Kun sä haluut tehdä kaiken samaan aikaan.

24.09.2016

Taas on se aika vuodesta kun kisakuume nostaa päätään. Haistan itseruskettavan ja kuivatusviinin nenässäni, sekä muistelen sitä jännitystä lavan takana. Oi että se on ihanaa! Just eilen haaveilin ääneen kisaamisesta, johon kaveri tokaisi että no miks et kisaa? Harva ymmärtää miten kokopäiväistä työtä se vaatii, se vie päivästä vähintään treenien osalta 3-4 tuntia, sekä dieetin energialevelit ja lopussa jopa pään toiminen ei ole sitä parasta, varsinkaan jos on itse vastuussa omasta elannostaan yrittäjänä. Nostan hattua kaikille, mutta erityisesti äideille ja kokonaispäiväisille yrittäjille, jotka sinne lavalle nousevat!

Treeniselfieitä pitkästä aikaa. <3

Treeniselfieitä pitkästä aikaa. <3

Millaista mun arki on tällä hetkellä? Sen lisäksi että mulla on tämä blogielämä johon kuuluu paljon tapahtumia, yhteistöitä, sähköposteja, kuvaamista, editointia ja tekstin luomista, vuorovaikutusta lukijoiden kanssa, aktiivisuus somevaikuttajana, treenielämä, henkilökohtainen valmentaminen, fitnet.fi:n toimitusjohtajana oleminen(kehitys,kuvaukset, valmennus,työntekijät,sähköpostit…), kaikki muut kuvaukset & milloin minkäkinlainen mediatyö (esimerkiksi ensiviikolla 2 kuvaukset, yksi ohjelmavierailu), sähköpostit, niin olen myös osakkaana järjestämässä ensi vuoden tammikuulle hyvin isoa ja monimuotoista messutapahtumaa, jossa (JUMALLLLLAUTA MIKÄ ALA) ei sitten työtä puutu :D Viikon päästä alamme myös kuvaamaan aivan älyttömän siistiä formaattia LOOPin kanssa, mikä vie kyllä oman aikansa ja energiansa. Sen lisäksi tulolla olisi muutamia tv-studiolla tehtäviä infomercial kuvauksia. Nyt alkaa muutama prokkis Youtuben puolella, joka vaatii myös kuvaustunteja, editointia….Kyllä tässä päivät mukavasti täyttyy, ei ole tekemisestä pulaa. Sen lisäksi mun pitäisi päästä tekemään muutama työreissu ulkomaille, jonne mua jo hoputetaan.

Sitten mulla on (ainakin pitäisi olla) myös muu elämä, kuten perhe, kaverit, kodinhoito ja JLO <3.

Menoja ja tekemistä kun listaa niin tulee vähän hullu olo, mutta onneksi suurinosa hommista ovat myös projekti luontaisia ja niitähän mä rakastan. Välillä on iisimpää, välillä kiireisempää ja kesät ovat usein niitä aikoja, kun saa töiden osalta levähtää. Olin syksyn alkaessa todella innoissani siitä, että yritykset heräilevät, ihmiset aktiivistuvat ja saa alkaa taas painamaan hommia kunnolla.

14368798_10153915261660794_7245366704170901696_n

Treenejä on keritty vetämään tällä viikolla 4 salia, 4 aamulenkkiä, 2 HIIT treeniä ja tänään suunnittelin pitää kokonaisen lepopäivän. Suunnitelmana oli alunperin vetää aamulla kuntopiiri, mutta mulla on hieman kurkku kipeänä, joten katsotaan sen mukaan, menenkö vai tuleeko tänään totaalilepo. Kymmenen treeniä on jo ihan kiitettävä määrä offilla, mutta jos olisin kisadieetillä, lisäisin tuohon listaan ensinnäkin tehoja tuplasti aamulenkkeihin, kalenteriin tulisi vähintään 1 salitreeni sekä aamutreeni lisää ja ainakin 1 x HIIT kylkeen vielä. Lisäksi esiintyminen ja sen harjoittelu sekä kehonhuolto tulisivat kalenteriin. Unirytmi pitäisi myös saada ehdottomasti kuntoon ennenkuin kisadieetille voi edes harkita lähtevänsä.

