EROON PIDENNYKSISTÄ JA TIUKKA POLKKA

12.09.2017

Moikka!

Eilen oli täällä helsingissä ihan mieletön ilma; lämmin mutta jo hieman kirpakka ja syksyinen sää. Lehdetkin alkavat pikkuhiljaa tippumaan ja kohta tuleekin se aika vuodesta, kun ulkona on aivan mielettömiä värejä. Myös vuoden parhaimmat lenkki säät alkavat pian. Eilenkin oli aivan ihanaa käydä illalla lenkillä, kun ilma oli niin raikas ja happirikas. Samalla sai hämmästellä sitä, miten pimeää oli jo yhdeksältä illalla. Kesä tosiaankin tuli ja meni ilman, että kerkesi edes ymmärtämään sitä kunnolla.

Mulla ei ole vuosiin ollut näin spontaania kesää. Kaikenlaista sattui ja tapahtui, mutta pääasiassa vain todella ihania asioita. Tutustuin moniin upeisiin uusiin ihmisiin tänä kesänä ja olin vuosiin oikeasti pääosin onnellinen. Siitä on nyt kolme vuotta kun isäni lähti Afrikkaan ja koen, että alan vasta pikku hiljaa olemaan jotenkin askeleen parempaan päin, eikä suru varjosta tai sumenna jokaista hetkeä enää…

Syksyn kuviot ovat startanneet ja aika pitkää sekä hetkistä päivää saa tällä hetkellä vetää, jotta pysyy aikatauluissa ja mukana menossa. Mua se ei haittaa, olen aina ollut ihminen joka tekee mielummin vähän liikaakin duunia kuin pyörittelee peukaloita ja miettii mitä tekisi… ehkä myös siitä syystä fitness on sopinut mulle lajina; sillon kun duunien puolesta on rauhallisempaa, täytän vapaa-ajan ja päivät treenillä.

Mä myös heittäydyin aivan villiksi ja hyvästelin lähes kaikki pidennykset viimeviikolla. Oltiin Jessen kanssa suunniteltu, että huolletaan mun tukka ja vedetään se vasta seuraavalla kerralla lyhyeksi, mutta sillä välin kun Jesse kävi sekottamassa mulle tyviväriä, niin Inka kävi napsasemassa tiukan polkan mulle.

Edellisellä kerralla Jesse nauroi, kun kiljuin ettei leikkaa liian lyhyeksi, että aivan varmasti olen kohta kinuamassa lyhyempää polkkaa. Niin siinä sitten kävikin aika nopeasti. Haluan nyt kasvattaa mun omaa tukkaa ilman blondaamista ja raidottamista sekä antaa sen hengittää ilman pidennyksiä. Mulla on itsellä kuitenkin todella paksu tukka, enkä mielellään ole vielä viiden vuoden päästä 30 – vuotiaana teipit päässä.

Mulla on edessä sivuilla teipit, sillä mun etuhiukset eivät ole niin hyvin linjassa, mutta enköhän mä nekin saa pian pois. Teippejä voi siis perinteisen pidennyksen lisäksi käyttää hyvin esimerkiksi tuuhennoksena tai mallin tukena, jos oma tukka on hieman rikkonaisempi malliltaan.

Mä rakastan tätä pidennyksettömyyttä. Tukka kuivuu nopeasti ja on helppo hoitaa sekä laittaa. Malli on myös ihanan dramaattinen ja sopii mun mielestä syksyn salaperäisyyteen ja fiilikseen mahtavasti. Lisäksi tän saa juuri ja juuri ponnarille, mikä on myös ihan hauska ja hieman dramaattinen lookki semi tiukalla keskijakauksella. Tästä saa söpön pienellä kiharalla tai päästämällä ponnarista etuhiuksia eteen ja seksikkään tiukalla jakauksella sekä kiiltäväksi suoristetulla lookilla.

