TULOKSET MOTIVOI – JAKSA USKOA ITSEESI!

30.01.2017

Tulipas paljon ihania kommentteja ja pohdintoja teidän lukijoiden tavoitteista, elämäntapamuutoksista sekä onnistumisista! Moni mainitsi meidän fitnet.fi sivuston valmennuksilla olleen paljon positiivisia vaikutuksia mm. vatsan toimintaan ja energisyyteen. Se on aivan mahtava kuulla, sillä ohjelmat ovat nimenomaan suunniteltu tavallisille ihmisille, jotka haluavat oppia uuden elämäntavan. Ohjelmissa pyritään opettamaan, ymmärtämään miksi on hyvä syödä mitäkin ruoka-aineita ja miten treenataan oikein.

Tänään ollessani kampaajalla eräs tyyppi kertoi olevansa juuri yhdellä valmennuksella ja voivansa jaksavansa melko huonosti; energiat nollassa sekä motivaatio miinuksen puolella, koska ei vain jaksa. Hän näytti minulle ohjelmaa ja kysyi mielipidettäni. Ohjelmalla kyllä aivan varmasti saadaan tuloksia ja nopeasti, mikä taas auttaa markkinoinnissa, mutta hyvin tiukille keho laitetaan. Treenejä ohjelmassa oli lähes kymmenen viikkoon ja kalorit noin 1500, eli enemmän treenejä ja vähemmän kaloreita mitä mulla tällä hetkellä ja olen kuitenkin kisadieetillä. Siihen vielä fyysisesti raskas työpäivä ja normaalit arjen askareet päälle sekä koira. Uskon, että moiseen meininkiin tottumaton, ei urheilija saa itsensä kyllä ajettua nopeasti väsyneeksi ja hyvin todennäköisesti vain turhautuu koko dieettaamiseen.

Fitness on minulle elämäntapa ja minun oma valintani on kisata siinä. En kuitenkaan koskaan oleta tai edes halua kannustaa ketään elämään kurinalaista ”kisadieetti elämää”, sillä se ei missään nimessä ole normaalia eikä suositeltava elämäntapa kenellekkään. Se vaatii paljon ja pahimmassa tapauksessa ottaa enemmän kuin antaa, jos ei olla itse millään tavalla tietoisia tekojen mahdollisista seurauksista tai osata kuunnella omaa kehoa ja toimia sen mukaan. Itse personal trainerina kannustan terveellisiin elämäntapoihin, 80/20 linjaan ja tasapainoon, kun tavoitteena on pysyvät tulokset ja hyvinvoiva, energinen olotila.

16265408_10154302540095794_6474691513424037277_n

Mulla on kiva fiilis itsellä tällä hetkellä, treenit kulkee ja tuntuu että eteenpäin mennään. Koville mä joudun vielä, mutta oon henkisesti valmis tekemään parhaani ja antamaan kaikkeni. Nyt kun alkaa tyttö pienentymään, niin se myös motivoi todella paljon jatkamaan. Tulosten näkyminen motivoi aina ja muistuttaa itseäkin siitä, että kokoajan mennään eteenpäin, vaikka välillä tuntuukin siltä että mitään ei tapahdu.

Dieetin tai minkä tahansa kroppa prokkiksen kanssa tuntuu aina siltä, että alku on kaikista turhauttavinta, kun pitää tehdä hetki sitä duunia, että alkaa tulokset näkymään. Haluankin muistuttaa kaikkia teitä, jotka olette laittaneet elämäntapanne remonttiin ja teette duunia saavuttaaksenne omat tavoitteenne; jos sulla on treenit kunnossa ja tuloksia tukeva ruokavalio, niin älkää luovuttako ja turhautuko, se että pää on mukana tekemisessä ja jaksatte uskoa omiin unelmiinne sekä itseenne on yksi tärkeimpiä työkaluja näissä hommissa! Jos sä et itsekään usko sun tekemiseen, niin olet itse itsesi pahin este tavotteidesi tiellä.

16427262_10154302540105794_7271463586262017832_n

Mä teen edelleen super edullisesti ruokavalio – ja treeniohjelmia ja niistä voi kysellä fit4ever@hotmail.fi osoitteesta. Nyt kun olen itsekin uppoutunut kunnolla treeneihin sekä ruokavalioon liittyviin aiheisiin ja innostunut niistä taas uudella tavalla itsekin, olen päättänyt, että teen taas kevään enemmän etävalmennuksia ja henkilökohtaisesti räätälöityjä ohjelmia.


KUKA MÄ OON?

05.01.2017

Heippa!

Toivottavasti kaikki ovat selviytyneet näistä lähes shokkimaisista pakkas päivistä! Mun oma henkilökohtainen pelastukseni on ollut meidän taloyhtiöstä löytyvä, hyvin kätevä minisali, jossa olen pystynyt yksinkertaisella, mutta tehokkaalla kaavalla toteuttamaan mun treenejä.

Mun blogimuuton kunniaksi ajattelin mahdollisimman tiivistettynä hieman kertoa; kuka mä olen, mitä mä teen ja mistä saatan olla tuttu tyyppi.

