ÄLYKÄS = ONNELLINEN ?

16.09.2017

Kävin eilen mielenkiintoista keskustelua aiheista älykkyys ja onnellisuus. Keskustelu piti sisällään pohdintoja mm. siitä, lisääkö tietoisuus ja koulutus mahdollisuutta onnellisempaan elämään vai mitä ylipäätään on onnellisuus? Onko se kenties sitä, että kouluttaudut mahdollisimman korkeasti, jolloin pääset todennäköisemmin hyvään työpaikkaan, jossa sulla on ehkä mahdollisuus edetä sen verran korkealle, että voit vanhempana tehdä oikeasti ihan hyvää rahaa, käydä muutaman kerran vuodessa luxus lomilla perheen kanssa ja ajaa se kallis audi perheen upean talon suureen autotalliin, vaimon mersun viereen? Vai lisääkö kouluttautuminen tietoisuutta esimerkiksi riskeistä, jolloin et todennäköisemmin uskalla tai halua enää ottaa elämässä tietoisia riskejä, etkä näin ollen lähde vaikkapa tavoittelemaan sitä omaa yritystä, josta kuitenkin unelmoit ikuisesti, vaan päädyt turvalliseen työpaikkaan, työhön johon sulla ei ole intohimoa, mutta on kuitenkin varma, turvallinen ja hyvin palkattu ala?

Onko hieman kouluttamattomammat ihmiset onnellisempia, sillä he eivät välttämättä ole niin tietoisia monista asioista ja uskaltavat elää enemmän tunteella? Vai elävätkö he liian putkinäköisesti pienessä kuplassaan, joka johtaa elämässä yksitoikkoisuuteen tai bisneksissä mahdollisesti epäonnistumiseen? Onko nykyään mahdollisimman laaja tietoisuus edes riippuvainen koulutustasosta vai enemmänkin ihmisestä itsestään kiinni? Onhan lähes kaikki tieto netissä, eikä oppimiseen tarvitse enää fyysistä opettajaa tai välikättä.

Mielenkiintoisia kysymyksiä. Itse olen sitä mieltä, että nykyään kun meillä on lähes kaikki tieto saatavilla ja käytössämme, on hyvin paljon ihmisestä itsestään kiinni, kehittääkö hän itseään vai ei. Onko ihmisellä lähtökohtaisesti intohimoa maailmaa kohtaan, haluaako hän olla tietoinen asioista; itsestään, ihmiskunnasta, soluista, energioista, filosofiasta, ravinnosta, historiasta, uskonnosta, politiikasta,tulevaisuudesta tai mistä tahansa.

Toki on monia ammatteja, joihin tarvitaan perinteinen koulutus ja hyvä niin. Lisäksi todennäköisemmin ihminen oppii sekä sisäistää asioita paremmin, kun on pakko läpäistä haastavat kurssit, jotta saa todistuksen pätevyydestä alaa kohtaan. Kuitenkin aina tarvitaan aitoa mielenkiintoa ja halua oppia asioita, jotta susta tulee alaa tai aihetta kohtaan älykäs ja lahjakas. Vahvaan osaamiseen vaaditaan aina intohimoa alaa kohtaan, eikä pelkästään kirjan ja kaavojen ulkoa opettelemista, tenttien läpäisyä tai ainoastaan sitä ajatusta, että tästä työstä saa hyvää rahaa.

