ÄÄRIPÄISYYS + EHDOTTOMUUS = VASTAREAKTIO

22.11.2017

Haluan jatkaa hieman WWF postauksen teemalla, sillä osa kommentoinnista inspiroi minua kirjoittamaan aiheesta ääripäisyys ja ehdottomuus. Sain paljon ihania kommentteja postaukseen, kiitos siitä. Sain erittäin hyviä näkökulmia ja monia hienoja ajatuksia itsellenikin pohdittavaksi. Muutamia kommentteja jäin kuitenkin miettimään, sillä mielestäni joidenkin tapaa tuoda omia mielipiteita ja aatteita esille pitäisi muuttaa. Monet ihmiset helposti ampuvat itseään nilkkaan liian agressiivisella tavalla tuoda asioita esille, kivittämällä kaikki muut, jotka eivät ole niin ehdottomia kyseisessä asiassa.

Mulle on nuoruudesta jäänyt todella vahvasti mieleen, miten helluntailaiset vähättelivät mun omaa suhdettani uskontoon. Mä en kuulemma ollut oikeutettu sanomaan, että olen uskossa, sillä perus nuorena join alkoholia kotibileissä ja elin eritavalla kuin he. Olin myös aika villi ja levoton, joten se ei sopinut yhteen uskomisen kanssa. Se tuntui musta todella pahalta, sillä uskonnollisuus on aina ollut mulle todella lähellä sydäntä sekä läsnä mun elämässä ihan pienestä pitäen. Mä en ikinä ole kyseenalaistanut ns. toista maailmaa, vaikka mulle ei ole sitä ideaa ja ajatusta mitenkään tuputettu päähän, se vain on aina ollut mulle todella läsnä.

Sen sijaan mitä he edustivat, että on vain yksi ja ainoa tapa saada ns. pelastusvarmuus, oli mulle opetettu armollisuutta ja rakkautta, että on täysin inhimillistä mokata, mutta Jumala rakastaa kaikkia ja antaa anteeksi, jos anteeksiantoa pyytää. Muistan kun olin menossa maata näkyvissä festareille ja kysyin matkalla pojalta, joka dumasi oikeuteni uskoa, että onko hän koskaan lukenut itse raamattua, jossa kerrotaan että se joka itsensä ylentää, alennetaan?

Toisin kuin nuorempana, en enää koe, että olisin selkeästi vaikkapa jonkin uskonnon edustaja. En koe, että tarvitsen mitään konkreettista uskontoa tai rakennusta välikädeksi itseni ja toisen maailman välille. Olen täysin sitä mieltä, että kirkot ja uskonnot ovat ihmisten rakentamia vallankäyttö välineitä, eivätkä ne näin ollen liity minun omaan suhteeseeni toiseen maailmaan tai uskomiseen. Tiedän, mitä itse tunnen ja koen, eikä siihen tarvita mitään instituutiota väliin. Jos sä aidosti olet yhteydessä johonkin, niin ne on sulla sydämessä ja sielussa mukana missä tahansa oletkin, eikä missään yhteisössä tai rakennuksessa.

Olen kannustanut monia ystäviäni antamaan energioille sekä toisen maailman asioille mahdollisuutta, jos olen aistinut heidän olevan herkkiä energioiltaan sekä spirituaalisia, mutta todella monilla on äärimmäisen negatiivinen kokemus näihin liittyvistä asioista juurikin uskontojen kautta. Se on harmillista, koska itse koen saavani näistä asioista paljon rikkautta elämääni, mutta ymmärrän myös täysin, että ihmiset vierastavat aihetta ja haluavat pysyä siitä kaukana. Miksi sä haluaisit tutustua asiaan, jossa ihmiset kertovat miten sun tulee elää ja jos et tee näin, olet täysin paska ja lähinnä palat helvetissä? Tästä pääseekin taas kysymykseen, olisiko vähän pehmeämpi tapa lähestyä asiassa ihmisiä vaikkapa paljon tuloksellisempaa?