Olen alunperin kotoisin Merikarvialta, pienestä 3000 ihmisen kylästä Porin läheltä ja olen aloittanut bloggaamisen vuonna 2011, kun kyllästyin päiväkirjojen rustaamiseen sekä halusin muutettuani Helsinkiin kirjoitella hieman julkisemmin perhettä ja ystäviä sekä itseäni ajatellen, miten mun arki luistaa isossa cityssä.

Lisäksi olin innostunut fitneksestä lajina ja teinkin tuolloin päätöksen kisata joskus vielä bikini fitneksessä. Fitness ei ollut silloin vielä muotia, joten kukaan mun frendeistä ei jaksanut kuunnella aiheesta ja totesin, että on parempi jos vain puran ajatuksiani treenaamisesta ja ravinnosta blogiini. Työskentelin myös tuolloin kuntosalilla, joten arkeni koostui lähinnä järkyttävästä poltteesta lajia ja ylipäätään salikulttuuria kohtaan; kaikki oli niin uutta ja siistiä!

Blogini on aina ollut lifestyleblogi, joka on vahvasti kuitenkin painottunut treenaamiseen ja sen tukemiseen oikeanlaisen ravinnon kautta. Opiskelinkin vuonna 2012 avoimessa yliopistossa terveystieteitä ja liikuntaravitsemuksia sekä kouluttauduin samalla FISAFin kautta Personal Traineriksi.

2012 kesä, kun kävin vielä salilla KORKKAREILLA. Kyllä.

2012 kesä, kun kävin vielä salilla KORKKAREILLA. Kyllä.

Niinkuin kuvasta näkyy, olen kuitenkin aina ollut todella naisellinen ja rakastan muotia, kauneudenhoitoa ja kaikenlaisia naisten etuoikeuksia; kuten korkkareilla kävelemistä ja meikkejä. Mä olen aina rakastanut sitä faktaa, että olen nainen, sillä naiset ovat mielettömän vahvoja ja kiehtovia otuksia sekä halutessaan hemmetin voimakkaita. En ole oikeastaan koskaan kokenut tarvitsevani miestä, mikä näkyykin jopa hieman hektisessä suhdehistoriassani; haaveilen edelleenkin löytäväni rinnalleni miehen, josta löydän sielunkumppanin, jonka kanssa voin olla aidosti onnellinen, toteuttaa yhteisiä haaveita sekä tavotteita, kasvaa yhdessä ja luoda ja rakentaa uutta. Joku joka täydentää mun hulluutta hyvällä tavalla sekä tasapainottaa mun maailmaa, eikä pelkää mua tai yritä sammuttaa mun liekkiä. Joku jonka kanssa olla kokonainen.

800_3225

Vuonna 2012 hommasin itselleni ensimmäisen valmentajan ja vuonna 2014 lähdin ensimmäiselle kisadieetilleni. Se sujui suht koht kivutta ja tarkoitukseni oli kisata IFBBn Bikini Fitneksen junioreissa, mutta shokkina voitettuani Jyväskylän karsinnat, minut siirrettiin suoraan SM tason kisoihin ja itse SM kisoissa jäin pisteen päähän SM kullasta. Menestys oli mulle mieletön shokki ja olin todella tyytyväinen kisakauteeni. Kisasin myös kansainvälisessä kisassa, jossa sijotuin 7:neksi. Sain itselleni samalla varmistuksen, että laji on mun juttu ja fysiikkani toimii; nyt on vain tehtävä duunia kehittymisen eteen paljon.

martina05140909PP_vi-1

Samaan aikaan TV:stä esitettiin uutta formaattia Martina ja Hengenpelastajat, jossa olin mukana. Formaatti oli erittäin mielenkiintoinen kokemus ja opin siellä paljon. En pelkästään siitä, miten realityä tehdään, vaan myös siitä, miten vahvapersoonainen tyttölauma käyttäytyy vastaavassa tilanteessa.

Olen super tyytyväinen omaan suoritukseeni ohjelmassa. Olin mennyt ohjelmaan täysin ennakkoluuloitta, tietenkin voittamaan ja suuri kilpailuviettini aiheuttikin hieman paheksuntaa. Ohjelmassa, jossa ideana oli kilpailla. Eihän se sovi. ;) Nyt jos menisin uudestaan, osaisin varmasti psykologisesti pelata paremmin, sillä näissä hommissa rehellisyys ei kannata.

Sijotuin kolmanneksi ohjelmassa.

10724074_392842577535680_1543354861_n

10629348_10152479946505794_1588429123623823341_o

Syksyllä voitin myös ensimmäisen awardsini bloggaamisessa sekä esiinnyin paljon medioissa ja vierailin tv ohjelmissa.

Kaikki sujui kivasti ja tekemistä riitti. Kuitenkin jännittävä ja tapahtumarikas vuosi sai surullisen lopun, sillä menetin minun suurimman tukijani, isäni äkillisesti. Isäni menehtyi ollessaan erikoistumassa lasten teho-osasto hoitoihin Afrikassa.