Mielestäni mulle on aina sopinut lyhyt tukka, joten mallin leikkaaminen ei sinänsä jännittänyt yhtään. Toki onhan tässä totuttelemista, mutta tää on vain piristävää! En myöskään malta odottaa sitä, että näen miten hiukseni vahvistuvat pidennysten pois ottamisen jälkeen.

Mä käyn edelleen tietenkin Gyylissä, missä tuntuu nykyään kyllä käyvän kaikki muutkin. Joka kerta törmään johonkin tuttuun, eikä ihme, saahan Gyylissä parasta palvelua ja aina saa lähteä tyytyväisenä lopputulokseen!

Käykääs inspiroitumassa Gyylin Instagramissa ja Facebook sivuilla, jos on tukkaideat tai taitavat tekijät hakusessa! :)


AI HARMAITA RAITOJA?

30.12.2016

*Yhteistyössä Frameda, Gyyli ja Dreamhair

Heippa!

No, enpäs kovinkaan kauaa jaksanut ilman pitkää tukkaa. Mun oma tukka kasvaa niin älyttömän typerään malliin; takaa pitkä, edestä ei mihinkään. Gyylin Inka mulle huuteli että muista kosteutta tukkaan niin ei katkeile pakkasilla.

15672734_10154201744860794_1492085376044617405_n

Jesse oli tilannut mulle tukan valmiiksi. En koskaan oikeastaan kysele tai kyseenalaista hänen näkemystään, eikä multa siis ikinä kysytä mielipidettä ;) . Luotan Jesseen 100% ja uskon, että hänellä on kokemusta ja näkemystä enemmän kuin minulla siitä, mikä on cool ja mikä ei.

Katsoin kuitenkin pidennysläjää hieman kauhuissaan. Lähes sinertävän harmaata ja ruskeaa. Erittäin mielenkiintoista. Lopputulos oli kuitenkin jälleen kerran aivan mahtava ja taas saa olla super tyytyväinen! On se vaan helppoa kun saa aina lähteä hymyillen. :)

Testailtiin ensimmäistä kertaa DreamHairia, sillä Rosa mm. käyttää tätä pidennys merkkiä ja halusin itsekin pistää heidän teipit testiin. Ei ainakaan kiiltoa puutu tukasta sitten yhtään ja pidennys on aivan ihanan kevyen tuntuinen, sekä mielettömän sileä. Teipit ovat super ohuita ja tarpeeksi leveitä paloja, niin pysyvät paikoillaan. Näin kahden päivän kokemuksella olen ainakin tyytyväinen!

15822815_10154201744780794_4263740875059832320_n 15823017_10154201744785794_2499260598681168768_n

Mua odotti myös mielettömän ihana ylläri Gyylissä, nimittäin olin saanut Framedalt,a mm. Kardashian beauty hair:in maahantuojalta tuotelähetyksen, joka sisältäsi ihania KBeautyHairin muotoilutuotteita. Kampaajani Jesse käyttää aina mm. KBeautyn lakkaa hiuksiini, joka jättää mielettömän ihanan kiillon hiuksiin. Ihanaa saada nämä tuotteet myös arkeen testiin! Tuotteet myös tuoksuvat aivan ihanilta.

15727148_10154201744840794_4513405383569292723_n 15780709_10154201744855794_6869136048106130187_n 15780958_10154201744875794_38181656222254097_n

Sen lisäksi paketista löytyi Hot Tools:in uudet, lukuisia palkintoja voittaneet 24 karaatin kultauksella viimeistellyt muotoiluraudat! Mä oon NIIN ONNELLINEN! En edes tiedä miten pitkään oon haaveillut TASAPAKSUSTA kihartimesta, jolla saisin tehtyä huolettomia, ISOJA laineita hiuksiini! Mun kaikki kihartimet ovat loppua kohden ohenevia puikkoja, tai sitten liian kapeita tasaisia puikkoja, enkä koskaan saa tehtyä tarpeeksi isoa kiharaa niillä, vaan usein lopputuloksena on liian ohutta, pientä käkkärä kiharaa joka vain menee arjessa solmuun ja näyttää siltä, että olisin juuri menossa wanhojen tansseihin.

