Heippa!

Toivottavasti kaikki ovat selviytyneet näistä lähes shokkimaisista pakkas päivistä! Mun oma henkilökohtainen pelastukseni on ollut meidän taloyhtiöstä löytyvä, hyvin kätevä minisali, jossa olen pystynyt yksinkertaisella, mutta tehokkaalla kaavalla toteuttamaan mun treenejä.

Mun blogimuuton kunniaksi ajattelin mahdollisimman tiivistettynä hieman kertoa; kuka mä olen, mitä mä teen ja mistä saatan olla tuttu tyyppi.

Olen alunperin kotoisin Merikarvialta, pienestä 3000 ihmisen kylästä Porin läheltä ja olen aloittanut bloggaamisen vuonna 2011, kun kyllästyin päiväkirjojen rustaamiseen sekä halusin muutettuani Helsinkiin kirjoitella hieman julkisemmin perhettä ja ystäviä sekä itseäni ajatellen, miten mun arki luistaa isossa cityssä.

Lisäksi olin innostunut fitneksestä lajina ja teinkin tuolloin päätöksen kisata joskus vielä bikini fitneksessä. Fitness ei ollut silloin vielä muotia, joten kukaan mun frendeistä ei jaksanut kuunnella aiheesta ja totesin, että on parempi jos vain puran ajatuksiani treenaamisesta ja ravinnosta blogiini. Työskentelin myös tuolloin kuntosalilla, joten arkeni koostui lähinnä järkyttävästä poltteesta lajia ja ylipäätään salikulttuuria kohtaan; kaikki oli niin uutta ja siistiä!

Blogini on aina ollut lifestyleblogi, joka on vahvasti kuitenkin painottunut treenaamiseen ja sen tukemiseen oikeanlaisen ravinnon kautta. Opiskelinkin vuonna 2012 avoimessa yliopistossa terveystieteitä ja liikuntaravitsemuksia sekä kouluttauduin samalla FISAFin kautta Personal Traineriksi.

2012 kesä, kun kävin vielä salilla KORKKAREILLA. Kyllä.

2012 kesä, kun kävin vielä salilla KORKKAREILLA. Kyllä.

Niinkuin kuvasta näkyy, olen kuitenkin aina ollut todella naisellinen ja rakastan muotia, kauneudenhoitoa ja kaikenlaisia naisten etuoikeuksia; kuten korkkareilla kävelemistä ja meikkejä. Mä olen aina rakastanut sitä faktaa, että olen nainen, sillä naiset ovat mielettömän vahvoja ja kiehtovia otuksia sekä halutessaan hemmetin voimakkaita. En ole oikeastaan koskaan kokenut tarvitsevani miestä, mikä näkyykin jopa hieman hektisessä suhdehistoriassani; haaveilen edelleenkin löytäväni rinnalleni miehen, josta löydän sielunkumppanin, jonka kanssa voin olla aidosti onnellinen, toteuttaa yhteisiä haaveita sekä tavotteita, kasvaa yhdessä ja luoda ja rakentaa uutta. Joku joka täydentää mun hulluutta hyvällä tavalla sekä tasapainottaa mun maailmaa, eikä pelkää mua tai yritä sammuttaa mun liekkiä. Joku jonka kanssa olla kokonainen.

800_3225

Vuonna 2012 hommasin itselleni ensimmäisen valmentajan ja vuonna 2014 lähdin ensimmäiselle kisadieetilleni. Se sujui suht koht kivutta ja tarkoitukseni oli kisata IFBBn Bikini Fitneksen junioreissa, mutta shokkina voitettuani Jyväskylän karsinnat, minut siirrettiin suoraan SM tason kisoihin ja itse SM kisoissa jäin pisteen päähän SM kullasta. Menestys oli mulle mieletön shokki ja olin todella tyytyväinen kisakauteeni. Kisasin myös kansainvälisessä kisassa, jossa sijotuin 7:neksi. Sain itselleni samalla varmistuksen, että laji on mun juttu ja fysiikkani toimii; nyt on vain tehtävä duunia kehittymisen eteen paljon.

martina05140909PP_vi-1

Samaan aikaan TV:stä esitettiin uutta formaattia Martina ja Hengenpelastajat, jossa olin mukana. Formaatti oli erittäin mielenkiintoinen kokemus ja opin siellä paljon. En pelkästään siitä, miten realityä tehdään, vaan myös siitä, miten vahvapersoonainen tyttölauma käyttäytyy vastaavassa tilanteessa.

Olen super tyytyväinen omaan suoritukseeni ohjelmassa. Olin mennyt ohjelmaan täysin ennakkoluuloitta, tietenkin voittamaan ja suuri kilpailuviettini aiheuttikin hieman paheksuntaa. Ohjelmassa, jossa ideana oli kilpailla. Eihän se sovi. ;) Nyt jos menisin uudestaan, osaisin varmasti psykologisesti pelata paremmin, sillä näissä hommissa rehellisyys ei kannata.

