Syömishäiriöisen valmentaminen?

17.09.2016

Aivan ihana vastaanotto edelliselle postaukselle. Kirjoitin alkuun että mua jännittää julkaista tuon kaltaisia, diippejä postauksia. En tarkoittanut sillä suinkaan sitä, että mua pelottaa mielipiteiden puolesta, vaan sen puolesta, kuinka paljon haluan itsestäni antaa, kun kyse on oikeasti todella kipeistä asioista. Eihän tuossakaan ollut kuin pieni pintaraapaisu asiasta, mutta sekin jo niin arasta aiheesta, että tottakai sitä aina hieman jännittää.

Kyllä kuitenkin kannatti, aivan ihania kommentteja sain ja tuntuu että tällaiset vievät mua ja mun lukijoita aina askeleen lähemmäs vuorovaikutuksessa.

img_5557

Vitsi mä heräsin tänään taas niin kivoihin juttuihin. Ensiksi sain wazzuppiin mun etävalmennettavan 3-viikon muutoskuvat. Siis aivan mielettömän hyvältä näytti ja mikä parasta: asiakas oli itse täysin samaa mieltä. Todella motivoivaa ja ihanaa nähdä ja kuulla kun joku iloitsee onnistumisistaan ! Kova duuni kannattaa aina.  Sen jälkeen sain availla sähköpostista iloisia uutisia tyytyväiseltä asiakkaalta, joka oli kovan sairastelukierteen vuoksi ottanut muhun yhteyttä, eikä ole sen jälkeen ole ollut kipeänä lainkaan.

Tällä viikolla ilmestyi myös uusin Kauneus ja Terveys lehti, josta voi käydä lukemassa yhden mun uran mieleenpainuvimmista prokkiksista ihanan Wilman kanssa. Lyhyesti kerrattuna Wilma on ex-anorektikko, joka on käynyt todella kivisen ja koskettavan matkan sairautta vastaan. Autoin häntä pääsemään yli sairaudesta ja olen maailman ylpein tästä mimmistä <3 Lisää voit lukea esimerkiksi TÄÄLTÄ.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Nää on näitä asioita elämässä, joita ei rahassa mitata ja joista saa enemmän kuin mikään muu voi antaa. Muiden auttaminen, asiakkaiden tulosten sekä ilon näkeminen on parasta.

<3

<3

Syömishäiriöisen valmentaminen on todella kyseenalaistettu aihe. Siinä ei todellakaan voi toimia normaalisti, vaikkakin sairautta tulee kohdella mahdollisimman neutraalisti. Syömishäiriölle ei saa antaa liian suurta roolia paranemisprosessissa, ja itse anoreksian ja bulimian läpikäyneenä voin sanoa, että kauheinta on juurikin sulkea sut johonkin koppiin, pakottaa syömään ja tekemään asioita joita et edes ymmärrä, jos ja kun on muitakin vaihtoehtoja. Ensimmäiseksi asioista pitää voida puhua, uskottavan henkilön tulee kertoa ettei parantuminen ole pelottavaa (mitä se todellakin on sairautta vastaan kamppailevalle) ja sun pitää pystyä luottamaan siihen henkilöön joka oikeesti on susta kiinnistonut ja haluaa sua auttaa. Mikä onkaan paras apu, kuin asian jo läpikäynyt ihminen, joka esimerkillään pystyy todistamaan, ettei parantumisessa ole kuin pelkästään positiivisia asioita!

Käykää ihmeessä lukemassa Wilman tarina! Aivan mieletön taistelija.

Ihanaa viikonloppua kaikille!

 

 

 


Syömishäiriöistä selvinneet

10.06.2016

Kuinkakohan moni muistaa blogistani Wilman tarinan anoreksiaa vastaan? Tarinan voi lukea täältä: Wilman selvitymistarina anoreksiaa vastaan. Lyhyesti kerrattuna mulla ja Wilmalla on yhdistävä historia, nimittäin anoreksia ja olen itse toiminut Wilman tukena hänen matkallaan anoreksiaa vastaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Olen itse käynyt läpi kivisen tien syömishäiröitä vastaan ja sen jälkeen erityisesti sh:ista kärsivät nuoret ovat olleet mun sydämen lähellä ja olen mielelläni auttanut heitä paranemisprosessissa jos vain olen pystynyt. Wilma on käynyt pakkohoidosta asti kaikenlaisissa hoidoissa, mutta jokainen sairauden läpikäynyt varmasti tietää ettei syömishäiriöistä parannuta ennenkuin halu parantua lähtee itsestä.

