VIHDOIN INSTAGRAM KIPRRIS TULILLE!

01.07.2018

Moikka!

Olen viettänyt todella leppoisan viikonlopun, lähinnä vain sängyssä köllötellen. Perjantaina tuli vedettyä noin 6 km lenkki ja illalla vielä toiminnallinen jalkatreeni, joten totesin itselleni sen jälkeen, että hermosto lähtee nyt levolle pariksi päiväksi. Viikon treenit saivat olla siinä ja viikonlopun pyhitin vain ja ainoastaan levolle. Oon ollut aika poikki, sillä edellisviikonlopun juhliminen ja valvominen verottivat niin paljon, että uni ja rauhassa oleminen koko viikonlopun ajan on tullut enemmän kuin tarpeeseen. Nyt jaksaa taas vetää reippaan viikon!

Mulla on muutenkin alkamassa kohta taas muutama uusi työprokkis, joten nyt kaikki mahdollinen lepo tulee tarpeeseen. Toista projektia kehitellään juuri mun yhtiökumppanin ja sanomatalon kanssa yhdessä ja toinen on vielä ihan alkuvaiheessa, mutta tekemistä tulee riittämään jo valmiiksi vauhdikkaan arjen kylkeen. Kesälomaa ei tänäkään vuonna vietetä :D

Lisäksi sain VIHDOIN aikaiseksi perustaa sen kirppiksen!! Seuraajien toiveita kuunnellen päädyin Instagram kirppikseen. Se on helppo vaihtoehto niin seuraajille kuin mullekkin, sillä voin nopeallakin aikataululla lisätä sinne kuvia ja videoita vaatteista. Tää on mulle paljon hermoja säästävämpi vaihtoehto, sillä mun on paljon helpompaa lisäillä tilille päivittäin muutamia vaatteita kerrallaan, sen sijaan, että alkaisin raahaamaan kerrallaan hirveän läjän vaatteita kirppikselle. Mulla nimittäin riittää vähän käytettyjä, hyväkuntoisia vaatteita aivan hemmetisti. Se ”kerrallaan kaikki myyntiin” mörkö onkin ollut isoin syy, miks mä en ole saanut tätä ikuisuusprojektia käyntiin.

Kiinnostuneet; laittakaa instagramissa seurantaan @lindamanuellakirppis. Sieltä tulee löytymään varmasti ihan laidasta laitaan erilaisilla tyyleillä vaatteita, kenkiä ja asusteita. Koot pyörivät M-XS, suurimmaksi osaksi S koossa.


Erakosta ahdistelijaksi

27.04.2016

Hola!

Niinkuin olen jo mm. videopostauksessani kertonut, olen erikoisen hyvä viihtymään yksikseni. Mulle pitäisi antaa siitä jonkinlainen awards palkinto ja voisin vaikkapa osallistua johonkin erakko kilpailuun. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä luontevammin näkisin itseni asumassa maatilalla (kuitenkin kaupungin lähettyvillä) kaikenlaisten eläinten kanssa. Täällä se on hyvinkin mahdollista ja on todella hassua, että vain 2 km päässä keskustasta on täysi maatila meininki upeiden niittyjen, kukkuloiden ja appelsiini viljelmien seassa.

Esimerkiksi talli jossa käyn ratsastamassa, sijaitsee noin 3 km päässä meidän talosta. Täysin siis kaupungin lähellä, mutta kuitenkin aivan omassa rauhassa. Se olis ehkä mulle se unelma, mutta Niko ei varmasti suostu muuttamaan mun kanssa maatilalle ja ostamaan kaikenmaailman otuksia pihalle sekoilemaan.

Mä rakastan kaupunkia, hienoja vaatteita, kenkiä ja laukkuja, mutta mä myös rakastan luoda paskaa tallilla ja putsata mutaisia eläimiä. Niko taas on ihminen, joka tykkää että yhdestä napista toimii kaikki ja meidän talon lähelle ei tuoda kuin korkeintaan hyvin koulutettu koira ja ehkä joskus saan kinuttua oman akvaarion…. :D

13062477_10153568234640794_82568287783024245_n

Palataanpas takaisin aiheeseen. Suomessa mulla on kaikki niin, että mä voin lähes pelkästään olla ihmisten kanssa, joista oikeasti pidän ja jotka koskettavat mua aidosti. Ihmisiä joiden kanssa mulla on puhuttavaa, joilla on samanlainen työmoraali, halu kehittyä ja joilta myös itse saan paljon energiaa. Mä rakastan ihmisiä joilta voin oppia ja jotka myös voivat oppia multa. Ja jos ei oppia, niin ainakin saada energiaa.