Välillä kun kuljen kaupungilla ja kuulen jonkun paasaavan ihmisille agressiivisesti uskonnosta, tekee mieli mennä kertomaan, että sä olet juuri se syy, miks ihmiset eivät halua tietää mitään uskonnoista ja vihaavat aihetta, etkä todellakaan edusta sitä, mikä uskontojen pohjimmainen sanoma on, vaan sitä mitä ihmiset ovat siitä kehittäneet.

Mulle tuli hieman samanlainen reaktio WWF postaukseen tulleista kommenteista. Kerroin tekstissä, miten eläimet ovat lähellä sydäntä ja kannustin ihmisiä lahjoittamaan rahaa luonnon- ja eläintensuojeluun.

Sain muutamia kommentteja, joissa suhdettani eläimiin sekä luontoon väheksyttiin. Minä en kuulemma rakasta eläimiä, koska käytän eläinperäisiä tuotteita. Minä olen tekopyhä ja puhun ristiin. Jotkut kommentit olivat niin agressiivisia, etten voinut edes työhön liittyvän sopimuksen pohjalta julkaista niitä, sillä kommentointi tulee pysyä asiallisena.

Sain kuitenkin onneksi vastapainoksi myös muutaman erittäin hyvän kommentin sekä esimerkin siitä, miten asiasta tulisi puhua ja ”sanomaa levittää”. Eräs ihminen kommentoi postaukseeni, miten on nykyään kasvissyöjä, mutta aloitti projektin pikkuhiljaa, pienillä valinnoilla, joka päivä tekemällä enemmän. Hän myös kertoi, että vaikka on itse yhä ehdottomampi, eikä ymmärrä miten joku vielä vuonna 2017 syö lihaa, ei hän siltikään paasaa asiasta agressiivisesti ystävilleen. Pakottamisen ja paasaamisen sijaan hän tekee usein ystävilleen kasvisperäistä ruokaa, jotta he huomaavat, miten kasvissyönti on oikeasti tosi jees, kunhan tutustuu asiaan enemmän.

TÄMÄ! Mä olen pitkään halunnut ja pyrkinyt vähän enemmän vähentämään eläinperäisiä tuotteita; käytän esimerkiksi ainoastaan kasvisperäisiä maitoja arjessa, syön todella harvoin punaista lihaa, tsekkaan tarkkaan minkälaisista tarhoista kanamunani ja kanani tulevat, yritän valita mahdollisimman ekologisia tuotteita ja suosia pakkauksia, joissa tämä otetaan huomioon, kierrätän ja lahjoitan sekä autan kun vain pystyn. Mä olen katsonut monia dokumentteja aiheesta ja pyrin kokoajan parempaan sekä olemaan yhä tietoisempi. On kuitenkin hyvin vaikeaa sormia napsauttamalla tehdä täydellinen elämäntapamuutos sellaisissa asioissa, joita et ole nuorena oikeastaan edes ajatellut. Meillä on aina kotona tehty liharuokia kreikkalaiseen tapaan, vaikka ollaankin kaikki perheessä oltu äärimmäisen eläinrakkaita. Mut on kasvatettu siihen, että lihan syöminen kuuluu ns. kulttuuriin, eikä ole väärin, mutta ymmärrän nykyään täysin lihatuotannon vaikutuksen esimerkiksi ilmastonmuutokseen, jolloin toki myös ymmärrän epäkohdan siinä, että lahjoitan arktiseen kohteeseen, mutta samalla myös syön lihaa. Asia ei kuitenkaan ole esimerkiksi mulle niin yksinkertainen ja itse henkilökohtaisesti vasta yritän opetella huomioimaa tätä yhä enemmän joka päivä ja nähdä asiat isompana kokonaisuutena.

On todella harmillista, että vegaanisuudesta tehdään ikään kuin joku todella seksikäs trendi, että jokainen, joka ei tällä hetkellä ole täysin vegaani, on vegaanien mielestä kivitettävä. Tällainen agressiivinen haukkuminen ja täydellinen dumaaminen ihmistä kohtaan, joka edes vähän yrittää, saa varmasti aikaan paljon enemmän pahaa kuin hyvää. Kannattaa pyöritellä näitä asioita mielessä, kun ensi kerralla tekis mieli haukkua jotain, jolla on jo toinen jalka samalla polulla sun kanssa, jos sä ihan OIKEASTI ajattelet eläinten parasta ja haluat parantaa maailmaa. Kuinka usein asioita ollaan parannettu haukkumalla, sen sijaan, että voitaisiin kehua yrittävää, tarjota vaikkapa tietoa ja apua ja kannustaa tekemään vieläkin paremmin? Onko kyseessä halu auttaa, vai oman egon pönkittäminen?

