Erakosta ahdistelijaksi

27.04.2016

Hola!

Niinkuin olen jo mm. videopostauksessani kertonut, olen erikoisen hyvä viihtymään yksikseni. Mulle pitäisi antaa siitä jonkinlainen awards palkinto ja voisin vaikkapa osallistua johonkin erakko kilpailuun. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä luontevammin näkisin itseni asumassa maatilalla (kuitenkin kaupungin lähettyvillä) kaikenlaisten eläinten kanssa. Täällä se on hyvinkin mahdollista ja on todella hassua, että vain 2 km päässä keskustasta on täysi maatila meininki upeiden niittyjen, kukkuloiden ja appelsiini viljelmien seassa.

Esimerkiksi talli jossa käyn ratsastamassa, sijaitsee noin 3 km päässä meidän talosta. Täysin siis kaupungin lähellä, mutta kuitenkin aivan omassa rauhassa. Se olis ehkä mulle se unelma, mutta Niko ei varmasti suostu muuttamaan mun kanssa maatilalle ja ostamaan kaikenmaailman otuksia pihalle sekoilemaan.

Mä rakastan kaupunkia, hienoja vaatteita, kenkiä ja laukkuja, mutta mä myös rakastan luoda paskaa tallilla ja putsata mutaisia eläimiä. Niko taas on ihminen, joka tykkää että yhdestä napista toimii kaikki ja meidän talon lähelle ei tuoda kuin korkeintaan hyvin koulutettu koira ja ehkä joskus saan kinuttua oman akvaarion…. :D

13062477_10153568234640794_82568287783024245_n

Palataanpas takaisin aiheeseen. Suomessa mulla on kaikki niin, että mä voin lähes pelkästään olla ihmisten kanssa, joista oikeasti pidän ja jotka koskettavat mua aidosti. Ihmisiä joiden kanssa mulla on puhuttavaa, joilla on samanlainen työmoraali, halu kehittyä ja joilta myös itse saan paljon energiaa. Mä rakastan ihmisiä joilta voin oppia ja jotka myös voivat oppia multa. Ja jos ei oppia, niin ainakin saada energiaa.

Mulla taitaa olla aivan muutama mun ikäinen ystävä, lähes kaikki muut ovat mua vähintään 10-20 vuotta vanhempia. Mielestäni ihmisten kypsyyttä ja ”sielun ikää” ei tulisi koskaan yhdistää numeroihin. Mä uskon, että mulla voi olla kymmeniä vuosia mua vanhemmalle ja kokeneemmalle ihmiselle paljon asioita annettavana, vaikka multa puuttuisikin puolet hänen elämänkokemuksistaan. Samoin kuin mä voin oppia vaikka pieneltä lapselta asioita. Ihmisten välillä voi tapahtua monenlaista vuorovaikutusta; oppimista, energian antamista ja jakamista, innostusta, inspiraatiota, motivaatiota tai vaikka vain positiivisia viboja.

Noh, joka tapauksessa, mulla on Suomessa just ne ihmiset mun ympärillä ketä tällä hetkellä tarvitsenkin elämääni. Lisäksi mulla on älyttömän paljon tuttuja ja olen ikäänkuin tottunut, että ihmiset tietävät tietyissä piireissä mut ja sen mitä esimerkiksi teen työkseni. Saan usein ensimmäisinä tietää tapahtumista jotka kiinnostavat mua ja mun ei ns. tarvitse stressata tai kytätä tapahtumien, julkaisujen tai minkään perään mikä mua kiinnostaa. Olen tottunut, että kuulen niistä sekä voin mennä mihin haluan.

Tietenkin kaiken sen eteen mitä mulla Suomessa on, olen joutunut tekemään paljon duunia ja tutustumaan moniin ihmisiin, sekä vuosien varrella muodostamaan ne tärkeimmät ja aidoimmat suhteet, sekä luonnollisesti myös pettymään ja kokemaan ihmissuhteiden osalta kaikenlaista, ennen kuin tämä nykyinen tilanteeni on muodostunut.

Täällä taas mua ei tunne ketään, mua ei kutsuta mihinkään eikä kukaan oo ikinä kuullutkaan musta. Mä en siis vain voi odotella kotona että saan infon eventeistä ja kutsun tilaisuuksiin. Blogit on täällä aika lasten kengissä ja olen instagramin kautta löytänyt vain muutaman blogaajan Marbellasta. Tässä on tietenkin myös pieni mahdollisuus tulevaisuuden kannalta. Se tosin vaatisi sen, että jaksaisin kirjoittaa tekstini myös englanniksi.