Mulla taitaa olla aivan muutama mun ikäinen ystävä, lähes kaikki muut ovat mua vähintään 10-20 vuotta vanhempia. Mielestäni ihmisten kypsyyttä ja ”sielun ikää” ei tulisi koskaan yhdistää numeroihin. Mä uskon, että mulla voi olla kymmeniä vuosia mua vanhemmalle ja kokeneemmalle ihmiselle paljon asioita annettavana, vaikka multa puuttuisikin puolet hänen elämänkokemuksistaan. Samoin kuin mä voin oppia vaikka pieneltä lapselta asioita. Ihmisten välillä voi tapahtua monenlaista vuorovaikutusta; oppimista, energian antamista ja jakamista, innostusta, inspiraatiota, motivaatiota tai vaikka vain positiivisia viboja.

Noh, joka tapauksessa, mulla on Suomessa just ne ihmiset mun ympärillä ketä tällä hetkellä tarvitsenkin elämääni. Lisäksi mulla on älyttömän paljon tuttuja ja olen ikäänkuin tottunut, että ihmiset tietävät tietyissä piireissä mut ja sen mitä esimerkiksi teen työkseni. Saan usein ensimmäisinä tietää tapahtumista jotka kiinnostavat mua ja mun ei ns. tarvitse stressata tai kytätä tapahtumien, julkaisujen tai minkään perään mikä mua kiinnostaa. Olen tottunut, että kuulen niistä sekä voin mennä mihin haluan.

Tietenkin kaiken sen eteen mitä mulla Suomessa on, olen joutunut tekemään paljon duunia ja tutustumaan moniin ihmisiin, sekä vuosien varrella muodostamaan ne tärkeimmät ja aidoimmat suhteet, sekä luonnollisesti myös pettymään ja kokemaan ihmissuhteiden osalta kaikenlaista, ennen kuin tämä nykyinen tilanteeni on muodostunut.

Täällä taas mua ei tunne ketään, mua ei kutsuta mihinkään eikä kukaan oo ikinä kuullutkaan musta. Mä en siis vain voi odotella kotona että saan infon eventeistä ja kutsun tilaisuuksiin. Blogit on täällä aika lasten kengissä ja olen instagramin kautta löytänyt vain muutaman blogaajan Marbellasta. Tässä on tietenkin myös pieni mahdollisuus tulevaisuuden kannalta. Se tosin vaatisi sen, että jaksaisin kirjoittaa tekstini myös englanniksi.

13094350_10153568206205794_4952700779920897404_n

Olen täällä joutunut tulemaan todella radikaalisti ulos omista rutiineistani ja poistumaan siitä mukavuusalueesta, johon olen Suomessa tottunut. Olen kirjaimellisesti stalkannut ihmisiä ja ottanut heihin yhteyttä Instagramin directin kautta, pyytänyt samanhenkisiä blogaajia kahville kanssani, jotta oppisin Espanjan blogaamiskulttuurista enemmän ja saisin infoa siitä, mikä meininki täällä on; onko täällä ylipäätään noteerattu blogaamista ja kuinka isona asiana sitä pidetään.

Tottakai mä haluan myös frendejä ja rakentaa edes jonkinlaista sosiaalista toimintaa omaan elämääni tai muuten alan pikkuhiljaa muuttumaan jonkinlaiseksi psykopaatiksi. Mulla on tästä mun viimeaikaisesta meiningistä niin hullu fiilis, mä en ikinä laittaisi kenellekkään Suomessa inboksiin viestiä ja pyytäisi mun kanssa kahville. Hah! Huippua.

Tavallaan todella hauskaa. Mulla on vaan se ”ongelma” itseni kanssa, että oon todella huono vetämään niitä alku small-talk sessioita ja siks mä joudun todella ponnistelemaan itseni siihen moodiin, että nyt tutustutaan ihmisiin ja luodaan jonkinlaista verkostoa tänne. Mä mieluusti vain olisin itsekseni, erakoituisin, ahdistelisin Nikoa ja syyttäisin sitä kaikesta mun yksinäisyydestä sekä turvautuisin niihin muutamiin ystäviin joihin olen täällä tutustunut. Harmi että se ei mua elämässä vie eteenpäin ja jos mä aijon täällä puoliksi asustella, niin mun on pakko saada tännekin tietynlainen tekemisen meininki. Ja ehkä aloittaa se myös Englanniksi kirjoittaminen. Niin ja Espanjan opiskelu….

Mitä luulette, tuunko saamaan kavereita? :D

 

 

 


Eka dieettipäivä taputeltu!

02.06.2015

Moikka!

