HALUATKO NAUTTIA JUOKSEMISESTA?

19.01.2018

MOIKKA!

Mun ensimmäinen harrastus, jota harrastin itsenäisesti yksilönä (ratsastuksen lisäksi) enkä joukkueessa, oli maastossa juokseminen. Rakastin yli kaiken juosta pururadalla, sillä maasto vaihteli pehmeämmästä kovempaan, oli mahdollista hyppiä esteiden yli ja kamppailla ylämäkiä vastaan, joista seurasi usein palkintona alamäki. Maastossa ja pururadalla juokseminen on mielestäni mielellekkin mielenkiintoisempaa kuin radan, polun tai tasaisen tien juokseminen.

Jossain vaiheessa siirryin asfaltille ja voi juku miten innoissani olin siitä, miten kevyeltä juokseminen tuntui tasaisella ja kovalla maalla. Harrastin juoksemista 4-5 x viikossa muutamia vuosia ja siitä tuli mulle todella rakas harrastus. Jossain kohtaa kuitenkin halusin hieman muotoja kehoon ja aloin käymään myös salilla. Pikkuhiljaa fitness tyyppinen treenaus vei voiton ja tässä sitä ollaan. Juokseminen on kuitenkin kuulunut elämääni jo kohta 10 vuotta, enkä toivottavasti ole siitä pitkään aikaan luopumassa.

Vedettiin eilen hyvä juoksutreeni jonka ajattelin jakaa teidän kanssa. Mulla on tiistaina tehdystä kuntopiiristä vieläkin peppu niin kipeä, joten voi olla että treeni tuntui musta vähän raskaammalta mitä onkaan. Jalat nimittäin ovat aika nesteissä ja kipeät, joten juokseminen ei ole kaikista miellyttävin liikuntamuoto. Kuitenkin lihasten lämmettyä treeni sujui yllättävän miellyttävästi.

Multa on usein kysytty, miten tauon jälkeen kannattaa aloittaa. Ei ainakaan niin, että vedät itsesi ihan tappiin asti ja makaat seuraavat päivät tulehtuneiden lihasten kanssa tai vedät liian pitkän lenkin, jonka toistaminen seuraavalla kerralla ahdistaa. Alkuun lihasten palautuminen on paljon hitaampaa, sillä lihakset eivät ole tottuneet treenin aiheuttamaan ärsytykseen. Keho kerää huomattavasti enemmän nesteitä ja kipu sekä väsymys saattaa olla suurempi kuin säännöllisesti jo hetken treenanneella. Lihaksiin saattaa alkuun tulla myös pieniä tulehdustiloja, jotka väsyttävät ainakin mua todella paljon aluksi.

Eilinen juoksutreeni oli mukavan leppoisa, mutta siinä oli kuitenkin ihan hyvin rasittava ja haastava ”työvaihe”, jonka aikana tuli kyllä hiki. Sen jälkeen kulutus pysyi kiihtyneenä pitkään ja hiki virtasi. Tämän pystyy helposti vetämään, jos pohjalla on urheiluharrastuksia ja kestävyyskuntosi on ainakin joskus ollut hyvässä kunossa. Tällä on mielestäni hyvä aloittaa juoksuharrastus. Raskaampaa vaihetta voi pidentää viikko viikolta, kunnes koko 45 minuuttia on reipasta ja tehokasta juoksua, eikä hölkkäämistä.

JUOKSUTREENI ALOITTELIJALLE/TAUON JÄLKEEN:

5 minuuttia kävely taso 6km/h

5 minuuttia kävely taso 7km/h

5 minuuttia juoksu taso 10km/h

5 minuuttia juoksu taso 10km/h

5 minuuttia juoksu taso 10km/h

5 minuuttia juoksu taso 10km/h

5 minuuttia juoksu taso 9km/h

5 minuuttia juoksu taso 8km/h

5 minuuttia kävely taso 6km/h

Tähän perään tehtiin vielä muutamat sarjat vatsalihaksia. Keskivartalon hallinta ja coren voimakkuus auttavat myös juoksemisessa, jotta selkä ei kipeydy.

Kokeile ihmeessä tätä seuraavalla kerralla, kun treenaat juoksemista, jos edellisestä kerrasta on hetki. 

ps. olisi kiva tietää, haluatteko lukea treenejä blogissa ja mitä treenejä kaipailette kokeiluun?