Olin juuri kuvauksissa IL:lle kun sain puhelun, että isälleni on sattunut jotain.

Olin juuri kuvauksissa IL:lle kun sain puhelun, että isälleni on sattunut jotain.

Tapahtuma sai mut hyvin sekaisin. Ensin en ymmärtänyt asiaa, vaan elin ikäänkuin automaatilla. Treenasin entistä enemmän, jätin silloisen poikaystäväni ja tunsin olevani samaan aikaan hyvin selvillä siitä, mitä halusin, vaikka tosiasiassa olin hukassa ja hyvin hyvin rikki ihmisenä. En ole koskaan kokenut mitään vastaavaa fyysistä kipua, kuin miltä tuntuu kun sydän särkyy. Elin niin sumussa, etten edes reagoinut kun kaksi ystävääni menehtyivät auto-onnettomuudessa. Kuolemasta tuli mulle hyvin todellinen asia.

Meni pitkään, että mikään tuntui miltään. Kärsin pahoista valveunista ja unihalvauksista, en nukkunut ollenkaan, ihoni muuttui harmaaksi, ruoka ei imeytynyt kehooni ja muistini pätki.

Samalla elämässäni tapahtui paljon onnellisia juttuja; aloitimme LOOPin kanssa yhteistyössä jussi kuntoon formaatin ja sain paljon muitakin uusia kivoja työprojekteja. Kirjoitin kolumnia lehteen, annoin paljon haastatteluja, tein paljon kuvauksia ja kevään lähestyessä aloimme rakentamaan Fitnet.fi sivustoa.

10983392_10152904335492911_1447130163024469411_n

10561054_784964764912558_616947659_n

10666169_286572238201451_1029236054_n

Olin myös mukana luokkakokous elokuvassa, joka ilmestyi 2015 elokuviin. Yksi hauskimpia työpäiviä joita olen koskaan suorittanut, eikä varmaan tarvitse arvata että miksi. Aloitin myös tekemään ensimmäisiä tv studiossa kuvattavia infocommercial kuvauksia LOOPin nettiin. Meillä oli ja on edelleen aina super hauskaa kuvauksissa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vuonna 2015 voitin toisen awards palkinnon bloggaamisessa, joka itseasiassa oli Indiedaysin järjestämä blog awards kilpailu. Enpä olisi silloin uskonut, että tulen vielä joskus blogaamaan Indiedaysin sivustolla!

indiedays-blogawards-set2-11

IMG_1668

IMG_1681

Loop Looks vieraana

Tein edelleen paljon lehtijuttuja, annoin haastatteluja ja vierailin erilaisilla some kanavoilla sekä tv-ohjelmissa. Samalla valmistelin itseäni kesällä alkavaan kisakauteen ja olin todella innoissani tulevista kisoista. Rakensin uutta yritystä, menin paikasta toiseen kuin flipperi, mutta samalla kärsin yhä edelleen vaikeasta unettomuudesta ja surusta isäni menehtymisen seurauksena. En edelleenkään osannut käsitellä asiaa kunnolla ja sivuutin surun ja asian käsittelyn töiden ja treenin avulla.

IMG_9969

Kisakauden startattua olin edelleen sadassa asiassa kiinni samaan aikaan; oli jatkuvasti kuvauksia, hirveästi vastuuta, sitä enemmänkin töitä sekä tietenkin hyvin stressaava kisakausi. Pikkuhiljaa oravanpyörä alkoi kuristamaan ja 6 viikkoa ennen kisojani sain lääkäriltä tuomion, jossa mut passitettiin vähintään 2 kk vuodelepoon. Olin saanut aikaiseksi niin suuren tukoksen kehossani, joka hermostolliseksi ylikunnoksi diagnosoitiin, etten jaksanut enää edes kääntää sängyssä kylkeäni. Muistan miten väsynyt olin, mutta en kuitenkaan pystynyt nukkumaan. Hikoilin yöllä sänkyni litimäräksi ja hiukseni tippuivat päästä. Mikään ei enää toiminut kehossani optimaalisesti.

IMG_7845

Terveyteni romahdus oli mulle kuin isku kasvoille. Olin hemmetin pettynyt itseeni ja siihen, mitä olin tehnyt itselleni, mutta se on ollut myös yksi opettavimmista kokemuksista mitä olen joutunut käymään läpi. Olen joutunut opettelemaan sanomaan ei sekä hyväksymään sen asian, etten pysty kaikkeen ja se on ihan ok. Ylikunnosta huolimatta jatkoin töiden tekoa normaalisti, mutta kisakausi sai jäädä. Lääkärin mukaan se olisi ollut viimeisiä treenikausia minulle ehkä koskaan, jos olisin jatkanut kehoni kanssa pelleilemistä.

