoi silloisen asuinpaikkani pururadalta ystäväni kanssa. Muistan vieläkin sen fiiliksen, kun juoksimme ensimmäisen kerran ”isoimman lenkin”, joka on matkaltaan noin 3km pitkä. Tällä hetkellä 3km tuntuu lähinnä hauskalta määrältä, mun jalat vasta lämpenee kunnolla siinä matkassa, mutta silloin se tuntui äärettömän kovalta suoritukselta.

Toki on aivan eri asia juosta maastossa pururadalla, kuin jalkakäytävällä tai hiekkatiellä. Maastojuoksu on tuplasti raskaampaa sekä itse reitti ylämäkineen on paljon haastavampi kuin vaikkapa ”city juoksu”.

IMG_5890

*Sisältää tuotelinkin

Jossain vaiheessa pururata alkoi kyllästyttämään ja siirryin juoksemaan pitkin kyliä. Muistan ajatelleeni, että herranjumala tää touhu on kevyttä. Maastossa juokseminen olikin yllättäen nostanut mun kunnon sille tasolle ettei perus asfaltilla juokseminen tuntunut ollenkaan raskaalta. Toki se oli taas aivan erilaista iskua polville ja nilkoille.

17 -vuotiaasta juokseminen on ollut mulla ihan viikottaista rutiinia. Joskus tulee kuukausia kun en harrasta juoksemista niin paljoa, mutta yleensä sitä tulee harrastettua 2-4 x viikossa. Teen paljon eri sykkeillä, pidempiä ja lyhyempiä lenkkejä. En siis aina vedä samalla tyylillä samaa pituutta, vaan fiiliksen mukaan teen lyhyempiä ja intensiivisempiä juoksulenkkejä ja joskus taas pidempiä ja matala sykkeisempiä. Joskus mun lenkki on 25 minuuttia ja joskus 60 minuuttia.

Tänään oli todella hyvä flow juoksemisessa. Tuntui siltä, että olisin voinut juosta vaikka maailman ääriin, kunnes… kotiin päin juostessani ohitin erään seisoskelevan lenkkeilijän. Lenkkeilijä oli noin 2 metrinen, selkeästi urheilija/paljon urheileva, noin 25-30 vuotias mies jolla oli jonkun joukkueen tiimivaatteet päällä.

Yhtäkkiä huomaan että tää tyyppi juoksee aivan mun kyljessä kiinni. Päätän nostaa vauhtia, koska vierekkäin juokseminen tuntuu hieman häiritsevältä ja kiusalliselta. Mies nostaa myös vauhtia ja pysyy tiukasti mun vierellä. Ajattelen, että mies lähti juoksemaan tarkoituksella lujempaa ja hiljennän vauhtia, jotta tämä kiusallien tilanne loppuisi ja pääsisin keskittymään siihen omaan suorittamiseen taas.

Niin ei kuitenkaan tapahtunut. Mies hidasti kun huomasi, että mä hidastin ja pysyi edelleen kiinni lähes mun kyljessä. Kokeilin vielä muutaman kerran samaa, mutta aina kun mä kiihdytin niin hän kiihdytti. Kun tajusin, että mies tekee sen tahallaan niin mua alkoi vaan naurattamaan. Jengi luuli että ollaan joku pariskunta lenkillä yhdessä.

Tiesin että mulla on vaan muutama kilometri kotiin ja päätin idioottina lähteä juoksemaan lujempaa. Mies veti myös kovemman vaihteen päälle ja lähinnä kevyesti hölkkäsi siinä samalla, kun mä juoksin minkä töppösistäni vaan pääsin, kuitenkin samalla pyrkien siihen, etten kaadu naamalleni hieman vaikean ja möykkyisen tien avustamana.

Joka kerta kun ihmisiä tuli vastaan ja yritin väistyä taka-alalle, niin mies lähinnä jäi odottamaan että mä pääsen ihmisvilinän ohi ja voidaan jatkaa meidän ”yhteistä lenkkiä”. No, tuli ainakin annettua lenkin loppuun kaikki mitä irti lähti ja sen jälkeen kun olin hyväksynyt sen faktan, etten tule pääsemään tämän tyypin ohi eikä hän ajatellut myöskään itse päästä mun ohitseni, niin nöyrryin kohtalooni ja juoksin sitten tällaisen ikäänkuin oman kirittäjän saattelemana kotiin. Omalla portilla ajattelin että jos en nyt oksenna tähän tai menetä tajuani, niin en ikinä.

Tulipahan taas ainakin katsottua mihin omista pienistä moottoreista on. Pitäis joskus kokeilla cooperia pitkästä aikaa, tosin siihen olisi myös täydellistä saada jonkinlainen awkward kirittäjä viereen, niin varmasti sais paremman tuloksen. :D

IMG_5858

Juokseminen on varmasti yksi parhaimmista asioista ja juoksijan flow on tavoittelemisen arvoinen kokemus. Väitän itse päässeeni tähän muutamia kertoja elämässä. En läheskään joka ikinen kerta, mutta sen verran usein, että olen jaksanut innostua juoksemisesta jo 6 vuotta. Itse flow tuntuu siltä, että kaikki katoaa: aika, paino, huolet, suorittaminen. Siinä hetkessä on vaan sä ja se törkeen hyvä fiilis.