Hot Toolsin extra pitkä kiharrin mahdollistaa myös nopeasti pidemmän tukan kihartamisen todella iisisti. Myös kihartimessa kiinni olevan klipsin saa irti, jos haluaa kihartaa itse hiukset raudan ympärille pyörittämällä, mistä tyylistä esimerkiksi mä itse tykkään.

Tsekkaa Gyyli Facessa sekä Instagramissa ja varaa aikasi AJOISSA. Täällä tehdään taikoja ja se näkyy varauslistoissa.

 

 

 


Aurinkoa hiuksiin vaalealla raidalla.

07.06.2016

*Yhteistyössä Gyyli ja BpHair.

Kesä tulee, joten on aika taas päivittää hiuksetkin positiivisemmiksi ja tuoda aurinkoa hiuksiin. Kävin ylläriylläri Gyylissä, mun vakkari kampaajalla Jessellä loihtimassa uutta lookkia! Edelleen pysyttiin lyhyessä tukassa, sillä haluan myös kasvattaa ja vahvistaa mun omaa tukkaa samalla, enkä halua koko päähän pidennystä.

Inka <3

Inka <3

Mä oon aivan super tyytyväinen siihen miten mun omat hiukset on vahvistuneet tässä puolen vuoden aikana. Jessekin oli aivan ihmeissään siitä miten vahvaksi mun omat hiukset ovat tulleet. Ulkomailla on niin paljon kosteempi ilma, että iho ja hiukset voivat paremmin. Varmasti myös muitakin tekijöitä ja syitä hiusteni vahvistumiseen löytyy, mutta luulen että Suomen kuiva ilma on yksi syy miksi esimerkiksi mun iho ja hiukset lähinnä kuivuvat pystyyn, varsinkin talvisin. Suomessa ainakin mun hiusten hoito vaatii todella hyvät tuotteet ja huolenpidon, jotta se pysyy hyvässä kunnossa ja vahvana.

Myös aivan uudenlaista taipuisuutta oli havaittavissa mun vahvistuneissa hiuksissa. Mahtavaa!

13419184_10153652130830794_6929471213367075195_n

Omalla tukalla ennen suoristusta. Kiilto ja hiuksen vahvuus on aivan eri kuin vielä puoli vuotta sitten.

Laitettiin hieman raitaa tukkaan. Onneksi kuitenkin pidennysten sävyllä saa vaikutettua lopputulokseen niin radikaalisti, ettei omaa tukkaa tarvitse niin rankalla kädellä raidottaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

13419168_10153652148175794_5567196703291390110_n

Mä itse seuraan somessa todella paljon kampaajia ja ihailen heidän tekniikkaansa esimerkiksi ikäänkuin maalata raidat hiuksiin aivan uudella tapaa. Rakastan sitä, että Gyylissä kampaajat ovat hyvin ajan tasalla uusista tekniikoista, välineistä sekä tietenkin siitä, mikä sopii kenellekkin ja mikä on ”the thing” tällä hetkellä maailmalla.

On ihanaa kun vain sanoo mitä haluaa ja kampaaja tietää täsmälleen mistä sä puhut ja välineistä löytyy uusinta uutta työkalua tuloksen saamiseksi. Jesse tilailee jenkeistä aina kaikenlaisia uusia välineitä, jotta pystytään tekemään mahdollisimman hyvä lopputulos. Ja olenhan mäkin käynyt nyt 3 vuotta Gyylissä ja Jessellä 2 vuotta.