Mutta takaisin tietoisuuteemme. Ennen media päätti, mitä uutisoidaan maailman menoista, miten ja missä muodossa ne syötetään meille ja loput piti etsiä kirjoista tai oppia koulusta. Tiedon saanti oli aika hidasta ja informaatio kulki vaivalloisesti. Tällä hetkellä tietoa ja infoa pursuu joka puolelta, ehkä vähän liikaakin ja nykyään me pystytään tutkimaan lähes mitä tahansa itsenäisesti sekä osataan myös ottaa selvää faktoista ja olla paljon mediakriittisempiä. Tällä tarkoitan sitä, että nykyään me päästään esimerkiksi tsekkaamaan heti uutisten lähteet tai tutkimaan, mikä yritys rahoitti minkäkin tutkimuksen (jolloin todennäköisesti tulokset ovat yritystä ja sen toimintaa tukevia). Nuoretkin ymmärtävät ihmetellä, miksi esimerkisi tyypin 2 diabeeteksteen suositellaan jenkkien diabetesliiton sivustolla potilaille mielettömiä määriä punaista ja rasvaista lihaa? Tai miksi ihmeessä American Cancer Societyn sivuilla ei puhuta tai mainita mitään menestyksekkäistä happihoidoista, ainoastaan kemoterapiaa suositellaan? Ihmiset voivat ottaa selvää lähes mistä tahansa, laskea itse päässään yhteenlaskut sekä ymmärtävät sen faktan, että elämme maailmassa, joka on yhtä suurta bisnestä. Jopa meidän terveys on osa sitä.

Tulin itse siihen tulokseen, että oikeasti älykäs, aitoa onnellisuutta tavoitteleva ihminen todennäköisesti irrottautuu siitä oravanpyörästä ja systeemistä, johon meidät halutaan ja kasvatetaan mukaan. Älykäs ihminen on jo niin älykäs, että hän ymmärtää sen, miten vähän materiaalilla on tekemistä onnellisuuden kanssa ja miten tärkeää terveys ja mielenrauha on. Oikeasti älykäs ihminen todennäköisesti hakeutuu hyvin lähelle luontoa, elää niin omavaraisesti kuin pystyy, pysyy kaukana kaikesta mitä ihminen itse keinotekoisesti maailmaan luo ja tuottaa, meditoi, urheilee ja toteuttaa itseään jonkun työn kautta, jota rakastaa ja jolla todennäköisesti on hyvin vähän tekemistä minkään ison bisneksen kanssa ja jos kuitenkin on, hän todellakin tekee sitä rakkaudesta, eikä rahan, maineen ja materiaalin himosta.

Siitä pääsinkin kysymykseen, jonka esitin itselleni; vaikka ajattelen näin, miksi mä sitten itse en lähde tähtäämään tuohon? Tulin siihen tulokseen, että mä kuitenkin olen vielä siinä vaiheessa elämää ja kasvua ihmisenä, että mä myös rakastan materiaalia; vaatteita, laukkuja, kenkiä, kivaa kotia, kosmetiikkaa ja nautin tietynlaisista, jopa pinnallisista dinnereistä, juhlista ja tapahtumista. Tietynlainen luksus on silloin tällöin ihanaa. Olen siinä pisteessä, että yhtäaikaa vihaan ja rakastan kaikkea pinnallista. En kuitenkaan enää ihaile näitä samalla tavalla, kuin joskus nuorempana. Mä olen päässyt elämässäni näkemään, mitä on kun on lähes kaikkea, sekä päässyt tietyllä tavalla valitsemaan oman tieni tässä maailmassa. Sanotaan nyt ääneen se fakta, vaikka se kuinka paljon varmasti ärsyttääkin; nykyään naisen on niin käsittämättömän helppoa valita se helppo elämä, jolloin voi ostaa sen uuden chanelin vaikka joka päivä. Haluan kuitenkin uskoa siihen, että kauneus ja älykkyys mahtuvat samaan päähän, eikä lähdetä myymään omaa sieluaan materiaalista. Jokainen älykäs nainen tarvitsee varmasti elämäänsä jotain muutakin, kuin laukkuja ja hienoja autoja, kun tavoitteena on olla aidosti onnellinen ja hyvinvoiva.

Vaikka tuonkin vahvasti materiaalia esiin, niin en väitä, etteikö tottakai näistäkin asioista saa nauttia. Ne eivät tietenkään ole poissuljettuja asioita onnellisen ja älykkään ihmisen elämässä, mutta ne eivät saa pyörittää ihmisen maailmankuvaa tai viedä ihmistä kauemmas niiltä aidoilta asioilta, mitä elämässä kannattaa tavoitella. Vahva korostukseni aiheeseen pohjautuu siihen, että kun katsotaan sitä tietynlaista mielikuvaa, jota vaikkapa instagram ja muu media luo nuorille, on se hyvin pitkälle painottunut materiaaliin ja pinnallisuuteen, jolloin käsitys onnellisesta elämästä saattaa helposti vääristyä. Moni saattaa ajatella, että onnellisuus on suoraan verrannollista tavaran ja rahan määrään, mitä se ei missään nimessä ole.