En todellakaan syytä tapahtunutta lajia; mulla oli äärettömän fiksusti rakennettu kokonaisuus ja riittävästi ravintoa sekä lepoa treenien kannalta. Tapahtunut oli monen asian summa ja olisi varmasti käynyt jossain kohtaa, olin kisakaudella tai en.Ylikuormitin itseäni samalla, kun kärsin vakavasta unettomuudesta. Mitä muuta voi lopputuloksena olettaa?

IMG_0660

Talvi ja kevät menivät lähinnä matkustellessa ystävieni sekä silloisen poikaystäväni kanssa. Taisin lentää yli 20 kertaa ja käydä monissa maissa sekä kaupungeissa. Muutin Espanjaan poikaystäväni kanssa ja vaikka treenaaminen olikin edelleen jokapäiväistä arkeani, oli se nyt hieman erilaista. En tiennyt pääsenkö koskaan siihen tilanteeseen, että kehoni kestäisi kisaamista. Ykkös tavoitteena oli saada terveys takaisin ja tilanne tasaiseksi. Olin välillä niin väsynyt, etten pystynyt edes nousemaan sängystä ja mulla oli loputon nälkä jatkuvasti. Kehoni huusi ruokaa ja lepoa hyvin pitkään.

Kesällä muutin takaisin Suomeen ja vietin ensimmäisen kesän vuosiin, kun en ollut kisakaudella tai tähdännyt kisoihin. Olin kuitenkin juuri alkanut voimaan paremmin ja tunsin kehoni voimaantuvan sekä ottavan treeniä vastaan enemmän, joten kesä meni lähinnä treenien ja levon sekä töiden parissa. Olin kovasti uhkaillut käyväni jokaisella festarilla, mutta loppujen lopuksi taisin käväistä ainoastaan weekend festareilla, jolloin minun ja Rosan rakkaustarina roimahti.

img_6265

Miss Suomi ja Fitness tähti

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mikään ei sinänsä ole muuttunut näinä vuosina lainkaan, mutta kuitenkin kaikki niin paljon. Olen kasvanut ja ehkä karummin sanottuna joutunut kasvamaan mielettömästi ihmisenä. Olen onnekas siitä että saan tehdä työkseni asioita joita rakastan bloggaamisen ja valmentamisen kautta. Näinä vuosina ympärilleni on rakentunut aivan mieletön tiimi uskomattoman upeita ihmisiä, enkä voisi koskaan pyytää enempää. Monista on jouduttu luopumaan, mutta myös luopuminen on joskus tietynlaista eteenpäin menemistä sekä kasvamista, sekä varsinkin tilan antamista niille, jotka sun elämään kuuluvat. Paljon on monissa asioissa yritetty, tehty, epäonnistuttu ja onnistuttu.

Uskon että tämä vuosi tulee olemaan taas yksi parhaimmista vuosista ikinä. Olen vihdoin päässyt kiinni kisakauteen, mulla on paljon uusia juttuja täällä blogin puolella, kuten myös valmennuspuolella, sekä ihmissuhteeni ovat hyvin onnellisella mallilla. <3

15909955_10212194285159447_1323183592_n

Rokki soimaan ja kohti uusia mokia sekä onnistumisia! ;)


IHAN SINKKUNA

05.12.2016

Mä oon ollut nyt puol vuotta sinkkuna. Mä viihdyn todella hyvin yksin, rakastan omaa aikaa ja sellaista tietynlaista helppoutta kiireisen arjen kanssa, koska oma todella sekainen työ- ja treenirytmi ei välttämättä ole kaikista helpointa yhdistää jonkun toisen arkeen, kun koskaan ei oikeastaan tiedä millainen päivä on tulossa ja koska työt, treenit ja muut velvollisuudet on hoidettuna. Joskus kuitenkin tulee niitä hetkiä, kun olis kiva että joku olis auttamassa ja jakamassa arkea. Tänään on hetkittäin ollut yksi niistä päivistä, kun olen ajatellut itsekseni, että on tää aikamoista sirkusta välillä.

Maanantait. Varmasti jokaisella työelämässä, varsinkin yrittäjinä olevalla ne ovat aina viikon kiireisimpiä päiviä, koska kaikki laittavat eniten maileja maanantaisin, useimmat prokkikset alkavat maanantaisin, uudet jutut on kasattu viikon ensimmäisille päiville, viikko räjäytetään alkuun, loputon puhelimen soiminen sekä omien puhelujen soittaminen…Onneksi usein loppuviikosta hälinä vähän rauhoittuu.

Mun aamupäivä on sisältänyt tänään maileja, sisällön tuottamista, kuvaamista, puheluita, ruoan laittoa sekä jlon ulkoluttamista, joidenka jälkeen tietenkin odottivat treenit. Sää ei ole mikään kaikista hempein, sillä ulkona on super kylmä viima, mutta ei auttanut kuin lähteä tallustaen tuonne myrksyyn.

Treenien jälkeen oli puhti loppu ja olis ollut kiva vaan päästä kotiin sohvalle. Seuraavaksi kuitenkin odotteli kauppareissu. Tiesin että himassa mua odottaisi foodpreppaukset, jotka vievät aina vähintään 1-2 tuntia, jos haluaa tehdä kunnolla ja sellaisia safkoja, joita on kiva syödä muutaman päivän. Vielä kuitenkin jaksaa panostaa, katsotaan koska siirryn perus jauheliha ja tonnikala linjalle, kun voi vaan lähinnä kääntää pannulla tai kaataa purkista… Hah.