Gyyli lanseerasi uuden kampaamonsa alkuvuodesta ja on suurien tilojensa vuoksi saanut lisää henksua tiimiinsä! Kävin noin 3 viikkoa sitten huoltamassa hiukseni Tiia Pallarilla, koska Jessellä ei ollut mulle niin nopealla varoitusajalla aikoja. Tiia oli myös positiivinen kokemus. Nyt Gyyliinkin saa ehkä hieman nopeammin aikoja, sillä suosionsa ja hyvän maineensa vuoksi aikoja on ollut hyvin rajoitetusti ja vaikeahkoa saada nopeasti.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jesse värjäsi tyvini samalla sävyllä kuin pidennykset ovat sekä sekoitti myös vaalealla pidennyksellä raitaa hiuksiin

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lopputulos. LOVE IT!

Lopputulos. LOVE IT!

Halusin hiuksiin hieman lisää valoa ja olen lopputulokseen taas jälleen super tyytyväinen. Näytän paljon ruskeammalta ja lempeämmältä hiusten lämpimän ja lempeän lookin vuoksi. Valitsen aina muutaman inspo kuvan joilla valotan toiveitani ja sain jälleen kerran juuri sellaiset hiukset, jotka halusinkin.

Pidennyksenä mulla on jälleen kerran käytössä BP Hairin teippipidennys, jota olen käyttänyt kolmisen vuotta. Olen myös käyttänyt heidän tuotteitaan hiusten hoidossa ja uskon sen olevan yksi syy hiusteni vahvistumiseen, sillä BP hairin BPcare tuotesarja on kehitetty etenkin käsitellyille hiuksille sekä hiustenpidennyksille. Hoitosarja sisältää argan öljyä, joka tekee munkin karheasta hiuksesta kosteamman ja pehmeämmän. Tuotteita löytyy myös Gyylin kampaamosta.

Gyylistä saa myös Kardashianien uusia tuotteita.

Gyylistä saa myös Kardashianien uusia tuotteita.

Gyylin ajanvaraus netissä.

Gyylin Instagram

 


Kesätukka- Lob haircut!

18.04.2016

Heippa!

Tänään esittelen teille mun uuden, lyhyemmän tukan! Pituudesta lähti noin 20-25cm ja tämän hetkinen hiustyyli edustaa ns. lob haircut mallia, eli pitkää polkkaa.

Mä oon jo pitkään miettinyt vähän lyhyempää tukkaa, jotta saan antaa omalle hiukselle happea ja en tarvitsisi koko pään pidennystä. Blondaaminen kuivatti mun tukkaa sen verran, että se alkoi kärsimään liikaa ja latvat katkeilemaan. Oma stoorinsa oli sitten Syksyllä kukkaan puhjennut burn out, joka selkeästi myös aiheutti sen, että mun hiukset ohenivat silmissä ja menivät todella heikkoon kuntoon. Nyt kuitenkin hiukset on alkaneet taas kiiltämään ja kasvamaan takaisin. Jee!

Nyt on ollut kovassa huudossa kaiken pituinen ja mallinen polkka. Instagram on täynnä ihastuttavia polkkatukkia ja niiden selaaminen ei ainakaan auttanut unohtamaan sitä takaraivossa kolkuttavaa halua leikata omakin tukka lyhyemmäksi.

Kun menin kampaajalleni Gyylin Jesselle, niin Inka ja Jesse kertoivat että ovatkin ajatelleet mulle tällaista tukkaa ja odottaneet, että itse ehdottaisin tätä mallia. Tukan lyhyeksi leikkaamisessa on aina mun mielestä jännittäviä tunteita mukana, mutta Jesse on niin taitava, että mä voin joka ikinen kerta lähteä kampaajalta hymyssä suin ja hyvällä fiiliksellä. Mä oon niin onnellinen että oon löytänyt kampaajan, joka tajuaa mua ja on AINA perillä siitä mikä on cool ja mikä ei. Vihaan sitä jos täytyy lähteä kampaajalta sillä fiiliksellä, ettei saanut sinne päinkään mitä halusi, koska kampaaja on about 10 vuotta jäljessä trendeistä, eikä ymmärrä asiakasta. Hyviä ja just itselle sopivia kampaajia sekä meikkaaja-maskeeraajia saa aina etsiä!