Valitettavasti kaikkea ei voi tehdä samaan aikaan ja mun täytyy priorisoida ne tärkeimmät asiat elämässäni ja tällä hetkellä mun treenit kulkevat niin hyvin; kokoajan mennään hitaasti, mutta varmasti kohti tavotteita. Olen erittäin tyytyväinen tämänhetkiseen treenitilanteeseen enkä halua kehittää treenaamisesta itselleni stressitekijää, kun se on niitä ainoita asioita joista saan tällähetkellä puhtia arjen pyörittämiseen ja jaksamiseen.

14440991_10153915348585794_6430616118326030409_n

Vaikka fitness elämäntapana on mulle tavallaan myös duunia, niin tällä hetkellä haluan pitää sen asiana, joka kantaa mua eteenpäin, eikä stressaa mua tai tunnu työltä. Mä viihdyn mun kehossa, mulla on hyvä olla, kunto on palannut takaisin ja voimatasot sen mukana. Lihakset ovat saaneet pyöreytensä takaisin ja jaksan taas treenata kunnolla. Mikä on kuitenkin ihaninta; odotan treenejä joka päivä! 

Kun treeni-ilon ja terveyden kadottaa hetkeksi, osaa sitä arvostaa taas aivan eri tavalla. Valitettavasti me ihmiset opitaan usein vasta arvostamaan tiettyjä asioita, kun niitä ollaan meiltä viemässä.

14433215_10153915400550794_5245376076999122102_n

Olen kuitenkin kaikesta huolimatta juurikin niin hullu, että jos multa rehellisesti kysyttäisiin, niin varmasti lähtisin kisadieetille jos ympärilläni ei olisi ihmisiä takomassa järkeä päähäni :D


Bikini fitneksen tulevaisuus.

17.07.2016

Tässä on ollut kuumana puheenaiheena IFBB:n uusi aluevaltaus: lasten fitness kilpailut. Tämä älynväläys edustaa mun silmiin pelkästään väliinpitämätöntä ahneutta ja silmitöntä typeryyttä sekä vastuuttomuutta. Olen sanaton sekä järjestäjien että vanhempien puolesta. Uskomatonta. Lapsimisseys ilmeisesti muuttui buumin mukana lapsien fitness kilpailuihin. Voi pieniä…

lähde: http://forums.musculardevelopment.com/showthread.php/157660-Ifbb-wtf

lähde: http://forums.musculardevelopment.com/showthread.php/157660-Ifbb-wtf

IFBB senkuin vain kehittyy. Uusia kategorioita ilmestyy jatkuvasti ja lajien sääntöjä, poseerauksia ja kilpailun mallia muokataan jatkuvasti. Välillä tuntuu siltä, ettei kukaan oikeastaan tiedä mitä loppujenlopuksi edes haetaan. Varsinkin bikinissä, joka on kokenut aikamoisen muodonmuutoksen vuosien varrella.

Kun itse 2011 ihastuin bikiniin kilpailulajina, näyttivät kilpailijat urheilullisilta ja hyvinvoivilta naisilta. Juuri sellaisilta millaiseen kuntoon pääsee ilman hormoneja ja lähinnä hyvillä, pitkäaikaisilla ja säännöllisillä elämäntavoilla. Deetillä ei haettu liian matalaa rasvaprosenttia eikä bikini tytöiltä vaadittu ”kehonrakennusmaisia” piirteitä, päinvastoin, IFBB:n säännöissä luki, että liiallisesta lihaserottuvuudesta rankaistiin.

Bikini vaikutti mun silmiin juuri ihastuttavalta lajilta, sellaiselta johon on turvallista astua mukaan. Jos olisin ihannoinut suurempaa lihasmassaa ja todellista kilpailua lihaksikkuudessa, olisin tottakai valinnut bodyfitneksen lajikseni. Tosin niistä ajoista myös bodyfitness on muuttunut. Edes bodyfitness silloin ei näyttänyt siltä, mitä bikinifitness vaatii nyt PRO tasolla.