Noh, raahauduin lähimpään kauppaan ja ostin muutaman päivän safkat. Siinä kun raahasin väsyneenä kasseja ja treenikamoja jääkylmässä viimassa hiestä märkänä sellaisen reilun kilometrin verran, mietin että nyt olis ihan kiva kun joku jeesaisi. Oon kuitenkin tottunut raahaamaan isoja määriä kamaa mukanani ja hoitamaan kauppareissut itsekseni, joten ei se mua oikeasti mitenkään haittaa, että kannan itse kassini, tuleepahan tehtyä hyvää hyötyliikuntaa lähes päivittäin. :D

Kotiin päästyäni laitoin ruoat valmiiksi ja uuniin. Sillä välin kun ruoat kypsyivät siivosin keittiön, ulkoilutin JLON, imuroin, laitoin pyykit kuivumaan ja uuden koneellisen pyörimään, pesin lattiat ihan tuhkimona koko kämpän kontaten olkapääni pumppiin ja kävin suihkussa. Samalla pesin koko kylppärin myös, koska naiset. Me ollaan multitaskaamisen ammattilaisia.

15327488_10154117302915794_7884917911319939482_n

Nyt kello on puoli yhdeksän ja mulla olisi vielä tämän päivän iltapäivällä tulleet mailit, kommentit sekä muut yhteydenotot läpikäymättä, yhden postauksen sisällön tuottaminen ja pari ohjelman tekoa. On tää arki välillä yksin hoidettavana aikamoista ikiliikkumista, mutta myös toisaalta, saan itse päättää koska teen mitäkin, mun ei tarvitse huomioida kenenkään muun aikatauluja ja voin ihan rauhassa röhnöttää tukka pystyssä työpäivän päätteeksi sohvalla ihan hemmetin karmivan näköisenä ja katsoa tyttöhömppää telkkarista ilman että kukaan on erimieltä. ;)

15267956_10154117302910794_7558294963411196819_n

15253403_10154117302970794_8941849735188608695_n

Mä viihdyn niin hyvin yksin, että mä en tiedä miten tällä hetkellä voisin ikinäkään asua jonkun kanssa. Tää on niin mukavaa, että saa olla aikamoinen prinssi jotta viitsii luopua tästä luksuksesta. Mulle ei oo koskaan ole ollut ongelma asua yksin, mutta mun on todella vaikea asua jonkun kanssa, koska on vaikeaa löytää ihminen, joka ymmärtäisi mun elämän hektisyyttä ja spontaanisuutta, sitä että vaikka olen todella energinen, sosiaalinen ja iloinen,  kaipaan kuitenkin usein myös sitä omaa rauhaa ja mun pitää välillä saada latautua täysin yksin itsekseni. Ja kun jo pelkästään itse tuo aikamoisen paketin suhteeseen, niin sitten kun sillä toisellakin on se oma paketti, niin sitä on sitten hauska alkaa purkamaan yhteisesti sopivaksi. Pelottavaa. Varsinkaan kun mut tuntien se toinen ihminen ei myöskään ole mikään perus jamppa, vaan joku astronautti, jolla on kaksijakoinen persoona ja oma muurahaiskarhukenneli Japanissa.

Niinhän se on, että suhteet vaativat kompromisseja, uhrautumista ja ymmärtämistä. Mutta mistä kohdasta mä voisin ns. jättää pois, kun ei kukaan muukaan tee mun töitä tai treenejä? Ehkä sitten niistä kotiaskareista. :D

 


Kun sä haluut tehdä kaiken samaan aikaan.

24.09.2016

Taas on se aika vuodesta kun kisakuume nostaa päätään. Haistan itseruskettavan ja kuivatusviinin nenässäni, sekä muistelen sitä jännitystä lavan takana. Oi että se on ihanaa! Just eilen haaveilin ääneen kisaamisesta, johon kaveri tokaisi että no miks et kisaa? Harva ymmärtää miten kokopäiväistä työtä se vaatii, se vie päivästä vähintään treenien osalta 3-4 tuntia, sekä dieetin energialevelit ja lopussa jopa pään toiminen ei ole sitä parasta, varsinkaan jos on itse vastuussa omasta elannostaan yrittäjänä. Nostan hattua kaikille, mutta erityisesti äideille ja kokonaispäiväisille yrittäjille, jotka sinne lavalle nousevat!