Rakastan tätä Lob mallia, sillä se on kuitenkin sen verran pitkä, että saan korkeammankin ponnarin itselleni.

IMG_5486

Mun ehdottomasti neljä lempparia: huoleton sivujakaus ja hieman pörröinen tukka, niskaponnari keskijakauksella, sotkuinen sporttiponnari ja  hiukset korvan takana keskijakauksella.

Tykkään hiusten monipuolisuudesta. Vaikka kyseessä onkin suht lyhyt malli, niin oikeastaan tällä voi tehdä kaikki samat mun lemppari kampaukset kuin pitkälläkin ;

  • sotkuiset nutturat,
  • villit kiharat,
  • huoleton sivujakaus,
  • sotkuinen sporttiponnari,
  • siistimpi ponnari
  • niskaponnari keskijakauksella,
  • keskijakaus ja hiukset korvien taakse…
IMG_5483

lähinnä kerran läpi harjattu pörrö!

Näytän kuulemma hyvin paljon nuoremmalta lyhyellä tukalla ja oon itse samaa mieltä. Tai en välttämättä nuoremmalta, mutta freshimältä. Se nuorekkuus ei haittaa mua yhtään, mä nimittäin tykkäänkin näyttää mielummin söpöltä veijarilta kuin esimerkiksi seksikkäältä. Mulla usein näkee hiukset suht pörröllä ja vähän sojottamassa mihin sattuu. Eräs kuvaaja on antanut mulle lempinimen pörrö, koska mun tukka on aina auki ollessaan kuin joku omaa elämää elävä leijonanharja. :D

IMG_5482

niskaponnari keskijakauksella. Mun lemppari! Kiitos Inkan ja Jessen kun pakotti mun kokeilemaan tätä ;)

Mulla on oman hiuksen tukena tuuhennoksena teippipidennys 30cm pitkänä. Pidennyksinä käytän aina BPHairin teippipidennystä ja hiusten hoidossa BPHairin omia tuotteita.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

BPhair on kehittänyt kuiville, kosteutta tarvitseville hiuksille oman hoitosarjan, joka sopii myös pidennyksille!  BPcare:n hoitosarja pitää oman hiuksen sekä pidennyksen huippu hyvässä kunnossa, jolloin pidennyskin kestää pidempään. BPcare on kotimainen argan öljyä sisältävä hiustenhoitosarja, joka sopii etenkin käsitellyille hiuksille sekä hiustenpidennyksille. Pääset BPHairin verkkokauppaan täältä. Lisäksi mm. Gyyli myy ja käyttää itsekin heidän tuotteitaan.

IMG_5484

keskijakaus ja hiukset auki korvan takana

Mitä mieltä ootte? Kuinka moni muu mun lukijoista on sortunut ehdottomasti tän vuoden kuumimpaan hiusmalliin? ;) Mun mielestä on hirveetä sanoa seuraava asia, sillä oon aina vihannut jos joku sanoo näin; mutta tää on myös IHANAN HELPPO! Suoristan hiukset parissa minuutissa, kuivaan nopeasti ja ylipäätään kampaukset on helppo tehdä ja tukka näyttää itseasiassa hyvältä vaikka menisin nukkumaan märällä tukalla ja heräisin kunnon pörröllä! Love it :)

Gyylin nettisivut ovat fixissä, mutta ajanvaraukseen pääset täältä > ajanvaraus/Gyyli

p. +358 40 1272721 / studio Gyyli

 


Hair is your crown!

25.01.2016

IHANAA MAANANTAITA JA VIIKON ALOITUSTA PUPUT!! <3

Mulle on tullut viimeaikoina ihania kommentteja blogiin ja oon itsekin pyrkinyt skarppaamaan tässä vuorovaikutuksessa ja vastaamaan nopeammin kommenteihin, jotta saadaan mielipiteitä esiin ja keskustelua aikaiseksi. Haluan vielä erikseen taas kiittää teitä, lukijat !