Huh, eka dieettipäivä taputeltiin eilen ja se tosiaan sisälsi 3 treeniä. Aamuaerobisen, perus puntin sekä HIIT treenin, mikä painottui pakaroille. Lisäksi ruokaa tiputettiin sellanen -300 kaloria, joten luulis että alkaa pikkuhiljaa puremaan rasvaan. Tuntuu ainakin heti laihemmalta hah! Aivot sulaa ilmeisesti tästä meiningistä ;)

Olin jo melkein unohtanut miltä tuntuu, kun on lähes jatkuvasti hiestä märkä. :D Tällästä tää nyt on seuraavat 4,5kk. Kokoajan treenaamassa tai duunissa. Ei paljoo tarvi kantaa huolta siitä onko tukka tai meikit hyvin :D

Alotin tänään myös SuomiPopin Anni Hautalan kanssa prokkiksen, jossa laitetaan mimmi kuntoon! Annilla on onneks hyvä pohja, mikä helpottaa duunia, mutta ei se silti helpolla tuu pääsee ;)

11355223_389721377884518_2039380331_n

 

Mulla oli ainakin hauskaa kun sai taas jotain muuta rääkätään välillä! Olin eilen omien treenien jälkeen niin loppu, että lähinnä kuolasin päälleni loppuillan. Aamulla jalka paino todella, vaikka olin about kympiltä nukkumassa ja heräsin 6:30.  Tää vaatii totuttelemista taas, onneks alotin preppaamaan ja totuttelemaan jo ennen varsinaista dieettiä!

Mun ei onneks normaalisti tarvis vetää näin montaa treeniä päivässä, ainakaan vielä, mutta lähden loppuviikosta pienelle lomalle, joten yritän saada ennen sitä mahdollisimman monta treeniä alle, ettei tarvitse matkustuspäivinä stressata. Normaalisti se olis n. 2 x treenit päivässä.

Hei! Meillä on instagramissa kilpailu Fitneti.fi:n kanssa ! Eli halutaan saada ihmiste liikkumaan ja tehdä siitä myös hauskaa! Ideana on lisätä vauhdikas/hauska kuva itsestään instaan hastagilla #FITNETFI ja paras kuva voittaa ilmaisen 6- viikon valmennuspaketin!! Paketin saa itse valita tietenkin :)

11351219_1443913915925179_2057555835494535318_n

 

Ja sitten, ettei menis ihan pelkäks treenaamiseks tää elämä, niin täten ilmoitan kaikille lattarimusiikin faneille ja niille, jotka etsivät kunnon tanssimestoja, että stadissa olis yks aivan mahtava latinomusiikkiklubi, jossa on nyt lauantaina kesän avajaiset! Mä itse oon suuri lattarimusiikin fani, aamuaerobiset menee hyvin pitkälle samantyyppisen musiikin parissa ja tykkään tanssimisesta ihan älyttömästi. Monilla klubeilla vaan nykyään ei enää tanssita? Tai sitten musiikki on sellasta konemusiikkia jota mun tanssi-soluni eivät ymmärrä ;)

Sen verran vielä liikunnasta, että tanssiminen on muuten aivan törkeen hyvää treeniä, joten jos ei oo lauantaina aerobista tehty niin tänne vaan vetämään muuveja! Vielä muutama vuosi sitten kävin frendien kanssa ihan tosissaan treeni mielessä tanssimassa clubeilla. :) Seuraavasta linkistä pääset facebook sivuille, mutta tässä lyhyesti:

Casa Latina Helsinki – kerran kuukaudessa järjestettävä Suomen suurin latinomusiikkiklubi!
Kuukausittain Teatteri Forumissa järjestettävä Music Club Casa Latina tuo kaikille korville ja jaloille tämän hetken kuumimmat latinohitit sekä vanhemmat klassikot jotka takaavat sen, että bailaaminen näissä bileissä on hauskaa! Musiikista huolehtivat latinomusiikkiin erikoistuneet Dj:t Etelä-Amerikasta sekä Suomesta. (:
Kaksi erillistä tanssilattiaa joista Latin Fiesta Venuella soittavat mm. UMK 2015 kilpailusta tuttu Norlan El Misionario sekä Dj Ippe ”Don Jefe” sekä vierailevat soittajat. Musiikki on kansainvälistä kaikkien tuntemaa latinomusiikkia yökerhomenigillä. Eli tällä puolella ei tarvitse latinotanssiaskelia osata koska musiikkia voi tanssia kuten normaalissakin yökerhossa vapaaseen tyyliin.
Bar Cuba Venue on pienempi puoli jossa loistava naispuolinen Dj La Canela soittaa lähinnä Kuubalaista musiikkia, Salsaa/Timbaa, Kizombaa, Reggaettonia jne.
Luvassa on hengästyttäviä iltoja, joissa tuntuu, kuin olisi Havannan, Rio di Janeiron tai Miamin latinokortteleiden hiostavan kuumilla tanssisaleilla :)