Treeniselfieitä pitkästä aikaa. <3

Treeniselfieitä pitkästä aikaa. <3

Millaista mun arki on tällä hetkellä? Sen lisäksi että mulla on tämä blogielämä johon kuuluu paljon tapahtumia, yhteistöitä, sähköposteja, kuvaamista, editointia ja tekstin luomista, vuorovaikutusta lukijoiden kanssa, aktiivisuus somevaikuttajana, treenielämä, henkilökohtainen valmentaminen, fitnet.fi:n toimitusjohtajana oleminen(kehitys,kuvaukset, valmennus,työntekijät,sähköpostit…), kaikki muut kuvaukset & milloin minkäkinlainen mediatyö (esimerkiksi ensiviikolla 2 kuvaukset, yksi ohjelmavierailu), sähköpostit, niin olen myös osakkaana järjestämässä ensi vuoden tammikuulle hyvin isoa ja monimuotoista messutapahtumaa, jossa (JUMALLLLLAUTA MIKÄ ALA) ei sitten työtä puutu :D Viikon päästä alamme myös kuvaamaan aivan älyttömän siistiä formaattia LOOPin kanssa, mikä vie kyllä oman aikansa ja energiansa. Sen lisäksi tulolla olisi muutamia tv-studiolla tehtäviä infomercial kuvauksia. Nyt alkaa muutama prokkis Youtuben puolella, joka vaatii myös kuvaustunteja, editointia….Kyllä tässä päivät mukavasti täyttyy, ei ole tekemisestä pulaa. Sen lisäksi mun pitäisi päästä tekemään muutama työreissu ulkomaille, jonne mua jo hoputetaan.

Sitten mulla on (ainakin pitäisi olla) myös muu elämä, kuten perhe, kaverit, kodinhoito ja JLO <3.

Menoja ja tekemistä kun listaa niin tulee vähän hullu olo, mutta onneksi suurinosa hommista ovat myös projekti luontaisia ja niitähän mä rakastan. Välillä on iisimpää, välillä kiireisempää ja kesät ovat usein niitä aikoja, kun saa töiden osalta levähtää. Olin syksyn alkaessa todella innoissani siitä, että yritykset heräilevät, ihmiset aktiivistuvat ja saa alkaa taas painamaan hommia kunnolla.

14368798_10153915261660794_7245366704170901696_n

Treenejä on keritty vetämään tällä viikolla 4 salia, 4 aamulenkkiä, 2 HIIT treeniä ja tänään suunnittelin pitää kokonaisen lepopäivän. Suunnitelmana oli alunperin vetää aamulla kuntopiiri, mutta mulla on hieman kurkku kipeänä, joten katsotaan sen mukaan, menenkö vai tuleeko tänään totaalilepo. Kymmenen treeniä on jo ihan kiitettävä määrä offilla, mutta jos olisin kisadieetillä, lisäisin tuohon listaan ensinnäkin tehoja tuplasti aamulenkkeihin, kalenteriin tulisi vähintään 1 salitreeni sekä aamutreeni lisää ja ainakin 1 x HIIT kylkeen vielä. Lisäksi esiintyminen ja sen harjoittelu sekä kehonhuolto tulisivat kalenteriin. Unirytmi pitäisi myös saada ehdottomasti kuntoon ennenkuin kisadieetille voi edes harkita lähtevänsä.

Valitettavasti kaikkea ei voi tehdä samaan aikaan ja mun täytyy priorisoida ne tärkeimmät asiat elämässäni ja tällä hetkellä mun treenit kulkevat niin hyvin; kokoajan mennään hitaasti, mutta varmasti kohti tavotteita. Olen erittäin tyytyväinen tämänhetkiseen treenitilanteeseen enkä halua kehittää treenaamisesta itselleni stressitekijää, kun se on niitä ainoita asioita joista saan tällähetkellä puhtia arjen pyörittämiseen ja jaksamiseen.

14440991_10153915348585794_6430616118326030409_n

Vaikka fitness elämäntapana on mulle tavallaan myös duunia, niin tällä hetkellä haluan pitää sen asiana, joka kantaa mua eteenpäin, eikä stressaa mua tai tunnu työltä. Mä viihdyn mun kehossa, mulla on hyvä olla, kunto on palannut takaisin ja voimatasot sen mukana. Lihakset ovat saaneet pyöreytensä takaisin ja jaksan taas treenata kunnolla. Mikä on kuitenkin ihaninta; odotan treenejä joka päivä! 

Kun treeni-ilon ja terveyden kadottaa hetkeksi, osaa sitä arvostaa taas aivan eri tavalla. Valitettavasti me ihmiset opitaan usein vasta arvostamaan tiettyjä asioita, kun niitä ollaan meiltä viemässä.

14433215_10153915400550794_5245376076999122102_n

Olen kuitenkin kaikesta huolimatta juurikin niin hullu, että jos multa rehellisesti kysyttäisiin, niin varmasti lähtisin kisadieetille jos ympärilläni ei olisi ihmisiä takomassa järkeä päähäni :D


Minä itse haluan tehdä – syndrooma.

18.07.2016

Tämä on varmasti aihe joka joissain ihmisissä aiheuttaa ärsytystä ja joitakin se ihastuttaa. Varsinkin siitä kirjoittaminen on todella vaikeaa, jottei aihe kuulosta ärsyttävältä. Itsetietoisuus ja siitä kirjoittaminen koetaan helposti ylimielisyydeksi, jos siihen ei pysty samaistumaan.