Mun maailmassa bikini kilpailija näyttää tältä:

Yarisha Ayala 2013

Yarisha Ayala 2013 kuva: Isaac Hinds / bodybuilding.com

Yarisha Ayala 2013 kuva: Isaac Hinds / bodybuilding.com

Yarisha Ayala 2013 kuva: Isaac Hinds / bodybuilding.com

Kun taas nykyään sama mimmi näyttää tältä:

Yarishna Ayala Otero 2015

Yarishna Ayala Otero 2015/ lähde: flexonline.com

lähde: bodybuilding.com

lähde: bodybuilding.com

Yarisha Ayala on pitkään ollut mun yksi suosikkeja, tosin ei enää. Samoin kuin Valeria Ammirato ja moni muu bikinikilpailija, näyttävät he nykyisin hyvin erilaiselta kuin ennen. Kehitykselle on helppo sokeutua, kun seuraa vain muiden mukana, mutta jos vahingossa eksyy muistelemaan sitä, mistä kaikki alkoi, niin muutos on suuri.

Ymmärrän että lajin tulee kehittyä ja urheilijoiden myös, mutta jos esimerkiksi nämä mimmit kehittyvät isommiksi vuosi vuodelta, niin mikä on bikinin lopputulos? Missä vaiheessa kehitys loppuu, vai loppuuko se? Itse en henkilökohtaisesti ihannoi tätä uutta bikini suuntausta, vaan fanitan edelleen naisellisen, mutta urheilullisen bikini kilpailijan raikasta habitusta ja jään mielenkiinnolla seuraamaan, mihin laji suuntaa. Bikini on kuitenkin lajina niin uusi, että sen lopullista muotoutumista ei pysty sanomaan.

Positiivinen asia on kuitenkin se, että nykyään on uusia kategorioita, joissa voi kilpailla jos ei pidä tästä bikinin uudesta suunnasta. Tosin ne eivät mua hirveesti innosta.

Mitä mieltä te olette IFBB:n lajien kehityksestä ja mitä veikkaatte, missä ollaan esimerkiksi muutaman vuoden päästä?


Rikkooko fitness parisuhteen?

06.07.2016

Tämä on ollut aika puhuttava aihe ja multakin on kysytty asiasta monesti. Törmäsin kuitenkin hiljattain väitteeseen, jossa kerrottiin varsin asiantuntevasti, miten fitness on rikkonut mm. minun parisuhteeni. Onko todella niin, että fitness rikkoo parisuhteita?

Valehtelisin jos väittäisin, että fitneksessä kisaaminen ei vaadi itsekkyyttä kisaajalta. Sitä todellakin uppoutuu ikäänkuin tietynlaiseen kuplaan, ja niin pitääkin, jotta saa suljettua kaiken ylimääräisen ulos ja kanavoitua kaiken keskittymisen ja energian kisapreppiin. Olenkin monesti miettinyt, miten kisaaminen ja esimerkiksi perhe-elämä lasten kanssa on mahdollista. Itse olen todella temperamenttinen ja kovapäinen ja jos päätän jotain, niin usein menen vaikka läpi harmaan kiven jotta sen saavutan. Se on hyvä ja huono juttu. Pysyn hyvin päättäväisesti kiinni tavoitteissani, mutta se ei välttämättä tee minusta kaikista helpointa kumppania. Olenkin käynyt jo suhteellisen nuoreen ikääni nähden kaksi burn outia, joka on selkeä seuraus siitä, että teen kaiken täysillä ja menen niin pitkään yli jaksamiseni kunnes seinä tulee vastaan.

IMG_0679

Se, rikkooko fitness parisuhteen on mun mielestä vähän monimutkikkaampi asia. Kilpaurheilijan kanssa voi olla todella vaikeaa olla, jos ei ole itse kiinnostunut lajista tai kokenut kilpaurheilijan arkea. Siinä ollaan kisaajan puolesta todella herkillä ja käydään ajoittain hyvin syvillä vesissä. Toisaalta, jos energian osaa kanavoida oikein, se voi olla todella opettavainen kokemus ja tuoda täysin uuden syvyyden kumppanuuteen. Kumppanin tuki on korvaamatonta kisakaudella. Kisakausi on ohimenevää ja varmasti hieno kokemus, kun siihen asennoidutaan tiiminä positiivisesti.