Sijotuin kolmanneksi ohjelmassa.

10724074_392842577535680_1543354861_n

10629348_10152479946505794_1588429123623823341_o

Syksyllä voitin myös ensimmäisen awardsini bloggaamisessa sekä esiinnyin paljon medioissa ja vierailin tv ohjelmissa.

Kaikki sujui kivasti ja tekemistä riitti. Kuitenkin jännittävä ja tapahtumarikas vuosi sai surullisen lopun, sillä menetin minun suurimman tukijani, isäni äkillisesti. Isäni menehtyi ollessaan erikoistumassa lasten teho-osasto hoitoihin Afrikassa.

Olin juuri kuvauksissa IL:lle kun sain puhelun, että isälleni on sattunut jotain.

Olin juuri kuvauksissa IL:lle kun sain puhelun, että isälleni on sattunut jotain.

Tapahtuma sai mut hyvin sekaisin. Ensin en ymmärtänyt asiaa, vaan elin ikäänkuin automaatilla. Treenasin entistä enemmän, jätin silloisen poikaystäväni ja tunsin olevani samaan aikaan hyvin selvillä siitä, mitä halusin, vaikka tosiasiassa olin hukassa ja hyvin hyvin rikki ihmisenä. En ole koskaan kokenut mitään vastaavaa fyysistä kipua, kuin miltä tuntuu kun sydän särkyy. Elin niin sumussa, etten edes reagoinut kun kaksi ystävääni menehtyivät auto-onnettomuudessa. Kuolemasta tuli mulle hyvin todellinen asia.

Meni pitkään, että mikään tuntui miltään. Kärsin pahoista valveunista ja unihalvauksista, en nukkunut ollenkaan, ihoni muuttui harmaaksi, ruoka ei imeytynyt kehooni ja muistini pätki.

Samalla elämässäni tapahtui paljon onnellisia juttuja; aloitimme LOOPin kanssa yhteistyössä jussi kuntoon formaatin ja sain paljon muitakin uusia kivoja työprojekteja. Kirjoitin kolumnia lehteen, annoin paljon haastatteluja, tein paljon kuvauksia ja kevään lähestyessä aloimme rakentamaan Fitnet.fi sivustoa.

10983392_10152904335492911_1447130163024469411_n

10561054_784964764912558_616947659_n

10666169_286572238201451_1029236054_n

Olin myös mukana luokkakokous elokuvassa, joka ilmestyi 2015 elokuviin. Yksi hauskimpia työpäiviä joita olen koskaan suorittanut, eikä varmaan tarvitse arvata että miksi. Aloitin myös tekemään ensimmäisiä tv studiossa kuvattavia infocommercial kuvauksia LOOPin nettiin. Meillä oli ja on edelleen aina super hauskaa kuvauksissa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vuonna 2015 voitin toisen awards palkinnon bloggaamisessa, joka itseasiassa oli Indiedaysin järjestämä blog awards kilpailu. Enpä olisi silloin uskonut, että tulen vielä joskus blogaamaan Indiedaysin sivustolla!

indiedays-blogawards-set2-11

IMG_1668

IMG_1681

Loop Looks vieraana

Tein edelleen paljon lehtijuttuja, annoin haastatteluja ja vierailin erilaisilla some kanavoilla sekä tv-ohjelmissa. Samalla valmistelin itseäni kesällä alkavaan kisakauteen ja olin todella innoissani tulevista kisoista. Rakensin uutta yritystä, menin paikasta toiseen kuin flipperi, mutta samalla kärsin yhä edelleen vaikeasta unettomuudesta ja surusta isäni menehtymisen seurauksena. En edelleenkään osannut käsitellä asiaa kunnolla ja sivuutin surun ja asian käsittelyn töiden ja treenin avulla.

IMG_9969

Kisakauden startattua olin edelleen sadassa asiassa kiinni samaan aikaan; oli jatkuvasti kuvauksia, hirveästi vastuuta, sitä enemmänkin töitä sekä tietenkin hyvin stressaava kisakausi. Pikkuhiljaa oravanpyörä alkoi kuristamaan ja 6 viikkoa ennen kisojani sain lääkäriltä tuomion, jossa mut passitettiin vähintään 2 kk vuodelepoon. Olin saanut aikaiseksi niin suuren tukoksen kehossani, joka hermostolliseksi ylikunnoksi diagnosoitiin, etten jaksanut enää edes kääntää sängyssä kylkeäni. Muistan miten väsynyt olin, mutta en kuitenkaan pystynyt nukkumaan. Hikoilin yöllä sänkyni litimäräksi ja hiukseni tippuivat päästä. Mikään ei enää toiminut kehossani optimaalisesti.