Yleensä siihen tarvitaan sairauden vaarallisuuden tiedostaminen sekä jokin ulkopuolinen tekijä, kuten esikuva, inspiraatio tai joku joka saa sun olon prosessin aikana turvalliseksi, jokin johon voit luottaa. Parantumisprosessi voi olla varsinkin anorektikolle, jonka koko elämä määrittyy painon mukaan, maailman pelottavin prosessi. Varsinkin silloin tarvitaan esimerkkiä ja luottamusta sekä henkistä tukea ympärille.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Itse pystyin toimimaan esimerkkinä parantumisesta Wilmalle sekä luomaan toivoa parantumiseen ja siihen, ettei ole mitään pelättävää. Olin luotettava avunlähde, sillä ymmärsin mitä Wilma käy läpi ja pystyin samaistumaan hänen tuskaansa; tiesin täsmälleen mitä hän tarkoitti ja miten pelottavalta paraneminen tuntui ajatuksena.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Mä oon niin onnellinen ja ylpeä Wilman puolesta. Tää mimmi on painanut pahimmillaan 30 kiloa ja on nyt terve, hyvinvoiva super fiksu ja kaunis ihminen sisältä sekä ulkoa. <3 Wilman blogia voi seurata täältä ja meidän haastattelu sekä tarinat julkaistaan kauneus & terveys lehdessä, elokuun numerossa.

IMG_0349

Mä oon onnistunut vilustumaan heti täällä Suomessa ja pienessä kuume-flunssassa meni tänään kuvaukset sateessa, mutta ei anneta sen lannistaa. Inkivääriä nassuun ja nyt lepäämään. Ihanaa viikonloppua kaikille <3


Mielenhäiriö-syömishäiriö-häiriö

15.04.2016

Löysin mun 2010-2011 vuoden kalenterin, jolloin vielä opiskelin lukiossa, työskentelin pitkiä päiviä tuntien duunimatkojen maustamana ja treenasin hullun lailla noin 2 x päivässä, 7 x viikosta.  Olin käyttänyt kalenteria ikään kuin päiväkirjana ja kirjoittanut sivuille lyhyitä koosteita ja muistoja päiviltä, mitä on tulossa ja mikä eniten sillä hetkellä mietitytti.

13007370_10153543954895794_596177332022221680_n

TODELLA, ja tarkoitan todella kovassa roolissa oli mun paino. Olin joka aamu kirjoittanut aamupainon grammoineen sekä usein myös viereen suunnitellut alle 1000 kalorin päivän menun sekä merkannut treenit, jotka mun tuli tehdä kaiken muun ohessa. Melkein jokaisella sivulla luki se sama mantra:  ”pakko laihtua!”

Mä olen parhaimmillani painanut noin 47-48 kiloa ja tuolloin painoin n. 50-53 kg. Pidin itseäni super läskinä. Naurattaa, olin aivan kuin jokin apukepin-nojakepin-tukikeppi. Läski ei todellakaan ollut sana kuvaamaan mua, mutta ehkäpä skinnyfat toimisi paremmin. Fatka on se, että olen tällä hetkellä 10kg painavampi, mutta rasvaprosentti on varmasti hurjasti pienempi. Sinänsä hauskaa, että mun kisapaino on tällä hetkellä noin 54 kiloa, jolloin mun vatsalihakset ovat rajusti esillä, mutta tuolloin vatsalihakset olivat senttien rasvakerroksen alla.

12991017_10153543945105794_8013536915682695887_n

mitähän tämä nainen isoilla hinkeillä edustaa tuossa :D

Lukiessani vanhaa kalenteria olin sekä järkyttynyt että samaan aikaan helpottunut. ONNEKSI mä en enää elä tuossa pääni sisäsessä vankilassa ja ole noin saakelin paniikissa jostain puntarin luvusta, jota tuli lähes pakkomielteisesti kytätä päivittäin. Mun elämä riippui siitä luvusta siinä laitteessa. Miten surullista!