Toisaalta jos tukea ei saa, se saattaa tuoda uuden piirteen molemmissa sekä synnyttää uuden tunteen esiin suhteessa. Jos kumppani ei ota huomioon tilannetta, kannusta tai tue, voi tulla todella turvaton ja epävarma olo suhteesta.

Mun oma mielipide on, että fitness kisaamisena ei itsessään riko parisuhteita. Se, miten kumppani tukee ja osallistuu kisakauteen merkitsee, kuin myös se, miten kisakuplasta osataan tulla ulos ja hetkellinen oma itsekkyys korvata toiselle merkitsee loppupeleissä. Jäädäänkö siihen ”vain minä ja minun aikatauluni” moodiin vai osataanko antaa myös toiselle tukea, arvostusta ja mikä tärkeintä; panostaa yhteisiin hetkiin, kokemuksiin ja yhteisiin tavotteisiin. Osataanko antaa tukea myös toiselle, kun hän sitä tarvitsee?

800_3114

Uutta parisuhdetta on kisakaudella mun mielestä hyvin vaikea alkaa rakentamaan, ellei toinen ole perillä siitä, mitä kisaamine henkisesti ja fyysisesti vaatii toiselta ja miten monista asioista ”luopumista” se on. Varsinkin nuorien ihmisten näkökulmassa. Onko toinen valmis siihen, että ravintoloissa ei käydä, spontaaneja kesäiltoja kuplivien kanssa ei vietetä, nukkumassa ollaan viikonloppuisinkin aikaisin ja päivät menee hyvin rutiinimaisesti saman kaavan mukaan. Treeneistä ei tingitä ja ruoissa ei huijata!

10608458_10152355927610794_357706260034899033_o

Sitten se monien veikkaama totuus siitä, erottiinko me Joelin kanssa fitneksen vuoksi? Ei. Me ei erottu, koska me oltaisiin kärsitty mun dieetistä tai riidelty sen vuoksi. Meillä oli ongelmia suhteessa, koska oltiin tultu viimeisen vuoden aikana enemmänkin hyviksi ystäviksi, kuin kumppaneiksi suhteessa. Joel oli mulle lähinnä kuin veli lopussa. Rakkaus ei missään vaiheessa loppunut, Joel on edelleen mulle tärkeä ja ollaan paljon yhteydessä.

Yksi merkittävimpiä syitä miksi mä halusin erota oli se, että mä koin että olin itse muuttunut ihmisenä todella paljon siitä 19-vuotiaasta Lindasta, joka olin kun tapasin Joelin. Meillä oli sillon paljon yhteistä ja meillä oli hauskaa yhdessä. Joel oli kuitenkin jo 29-vuotias kun tavattiin, eli ihmisenä hyvinkin paljon jo löytänyt itsensä. Koen, että muutuin aika radikaalisti hyvin nopeasti ja yhtäkkiä huomasin, että meillä on hyvin erilaiset elämäntavat, tavoitteet ja ajatusmaailmat monissakin asioissa. Joel on työnsä puolesta paljon bileissä, festareilla ja erilaisissa tapahtumissa. Mä taas aloin enemmän ja enemmän lähinnä välttelemään clubeja ja viihtymään salilla, työskentelemään yhä enemmän hyvinvoinnin parissa. Me ei enää oikeen nähty, koska elettiin ihan erilaisia elämiä. Tuntui siltä, että mä menin oikeelle kun Joel kurvasi vasemmalle.

Kisojen aikana ja jälkeen huomasin, että meidän mielipiteet ja ajatukset eivät kohdanneet monessakaan asiassa enää. Mulla oli jatkuvasti huono omatunto siitä, etten ollut enää se ihminen joka olin suhteen alussa. Mua hävetti se, että Joel näki ja tapasi festareilla iloisia biletyttöjä ja kotona häntä odotti kollarit päällä sohvalle nukahtanut mimmi, joka teki vain töitä ja treenasi. Koin huonoa omaatuntoa siitä, että olin muuttunut siitä menevästä tsirpulasta tuulipukukansalaiseksi.