IMG_7845

Terveyteni romahdus oli mulle kuin isku kasvoille. Olin hemmetin pettynyt itseeni ja siihen, mitä olin tehnyt itselleni, mutta se on ollut myös yksi opettavimmista kokemuksista mitä olen joutunut käymään läpi. Olen joutunut opettelemaan sanomaan ei sekä hyväksymään sen asian, etten pysty kaikkeen ja se on ihan ok. Ylikunnosta huolimatta jatkoin töiden tekoa normaalisti, mutta kisakausi sai jäädä. Lääkärin mukaan se olisi ollut viimeisiä treenikausia minulle ehkä koskaan, jos olisin jatkanut kehoni kanssa pelleilemistä.

En todellakaan syytä tapahtunutta lajia; mulla oli äärettömän fiksusti rakennettu kokonaisuus ja riittävästi ravintoa sekä lepoa treenien kannalta. Tapahtunut oli monen asian summa ja olisi varmasti käynyt jossain kohtaa, olin kisakaudella tai en.Ylikuormitin itseäni samalla, kun kärsin vakavasta unettomuudesta. Mitä muuta voi lopputuloksena olettaa?

IMG_0660

Talvi ja kevät menivät lähinnä matkustellessa ystävieni sekä silloisen poikaystäväni kanssa. Taisin lentää yli 20 kertaa ja käydä monissa maissa sekä kaupungeissa. Muutin Espanjaan poikaystäväni kanssa ja vaikka treenaaminen olikin edelleen jokapäiväistä arkeani, oli se nyt hieman erilaista. En tiennyt pääsenkö koskaan siihen tilanteeseen, että kehoni kestäisi kisaamista. Ykkös tavoitteena oli saada terveys takaisin ja tilanne tasaiseksi. Olin välillä niin väsynyt, etten pystynyt edes nousemaan sängystä ja mulla oli loputon nälkä jatkuvasti. Kehoni huusi ruokaa ja lepoa hyvin pitkään.

Kesällä muutin takaisin Suomeen ja vietin ensimmäisen kesän vuosiin, kun en ollut kisakaudella tai tähdännyt kisoihin. Olin kuitenkin juuri alkanut voimaan paremmin ja tunsin kehoni voimaantuvan sekä ottavan treeniä vastaan enemmän, joten kesä meni lähinnä treenien ja levon sekä töiden parissa. Olin kovasti uhkaillut käyväni jokaisella festarilla, mutta loppujen lopuksi taisin käväistä ainoastaan weekend festareilla, jolloin minun ja Rosan rakkaustarina roimahti.

img_6265

Miss Suomi ja Fitness tähti

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mikään ei sinänsä ole muuttunut näinä vuosina lainkaan, mutta kuitenkin kaikki niin paljon. Olen kasvanut ja ehkä karummin sanottuna joutunut kasvamaan mielettömästi ihmisenä. Olen onnekas siitä että saan tehdä työkseni asioita joita rakastan bloggaamisen ja valmentamisen kautta. Näinä vuosina ympärilleni on rakentunut aivan mieletön tiimi uskomattoman upeita ihmisiä, enkä voisi koskaan pyytää enempää. Monista on jouduttu luopumaan, mutta myös luopuminen on joskus tietynlaista eteenpäin menemistä sekä kasvamista, sekä varsinkin tilan antamista niille, jotka sun elämään kuuluvat. Paljon on monissa asioissa yritetty, tehty, epäonnistuttu ja onnistuttu.

Uskon että tämä vuosi tulee olemaan taas yksi parhaimmista vuosista ikinä. Olen vihdoin päässyt kiinni kisakauteen, mulla on paljon uusia juttuja täällä blogin puolella, kuten myös valmennuspuolella, sekä ihmissuhteeni ovat hyvin onnellisella mallilla. <3

15909955_10212194285159447_1323183592_n

Rokki soimaan ja kohti uusia mokia sekä onnistumisia! ;)


Heippa!

Olen ennenkin kertonut vierailleeni täällä Espanjassa löytökoirien tarhalla, jossa sydämeni särkyi niistä sadoista hylätyistä koirista. Olin kuitenkin iloinen nähdessäni, että koirista huolehditaan ja että niille etsitään aktiivisesti uusia koteja.

Emilia pyysi mua mukaansa eräälle koiratarhalle, jossa en ole ennen käynyt ja josta en ollut koskaan kuullutkaan. Emilia varoitteli, että tämä saattaa olla karu kokemus edellisiin tarhoihin verrattuna, sillä tarha johon menimme ei kuulunut kunnallisen avustuksen alle ja koirat joita tarhoilla on, ovat tappotarhoilta pelastettuja koiria.

Espanjassa on näitä koirien tappotarhoja, joihin viedään ns. toivottomat koirat ja johon mm. poliisit vievät koirat usein suoraan löydettyään ne kadulta. Esimerkiksi pitbullit ja amstaffit ovat rotuja, joita helposti pidetään toivottomina ja liian haastavina koirina uusiin koteihin. Näihin koiriin myös vaaditaan erillinen lisenssi, jotta saat omistaa kyseisen koirarodun.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Tarhalla on noin 100 koiraa ja jokainen näistä koirista on elossa ainoastaan siksi, että tarhan omistajalla on niin suuri sydän, että hän on omistanut koko elämänsä näiden pienien sielujen pelastamiseen ja hoitamiseen.