13094350_10153568206205794_4952700779920897404_n

Olen täällä joutunut tulemaan todella radikaalisti ulos omista rutiineistani ja poistumaan siitä mukavuusalueesta, johon olen Suomessa tottunut. Olen kirjaimellisesti stalkannut ihmisiä ja ottanut heihin yhteyttä Instagramin directin kautta, pyytänyt samanhenkisiä blogaajia kahville kanssani, jotta oppisin Espanjan blogaamiskulttuurista enemmän ja saisin infoa siitä, mikä meininki täällä on; onko täällä ylipäätään noteerattu blogaamista ja kuinka isona asiana sitä pidetään.

Tottakai mä haluan myös frendejä ja rakentaa edes jonkinlaista sosiaalista toimintaa omaan elämääni tai muuten alan pikkuhiljaa muuttumaan jonkinlaiseksi psykopaatiksi. Mulla on tästä mun viimeaikaisesta meiningistä niin hullu fiilis, mä en ikinä laittaisi kenellekkään Suomessa inboksiin viestiä ja pyytäisi mun kanssa kahville. Hah! Huippua.

Tavallaan todella hauskaa. Mulla on vaan se ”ongelma” itseni kanssa, että oon todella huono vetämään niitä alku small-talk sessioita ja siks mä joudun todella ponnistelemaan itseni siihen moodiin, että nyt tutustutaan ihmisiin ja luodaan jonkinlaista verkostoa tänne. Mä mieluusti vain olisin itsekseni, erakoituisin, ahdistelisin Nikoa ja syyttäisin sitä kaikesta mun yksinäisyydestä sekä turvautuisin niihin muutamiin ystäviin joihin olen täällä tutustunut. Harmi että se ei mua elämässä vie eteenpäin ja jos mä aijon täällä puoliksi asustella, niin mun on pakko saada tännekin tietynlainen tekemisen meininki. Ja ehkä aloittaa se myös Englanniksi kirjoittaminen. Niin ja Espanjan opiskelu….

Mitä luulette, tuunko saamaan kavereita? :D

 

 

 


Ajatuksia bloggaamisesta ja siitä, mitä minä olen oppinut 5 vuodessa.

16.01.2015

Blogit on todella kovassa huudossa nykyään. Lähes jokaisella on jonkinlainen blogi, joka käsittelee omaa harrastusta, työtä, jotkut käyttävät sitä ikään kuin päiväkirjana tai markkinointi välineenä.

Itse laitoin blogin pystyyn 2010 muutettuani Helsinkiin. Se oli hauska tapa jakaa kuulumisia ystäville ja purkaa omia ajatuksia. Lisäksi silloin fitness ja sen ihannointi ei ollut niin siistiä kuin nykyään, joten suurin syy blogin perustamiseen oli se, että sain kirjoitella sinne omasta treenaamisestani. Olin todella innostunut liikunnasta ja tervellisistä elämäntavoista,  työskentelin vielä itsekin kuntosalilla, mutta ongelma oli, ettei ketään sillon kiinnostanut kuunnella jatkuvaa hehkutusta aiheesta, enkä viitsinyt kuormittaa ystäviäni asialla. Blogi oli siis lähinnä itseäni varten, että pääsen höpöttämään asiasta johonkin.

En koskaan ajatellut, että ketään kiinnostaisi lukea blogiani. En ole koskaan tyrkyttänyt sitä kenellekkään ja vieläkin kiertelen jos joku kyselee blogistani, sillä olen hyvin kummissani blogini tunnettavuudesta. En koskaan linkitä tekstejäni henkilökohtaiseen facebook tiliini, vaan perustin aikoinaan facebookkiin oman ryhmän blogilleni; jos joku haluaa seurata, niin sieltä pääsee seuraamaan uusia postauksia.

10254293_301049183394562_222649838_n

Nykyään kun muistelen blogipostauksiani alkuaikoina, niin kyllä hävettää. Paljon. Kaikki piti sanoa ääneen ja hyvä kun en nimillä kirjottanut postauksia, jos joku vähän ärsytti. Kaikesta mikä edes vähän särähti korvaan piti päästä sanomaan ja ” ei v*ttuakaan kiinnosta mitä muut ajattelee” oli tosi siisti asenne.

Kun itse selailee tuoreiden bloggaajien blogeja, niin en voi olla kiinnittämättä huomiota räikeään uhoon tai teksteihin, jotka alkavat sanoilla:  ” mä en tajua kun joku tosissaan sanoo näin, kirjottaa näin, pukeutuu näin, luulee näin, musta se on aivan naurettavaa jos joku sanoo/tekee näin… kun se asia on NÄIN!”. Ihminen jos on yhtään utelias, pystyy laskemaan 1+1 ja tajuaa, että jaahas, tällä tekstillä tarkoitetaan tätä henkilöä/asiaa/tapahtumaa tms. muuta ulkopuolista tekijää.