1487989_10152355928345794_5517590446678277050_o

En ole ennen sanonut julkisesti asiasta koska en koe asiaa mitenkään dramaattisena tai halua syyttää ketään, mutta fitness ei kaatanut meidän suhdetta, vaan merkittävin tekijä ratkaisussa oli, kun sain Joelin kiinni uskottomuudesta mua kohtaan.

Se ei kuitenkaan ollut ylitsepääsemättömän vakavaa, mitään fyysistä pettämistä ei ollut tapahtunut. Valehtelua ja salailua kuitenkin tarpeeksi luottamuksen menettämiseen ja tietynlaisen arvostuksen katoamiseen. Oltaisiin varmasti päästy sen yli, mutta mä kuitenkin tiesin, että olin löytämässä itseäni ja omaa juttuani, eikä me oltu valitettavasti enää menossa samaan suuntaan. Mulle on todella tärkeää suhteessa kumppanuus ja se tunne, että mennään yhdessä tiiminä tai ei mennä lainkaan.

Eli rikkoiko fitness meidän suhteen? Ei rikkonut. Ihmiset kasvaa ja muuttuu, varsinkin nuoret. Fitness on ehkä ollut monille suuri kasvunpaikka ja tekijä tulevaisuuden suunnitelmien suhteen, mutta jos pelkästään yksittäinen kisadieetti pilaa jonkun suhteen, niin silloin se menisi pilalle ensimmäisen yhteisen kriisin, vastoinkäymisen tai muun tiimityötä ja tukea vaativan elämäntapahtuman kohdalla.

Kaikenkaikkiaan uskon itse siihen, että kaikella on tarkoituksensa, eikä se, että minä muutuin tai että varmasti molemmat tekivät tietoisia ratkaisuja tarkoita sitä, että jompikumpi olisi väärässä/huonompi. Jokaisella on oma tiensä kuljettavana ja jokaisen tietä, valintoja ja tapaa elää tulee kunnioittaa. Itse olen kiitollinen Joelille kaikesta ja toivon hänelle pelkästään parasta!

Pus <3


It feels so good…

17.04.2016

… nimittäin se, kun tunnet sun kehon palautuneen.

Muutama viikko sitten yhtäkkiä mun paino alkoi tippua mystisesti ja sellanen ihmeellinen nesteinen pöhö ikäänkuin lähteä. Ja kaiken lisäksi, oon viimiset 2 viikkoa ottanut tooooodella rennosti treenien ja ruoan suhteen, joten en ole todellakaan olettanut näin käyvän. Suomessa kerkesin treenaamaan vain kerran ja palattuani Espanjaan oon vaan levännyt tän koko viikon rankan Suomi visiitin jälkeen,  käynyt ainoastaan tallilla sekä muutaman kerran kävelyllä.

Oon syönyt myös vapaammin, ottanut karkin jos on tehnyt mieli ja käynyt ulkona syömässä. Yhtenä iltana join ison lasin viiniä iltapalaksi. Heh.

Mä muistan kun vuosia sitten mä opin tuntemaan mun kehossa uuden tunteen. Sitä on vaikea selittää tai tunnetta pukea sanoiksi, mutta se on sen kaltainen tunne, tai ikäänkuin viesti minkä saat keholtasi. Viesti kertoo että nyt akut on ladattu ja kaikki on hyvin. Se on tunne, kun tiedät, että sun kroppa on valmis uusiin haasteisiin, ei kamppaile mitään vastaan vaan voi hyvin.

Kun kärsin unettomuudesta (jota kesti isän kuoleman jälkeen yli vuoden todella pahana) niin väsymys ja uupumus olivat sitä luokkaa, että mua pelotti aamulla jos mun piti päivän aikana esimerkiksi tavata enemmän kuin 1 ihminen. Ihmisten kanssa puhuminen ja skarppaaminen muiden edessä vaati multa niin paljon ponnistelua. Tää johtui ihan vaan siitä, että mä olin niin uupunut, etten jaksanut minkäänlaista sosiaalista kanssakäymistä.

Joskus tuli parempia aikoja, saatoin viikon verran nukkua hyvin jonka jälkeen unettomuus alkoi taas. Nukuin noin 2-3 tuntia yöstä ja loput pyörin ja hyörin ympäri sänkyä. Mun oli pakko syödä about joka yö 3 aikaa puuro, jotta nukahtaisin edes hetkeksi.