Tarhalla ei todellakaan mene hyvin, sillä koko homma pyörii ainoastaan ihmisten lahjoitusten ja naisen oman työn varassa.

Lahjoitimme Emilian kanssa tarhalle koiranruokaa ja oli todella positiivista huomata, että Espanjassa on onneksi todella halpaa koiranruokaa. Kympillä sai jo 20kg säkin huoltoasemalta, missä ruoka on varmasti vielä normaalia kalliimpaa. Suomessa ei taida saada alle 20e:lla muutamaa kiloa enempää. :D

Ruokinnan ja veden lisäksi koirat madotetaan, sirutetaan ja niille hankitaan passi. Jokaiseen koiraan menee noin 60e rahaa, jotta se voisi mahdollisesti löytää uuden kodin itselleen ja pysyisi terveenä.

Joillakin koirilla on myös ihottumia tai ne ovat loukkaantuneita tarhalle tullessaan, joten myös koirien kuntoon saamiseen menee omat kustannuksensa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Tarhalla oli NIIN IHANIA koiria. Voi herranjumala mitä mussukoita. Jos eräällä pennulla ei olisi ollut kotia, olisin aivan varmasti ottanut sen mukaan. Yksikään koirista ei ollut agressiivinen, päin vastoin, koirien silmistä näkee miten paljon he haluaisivat jonkun joka rakastaisi ja antaisi kodin. Uskon että tällaisesta pelastetusta koirasta saa todella uskollisen ja ikuisesti kiitollisen ystävän, joten jos joku ihminen on vailla parasta ystävää, niin uuden pennun sijaan on myös hyvä harkita pennun tai jo aikuisen koiran pelastamista tällaisilta tarhoilta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Tarhalla koirat ovat hieman likaisia ja rähjäisiä, mutta kun jokainen saisi kunnon shampoo pesun ja turkin harjauksen, niin näistä hylätyistä raukoista kuoriutuisi aivan mielettömiä koiria.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Mun sydän särkyy siitä ajatuksesta että joku voi vain julmasti hylätä koiransa. Jos joku kiinnostuu paikasta, haluaa tehdä hyväntekeväisyyttä tai vinkata kaverille, niin seuraavista linkeistä pääset tarhan suomenkielisille facebook sivuille. Sivuilta löytyy mm. tilinumero johon voi lahjoittaa ja jokainen pienikin summa ja apu on todella tärkeä ja hyödyllinen!!

Kim on englantilainen, joten yhteydenpito tarhaan on helppoa.

Facebook – Kims animal rescue / Suomi

Kims animal rescue nettisivut

Koska kuvista on vaikea saada oikeasta meiningistä kunnon käsitystä, niin kuvasin teille pienen videon tarhalta.

 


Mä oon koko mun nuoruuden vihannut juoksemista. Ainoa muoto jossa se oli siedettävää oli pesäpallon pesien välit ja peleissä juoksujen tekeminen. Ihailin kuitenkin ihmisiä jotka juoksivat pitkiä matkoja ja pystyin vain haaveilemaan siitä, että pystyisin itse juoksemaan ja vieläpä nauttimaan matkasta.

IMG_5891

Aloitin 17 vuotiaana harjoittelemaan juoksemista. Kaikki alkoi silloisen asuinpaikkani pururadalta ystäväni kanssa. Muistan vieläkin sen fiiliksen, kun juoksimme ensimmäisen kerran ”isoimman lenkin”, joka on matkaltaan noin 3km pitkä. Tällä hetkellä 3km tuntuu lähinnä hauskalta määrältä, mun jalat vasta lämpenee kunnolla siinä matkassa, mutta silloin se tuntui äärettömän kovalta suoritukselta.

Toki on aivan eri asia juosta maastossa pururadalla, kuin jalkakäytävällä tai hiekkatiellä. Maastojuoksu on tuplasti raskaampaa sekä itse reitti ylämäkineen on paljon haastavampi kuin vaikkapa ”city juoksu”.

IMG_5890

*Sisältää tuotelinkin

Jossain vaiheessa pururata alkoi kyllästyttämään ja siirryin juoksemaan pitkin kyliä. Muistan ajatelleeni, että herranjumala tää touhu on kevyttä. Maastossa juokseminen olikin yllättäen nostanut mun kunnon sille tasolle ettei perus asfaltilla juokseminen tuntunut ollenkaan raskaalta. Toki se oli taas aivan erilaista iskua polville ja nilkoille.