Itsekin otan toki kantaa edelleen moniin asioihin, mutta sillon pyrin kertomaan, mihin vertaan, mikä minut sai ajattelemaan asiaa tai mistä inspiroiduin. Blogissa on kuitenkin aina hyvin haastavaa se, että kukaan ei kuule kirjoituksesi äänensävyä tai näe ilmeitäsi. Positiiviseksi tarkoitettu asias, vitsi tai ajatus saattaa kuulostaa toisen korvaan ilkeilyltä.

Toinen hauska piirre uusissa blogeissa usein on, kun ollaan otettu nokkiin jostain mitä joku sanoi tai teki yksityiselämässä, kirjoitetaan teksti ikäänkuin jollekkin henkilölle, usein todella kärkkäästi ja ilkeästi, mutta ei muisteta sitä, että lukija ei todellakaan tiedä mitä taustalla on ja teksti saa ainoastaan kirjoittajan näyttämään usein ilkeältä.

Kaikki nämä edellämainitut virheet tunnistan, koska niinkuin kerroin, olen itse sortunut niihin kaikkiin. Yksi suuri tekijä kehittymisenä bloggaajana ja ylipäätään ajattelijana ja asioihin suhtautujana on ollut juurikin ne kommentit, joissa joku ulkopuolinen on kertonut miten ilkeältä kuulostan tai miten mustavalkoisesti ajattelen. Sillä hetkellä ne kommentit saattaa tuntua naurettavilta, mutta kyllä varmasti jokainen kehittävä ja asiallinen kritiikki on jättänyt jälkensä ja avannut mun silmiä pikkuhiljaa.

Jos pitäisi sanoa muutama asia, jotka olen tässä 5 vuoden sisällä oppinut, on se, että blogiin

  1.  Ei kuulu henkilökohtaiset asiat/riidat
  2. Aina ennen tekstiä, käy asia läpi myös toisesta näkökulmasta ja ota happea: yritä nähdä myös muiden silmin, ymmärtää. Harvemmin mikään on niin mustavalkoista, kuin sen itselleen kehittää sillä hetkellä, kun kunnolla provosoituu jostain.
  3. Ei kannata ikinä kirjoittaa ”totuuden torvena” asioita, vaan painottaa, että teksti pohjautuu SINUN mielipiteisiin, kokemuksiin ja tunteisiin, eikä ole absoluuttinen totuut jokaisen kohdalla, sillä mikään asia harvemmin on jokaisen kohdalla sama. Oli kyse kisadieetistä tai vaatemausta. Sillon kenenkään ei tarvitse loukkaantua, kun lukija ymmärtää, ettet vaadi muilta samaa ajattelutapaa tai mielipidettä, etkä yleistä.
  4. Vaikka itsellensä tulee olla uskollinen ja mielipiteet tekee ihmisestä mielenkiintoisen, niin silti kaikkea ei tarvitse jakaa, kaikkea ei tarvitse ymmärtää , eikä kaikkea tarvitse aina kommentoida, JOS ei osaa olla satuttamatta muita tekstillä.  Jokaisella on tietenkin oikeus mielipiteeseensä ja niitä tulee kunnioittaa, mutta toisten tahallinen lynkkaus, tai mielipide jonka tarkoituksena on mollata toista, ei ole blogikamaa. Ellet halua antaa itsestäsi tietynlaista kuvaa lukijalle. Mistä päästäänkin seuraavaan:
  5. Älä ole tahallasi ilkeä. Se ei tee kenestäkään coolia. Valitettavasti jotkut, varsinkin nuoret saattavat ajatella, että on siistiä vihata. Se ei ole.
  6. Älä mene siitä missä aita on matalin: on paljon helpompaa olla ilkeä ja elää ”ei kiinnosta mitä muut ajattelee”- asenteella, kuin yrittää hyväksyä erilaiset mielipiteet ja ihmiset, sekä olla mukava vaikka ei ajatellakkaan kaikesta samoin.

Ja tärkein: Ihmistä ei saastuta se mitä hän kuulee, vaan se mitä hänen suustaan tulee. ;)

Mietä kaikkia ärsyttää joku, me kaikki provosoidutaan ja joskus ei voi vain ymmärtää, mutta se on sitten asia erikseen, tarviiko niistä välttämättä kirjoittaa. Siihen hommaan löytyy ystävät ja perhe, joille voi purkaa. Itse yritän tässä bloggaamisessani muistaa, että sen sijaan, että kirjoittaisin jonkun negatiivisen postauksen jostain mitä joku teki tai ei tehnyt, sanoi tai ei sanonut, mikä mua ärsyttää,  niin keskityn mielummin niihin positiivisiin juttuihin. Täällä on tarpeeksi inhottavia asioita, joten miksi ruokkia niitä myös blogeissa. Paljon on kuitenkin itselläkin vielä kehittymistä, mutta on kuitenkin positiivista huomata, että eteenpäin on kuitenkin jollain tapaa menty tässäkin.

10517228_10152253157460794_1866449666557848279_o