12923135_10153543945075794_6189385236702679433_n

En väitä tai tarkoita suinkaan sitä, etteikö mua enää kiinnostais näyttää hyvältä sekä huolehtia painostani sen verran, että pysyn ihmisen näköisenä painoni kautta. Kyllä mua kiinnostaa tottakai ja puntari on aina hyvä, suuntaa antava mittari. Tosin sen tulkitseminen on aina hieman vaikeampaa, mitä pidempi treenitausta on salin puolella. Joskus hämää se, etten enää ole viiskyt kiloinen heinäsirkka, mutta mulla on myös noin 3x enemmän pelkkää pakaraa kuin tuolloin, triplasti isommat olkapäät, selkä, reidet, vatsalihakset…kaikki. Käyn edelleen noin 1-2 x viikossa puntarilla, mutta se mitä mä katson nykyään on 1) miten hyvin mä voin 2) PEILI.

12940873_1107734242618789_1269323218_n

Mun pyrstö pelkästään painaa varmaan tällä hetkellä saman verran kuin mun koko yläkroppa painoi tuolloin, joten mä en ole niin fanaattinen sen painoni suhteen enää. Onhan se ihan loogista, että jos sä haluat jonkin ruumiinosan itsessäsi isommaksi, kuten esimerkiksi ne pakarat, niin se tulee nostamaan sun painoa. Varsinkin kun lähdetään niin laihasta rakentamaan, että ei ole pakaroiden kohdalla sellaista ruumiinosaa, jonka kehonkoostumusta ainoastaan muuttaisi,jolloin paino saattaisikin pysyä samana, kun ei ollut tosiaan sitä persettä.

12987126_10153543945145794_1809921255411136307_n

Nuorempi minä hyppäisi varmasti auton alle jos kuulisi, että painaisin 5-6 vuoden päästä 10 kiloa enemmän. Paino oli mulle asia, josta ei lipsuttu ja kaikista järkyttävimpiä olivat tietenkin ne keinot, jolla paino pidettiin kurissa. Pidin paasto päiviä, mutta kävin kuitenkin aamulla lenkillä tai salilla, koska aamulla jaksaisin vielä edellisen päivän ravinnolla ( about muutaman omenan voimin) juosta 10 km. Kirjoitin mun kalenteriin, miten nälkä on vain tunne, enkä käynyt edes kaupassa, koska en syönyt vapaapäivisin mitään. Söin lähinnä päivän aikana töissä yhden salaatin.

En muista että mun jääkaapissa olis ollut koskaan oikeesti mitään. Nykyään mua ahdistaa, jos mulla ei notku jääkaappi täynnä ruokaa. Se tuo mun mielestä kodikkaan fiiliksen.

Muistan miten saatoin pyörtyillä milloin missäkin. Mä en muista että mä olisin kärsinyt nälästä, mä enemmänkin nautin siitä, eikä mulle tullut sillon edes sellaisia pahoja oloja enää, mitä mulle tulee nykyään jos en oo syönyt 4 tuntiin. Mä en edes pystyisi olemaan enää syömättä, koska mua alkaa oksettamaan niin paljon ettei siinä voi kun syödä. Eilenkin meinasin oksentaa kaupungille pelkästään nälästä, koska olin ollut 4 tuntia syömättä.

Tämä kertoo tietenkin siitä, että mun elimistö sisältää mm. erilaisen kehonkoostumuksen nykyään ja energiaa tarvitaan enemmän. Ennenhän mun keho oli katabolia päissään syönyt ja hajoittanut kaikki lihaksensa energiaksi ja Linda 50kg omisti about 30% rasvaprosentin.

Lisäksi se kertoo siitä, että mun metabolia itse asiassa toimii nykyään ja kehossa tapahtuu jotakin, mikä on tietenkin hyvä juttu ja asia, johon olen joutunut kovasti töitä tekemään. Mun kroppa on ollut niin pitkään niin pahalla säästöliekillä, että sen herättämiseen on kyllä mennyt oma aikansa.

12963424_10153543980780794_1191499997805730260_n

Ihanaa olla nykyään terveJÄRKINEN sekä omistaa terveellinen suhde liikuntaan ja ravintoon. Eläminen syömishäiriöisenä, oman painon vankina on todella kuluttavaa ja kahlitsevaa. Älkää tehkö sitä itsellenne. Opetelkaa oikeanlainen elämäntyyli, sillon kaikki on paljon helpompaa.

Paino ei ole mikään onnellisuuden mittari. Se miten kehosi voi, mistä kehosi koostuu, miten se toimii ja mitä sille annetaan on yksi avain onnellisuuteen. Kun kehosi voi hyvin, mieli voi paremmin ja olet varmasti onnellisempi.