17 -vuotiaasta juokseminen on ollut mulla ihan viikottaista rutiinia. Joskus tulee kuukausia kun en harrasta juoksemista niin paljoa, mutta yleensä sitä tulee harrastettua 2-4 x viikossa. Teen paljon eri sykkeillä, pidempiä ja lyhyempiä lenkkejä. En siis aina vedä samalla tyylillä samaa pituutta, vaan fiiliksen mukaan teen lyhyempiä ja intensiivisempiä juoksulenkkejä ja joskus taas pidempiä ja matala sykkeisempiä. Joskus mun lenkki on 25 minuuttia ja joskus 60 minuuttia.

Tänään oli todella hyvä flow juoksemisessa. Tuntui siltä, että olisin voinut juosta vaikka maailman ääriin, kunnes… kotiin päin juostessani ohitin erään seisoskelevan lenkkeilijän. Lenkkeilijä oli noin 2 metrinen, selkeästi urheilija/paljon urheileva, noin 25-30 vuotias mies jolla oli jonkun joukkueen tiimivaatteet päällä.

Yhtäkkiä huomaan että tää tyyppi juoksee aivan mun kyljessä kiinni. Päätän nostaa vauhtia, koska vierekkäin juokseminen tuntuu hieman häiritsevältä ja kiusalliselta. Mies nostaa myös vauhtia ja pysyy tiukasti mun vierellä. Ajattelen, että mies lähti juoksemaan tarkoituksella lujempaa ja hiljennän vauhtia, jotta tämä kiusallien tilanne loppuisi ja pääsisin keskittymään siihen omaan suorittamiseen taas.

Niin ei kuitenkaan tapahtunut. Mies hidasti kun huomasi, että mä hidastin ja pysyi edelleen kiinni lähes mun kyljessä. Kokeilin vielä muutaman kerran samaa, mutta aina kun mä kiihdytin niin hän kiihdytti. Kun tajusin, että mies tekee sen tahallaan niin mua alkoi vaan naurattamaan. Jengi luuli että ollaan joku pariskunta lenkillä yhdessä.

Tiesin että mulla on vaan muutama kilometri kotiin ja päätin idioottina lähteä juoksemaan lujempaa. Mies veti myös kovemman vaihteen päälle ja lähinnä kevyesti hölkkäsi siinä samalla, kun mä juoksin minkä töppösistäni vaan pääsin, kuitenkin samalla pyrkien siihen, etten kaadu naamalleni hieman vaikean ja möykkyisen tien avustamana.

Joka kerta kun ihmisiä tuli vastaan ja yritin väistyä taka-alalle, niin mies lähinnä jäi odottamaan että mä pääsen ihmisvilinän ohi ja voidaan jatkaa meidän ”yhteistä lenkkiä”. No, tuli ainakin annettua lenkin loppuun kaikki mitä irti lähti ja sen jälkeen kun olin hyväksynyt sen faktan, etten tule pääsemään tämän tyypin ohi eikä hän ajatellut myöskään itse päästä mun ohitseni, niin nöyrryin kohtalooni ja juoksin sitten tällaisen ikäänkuin oman kirittäjän saattelemana kotiin. Omalla portilla ajattelin että jos en nyt oksenna tähän tai menetä tajuani, niin en ikinä.

Tulipahan taas ainakin katsottua mihin omista pienistä moottoreista on. Pitäis joskus kokeilla cooperia pitkästä aikaa, tosin siihen olisi myös täydellistä saada jonkinlainen awkward kirittäjä viereen, niin varmasti sais paremman tuloksen. :D

IMG_5858

Juokseminen on varmasti yksi parhaimmista asioista ja juoksijan flow on tavoittelemisen arvoinen kokemus. Väitän itse päässeeni tähän muutamia kertoja elämässä. En läheskään joka ikinen kerta, mutta sen verran usein, että olen jaksanut innostua juoksemisesta jo 6 vuotta. Itse flow tuntuu siltä, että kaikki katoaa: aika, paino, huolet, suorittaminen. Siinä hetkessä on vaan sä ja se törkeen hyvä fiilis.

Nyt kun kevät tulee, niin suosittelen lukijoilleni rohkeasti juoksemista. Sen ei tarvitse olla kuin vaikkapa 20-30 minuutin kevyt köröttely alkuun, eikä muutamat kävelyaskeleetkaan lenkkiä pilaa. Kunnon kohoaminen on usein alussa todella nopeaa, joten jokainen löytää varmasti sisäisen juoksijansa yllättävän nopeasti, jos laji vain yhtään houkuttelee. Juoksussa on tyypillistä ensimmäisen 5-10 minuutin aikainen jähmeys ja alkukankeus, jonka jälkeen meno kevenee. Sen kun jaksaa sinnitellä ohitse, niin yhtäkkiä saattaa huomatakin, että juokseminen onkin ihan kivaa. ;)

When in doubt: run!


Moikka ihanat.