Vielä alkuvuodesta luulin että nukun hyvin, mutta kun äiti oli mun luona kylässä niin hän kysyi multa järkyttyneenä aamulla, että onko mun jokainen yö tällainen? Se oli mulle jo hyvin nukuttu yö, kun kävin vain 5 x yössä vessassa, nukahdin 2-3 yöllä ja heräsin 6-7 aamulla.

Aloin huomaamaan, että palautumiseni on todella hyvällä linjalla, kun en enää yhtäkkiä tarvinnutkaan sitä iltapuuroa, vaan nukahdin vaikka pienellä nälällä. Yhtäkkiä nukahdin 23-00 välillä ja heräsin 8-9 aamulla. Lisäksi se oli selkeä positiivinen merkki, että herättyäni en lähes menettänyt tajuani väsymyksen vuoksi sen jälkeen, kun olen syönyt aamupuuroni. Olin niin väsynyt, että hiilarit aiheuttivat mulle lähes nuijanukutuksen kaltaisen tajunnan menetyksen, jos laitoin silmäni kiinni. Sen vuoksi jouduin heräämään joka aamu syömään aamupalan muutaman tunnin ennen lähtöä, jotta voin nukahtaa vielä syötyäni. Muuten väsymys oli sitä luokkaa, etten jaksanut pitää päätäni pystyssä. En voinut kuitenkaan olla syömättäkään, sillä kehoni ei myöskään kestänyt nälkää, vaan pienikin nälkä aiheutti todella pahan olon. Mun keho ei kestänyt energianvajeita lainkaan. Se oli liikaa mun kropalle, joka yritti lähinnä selvitä hengissä uupumuksen ja tämän aiheuttaman stressin vuoksi. Ja taustani vuoksi voin – en niin ylpeänä – sanoa että mä kestän nälkää todella hyvin, jos kyse olisi siitä että kestääkö mun ”pää”.

Mun hiukset kasvaa hurjaa vauhtia takaisin, ne on alkaneet taas kiiltämään ja mun iho on rauhottunut entistä enemmän. Mun silmien alla ei ole enää niitä 3cm silmäpusseja eikä mun iho oo enää harmaa.

IMG_5156

Mä niin toivon, että tää flow on pysyvää ja mun kroppa todellakin alkaa normalisoitumaan kaiken sen jälkeen mitä tässä on käyty läpi.

Some on ollut nyt muutaman päivän täynnä fitnestä. Upeita kilpailijoita, onnea kaikille lavalle astuneille ja etenkin voittajille! Nyt saa juhlia. :)

Fitness ei ole syy siihen, mitä mulle kävi. Ei syy siihen, että mä paloin loppuun ja uuvutin itseni, kun en shokissa nähnyt mihin sormi osoittaa; ainoastaan osoittavan sormen. Mä jotenkin yliarvioin itseni ja halusin pitää mun tavotteista kiinni kaikista muuttujista huolimatta. Mä en usko että mulle olis todellakaan käynyt näin ellei mun isä olisi menehtynyt. Mä en missään nimessä näe fitnestä pahana lajina, mutta onhan se hyvin vaarallinen, kun siihen yhdistää jonkin suuremman elämänkriisin. Kyllä mä väitän, että lavalla olevien kilpailijoiden kunto ja kroppa kertoo enemmän kuin tuhat sanaa siitä, miten dieetti on heihin vaikuttanut ja onko se mennyt hyvin vai ei. Aina kyse ei ole siitä, onko tehty juuri niin kuin on käsketty. Joskus voit hakata päätä seinään ja jostain syystä mitään ei tapahdu. Se johtuu siitä, että kehomme pyrkii aina taistelemaan meidän puolesta asioita vastaan, jotka ovat liikaa sillä hetkellä meidän vastaanottaa. Ja silloin ei pitäisi kuin kunnioittaa kehoamme.