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sitten itse asiaan. Katselin eilen illalla mun ihoa ilman meikkiä ja teki mieli kiljua onnesta. Oon niin hemmetin onnellinen siitä, että mun iho näyttää taas omalta itseltään eikä kaipaa juurikaan meikkiä tai peiteväriä arkeen. Se vie kyllä niin fiiliksiä kun naamassa on sormenpään kokosia kraatereita. Lisäksi kun on Viivin loihtimat ripset ja karvatekniikalla täydennetyt kulmat, niin viihdyn oikein mielelläni ilman meikkiä. Menenkin huomenna taas huoltamaan ripseni Viiville ennen Miamin matkaa, jonne lähdemme torstaina! Iik :)

Lisäksi mun katkennut ja lähtenyt tukka (voi kyllä, mulla kirjaimellisesti lähti tukkaa päästä, kiitos ylikunnon <3) on alkanut taas kiiltämään ja kasvamaan hurjaa vauhtia. Irronneisiin kohtiin on selkeästi kasvanut uutta tukkaa tilalle. Olin oikeesti aivan kusessa syksyllä, kun huomasin että multa on lähtenyt ihan tuppoina hiuksia.

kisat vai terveys? No TERVEYS!

Nyt jatkan tätä kehoni eheyttämistä vielä tämän vuoden ja katsotaan sitten 2017 miten tytön käy, kun tuon terveen ja päivitetyn version itsestäni SM – lavoille. Mä en suosittele kenellekkään muutenkaan tuota peräkkäin kisaamista. Se rupee näkymään kyllä joka puolella, kun liian monesti mennään kaurapuuron voimalla ja sisulla lavalle ilman kunnollista palautumista. Tämä on kuitenkin vain minun mielipiteeni ja ihailen kaikkia jotka lavalle kiipeävät. <3

On aivan hemmetin siistiä olla terve vaikean vuoden, varsinkin syksyn jälkeen!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Kävin tänään Gyylissä Jessellä taas päivittämässä tukkani. Vaihdettiin mulle uudet pidennykset, päivitettiin tyvi sekä sävy suklaammaksi ! Tehtiin myös kunnon tehohoito Olaplexillä tukkaan. Nyt kiiltää taas koko tukka ja pidennykset on kunnossa.

IMG_9903

Kuvaa ei ole käsitelty lainkaan! Kiilto on mielestäni upea niin omassa, kuin pidennyshiuksessakin!!

Käytän tukassani Bp Hairin Teippipidennyksiä, sekä hoidan hiuksiani Bp hairin hoitotuotteilla, jotka ovat erityisesti suunniteltu pidennykselle! Todella moni kaupan shampoo kuivaa pidennystä, joten näitä nimenomaan pidennystukalle suunniteltuja tuotteita on todella suositeltavaa käyttää, jos omistaa pidennyksen ja haluaa pitää sen mahdollisimman pitkään käyttökelpoisena. Bp Hairilta on myös tullut oma hopeashampoo, jota pidennys ei ns. imaise, eikä se kuivata pidennystä. :)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tuotteet sisältävät mm. ravinnerikasta arganöljyä, joka tuo kiiltoa hiuksiin! Itse rakastan öljyjen käyttöä tukassa, sillä omistan todella ”karvaisen” hiuslaadun ja öljyillä saan tukkaan upean kiillon loihdittua.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Gyyli on avannut nyt uuden liikkeen Helsingin keskustaan, Kalevankatu 26 A 1. Liike on aivan upea, onneksi olkoon Inka ja Jesse <3

Jos haluat päästä Suomen taitavimpien kampaajien käsiin, niin varaa aikasi AJOISSA. Jengi tietää että nää osaa hommansa ja se näkyy aina varasukalenterissa.

Puh. 040 1272721

ps. mitäs pidätte kuvista? Ostin uuden linssin kameraan ja aijon nyt opetella käyttämään lisää kameraani sekä panostamaan myös kuviin enemmän.