Vitsi te ootte tehneet mut niiiiiiiiin onnelliseksi kauniilla sanoilla ja ihanilla kommenteilla. Positiivinen palaute on antanut mulle todella paljon puhtia ja energiaa blogaamiseen. Nyt mulla on jatkuvasti vielä enemmän halua tuottaa ja luoda teille parempaa sisältöä.

Mä en ole ikinä blogia perustanut rahan vuoksi tai siksi, että mä haluan ilmaisia vaatteita ja tuotteita. Blogini korvasi aikoinaan päiväkirjani, eikä sen koskaan ollut tarkoitus tulla ihmisten tietoisuuteen. Sen vuoksi oonkin niin onnellinen, että pystyn siitä huolimatta tekemään tätä työkseni, vaikka blogini onkin tekstiblogi. Pyrin kirjoittamaan ja tarttumaan vain mun mielestä kiinnostaviin, mulle sopiviin yhteistyö prokkiksiin, joista mahdollisesti kirjottaisin muutenkin ja jotka ovat osa mun omia kiinnostuksen kohteita. Vaikka haluan panostaa enemmän kuviin ja tuottaa tulevaisuudessa aina vain laadukkaampaa sisältöä, en koskaan tule olemaan blogaaja, jonka jokainen teksti alkaa sanoilla: kaupallinen yhteistyö.

Mua kiinnostaa paljon enemmän ihmisten ajatukset ja keskusteleminen, haluan tietää mahdollisimman paljon mun lukijoista ja siitä millaisia ihmisiä mun blogia lukee. Ilmeisesti oon vuosien varrella saanut paljon saman henkisiä ja tekstejäni ymmärtäviä lukijoita, mikä on todella mukava kuulla. Kuitenkin on myös aina piristävää saada toisinajattelijoita, jotka antavat uusia näkökulmia asioihin.

Mä haluan puhua asioista mun pään sisällä ääneen ja sitä kautta toteuttaa itseäni. Mulla on aina sellanen olo, että mulla olis niin paljon asiaa, etten tiedä mistä alottaisin, mutta ehkä nämä videot ovat mulle uusi luonnollisempi ja jopa ehkä helpompi tapa tuottaa sisältöä ja ilmaista itseäni.

Välillä mua suoraan sanoen pelottaa puhua joistan asioista niin kuin oikeasti ne ajattelen, koska saatan mennä liian pitkälle joidenkin asioiden puimisessa, ikuisesta asioiden ratkaisemisessa ja oivaltamisessa. Nämä mun ensimmäiset vlogit ovat ollee todella iisejä ajatuksia ja oon yrittänyt pitää ne syvimmät ajatukset sisälläni. Nauretaan mun parhaimpien ystävien kanssa aina sitä asiaa, että ei pystytä keskustelemaan mistään ilman että sukelletaan todella syvälle ja jaetaan meidän ajatuksia ja etsitään asialle näkökulmia. Ihan sama puhutaanko me bataatin paistamisesta tai voikukasta, niin aivan varmasti ajaudutaan jonnekkin pintaa syvemmille vesille.

Mä voin olla jonkun mielestä ihan sekasin kun uskon näihin persoonallisuustyyppeihin, mutta muistatteko, kun kirjoitin jokin aika sitten blogiini erilaisista persoonallisuuksista ja kerroin itse olevani INFP. Testissä sanotaan, että INFP:t uivat usein syvissä ajatuksissa ja rakastavat hypoteettisia ja filosofisia pohdintoja enemmän kuin mikään muu persoonallisuustyyppi, enkä laita kyllä yhtään vastaan. Meitä on noin 4% väestöstä ja silti todella moni mun lukija kuului tähän ryhmään, mikä on mun mielestä mahtavaa, koska itse tiedän vain yhden ihmisen joka on INFP:n ”serkku” ja tavallaan sama kuin minä, mutta introvertin sijaan ekstrovertti.

Luulen, että blogini on kerännyt vuosien varrella tietyn tyyppisiä ihmisiä lukijoikseen.

13055445_10153559932910794_3480032593658955951_n

Kyselin julkaisemistani videoista mun läheisten ihmisten mielipiteitä ja moni kertoi että videot olivat juuri sellaisia, kun olettivatkin niiden olevan. Eräs minut todella hyvin tunteva ihminen sanoi, että on aina harmitellut sitä, etteivät lukijani saa ajatuksistani sellaista kokemusta kuin hän saa jutellessaan kanssani, vaan ne ovat aina vain raapaisuja kokonaisuudesta.

Samaa oon itsekin harmitellut. On todella vaikea tuoda tiettyjä ajatuksia ulos tekstin muodossa, ilman että niistä katoaa oikea fiilis ja sanoma. En voi kuin ihastella, miten jotkut kirjailijat voivat yhdessä lauseessa tiivistää mullekkin jonkun tärkeän tunteen ja ajatuksen niin täydellisesti, että tekisi mieli jatkuvasti huutaa kirjaa lukiessa että ”SE ON MUUTEN JUST NOIN!!” sekä heittää yläfemmoja kirjailijan kanssa. Siinä mulla on vielä paljon kehitettävää.