Mä itse edustan ja opetan ihmisiä terveellisempiin elämäntapoihin ja mulla on paljon mielipiteitä ruokavalioon ja treenaamiseen liittyen ja jos joku edes yrittää, niin se on mun mielestä mahtavaa ja olen onnellinen heidän puolestaan ja pyrin tarjoamaan siihen apuni sekä tukeni. Se, kun vegaani haukkuu ihmistä, joka yrittää pikkuhiljaa tehdä enemmän parempia valintoja eläinten sekä luonnon eteen, on verrattavissa siihen, että mä menisin ammatissani haukkumaan jotakin salilla olevaa läskiksi, joka yrittää olla parempi pikku hiljaa paremmilla valinnoilla, mutta ei ole täysin tikissä vielä.

Kun ihminen tekee vegaanisuudesta itselleen uskonnon ja paheksuu jokaista joka ei vielä täysin ole vegaani, mutta yrittää parhaansa ja on kiinnostunut (sekä ehkäpä mahdollinen tulevaisuuden vegaani), saa hän aikaan varmasti todella pahoja vastareaktioita ja turhautumisia.

Mä arvostan todella paljon vegaaneja ja haluan oppia asiasta paljon lisää, saada vinkkejä ja ideoita olemaan parempi ja toivoisin, että tällaisissa meitä kaikkia koskevassa asiassa oltaisiin hurjasti positiivisempia sekä kannustettaisiin toisiamme olemaan parempia ja tekemään yhä enemmän hyvää eläinten sekä luonnon eteen. :)

 

 

 


Ehdottomuus elämäntapana?

26.08.2016

*Sisältää mainoslinkin fitnet.fi sivustolle.

Huh, oon niin jumissa nyt, että eilen menin yhdeksän jälkeen sänkyyn migreenin vuoksi. Mulla oli treeneissä vuorona selkä-HIIT ja jotenkin sain jo valmiiksi todella tukossa olevat niskani huutamaan hoosiannaa treenin jälkeen.

Tänään ajattelin että käyn nyt aamupäivällä J’lon kanssa lenkillä, sekä illalla toisen kerran ja yritän hieman palautella kehoani rullailemalla lihaksia auki. Lisäksi kävin ostamassa jonkinlaista kylmägeeliä, sillä mulla ei tänään aamulla kääntynyt pää enää ollenkaan. Salitreeni saa tältä päivältä jäädä ja ehkä koko loppu viikoltakin, jos tää keho ei ala palautumaan.

13887073_10153779102595794_2851830007518594272_n

Kun muistaiskin venytellä ajoissa… :D

Tänään ennen kuin lähdin lenkille, nappasin raakasuklaalevystä palan suuhuni ja naureskelin itsekseni sitä, miten ennen olisin saanut jonkun hepulin kyseisestä toiminnasta. Olin aikoinani niin ehdoton, että sata kaloria sinne tai tänne EI ollut vaihtoehto.Ei edes muutama. Nykyään ruoka-asiat menee hyvin rutiinilla ja osaan punnitsematta vähentää tai lisätä ruoka-aineita tarpeiden mukaan, määrät heittelevät sadoilla kaloreilla treenien ja päivien rankkuudesta riippuen. ( Ei nyt puhuta mistään 500 kalorista, vaa parista sadasta. )

Olen tänään miettinyt sitä, kaipaisinko jonkinlaista kovempaa vaihdetta silmään ja tietynlaista ehdottomuutta arkeeni. Listailinkin päässäni sen hyviä ja huonoja puolia.