Mä olen todella vaikea ihminen monien mielestä, jotka näkevät mun touhuamisen läheltä, eivätkä samaistu mun tapaani elää ja tehdä asioita. Myönnetään, mä kulutan itseni helposti loppuun enkä välttämättä ota apua vastaan, koska haluan tehdä kaiken yleensä itse. Puhuin juuri äidin kanssa eilen siitä, että miks mulla täytyy aina olla joka ikinen naru omassa kädessä ja miks mun täytyy saada elää tätä elämää suorittamalla niin että savu sauhuaa korvista.

13654268_10153731871105794_4159087516810410866_n

vaatteet : Spalt PR

Suorittaminen, päättäväisyys, kovapäisyys ja se, että haluan tehdä asioita itse, eivät ole jotain mitä elämä on musta muovannut, vaan ne on mun luonteenpiirteitä olleet syntymästäni saakka. Mä olen ollut pienestä asti ollut sellainen, että kun jotain päätän niin sen myös teen. Äiti aina nauraa, että kun esimerkiksi itse yhtäkkiä päätin että enää en halua olla tissillä, niin päivästä yksi sen jälkeen mä kieltäydyin siitä, työnsin kannut sivuun ja vaadin oikeaa ruokaa, kun taas poikia on saanut väkisin vierottaa. Alle yks vuotiaana halusin jo myös syödä itse ja sitä ihmettelevät ihmiset saivat toki yrittää syöttää mua, mutta se ei mulle sopinut. Minä itse syön, muuten ei suu aukea. Kädellä ruoka lusikkaan ja lusikalla suuhun, kun motoriikkani ei parempaan vielä kyennyt. Suttuista hommaa, mutta kuulemma helpompi vain antaa olla ja vaihtaa ruokailun jälkeen uusi paita päälle, kuin kuunnella sitä huutoa jos ei itse saanut tehdä.

Olen aina ollut tyytyväinen, hiljainen touhuilija pienestä asti joka vain nukkuu tai nauraa, mutta tietyt jutut oli tärkeitä mulle ja se oli se, että sain tehdä itse asioita. Samanlainen mä olen edelleen.

Entä kun halusin alkaa kävelemään? Kontilta pukkasin itseni vauhdilla ylös ja samalla vauhdilla millä kaaduin eteenpäin, otin askelia niin paljon kun kerkesin, kunnes kaaduin naama edellä maahan. Sitten vaan uudestaan. En ole koskaan jumppaillut vanhempieni sormissa tai pöydän kulmassa, kuten esimerkiksi veljeni tekivät. Jos joku yritti auttaa, siitä seurasi hillitön hermoromahdus. Minä itse.

Sama pyöräilyn kanssa.  Tämän muistan itsekin. Opin ajamaan pyörällä ajamalla täysillä alamäkeen, polkemalla minkä kerkesin ja sen jälkeen kaatumalla ojaan, kunnes en enää kaatunutkaan. Mä en ole oikeastaan koskaan halunnut tai pyytänyt apua oikeen mihinkään, mutta mielelläni kyllä auttaa ja opettaa muita, jos joku apua pyytää.

13606824_10153732115810794_5181796270392546720_n

Ongelmia usein mun kanssa syntyy siinä tapauksessa, kun joku yrittää kertoa mulle miten mun tulisi elää ja tehdä asioita. Todellakin otan tietoa ja taitoa vastaan, mutta en pidä siitä, jos joku tulee pyytämättä neuvomaan mua esimerkiksi tavassani tehdä työasioita. Varsinkin jos olen kokenut ne mulle parhaiten toimiviksi. Mä olen nuoresta iästä huolimatta erittäin itsetietoinen sekä käyttänyt vuosia itsetutkiskeluun ja tutustunut hyvin syvällisesti omiin tuntemuksiini. Mä tiedän täsmälleen miten mä pysyn virkeänä ja mikä rytmi toimii mulle. Kai mä olen jotenkin omalla tavalla siinä mielessä erikoinen tai ehkä mulla on joku syndrooma, jonka vuoksi mun pasmat menee sekaisin, jos joku yrittää sekoittaa mun tapaa toimia tai tulee kertomaan mulle mitä mä teen väärin, kun kyse on musta ja mun elämästä. Enkä ymmärrä miksi edes pitäisi, musta jokaisen on elettävä omien valintojen mukaan ja parhaitenhan sitä oppii omien virheiden kautta, jos on jotain opittavaa. Mä olisin varmasti oppinut kävelemään myös jonkun tukemana tai voinut odottaa, että mun motoriikka riittää siihen lusikan käyttöön, mutta onneksi mun vanhemmat antoi mun tehdä asiat mun omalla tavallani ja antaa vieläkin.