13082752_10153560128855794_2952394592086415194_n

Sillä välin kun mä harjoittelen editoimista ja tarvitsen juurikin tällaisia puheaiheisia vlogi ideoita, joiden kautta mun on helppo harjoitella videoiden luomista, niin pyytäisinkin että te listaisitte aiheita, tai vaikkapa kysymyksiä joihin haluaisitte mun vastaavan.

Pikkuhiljaa opin luomaan myös treenipätkiä laadukkaammin, sekä tietenkin teen mielelläni myös ruoka-aiheisia postauksia, jos ne vain teitä kiinnostavat. Myös ajatuksia/kysymyksiä urheilusta, kisaamisesta tai mistä tahansa saa kysyä ja ehdottaa!

Ei ole olemassa tyhmiä ideoita tai ajatuksia/aiheita, joten antakaa tulla! :)

 


Heippa!

Vaihteeksi vähän kuulumisia ja kunnon ”mulla on vähän liikaa asiaa” – postaus. Olin eilen hierojalla ja käytiin läpi mun selkä-hartia-niskat seutua, sillä mulla on kaularangassa parin nikaman madaltuma, sekä reagoin KAIKKEEN jännittämällä hartiani ja tästä syystä mulla on aina hartia-niska seutu jumissa ja kärsin pääkivuista jatkuvasti.

Mulla pysyy alakroppa kunnossa yllättävän hyvin. Harvoin siellä on mitään jumia, painetta tai kipuja. Siksi alakropalle riittää about 1 x kk hieronta, kun taas yläkropan huollan melkein joka viikko.

Mulla on mun lavassa sellainen kolikon kokoinen kohta, josta mulla on lähes pakonomainen tarve painaa niin lujaa kun mahdollista. Kipu ja paine säteilee olkapäähän, joskus jopa ranteeseen asti. Jos nojaan esimerkiksi hyllyyn tms. ja joku kulma osuu siihen kohtaan, niin tulee ihan törkeä himo painaa hyllyn kulmaa tai oven kahvaa siihen kohtaan. Se ei lähde hieronnalla ja mulla on ollut se varmaan 3 vuotta.

No, eilen sitten kokeiltiin että mitäs jos laitetaan siihen kohtaan akupunktioneuloja. Hieroja oli aivan ihmeissään, sillä neulat melkein vääntyivät kun niitä yritettiin puskea lihakseen ja hieroja kertoi, että jos ei tietäisi ettei tässä kohtaa ole luuta, luulisi hän että on osunut luuhun. Niin kova paine puski vastaan, että lopuksi neuloja oli jopa vaikea saada enää lihaksesta pois. :D

Itse en nähnyt, mutta selkään tuli kuulemma kunnon reaktio ja tunsin miten koko vasen puoleni kiristi kuin joku olisi laittanut mulle aivan liian pienen kompressio paidan päälle joka ei anna yhtään periksi.

Jänniä juttuja, miten niin pienessä kohdassa voi olla noin kova paine. Illalla mulla nousi selvästi hieman kuume, luulen että tällä on jotain tekemistä asian kanssa. Onko kellään samanlaisia kokemuksia?

Hieronnan jälkeen Niko vei mut vihdoin eläinkaupoille. Olen kaksi viikkoa kinunut lähes päivittäin, että pääsisin katsomaan eläimiä eläinkauppaan.

Mulle ei kuitenkaan näin jälkeenpäin jäänyt yhtään kiva fiilis kokemuksesta. Täällä Espanjassa on mitä vaan eläinkaupoissa; Isoista pöllöistä kaikenlaisiin ison koiran kokoisiin pampajäniksiin. Koiranpentuja löytyi lasikopeista, vähän niinkuin akvaarioista tai marsun kopin kokoisista häkeistä….

Mä en muutenkaan oikeen tiedä, että miten tollasen koiran kokoisen pöllön ottaminen lemmikiksi oikein onnistuu? Mä oon käsittänyt että pöllöt eivät ole lemmikki tyyppisiä otuksia, varsinkaan aikuisena napatut. En tosin tiedä näiden pöllöjen historiaa, mutta kaksi todella isoa, aikuista pöllöä siellä tuijotti ja vaikutti lähinnä siltä, että ne olis halunnut mahdollisuuden tullen repiä multa silmät päästä. Eli vihaisilta ne vaikuttivat. Varmasti poikasena otettuna pöllön saisi totutettua lemmikiksi, mutta että aikuinen pöllö olkkariin kököttämään. En oikeen tiedä. Tai sitten tämä todella villin oloinen pampajänis? Käykääpäs googlesta katsomassa millainen otus se on. En oo koskaan nähnyt niin isoa jyrsijää. :D

Entä miten koirapennut hoidetaan liikkeen kiinni mennessä? Onko ne siellä liikkeessä niin kauan että joku ostaa ne, vai kuljetetaanko ne joka päivä jonnekkin muualle? Sellainen pieni, alle luovutusikäinen vauva ei välttämättä kestä tällaista. Teki mieli ottaa ne kaikki kotiin äkkiä ja etsiä niille itse oikeat kodit.