Ehdottomuudessa on paljon hyviä puolia, joita kaipaan:

  • Tavotteiden saavuttaminen on nopeampaa.
  • Seuraaminen (treenien, kehon reagoinnin, painon, mittojen, kuvien) ynm. on vaivattomampaa kun on selkeät sävelet ja tiedetään tarkkaan mitä on tehty.
  • On helpompi arvioida mitä lisätään ja mitä vähennetään tarpeen mukaan.
  • Kokonaisuus tekemisessä on tehokkaampaa.
  • Ei tarvitse miettiä, kunhan tekee mitä on sovittu.
  • Palkitsee tekijän AINA.

Mutta myös huonoja puolia, joita en niin kaipaa:

  • Aikataulutus ruokien ja treenien suhteen hyvin tarkkaa ja ajoittain stressaavaa.
  • Punnitus ja makrojen laskeminen vie aikaa (kyllä se ainakin multa vie, kun en ole mikään keittiömestari).
  • Asioista luopumista, kuten spontaanit viinit ystävien kanssa tai suklaanpala ennen aamulenkkiä. Hih
  • Tarkkailu & kyttäily ruokien ja juomien suhteen. Hyvin rajoitettua ruokailuja.
  • Omien ruokien kuljettaminen jokapuolelle.
  • Stressiä.
  • Nipottamista.
  • Bingottamista.
  • Hermot menee jos kaikki ei ole täydellistä, koska jos lähdetään ehdottomuus linjalle, niin sehän tehdään sitten täysillä.
  • Mielihaluja enemmän kuin normaalisti, koska asioita on kielletty.

Nyt kun treenailen kovaa, mutta kuitenkaan stressaamatta niin homma ei etene niinkuin se ihanteellisesti etenesi, kun kaikki on tarkkaan suunniteltu ja laskettu, mutta etenee kuitenkin. Ehkä suurin tekijä ehdottomuuden ja vapaasti tekemisen välillä on stressi. Stressi on asia, joka usein saa monien dieetit junnaamaan ja kehon toimimaan itseään vastaan, hormonit sekaisin sekä unettomat yöt itselleen. Kun tekee fiiliksen mukaan, kuitenkin tavoitteellisesti ja treenit vetää kovaa sekä katsoo mitä syö, niin stressi puuttuu koko hommasta. Ainakin multa puuttuu tällä hetkellä ja siitä olen todella paljon nauttinut.

Yhtiökumppanini jo viimeviikolla huuteli, että alkaa olemaan huolissaan mun uudesta treenitahdista, mutta kerroin että hyvin tää menee, kun ei ole sitä stressiä häiritsemässä tekemistä. Tavoitteena on paineellisempi keho ja muutaman kilon rasvattomampi vartalo. Ei siis mitään kovinkaan ultimaattista tavoitetta ole lyöty lukkoon. Kunhan on terve, nauttii tekemisestä ja homma tuottaa jonkinlasta tulosta.

Kilpaurheilijan luonteelle en kuitenkaan voi mitään ja tavallaan kaipaan jonkinlaista ehdottomuutta taas treeneihin. Varsinkin nyt, kun kehoni jaksaa taas ottaa vastaan rankempiakin settejä ja öisin saan nukuttua. Olenkin päättänyt, että syyskuu mennään super tiukalla meiningillä! ;)

Katsotaan mitä saan kuukaudessa aikaiseksi. Jos joku haluu kokeilla ottaa kovempaa vaihdetta silmään, niin multa voi kysyä henkilökohtaista etävalmennusta tai ohjelmia fit4ever@hotmail.fi :) Mulla on tällä hetkellä muutamia valmennettavia ja jokaisella tippuu usein jo ekan parin viikon aikana 3-4kiloa nesteitä ja jengi on vetänyt ihan huikeita muutoksia niin kehonsa, kuin mielensäkin hyvinvoinnin kannalta. Silti jokaisen suurin ongelma on kaikkien ruokien syöminen. :D

Myös fitnetiltä löytyy huippu tehokkaita valmennuksia, sekä valmentajat jotka auttavat ja tukevat koko ohjelman läpi asiakkaita !

14040028_10153837214575794_6050576779541835998_n

ps. Vielä kerkeää äänestää blogeja awardseihin! Äänestykseen pääset TÄÄLTÄ!