Mä oon monesti miettinyt viimeisen vuoden aikana, että tuunko mä enää koskaan ns. voimaan hyvin ja tuntemaan itseni fyysisesti vahvaksi , energiseksi ja terveeksi. Nyt mulla on todella hyvä ja kirkas fiilis. Mä uskon, että kun tämän vuoden jaksan vielä kiltisti levätä, antaa keholle aikaa ja keskittyä kehittymiseen niin mun seuraava kisadieetti tulee olemaan taas iloinen, positiivinen ja energinen kokemus ja mun keho jaksaa ottaa sen taas vastaan niin kuin se jaksoi ensimmäisellä kerralla. Uskon että lavalle saadaan iloinen ja freshi tyyppi väsyneen ja uupuneen sijaan.

Vielä en kerro koska seuraavat kisat aijon kisata, mutta siitä on puhuttu ja tätä fiilistä sekä toipumista on odotettu. ;)

10604532_10152359987230794_6779945217251418335_o

 


Miten meni joulu ja mitkä on tulevaisuuden suunnitelmat kisojen suhteen?

25.12.2015

Miten teidän joulu on mennyt? Itse oon ollut todella tyytyväinen tähän lomaan. Oon lähinnä syönyt, katsonut leffoja, nukkunut, lenkkeillyt ja käynyt treenaamassa. Aamuksi on Marren kanssa sovittu, että treffataan yhdeksältä töölönlahdella ja mennään juoksulenkille. En oo hetkeen juossut, kävellyt vaan reippaasti, joten vähän jännä nähdä miten menee! Oon kuitenkin harrastanut juoksua niin paljon aikoinaan, että se alkaa usein sujumaan hyvin muutamien lenkkien jälkeen.

10580253_945312852223626_5373832761061869518_n

Treenaaminen on vaan niin ihanaa! Onhan se ärsyttävää ja kyllä mua on v*tuttanut monesti todella paljon se että meni niin hyvä draivi treenien ja kehityksen suhteen päin seiniä hermostollisen ylikunnon vuoksi, mutta kyllä täältä noustaan! Kroppa ottaa super hyvin vastaan tällä hetkellä ja jo muutaman sarjan jälkeen on lihakset ihan tukossa. :D Luulen että kun tästä pääsee taas kunnolla takomaan lihaa niin kehitys tulee olemaan ainakin alkuun todella hyvää, kroppa on nimittäin hyvin vastaanottavainen tällä hetkellä!

1935165_10153293912440794_6234689870498410757_n

Kyllä siellä olkapäissäkin vielä jotain oli kun hetken pumppaili, vaikkakin oon mun makuun todella paineeton ja tyhjä tällä hetkellä! Pikkuhiljaa, baby steps….. Koskaan ei saa luovuttaa, täältä tullaan vielä! Oon nyt suunnitellut että kisaisin seuraavan kerran 2017 syksyllä. Koskaan ei tiedä jos päättäisinkin jo mennä kevääseen, mutta luulen että otan nyt kunnolla aikaa, oon hyvässä valmennuksessa, focus suuriin tavotteisiin ja kunnon comebackilla takaisin. Näin mä ainakin toivoisin että homma menis.

Mua jännittää, sain tänään tietää että treenipäivät Gal Yatesin kanssa on 11,12,- ja 14.1 !! Gal Ferreira Yates on mm. IFBB Body Fitneksen Maailmanmestari ja naimisissa legendaarisen Dorian Yatesin kanssa, joka on mm.  6 x Olympiavoittaja kehonrakennuksessa. Kaikki voitot vielä peräkkäin. Ei huono. :D Varmasti kullan arvoisia oppeja tulossa ja ylipäätään mielettömän siisti mahdollisuus!  Lupaan ottaa paljon kuvia treeneistä :) Jutellaan vähän mun historiasta ja kyselen mielipiteitä tulevaisuutta varten viisaammilta.

1656103_945188462236065_5190130791568588445_n

Jlo pääsi tänään taas pitkälle lenkille mamman kanssa. Ihailtiin maisemia ja käytiin moikkaamassa Joutsenia. Kovin lähelle ei uskalla mennä, varsinkin kun niillä on pikkuset mukana, mutta on ne vaan upeita lintuja. Tätä samaa pariskuntaa olen seurannut jo vuosia.

Nyt mä alan tekemään jotain iltapalaa, laitan leffan pyörimään ja toivottavasti saisin kohta jo unesta kiinni! <3