Sen olen huomannut, että vaikka aikaisemmin kerroin sitä miten hienoa on, että täällä pelastetaan koiria kaduilta ja niille etsitään uusia koteja, niin kuitenkin täällä eläin on eläin. Niille saa tehdä oikeestaan mitä vaan. En sanoisi, että eläimiä laiminlyödään; niillä on kaikki ”tarvittava”, mutta ei niitä mitenkään paapota ja ylihoideta, kuten itse olen tottunut tekemään.  Tulee mietittyä miten paljon itse tekee eläimensä eteen ja miten paljon sille antaa. Kotona JLO menee munkin edelle, jos mä en oo muistanut käydä hakemassa ruokaa tai kaupassa niin se on kyllä JLO joka syö ennen kuin minä ja minä odotan aamuun. :D

12298883_990195787720526_968099815_n

Käytiin myös tallilla moikkaamassa Bahria. Siellä se kökötti komeana boxissaan ja ihmeissään kuunteli mun löpinöitä. Ihanaa, kohta on sunnuntai ja pääsee taas ratsastamaan!! Mulla on ihan mielettömän järjetön ikävä Jlota ja ylipäätään sellainen eläinkuume, että voisin adaptoida kaikki maailman eläimet. Yritän ylipuhua Nikoa, että saisin koiranpennun. Haluaisin kovasti päästä opettamaan koiralle kaikenlaista ja kasvattamaan koiranpentua. Mielellään jotain super haastavaa tapausta vielä! Jlo on niin hyväkäytöksinen, ettei sitä edes huomaa, eikä se oo ikinä tehnyt mitään tuhoa nuoruuden mielenosoitus pissojen lisäksi. Ollaan kuitenkin puhuttu, että koira tulee vasta kun muutetaan about vuoden päästä omaan kotiin ja saadaan iso piha, jossa on ison koiran kivempi olla. Mutta ei sitä kuitenkaan tiedä, jos joku ihana vaikkapa vahingossa tulisikin joku päivä mukaan…. Eihän niitä lupia eläimiin koskaan muutenkaan kuulu kysellä miehiltä ;)

12342480_10153255114445794_1755725490131310584_n

Saan onneksi oman possun tänne kohta. Tulen Suomeen käymään 1-10.4 tekemään työjuttuja ja samalla hakemaan JLON. Ehkäpä koiravauva kuume sitten vähän lievenee kun saa oman possun kotiin. Jospas me opeteltaisiin uusia temppuja sen kanssa.

12508922_10153345914575794_3598634479480504304_n

Mitä mieltä muuten olette Iltalehden tekstistä ähkyn helpottamisesta terveys sivujen puolella, jossa mainostellaan tätä vanhaa tapaa lievittää ähkyä oksentamalla? :D Tekstissä kerrotaan ensin muutamia tapoja helpottaa ähkyä, kuten yksinkertaisesti odottaminen tai kevyt kävely. Lopussa kuitenkin mainitaan että tehokkaimmaksi todettu tapa on työntää sormet kurkkuun ja oksentaa. Luin tekstiä tänään ja hieman ihmeissäni tarkistin muutamaan otteeseen, että tuliko nyt luettua oikein. ”Olo helpottui, kun syömäri kävi välillä työntämässä sormet kurkkuunsa ja sai aikaan oksennusrefleksin, joka helpotti painetta vatsalaukussa.” 

Eihän artikkelissa mitenkään KANNUSTETA oksentamaan ja se myös mainitaan hyvin selvästi tekstissä, mutta muistan vaan itse bulimikkona, että kaikki alkoi siitä kun viattomasti kokeilin oksentaa muutaman karkin pihalle ja yllätyin siitä miten helppoa tuo olikaan. Siitä kaikki alkoi ja muistan sen vielä kuin eilisen. Itse en välttämättä toisi tällaista vinkkiä esiin, vaikka antiikin ajan Roomassa oltaisiinkin käytetty ruokaorgioissa tätä kyseenalaista keinoa helpottaa oloa ruokailujen välissä.

Ja sitten vieressä on hyvässä lykyssä artikkeli siitä, miten fitness ihmiset ovat vaarallisia. Heh. :D

PS!

Meiltä löytyy parhaimmat vinkit ja keinot pysyä a) poissa ähkystä ja b) metsästää tahtomaansa kuntoa/uutta elämäntapaa tai harrastusta terveellisesti ja varmoin tuloksin!

Fitnet.fi sivuston nettivalmennuksista saat nyt -15% koodilla fitnetspring! Vielä ehtii rantakuntoon ilman paniikkia :)

http://fitnet.fi