Mun läheisimmät ihmiset eivät ikinä yritä sekoittaa mun kaavaa tai kertoa mulle miten mun tulisi toimia. Kaikki mun läheisimmät tyypit, yhtiökumppanista lähtien ymmärtävät mua ja mä niitä. Tai ainakin hyväksyvät sen, että mulla, kuten jokaisella muullakin on tapansa elää ja tehdä asioita. Jotkut kaipaavat enemmän ihmisiä lähelleen, apua ja tukea kuin toiset. Tottakai mullakin tulee hetkiä, kun tuntuu ettei kaikki narut enää pysy kädessä ja koko maailma kaatuu, mutta sillon mä en kaipaa ketään pelastamaan mua, ainoastaan sanomaan, että kyllä kaikki järjestyy.

En myöskään itse puutu kenenkään tapoihin toimia tai ratkaisuihin, ellei ne liity jotenkin muhun itseeni tai koe, että siitä olisi todella jotain hyötyä. Mä sanon harvoin, mutta kun sanon, se on harkittua sanomista.  Musta oli ihanaa, kun Jussi kerran sanoi, että joka kerta kun mulla on jotain argumentoitavaa tai olen eri mieltä jostain, niin mulla on aina siihen erittäin hyvä syy ja selitys. En ikinä puutu mihinkään tai lätise vain lätisemisen tarpeesta, jos mä en oikeesti tiedä miten se asia tehdään paremmin tai jos mulla ei ole hyvä perustelua asiaan. Ehkä sen pohjalla on jonkinlainen ”kohtele muita kuin haluisit itseäsi kohdeltavan” tapa toimia, koska mä itse oletan, että jos jollain on joku idea tai ajatus, niin sen pohjalla on myös mietitty perustelu ja ymmärretty kokonaisuus. En ylipäätään koe, että olisin missään nimessä huono ottamaan vastaan eriäviä mielipiteitä, ideoita ja ratkaisuja, varsinkaan työelämässä, mutta ne ovatkin täysin eriasia, kuin se, että joku tulee opettamaan mua miten elää.

13590434_10153731665635794_4772837775618106887_n

Nimittäin yksi ja merkittävin asia mitä ihmiset eivät suorittaja luonteisessa ihmisessä ymmärrä on se, että me ihan oikeesti rakastetaan tehdä duunia, kehittää uusia juttuja ja pysyä vauhdissa. Stressaaminen ja duunien kanssa vauhkoaminen on osa tietynlaista viha-rakkaus suhdetta, jota mä kaipaan mun elämään. Mua ahdistaa todella nopeasti, jos en pääse tekemään tarpeeksi ja siksi esimeriksi mun Espanjassa asumisesta ei tullut mitään. Mä en pysty vain kivaan tasaiseen arkeen, jossa tehdään vähän töitä ja harrastellaan. Musta ei ikinä ole siihen, eikä se ole mun tavoite. Mun on pakko olla siellä, missä mulla on mahdollisuus kehittää ja tehdä jatkuvasti jotain. Vaikka mulla olisi miljoonia, mä en koskaan lopettaisi töiden tekemistä.

Mä toteutan itseäni työn kautta ja se on mulle todella tärkeää. Eräs ihminen sanoi mulle juuri muutama päivä sitten, että kyllä minäkin sitten jossain vaiheessa rauhoitun ja vertasi mua itseensä, jolloin hän oli nuorempana ollut kireämpi duunien suhteen, mutta nykyään ottaa todella lungisti kaiken elämässä. Tällainen tyyppi unohtaa sen, että hän vertaa elämänvaihettaan, jolloin hänen on ollut pakko tehdä enemmän duunia, ihmiseen, joka valitsee tehdä, luoda ja kehittää jatkuvasti uusia asioita. Ei rahan vuoksi, vaan sen vuoksi, että haluaa. Mä olen elämässäni tehnyt valintoja sen harrastelu elämän ja chillauksen sekä duunin ja luomisen välillä, ja valitsisin aina vain uudestaan ja uudestaan jälkeisemmän.

13620999_10153731871070794_2431042106201436616_n

Munlaisen ihmisen kanssa voi kuitenkin olla todella haastavaa esimerkiksi luoda parisuhdetta. Mä en oikeestaan koskaan vain ole tekemättä mitään, mä en hirveesti osaa ottaa lungisti tai tykkää jättää töitä tekemättä huvien vuoksi. Nukkuminen on asia joka rentouttaa mua ja siksi mä ehkä pyrin nukkumaankin niin paljon. Ja auta armias jos joku häiritsee mun unia. :D Nyt kun olen taas alkanut nukkumaan pitkän ja vaikean unettomuuden jälkeen, olen hyvin itsekäs unistani ja niistä en luovu. :D

Treenaamisen listaisin myös asiaksi, jolloin rentoudun ja vien itseni pois työasioista. Toisaalta, sekin menee usein helposti suorittamiseksi. Harvemmin mä palaan treeneistä ilman, että hiki valuu ja olo on kuin maratonin juosseella. Siihen olen yrittänyt nyt puuttua ja tänäänkin olen saanut hokea itselleni koko päivän, että vain yksi treeni päivässä riittää. :D

Onko lukijoissani muita suorittaja tyyppejä? Kuulostaako yhtään tutulta?