Nyt kun kevät tulee, niin suosittelen lukijoilleni rohkeasti juoksemista. Sen ei tarvitse olla kuin vaikkapa 20-30 minuutin kevyt köröttely alkuun, eikä muutamat kävelyaskeleetkaan lenkkiä pilaa. Kunnon kohoaminen on usein alussa todella nopeaa, joten jokainen löytää varmasti sisäisen juoksijansa yllättävän nopeasti, jos laji vain yhtään houkuttelee. Juoksussa on tyypillistä ensimmäisen 5-10 minuutin aikainen jähmeys ja alkukankeus, jonka jälkeen meno kevenee. Sen kun jaksaa sinnitellä ohitse, niin yhtäkkiä saattaa huomatakin, että juokseminen onkin ihan kivaa. ;)

When in doubt: run!


Huhuh , mä en muistanutkaan miten RASKASTA hiekalla juokseminen on. Muistan kun kuvattiin Martina- ja hengenpelastajia ja juoksenneltiin rannalla päivät pitkät, miten paljon sääriä särki aina iltaisin. Meistä taisi jokainen hoikistua kuvausten aikana ihan mukavasti sen 3 viikon juoksentelun vuoksi. Todella raskasta.

12743624_10153406366020794_2526341674995305510_n

Eilen kävin ensimmäistä kertaa tutustumassa mun uusiin lenkkimaisemiin ja polkuihin. Aivan mielettömiä. Tosin hieman lyhyt. Se ei mua haittaa laisinkaan, sillä mä en ole mikään tuntien köpöttelijä, vaan tykkään nopeasta ja tehokkaasta toiminnasta!

12328417_849746511818339_1837807919_n

Liitän mun aamutreeneihini juoksemisen lisäksi askelkyykkyjä, erilaisia kyykky hyppyjä, punnerruksia ja vatsalihaksia. Nyt olen kahtena päivänä tehnyt askelkyykkyjä sekä erilaisia hyppyjä. Yhteen aerobiseen sisältyy usein noin 100 askelkyykkyä ja 100-150 erilaista loikkaa/hyppyä. Treeni kestää noin 30-45 minuuttia tehokasta toimintaa.

10660129_10153406366280794_6206365956368010244_n

Kuvan kengät TÄÄLTÄ*

Ajattelin tänään sitten tutustua myös tuohon hiekalla juoksuun vähän paremmin ja päätin tulla ns. kotiin päin koko matkan rantaa pitkin juosten rakennettujen jalkakäytävien sijaan. VOI JUMA. Läähätin kuin mikäkin kuolemaa tekevä köntys ja yritin epätoivoisesti päästä eteenpäin jalkojeni upotessa hiekkaan. Jokainen loikkia tai askelkyykkyjä tehnyt tietää miten rankkoja ne ovat pidemmän päälle, mutta siinä tilaneessa olisin mieluusti vetänyt mielummin vaikka koko matkan kotiin loikkien. Kokeilin myös loikkimista eteenpäin hiekalla ja se oli vielä vähemmän miellyttävää. :D

248641_10153406366380794_980869506026051047_n

Uudet adidakset! aivan mielettömän mukavat jalassa ja parempaa materiaalia kuin edeltäjänsä! 

-Addut löytyy Nelly.com/adidas*

Koska olen masokisti, niin juoksin tietenkin siellä missä hiekka oli kevyintä, missä upposin kaikista pahiten. Mitä lähemmäs rantaa menee, sitä kovemmaksi hiekka muuttuu ja sitä helpommaksi juokseminen tulee. Eli ei missään nimessä liian lähelle rantaa, vaan syvemmälle hiekan sekaan vaan.

Treenasin lisäksi eilen pakarat DY-Gym salilla ja aamulla herätessäni mulla oli niin tulessa pakarat, etten meinannut pissalle päästä. Sattaa olla huomenna ihan mukava fiilis koivissa ja takalistossa.

Suosittelen siis jokaiselle, joka ei pitkistä tasasykkeisistä lenkeistä niin pidä, että etsikää jokin hankalampi maasto, esimerkiksi pururata tai ranta, yhdistäkää lenkkiin spurtteja, ylämäkiä, portaita, askelkyykkyjä, loikkia, punnerruksia ynm. sykettä nostattavia liikkeitä. Tällöin 30 minuutin tehokas liikkuminen riittää vallan mainiosti ja hiki kyllä virtaa !

12189088_10153406366415794_1221748143326136052_n

*Sisältää mainos linkin.