Saa nähdä, päädynkö mä vielä joskus elämään elämääni omavaraisesti luonnon keskelle, mutta ainakin tällä hetkellä jatkan mielelläni elämääni samaan rataan ja se pysyy vielä kauniina ajatuksena aidosta tasapainosta ja onnellisuudesta takaraivossa.

 

 

 

 


Ei kukaan täällä kai oo kokonainen?

15.09.2016

Mä en tiedä mistä tää teksti nyt tuli ja mitä mä haluan tältä, mutta jostain syystä mulla tulee aina välillä tällaisia vuodatuksia, jotka mun on vaan pakko saada ulos. Näitä jännittää aina julkaista, mutta nää on kuitenkin pakko saada sanottua.

Oon kuunnellut Sannin ja Paperi T:n uutta biisiä ”oo se kun oot” nyt kaks päivää putkeen ja oon jotenkin todella lumoutunut tähän biisiin. Tämän biisin inspaamana tulee taas jotain todella syvällistä. DIIPPI VAROITUS!

Isän kuoleman jälkeen musta varmasti kuoli pieni pala ihmistä mukana ja tottakai se on muuttanut mua sekä mun asennetta elämää kohtaan. Toipuuko noin isosta menetyksestä koskaan, helpottaako aika kipuun? Ei. Asian kanssa ainoastaan joutuu oppia elämään. Kannan kokoajan tyhjää oloa mukanani, jotain puuttuu nyt ja koko mun loppuelämän. Samanlainen tyhjä tunne löytyy jokaiselta meidän perheestä. Kipuun kai jollain tapaa tottuu, mutta se ei koskaan häviä, ei edes hetkeksi. Olen joutunut hyväksymään sen, että tuun olemaan koko lopun elämäni jollain tapaa rikkinäinen. Mut ei kukaan täällä kai oo kokonainen?

Näin taas viimeyönä unta mun isästä; tungin mun adidaksen snapbackia hänen päähänsä ja ihastelin miten komea isä mulla on. Nykyään voin jo ajatella häntä hymyillen ja näen hänestä paljon unia, toisin kuin esimerkiksi vielä vuosi sitten. Viime syksy oli mulle aivan helvetin rankkaa aikaa. Paljon rankempaa vielä, kuin itse menetyksen hetki, sillä silloin vaivuin jonkinlaiseen shokkiin, enkä pystynyt kunnolla ymmärtämään koko asiaa.

Samalla kun erosin syksyllä Robertin kanssa, sain diagnoosin vakavasta hermostollisesta ylikuormituksesta, jouduin jättämään kisat väliin joihin olin panostanut aivan hemmetisti sekä jättämään ainoan asian, joka mua oli pitänyt kasassa; treenaamisen kuukausiksi, ehkä puoleksi vuodeksi, jopa vuodeksi. Kukaan ei pystynyt lupaamaan mulle mitään; kauan toipumisessa menee, miten tässä pitäisi toimia ja palaudunko koskaan kunnolla. Mä olin niin rajoilla henkisesti ja fyysisesti, että lääkäri kysyi multa olenko mä aivan hullu. En ollut nukkunut vuoteen kuin pätkiä ja muistan miten pelkästään pään pitäminen pystyssä tuntui ylivoimaiselta.

11880661_10153065641835794_5795446776573221985_n

Viime syksynä

Mä olin aivan helvetin väsynyt, loppu ja rikki kaikesta. Halusin breikkiä mun elämästä ja hetkeksi annoinkin narujen valua hieman käsistä.

Jengi janoaa epäonnistumista ja verta. Samaan aikaan kun mä yritin toipua, en pelkästään ylikunnosta, vaan koko vuodesta, jengi käänsi mulle selän. Olin epäonnistunut koska mun kroppa petti. Sekin oli mun vika, koska olinhan niin paska ja luovuttaja. Kukaan ei osannut katsoa kokonaiskuvaa, kai ihmiset vaan kelas että mä haluan nyt bilettää? Mitä mä halusin oli ainoastaan pakoon hetkeksi, edes jollain tapaa hengähtää kaikkea vastuuta ja odotuksia, joita kannan mukanani. Enkä mä syytä ketään. On mun oma vika, etten näytä kipua ulospäin ikinä.

Samaan aikaan kun mä vastaanotin Afrikasta mun kuolleen isän tavaroita, kun mä sain kuulla miten mun hymy koristi sen tietokoneiden ja puhelimen näyttöjä, mä sain myös lukea, miten paska tyyppi olin, kun päästin hetkeksi naruista hieman irti. Kyllä mulla edelleen tulee kyyneleet silmiin, kun mietin miten julmia ihmiset osaavat olla. Mietin vain, miten edes olen edelleen tässä, edelleen niin rikkinäisenä mutta silti niin paljon vahvempana.

11836670_10153066734275794_6923405228078913025_n

Mietin mua ihmisenä tällä hetkellä kun kuuntelen tätä Sannin biisiä, joka kertoo rikkinäisistä ihmisistä. Oon käynyt läpi nuoreen ikääni verrattuna sellaisia taisteluja itseni ja elämän kanssa, että en usko olevan asiaa joka mua pelottais enää. Se tekee musta jopa ehkä hieman vaarallisen. Mulle voi sanoa lähes mitä tahansa, ilman että se tuntuu miltään. Tiedän mitä olen ja uskon siihen, että hyvyys voittaa aina.

Sillon kun isä kuoli, kävin tahtomattanikin läpi todella rankasti asioita, jotka loppujenlopuksi merkkaavat elämässä. Merkkasko sillon asiat, jotka olivat ärsyttäneet ja vieneet energiaa; muiden ihmisten mielipiteet, erimielisyydet muiden kanssa, materiaali, ylipäätään stressaaminen mistään muusta kun sun perheestä ja omasta onnellisuudesta, siitä että saat elää omaa elämääsi just niin kuin sä haluat. Sen jälkeen kaikkien tuntemattomien vihaajien kommentit, mielipiteet tai niiden vaikutus mun omiin valintoihin ovat olleet täysin mua koskemattomia. Ainahan vanhat ja viisaat kertovat, miten muiden mielipiteillä ei ole mitään väliä, mutta jostain syystä me ei osata vastaanottaa asioita, ennenkuin me ymmärretään mitä niillä oikeasti tarkoitetaan. Nyt mä tiedän, että lopussa niillä ei ole pienintäkään merkitystä, eikä ole nytkään. Ei mitään. Ja tahdon taas painottaa sitä, että niin kauan kun mä en satuta ketään tahallani tai tee tietoisesti ketään kohtaan väärin, mua saa vapaasti arvostella, mutta se ei tuu koskaan koskettamaan mua mitenkään syvällisesti.

Mikä elämässä oikeasti merkitsee? Se, että mun perheellä ja ystävillä on hyvä olla, että mä voin auttaa ja tehdä mahdollisimman paljon hyvää sekä asioita joita rakastan. Mä en pelkää kuolemaa enään, mutta haluan, että kun se päivä koittaa, mä lähden hyvällä fiiliksellä, en itseltäni anteeksi pyydellen tai jossitellen asioita, joita olis pitänyt vain uskaltaa tehdä.

Muistakaa arvostaa elämää, rakastaa läheisiä ja elää niin, että täältä lähdetään hymy korivssa. Mä näen elämän seikkailuna, jonka tarkoituksena on opettaa ja viedä meitä ihmisinä uusille leveleille seuraavaa seikkailua varten.

Paljon rakkautta ja tsemppiä kaikille oman elämänsä rohkeille seikkailijoille <3 Tiedän että niitä vilisee paljon mun lukijoissa!

 

 

 

ps! Vielä kerkeää äänestää blogiani awardseissa! Kiitos jos annoit äänesi !